2.2.2012

Legojen salattu sukupuolielämä

En jätä teitä rauhaan "lelut ja sukupuoli" -aiheesta! Törmäsin tällaiseen Legon tuotelanseeraukseen liittyvään videoon.



Muutama ajatus asiasta ja asian vierestä.

En itse ole ollut mikään suuri legofani. Isoveli pölli aina kaikki kiinnostavat palat eikä hänen rakentamiaan kyhäelmiä saanut rikkoa (tietenkin rikoin). Pelkän muurin rakentaminen erikokoisista muovitiilistä ei ollut minun teekuppini. EVVK. Olen kuitenkin aina arvostanut legoja leluna per se*: silmän ja käden koordinaatio yhdistetynä avaruudelliseen hahmotuskykyyn on kädelliselle tärkeä taito.

Piipahdimme kersojen kanssa muutama kuukausi sitten kylässä ystävättären luona, jonka samanikäisen pojan legovarastot (ja rakennustaidot) tekivät vaikutuksen. Kaikkiin. Tajusin, että (flopiksi jääneet) duplot eivät ole ihan sama asia. Skidin mielestä legot olivat siisteintä ikinä. Jep: Barbi 0 - Lego 6.

Kummisedältä joululahjaksi saatu ensimmäinen setti oli merkitty yli 7-vuotiaille, mutta Koti-insinöörin kärsivällisellä avustuksella Skidi pääsi alkuun: oppi lukemaan ohjeita, etsimään oikeat palat ja onnistui. Muuta ei tarvittu. Meillä on nykyään iltaisin aika hiljaista, kun se rakentaa itsekseen kolmikerroksisia taloja grillikatoksineen ja istutuksineen nelikymmensivuista ohjevihkoa lukien, us-ko-mat-to-man kärsivällisesti. En tiedä, kuinka paljon ohjeiden mukaan rakentaminen kehittää legon mainostamaa luovuutta, mutta sama se. Luovuutta voi kehittää muilla leikeillä.


Skidi on jo ehtinyt ilmoittaa vaihtaneensa haaveammattiaan merenneidosta arkkitehdiksi. Kiitos tästä - minun törkeän subjektiivisen mielipiteeni mukaan - fiksummasta uravalinnasta ei kuulu legolle, vaan kummisedälle, joka lahjomattomasti valitsi setin, jonka olisi itsekin halunnut. Minä olisin varmaan ostanut hampaat kirskuen videossa mainittuja cupcakeja leipovia legotyttöjä. Koska ne muut ovat poikien. Fail.

Ps. Kannattaa muuten vilkaista noita Feminist Frequency-videoblogin muitakin videoita, jos on taipumusta rintsikoiden poltteluun.

*Viljelen latinankielistä per se ilmausta aina kun voin. Koska saa kirjoittaa perse ja vaikuttaa silti fiksulta.

31 kommenttia:

  1. Paska Tours on kans kiva kirjoittaa. Kanadalainen matkatoimisto.

    VastaaPoista
  2. ja kun mun ai founi puhuu italiaa, on siinä missatut puhelut "chiamate perse". Sitä on kanssa kiva itsekseen hihitellä, jois ei muuta huumoria onnistu elämästään repimään.

    VastaaPoista
  3. Päivän Me Naisissa oli myös puitu noita uusia tyttöjen legosarjoja.

    VastaaPoista
  4. Minä käytin tässä legoasiassa häikäilemättä kuluttajan valtaa. Sillä eihän se ole hullu joka myy vaan se joka ostaa. Meille hankittiin aikoinaan peruslegoja ja eläinlegoja. Ei ne perhanan kakarat niistäkään koskaan innostuneet, niin kuin eivät kirjoistakaan. Playmobil-traumaa en viitsi tässä alkaa edes purkaa...

    PS. Kannattaa lukea myös teos ranskalaiselta nobelistilta Saint-John Perse. Niin sitten voi aina tietäväisesti siteerata Persettä.

    VastaaPoista
  5. Minua taas on harmittanut se että Legolta on puuttunut ne ns. tyttöjen jutut, niillä saisi kivasti maustetta lasten (tyttö ja poika) yhteisiin leikkeihin, kuitenkaan 7v tyttöä ei ihan pohjattomasti jaksa kiinnostaa poliisitalot ja merirosvot, tyttöväreillä ja -hahmoilla saisi monipuolistettua.

    Ja kyllä ne Legot luovuutta kehittää, ideahan on juurikin se, että ensin tehdään ohjeesta, opitaan miten niitä voikaan käyttää, miten saa tukevan rakennelman jne. Ja sitten crash - palasiksi hela hoito ja alkaa se luova leikki :)

    VastaaPoista
  6. Ai että, tuo video nostatti pintaan mun muinaisen hirvittävän kaunan Belleville-legoja kohtaan. Itse olin niiden ilmaantuessa jo teini-ikäinen, mutta koko ikäni legoilla leikittyäni muistan pitäneeni Bellevilleä mitä syvimpänä loukkauksena itseäni ja koko sukupuoltani kohtaan. Onneksi floppasivat. Bellevillellä ei nimittäin ollut mitään tekemistä legojen ydinajatuksen eli rakentamisen kanssa. Kaikki tuli valmiina isoina aihioina.

    Sitä vaan ihmettelen, miksi Lego tuo kerta kerran jälkeen takaisin nuo "tyttöjen legot" mitä erilaismpina versioina. Eikö olisi vain helpompaa ruveta markkinoimaan nykyisiä legoja molemmille sukupuolille ja ehkäpä vaikka laajentaa settiä johonkin lemmikkeihin ym.? Pitänee katsoa "leffan" jatko-osa, niin ehkä sekin selviää...

    Ehkä hienoin koskaan saamani lelu oli muuten lego-ritarilinna. Se oli siitä mainio, että siitä sai pystytettyä aina välillä ratsastustallin ja sitten saattoi taas palata ritarileikkien pariin. Niistä seipäistä tuli ihan kivat ratsupiiskat ponitytöille :D

    Legoista ja sukupuoliasiasta riittäisi kyllä vielä paljonkin ajatuksen virtaa, mutta ehkäpä lopetan höpötykseni tähän ja totean, että on ne vaan legot yhä leluista parhaita. Niillä rakennellaan lapsen kanssa harva se ilta. Äiti ja poika varmasti molemmat yhtä innokkaina :D

    VastaaPoista
  7. En ole vielä koskaan saanut tässä blogissa kommenttiani läpi kirjautuneena, joten saa nähdä, meneekö nytkään läpi.

    Olen Belville-sukupolvea, tosin hieman yli-ikäisen isosiskon roolissa. Teimme pikkusysterin kanssa jokaisen jutun tunnontarkasti ohjeiden mukaan, mutta settien lisääntyessä (kiitos sukulaisten) yhdistelimme ja loimme uutta siinä missä tavallisista legoistakin. Valmiit mallit ja roolit eivät ainakaan meillä rajoittaneet liikaa, sillä emme olleet kovin hempeitä tyttösiäkään...

    Mutta tosiaan, Lego voisi tehdä hieman tyttömäisempiä settejä, joita kuitenkin voisi yhdistellä vaikkapa niiden merirosvolegojen kanssa ilman räikeitä koko- ja sukupuoliroolieroja.

    VastaaPoista
  8. Meillä on päästy jo käytännössä testaamaan noita uusia Friends legoja ja ovat olleet ihan hittikamaa vajaa 5-vuotiaan tytön mielestä! Meillä on ollut myös niitä tavallisia pikkulegoja (tyttö hylkäsi Duplot jo 3-vuotiaana), mutta kyllä nuo nukkemaisemmat hahmot vaan innostavat tyttöä enemmän. No can do. :-)

    VastaaPoista
  9. Legot rules, tosin meillä on pelkästään poikia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ne on tosi kivoja leluja (paitsi silloin kun astut sellaisen päälle pimeässä). Meillä ei ihan aina kaikki osat löydä takaisin laatikkoon.
    Nassikoilla ikää käytännössä miltei 4 ja 6v ja oikeastaan muut lelut saisi heivata mäelle, koska ei niillä kukaan leiki.

    VastaaPoista
  10. Meillä kuusivuotias juuri sanoi, että tykkää kyllä edelleen duploista, vaikka saikin lopulta pikku-legoja. Tällä hetkellä kuolaamme pojan kanssa uusia erittäin tyttömäisiä Disneyn prinsessa-legoja, joita olisi tarkoitus antaa kuopukselle synttärilahjaksi. Siitä saa kivoja osia, mm. peilin, pojan duplo-rakennustyömaahan, asuntojen sisustukseen.

    Pikku-legojen kanssa meni ehkä kuukausi ennen kuin poika alkoi rakentaa muutenkin kuin ohjeiden mukaan.

    Eivät nämä tytöille suunnatut legot ihan uusi juttu ole, vaikka ennen ne eivät olleetkaan vaaleanpunaisia. Minulla on ollut lapsena (70-luvulla) lego-kampaamo ja lego-olohuone. Vähän isompana sain Legolandista lego-koruja. Eniten tykkäsimme silti leikkiä Fabulandeilla.

    Poika suunnittelee antavansa minulle legoja 40-vuotislahjaksi. Sanoin, että paree sitten olla Potteria tai Star Warsia...

    VastaaPoista
  11. Täytyy kyllä vielä todeta, että kyllä minuakin tympii näin voimakas lelujen sukupuolittaminen jo ihan väreistä lähtien. Monipuolisuus sinällään on hyvä juttu.

    Lapset kyllä leikkivät leluillaan ihan sekaisin sen mukaan, mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan, sukupuoleen katsomatta.

    VastaaPoista
  12. Tytön (1v3kk) mummi järkytti minua juurikin tänään kysymällä saako tytölle ostaa duploja vaikka ne on poikien leluja. Yritin kysyä että MIKS ne on poikien leluja mutta en saanut oikein vastausta...

    VastaaPoista
  13. Poikien juttuja? Meidän tytölle kelpaa vain ja ainoastaan star wars -legot - ensin rakennetaan, sitten soditaan ja sen jälkeen lakkaillaan vähän kynsiä. Mun mielestä ihan hyvä asenne.

    VastaaPoista
  14. Meillä on järjetön määrä Duploja ja lapset (neljä tyttöä) leikkivät niillä usein! Niistä rakennellaan mitä ihmeellisimpiä juttuja eikä mielikuvituksella näytä olevan rajoja.

    VastaaPoista
  15. Mä luin Susannan kommentista vahingossa että tyttöryöväreillä ja -hahmoilla, lukenut varmaan liikaa Ronjaa :)

    VastaaPoista
  16. Meillä oli paljon legoja, kun olin skidi. Ensin kaikki tehtiin aina ohjeen mukaan; sitten ohjeiden mukaiset rakennelmat purettiin ja tehtiin jotain muuta. Muistan häkellyttävän 8-kerroksisen auton, jossa oli kaikkea ja tiskiallas, ja että itse hioin taitojani rakentaa taloihin (ja varmaan siihen autoonkin) erilaisia salaovia ja -käytäviä.

    En väitä olleeni maailman luovin kersa (luultavasti luin vain liikaa Blytonia) mutta kyllä mä edelleen koen, että legot ovat jotakuinkin siisteintä ikinä.

    VastaaPoista
  17. Meillä on nuorimmaiset 16-vuotiaat ja silti toinen heistä on nyt jo kahtena jouluna pyytänyt tekniikkalegon kuorma-auton joululahjaksi. Nuorempana eivät niin kovasti niitä välittäneetkään...

    VastaaPoista
  18. Tuttu juttu. Meidän nelivuotias ei halua enää katsoa edes pikkukakkosta, kun mielummin rakentaa autoja legoistaan. Viikonloppuisin rakentaisi mieluusti aamusta iltaan. Ja dublot saa kuulemma laittaa kiertoon, kun hän tekee vain pikkulegoista (no en laita vielä). Musta on aivan hämmästyttävää, miten lapsi jaksaa keskittyä niin pitkään ja miten hienoja juttuja se rakentaa. Isänsä (insinööri) on kuulemma ollut samanlainen lapsena ja minäkin kyllä tykkään näperrellä, askarrella ja ommella. Nyt alkaa vaan isännän kärsivällisyys olla koetuksella, kun tosiaan törmäyskisoja pitäis ajaa kaikki illat. Tekniikkalegot ovat jo hankintalistalla ja heh, Legolandia ensi kesän matkakohde.

    VastaaPoista
  19. Minä vanhana lego-fanina raivostuin syksyllä etsiessäni 6-v tytölle kaverisynttärilahjaaa legoista (kun niitä ei koskaan voi olla liikaa;). Hyllyt täynnä ninjago, dinosaurus, cars, star wars, bionicle, herofactory, pirates of caribbean, Harry Potter, city, ritari-ym. rasioita, lisänä vain pari peruspalikkalaatikkoa. Sentään löytyi yksi asuntovaunu! Onko kaikkien pikkulegojen oltava sukupuolittuneita?

    Onneksi omille lapsille minulla on kassillinen vanhoja peruslegoja ja fabulandeja. Oma poikani ei ole koskaan kiinnostunut auto/avaruus/dinosaurus/taisteluleikeistä joten hänellekin mieluisia legobokseja saa etsiä. Voihan just se!

    VastaaPoista
  20. En oikein ymmärrä miksi Harry Potter on muka pelkästään poikien juttu.

    Meillä on duplot toimineet oikein hyvin vielä neljä vuotta täyttävälle pojalle.(pikkuveljen takia ei ole vielä lanseerattu pikkulegoja) Duploista on rakennettu tornien lisäksi hevostalleja, junia, busseja, lentokoneita eläintarha ja uimahalli.

    VastaaPoista
  21. Siis mikä tää juttu on että legot on poikien juttu? Mä ainoona lapsena ja tyttönä leikin oikeestaan vain legoilla lapsena. Tai no barbeillakin vähän. Ei mulle koskaan tullut mieleenkään että legot on pojille!

    VastaaPoista
  22. Tykkäsin itse lapsena Legoista tosi paljon. Rakentelin kaikenlaista ensin Dubloista ja myöhemmin Fabulandeista ja pikku legoista. Kaikki on säästössä tytärtä varten. Kysyin tuossa taannoin mieheltä, että oonko vähän liian ajoissa jos ostan lapselle (ikää 6 kk) ohjelmoitavia Mindstorm-legoja. Ne ois niin kivoja äitin mielestä :-)

    VastaaPoista
  23. Hurraa tulevalle arkkitehdille! :)

    Luovuutta voinee herätellä haasteella rakentaa Legoista sellainen talo, jossa itse haluaisi asua. Sitä varten kannattaa tosin kaivaa takataskusta muutama iso paketti ihan peruspalikoita. ;)

    VastaaPoista
  24. Mut nuo Friends-sarjan legot kyllä tekivät vähän surulliseksi. Mitä tapahtui ajan kanssa tälle ihanalle pikku lettipäälegotytölle? http://www.facebook.com/photo.php?fbid=10150440365398303&set=a.10150097508983303.274727.9171233302&type=1
    Itse leikin pienenä legoilla ja suosikkini oli paloasema ja juna. En onneksi ymmärtänyt missään vaiheessa, että ne olisivat olleet jotenkin poikien juttuja.

    Oletteko muuten huomanneet, miten vaikea on löytää kaupasta ihan niitä peruspalikoita? Niitä, missä on taloja ja koiria ja puita laatikon kyljissä? Vasta Stockmannilta tilaamalla erikseen sain sellaisen boksin. Hyvin oli kummisetä valinnut paketin Maddelle!

    VastaaPoista
  25. En ole koskaan omistanut omia legoja koska olivat liian kalliita, mutta viihdyin erittäin hyvin niillä kävereilla joilla oli legoja.

    Tykkäsin ihan älyttömästi rakennella linnoja ja taloja. Minua ärsytti vain ihan suunnattomasti että legot olivat usein ruman värisiä mm. mustaa, sinistä ja punaista, jotka eivät sopineet yhteen millään. Palojakin oli usein sen verran rajoitetusti ettei edes yhtä seinää saanut rakennettua samasta väristä.

    En tiedä kuinka monta muuta tämä on haitannut, mutta opiskelenkin sisustusarkkitehtuuria. :D

    VastaaPoista
  26. Tuo video on kyllä hyvä!

    ja onnea tytölle fiksummasta uravalinnasta!

    VastaaPoista
  27. Yhdeltä legoharrastajalta sain vinkin, että Dubloja ei kannata missään nimessä hävittää, vaikka lapsi "kasvaisi" niistä yli. Pikkulegot sopivat nimittäin Dubloihin, joten niitä on hyvä käyttää esim "kivijalkana" jotain isompaa rakennettaessa :)

    VastaaPoista
  28. Jaha, mut on siis pelastanut se, että 70-luvulla oltiin köyhiä ja saatiin legojen sijasta jotain muovijäljitelmiä, joita oli isoja, keskikokoisia ja pieniä palikoita. Isot valkoisia, keskikokoiset oransseja ja pienet sinisiä. Oli pakko käyttää luovuutta, kun ei mitään ihme ohjeita ollut, palikatkin vaan muovipussissa. Mutta niitä oli paljon, ja siskon kanssa tehtiin taloja, laivoja, eläintarhoja (muovieläinten kanssa) yms. Silloin kun nyt yleensä ehdittiin sisällä olemaan... Terveisin "miesten" töitä tekevä IT-ammattilainen nainen

    VastaaPoista
  29. Voi niistä pinkeistä paloistakin rakentaa jotakin kivaa: https://p.twimg.com/AlAYz1UCMAAoCQO.jpg

    VastaaPoista
  30. Mun pojilla on autojen, legojen ym lelujen lisäksi mm. vaaleanpunainen minni hiiri + auto, vaaleanpunaiset lastenvaunut ja lego friends sarjaa. En usko että pilalle menevät. xD

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...