Pattitilanne

En voinut uskoa tuuriani, kun Snadi alkoi nukkua yli viiden tunnin pätkiä jo pariviikkoisena. Odotin neljä kuukautta, että yöriehuminen alkaisi. Yhtä flunssayötä lukuunottamatta Snadi on kuitenkin nykäissyt 12 tunnin yöt kahdella syötöllä. Maailman helpoin kersa! Jes!

Mulla oli sille hankittuna maailman hienoin tuttipullo.

Paitsi, että kyseessä oli savuverho. Kun keskityin vaalimaan uniani, en ollenkaan tajunnut pelätä ruokailuongelmia. Arvaatte: se pieni paviaani on pullolakossa. Pullosta ei kelpaa ei korvike eikä rintamaito. Se kärsii mieluummin lievää nälkää kuin ottaa pullohuikan. Tiesin kyllä, että eräskin tuttu äiti oli joutunut yllättävän pullolakon takia perumaan työmatkan Milanoon, mutta en osannut arvata, että näin kävisi vahvojen pulloperinteiden perheessämme. Elätän toiveita, että kyseessä on lakko eikä lopullinen asiantila, mutta neuvolan täti ei jakanut optimismiani.

Kiinteiden kanssa ei mene yhtään paremmin. Ainoa ruoka, mitä se syö mielellään, on Svarfvarsin luomuperuna - kevyesti haarukalla muhennettuna ja pieninä knööleinä sormenpäästä syötettynä.

Nyt mulla on siis 68 senttinen avec uuden vuoden bileissä, ei mitään hajua miten ikinä voin lopettaa imetyksen ja kynsien alla perunaa. Checkmate.

Ps. Pullo on Puran.

Hyvää joulua sulle!

Lahjat on paketeissa, glögivarastot täynnä ja oo wunderbaum raikastaa ilmaa olkkarissa. Mutta ennen kuin siirryn joulun viettoon, annan teille jotain.

Pistimme Sadun kanssa pystyyn maaliskuussa ilmestyvään kirjaan liittyvän samannimisen blogin, johon keräämme kaikenlaista huumoripitoista vanhemmuuteen liittyvää luettavaa: Vuoden Mutsi, ole hyvä! Klikkaa linkkiä vasta pukin käynnin jälkeen, jos haluat olla pedantti.

Rauhallista joulua hyvät ystävät, kanssabloggaajat, mutsit, faijat ja anonyymit! Tästä tulee hyvää joulu!

I am plastic, it's fantastic

Olen nyt hankkinut sen kirotun barbin. Asian ratkaisi Skidin eduksi se, että se söi vapaaehtoisesti parsakaalia. Se on todella motivoitunut (tai todella stressaantunut).

Barbimaailmaan perehtyminen oli hämmentävä kokemus. Löysin nukkeja Mona Lisasta Vapaudenpatsaaseen. Kallein näistä muovisista pulkannaruista maksoi 195 puntaa - keräilijät maksanevat harvinaisuuksista vieläkin enemmän. Barbeista on tehty erilaisia sarjoja: fashionistoista ja eri maiden naisfiguureista (en löytänyt Suomi-neitoa), muotisuunnittelijoiden stailaamiin sekä leffoista ja tv:stä tuttuihin hahmoihin. Löysin nuken jopa Dynastian Krystlestä ja Alexisista. Syvästi kasaria.

Teekutsuille tarvitaan luonnollisesti tiara.

I can be -barbien muovisilla pulkannaruilla taas on ammatti. Ammattien joukossa oli downshiftaukselle vivahtavien duunien kuten pannukakunpaistajan ja kissanhoitajan lisäksi myös ihan epäsovinnaisiakin vaihtoehtoja kuten kilpa-ajaja, tietokoneinsinööri ja uutisankkuri. Suosikkini oli arkkitehti-nukke, jonka olalla oli sinko. Tietoni korjattiin asiantuntevalta taholta piirustuskoteloksi.

Barbi ottaa ilon irti länsimaisesta yhteiskunnasta satiiriksi asti. Oletan, että kierrätysmuovista valmistettu hamppuhiuksinen ekobarbi on jo suunnittelijan pöydällä. Teemasta olisi nimittäin ammennettavissa vähintäänkin mediajulkisuutta. Lyhyttukkainen muutamalla lävistyksella varustettu kulutuskriittinen vegaanibarbie olisi I can be Feissari -barbin kaveri. Varusteina olisi videokamera yöllisiä sikatilareissuja varten, megafoni mielenosoituksiin ja lukollinen ketju, jolla voi kahlita itsensä ydinjätejunan kiskoille. Vaatteet luomupuuvillaa. Sponsored by Fjällräven.

Paketoin toisenkin barbin - itselleni. Pääsen leikkeihin mukaan varmistamaan että naiskuva ei lipsahda liian ohueksi.

Auts

Salamatkustajan blogissa on meneillään mahtava synnytyskeskustelu: oliko synnytyskipu elämäsi kovinta kipua? Koska rakas ystäväni on juurikin tällä hetkellä ponnistamassa esikoistaan ulos, en voi olla ajattelematta asiaa.

Kynsi katkesi kerran vähän liian
juuresta ja sekin sattui.

Ekassa synnytyksessä avautumisvaihe oli julmetun kivulias (käynnistetty synnytys kuulemma on) mutta epiduraali vei kaiken kivun pois, myös ponnistuvaiheesta. Tämä toinen keikka oli paljon iisimpi ja heti kun stimmunki alkoi olla liian huono, tilasin epiduraalin, joka tosin auttoi vain osittain. Ponnistusvaiheessa kivun sietämisen motivaatio on kuitenkin paljon parempi verrattuna esimerkiksi hampaan vihlontaan tai korvasärkyyn. "Tää loppuu ihan kohta.."

Koti-insinööri nimesi ykköskivukseen katkenneet nivelsiteet. Itsekin nivelsiteeni katkoneena voin todeta, että on synnyttäminen pahempaa. Mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna siihen helvetilliseen imetyskidutukseen (johon liitän myös jälkisupistukset ja rintatulehduksen), joka jatkui tokallakin kerralla kuukauden päivät (useita kertoja päivässä). Ja siitä ei kukaan varoittanut. Saatana.

Viime tipan lahjavinkit

Jos kuulut lähipiiriini, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Seuraa nimittäin juonipaljastuksia.

Jos et ole onnistunut ratifioimaan sukulaisten ja ystävien välistä lahjattomuussopimusta etkä ole kaukonäköisesti säilönyt, kuivattanut, huovuttanut tai rypyttänyt omatekemiä lahjoja, vinkkaan muutaman aikaa säästävän joululahja- / tuliaistuotteen. Näillä voi toki lahjoa myös itseään.

• Pullo ei petä - jos lahjottavasi on täysi-ikäinen suomalainen tapakristitty. Nyrkkisääntö: klassikot ja ruotsalaiset toimivat aina. Sujauta kassiin kuohuviini (molemmat luomucavat ovat mainioita), vuosikertacalvadosta tai kaakaojauhepaketti kera minipullon minttua. Herrljungan omena-inkivääriglögi todettiin juuri raikkaaksi joulujuomaksi, kun punaviiniglögi tulee korvista. Suomalaisista glögituotteista mainittakoon tujakka Lignell & Piispasen Loimu 2011. Tuliaisena jälkiruokapöytään voi kokeilla vaikka uudenuutukaista hasselpähkinäbaileysta. Lähikaupasta pussi pistaaseja kylkeen.

• Kiparilta voi aina käydä ostamassa muutaman Ässä-arvan. Kovat tuotto-odotukset kevyessä paketissa. Tämä lahja saattaa kyllä hiukan pänniä jos sukulaispojalle napsahtaa satatonttua kahisevaa, mutta säästitpä lahjapaperirahat.
• Kääri sanomalehteen kirja - omasta kirjahyllystä. En lue kirjoja kahteen kertaan, sillä joudun raivaamaan kalenteristani aikaa uusienkin lukemiselle. Ja sitten joskus maailmassa kun olisi taas aikaa lukea, kirjat on varmaan takavarikoitu valtion toimesta biopolttoaineiden raaka-aineeksi.
• Lahjakortti. Kaikki osaavat jotain. Anna lastenhoitoa, ikkunanpesua, fillarinkorjausta, nappienompelua, kukkamullan vaihtamista - you name it. Jos viet kummilapsen HopLoppiin saat mahtavan 2in1 -lahjan. Jos taas olet vähän laiskempi tapaus, tarjoudu tekemään tänä talvena lumityöt. 

Näillä mennään.

Oma huone

Kävin yöllä viemässä ipanalle vesilasin. Kun palasin sänkyyn, kuulin kuinka auki jättämäni ovi pamautettiin pontevasti kiinni. Se haluaa nykyään nukkua rauhassa. Hei kersa, tajuatko ollenkaan, että sulla on jotain sellaista, mitä minä haluaisin?

Mulla ei ole enää omaa huonetta, vaikka on oma talo. Elämän ironiaa.

Muistan hyvin ekan oman huoneeni. Muutin kahdeksanvuotiaana pikkuveljestäni asumuseroon riemumielin. Kukaan ei enää potkisi sängynpohjaani, jos ei saanut unta tai levittelisi urpoja neppiautojaan matolle. Huoneessani oli valkoinen sänky, johon liimasin hevostarroja, kirjoituspöytä, jonka laatikoissa oli hevospiirustuksia, vaatekaappi, jossa oli lempihevoscollegeni ja ikkunassa heppaverhot. Vaaleanpunaisin hapsuin koristeltu lamppu valaisi pehmeästi seinille teipattuja hevosjulisteita ja nihkeää muovimattoa. Jos huoneen oven paiskasi oikein kovaa kiinni, kaikki hallin taulut heilahtivat. Sen jälkeen sainkin yleensä olla omassa huoneessani jonkun aikaa.

Omia huoneita tuli lisää. Oli se huone, joka oli niin pieni, että piti ostaa parvisänky. Ja se, josta oli näköala halkopinoon, jossa asui lumikko. Yhden huoneen tuhosi koira, jonka ilmeisesti vauhkoonnuttivat ovikelloa rimputtelevat jehovat.

Kirjoitusten jälkeen lähdin au pairiksi Lontooseen. Siellä minulla oli oma huone - viimeisen kerran. Itse asiassa se oli käytännössä oma kerros, sillä 1800-luvulla rakennetun kolmekerroksisen omakotitalon ylimmässä kerroksessa oli minun huoneeni lisäksi vain toinen vierashuone ja suihku. Huoneen ikkunassa oli paksut tummanpunaiset samettiverhot, jotka heiluivat tuulisina öinä. Ensimmäisen keuhkoputkentulehduksen jälkeen tilkitsin ikkunat vessapaperilla.

Kun palasin maailmalta kotiin, havaitsin, että oma huoneeni oli täynnä pahvilaatikoita, mattorullia ja talvivaatteita. Olin lievästi närkästynyt: oma huoneeni ei enää ollutkaan omani. Jättämäni tila oli täyttynyt. Minut oli varastoitu. Tulimme mutsin kanssa siihen tulokseen, että minun oli aika luopua omasta huoneestani oman asunnon hyväksi.

Ensimmäinen oma asuntoni oli kotoisasti huoneen kokoinen, eihän minulla ollut huonekalujakaan. Sitten omaan huoneeseeni muutti mies. Miehelle piti ostaa lipasto, sänky ja tehdä tilaa kylppärin kaappiin. Lopuksi tarvittiin lisää huoneita - muille.

Nyt minulla on asunto, jossa jaan jokaisen huoneen jonkun kanssa. Jauhoilla, tamponeilla, ulkokalusteilla ja puuhedelmillä on omat huoneet. Miten tässä näin pääsi käymään?

Niin se on, kuulkaa. Se seuraava oma huone on se ikkunaton ja puinen.

Kiitos, rouva Pteranodon

Seuraa ohjelmasuositus varsinkin dinosaurusfaneille. Kun Skidin rakastama Touhukkaat loppui, Pikku kakkosen 7.58 ohjelmapaikan automaattinen tallennus nappasi nauhalle Dinojunan. Kyyneleet kuivuivat alta aikayksikön, sarja oli välitön hitti.

Sarja kertoo Pteranodon-lentoliskojen perheestä, jonka pesään on päätynyt myös yksi tyrannosauruksen muna. Kun poikaset kuoriutuvat, erilainen dino adoptoidaan mukisematta. T-Rex vauva tajuaa itsekin olevansa väärässä pesässä, mutta rouva Pteranodon toteaa tunnarissa jotta "tämä on perheesi, minä äiti. Olet erilainen mutta kaikki me olemme dinosauruksia piirteinemme."

Perhe matkaa dinojunalla eri aikakausille (ilmeisesti hyvinkin tiedelähtöisesti) tapaamaan erilaisia dinosauruksia, joiden erilaisuutta ihaillaan. Sarjassa on siis suvaitsevaisuusteeman lisäksi myös aimo annos dinodataa. Veikkaan, että Skidillä on paleontologin pätevyys viisivuotiaaseen mennessä.

Sarjan englanninkieliset sivut täällä ja jaksot Areenassa kuukauden päivät.

Vinkit virkeän joulutunnelman luomiseen

Olen katatonisessa tilassa. Hämäräkytkimellä varustetut yövalot palavat päivälläkin. Lounaasta lähestyy lisää vesisateita ja kynttilät vain tuhoavat huoneilman. Snadin lanseeraama pullolakko pitää huolen, että pikkujoulutkin vedetään lyhyellä kaavalla. Viikon päästä olisi joulu, mutta kun ei huvita. Miten ihmeessä sitä piiskaisi itsensä tipe tipe -tunnelmaan?

Jos joululaulut, koristeet ja kynttilät eivät enää tehoa eikä d-vitamiinin annostusta voi enää lisätä ilman perheenjäsenten väliintuloa, on harhautettava itsensä juhlasesonkiin.

1. Marinoi itsesi jouluntuoksuiseksi. Laita keittiön ovi kiinni, jos mahdollista. Keitä kattilallinen glögiä, kuori mandariini (saa sen syödäkin) ja paista pipareita (valmistaikinasta). Avaa neilikkapurkin kansi ja laita lattialle havuja. Polta vielä päälle muutama tulitikku. Höyryhengittele joulua. Parin kolme lasia glögiä vielä päälle niin jo vain tontut kurkkivat ikkunasta.
2. Valkeaa joulua on vaikea lavastaa, mutta sulata pakastin. Kyllä siellä sen verran lunta ja jäätä on, että tunnelmaan pääsee.
3. Joulufiilikseen kuuluu pieni paniikin lietsonta. Katso sohvan alle, tee siipalle joulun to do -lista, soittele ihmisille salamyhkäisiä lahjapuheluita (etenkin niille, joille et ole aikeissakaan ostaa lahjaa) ja käy tavaratalossa tunnelmoimassa synamusiikista ja krääsäpaljoudesta. 
4. Vieraile jouluihmisiksi tunnustautuneilla kavereilla. Ei ehkä auta, mutta saat glögiä ja aika kuluu nopeammin.
5. Kokeile aivoja valaisevaa korvavaloa. Kaikki tietävät, että lumelääke toimii, mutta tiesittekö, että se toimii vaikka henkilö tietäisi ottavansa lumelääkettä.   

Jos mikään ei auta, tee oma kaamoskalenteri. Osta 20 levyä suklaata. Syö yksi levy joka päivä. Kun stashi on tyhjä, on tammikuu, jouluhelvetti ohi ja voit alkaa odottaa kevättä.

Viattomuuden aika

Pukin kirjeessä lukee palapelin ja leekojen lisäksi barbi. Painajaismaista. Lapsi haluaa leikkiä epätodellisen tuuheatukkaisella, pitkäsäärisellä ja ampiaisvyötäröisellä muovipökäleellä, jonka hymy hyytyy vasta parinsadan vuoden päästä. Niin minäkin pikkulikkana halusin.

Olen pattitilanteessa. Annanko vai enkö anna? Selitänkö sen, että jos tämä nukke olisi anatomialtaan oikea ihminen, se ei pysyisi pystyssä? Vai käärinkö nuken pakettiin ilman selityksiä. Minäkin osasin erottaa sadun todesta. En minä työnnä sormia kurkkuun suklaakakun jälkeen tai herää keskellä yötä polkemaan stepperillä. Miksi en voi luottaa siihen, että jälkikasvukin pärjää? Siksi, että peli kovenee:



Eikö olekin hauska yhteensattuma, että tässä on kirjaimellisesti kyse viattomuudesta kun luonnollisuus on viallista. Viattomuus taas mielletään lasten ominaisuudeksi, syyttömyydeksi. Ensimmäisellä tuhotaan toinen.

Kolumnia pukkaa

Nimimerkki Kaisa ehtikin jo onnitella: olen tehnyt KaksPlussan kanssa sopimuksen kolumnistin pestistä. Project mama -sertifioidut kolumnit ilmestyvät aina parittomissa numeroissa tammikuun lehdestä alkaen.

Vaikka kirjoittamisella onkin kiva tienata, pohdin kyllä hetken, miten tyylini sopii perhelehteen. Varsinkin, kun jotkut lukijat katsovat, että tyylini ja mielipiteeni eivät sovi edes omaan blogiini. Ja haluanko elämääni sitten yhtään enempää deadlineja?

No, dedikset pitävät pirteänä. Lisäksi kolumnistin ja bloggaajan välinen ero on aika kosmeettinen: molemmissa tuotuoksissa saa kirjoittaa vapaasti omista ajatuksistaan aihepiirin sisältä. Lähinnä tuo määrämittaan kirjoittaminen on printtimaailmaan tottumattomalle vähän haastavaa. Piti ihan konsultoida toimittajakollegoita, että mistä hitosta ne merkit saa laskettua.

Nyt on siis näppiksellä töitä, kun kirjakin on viimeistelyvaiheessa - ja siihenkin liittyy blogi! Puhumattakaan siitä että Snadikin vaatii osansa. Yritän pitää tätäkin kanavaa elossa parhaani mukaan, mutta taukoja saattaa esiintyä. Palaan kyllä ennemmin tai myöhemmin.

Kertokaapa, luetteko mitään perhe-/naistenlehtiä? Miksi, miksi ette?

Presidenttipari uunista ulos

Presidentinvaalit eivät ole koskaan saaneet hiillostani hehkumaan. Presidentillä on niin pirun vähän mitään järkevää tekemistä, että on aika yhdentekevää, kuka Mäntyniemen puikoissa heiluu. Olen kuitenkin pohtinut ehdokastani - ja käynyt tapojeni mukaisesti myös vaalikoneilla. HS tuputtaa minulle ja aika monelle muullekin Arhinmäkeä ja Maikkarin vaalikone Essayahia. Yritän olla loukkaantumatta, varsinkin Maikkarille.

Hesarin kone listaa myös, keitä ihmiset oikeasti aikovat äänestää, sillä vaalikone ei osaa kysyä kaikkea. Minun valintaani vaikuttaa nimittäin ehdokkaan puoliso tahi kumppani. Presidentin virka on edustustehtävä ja puolison olisi syytä olla jos ei nyt väkevä kosmopoliitti niin vähintään täyspäinen ihminen.

Ehdokaslistalta hämäräksi jää kaksi puolisoa: Arhinmäki salailee tahallaan kenen kanssa budjaa (sen on pakko olla joko Björn Wahlroos tai joku "muita parempi" kokoomusnuori) ja Essayahin puolisosta ei löydy jutun juttua. Sitten ovat nämä epäilyttävät. Tiina keulii salmiakkikossukakulla, mutta pihtaa sen reseptiä. Haukio kirjoittaa (jätän adjektiivin nyt laittamatta) runoja sen lisäksi, että otti faijansa ikäisen miehen. Lipposkalla taas on jonkinasteinen sukunimiongelma. Plussan puolella ovat Biaudet'n miesystävä, joka vaikuttaa perin symppikseltä, ja Vuokko, joka on ilmeisesti ainoa henkilö, josta Väykkäkään ei keksi kritisoitavaa.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Äänestän ehdottomasti Pekka Haavistoa puolisoineen. Valloittavan puolison lisäksi Haavistolla on kohtuullisen vakuuttavat kansainväliset meriitit ja hän vaikuttaa muutenkin tolkun ihmiseltä. Ja on tässä sekin hyvä puoli, että ei tarvitsisi ensi vuonnakaan katsella Oinosen naamaa kansan rakastamissa homotansseissa.

Miten olisi pätkäavioliitto?

Muutama kuukausi sitten uutisoitiin Meksikon pääkaupungissa harkittavan määräaikaisia avioliittoja, sillä avioeroprosessit ovat niin raskaita.

Ajatus ei loppujen lopuksi ole kovin radikaali. Ovathan monet elämän osa-alueet määräaikaisia, oli kyse sitten presidentin tehtävistä, kännykkäliittymistä tai kuntosalisopimuksista. Lastenkin huoltajuus päättyy 18 vuoden jälkeen. Miksi juuri parisuhteeseen pitäisi sitoutua epämääräisin perustein, syyntakeettoman hormonihuuruisessa tilassa ja vielä loppuiäksi?

Hommaan tulisi ennen sopimuskauden päättymistä kunnon säpinää kun pitäisi skarpata. Mikä kansantaloudellinen elvytysvaikutus tällä olisikaan: osapuolet roudaisivat kotiin kukkia ja panostaisivat kynttiläillallisiin, varaisivat lemmenlomia ja tuhlaisivat lahjoihin. Lakimiehet polttaisivat yölamppua erilaisten luonnosehdotusten parissa levysopimuksista ja NHL:sta tuttuun 2+2 tyyliin. Seiska-päivää pitäisi listaa julkkisten naikkarisopimuksista ("Ensi vuonna katkolla") ja vedonlyöntitoimistot saisivat aivan uuden tuotteen "Saako kohumissi uuden sopimuksen?". Kaunareista tutusta vihkivalojen uudistamisesta tulisi arkipäivää. Kenties joku hairahtanut häntäheikki palkkaisi mainostoimiston pohtimaan, miten itseään kannattaisi jatkokaudelle markkinoida.

Ja olisihan siinä vähän maanläheisempi klangi kun kirkossa kysyttäisiin, jotta tahdotko sinä Kirsi ottaa tämän Petterin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä vähintään 31.12.2014 asti ellei kuolema ehdi teitä tänä aikana erottaa. Ehkä se laittaisi elämän realiteetit eteen, kun pitäisi oikeasti miettiä, miten pitkään tämän tyypin kanssa haluaa hengata.

Määräaikaisuus toisi myös kaivattua ulottuvuutta homoliittokeskusteluun. Ei menisi ehkä niin överiksi se insituutiofiksaatio Päivi Räsäselläkään.

Takanaamaista menoa

Liipaten vähän tuota paljon kommentteja kerännyttä Valeäiti-postausta: Nyt on jaossa vuoden Trolli-Finlandia. Trollauksella siis tarkoitetaan muiden käyttäjien tahallista provosointia keskustelupalstoilla.

Ehdokkaat ovat kaikki ns. viihdyttäviä trolleja, joissa keskustelijat ovat kiitettävästi lähteneet mukaan juttuun.

Itse äänestän ehdottomasti Vauva.fin keskustelua "minkä ikäisenä olette kääntäneet lapsenne kasvot menosuuntaan?". Koko ketju on aivan helmi.