Jeesatkaa mutsia!

Tarvitsisin teiltä jeesiä.

Haluaisin tiedustella, mitä mieltä olette sanasta mutsi? Onko se leimallisesti ärsyttävien stadilaisten käyttämä ärsyttävä sana, jota koko muu Suomi kavahtaa?

Väännämme nimittäin kirjan nimestä, jossa sana toistaiseksi esiintyy. Minun suussani mutsi on ihan arkipäiväinen äidin synonyymi. Kutsuin Mutsiani oikeastikin mutsiksi. Ongelma - ja koko pointti - on siinä, että mutsissa on enemmän asennetta kuin muissa mammasynonyymeissä eikä sitä voi helposti vaihtaa ilman merkityksen lässyyntymistä.

Tiedostan, että koko pohdinta saattaa olla myös turhaa holhousta ja aliarviointia, ei kehä III:n ulkopuolella missään kulttuurityhjiössä eletä. Kirjan kielenkäyttö ei juuri eroa tämän blogin linjasta, joten nimitason liennytys on tietenkin vain silmänlumetta. Mutta kun emme nyt haluaisi heti nimellä karkoittaa potentiaalisia lukijoita. Kertokaa siis suhteestanne mutsiin, pyydän!

Kurpitsajuhlaa

Perun kaikki puheeni siitä, että Halloween ei sovi suomalaiseen kulttuuriin. Sopii se. Tästä myös inspiraatiota skidien kanssa askarteluun.

Kuva täältä.

Ps. Joku ääliö on keksinyt kutsua normaaliajaksi sitä, että viideltä tulee pimeää. Faijas oli normaali.

Vihreä kapinallinen

Vihreä lehti (VL) ja sen kaveri keltainen lehti (KL) keskusteli.

KL: Se olis sit kohta marraskuu. Irtioton aika.
VL: Jaa. Mä en kyllä aatellut lähteä mihinkään.
KL: Mitä horiset.. Kyllä se talvi sieltä nyt on tulossa.
VL: En olis ollenkaan noin varma. Kato, ilmastonmuutos ja kaikki.
KL: Siis, mitä tää nyt on? Meinaatko ihan tosissas jäädä siihen vihreänä tönöttämään?
VL: No mitä sitä turhia hötkyilemään.
KL: Hötkyilemään?! Haloo! On MARRASKUU. Talvi tulee! On tullut joka vuosi ja niin tulee tänäkin vuonna! Illat pimenee, lunta sataa ja lehdet putoaa. Niin meidän kuuluu tehdä!
VL: Mistäs tiedät? Ootko yhtäkään talvea nähnyt? Aivan! Ei kato kannata luovuttaa heti ekasta hallayöstä.
KL: Ei oo todellista. Jos kaikki ajattelis noin, tää puu kuolis!
VL: Jos kaikki ajattelis näin, talvellakin olis vihreää! Ei olis talvea!
KL: Mä niin nauran, kun sä tipahdat seuraavassa tuulenpuuskassa alas klorofylliselle perseellesi.
VL: No älä pidätä soluhengitystä.
KL: Voi vittu. Aivan sama. Siinähän jäädytät lehtiruotisi. Sommoro.
VL: Heippa vaan, Päivänsäde. Hyvää matkaa kompostiin.

Skarppausta

Katselin A-talkin karppauskeskustelua keskikokoisen suklaakakkupalan äärestä (terveyskeskusteluissa täytyy pitää yllä balanssia). Tajusin, että itse asiassa minäkin "karppaan". Olen nimittäin lanseerannut pullatorstain. Idea on sama kuin karkkipäivässä: kun saan luvan kanssa kerran viikossa siivun supernopeita hiilareita, voin kieltäytyä niistä kuusi päivää. Jos haluan. Näin imetysraivonälkämeiningeissä en useinkaan halua.

Olen enemmänkin skarppaaja. Pyristelen säännöllisin väliajoin irti sokerikoukusta. Olen nykyään tarkkana piilosokerin kanssa, lähinnä ipanan takia (..ja koska silloin voin vetää niitä irtiksiä). Viimeksi yllätyin siitä, että Elovenan vadelmapikapuurossa on 21% sokeria! Viidennes on ihan älyttömästi, puurossa. Myös jogurttien, murojen, myslien ja mehukeittojen tuoteselosteet syynään tarkasti.

Tämän parempaa karppaajaa minusta ei tule. Puurosta, ruisleivästä ja pastasta en luovu. Uudet perunat ovat parhautta. Riisin olen vaihtanut ohraan lähinnä ilmastosyistä. Olen sitäpaitsi perheemme ainoa, joka ei ole virallisten standardien mukaan hoikka - en todellakaan katsele vierestä muiden pullatorstaita. Laihdutusmuuveihini kuuluu liikunnan lisääminen (joka ainakin tämän uutisen mukaan on ihan ehdoton juttu) ja annoskoon pienentäminen. Siihen M-kokoon on vielä matkaa, mutta kahdet vanhat housut on jo saatu käyttöön.

Raitista ilmaa - not

Olen joka syksy kirjoittanut tämän saman tekstin vähän eri sanoilla. On taas se aika vuodesta, jolloin heti ensimmäiseksi aamulla pohdin, miten pääsisin pikakelauksella maaliskuuhun. Niin, ettei koko aikana tarvitsisi mennä ollenkaan ulos.

Kesällä on kivaa. Rännässä, tihkussa, loskassa ja mudassa kahlaaminen ei ole kivaa. Eikä myöskään kinoksessa tarpominen nenäkarvat hyydyttävässä pakkasessa. Ei, talvella en poistu himasta (paitsi monot jalassa) vaikka siitä tulisi kuinka "raikas" ja "virkistynyt" olo tahansa. Jos haluan virkistystä, käyn suihkussa tai juon kupin teetä. Kohmettuminen ei virkistä. Vihaan nimittäin myös pynttäämistä. Erityisesti sukkahousuja, pipoa, pitkiä kalsareita ja kutittavia kaulaliinoja.

Voi perse.

Ajattelinkin tällä kertaa luopua suomalaiskansallisesta tavasta lykätä ipanat päiväunille ulos. Päikkäristressi on tuoreessa muistissa. Skidin töppöset oli aina hukassa, tumput eivät pysyneet käsissä ja pipo valui silmille. Skidi yleensä heräsi siihen pukemisruljanssiin ja sitten sain hyssyttää sitä teepaidassa uneen parikyt minuuttia. Homman saattoi viimeistellä myös lehtipuhaltaja, lasinkeräysauto tai potkuri-Aeroflot. Jos se nukahti, piti arpoa, oliko sillä riittävästi päällä ja satoiko vaunuihin lunta. Itkuhälytin ujelsi joka helvetin variksesta.

Juu ei. En tiedä, mitä astmakohtauksia tai myrkytysoireita siitä seuraa, jos lasta ei nukuta ulkona, mutta olen valmis ottamaan riskin. Kämpässä on sitäpaitsi niin huonot ikkunat, että ei tämä olohuone kaukana ulkoilmasta ole.

Mikä maksaa?

Voi saatana. Pilasin päiväni tällä verokuitilla, josta näkee, mihin veroeuroni vuonna 2012 suuntautuvat huomionarvoisten menoerien suhteen. Lopussa on vielä listaus rahasummista per ministeriö. Samalta saitilta löytyy myös tarkempi verolaskuri, jota huomioi pääomatulot, asumisen ja auton käytön.

Olen kohtuullisen pahoillani näistä painotuksista. Osasin odottaa, että sosiaali- ja terveyskulut ovat valtavat, mutta miten vitussa valtionvarainministeriölle menee noin hirveä potti? Ympäristöministeriö saa kymmenen kertaa vähemmän rahaa kuin puolustusministeriö. Maksan mm. hävittäjistä, turkistuottajien lomituksesta ja avustan kirkollista toimintaa, vaikka en kuulu kirkkoon. Toisaalta poroyrittäjää tuskin kiinnostaa Länsimetro, vaikka julkisen liikenteen parantaminen on myös kaikkien yhteinen ilmastoteko.

 Tekijät kertovat itsestään näin:

Valtion budjetin luvut ovat niin tolkuttoman suuria, etteivät ne enää tarkoita mitään. Valtion käyttämä raha on kuitenkin sinun ja meidän rahaa, joten mielestämme on hyvä ymmärtää, mihin fyrkat käytetään. Verokuitti kertoo arkisella tasolla, paljonko sinä olet maksanut erilaisiin tarkoituksiin.

Niin. Pitäisi olla paremmin perillä asioista. Arvostaisin, jos minulle toimitettaisiin tällainen kuitti automaattisesti vaikka veroilmoituksen yhteydessä - ostos se on hävittäjä siinä missä kukkakaali. Kuitti saattaisi herättää ihmisiä äänestämään (rahojasi käytetään joka tapauksessa) ja ottamaan selvää ehdokkaiden taustoista, osaamisesta ja arvoista.

Laskuri muistuttaa siitä, mitä on demokratia, jota yleisesti pidetään suhteellisen riskittömänä järjestelmänä, koska siinä kaikki saavat äänestää ja asettua ehdolle. Ja koska kaikki saavat äänestää ja asettua ehdolle, rahoistani päättää tällä hetkellä mm. ideanikkari Teuvo Hakkarainen. Onneksi ei yksin.

Ps. Tuomas Enbuskella on ilmainen moottoritie on sosialismia -kirjoituksessaan pointti siitä, että ei ole olemassa mitään yksiselitteisen rationaalista talouspolitiikkaa. Puolueet ovat aina eturyhmiä, jotka ajavat äänestäjiensä intressejä. Jos jonnekin kumartaa, jonnekin pyllistää. Ja persujahan tässä pitkälti katsellaan.

Jännitystä, harrastusta ja arvontaa

Viitaten siihen yhteen juttuun, josta mainitsin edellisessä postauksessa: kävin tänä aamuna palaverissa. Kustantamossa.

Olin jo pitemmän aikaa pohtinut kirjan kirjoittamista ja kirjoittanutkin kaikenlaista soopaa pöytälaatikkoon. Punainen lanka puuttui (tai niitä oli liikaa ja kaikissa väreissä) enkä saanut ryhdistäydyttyä. Viime kesänä, pari viikkoa ennen laskettua aikaa, minuun otti yhteyttä tyyppi X, jolla oli ehdotus. Yhteiskirja. Teeman arvaatte. Huomasin naputtelevani myönteistä vastausta ilman minkään valtakunnan pelkoa siitä, että ajoitus ei ollut paras mahdollinen. Asiat etenivät, tekstiä syntyi, langat löytyivät. Löytyi myös kustantamo, joka oli aidosti innostunut ideastamme. (Toim. huom. Yksi vastasi, että eivät panosta harrastekirjallisuuteen. Nimimerkki harrastuksena äitiys.)

Palaverin lopputuloksena odottelen sähköpostiini kustannussopimusta. Tulossa on äitiyskirja, manifesti ryppyotsaisuutta vastaan ja naururyppyjen puolesta. Ettei kuolinvuoteella kaduttaisi, minuakaan.

Kaksi lippua kirjamessuille (27.-30.10.) lähtee sille, joka ekana arvaa, kenen kanssa tätä kirjoitan. Vinkkaan: hänelläkin on blogi..

Äitityövoimaa

Päivähoitokeskustelusta tuli mieleen asia, jota olen taas tänä syksynä pohtinut moneenkin otteeseen. Olin ajatellut palata duuniin taas kesäloman jälkeen, jonka jälkeen Koti-Insinööri jäisi vielä puoleksi vuodeksi kotivastuuseen ja sitten koittaisi perhepäivähoito - toivottavasti samalla hoitajalla kuin Skidikin on. Voisin kuitenkin jatkaa kotonaoloa, jos kodin ja työn välillä ei pidettäisi niin isoa hajurakoa.

Edellisestä äitiysloman perusteella tiesin muumioituvani, jos en samalla tee jotain aikuisten oikeaa, mielekästä hommaa (..ja itse asiassa teenkin yhtä juttua, josta voin vinkata hiukan lisää tällä viikolla!). On ihan hauskaa olla Snadin personal trainer kääntymisharjoituksissa, mutta kaipaan vaihtelua.

Minun kannaltani olisikin optimaalista yhdistää äitiys- ja palkkaduunit. Koska Snadi vetää säännöllisesti täydet yöunet, olen henkisesti työkykyinen ja motivoitunut. Voisin hyvin tehdä hommia tuntipalkalla, etänä ja tietyillä aikataulujoustoilla. Jos toimistoläsnäolo on välttämätöntä, minimi-investointina tarvittaisiin yksi rauhallinen huone hoitotoimenpiteitä, ruokailua, leikkiä ja päikkäreitä varten, isommalla firmalla voisi olla varaa omaan hoitotätiinkin.

Jotta tällainen palvelu yleistyisi, tarvitaan tietenkin kiinnostuneita. Olenko ainoa, joka haluaisi saada molemmat?

Älyaluspaita

Seuraa kaupallisia tiedotteita. Ipanaiset verkkokaupan Anni lähestyi minua taannoin bloggaajien kantoreppukiertueen tiimoilta. Koska rintareppugate oli pahasti päällä, en halunnut lusikkaani enää siihen soppaan pistää, mutta nyt kun pöly on laskeutunut, olen harkinnut osallistumista. Miten on, kiinnostaako teitä kuulla, onnistuuko vaunumutsi käyttämään kantoreppua? Löytyykö kiinnostavampia näkökulmia? Vai onko aihe evvk-kategoriaa?

Löysin verkkokaupasta kuitenkin paljon muuta mukavaa: vinguin testaukseen tämän Tusenblån imetysaluspaidan. Pidän tuotteista, joissa nerous piilee yksinkertaisuudessa - tämänkin idean äiti on äiti. Voit käyttää omia (erotukseksi imetysreleistä, jotka nekin toivon mukaan ovat omiasi mutta eivät ehkä tyyliäsi) paitojasi tämän päällä ja imettää niin, ettei vyötärömakkara näy, edes kotiväelle. Vinkkinä potentiaalisille ostajille, että kannattaa valita aika tyköistuva koko, sillä kangas on joustavaa. Imetysteemaan liittyen verkkokaupassa on ihan kivoja ja kohtuuhintaisia imetysliivejäkin, myös kaarituellisina.

Skidille ostin kumppareihin karvavuoret. Tuli vanhoista kumppareista paitsi lämpimät myös ihan päheet.

Hei me kämmätään!

Tervehdin ilolla juhlapäivää, johon voin itse osallistua täysin rinnoin. Nyt sitten vain traditioita kehittämään sen kunniaksi että suksi ei luista!

Päivään tulee kuulua ainakin omien - ja miksei muidenkin - epäonnistumisten muistelua. Ja sitä tikulla silmään, joka ei vanhoja muista! Rima alas, kaikki lasketaan! Jäitkö YO-kokeessa kiinni lunttaamisesta? Menikö se imetys vituiksi? Ilahdutitko vuodelepoon ennenaikaisten supistelujen takia määrättyä keliaakikkoystävää leivitetyillä nuggeteilla? Juhlan kunniaksi mokiaan voisi sitten jakaa sosiaalisessa mediassa.

Luonnollisesti epäonnistumiseen liityy myös häpeää. Ja mikäs sen nautinnollisempaa kuin julkinen häpeä. Varsinkin jos se kohdistuu johonkuhun muuhun. Voitaisiin vaikka kierittää tervassa ja höyhenissä joku julkisuuden henkilö vähän samaan tapaan kuin Unikeonpäivänä paikallinen kuuluisuus saa kunnian lentää mereen*. Olisiko Jutta Urpilainen hyvä aloittaja? Koska ne vakuusneuvotteluthan ei ehkä menneet ihan putkeen. Vahvoina kilpailijoina VR:n IT-uudistuksen projektipäällikkö ja Ylen rahoituksesta päättänyt ministeri.

Epäonnistumisen juhlinta huipentuu illalla kaikissa suomalaiskodeissa, luonnollisesti epäonnistuen. Äiti syyllistyy, teini ei osallistu ja isi viettää mieluummin suomalaisen oluen päivää.  Itse ajattelin leipoa.

Mitäs teillä?

Ps. Täältä voi etsiskellä vuoteen muita juhlia, jos joulu vituttaa. Itse ajattelin ensi toukokuun 13. juhlia Kukan päivää. Koska en todellakaan tiedä, kuka.

*Oikeasti: missä muussa maassa heitetään yksissä tuumin mereen presidentin puoliso ilman linnatuomiota? Haukion frouva pitäköön huivistaan kiinni. Kansakunta for the win, sanon minä.

Itket ja imetät

Oijoijoi. Uskoisin tän professori Erkki Savilahden kirjoituksen aiheuttavan aika tulehtunutta meininkiä vauvapalstoilla.

En ole tässä blogissa koviin moneen otteeseen kirjoittanut imetyksestä, sillä se on niin raivostuttava aihe. Kun kesällä kerroin sivulauseessa, että Snadi saa rintamaidon ohella korviketta, oli heti joku huolestunut sielu varoittelemassa, että iik, maito loppuu. Olin kuitenkin yhden imettäneenä aika varma, että ei lopu. Maitoa tuli nimittäin vielä kaksi vuotta esikoisen imetyksen lopettamisen jälkeenkin. Tällä hetkellä mennäänkin pelkällä rintamaidolla. Piti vain saada tuotanto tulille.

Kuvassa kaksi kolme kk ja yksi seitsemän kk imetettyä.

En imetä siksi, että Snadista kehittyisi tiimityötaidoiltaan loistoyksilö, vaan siksi että imetys a) on nyt sujuessaan helppoa ja b) näyttää Snadille riittävän. Ja kyllä minua motivoi sekin, että jokainen maidon sisältämä lipidipallura on pois omasta hanuristani. Kaikilla ei tietenkään homma mene samalla tavalla. Allergisen vauvan, keskosen tai rintaraivoajan imetys onkin sitten teekuppi, josta en tiedä mitään.

Tutkimuksia on suuntaan ja toiseen, mutta yhdestä asiasta olen Savilahden kanssa samaa mieltä: henkisesti ja fyysisesti hyvinvoiva äiti tarjoaa kokonaisvaltaisesti satavarmasti parempaa hoitoa kuin itkien imettävä.

Ps. Ai niin. Edellisessä postauksessakin sivuttu Luonnollinen lapsuus kirjan kirjoittaja Tiina Kaitaniemi uhkailee, että (sen lisäksi, että maidontulo loppuu) lapsi lopettaa kasvamisen, jos se ei syö yöllä. Snadi ei ole ensimmäisen kuukauden jälkeen syönyt yöllä. Se koisii non-stop iltakymmenestä aamukuuteen, jonka jälkeen se syö ja laittaa nahat silmille vielä kolmeksi tunniksi. Käyrillä ollaan. Ja minä enemmän elossa kuin koskaan.

Miksi en lue kasvatusoppaita

Kuten olen aiemminkin todennut tämän blogin vanhemmuusjorinat eivät pohjaudu mihinkään virallisesti hyväksihavaittuun linjaan. Tuurilla mennään. Miksi en sitten yritä sivistää itseäni lastenkasvatusoppailla?

Olen kyllä yrittänyt. Ongelma on, että mä en pääse koskaan loppuun, vaikka vieressä olis tuoppi punkkua pahimpiin verenpaineongelmiin.

Eniten pännii kirjat, joissa mua verrataan eläinäiteihin. Koska ilmeisesti vain eläimet ja niiden tapa hoitaa poikasiaan ovat luonnollisia ja täten siis parhaita.

Mutta kun mä olen ihminen. Länsimainen ihminen. Mun elämä on kohdusta hautaan pelkkää luonnottomuutta - miksi mun pitää juuri äitiydessä palata takaisin kaarnaa syömään? Mulla on ajokortti, taivaskanavia, kolesterolia ja eläkesäästöjä. Mä asun lämmitetyssä kivitalossa enkä puun oksalla. Saan ruokani marketista - rahalla ja ilman verenvuodatusta. Syön mieluummin sushia kuin istukan. Mun ei tarvii kirmata gepardia karkuun, jatkaa sukua kuin tunturisopuli eikä pelätä, että naapurin täti syö Snadin sillä välin, kun mä käyn vessassa. Niin ja ilman antibiootteja mä olisin kuollut viisivuotiaana, esikoinen synnytykseen.

Ja miksi ei koskaan puhuta isukeista? Kun eläinfaijoilla on kans tosi kiinnostavia strategioita. Olen esimerkiksi tosi iloinen, että Koti-Insinööri ei käyttäydy hiekkalaatikolla kuin paviaani: söisi muiden skidit ja yrittäisi paritella jokaisen goretexeissaan karkuun kompuroivan mamman kanssa. On niin äärettömän helppo poimia rinnastettaviksi vaan ne äitejä syyllistävät jutut.

Onhan eläimillä ja ihmisillä toki paljon yhteistäkin. Banaanikärpäsellä on ihmisen kanssa niin samanlainen perimä, että siitä vedetään laboratorioissa johtopäätöksiä. Ei mun silti kande synnyttää biojäteroskikseen.

Äitiys on täynnä päänvaivaa ilman oppaitakin. Voihan niitä lukea, jos kaipaa näkökulmia, mutta kyllä mä suosittelen tätä improvanhemmuutta. Parhaimmat konstit olen ravistanut hihasta. Enkä tiedä olisko se vahingollista, jos tästä kaikesta annettaisiin hetkeksi tulla hyvä ja osaava fiilis.

Oletteko lukeneet lastenkasvatusopuksia? Yhtään hyvää?


KUVA: Flickr / Woodleywonderworks

Ei sureta

Ihmettelin eilen, kun "suuren visionäärin" kuolema ei hätkähdyttänyt minua tippaakaan, vaikka facebookissa oli maansuru vailla vertaa.

Sitten tajusin. Mähän olen amish!

"Kristillinen amish-lahko tunnetaan siitä, että se on eristäytynyt muusta yhteiskunnasta ja elää vanhanaikaisesti. Amishit vastustavat teknistä kehitystä, eivätkä esimerkiksi juuri käytä sähköä tai moderneja laitteita. Amishit myös pukeutuvat vanhanaikaisesti ja perinteisesti naisilla kuuluu olla pitkät hiukset ja miehillä parta."

Todellakin! Aamun lehden äärellä tunnen valtavaa halua eristäytyä muusta yhteiskunnasta. Yritän olla käyttämättä sähköä. Vihaan hipaisunäyttöjä ja ylihinnoiteltuja luksustietokoneita, kuten parrakas miehenkin. Pidän teksti-tv:tä iFööniä merkittävämpänä teknologisena innovaationa ja tyyli-ikonini ovat Hansu ja Pirre.

Tulkaa leikkaamaan tukkani, sano. En ole käynytkään kampaajalla muutamaan kuukauteen.

Kuva: YLE

Ällän ja ämmän välinen ero

Sain raskausvaatepostauksen yhteydessä noottia siitä, että pidän itseäni L-koossa läskinä kun maailmassa on XXXXXL koon ihmisiä. En tajunnutkaan, että tämä on näin arka aihe. En ole erityisen fanaattinen painontarkkailija (en käy koskaan vaa'alla ja kuvittelen aina itseni laihemmaksi kuin olen) tai laihuuden ihannoija, mutta raskauskiloista haluan yksiselitteisesti eroon. Tähän on sekä pinnallisia että vähemmän pinnallisia syitä.

Ensinnäkin minulla on vaatekaapillinen M-koon tekstiilejä, joihin olen upottanut omaisuuden. Kroppani on muuttunut raskauksien myötä jo ihan riittävästi ilman vyölaukkuakin. Jalka kasvoi ekassa raskaudessa numerolla: hyvästi kaikki koon 38 kengät. Myös lantio ja rinnanympärys mystisesti leveni: hyvästi kaikki alusvaatteet ja farkut. Ja nytkö sitten pitäisi hyvästellä loputkin vaatteet? No ei helvetissä.

Toiseksi painonhallinta on terveyskysymys. Karjalaiset juureni pitävät huolen siitä, että verisuoneni ovat puoliksi tukossa jo keski-ikäisenä. Sukurasitteena on diabetestä, verenpainetautia ja paskat nivelet. Bonuksena olen sokeriaddikti ja lihon pelkästä berliininmunkin ajattelemisesta. Jos nyt hyväksyn tämän koon, on riski, että hyväksyn seuraavankin. Ja sitä seuraavan. Mun on pakko tarkkailla painoani, jos haluan nähdä ipanoiden kirjoittavan ylioppilaiksi.

Kolmanneksi mä tarvitsen liikuntaa henkiseen hyvinvointiin, varsinkin lokakuusta maaliskuuhun kestävänä vuodenaikana nimeltä perse. Koska olen ruoan suhteen varustettu meduusan selkärangalla, minusta tulee läski, jos en pääse liikkumaan. Enkä voi liikkua, jos olen läski. As simple as that. En nimittäin halua hävitä tenniksessä Koti-Insinöörille yhtään enempää kuin on pakko.

Ymmärrän erittäin hyvin niitä, joille raskauskilot ovat jääneet. Onhan tässä kaikenlaista muutakin hommaa ja aikaiseksi saaminen on työn ja tuskan takana. Minä motivoin itseäni liikkumaan katsomalla yhtä bikinikuvaani vuodelta 2005. Kertokaapa miten te olette raskauskilonne räjäyttäneet - vai oletteko?

Melkein vela

Salamatkustajan blogissa on hyvä keskustelu meneillään vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Huomasin itsekin Hesarin jutun siitä, kuinka 40-vuotiaista naisista joka viides on lapseton ja Helsingissä vastaava luku on jopa 36 pinnaa. Aikamoista.

Pohdimme Koti-Insinöörin kanssa pitkään, kuinka moni tuntemamme lapseton nainen on lapseton juuri omasta halustaan. Eipä juuri kukaan. Monet näistä lapsettomista ovat myös sinkkuja, eikä tarve saada lasta ole (toistaiseksi) ollut niin kova, että siihen haluaisi ryhtyä ilman isää. En siis tunne yhtään velaa.

Olen itse melkein vela. En ole koskaan ollut erityisen lapsirakas tai kokenut biologista tarvetta lisääntyä, vaikka sitä pidetään "normaalina". Pohdin ensimmäisen kerran lasten hankinnan mielekkyyttä viisi vuotta sitten, kun ystävä kertoi jättäneensä ehkäisyn pois. Apua! Erakoitumiseen taipuvaisena itsenäisyysfanaatikkona olin ihan tyytyväinen elämääni sellaisenaan. Valvominen, koliikki ja korvatulehdukset kammottivat, toisaalta taas lasten hankkimista puoltavat lausunnot jäivät abstrakteiksi: "se on niin palkitsevaa". Mielsin lapsiperhe-elämän kostean kumisaappaan hajuiseksi banaanisoseeksi. Miksi sitten lähdin edes yrittämään? En suoraan sanottuna tiedä enkä osaa asiaa analysoida.

Olen kuitenkin tällä hetkellä kahden lapsen äitinä ihan onnellinen. Lapset eivät ole tuoneet minulle uusia arvoja tai onnen täyttymystä. Elämääni ovat tulleet lähinnä tunneskaalan ääripäät, joihin kuuluu niin silmät kyynelissä nauraminen kuin järjetön vitutuskin. Viihdyn edelleen yksin ja inhoan puntissa roikkumista niin perhe-, parisuhde- kuin työelämässäkin. Kaipaan kuitenkin vähenevässä määrin entistä elämääni. Minun onnekseni ihminen on sopeutuvainen eläin.