Vem är hen?

Ruotsissa on jonkin aikaa toiminut sukupuolineutraali esikoulu. Kannattaa lukea koko uutinen, mutta siinä todetaan mm. seuraavasti:

Koulu on yksi radikaaleimmista esimerkeistä, miten Ruotsissa toteutetaan sukupuolten välistä tasa-arvoa esikouluopetuksessa korostavaa linjaa. Linja perustuu tutkimuksiin, joiden mukaan pojat saavat etua siitä, että heidän teoilleen annetaan enemmän arvostusta.

On oikein hyvä, että pojat ja tytöt leikkivät yhdessä (luulin, että näin tapahtuu myös Suomessa), stereotypioita ei ruokita perinteisillä saduilla (tajusin itse vasta hiljattain, miten daiju Lumikki oikeasti oli) ja lapset oppivat varhain, että perhemalleja on monia. Mutta kun hommassa on vähän kummallisia piirteitä. Lapsia ei kutsuta tytöiksi ja pojiksi (saati lapsiksi) vaan ystäviksi. Lisäksi ruotsin kielessä sukupuolittuneet hän-persoonapronominit on korvattu neutraalilla hen-sanalla. Ööö. En oikein tiedä, mitä muuta tämä opettaa kuin sen, että tarhassa puhutaan hassusti.

Jään kiinnostuneena seuraamaan tämän kasvatusmetodin tuloksia: antaako tällainen esiopetus lapsille paremmat mahdollisuudet tasa-arvoajatteluun vai meneekö tämä tasapäistämisen puolelle. Ja tuntuuko perinteinen koulumaailma / työelämä sitten jotenkin karulta vai pystyykö tällainen henkilö ajamaan muutosta eteenpäin?

Olen ehkä jäävi arvioimaan koko asiaa, kun ainoa leikkikaverini oli pitkään pikkuveljeni enkä ole ikinä ollut tarhassa. En ole koskaan ensisijaisesti ajatellut itseäni naissukupuolen edustajana ja oikeastaan vasta äitiyden myötä törmäsin sukupuoleen liittyviin ennakko-odotuksiin, joista järkytyin. Olenko saanut sukupuolineutraalin kasvatuksen vahingossa? Oli miten oli, mielestäni noissa muiden perhemallien hyväksymisessä ja ihmisten / itsensä arvostamisessa ihmisinä on perheillä suurin rooli, yhteiskunnan normeista puhumattakaan. Uskoisinkin, että tällainen eskari tarvittaisiin lähinnä vanhemmille.

Keeping it simple

Kesä, tori ja grilli. Siinäpä yksi mielenterveyden salaisuus - jos vaikka jollain olisi laskettu aika ollut juhannuksena ja hiukan alkaisi jo vituttaa että syntyykö se ikinä. Ja jos joku alkaisi epäillä, että se vitkastelee tahallaan kun tietää, että täällä on vastassa yksi valmiiksi närkästynyt mutsi.

Grillaamisen filosofiaan liittyy Suomessa sitkeästi kabanossi ja marinadissa uiva porsaankyljys. Kasvissyöjät tuntuvatkin edelleen olevan grillibileissä isäntäparin kauhu, vaikka sekasyöjillekin kelpaavia simppeleitä vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Esimerkiksi

• erilaiset kuumennusta kestävät juustot kuten saganaki (tiristä päälle sitruunamehua), 
• munakoisotahnalla täytetyt herkkusienet, 
• pähkinäinen hempnut tofu kevyesti marinoituna
• uudet kasvikset: tuoretta maissia saa vasta elokuussa, mutta sipuli varsineen, nauris, kyssäkaali ja porkkana toimivat mahtavasti kevyellä hunaja-öljy-soija -marinadilla ja nopealla pyöräytyksellä. 
• Parilalle voi heittää myös eilisestä jääneet uudet perunat.

Viimeistely tapahtuu lisukkeilla. Kaalifanina Hannan blogista löydetty kaalisalaatti jäi laakista keittiöni vakireseptiksi.

Ja vaikka olen suuri kasvisruoan ystävä ja puolestapuhuja, pidän myös hyvästä lihasta. En näe mitään syytä syödä leipomotuotteiksi luokiteltavia makkaroita, oranssia broilerinmäiskettä, epämääräistä rypsipossua tai aaltopahvin makuista nautaa, luomua tai ei. Ja koska en syö lihaa päivittäin ja paljon kerrallaan, ei ole temppu eikä mikään panostaa laatuun, jonka kertoo suoraan hinta. Grillattu poron sisäfilee on täydellistä.

Jälkkäriksi jäätelöä, mansikoita, omatekemää kinuskia ja kermavaahtoa. Kunnon kulhollinen. Sen mielenterveyden varmistamiseksi.

All-in-one

Tässä ne nyt ovat. AIOt. Meillä himassa.

Koska kestovaippainfo ei vastannut mailitse lähettämiini kysymyksiin eikä ilmeisesti ole olemassa mitään konkreettista kestovaippatavarataloa, jouduin verkko-ostoksille sokkona.

Päädyin all-in-one -kestovaippoihin, jotka muistuttavat eniten kertiksiä (= niihin on integroitu kaikki mahdollinen valmiiksi, joten ei tarvitse kuin pukea päälle). Enkä vähiten Koti-Insinöörin takia. Aika harvassa kestovaippakeskustelussa tuleekin esiin isän rooli vaipanvaihtajana, mikä meidän perheessämme on merkittävä. Nähtyäni, miten monella tavalla ipanalla on ollut mm. ristiolkaiminen uikkari päällä, rohkenen vetää johtopäätöksen, että idioottivarmuus on käytön takuu, omaa mukavuudenhaluani ollenkaan väheksymättä.

Kestovaippojen käyttöä perustellaan sekä ympäristö- että taloussyillä, mutta en ole ihan varma, tulevatko kestovaipat juuri meidän perheessämme halvemmaksi kuin kertikset, joihin kuulemma tuhraantuu noin tonni vaippakauden aikana - käytin jo kolmanneksen pelkkään alle kuuden kilon sarjaan... Luonnollisesti halvemmalla pääsee, kun tekee itse, pesee usein pyykkiä (= ei tarvitse valtavaa varastoa) ja ostaa käytettynä. Hinta on mulle kuitenkin ihan yhdentekevä asia. Kertakäyttöisyys on kulutusideologiana perseestä ja kaatisjäte asia, jota en halua tuottaa. Kuten hyvä ystäväni Ina edellisen kestopostauksen perässä totesi: jos homma onnistuu mun kärsivällisyydellä, se onnistuu keltä tahansa.

Kun noita vaippoja olen tässä pari päivää hypistellyt, lähinnä mietityttää, ovatko ne helteellä hiostavia? Tuntuvat kertiksiin verrattuina aika paksuilta. Raportoin käyttökokemuksista tänne heti kun niitä saan - ja vinkkejä saa laittaa edelleen!

Enää puuttuu se testaaja. Edelleen.

Odottavan aika on liian pitkä

Olen ollut hippasen äkeä viime aikoina ja saanut osakseni ymmärtäväistä nyökyttelyä. "Ne on ne hormonit." My ass. Lähdetään nyt vaikka siitä, että kello on tätä aloittaessani 4.33 ja olen ollut hereillä kahdesta asti. Ihanko oikeasti joku kuvittelee, että pesärakennusviettini kanssa tässä painin? Miten olisi adrenaliini?

Väitän nimittäin, että Dalai Lamakin repisi tunikansa viikolla 40 - puhumattakaan viikoista 41-43! Syitä on nimittäin pari muutakin kuin homonit.

1. Remontointi- / sisustuskilarit tulikin jo osittain käsiteltyä. Lisään tähän vielä sen verran, että olen normitilassa aika omatoiminen ja fyysisesti vahva ihminen enkä paljoa apua kysele muihin kuin sähkö- ja putkitöihin. Nyt olisi aikaa puuhastella himassa kaikenlaista, mutta olen muuttunut 37-vuotiaaksi taaperoksi, joka ei saa itsenäisesti fillarin kumeihin ilmaa. Tai haettua sohvan alle vierinyttä vissypullon korkkia. Ja nostettua vaatelaatikkoa ylähyllylle. Ruohonleikkuusta sain vartin kestäneen suonenvedon pohkeeseen.

2. Maha. Ketäpä ei harmittaisi jättimäinen möhis, joka rajoittaa kaikkea tekemistä, liikkumista, nukkumista, syömistä ja hengittämistä? Mitään sopivia vaatteita ei enää ole. Lisäksi uloketta kolhii huonekaluihin, kodinkoneisiin, oven kahvoihin ja -pieliin. Harva myöskään tajuaa, että vatsan venynyt iho on paikoin kosketusarka. (Yhtään mahan tökkijää ei ole tielleni onneksi osunut. Olisi varmaan tullut putkareissu.)


3. Laskettu aika on yksi harhaanjohtavimmista käsitteistä, mitä raskauteen liittyy. Kyseinen päivämäärä kertoo tasan sen, että lapsen syntymä tapahtuu suurimmaksi osaksi kuukauden mittaisena ajanjaksona 14 vuorokautta lasketun ajan molemmin puolin. Kyseessä onkin siis - tadaa - laskettu kuukausi. Tarkka päivämäärä on pelkkää viranomaisinfoa, jota ei pitäisi kertoa kellekään ulkopuoliselle. Synnyttäjällekin tiedon voisi tarjoilla vain jonkinlaisen allekirjoituksella vahvistettavan vakuutuksen myötä: "Ymmärrän, että kyseessä on vain summittainen arvio enkä aio ladata kyseiseen päivään mitään odotuksia".

4. Synnytyksen alkamisen ennustettavuus on nolla. Lääketiede ei ole tähän päivään meneessä pystynyt selvittämään, mitkä mekanismit synnytyksen käynnistävät tai eivät käynnistä tai käynnistävät mutta jättävät puolitiehen. Nimimerkki mukelo roikkuu puolivälissä reisiä ja säännöllisiä supistuksia on ollut jo kolme viikkoa - vain öisin. Siksipä onkin oikein motivoivaa vastata synnytyksen ajankohtaa koskeviin tiedusteluihin alkaen ihan taksikuskista. En vittu tiedä! Ja niille, joille asia yhtään kuuluu, kerron kyllä. Osaaottava hiljaisuus on muille ihan jees.

Näillä perusteilla katson, että odottajan on oman itsensä kannalta parasta näyttää sen verran myrskynmerkiltä, että kaikki kätilöä lukuunottamatta pysyvät käsivarren mitan päässä.

Ajan mittareista

Juttelimme taannoin Ipanan kanssa ajasta. Mittasimme koemielessä kellosta viisi sekuntia ja minuutin. Kaksi minuuttia kysyi jo keskittymistä. Päivät, huominen ja eilinen, olivat aika helppoja ymmärtää nukuttujen öiden avulla, mutta viikko, vaikka yritin jakaa sen arkeen ja viikonloppuun, oli selkeästi jo liian vaikea hahmotettava. Kuukausista ja vuosista puhumattakaan, vaikka vuosi on neljännes Ipanan eletystä elämästä.

Vuodelle löytyi kuitenkin mittari. Isoäidin vuodentakainen kuolema oli jättänyt jäljen. Ipana muisti, että viime kesänä äiti oli surullinen, mutta tunnusti, että ei enää ihan tarkkaan muista, miltä Isoäiti näytti. Menimme katsomaan yhtä Isoäidin villatakkia, jonka olin säästänyt omaan kaappiini. Ipana totesi, että tuoksuu isoäidille. Sepä se.

Nelivuotias on carpe diem -ihminen, jolle aika ja muistot ovat abstraktia, jäsentymätöntä tavaraa. Tulimmekin siihen tulokseen, että muisti asuu koko ihmisessä, ei vain aivoissa. Sydän muistaa, koska rakkaat ihmiset tuntuvat rinnassa. Nenä muistaa Isoäidin parfyymin ikuisesti. Ja suu. Koska Isoäidin luona keksit eivät koskaan loppuneet ja pyytämällä sai aina lisää.

Pekka ja lastenvaunut

Kansalainen Pekka Mäkelä lausui eilen Hesarin mielipidesivulla painavan mielipiteensä "lastenvaunujen ylettömästä julkisen tilan hamstrauksesta". Hänen mielipiteensä oli vastine kirjoitukseen, jossa äiti ei ollut mahtunut vaunujen kanssa johonkin sisustuskauppaan.

Huomautettakoon heti alkuun, että mielestäni liikkeillä on täysi oikeus suunnitella käytävänsä juuri sellaisiksi kuin liiketoiminnan tarve vaatii. Ja että itse käyn todella paljon mieluummin kaikilla ostoksilla yksin. Mutta Mäkelällä oli muita pointteja.

Mäkelä kirjoittaa mm.:

"Pääkaupunkiseudun äitejä muutaman vuoden lähietäisyydeltä tarkastelleena kysyn: mistä on syntynyt se harhainen oletus, että kaikki maailman ja Suomen kolkat on tarkoitettu lastenvaunuilla kuljettaviksi? Täysin tilannetajuttomasti vaunuarmeijat yrittävät täyttää niin kirpputorien sokkelot, apteekit kuin ahtaat tehtaanmyymälätkin. Kokemusta on."

Että ihan kirpputoreille ja apteekkiin äidit yrittävät lastenvaunujen kanssa päästä. Tsk tsk. Voisin kuvitella, että bussit ja neuvolat ovat lastenvaunuille ihan yhtä ei-toivottuja julkisia tiloja. Kotona pitää pysyä ellei lapsi viihdy kantoliinassa. Arvaapa, Pekka, mitä? Minä pidän harhaisena sitä käsitystä, että kaupungissa saa liikkua vain keski-ikäinen mies.

Ja Pekka, sitten kaipaisin hiukan tarkennuksia. Minkä ikäistä tai painoista lasta saisi jo kuljettaa rattaissa? Kas kun lasta saa kantaa ihan riittävästi muutenkin ja selkä saattaa olla kipeä. Entä onko toivomuksia vaunujen käytön vähimmäiskilometreille? Entäpä muut julkisen tilan hamstraajat: rollaattorimummelit, pyörätuoli-invalidit, lihavat, koiran kanssa kulkevat, useamman lapsen kanssa kulkevat, useilla kauppakasseilla varustautuneet, keskustapyöräilijät, katumaasturikuskit tai ylipäätään autoilijat (sillä herranjumala mitä tilasyöppöjä parkkipaikat ovat)? Mikä on sallittua? Ja entäpä jos vaunuja työntääkin isä?

Tsekkaas, Pekka, näitä. Aion tulla näillä Helsingin huudejasi ruuhkauttamaan heti kun tikattu hanurini kestää. Vaikka olen espoolainen! Uskoisin myös, että skidini rääkyy ilmoille joku kaunis päivä kovaääniset raivarit ja hei, taidanpa joutua joskus myös julki-imettämään. Voit sitten paheksua, että ei sinun nuoruudessasi. Eikä muuten Riadissakaan.

Raparperia toscakuorrutuksella

Raparperia osa kaksi (osa yksi käsitteli grillausta). Tästä ihanan happamasta raaka-aineesta saa muuten piirakoiden lisäksi myös upeita taidekuvia.

Sain anopilta eilen muutaman raparperinvarren (kohtuullinen r-harjoitus) ja aloin metsästää piirakkaohjetta. Pastanjauhantaa-blogista (joka lähes aina pelastaa minut inspiraatioalhosta) löysin raparperi-toscapiirakan ohjeen. Toscakakku oli mun ja mutsin yhteinen pahe, joten tartuin syöttiin.

Kuten aina kaikki leivonnaiseni, pieleenhän tämäkin lievästi meni, mutta vahinko ei ollut näillä aineksilla valtaisa. Olisi pitänyt levittää setti pellille kun nimenä kerran oli piirakka. Vuoassa sain aikaan kakun, jonka katolla oli kaikki herkulliset asiat. Onneksi pohjan sai upotettua vaniljakastikkeeseen.

Parasta ohjeessa oli se tosca. Nyt kun osaan tehdä sitä, ajattelin kuorruttaa sillä olohuoneen. Alkuun.

Hello?

Jotkut asiat vaan naurattavat, vaikka ei varsinaisesti osaa sanoa miksi.

Kuva täältä. Toisaalta pillahdin itkuun tänään, kun lapsi ilmoitti, että hänen järkensä asuu aivoissa, mutta muistinsa kyllä sydämessä, vaikka me kuinka yritimme väittää muuta. Kirottu oksitosiini.

Palaute

Hyvä sikiö,

Ihan ensiksi haluan kiittää Sinua miellyttävästä yhteisestä alkutaipaleesta! Mielestäni yhteiselomme on sujunut vähintäänkin mallikkaasti ja toiveenani onkin kehittää suhdettamme tältä hyvältä pohjalta. Katson tässä vaiheessa tarpeelliseksi antaa hiukan rakentavaa palautetta, jotta edellytykset hyvälle yhteistyölle säilyisivät.

1. Tiedän, että siellä kohdussa alkaa olla jo ahdasta. Voin vakuuttaa, että tunnen ahdinkosi. Uskallan väittää, että havaintokyvyiltäni sinua kehittyneempänä ihmisenä, tämä olotila harmittaa minua jopa enemmän kuin sinua. Todisteena väärinkäytöksistäsi minulla on raskausarpia, joita sisaresi kanssa ei tullut. Otathan siis jatkossa fysiikan lait huomioon, etenkin klo 23-08 välisenä aikana. Ps. Tiedoksesi myös tämä uusi tutkimus, jonka mukaan avio-onni riippuu naisen yöunista. Vink vink.
2. Oletan, että yllämainitusta syystä katsot aiheelliseksi leikkiä "syntymistä" joka yö. Tämä on paska idea. Toivoisin suoraviivaisempaa toimintaa eli joko a) tulet ulos tai b) pysyt siellä - mukisematta. Ehkäpä voisit harkita vielä pysymistä siellä, sillä hoitopöytäratkaisusi niin sanotusti kusi ja joudun nyt ravistamaan stetsonista suunnitelman B. Myös vaunut puuttuvat. Näistä molemmista otan action pointin itselleni.
3. Ymmärrän hyvin, että hengitysharjoitukset aiheuttavat hikkaa. Mikäli mahdollista, käännä hartiasi kohtauksen sattuessa joko meno tai tulosuuntaan, sillä hikkaavan hanurin oireyhtymä tuntuu näin aikuisesta naisesta suorastaan typerältä.
4. Mikäli aiot vielä pysyä siellä yli juhannuksen (mikä on myös paska idea), huomaa, että joudut tekemään sen salaatin voimalla. Eli jätskiä tai suklaata ei sitten enää tipu. Toivottavasti tämä motivoi sinua pitäytymään yhteisessä dediksessämme.  
5. Nimeksesi tulee Sanelma. Olisi hyvä, jos näyttäisit Sanelmalta, sillä muuten olemme isäsi kanssa taas lähtöruudussa. Riittää, että et näytä Yodalta. (Lisäksi haluaisin huomauttaa, että Sanelma on ihan hyvä vaihtoehto verrattuna esimerkiksi joidenkin jenkkivanhempien luovuudenosoituksiin.)

Toivottavasti et pahastu tästä kaikella ystävyydellä annetusta ohjauksesta, mutta ymmärrän toki jos vedät tästä pienestä palautteesta täysin ylimitoitetut kilarit. Niin minäkin tekisin.

Yhteistyöterveisin,
Pimeiden seinien omistaja aka Äiti

Luomuomppu, tseh

En ole suuri hedelmien ystävä, mutta omena - etenkin happamana lajikkeena - on yksi niistä hedelmistä, joita voisin syödä enemmänkin. Sen lisäksi, että olen ollut yhden omenafanin aivopesun kohteena, omenasta on löydetty vitamiinien lisäksi muitakin terveysvaikutuksia. Omenankuorten sisältämän ursolihapon on nimittäin havaittu auttavan lihasmassan säilyttämisessä ja mahdollisesti muutenkin edistävän terveyttä:

Ursolihappoa saaneet hiiret olivat myös hoikempia, ja niillä oli alhaisemmat verensokeri- ja kolesterolitasot kuin verrokeilla, mikä herättää toiveita ursolihapon käyttämisestä myös metabolisen oireyhtymän hoidossa. - HS.fi 

Vaan kun vihaan niitä kuoria! Ainakin lähikauppani tarjoilemien ulkomaisten (kotimaisia ei ole ollenkaan) omppujen kuoret ovat aika luotaantyöntävän paksut ja kuorrutettu jollain rasvaisella töhnällä, joka ei lähde edes pesussa. Laiskana ihmisenä, sydärisuvun jälkeläisenä ja raskauskiloista lievästi ahdistuneena sain erittäin hyvän syyn metsästää luomuomppuja, joita ei tarvitsisi kuoria. Mutta mistä hitosta niitä löytää? Ja onko kotimainen luomuomppu liikaa vaadittu? Happamana? Valistakaa!

Bling

Tunnustin jo aikaisemmin, että en ole mikään lastenleikkifani. Korjaan lausuntoani tenavan lentokonehuviksi itse kehittämäni leikin osalta (oma kehu jne.). Tämä kahden hengen kysymys-vastaus -peli kulkee nimellä bling ja sitä varten ei tarvitse istua lattialla.

Ensin valitaan kumpi on bling-tyyppi, joka valitsee olevansa joku asia kategorioista
a) ihminen (esim. mummi, hoitotäti, kummisetä, naapuri),
b) eläin (joku oikea eläin mistä maanosasta tahansa),
c) satuhahmo (kaikki käyvät, myös mielikuvitusystävät) vai
d) kasvi.

Kun päätös on tehty, hän sanoo bling ja kertoo kategorian. Sitten toinen alkaa hakea oikeaa vastausta kyllä/ei -vastauksiin perustuvilla kysymyksillä (tästä voi ja joutuukin tinkimään kolmivuotiaan kysellessä).

Kannattaa myös hyväksyä se, että skidi ei välttämättä muista, mitä alussa valitsi ja vaihtaa silmää räpäyttämättä kategoriaa tai ilmoittaa uuden kategorian (kuten robotti). Tämä on toki koko pelin suola. Aikuiselle tarjoutuu myös tilaisuus seurata out of the box -ajattelua.

Kuulin toissa päivänä kun Ipana ja sukulaistyttö leikkivät bling-leikkiä. Sukulaistyttö kuvaili satuhahmo-kategoriassa Muumipeikkoa: kertoi olevansa valkoinen, pullea ja näkyvänsä tv:ssä ja tietokoneessa. Ipana ilahtui: Äiti!

Naantalin reissu peruuntui juuri.

Kestovaipat, take two

Nyt kun to do -listalleni mahtuu taas uusia ranskalaisia viivoja, aion perehtyä kestovaippoihin. Tiesittekö, että kestovaippailusta on kirjoitettu kirja. Vaippailmiö on todellakin 160-sivuinen teos v a i p o i s t a, for the love of god. En tiedä, onko opus pakollista luettavaa aloittelijalle, mutta en oikeastaan enää ihmettele, miksi homma jäi minulta ekalla kerralla alkumetreille. Ja miksi kertikset tuntuivat huomattavasti helpommin lähestyttävältä ratkaisulta.

No. Kestovaipat ansaitsevat kuitenkin reilun mahdollisuuuden ja hyvän yrityksen. Ehkä niissäkin on tapahtunut tuotekehitystä neljässä vuodessa eikä kukaan katso, että minun pitää kutoa/ommella/neuloa niitä itse. Edelleen eniten epäilyttää tuo pesukoneen ahkera pyörittäminen - se kun ei meillä todellakaan jyllää kuin viikonloppuisiin. Tai viimeistään silloin kun kaikki kalsarit ja sukat on loppu.

Sain yhden perintövaipan kollegoilta äitiyslomaläksiäislahjaksi, mutta luulen, että näitä tarvitaan pari lisää. Terhi pisti taannoin vinkkinsä jakoon ja aloitankin sillä, että otan vinkistä #1 vaarin ja varaan häneltä session ensi viikolle. Avainsana ei ole näpsy, PUL tai hahtuva vaan rehellinen tukihenkilö.

Amppariansa

On taas se aika vuodesta, kun himasta alkaa löytyä jos jonkinlaista ötökkää. Kärpäset saavat vapaasti surista naamallani, kotihämähäkin paluusta olen suorastaan iloinen ja tärkeät pölyttäjät kuten kimalaiset ja mehiläiset (kannattaa opetella erottamaan nämä lajit toisistaan) ohjaan ulos elävinä, mutta ampiaisen näkeminen tekee minusta lähinnä murhanhimoisen.

Kuulun niihin ihmisiin, joita sekä hyttyset että ampiaiset rakastavat. En tiedä miksi. En käytä hajuvettä tai muita voimakkaita tuoksuja, enkä huido niitä kauemmaksi, mutta ilmeisesti tuoksun ruoalle. Ja saan vähintään yhden piston joka pirun kesä - viime kesänä yksi oli mönkinyt sänkyyni.

Jos podet kohtuullista ampiaisfobiaa, etkä uskalla laittaa niitä hesarilla elämän arkistoon, tässäpä hyvä ansa, josta vinkattiin KotoLivingin puolella:

KUVA: Terhi

Ei muuta kuin ansa huoneeseen, ovi kiinni ja odottelemaan. Ei tarvitse arpoa jäikö se perkele eloon patterin väliin ja suunnittelee sieltä uutta tulemista.

Ps. Viime kesänä maalta löytyi ampiaispesä hyvinkin ei toivotusta paikasta: huussin istuimen alta. Hyökkäys hanuriin olisi ollut ehdottomasti ihana tapa aloittaa aamu.

Raparperia grillistä

Rakastan kaikkia happamia ja kirpeitä asioita ja siksi raparperisesonki lämmittää mieltä remppavitutuksen keskellä. Laitankin jakoon yhden hyvän raparperijälkkärireseptin, joka valmistuu grillissä. Olen testannut tätä Markus Maulavirran vääntämää raparperijälkkäriä useamman kerran, viimeksi eilen kun Uuden Mustan väki oli meillä grillaamassa.

Tarvitset

• puntin raparperia
• hunajaa
• sokeria
• valko-/kuohuviininä
• voita
• tarjoiluun jäätelöä *

Kuori ja pilko raparperit ja annostele ne yhteen isoon (tai muutamaan pieneen) foliovuokaan. Töräytä päälle hunajaa, sokeria, loraus kuoharia / valkkaria ja vuole päälle muutama lastua voita. Sijoita vuoka grilliin sen verran pitkäksi aikaa, että raparperi kypsyy. Isossa vuoassa menee about vartti. Tai ehkä vähän enemmän. Ei se ole kauhean nuukaa, pääasia että neste on hiukan haihtunut ja raparperi kypsää.

Annostele kypsää rapaperiasiaa jälkiruokakulhoihin ja lusikoi päälle jädeä  - ja nauti nopeasti. Ota toisellekin jalalle.

* Koska Noora on maitovammainen, olimme varanneet tofujätskiä - ja se yllätti iloisesti! Mansikka ei ollut erityistä, mutta vanilja oli kaikkien mielestä aivan älyttömän hyvää. Tämä tuoteperhe on jäänyt minulta testaamatta, koska en ole suuri tofun ystävä, mutta täytyypä korjata tämäkin asia.

Voi harmi

Tässä remonttiprojektin keskellä on tullut tutuksi vitutus. Olen ihminen, joka käräyttää sulakkeensa aika helposti, mutta mikään ei vie yhtä tehokkaasti aivosähkökäyrää stratosfääriin kuin remontointi. 

Esimerkiksi. Remonttimies oli tilattu tapetointihommiin helatorstaiksi alkaen klo 9.00 ja ipana toimitettu mummin kanssa maalle. Olin etsinyt lapsen kanssa yhteistyössä ("Eiks niin, että toi on aika kiva? Heti kun saadaan tää valittua, mennään jätskille!") molempien makuun sopivan lastenhuoneen tapetin, tilannut hyvissä ajoin rullat liikkeestä ja kertonut, milloin tulen ne noutamaan. Kun sitten keskiviikkona tunnin ruuhkassa seisomisen jälkeen tuijotan Fleminginkadulla Tapettitalon oveen teipattua post-ittia: "Suljemme tänään poikkeuksellisesti klo 16.", ei kyseessä ole harmitus.

Tai kun yrittää saada nostettua vanhaa massiivipuuovea takaisin saranoilleen ja kahdenkymmenen minuutin äheltämisen ja sadan läheltä piti -yrityksen jälkeen ovi tippuu toisen sormille, ei karjaisuksi riitä voi hyvänen aika. Tai kun huomaa, että on raahautunut sunnuntaiaamuna kirppikselle hirveällä hiellä ja unohtanut vaatelaatikot. Joiden myyminen olisi ollut ratkaisu vaatekaapin tilanahtauteen.

Jäimme koti-insinöörin kanssa pohtimaan, miten vähän lapsiystävällisiä synonyymeja kunnon vitutukselle on. Vitutuksessa tiivistyy ihanasti epäoikeudenmukaisuus, raivo, epätoivo ja avuttomuus. Koti-insinööri esitti myös teorian, jonka mukaan ennakoimattomista vastoinkäymisistä johtuva vitutus on olennainen osa remontointia, jolloin onnistuneet ratkaisut ja tavoitteiden saavuttaminen tuntuu entistä paremmalta. Lisäksi vitutuksen voi kääntää myös motivaatioksi.

En ole aivan vakuuttunut vitutuksen tarpeellisuudesta, mutta to do -lista on kieltämättä hykerryttävän lyhyt.