26.1.2012

Kärytöntä kosmetiikkaa

Tämä remontti toimii näköjään lähtökohtana aika moneen postaukseen. Otin nimittäin käyttöön vanhan pesuhuoneen hyllyltä löytyneen muotovaahdonjämän, vaikka hiusten muotoilu onkin tällä hetkellä kategoriassa "vähemmän tärkeät asiat". Kuinkas sitten kävikään? Huomasin, että se döfää kaamealle! Ummehtuneen esanssisen aivastuttavan makealle, vielä seuraavanakin päivänä. Ei se viisi vuotta sitten noin paha ollut. Mitä hittoa sille on tapahtunut, merkkitököttiä vielä!

Kaksi vaihtoehtoa.
1) Tuote on mennyt jotenkin pilalle.
2) Hajuaistini on mennyt jotenkin pilalle.

Veikkaan kakkosta (pun unintended!). Koska en ole tietääkseni hajusteyliherkkä, vaan aina lätrännyt ongelmitta voimakkaasti tuoksuvien tuotteiden kanssa, kyseessä lienee vahingossa tapahtunut tottuminen. Olen hiljalleen siirtynyt käyttämään sekä kodin että ihmisten hygieniassa hajustamattomia tai miedosti hajustettuja ekopesuaineita ja -kosmetiikkaa, joten ehkä nenäni on vain kalibroitunut kevyempään kuormitukseen. Tai ainakin siihen, että voimakkaastikin hajustetun luonnonkosmetiikkatuotteen tuoksu häipyy nopeasti.

Madaralla on nenäni mukainen tuoksumaailma.
Hajusteet edustavat kuitenkin suureksi osaksi kemikaalimaailman turhakkeita, joten vähempikin riittäisi. Jo raskausaikana, kun hajuaistini terävöityi keskiverron vihikoiran tasolle, tuli mieleen, että mahtaa hajusteyliherkällä ihmisellä olla vaikeat oltavat muuallakin kuin ruuhkabussissa Chanel 5:ssa marinoidun tädin vieressä. Markettikosmetiikka, pesuaineet ja huonetuoksut kuten wc-raikastimet ovat kaikki voimakkaasti hajustettuja. Onko edes olemassa hajustamatonta muotovaahtoa?

Kaksi luonnonkosmetiikkaosaston lempituotettani:
käsivoide on voimakkaan tuoksuinen, kasvovoide taas mieto.
Tuoksuihin liitettävät mielikuvat ovat ällistyttävän voimakkaita. Minun oli pitkään vaikea uskoa, että pyykki on puhdasta ilman tiettyä huuhteluaineen tuoksua ja että pinnat voi pyyhkiä ilman tolua (jos nenääni asennettaisiin tolukapselit, en siivoaisi ikinä). Ehkä mä vielä joku päivä totun siihen lapsiperheen eteisessä leijailevaan lapsiperhehajusteeseenkin: "kostea kumisaapas goes taskun pohjalle jäänyt mansikkakarkki".

33 kommenttia:

  1. Itselläni on projektina hajusteettomiin ja luomutuotteisiin siirtyminen lopullisesti ihmeellisen allergiani takia(http://iloajahuumaa.blogspot.com/2012/01/allergia.). Tuo madra-sarja kiinnostaisi, onko muita kokemusia kuin nenälle sopivuus? :)

    VastaaPoista
  2. Täällä myös yksi hajusteille herkistynyt. Raskausaikana työmatkat bussilla olivat välillä vaikeita juurikin voimakkaiden hajuvesien takia. Nenä menee tukkoon ja päätä alkaa särkemään. Hajusteettomia muotovaahtoja ja hiuslakkoja löytyy ainakin Wellalta (markettikamaa). Kiva, kun otit aiheen esille :) Joskus tuntuu, että olen ainut tämän vaivan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Mä en myöskään diggaa voimakkaista tuoksuista kosmetiikassa, mutta toisaalta käytän kosmetiikkaa luullakseni verrattain vähän.

    Silloin tällöin saan jonkun kohtauksen ja ryntään ostamaan päivä-, yö- ja silmänympärysvoiteen, jotka sitten vuoden päästä heitän roskiin kolme kertaa käytettynä (kahdesti putkeen ja kolmas kerta ryhtiliikkeen seurauksena neljä kuukautta ostohetkestä). Siihen tarkoitukseen Madara oli ainakin mulla ihan yhtä passeli kuin mikä tahansa muukin.

    Tällä hetkellä läästin rasvaa naamaan vain, jos iho kiristää, ja hiusten pesuväliä voi kätevästi harventaa jos ei käytä liiaksi muotoilutuotteita.

    VastaaPoista
  4. Mulla kans äitiytyminen herkisti hajuaistia. Mutta edelleen inhoan esim pesuaineita mitkä on muka tuoksuttomia mut haisee kuitenki hirveälle. yök.

    Mut tosta muotovaahdosta, kyllä se varmasti oli myös vanhaa, juurikaan mikään kosmetiikkatuote ei säily yli vuotta purkin avaamisen jälkeen :)

    VastaaPoista
  5. Hei! En ole tänne koskaan puumerkkiäni jättänyt, mutta lukenut olen blogiasi jo jonkin aikaa.

    Hajusteettomia muotovaahtoja ja muita muotoilutuotteita löytyy kyllä moneltakin valmistajalta ja merkiltä. Mieleen tulevat ainakin Wella, Herbina ja Erisan ihan markettikamasta, ja varmasti löytyy muitakin merkkitietoisemmille.

    Itse olen aina pöyristynyt, kun menen taloyhtiömme kuivaushuoneeseen, kun siellä on (tai on ollut) jonkun muun asukkaan pyykkejä kuivumassa. Se hajusteiden määrä on omaan nenääni todella voimakas, eikä puhtaissa pyykeissä pitäisi edes olla enää sitä ainetta itseään jäljellä. En osaa edes kuvitella, miten joskus aikaisemmin olen voinut käyttää hajustettuja pyykinpesuaineita.

    VastaaPoista
  6. Jos mä jotain inhoan, niin pesuaineiden ja huuhteluaineiden "tuoksua" eli hajua! Jos jollain omolla on kirppikseltä ostettu vaate pesty, niin sen saa kyllä itse pistää koneeseen useamman kerran ennenkuin haju lähtee.

    Mä en muuten oikein tykkää Madaran kasvovoiteen tuoksusta. On ihan liikaa putkikasvin hajua. Mulla on luonnonkosmetiikan kanssa tää hajuongelma - en ole vielä löytänyt kivan mietoja tuoksuja.

    VastaaPoista
  7. Hajusteyliherkkä täällä hei. Juu, hajusteettomana on muotovaahtoakin (ja hiuslakkaa, thank god) - sitä löytyy mm. Hairstoresta useampaakin plaatua. Jos siis markettikama ei jostain syystä ole mieleen.

    Löysin muuten eilen jalkahoitolan, jossa ensimmäistä kertaa varpaat eivät lähtiessä löyhkänneet ruusulle / eukalyptukselle tms. Siellä hoitaja oikeasti ymmärsi, että hajusteeton on hajusteeton. Menen toistekin.

    VastaaPoista
  8. Joku tossa jo ylläkin kirjoitti Madaran tuotteiden ominaistuoksusta, mikä on kovin ..vihreä. Mun mielestä haisi alkuun pahasti ruoholta, mutta nyt olen tottunut.
    On ne Madaran tuoksut kuitenkin aika mietoja verrattuna just vaikka joihinkin Weledan tuotteisiin, vaikka mun kemppariarsenaalissa pohjat vetää tällä hetkellä Santen ruusushampoo. Voi ällö mikä haju, en osta toiste... :D

    VastaaPoista
  9. Mä sain tuosta Mádaran yövoiteesta sellaista ihmeellistä "ryhelmää" kasvoihin, jota ei paljon näkynyt mutta tuntui kasvoja pestessä. Olen varmaan jollekin luonnollliselle ainesosalle allerginen.

    Vähän kyllä huvitti kun kerrankin olin ostanut luonnonkosmetiikkaa niin heti tämä säilöntäaineilla (Lauder, Clinique, Dior) kyllästetty lärvi yliregoi ! ;-) Ai niin, olenhan mä sitä etanoiden limarasvaa lykännyt naamaani ihan onnistuneesti aiemmin.

    Pyykinhuuhteluaineet on kyllä aivan turhia enkä ole niitä käyttänyt vuosikausiin.

    VastaaPoista
  10. Elisa, no huh! Ovatko oireesi tapahtuneet aina tiettyyn vuodenaikaan? Luonnonkosmetiikan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä ihan yhtä lailla ne voivat sisältää ihoa ärsyttäviä aineita. Tuo Weledan herkän ihon mantelivoide voisi olla sopivampi.

    Anonyymi, heh, otin esille aiheen josta en tiedä mitään. :) Totta puhuakseni en koskaan uskonut että mulle voisi käydä näin kun olen varmasti itse ollut monen hajusteherkän kauhu.

    Liina, noi kohtaukset on tuttuja. Muuten: jätettyäni hoitoaineen pois, hiustenpesuväli on kevyesti kolme päivää. Jostain syystä en ole edes menettänyt hiuksia imetyksen takia.

    Susanna, no just. Ja sitten luonnonkosmetiikkaa parjataan siitä että se ei säily!

    Tiuhti, ai hitto, mähän muuten tykkäsin kuivaushuoneen tuoksusta kun asuin kerrostalossa. Pitäisköhän testata uudestaan!

    pilami, totta tuo kirppisvaatteiden tuoksu! Se Weledan mantelivoide vois olla hyvä.

    Marjut, se on yllättävän kiva kun asiakkaan toiveet otetaan vakavasti! :)

    VastaaPoista
  11. Tiia, heh, siksi laitoinkin että Madara on mun nenään hyvä - hajuista kun voi olla hyvin eri mieltä! Mä tykkään mm. leikatun ruohon, bensan, tervan ja savun hajusta, mut ruusua ällöän.

    Marika, joo, tuossa yllä juuri kirjoitinkin että ei luonnonkosmetiikka mitään allergiaturvallista ole. Mun iho ei onneks reagoi mihinkään muuhun kuin hormoneihin (joita ei tällä hetkellä ole) ja suklaaseen, joten testailen mielelläni kaikenlaista. :)

    VastaaPoista
  12. Minä tajusin lapseni hajusteyliherkkyyden vakavuuden vasta, kun hän viisivuotiaana oksensi vastalevitetyn meikkivoiteen tuoksusta. Se sitten selitti, miksi yhtenä vuotena lapsi (tuolloin 1-2 v) oli täytynyt usein hakea päiväkodista oksentelun vuoksi, vaikka kotona hän oli täysin terve. Yksi ryhmän työntekijöistä käytti melko voimakkaita tuoksuja.

    Nykyään tässä nimenomaisessa päiväkodissa yksikään työntekijä ei käytä tuoksuja.

    VastaaPoista
  13. Meillä kun mies lopetti tupakoinnin, piti siirtyä hajusteettomiin pyykinpesuaineisiin. Muut tuoksuvat hänen mielestään kamalalle. Ei hän ennen mitään huomannut....

    VastaaPoista
  14. Juu, ei oo helppoo hajusteyliherkällä (nimim. kokemusta on). Mä en koskaan oo jaksanu käsittää, että miks joka ...vetin tuotteeseen pitää laittaa jotain hajustetta. Ensin pestään vaatteet hajusteellisella pesuaineella (+ eri tuoksuisella huuhteluaineella), sit kroppa hajustetulla saippualla, tukan pesuun taas uutta tuoksua ja parhaassa tapauksessa vielä eri sarjan hoitoainetta, seuraavaks kropparasvaa, naamarasvaa, meikkivoidetta, huulikiiltoo, tukkamömmöö (ja kaikissa omat hajusteensa)... ja kaiken tän tuoksujen kakofonian päälle vielä sitä chanel vitosta. Voi oksennus...
    Ja sit kun tosiaan ei voi itse käyttää mitään hajusteita iho-oireiden takia, ni on TODELLAKIN herkistyny kaikelle tälle ja normielämä meinaa olla välillä himpun haastavaa.

    VastaaPoista
  15. Mä olen aina käyttänyt hajusteettomia pyykinpesuaineita ja muita pesuaineitakin mahdollisimman mietoina ja lapsuuden kodissa käytetiin myös, joten näiden ei-hajusteettomien pesuaineiden haju on mun nenääni ihan kamala! En ymmärrä ollenkaan miten ihmiset voivat käyttää pesuaineelle haisevia vaatteita... ;)

    En muutenkaan ole kauheasti hajustetulla kosmetiikalla lätrännyt (vaikka toki kosmetiikkaan käytän päivittäin ja meikkaan) ja nyt olen jo vuosia sitten siirtynyt luonnonkosmetiikkaan (ja siinäkin saa etsiä omaan nenään sopivia tuotteita!), mutta hajuvesistä olen pitänyt aina. Nuorempana käytin hajuvettä melkein aina, mutta sitäkin vähensin luonnonkosmetiikkaan siirtymisen jälkeen ja surukseni huomasin, että hajuvesissäkin alkaa olla monia sellaisia, mistä saan päänsärkyä!

    En siis miellä itseäni hajusteyliherkäksi enkä ole koskaan ollut mikään suurkuluttaja "kemikaalien" suhteen, mutta miten sitä nykyään, kun käyttää entistä vähemmän hajusteellisia tuotteita, monet hajusteet tuntuvat todella voimakkailta? Onko sekin tottumuskysymys? Esim. ennen baarissa tupakointi oli sallittu eikä tupakka haissut yhtään niin pahalta kuin nykyään, kun sitä ei tupakoimaton ihminen juuri missään joudu enää haistelemaan!

    VastaaPoista
  16. Hei!

    Oletko tutustunut Dermosilin tuotteisiin? Ne on kaikki miedosti hajustettuja ja ainakin pääosin luonnontuotteita ja kaiken lisäksi valmistettu Suomessa (Vaasan) lähellä. Meidän koko perhe käyttää niitä. Heidän valikoimassaan on myös muotovaahtoa.

    VastaaPoista
  17. Just kävin kampaajalla ja siirryin allergikkojen väriaineeseen ja samalla kampaaja käytti hiuksiini jotain uutta hajusteetonta shampoota + hoitoaineitta + muotovaahtoa. En just nyt napannut niitä mukaan, mutta käyn ostamassa ne kunhan edelliset loppuvat. Eli on hajusteettomia kampaajien käyttämiä tuotteita.

    VastaaPoista
  18. Mä just ostin Dermosililta jotain talvirasvaa, eko-merkittyä kasvovettä ja puhdistusvaahtoa. Alesta. Ei ole aiempaa kokemusta, mutta testataan. aiemmin olen käyttänyt palasaippuana kasvojen putsaamiseen merilevä-savisaippuaa, mutta valitettavasti näin talvella ne tuppaavat kuivattamaan ihoa liikaa. :)

    VastaaPoista
  19. Minä taas tykkään hajusteista kaikessa muussa paitsi pyykkipulverissa. Tosin käytän sitten huuhteluainetta päälle. Hajustamattomat tuotteet haisee mun nenääni yleensä pahalta. Ihanista tuoksuista tulee mukavia ajatuksia. Ja kyllä normisti kosmetiikka sen pari vuotta kestää avattuna ellei pakkauksessa toisin sanota. Eri asia on luonnonkosmetiikka jossa säilöntäaineiden käyttö on kovin rajoitettua. Esim Madaran vaippavoide vanhenee jo 4 kk:ssa. Huomasin asian vasta kun se aiheutti voimakkaan ihoreaktion meidän vuosikkaalle. =(

    VastaaPoista
  20. Ainiin. Piti vielä kertoa: kerran duunimatkalla eksyin ostariin, jossa ihan hirveän voimakkaasti hajustettu ilma. Siis jollain ilman"raikastimella" hajustettu. Tymäkkä kokemus! Vaelsin ympäriinsä ahdistuneena ja olin tosi iloinen siitä, että asun Suomessa jossa moinen ei ole tapana. VIELÄ.

    Jotenkin erilaiset tuoksulliset ilmanraikastimet on mun fiiliksen mukaan vähän niinkuin se, että keskiaikaisissa hoveissa ei uskottu peseytymiseen ja pahaa hajua peitettiin parfyymeilla. Ja täällähän niitä ilmanraikastimia näkeekin yleensä vain vessassa. Se on kiva odööri, kun kakka sekoittuu kukkaistuoksuun.

    VastaaPoista
  21. Katja, en ole huomannut allergisten reaktioideni liittyvän millään lailla vuodenaikaan. Itse asiassa en ole hirveästi huomannut niiden liittyvän mihinkään tiettyyn juttuun. Salapoliisin työ jatkuu.

    Mun herkkyys on kausittaista. Välillä tutusta hajuvedestä tulee suihkautuskohtaan ranteelle pientä ihottumaa, välillä ei mitään. En koe olevani hajusteille erityisen yliherkkä kun vaan kausittaisesti. Itseasiassa rrrakastan tuoksuja. Nyt siis itku silmässä jakelen ihania vartalorasvojani kavereille.

    VastaaPoista
  22. Musta pesuaineen tuoksu vaatteessa on ihan totaaliyök, mielummin haistelen jotain hajustetta toisten päällä. Ja pesuaineen ja hajusteen yhteispilvi on kertakaikkinen tuplatotaaliyök. Käytän itse dermosiliä ja naamaan BM:ää, joka ei tuoksu ollenkaan. Dermosil on musta hyvä, mutta niiltäkin löytyy ällömakean hajuisia rasvoja, joita on ollut pakko laittaa kiertoon. Multa löytyy myös madaran värikäs päivävoide, mutta musta se on jotenkin litkuista ja naama kiiltää sen jälkeen tosi nopsaan.

    VastaaPoista
  23. Minäkin olen jonkin verran hajustealkeerinen, mutta miedot tuoksut menevät kyllä. Ihonhoidossa ja tukassa ja myös pyykinpesussa käytän mahdollisimman vähän hajustettuja tuotteita, juurikin tuota Dermosilia esimerkiksi. Vähän aikaa sitten sorruin nettiostoksille ja tilasin Santelta hoitoaineen, joka jää kyllä käyttämättä. Se haisee suklaalle!!! Ei juma, en mä voi laittaa tukkaani suklaata, mua alkaa oksettaa ihan pelkkä ajatuskin. Suklaa suklaana ja hoitoaine hoitoaineena, kiitos!

    VastaaPoista
  24. Mä oon ollu hajusteherkkä aina. Kerran mies hommasi vessaan raikastimen kertomatta mulle ja kun tulin kotiin, haistoin sen eteiseen asti. Ei kestänyt kauaakaan, kun revin koko turhakkeen irti.

    Ei ole kyllä hirveän mukavaa, kun mummot käyttää niitä ällöttäviä hajuvesiään hirvittävästi ja tulevat viereen lemuamaan, meikäläiselle se tarkoittaa migreenikohtausta samointein.

    VastaaPoista
  25. Täälläkin on huomattu miten hajuaisti on muuttunut. Ja mulla ei edes raskaudesta huolimatta oel mitään vihikoiran nenää :D

    Moni luomu&luonto kama kyllä tuoksaa (ainakin aluksi) aika voimakkaasti, mutta se tuoksu on jotenkin erillainen. A) se tosiaan mietonee tai haihtuu suht nopeaan ja b) se ei vaan ole niin "kirpsakka".

    Kyllä meilläkin pyykki jollekkin haisee pesun jälkeen, mutta siitä puuttu sellainen teollinen tuoksu. Huomaa kirppisvaatteista kyllä mitkä on ommoilla yms. pesty, yök :P

    Vaikeaahan se on selittää mtien eri hajut eroaa toisistaan. Mutta nykyisin en voi mennä edes saman wc:n missä joku on laittanut hiuslakkaa tai tällaisten ihmisten vieressä seisominen ärsyttää. Ostin vast ikää yhtä Body shopin rasvaa kauhessa nostalgia-huumassa, ja ennen tuo niin taivaalliselle tuoksunut rasva tuoksuikin nyt jotenkin, ööh, keinnotekoiselle.

    VastaaPoista
  26. Tuotteita hajustetaan, koska ihan ne perusraaka-aineetkin usein haisee jollekin, eikä yleensä kovin hyvälle. Eli hajusteeton ei välttämättä ole hajuton.

    VastaaPoista
  27. Ylläoleva anonyymi: joo, totta. Mä käytän apteekin pH Eucerin -tuotteita suihkusaippuana ja kasvojen pesuun ja siinä kerran erehdyin ostamaan hajusteettoman miedostin hajustetun sijaan. Voi yök, se hajustamaton haisi ihan hirveälle. Sama silti Cliniquen tuotteissa - jotkut rasvat ovat haisseet niin hirveille, etten ole voinut käyttää.

    VastaaPoista
  28. Heh, hassua että valkkasit tähän postaukseen kuvat juuri niistä luonnonkometiikkasarjoista, jotka ainakin mun vinkkelistä on niitä voimakkaimmin hajustettuja! :D Weledaa en kerta kaikkiaan voinut käyttää ollenkaan, Madarankin liika ruohoisuus oli miinus. Tosin molemmilla sarjoilla voiteet eivät muutenkaan sopineet mulle.

    Nenääni täysin hajuton luonnonkosmetiikkavoide on apteekeissa myytävä Decubal. Toisena tulee Melvita, jolla osassa kasvovoiteista on vieno tuoksu, useimmissa en ole havainnut mitään. Myös I Care ja Oliv on melko tuoksuttomia.

    Mä en koe olevani hajusteille yliherkkä, en vaan kerta kaikkiaan tykkää niistä.

    VastaaPoista
  29. Mä en siedä voimakkaita tuoksuja ja pyykinkuivaushuoneessa ottaa päähän se kun toisten pyykkien haju tarttuu mun hajustamattomalla pesuaineella pestyihin pyykkeihin. En siksi usein sinne pyykkiä viekään.

    Mua todella ärsyttää hajusteteollisuus, ihan sickiä touhua.


    Myös Cutrinilla on hajustamaton muotovaahto. Sen sijaan hajustamatonta hiusvahaa oli vaikeampi löytää, mutta Prismasta saa Rainbown sellaista.

    VastaaPoista
  30. Huomasin taannoin, että siirryttyäni luonnonkosmetiikkaan ja myös luonnonkosmetiikkahajuvesiin en enää siedä kemikaalihajuvesiä. Niiden "tuoksu" ei ole ollut hyvä sen koommin, ja lisäksi ne tarrautuvat kaamealla tavalla vaatteisiin. Pesunkin jälkeen voi vielä haistaa karmean kemikaalilemun.

    VastaaPoista
  31. Hajusteherkkä täällä myös. Nuo pyykinpesuaineiden hajusteet on muuten jotain sairaan tujua tavaraa. Sen huomaa, kun pesee esim. kirpparilta ostetun, hajustepyykkiaineella pestyn vaatteen muiden pyykkien seassa. Sen sijaan, että haju lähtisi pois yhdestä vaatteesta, se TARTTUU kaikkiin pyykkeihin! Siis mitä myrkkyä nuo oikein on, kun eivät lähde pesussa poiskaan...?

    Huomasin juuri myös, että tavishiustenhoitotuotteiden tuoksut pistävät nenään ihan erilailla nyt kuin ennen. Käytän siis lähes pelkästään luonnonkosmetiikkaa. Siinä olevia hajusteita kestän kohtuullisen hyvin.

    VastaaPoista
  32. Minä olen luottanut aika pitkälle Dermosil-tuotteisiin, niin hajustetuissa kuin hajustamattomissa. Joskus on kiva käyttää tuoksuvaa suihkusaippuaa ja ihovoidetta, mutta arkena käytän ihan hajustamattomia tuotteita. Varmaan se muotovaahtosi oli tosiaan vanhentunut, mulla kerran yks kasvovesi vanhentuneena muuttui alkoholiksi ja kirveli ihan törkeästi naamassa vaikka piti olla mukamas herkälle iholle (siis ei dermosil vaan joku kallis merkkituote se oli).

    Pintakuivan (jopa atoopisen) herkän couperoottisen ihon omistajana en pysty kuvittelemaan kyllä elämääni ilman kasvonhoitoaineita ja rasvoja. Olisin kyllä tosi onnellinen jos pystyisin elämään pelkällä perusvoiteella. Samasta syystä pelkään luonnonkosmetiikkasarjoja, että ihoni älähtää niistä, otan mielelläni suosituksia vastaan! Dermosililla mä tykkään siitä, että lähes jokaisesta tuotteesta on netissä paljon asiakkaiden kommentteja ja kokemuksia joiden perusteella oon tähän asti tehnyt pääasiassa onnistuneita ostopäätöksiä.

    VastaaPoista
  33. Minä olen myös saanut Madarasta allergisen reaktion. Deodorantti oli kesän käytössä ja olin juuri ostanut myös shampoon kun koko kroppa oli yhtäkkiä nokkosrokon peitossa. Apteekin täti varoitteli allergialääkettä hakiessa, että ei kannata enää niitä tuotteita edes yrittää käyttää, ettei saa pahempaa reaktiota. Madaran tuoksu oli mielestäni aluksi tosi kiva, mutta loppua kohti alkoi jotenkin tökkiä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...