Tietoa mainostajalle ›

4.3.2012

Varicella zoster vierailulla

Vesirokkoviikko, day 4. Osattiin odottaa, koska matkaseurueeseen kuuluneelle lapselle puhkesi näppyläryöppy heti kotona. Siinä vaiheessa peli oli jo menetetty. Kersat olivat luuhanneet yhdessä koko viikon. Rokotuksen olisi saanut vasta vuoden ikäiselle.

Haen lohtua siitä, että tämä vitsa kannattaa vääntää nuorena. Sairastin nimittäin itse vesirokon kesällä -96, vaikka Mutsi muisteli, että olin sairastanut sen jo 70-luvun puolella. Luulin - ja niin luuli silloinen poikaystävänikin - että kuolen. Olin aivan täynnä rakkuloita ja ne kutittivat aivan saatanasti - mentolisprii oli vitsi. En pystynyt nukkumaan enkä syömään, koska kurkku oli turvonnut rakoista umpeen. Lääkäri tuplasi kahteen otteeseen atarax-annokseni.

Jouduin olemaan kolme viikkoa kesätöistä pois. Kun ensimmäisen kerran uskaltauduin rannalle, ympärilleni muodostui välittömästi 10 metrin suojavyöhyke. Muistan lukeneeni Kauneus ja Terveys -lehteä ja pohtineeni, miksi ei ole julkaisua nimeltä Rumuus ja Rupisuus.

Talviulkoilun sijaan suosimme siis suihkuttelua, sinkkivoidetta ja suppoja. Jos teillä on killerihyviä vinkkejä kutinaan, niin olen kiitollisena kuulolla. Toisen kersan näppylöitä odotellessa.

67 kommenttia:

  1. eiks ennen ollut tapana hakea se tartunta jostain lapselle? meillä ei ole ollut, mutta taidan vielä jättää väliin.

    Mutta kutinaan. Rokkokutinasta en tiedä, mutta mä käytän lapsen vaippaihottumaan Raw Gaian vauvavoidetta for her babies, millä on ollut yllättävän nopea vaikutus myös vauvan mielialaan, selkeästi kutina vähenee. Itselläkin monet ihotumakutinat on sillä loppunut, mutta rokkotilanteessa en tiedä tehosta kyllä mitään. Loistotuote muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niin tehdään nykyisinkin. En vain tiedä milloin olisi ollut se hetki että olisin tämän taudin kersoille vartavasiten halunnut. O_o

      Kiitti vinkistä, tsekkaan! Aloe veraa mulla on kaapissa, sitä ajattelin kokeilla myös.

      Poista
  2. Voi ei, iski ihan itsellekin kamala kutina myötätunnosta! Mulla ei kanssa ole ollut vesirokkoa, mutta otin siihen pari vuotta sitten rokotteen, jonka pitäisi ainakin lieventää mahdollisesti iskevää tautia...

    Viileä sisäilma helpottaa kuulemma kutinaa, joten jos mahdollista, niin patterit pienemmälle ja itselle enemmän vaatetta.

    VastaaPoista
  3. Auts...itse olin 16-vuotias kun sairastin vesirokon. Ei se miellyttävää ollut, mutta minulla se oli ilmeisen lievänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, synnyttäisin mieluummin kun ottaisin vesirokon. :)

      Poista
    2. Niinpä, vesirokkoon kun ei saa epiduraalia.
      Voi saatans sairastamista, toivottavasti pienet toipuvat pian!!

      Poista
  4. Meillä oli tuo kuukausi sitten ja lapsi selvisi n. 10 näpyllä. Yksi päivä oli hänelle pahin, korkea kuume ja sänkypotilaana koko päivän. Seuraavat päivät olivat flunssaiselle äidille pahimpia, kun lapsi oli jo elämänsä kunnossa :) Tsemppiä, se menee ohi ja on sitten kerralla sairastettu. Olen kuullut, että rokotuksen jälkeen tauti voi tulla lievänä useasti, ei kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsitte ihanan helpolla - Snadissa on joku kaksi miljoonaa näppyä, päänahka aivan täynnä. Mutsi muuten uskoi vakaasti että mä olin sairastanut jonkun kolmen näpyn vesirokon kolmivuotiaana. Ei sekään sitten auttanut.

      Poista
  5. Vinkkejä ei ole antaa, mutta ehkä tämä edes lohduttaa ;)

    Meillä sairastettiin vesirokko etelän lomalla. Näppylät ilmesty ekana päivänä, lääkäri kielsi auringossa oleilun ja muitten ihmisten läheisyyteen menemisen. Great. Oltiin sit viikko hotellihuoneessa (plus muutama ylimääränen päivä vakuutusyhtiön järjestämässä 'vastaavassa' eli aivan paskassa hotellissa) ylivilkkaan kaksvuotiaan kanssa ennen kun lentolupa takas Suomeen irtos.

    Lapsihan ei siis ollut millään lailla kipeä vaan pelkästään helvetin rupinen ja energiaa oli kuin pienessä kylässä. Oli tosi kivaa, kun hotellilla olis ollut ties mitä lasten allasta ja leikkipaikkaa ym. kivaa ja tarkoituksena oli muutenkin viettää kunnon aktiiviloma.

    Ehkä paskin reissu ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi helvetti. Uskon, että oli.

      Poista
    2. Sen verran jäi traumoja, että seuraava reissu tehdään vasta sitten, kun tuo pienempikin kääpiö on vesirokon varmasti sairastanut ;)

      Poista
    3. Keneltä se lentolupa irtosi? Minä olen lentänyt vesirokkoon sairastuneen melkein kolmivuotiaan kanssa toiselle puoelle maailmaa, ja kun ennen lentoa tuli mieleen kysäistä lentoyhtiön lääkäriltä onko mitään ongelmaa lentokoneeseen nousemisen kanssa, vastaus oli että "mitään lääkärintarkastuksia ei porteilla tehdä, mutta siitä voitte sitten olla varma että kaikki vesirokolta vielä säästyneet sen nyt sitten siinä neljäntoista tunnin lennon aikana takuuvarmasti saavat".

      Poista
  6. tsemii koko perheelle! ei se ikä siihen vaikuttane, vaan viruksen ärhäkkyys ja ihon herkkyys. esikoisen serkkutyttö reilu 1v. iässä oli rakkulainen pimppaa ja silmämunia myöten :( aika tuskaista. ite pidin 12 vee ja karseeta oli sekin.

    --> molemmat omat muksut rokotettu. esikoisella ei ole ollut vesirokkoa koskaan, vaikka tarhassa sitä oli monesti.

    t.wandis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä päätös! Mä en tajua miks toi ei ole rokotusohjelmassa kun toi taudinkuva vaihtelee just muutamasta kellosta järkyttävään näppyfiestaan - en mä ikinä muista neuvolassa tällaisia kysyä. Nykyään kaiketi suositellaan rokotettaviksi kaikki yli 13-vuotiaat, jotka eivät ole vielä sairastaneet.

      Poista
  7. Mä sairastin vesirokon noin seitsemänvuotiaana ja rakkulaa oli mullakin ihan joka taipeessa ja kolossa. Alapäätäkin tuskaisammat olivat muistaakseni korvakäytävien rakot.
    Sisko sai taudin viikkoa mua myöhemmin ja siihen mennessä äitini oli keksinyt vehnänoraan kaikkivoipaisuuden. Oraasta puristettua mehua siveltiin siskooni. En valitettavasti osaa sanoa tehosiko mehu kutinaan, mutta vinkeen vihree siskoni oli pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No tuo oli uutta! Mitäs vehnänoraassa oikein on? Oiskohan kaalinlehdistä samanlaista apua..

      Poista
  8. Mikset ole sitä isompaa kersaa rokottanut? Tyhmästä päästäsi kärsii sitten mukula-parat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotatko oikeasti vastausta vai halusitko vaan vittuilla..?

      Poista
  9. Miten mä muistelisin, että apteekissa on jotain kutinaa rauhoittavaa voidetta? Tehosta en tosin osaa sanoa, kun meillä moinen ihanuus on vielä edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä on jotain "professorin vesirokkovoidetta" (ilmeisesti Tolonen on varannut tohtorin arvonimen), mutta se oli yli 2 vuotiaille. :/

      Poista
  10. Apteekista saa sellaista linimenttiä mikä auttaa tehokkaasti kutinaan. Vesirokkovoide taitaa olla sen nimi. Mutta sitä ei saa kaikista apteekeista, on yliopiston apteekin valmistamaa ja niistä sitä saa, sekä sitten joistain muista. Esim Sellosta toisesta apteekista saa tota ja toisesta puuduttavia korvatippoja ;) näistä pitäs olla joku manuaali, mistä mitäkin helpotusta löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin pitäisi! Me tosin käytetään aina sitä Helsingin keskustan päivystävää yliopiston apteekkia, kun yleensä yömyöhällä vasta tajutaan että ei ole yhtään panadolia..

      Poista
    2. Vesirokkovoiteen puolesta liputan minäkin! Joku Merikarvian (tms) apteekin vesirokkovoide on nimeltään ja pirun hyvää! Säilytin jääkaapissa niin autto vielä tehokkaammin.

      Ja klassinen perunajauho tietty, sillä mut on aikoinaan hoidettu.

      Poista
  11. Meille tuli molemmille kersoille vesirokko yhtä akaa, kun vanhempi oli kolme ja nuorempi yksi. Ja mä en edes tajunnut kysellä mitään linimenttejä! Totesin kiitollisena, että vanhemman oli lievempää laatua ja että nyt selvitään viikon poissaololla töistä kun ei ule lapsille peräkkäin. Kutina"hoitona" siunasin kantoliinaa, jossa pienempää kannettiin about 24/7 sen viikon ajan.

    VastaaPoista
  12. Meillä sairastettiin vesirokko viime kesänä. Tyttö 2 v 2kk selvisi mielestäni kohtalaisen vähällä näppymäärällä mutta äiti 32 v sai viruslääkityksestä huolimatta aimo annoksen vesikelloja. Parhaimmat kutinan helpottajat meillä olivat vesirokkovoiteen ja ataraxin lisäksi hienonnetuista kaurahiutaleista tehty kylpy, jolla valelin tytön ihoa ja ihan tavallinen sinkkivoide (lienee näppyjä kuivattava vaikutus?). Tuota sinkkivoidetta käytin itseeni ihan runsain käsin =) Menihän se kesäloma niinkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mites tuo kaurahiutalekylpy tehdään? Elovenaa lämpimään veteen?

      Poista
    2. Moi, suurin piirtein niin:) Laitoin itse hienonnetut hiutaleet lämpimään veten muksun kylpypunkkaan ja siinä se istuskeli tovin. Pikainen suihkutus päälle niin enimmät lähti iholta pois ja vesirokkovoidetta päälle. Tyttö ainakin itse tuumas, että hyvälle tuntui eli ilmeisesti ainakin hetkeksi pahinta kutinaa vei pois.

      Poista
  13. Täällä kuukausi takaperin sairastettiin sama tauti ja neuvolasta saatiin kokeiluun tällaista:

    http://www.apteekkituotteet.fi/PoxClin-CoolMousse-100-ml

    Oli todella hyvä! Pahimpinakin päivinä riitti 3-4 kertaa tuota vaahtoa koko vartalolle. Eikä kutissut. Potilas täytti juuri neljä vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, törmäsinkin tähän surffaillessani ja pohdin mahtaako tehota. Täytyy siis kokeilla kun Skidillä alkaa näppylöinti!

      Poista
    2. meidän viime kevään pelastus oli tuo vaahto, varsinkin kun oli pitänyt putelia jääkaapissa. auttaa muuten nokkosenpolttamiin jalkoihinkin ja hyttysen pistoksiin testattu aikuisiinkin.

      Poista
  14. Poxclin nimistä viilentävää ja muutenkin terveysvaikutteist (muttei ehkä niin luonnonmukasta) vaahtoa saa apteekista ja Atarax oli pelastus meillä. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tuossa yllä Poxcliniä jo suositeltiinkin. Ataraxin Snadi yrjösi neljään kertaan ulos (iltapuuron kera tietty) ennen kuin tajusin sekoittaa sen maitoon.

      Poista
  15. Voi ei! Paranemisia pienelle.
    Esikoisemme on rokotettu vesirokkoa vastaan, mutta silti parivuotiaana hänelle tuli rokko. Menimme hämmentyneinä lääkäriin ja vesirokkoahan tuo tarjosi diagnoosiksi, rokote kun ei anna täyttä suojaa tautia vastaan.

    No, lääkkeeksi saimme jotain suun kautta nautittavaa (antihistamiinia?) kutinaa helpottamaan. Poika ei kutissut, tosin saattoi olla että tauti olikin enterorokko vesirokon sijaan. Näin päiväkodin tädit arvelivat jälkikäteen arpien perusteella. Ja me vanhemmat olimme kuutamolla --- mistä näitä eksoottisia lastentauteja oikein riittää?!?

    Jos kutina äityy siis aivan sietämättömäksi, lääkettä on olemassa. Maku on yhden hengen pikkupoikaraadin mukaan hyvä, mutta tehosta ei ole takeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten on vielä vauvarokko! Kaikki tyynni ärsyttäviä vieraita. :)

      Poista
  16. PERUNAJAUHOJA!
    En ole tätä itse päässyt kokeilemaan, kun lapset on rokotettu, mutta tämän vanhan kansan kikan olen kuulluut useamman kerran.
    Eli naku lapsi seisomaan suihkuun tai kylpyammeeseen ja sitten hierotaan runsaasti perunajauhoja kuivalle iholle ja sitten vaan puhdas pyjama päälle.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ajaa vissiin saman asian kuin talkki eli pitää ihon kuivana?

      Poista
    2. Ymmärsin kylä että olisi jokin kutinaahillitsevä vaikutuskin?!?!

      Poista
    3. Perunajauhon avusta olen minäki kuullu puhuttavan, mutten sitä tarkkaa käyttötapaa tiedä. :o( Tuo Glorian kertoma tapa vaikuttaa ainakin mun mielestäni suht loogiselta.

      Poista
  17. Voi ei! Meil neiti sairasti kun oli noin 9kk viime kesänä kun kaikki lapset taloyhtiössä sairasti ja niiden annettiin vapaasti ulkona muita tartuttaa :( Meillä paljon näppyjä, mut ei tuntunut kutisevan. Tosin paljon viileitä suihkuja ja sitä apteekin vesirokko voidetta pari kertaa päivässä. Oon käsittänyt et voi tulla uudelleen jos sairastaa lievänä, et hyvä et on paljon näppyjä. -tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samalla asialla lohduttaudun - vauvan pää on kuin perunapussin kylki...

      Törmäsin muuten uutiseen, jonka mukaan auringonvalo voi ehkäistä vesirokkoa. Kesällä siis vissiin harvinaisempaa.

      Poista
  18. Metylen sineä kuivattamaan vesikellot ja jokin kutinaa lievittävää sitten kaveriksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin uusi aine! :) Täytyy tsekata onko samanlaista tuon vesirokkovoiteen kanssa.

      Poista
  19. Mentolispriin kaveriksi kevyt viilentävä ilmavirta pienen iholle toimi ainakin meillä. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ole onneksi viilentävästä ilmavirrasta pulaa tässä ikkunaremonttia kaipaavassa taloyhtiössä. ;)

      Poista
  20. Hei!
    Jos olet sairastanut 'jotain kolmen näpyn vesirokon' pienenä, et saanut siitä vasta-aineita riittämiin, ja siksi sairastit sen uudestaan.
    Mun tytär myös sairasti kahteen kertaan. Molemmilla muksuilla tuo on ollut, mutta ei ne sairaita olleet! Uimassakin käytiin lääkärin luvalla, se ei haittaa jos ei kuumeile tms.
    Kutinaan läitoin vesirokko-jotain-juttua, jota Kokkolassa apteekki valmisti itse. Tehokasta kun mikä!
    Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se vissiin meni että tauti oli - jos sitä oli - liian lievä silloin kakarana. Jos vielä saan, ilmoittaudun Guinnesin ennätystenkirjaan..

      Poista
  21. Näppylöiden kuivatukseen ja kutinaan auttaa myös ihan perus hammastahna. :) Ei tarvitse riehua kalliiden apteekin voiteiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mä käytin hammastahnaa ihan finneihinkin. :)

      Poista
  22. Voi pientä :( Jos yhtään lohduttaa, niin mitä nuorempana vesirokon sairastaa, sitä varmemmin käsittääkseni välttyy ikäviltä jälkitaudeilta ja rokkokin on hivenen lievempi. (Aikuinen) veljeni sai vesirokon pojaltani, ja veli oli todella sairas. Veli oli kovin kiitollinen kun olin pyytänyt häntä kuljettamaan meidät terveyskeskukseen ja palkaksi hän sai rokon ;) (Tulipahan kostettua kaikki lapsuuden tappelut... :) Antihistamiinit suun kautta ja mentolisprii ovat yleiset hoitokeinot. Vesirokkoon on olemassa oikea ja aika tehokas lääkekin, (asikloviiri), mutta sitä ei kai kauheasti käytetä. Voimia pikku potilaalle ja hänen hoitajalleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hoitaja tässä tosiaan enemmän hikoilee kuin potilas. :) Ja onneksi huomenna jo viides päivä eli näppyjen pitäis alkaa rupeentua.

      Poista
  23. Hei,
    meillä *kopkopkop* (puupää) ei ole vielä ko. tautia ollut, vauvarokko kyllä. Mutta työkaveri kokeili omillaan syyskesäisillä vesirokkopotilaillaan vastalingottua hunajaa. Kaikki muukin juokseva hunaja käy, kotimaista mieluummin, näin talvella kun se jo jähmeentyy, niin lämpimään vesihauteeseen toviksi, niin leviää hyvin. (olen vakuuttunut ko. aineen vaikutuksista, uskomattoman tehokasta palovammojen hoitoon ja rupien paranemiseen) tosi suttaavaa sisätiloissa ja talvella, mutta kevyt vaatetus päälle, joka kestää vesipesun. eikä haittaa vaikka pieni sitä nuoleskelisi.. (ei saa juu ohjeen mukaan syöttää alle yksivuotiaalle, mutta sen botuliinin saa kyllä todennäköisemmin ihan mistä tahansa muualta kuin siitä hunajasta. jos se siis on kotimaista. ulkomaisista ei niin tiedä, että paljonko niitä on käsitelty maanpinnan tasolla..)

    VastaaPoista
  24. Mä sairastin vesirokon lapsena joskus 80-luvulla. Muistan, että kaikki kylän pennut sairasti sen peräjälkeen. Omat muistikuvani sairastamisesta on hämärät,mutta sen muistan, että mut pistettiin istumaan vesisaaviin (lasten kylpyamme oli liian pieni ja meillä ei ollut ammetta) ja siellä vesisaavissa oli lämmintä vettä, johon oli sekoitettu soodaa, siis ruokasoodaa. Neuvon oli antanut eräs sukulainen, joka oli lastenlääkäri. Mitään sekoitussuhteita en muista/ tiedä, mutta ehkä googlettelemalla löytyy. Auttoi ilmeisesti kutinaan...

    Sama lääkäri ohjeisti hoitamaan molluskoja (niitä syyliä, joita lapsilla usein on) vastaavanlaisella kylvyllä, muta soodan sijasta kloriittia. Ja täytynee tässä vaiheessa sanoa, että tämä lääkäri sai lääkärinoppinsa 50-luvulla, voi olla, että nämä suositukset eivät ole enää voimassa.

    VastaaPoista
  25. Oioi. Kutina on kylla sairauksista yksi veemaisimmista kun sita ei pideta minaan. Kova kutina on kuitenkin yhta hirveaa kuin kova kipu.

    Anyways, ainoa "luonnontuote" mika mun atopiaihon kutinaa hillitsee on suolakylpy. Mita tahansa puhdasta merisuolaa voi tietty kayttaa, mutta erityisesti suosittelen tata: emaksinen MeineBase Orgon-suola. Sita saa pikkupakkauksessa (75g) myos nettiapteekista. Auttaa, vaikka onkin hirmuisen hintaista. Googlaa hyvia suolakylpyvinkkeja: "meine base orgon käyttöohje". Ja ei, se ei kirvele..

    -sus-

    VastaaPoista
  26. LÄäkärisiipan lähipiirin lapsiperheiden kutinakonsultoinnin perusteella voin todeta, että kun tutkitusti pomminvarmaa konstia ei ole, voi kokeilla samaa kuin allergiakutinaan. Antihistamiinia. Eli mitä tahans Cyrteciä tms.

    Mä sairastin itse taudin kans 90-luvulla pääsykokeiden aikaan. Lukeminen jäi, mutta sain erityisluvan osallistua ruttoposkisena kokeeseen. Saliin raivattiin pari penkkiä/suunta oleva eristysalue, kätevää. Ei mennyt omat kokeet putkeet, muttei taatusti lähipenkeilläkään. Sikäli merkittävä oli tuo tauti, että ammatti vaihtui, kun pääsin toissijaiseen opiskelupaikkaan enkä sitten tullut pyrkineeksi uudelleen.

    VastaaPoista
  27. Oih, aika rankalla kädellä on teidän Snadi noita näppyjä saanut. Meillä sairastettiin melko tarkkaan vuosi sitte, sillon reilu puolivuotias pikkuveikka sai ihan murto-osan näppylöitä siitä määrästä, mitä isoveljelle tuli. Mut oli niitä parisenkymmentä silti. Isoveikka sairasti ihan kunnolla, ne korvakäytävässä olevat oli SAIRAAN kipeen näkösiä. Ekan huomatun näppylän arpi on myös näkyvissä edelleen rinnassa, se revittiin auki. Tosin meidän viime kevät oli ihan perseestä muutenkin, kun kuus viikkoo oltiin about 24/7 neljän seinän sisällä, kun ensin oli mahatauti, sitte tuli vesirokko, jota sairastettiin kaikkiaan kolmisen viikkoa, kun peräkkäin menivät -__- hoitoon kun ei ollut asiaa ennen kuin oli näppylät kunnolla rupeutuneet ja vähän jo parantuneetkin. Noh, siihen perään tuli sitten flunssa, jonka aikana parhaimmillaan koko perhe oli sängyn pohjalla yhtä aikaa... yyh, vilunväreet menee kun ajatteleekin.

    Joo, taas meni hieman asianvierestä. Mut siis meillä toi mentolisprii oli paras apu, sitä siveltiin vanutupolla useemman kerran päivässä näppylöihin.

    VastaaPoista
  28. Professorin vesirokkovoidetta apteekista, se tepsi meillä. Loppuja on läträtty sitten kesällä hyttysen puremiin.

    VastaaPoista
  29. Antihistamiinia minakin tarjoan avuksi kutinaan... mutta ei taida oikein mikaan kunnolla auttaa on nimittain kuvan perusteella aikas reippaasti noita nappyja !!! Meilla on viela nuorimmaiselta sairastamatta vesirokko (kaksi isompaa ovat sen "karsineet", mutta lievana ainakin teidan lapseen verrattuna. Jaksamisia myos vanhemmille !!!

    VastaaPoista
  30. Nou, nou! Zyrteciä ei saa antaa lapsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zyrtecistä on liuosversio lapsille, samoin monesta muusta antihistamiiniata. Kts esim. Laakeinfo.fi

      Poista
    2. noh, sitä ei nykysten sääntöjen mukaan saa antaa alle kaksvuotiaille, mutta kyllä mä ainakin syksyllä sain atoopikolle sitä reseptillä vaikka olikin puoltoista vuotias. mut siis lääkärin resepti on eri kuin sama tavara käsikaupasta. ja joo siis tippoja, ei taplettia.

      ja kun kerkisin lukea nuo välikommentit ensin, niin hunajassa on bakteereja tappavia ominaisuuksia, ihan oikeesti toimii tulehduksiin. (käytetään jossain päin maailmaa sellaisiin sairaalabakteereihinkin, joihin ei antibiootit tehoa) mutta jokaisen omassa harkinnassa siis.

      Poista
  31. En tiedä tuliko tämä vinkki jo, todennäköisesti, mutta meillä auttoi viime kesänä suolakylpy lapsia. Kylpyammeeseen vettä ja kourallinen (ruusu)suolaa ja siellä sitten polskutetiin pari kertaa päivässä. :)
    Itse ehdin ottaa rokotuksen just pari kuukautta aiemmin. Mies sai saman taudin sitten perään 28-vuotiaana. Onneks ei ollu kauheen paha. Onpahan lusittu.

    VastaaPoista
  32. Mun täytyy vielä kehaista tuota vesirokkoon tarkoitettua vaahtoa, jota jo aiemmin suositeltiin. Meillä kaksivuotiaan iho oli kauttaaltaan sellaista näppylämattoa, että oma ihokin meni kattellessa kananlihalle. Mutta tuo vaahto tosiaan auttoi heti. Neljävuotiaalla oli vähemmän näppyjä, mutta käytettiin hänelläkin ja toimi hyvin. Kannattaa siis kokeilla, jos tulee vielä tarvetta isomman kanssa.

    VastaaPoista
  33. Paska tauti sanon minä. Ja samaan hengen vetoon, että jos nyt kysyttäisiin, niin mieluummin rokottaisin kuin toivoisin lapsen sairastuvan tuohon kamalaan rupitautiin.

    Lapsi huusi itsensä nähtyä kauhusta ettei kai hän jää tällaiseksi (juu, toivottavasti nuo arvet vaalenee, kolmatta viikkoa jo rupia irti rapsutellessa). Lapsi huusi yötä myöten kutinaa ja kirvelyä ja vaikka mitä siinä välissä. Kamalakamala tauti, ja onneksi voin kuitenkin sanoa vielä että ei tullut jälkitauteja...

    Mutta mitä vinkkejä... Antihistamiinia. Eri tuotteita eri ikäisille, lääkäri kirjoittaa reseptiä. Isompi saa eri tuotteita kuin tuo vaavi. Ihan herkällä en kuitenkaan lähtisi laittamaan perunajauhoa, hunajaa, kauraa, hammastahnaa, mitä ikinä tuolla ylempänä ehdotettiin, koska ihohan on kuitenkin auki, ja ehdoin tahdoin en lähtisi ihontulehdusta ruokkimaan. Ja sitten jos ne näpyt alkaa punoittamaan hurjemmin niin jotain antibioottivoidetta (Basibact (käsikauppalääke) tai muuta vastaavaa (ringring tohtorille taasen) ). Vesisuihkuja, kylpyjä jos on hyvä olla, vesirokkovoidetta, panadolia...

    Ja ihan hemmetisti kärsivällisyyttä ja jaksamista.

    (Ps. Rokotteen teho Suomessa on kohtuuhyvä, tauti voi tulla silti jos oikein kylpee tartunnanlähteen kanssa. Silti tauti tulee aina lievempänä kuin olisi tullut ilman rokotetta.)

    Susanna

    VastaaPoista
  34. Rokotteesta huolimatta voi ilmeisesti saada tartunnan, mutta tartunta toimii sitten tehosterokotteena. Näin mulle selitti tuttu äiti kenen lapselle oli rokote otettu. Itse lohduttaudun sillä ajatuksella, että onpa nyt rokko sairastettu ja varsinkin tyttölapsen kohdalla että onpa sitten vaarattomampi raskausaika aikanaan jos päättää lapsia tehdä... :)

    VastaaPoista
  35. Nykyään uusi suositus on, että vesirokkorokotuksia annetaan lapsille 2 annosta, 6 viikon välein. Tämän pitäisi parantaa suojaa.

    VastaaPoista
  36. Meidän lapset sairastivat vesirokon Irlannissa muutama vuosi sitten. Siellä neuvottiin ripottelemaan lapsen kylpyveteen ruokasoodaa (itse ripotelin ainakin aika reilusti). Auttoi meillä:)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...