9.1.2012

Hyvä Mieli

Atrialla on kampanja. Kyseinen makkaratehdas on nyt läntännyt broileripakkauksiinsa sen Hyvän Mielen Perhetilan nimen, joka proteiinit on suojakaasuun saattohoitanut. (TJEU HS A7).

"Nyt tiedät, mistä Kana tulee. Tuoreena ja pakastamatta suoraan Hyvän Mielen Perhetiloilta".

Voisin puuttua tässä kampanjassa moneen asiaan (mm. siihen, että mitä pirua on "lajityypillinen seura"), mutta puutunpa nyt siihen, että mitä minä tällä jäljitettävyydellä teen.

Ehdottaako Atria nyt, että tarkistan ensin kylmäaltaalla paketin kyljestä tilatarjonnan, kipitän kotiin googlaamaan kyseisen tilan emännän naamataulun ja säntään sitten uudestaan kauppaan joko a) etsimään uutta parempaa tuottajaa tai b) ostamaan paketin? Tai vaihtoehtoisesti opiskelen tilojen kuvaukset ulkoa, jos vaikka olisi sitä suosikkitilani Kanaa? Varsinkin kun tilaesittelyt ovat yhtä informatiivisia kuin tokan luokan kouluaineeni:
"Meillä Saariston perhetilalla Laihialla on kasvatettu broilereita vuodesta 1990. Nykyinen isäntä on jo toisen polven broilerituottaja, sukupolvenvaihdos tehtiin 2000- luvun alkupuolella. Pelloillamme viljellään vehnää ja rypsiä. Meillä oli aiemmin myös lypsykarjaa." 
Breaking news. Mitähän karjalle tapahtui.

Olen myös aina tiennyt, mistä kana tulee. Ranskasta. Atriankin muoviyksiöön on kietoutunut Broileri, tuo Kanan lyhytikäisempi kaveri. Tarkemmin sanoen Ross 508, joka on jalostettu kasvamaan reilussa kuukaudessa herkullisen läskiksi juuri oikeista paikoista ja jota pidetään keinovalolla hereillä melkein koko ajan, jotta se maksimoisi syömisensä.

Tiedän myös, mistä hyvä mieli tulee. Etenkin eläintuotannossa luomusta mutta yhä enenevässä määrin kasvissyönnistä. Mutta sitä en tiedä, miten hyvää mieltä noin universaalisti mitataan, saati kenen hyvä mieli tässä kampanjassa on kyseessä? Isännän, Emännän vai Broilerin? Vai Atrian Markkinointiosaston? Veikkaan, että Mainostoimistolla on ainakin hyvä mieli kun sai taas vääntää tikusta asiaa.

Minulla ei hyvää mieltä ole ennen kuin lihantuotannon lainsäädäntö kiristyy.

Pointti olisi varmaan tullut helpomminkin esille. Hieno aloitus uudelle kuluttajan uunottamisvuodelle 2012. 

39 kommenttia:

  1. Mä riemastuin kanssa tästä mainoksesta aika railakkaasti eilen. Miten ko. lafka kehtaakin mainostaa, että kanat saavat toimia lajityypillisesti (peuhata pehkuissa, nukkua orrella ym.)!!! Jumaliste, kana tai siis broileri kököttää siellä tuotantotilassa kuin tikku paskassa ympärillään about 5000 muuta broileria. Katselin noita Atrian "perhetilojen" kuvia, niin yhdessäkään ei ollut kunnon kuvaa sisältä tuotantotiloista ja ne harvat missä jotain pilkotti, olivat aivan pikkupikkubroiskuja, joilla on vielä tilaa möyriä siellä, ennen kuin ne kasvavat isoiksi ja niiden rintalihakset niin isoiksi, etteivät ne raukat kestä pystyssä...

    Juu ei kiitos, mulla on aikamoinen broileriboikotti menossa juuri näistä kammottavista kasvatusmetodeista. Sitä luomubroiskua odotellessa voikin syödä appiukon metsästämää hirvenlihaa tai kaverin tuottamaa luomunaudanlihaa...

    ps. aion vaahdota aiheesta myös omassa blogissani...

    VastaaPoista
  2. Jes, loistavaa. Täysin samaa mieltä kanssasi :)T: Toinen hirvenlihan ja luomun syöjä ja soijan kuluttaja

    VastaaPoista
  3. hittolainen ku pitääkin käydä lukemassa näitä. Nyt sitten pitää tuntea huonoa omaatuntoa kun kiireisellä työssäkäyvällä pienituloisella ei ole varaa ja aikaa etsiä ja ostaa luomua ja lähellä tuotettua.

    hmph.

    VastaaPoista
  4. En ole syönyt kanaa (noh, en muutakaan lihaa) yli kymmeneen vuoteen. Enkä syö.

    VastaaPoista
  5. Elli, hyvä! Mielestäni jonkinlainen non-stop videostream tuotantotiloista olisi oikeasti avointa.

    Anonyymi, mainonta yhdistää. :)

    Elina, ei tarvitse potea. Ei meillä perhessä kukaan muu ole linsseihin ja tofuun ihastunut kuin minä. Siksi tämä mainonta niin vituttaakin. Tekisi mieli uskoa.


    Anonyymi, kasvissyönti on hyvä tapa ottaa kantaa lihantuotannon ongelmiin. :)

    VastaaPoista
  6. Meilla on myynnissa luomubroileria ja maksaa mansikoita, sita sitten ostaa se kaupungin kerma. Onneksi meita on taalla siunattu kylakanalla jota saa tuoreena samaan hintaan kun broileria. Ei olla broileria syöty sitten vuoteen kasvatusolojen takia ja myöskin siksi etta se ei maistu miltaan.

    VastaaPoista
  7. Aargh, tieto lisää tuskaa. :/

    Ja kyynikko minussa miettii, että onko kuluttajat joskus aikuisten oikeasti saaneet johonkin tuotteiseen muita kuin imagomuutoksia. Hyvänä esimerkkinä kuluttajien mainostoimistohöpäläyttämisestä käy esim. kuluttajien parabeenipelko. Pelätään harmitonta säilöntäainetta, koska sille voi joku harvoin olla allerginen. Sitten tuotteita aletaan mainostaa "parabeenittomina" ja käyttää säilöntäaineena formaldehydia tai sen vapauttajia, jotka on sitten taas haitallisia. Dou.

    VastaaPoista
  8. Minä olen kiireinen, asuntovelallinen, perheellinen opiskelija, mutta en ole vielä kertaakaan potenut huonoa omatuntoa ostamatta jättämästäni tehotuotetusta kanaeläimestä. Onneksi puuttuvan mielikuvituksen arjen höykkyytyksessä pelastaa kasvisruokareseptejä ääriään myöten pursuava internet ja lähikaupastakin helposti löytyvät linssi-ja papuvalikoimat. Eläköön valinnanvapaus! :)

    VastaaPoista
  9. Auh, anteeksi, mua naurattaa. Hyvän Mielen Perhetila *RUAAAH HUUTONAURUA*

    Kuinka typerinä ne mainostajat kuluttajia oikein pitävät?

    Nyt on varmaan oikein workshopissa mietitty, että mites saataisiin kuluttajile meidän broiskupaketista hyvä omatunto, kun nämä eläinoikeusasiat ovat nyt niin muodissa.

    Heitellään stressipalloa ilmaan ja joku keksii "hei, luodaan mielikuva hyvän mielen perhetiloista. Siis rakennetaan sellainen tarina ja fiilis. Että kaikki voi hyvin."

    Joo, taputetaan. Läpimurto! Otetaan niinku maisemallisia navettojen kuvia ja sitten kerrotaan kuinka mukavia tilaa pitävät on, niillä on lapsiakin ja kaikkea ja sitten se, että ne linnut syö hyvin, oikeeta kasvisruokaa. Tulee hyvä mieli.

    Miksei yhdessäkään (no, yhdessä, joo niitä pieniä) kuvassa ole KANAA?
    Yksikin kuva kanoista per tila kertois, missä kuosissa ne on. Mua ei kiinnosta, mitä ne kanat syö vaan miten ne voi.

    VastaaPoista
  10. Täällä olis yksi aiheeseen sopiva hauska pätkä: http://www.youtube.com/watch?v=ErRHJlE4PGI
    Oliskohan Atrialla seuraavassa vaiheessa kiinnostusta mennä näin pitkälle ;D ?

    VastaaPoista
  11. Ulkona elänyt luomukana, kotona asuessa ranskalainen tai ruotsalainen, täällä sveitsiläinen tai ranskalainen, on todella herkullista ja yhdessä otuksessa on paljon syömistä. Sahajauhon makuiset ja rääkätyt broilerit olen kiertänyt mahdollisimman kaukaa jo vuosia.

    Kyllä kuulostaa taas järjettömältä huijausmainokselta!

    VastaaPoista
  12. Minä näin viime viikolla lähikaupan (Helsingissä) pakastealtaassa suomalaista luomukanaa! Meinasin perseelleni lentää, kun näin sen, niin onnellinen olin :D

    VastaaPoista
  13. Siis ihan samanlaisin ajatuksin luin tuota markkinointip*skaa... Näinkö ihmisiä oikeasti aliarvioidaan, vai uppoavatko nuo tarinat joihinkin?

    Kyllähän broilerit ovat suurissa ja avarissa kanaloissa, lajityypillisessä seurassa, jos sen, että broileriparat on ahdettu kylki kyljessä valtaviin halleihin, haluaa noin ilmaista. Ja mitähän ovat nuo Atrian asettamat "edellytykset, jotka ovat monin paikoin vastaavia EU-säädöksiä tiukempia". Eipä paljon ole konkreettisia esimerkkejä esittää. Ihan täyttä sanahelinää kaikki!

    Nyt kyllä hävettää, että osallistuin ensin tuon sivuston kilpailuun, onneksi en koskaan voita mitään.

    VastaaPoista
  14. Jatkoa vielä tuohon edelliseen viestiini (0.24). Pistin Atrialle tällaisen palautteen menemään heidän sivustonsa kautta:

    "Hei,

    Päädyin sivuillenne Hyvän mielen perhetilat -kilpailun takia. Olen ihan tavallinen broileria ostava kuluttaja (koska vaihtoehtoja broilerille on aika vähän.) Mielestäni tämä uusi kampanjanne on todella epäonnistunut ja kuluttajien arvostelukykyä aliarvioiva.

    Hyvän mielen perhetila on käsitteenä täyttä sanahelinää, vähän samanlainen käsite kuin "onnelisten kanojen munat, vaikka nyt ei kyllä yritetäkään väittää, että broilerit olisivat jotenkin hyvällä mielellä.

    On epäillyttävää, ettei sivuilla ole minkäänlaisia kuvia tuotannosta. Perhepotrettien ja maisemakuvien sijaan minä haluaisin ainakin nähdä kuvia tuotannosta ja muodostaa mielipidettä niiden perusteella. Tekstit eivät ole mitenkään informatiivisia, ja tarkoin asetelluilla sanavalinnoilla pyritään kaunistelemaan broilerituotantoa.

    Minua kiinnostaisi, miten juuri Atrian tuottajien broilerituotanto on eettisempää kuin kilpailijoiden? Mitä ovat nuo Atrian asettamat "edellytykset, jotka ovat monin paikoin vastaavia EU-säädöksiä tiukempia". Ei ole kovin vakuuttavaa sanoa, että toimintanne on jotenkin parempaa, mutta mitään konkreettista ei kuitenkaan esitetä.

    Kuluttajana toivon, että yrittäkää edes vaikuttaa tuottajienne broilereiden oloihin. Teillä on suurena jatkojalostajana siihen mahdollisuudet. Uskon, että eettisemmin tuotetulle broilerille on yhä enemmän ja enemmän tilausta jatkossa, kun ihmisten tietämys lisääntyy."

    VastaaPoista
  15. Kiitos! Puit ajatukseni sanoiksi.

    VastaaPoista
  16. Tää on mun mielestä mielenkiintoinen trendi miten massatuotetusta ruoasta pyritään tekemään mielikuvilla vähän niinkuin "lähiruokaa" (termiä ei ole muuten tainnut kukaan määritellä, mutta näyttää purevan kuluttajaan kuin kuuma veitsi voihin). Kaikki suuret tuottajat haluavat nyt yksilöidä tuotteensa ja luoda niille ihanaa tarinaa. Valiohan mm. mainostaa HKI-Hämeenlinna välisen moottoritien varrella, että niiden jogurtit "tehdään täällä" tms., eli halutaan myös luoda sitä konkretiaa, että kuluttaja tietäisi missä (ja miten lähellä) se tuote on tuotettu.

    VastaaPoista
  17. Loistava kommentti Marmain toimittajalta: ainoat kampanjassa näkyvät kanan kuvat ovat _piirrettyjä_. Tämä varmasti lisää kuluttajien luottamuksen määrää, eh?

    Tuo kampanja on ollut todella kallis! Ainoa hyvä puoli, mitä tuosta keksin on, että tuo kampanja herättää keskustelua ja kiinnostusta kuinka retuperällä oikeasti tuotantoeläinten hyvinvointi on. Kun kerran läpinäkyvyydellä ei voi tuoda aitoa läpinäkyvyyttä.

    Jäämme odottelemaan turkistarhaajien vastaavaa kampanjaa "meidän siniketut saavat laadukasta rehua 3 kertaa päivässä, joten niillä on hyvä mieli".

    VastaaPoista
  18. En voi olla miettimättä, että toivoisin joskus esimerkiksi niiden aasialaisten hikipajojen, joissa esimerkiksi kuin siimaa myyvät halpislastenvaatteet tuotetaan, herättävän vastaavanlaista keskustelua vanhempien keskuudessa. Mm. eräs tunnettu ruotsalainen halpisketjuhan on todennut, ettei voi vaikuttaa siihen, missä olosuhteissa alihankkijat vaatteita teettävät. Silti en voi olla miettimättä, että onko todella näin?

    Luulisi varsinkin näinä taloudellisina aikoina olevan mahdollista vaikuttaa alihankkijan toimintaan, mutta jos tuloksena on kuluttajalle muka liian kallista tavaraa, jääkö se tekemättä? En muista juuri nähneeni aiheesta keskustelua vanhempien keskuudessa joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Toisaalta kyseisen ketjun kampanjat esim. Unicefin kanssa ovat olleet näyttäviä (ja herättäneet positiivistä huomiota mm. blogeissa), joten en voi olla miettimättä, onko tässä Atrian kampanjassakin kysymys siitä, että yritetään tavallaan "ostaa" ja "myydä" hyvää omaatuntoa niillä keinoilla, jotka ovat käytettävissä? Myydään mielikuvia onnellisista lapsista ja onnellisista kanoista, sillä niihinhän kuluttaja haluaa uskoa.

    Ja joka tapauksessahan broileri menee kaupaksi. Samoin kuin ne pilkkahintaan myytävät lastenvaatteet.

    VastaaPoista
  19. Nyt täytyy kysyä, mitä luomu tässä yhteydessä kananpojalle tarkoittaa?

    Sastamalassa Välimaan luomutilalla "Broilerit viettävät nelikuukautisen elämänsä lokoisissa oltavissa. Niitä ruokitaan maatilan omalla luomuviljalla, siirreltävä tarha-aitaus takaa broilereille jatkuvasti tuoretta ruohoa ja uutta ulkoilumaastoa." (Aamulehti 13.8.2011.)

    Ulkoilevatko otukset myös talviolosuhteissa? Miten paljon onnellisempia se niistä tekee? Miten tilanne eroaa talvella esim. Nurmon Knuuttilan tilasta jonka emäntä Eija Knuuttila kommentoi: "Moni luulee, että broilerit kasvavat häkeissä, vaikka niin ei ole koskaan ollut" (Atria).

    Atrian kamppis on helppo tulkita markkinointiosaston tuotteeksi ja aika pitkälle allekirjoitankin Maman huomiot. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että toistaiseksi tuotantoeläinten olot kiinnostavat keskivertokuluttajaa niin vähän, että parempi pienikin parannus kuin ei parannusta ollenkaan.

    VastaaPoista
  20. Pollylle kommentti:
    luomu broilertuotannossa tarkoittaa sitä, että broilereilla on enemmän elintilaa, enemmän mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen (orret, kunnon pehkut, ulkoilumahdollisuus, pesänrakennus), erilainen ruokinta ja pitempi kasvatusaika (4 kk). Näin lyhykäisyydessään.

    Moderneissa broilerkasvattamoissa linnut ovat tosiaan maalattialla, mutta elintilaa per yksi broisku on huomattavasti vähemmän, broiskujen ajantaju hämärretään, jolla ne saadaan syömään useammin ja tällöin ne kasvavat teuraspainoonsa 5 viikossa. Pikkuisen erilaista. Lisäksi ne eivät ikinä näe luonnonvaloa, koska halleissa ei ole ikkunoita ja "hygieniasyistä" niillä ei tietenkään ole ulkoilumahdollisuutta, eikä myöskään nukkua orrella. Ei sen puoleen, eivät ne raukat siellä orrella kestäisikään kun ovat niin pitkälle jalostettuja etteivät pysy edes pystyssä loppuelämänsä aikana.

    Ja kyllä, luomubroilerit voivat ulkoilla myös talviolosuhteissa ja leutoina talvina elukat myös mielellään tekevät sitä.

    Eli sillä luomulla ja tavanomaisella on tässä tapauksessa melkoisen suuri ero...

    VastaaPoista
  21. Kiitos infosta Elli! Ei tuo 4 kk:n elinikä tunnu yhtään paremmalta kuin 5 viikonkaan, joten pysyttelen edelleen erossa koko linnusta.

    Löytyvätkö nämä luomutuotannon spkesit muuten jostain virallisesta lähteestä netin ihmeellisestä maailmasta?

    VastaaPoista
  22. Hei.
    Ihan ensiksi kerron että kovasti tykkään blogistasi. Olen kolmen lapsen äiti, viimeisen kanssa sinnittelen nyt hoitovapalla, ja vaikka lapseni ovat tärkeintä mitä olen elämässä saavuttanut, niin on tämä kyllä välillä ihan hemmetin perseestä. :) Kiitos sarkastisesta tyylistäsi kirjoittaa usein minunkin ajatuksistani. Luomuilen, jos rahat riittää, lähiruokaa suosin aina, mutta laadusta en minäkään ole valmis tinkimään. En kastovaippaile, koska se on niin työlästä ja pyykkiä tulee tässä poikaperheessä muutenkin niin paljon, että hukkuuhan tuohon. Enkä kantoliinaile. Se kirottu kantoreppu kyllä oli käytössä. Jälkiä odotellessa... ;)

    Mutta noista kanoista. Poikkean linjasta. Yksi noista hyvän mielen perhetiloista on hyvien ystäviemme tila. Oikeasti hyvän mielen perhetila. He pitävät huolta eläimistä, hoitavat ja kasvattavat, ovat jatkuvasti tavoitettavissa, jos kanalassa vaikka jokin kone on lakannut
    toimimasta ja juoksevat paikalle. Eivän paljon lomapäiviä pitele. Viime kesän helteillä päivystivät kanalan vieressä ympäri vuorokauden, koska lämpötila uhkasi nousta liian korkeaksi ja tuulettimet pettää. Kanat ovat heidän elantonsa. Tottakai he niistä huolehtivat.

    Näitä ihmisiä te täällä nyt haukutte. Tilalliset toki ansaitsevat rahansa tällä lähes huumekauppaan verrattavalla tavalla. Ruokkivat vielä lapsensakin näillä kanoista saaduilla rahoilla. Voi ei...

    Suomen lakiin en ota kantaa. Ehkä siinä olisi jokin muuttamisen paikka, mutta tuskin se tilallisten vika on. Ja jos haluaa todella aitoalähiruokaa, itse kasvatettua viljaa ja oman pihan onnellisia kanoja niin tervetuloa: täällä meillä maalla on tilaa. Omavaraistalouden pitäminen on aina vaihtoehto. Sanoista tekoihin! :)

    Kyseinen kanafarmari on aina sanonut että tervetuloa katsomaan. Ei salaa vaan ihan yhdessä. Sovi aika ja mene. Sen jälkeen voit tehdä oman päätöksesi syömisestä. Älä syö jos et pysty. Se on sinun valintasi. Tämä on nyt vähän samaa jeesustelua kuin nämä hyvä äiti jutut. Jos et kantoliinaile, imetä kaksivuotiaaksi ja ole kotona lapsesi välittömässä läheisyydessä kunnes hän on kouluikäinen, olet huono äiti. Jos tuotat kanoja Suomen lakien mukaan ja hankit sillä elannon perheellesi, olet huono, tunteeton ja eläimiä riistävä ihminen. Onkohan kaikki tosiaan näin mustavalkoista?

    Mari

    VastaaPoista
  23. Hei!

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja Mari. Ei pidä syyllistää pientä tuottajaa, joka sinnittelee isojen ruoantuottajafirmojen vaatimusten alla. Tuottajan on usein tehtävä sopimus jonkun Atrian tms. kanssa jotta saa elantonsa. Sen sopimuksen myötä tulee velvoitteita, jotka on täytettävä.

    Ei siis vainota pientä - tai isoakaan, sillä pieniä ei enää juuri ole, koska ne eivät pärjää - tilallista vaan kohdistetaan paine niihin isoihin ruokafirmoihin. Hyvä esimerkki tästä toiminnasta oli tuo yllä esitelty meili. Tällaisia meilejä lisää ja niiden lähettäminen julkiseksi, jotteivät vastaukset jäisi vain kahdenväliseksi viestinnäksi.

    Lisäksi painetta tietysti päättäjiin.

    Suosittelen katsomaan Food.inc-dokumentin. Se kertoo Jenkkien ruokateollisuudesta - myös kasvisten tuotannon ongelmista. Sitä ei tietenkään voi sellaisenaan verrata suomalaiseen ruoantuotantoon, koska meillä kaikki tapahtuu pienemmässä mittakaavassa. Siitä onkin pidettävä kiinni, kotimaisesta ruoantuotannosta!

    Maija

    VastaaPoista
  24. Kiitos laadukaasta kaskustelusta, oikein hyviä puheenvuoroja! Pahoittelut että en ehdi kommentoimaan niin plajon kuin haluaisin koska kersa on päättänyt lopettaa yönukkumisen.

    Kahdelle edelliselle kirjoittajalle: jos luette tekstin uudestaan huomaatte, että kritiikkini kohdistuu MAINONTAAN, siis Atriaan, joka tällä kampanjalla kiillottaa kilpeään vastuullisena toimijana. Voi hyvin olla, että joillain tiloilla eläimiä ajatellaan elollisina olentoina. Kuten jo totesin, minun näkökulmastani luomu on minimivaatimus ja jos lihaa ostan, suosin näitä tuottajia. En aio pahoitella mitään vaikka kuinka olisi jonkun kaveri kyseessä. :)

    Food incin olen toki katsonut. Jos joskus Jenkeissä kävisin, en tiedä mitä söisin.

    VastaaPoista
  25. Hyviä kommentteja eri näkökulmista. Pakko sanoa omani. HARMITTAA! Harmittaa niin vietävästi, että Atria on mokannut mainoskampanjan ja tehnyt siitä näin imelän ja kerta kaikkiaan vääränlaisia mainoslauseita sisältävän. Asun itse maalla, Atrian naapurissa ja tunnen monia Atrian tuottajia. Mielestäni on hyvä idea kertoa tuottajista, siitä että he ovat ihan tavallisia ihmisiä eivätkä mitään eläimiä vihaavia paskiaisia. Mutta silloin ei saa mainostaa "nyt tiedät mistä kana tulee", se on ihan eri asia ja edellyttäisi tarkkoja tietoja tuotannosta ja mielellään niitä kuvia hallien sisältä. Mainoskampanjassa on mielestäni sekoitettu kaksi eri asiaa, mutta ei perehdytty kumpaankaan kunnolla. Harmittaa.

    -Marianne

    VastaaPoista
  26. Niin, kaikki on aina jonkun kavereita, perheenjäseniä jne. Enkä kritisoinut Mamaa vaan otin osaa keskusteluun. Muiden puheenvuoroissa ainakin oli vähän tällaista tuottajalynkkausmielialaa havaittavissa. ;) Ja eikös suomalaiseen tuotantoon olla nyt haluttu tätä läpinäkyvyyttä? Että halutaan tietää missä ruoka on kasvatettu ja sen perusteella voidaan niitä eläimiä huonosti kohtelevia tiloja myös painostaa parempaan toimintaan?

    Mutta pääosin tuottajat ovat oikeasti vastuullisia ihmisiä. pakkohan niiden on olla. Siitä ne elantonsa saavat. Mitä huonommin ne eläimiään kohtelevat sitä vähemmän voittoa tulee ja sitä huonompi maine. Olen huomannut kuinka helppoa on huudela niihin pöytiin, joiden toimintaan on perehtynyt ainoastaan esim media tai jonkun muun välillisen tahon kautta. Aina puhe on kuitenkin sen väristä kuin missä yhteydessä sitä puhutaan.

    Mun minimivaatimus on se että lapset pysyy hengissä, saa terveellistä ruokaa ja mieluiten kotimasta. Se tuo ruuan moneen muuhunkin pöytään. Oikeasti. Ja konkreettisesti. Ei tuo maatalous mikään miljardibisnes oo...aika harvoin näkee tuottajia reissaamassa maailmaa ympäri tai aurinkorannoilla. Ne tekevät kotona töitä.

    Suomalaisena tukisin tässä taloustilanteessa suomalaista maataloutta. Mun näkökulmasta on järjetöntä tuottaa luomukanaa ranskasta ja ruotsista. Eikös se vasta kuormita? Ehkä sitten pitäytyisin mieluiten kotimaisissa kasviksissa.

    Tsemppiä yövalvomisiin, jotka on toivottavasti väliaikaisia. Allergisen esikoisen kanssa valvoin 1,5 vuotta...oli aika synkkiä öitä ja päiviä.

    mari

    VastaaPoista
  27. Tekisi mieleni kommentoida enemmänkin, mutta vastaan nyt vain Pollyn esittämään jatkokysymykseen:
    jos haluat tietoja luomumääräysten spekseistä, niin ne löytyvät kyllä lakikirjoista. Hieman populäärimpää tietoa löytyy esim. Eviran sivuilta http://www.evira.fi/portal/fi/evira/asiakokonaisuudet/luomu/

    ja www.luomu.fi -sivustolta.

    VastaaPoista
  28. Mulle tulee hyvä mieli siitä, että jätän muiden syötäväksi kaiken lihan.

    Mielellään toki soisin muidenkin ihmiseksi itseään kutsuvien, tietoisiin päätöksiin kykenevien elollisten olentojen olevan syömättä eläimiä, mutta sehän ei ole minun asiani.

    VastaaPoista
  29. Ei, täytyy mun vielä kommentoida maria: tuottajia varsinaisesti tuskin kukaan haluaa lynkata (paitsi ehkä "Oikeutta eläimille" -järjestö, jonka toimintatavat ovat vähintäänkin kyseenalaisia), vaan itse ainakin ymmärrän täysin tuottajia, jostainhan se leipä on pöytään revittävä ja nykypäivänä erityisesti kotieläintuotannossa se on yhä vaikeampaa, koska kiristyvä kilpailu ulkomaisen tuontilihan kanssa aiheuttaa melkoisia paineita.

    Oma tarkoitukseni on kritisoida yleisesti järjestelmää ja tehotuotantoa, koska siinä on kyse ihmisen ahneudesta. Tuottajat (tai ainakin suurin osa heistä) huolehtivat eläimistä niin hyvin kuin on mahdollista, mutta kyseenalaistan yleisesti ottaen, miksi tehotuotantoa on yleensä tarpeellista olla, sillä se ei todellakaan ole elämille erityisen hyväksi. Mielestäni suurtuotantoa voi olla, jos otetaan mahdollisimman pitkälle huomioon myös eläinten (oli se sitten broileri tai porsas) hyvinvointi siten, että ne eivät kärsi. Eläimet eivät ehkä tiedä muusta, mutta tehotuotanto aiheuttaa eläimissä stressiä, mikä aiheuttaa fysiologisia oireita, mikä taas vaikuttaa myös tehotuotetun elukan makuun. Lisäksi ja kaikkein tärkeimpänä asiana, tehotuotanto on ympäristölle kestämätön vaihtoehto ja nykymaailmassa on pakko etsiä niitä b-vaihtoehtoja, joilla voidaan säilyttää tämän maapallon elinvoimaisuus. Ja tämä vaatimus valitettavasti koskee joka perhanan ihmistä tällä pallolla.

    Tähän voidaan kommentoida, että ei pienen ihmisen teot mitään vaikuta. Väärin, kyllä ne vaikuttavat. Jos ketään ei kiinnosta, niin suossa ollaan ja hyvinkin äkkiä. Pieni ihminen voi teoillaan vaikuttaa ja olla hyvänä esimerkkinä muille.

    Äh, nyt lopetan tämän jaarittelun, osa meni varmaan aika pahasti asian vierestä, mutta toinpahan esille taas yhden näkökannan täältä yliopistomaailmasta.

    VastaaPoista
  30. Ja loppuen lopuksi kaikki onkin politiikkaa; lainsäädäntö seuraa kovin hitaasti meidän (enimmäkseen?) Kehä I:n välittömässä läheisyydessä elävien "ruokaelitistien" arvoja…

    http://www.ts.fi/online/kotimaa/297641.html#.Tw5y2ApmMqU.facebook

    Yritin sanoa, ettei tarkkaa tietoa luomusta löydä netin hakukoneella alle viidentoista minuutin, eikä pelkkä luomu –sanan toisteleminen tee autuaaksi - minkä todistaa myös yo. esimerkki. En tästäkään syystä lähde syyllistämään pientuottajaa, vaan toivon että asiat hitaasti mutta varmasti saadaan siihen jamaan että mm. luomutuotanto yleistyy. Tähän voimme kaikki eittämättä vaikuttaa omilla valinnoillamme sekä vaaliuurnilla että lähimarketissa.

    VastaaPoista
  31. Hear, hear! Vaikka monesta asiasta olen ollut kanssasi eri mieltä, niin nyt kirjoitit täsmälleen omat ajatukseni :) Tosin ranskalaista luomupakastekanaa ostaessani käyn pientä sisäistä keskustelua aiheesta tehotuotettu suomalainen vs. luomu, mutta kaukaa kuljetettu. Toistaiseksi olen syyllisyyttä poteva sekakäyttäjä kanojen suhteen.

    VastaaPoista
  32. Kiitokset Ellille ansiokkaasta keskustelusta. :) Ja sama syyllisyyttä poteva sekakäyttäjä siis minäkin, sillä perheyhteisössä ruoka-asiat harvemmin ovat yhden ihmisen käsissä. Katson voitoksi sen, että meillä ei enää syödä mitään punaista lihaa. Tofua tuskin saan koskaan tähän perheeseen integroitua, mutta linsseille kajastaa jo pieni valo.. Huoh.

    VastaaPoista
  33. No jösses. Että ranskalaista luomupakastekanaa.
    Mikä niille mahtaa taata sen hyvän elämän; ranskalainen lainsäädäntö ja erityisesti sen pilkuntarkka valvonta ja noudattaminen?

    Jos ei suomalaista lihaa kestä syödä (niin kauan kun sitä nyt enää edes saa tällä menolla), on kai tosiaan ekompaa jättää lihat kauppaan.

    VastaaPoista
  34. Ylempänä tiedusteltiin miten luomubroileri eroaa tavanomaisesta. Oleellisin ero on tietenkin sen ruokavaliossa eli luomuviljoissa ja luomuheinässä. Tavanomainen broileri ei saa elinaikanaan ollenkaan korsirehuja, jotka kuitenkin kanasukuisille eläimille maistuvat hyvin ja etenkin tuoreella laidunapilalla on rehustuksellinenkin merkitys. Luomubroilerin täytyy myös olla hidaskasvuisempi kuin taviksen, jolloin linnun luusto pysyy paremmin mukana kasvuvauhdissa eli luut jaksavat kantaa linnun lihaksien painon. Tavanomaisessa broilerituotannossa tilavaade on viime toukokuisen lakiuudistuksen jälkeen muistaakseni 42kg lintuja/neliö tiettyjen edellytyksien täyttyessä. Luomussa vastaava luku on 21kg/neliö.
    Luomussa ei toistaiseksi vaadita broilereille orsia, mutta meillä linnuille on orret, kun herrasväki näkyy orsilla viihtyvän.
    Linnut laiduntavat meillä keväästä pitkälle syksyyn, sydäntalvella linnut ovat sisällä.
    Tipuloissa on ikkunat, jotta sisään pääsee luonnonvaloa ja valaistusta ei säädellä, kuten tavanomaisessa tuotannossa. Eli meillä linnuilla on selkeästi päivä ja yö. Yön pituus on 10 tuntia yhtäjaksoisesti ja päivä näin ollen 14 tuntia. Lisäksi meillä on sisätiloissa linnuilla hiekka-astiat, joissa linnut voivat kylpeä ja nokkia hiekkaa/kiviä (auttavat lihasmahan toiminnassa, laidunympäristössä kiviä löytyy luonnostaan).

    Lisää luomuehdoista löytyy tuolta:

    http://www.evira.fi/files/attachments/fi/evira/asiakokonaisuudet/luomu/lomakkeet_ja_ohjeet/luomuohje_2_elaintuotanto_netti_15032010_2-painos.pdf

    Toivottavasti tämä hiukan selvensi tavanomaisen ja luomubroilerin eroja. Meille voi laittaa sähköpostia osoitteeseen posti@valimaanpihvi.fi, jos jokin asia jäi askarruttamaan ja meidät löytää myös FB:stä Välimaan Tilan profiilista.

    Terv. Helena Ojala
    Välimaan Tilan emäntä, luomubroilerin pientuottaja ja Uuden Mustan innokas lukija :)

    VastaaPoista
  35. Voi, kun olisivat ajallaan hoksineet säilyttää mein pikkutilat, tai no olisipa uusi sukupolvi jaksanut jatkaa isovanhempien pikkutiloja <3
    Kiitos hyvästä selvityksestä Helena. Saako vielä kysyä, paljonko 21kg kahden viikon päästä teurasvalmista broileria on ihan eläinkappaleina?
    Missä teillä teurastus suoritetaan, onko esim. mahdollista ne kauhukuvat joissa elävä lintu joutuu nyppimiseen tai suolenpoistoon?
    Terveisin ei ollenkaan mielenosoittajakasvissyöjä, joka kaipaa eettistäeläinproteiinia ruokaansa.

    VastaaPoista
  36. Meidän tipit ovat 40 vuorokauden iässä noin kilon painoisia, 60 vrk:n iässä n. 2kg ja 80 vuorokauden iässä n. 2,5 kg. Eli neliöllä on 8 tipua talvikaudella. Kahdeksan kuulostaa ainakin minun korvaani paljolta, mutta IRL se ei sitä kuitenkaan ole, kun osa porukasta hengailee orsilla ja osa lepäilee porukassa. Viime kesänä kun tipit olivat ulkona, yhdellä tipillä oli käytettävissään 0,6 neliötä/vrk kun laidunpaikka vaihtui päivittäin. Naapurin isäntä siinä jo kävi vitsailemassa että teidän täytyy tipeille hommata LA-puhelimet, jotta voivat huudella niiden kautta toisilleen jotta "missä sää oot, mää oon täälä..."

    Teurastus tapahtuu meiltä tunnin ajomatkan päässä piensiipikarjateurastamossa ja pakkaamme linnut kuljetuslaatikoihin käsin (eli ei ole käytössä eikä myöskään koskaan tule käyttöön ns. broileripuimuria, joka on arkipäivää tehopuolella, youtubesta voi katsoa videon hakusanoilla chicken catcher, varoitus: EI HERKILLE). Kävin itse tutustumassa teurastamon linjastoon ennen kuin meidän ensimmäiset tipit sinne päätyivät ja kauhukuvat elävistä linnuista mainitsemissasi työvaiheissa eivät ole mahdollisia. Halusin käydä sen takia tutustumassa ennakkoon, että tiedän tipiemme lopun olevan nopea eikä yksikään lintu joudu kärsimään.

    Pientilojen säilyttämistä koskevaan asiaan on aivan pakko kommentoida sen verran, että tilakokojen kasvu on loppujen lopuksi teollisuuden ja keskittyneen kaupan ansiota. Toki siihen EU:kin on vaikuttanut, mutta ehdottomasti suuurin vaikutus on ollut lihatalojen tekemällä politiikalla: "me laskemme nyt lihan hintaa. Jotta saisit yhtä paljon rahaa käteen kuin ennen hinnanlaskua, voit laajentaa, jolloin käteenjäävä raha pysyy samana, työmäärä vain lisääntyy". Ja kun maatalouskin on kaikesta huolimatta yritystoimintaa ja maajussinkin täytyy perheensä elättää, niin lopputuloksena pientilat ovat kadonneet. Ei nuoremmalla polvella välttämättä jatkaminen ole jaksamisesta kiinni vaan siitä, ettei 3-4€ tuntipalkalla kannata tehdä kovin raskaita töitä. Mutta mitään ei ole vielä menetetty. Pientiloja varmasti tulee elpymään, jos nykyisen kaltainen luomu- ja lähiruokabuumi jatkuu. Ja sehän on aivan kuluttajien päätettävissä! Jos kuluttaja haluaa hakea lihansa suoraan tilalta tai vaihtoehtoisesti lähituottajaa kunnioittavasta pikkupuodista (jolloin tuottaja saa sen, mikä tuottajalle kuuluu), niin kotieläintalouden arvostus kasvaa ja se vetää nuoria jatkamaan vanhempiensa ja isovanhempiensa tiloja. Ja tiedostava kuluttaja hyötyy, kun käy tilalta hakemassa eläinkunnan tuotteet. Voi aivan itse keskustella tuottajan kanssa ja nähdä eläimet ja niiden voinnin. Ekologiselta puolelta voidaan toki keskustella mahdollisesta autoilun lisääntymisestä suoraan tilalta haettaessa. Jos esimerkiksi useampi perhe hakee yhdellä autolla useamman kuukauden lihat, niin liekö tuo nyt paljonkaan siihen nähden, kuinka paljon markettiin päätyvää lihakiloa kuljetellaan pitkin ja poikin Suomea.

    No niin, taisi mennä jo melkein politikoinniksi, mutta eikös nyt ole siihen hyvä aika kun vaalipäiväkin lähestyy. :D

    Terv. Helena Ojala

    VastaaPoista
  37. juu, orret ei ole luomusäädöksissä pakollisia, mutta tietääkseni kaikissa luomukasvattamoissa sellaiset on.

    Mutta Helena Ojala, missä teidän broiskuja myydään? Omalle kohdalle ei ole osunut...

    VastaaPoista
  38. Siis orrethan on pakolliset muistaakseni munitus- ja helmikanoilla, broiskuilla ei. Muun Euroopan luomubroilereiden orsitilanteesta en tiedä sen tarkemmin ja Suomessa ei tällä hetkellä luomubroileria ole muilla kuin meillä.

    Evira uudistaa luomuohjeistustaan ja kesällä kun Eviran kotieläinluomun vastaava kävi meillä, esitin käytännön kokemukseen perustuvan toiveen lisätä ohjeistukseen suositus orsista myös broilereilla. Orsia ei käsitykseni mukaan broitsuille vaadita, koska nuo pidemmälle jalostetut rodut (esim Rossit) ei kykene loppuaikanaan orsia hyödyntämään.

    Meidän tipejä on Tampereella Lempissä, Lahden Tähkässä, Hämeenlinnan Ryytimaassa, Turun Finskassa, Helsingin Lauttasaaren Saaripuodissa sekä Cittareissa Espoon Sellossa, Vantaan Tammistossa ja Porin Mikkolassa. Lisäksi myymme tipejä suoraan tilalta ja kotiintoimituskin tietyin edellytyksin onnistuu.

    Terv. Helena Ojala

    VastaaPoista
  39. Miten luomu-ulkoilussa huomioidaan lintuinfluenssa? Eikös se ollut muutama vuosi sitten ainakin, kun elukat piti pitää sisällä keväästä syksyyn, ettei influenssa tartu muuttolintujen mukana.

    Hyvä, hyvä suomalainen luomu!

    Sitten lihasta kasviksiin.Itse ostan mielummin esim. tavallista kotimaista omenaa ja kurkkua, jos tarjolla on myös keskieurooppalaista lajitoveriaan, vaikkakin luomuna.

    Itselläni on taloustilanne nyt niin kaoottinen ja kamala, että valitettavasti joudun valitsemaan välilä tavismaitoa luomun sijaan. Meillä kun menee (neljä alaikäistä lasta ja työtön yksinhuoltajaäiti) maitoakin aika huimat määrät. Mutta kunhan tilannne tästä paranee :) tulen taas vauhdilla kokoaikaiseksi luomun suosijaksi.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...