Annetaan

Iksu. Kuka rakastaa, kuka vihaa. Kuulun jälkimmäisiin, sillä olen vuosien mittaan saanut tarpeekseni paskalaatuisesta lastulevystä, joka kelpaa muutaman viikon jälkeen enää sekajätteeksi. Ja näköjään joku muukin kypsyi det är okej att ångra sig -vitsiin.

Heti perään on toki todettava, että paskaa myyvät toki muutkin, vähän kalliimmalla vain, ja toki Ikealla on hyviäkin tuotteita. Esimerkiksi se puhallettava hoitoalusta. En vain halua tietää sen ftalaatti-testeistä mitään.

Tässä huonekalujen rubikin kuutiossa, jota toista lastenhuonetta varten pyöritän, olen törmännyt tähän nimenomaiseen laatuongelmaan: kolme lipastoa on vailla jälleenmyyntiarvoa. Nyt seuraakin ärsyttävän elitistinen mielipide: huonekalujen ei kuulu maksaa saman verran kuin kilo kasvattetua siikaa. Huonekalua pitäisi ajatella vähintään vuosikymmenen investointina - ostamisen kuuluu tehdä minunlaiselleni hamsterille kipeää! Tällöin kalusteen toimivuus, monipuolisuus, kestävyys, korjattavuus ja jälleenmyyntiarvo muodostavat tärkeän osan päätöksentekoa.

Kannattaa käydä huvikseen katsomassa vaikka Huuto.netistä kuinka monta Aallon jakkaraa annetaan pois. Ei yhtä ainutta. Sen sijaan Ikealta löytyy mm. vitosen pinnasänky. Miksi vähän kolhiintuneesta lastulevystä pitäisi maksaa mitään, kun Inkun putiikista saa uusia pikkurahalla? Annan siis pois eniten tarvitsevalle

• 2 x Malm-lipastoa, väri "tammi". Hyväkuntoiset muuten, mutta laatikoissa ei voi pitää mitään raskasta, sillä pohjat romahtavat. Itse haluan lipaston, joka kelpaa muuhunkin kuin höyhenien säilömiseen.
• 8-laatikon Hemnes-lipaston, väri mustanruskea. Ihan jees kaappi, mutta lipaston päälle ei kannata heittää farkkuja, joissa on vyö, sillä pinta menee lommoille ja maali irtoaa. Yhden laatikon etupaneelissa myös halkeama, koska laatikonpysäytin ei pysäytä kolmevuotiasta. Pinta vaatii siis fiksailua.

Laita mailia (kcjlahti at gmail.com), jos nämä sopivat käyttöösi! Nouto Espoosta. Ei panttia, ei palautusta, mutta niin on hintakin kohdillaan.

Ps. Ja muille huonekalufirmoille skidi vinkki: jengi ei oikeasti rakasta arpomista surkeiden kokoamisohjeiden kanssa toimitetun lastulevykasan äärellä. Ikea sentään osaa tarjota palapeleilleen suht idioottivarmat ohjeet, muut eivät. Tarjotkaa hyvälaatuisia, koottuja, kotiin kuljetettuja huonekaluja! Minä maksan kyllä. Mutta en näe mitään syytä, miksi yli tonnin kaappi pitäisi vielä kootakin itse.

Leivinuuni, autotalli ja Bodaisco

Kaupalliset tiedotteet jatkuvat! Kevään loputtomalta vaikuttanut tyhjennysprojekti on vihdoin jos ei täysin finaalissa niin vähintään kalkkiviivoilla: Mutsin kämppä on nyt myynnissä.

Kirkkonummen keskustan liepeillä (10 minsan fillarointimatka juna-asemalle) sijaitseva omakotitalo on lapsiperhekokoa, vaikka mutsi siellä tosi ekologisesti asustelikin yksin koirineen. Huoneistokeskuksella on muuten detaljit kohdillaan mutta takan vieressä sijaitsevaa leivinuunia ei jostain syystä mainita. Liekö epämuodikasta.

Itse pidän parhaana myyntivalttina kämpän puusaunaa, mutta yrittäjä saattaa arvostaa enemmän samalla tontilla sijaitsevaa liiketilaa, jossa entisellä asukkaalla oli kuntosali.

Kuriositeettinä mainittakoon, että kuntosalin nimi oli Bodaisco. Voitteko käsittää? Minä en. Ja tätä reilun sadan neliön tilaa mutsi sitten käytti varastona. Voitteko käsittää? Minä en.

Longchamp & kumppanit kaupan

Kaupallinen tiedotus: olen huomenna Hietsussa (mikäli esterin perse ei asetu tielle vesisateen ja messevän puhurin muodossa) kauppaamassa kaappiremontin yhteydessä löytyneitä sedimenttejä. Koska olen vakaasti päättänyt, että mutsista polvi paranee, näillä poistopäivillä on nyt sitten kaikenlaista. Esimerkiksi

• käsilaukkuja, joita en vaan käytä (Furla, Tiger of Sweden, Longchamp..)
• 38-kokoisia kenkiä, jotka jäivät pieneksi jo vuonna 2007. Mm. kahdet El Naturalistat. Saatana. Fakta, että jalkani ei todellakaan kutistu entiseen kokoonsa, on nyt sisäistetty. 
• lehmänkarvapäällysteiset koristetyynyt, joille olen yrittänyt keksiä paikkaa kymmenen vuotta. En keksi.
• Spottivalot, jotka ostin yövaloiksi, mutta joiden teho osoittautui riittäväksi yhden jalkapallostadionin valaisuun.
• Lastenvaatteita ja -kenkiä: käytettyjä, paljon käytettyjä ja ei yhtään käytettyjä, koossa 62-98, Benettonia ja Lindexiä sulassa sovussa. Alkaen 0€.

Paikka on 90, paikalla yksi maha ja kaksi naista. Tule ja tuo tasaraha mukanasi. 

Ps. Lukija-alennusta kaikille tunnustaneille, luonnollisesti.

Äitiyspakkauksesta kehto

Etsiskelin tietoa sormipaneeleista (kiitokset tämän hullutuksen istuttamisesta päähäni Anille) ja törmäsin tällaiseen:

Koska äitiyspakkausta voi käyttää vastasyntyneen ensisänkynä, siihen voi ostaa tervalepästä tehdyt kehdonjalat. Suomen Tervaleppä Oy:n saitilla ei ole mitään tietoa hinnasta, mutta kannatettava tuunausidea! 

Ja koska en tälläkään kertaa ottanut äitiyspakkausta mutta toisaalta pinnasänkykään ei ole valmiina kuten viimeksi, täytynee yrittää löytää joku noihin jalkoihin sopivan banaanilaatikko..

Synnytys tulee, oletko valmis?

Mulla on ollut jo hetken aikaa sellainen fiilis kuin raskauden parilla vikalla viikolla viimeksi. Maha roikkuu reisissä (oodtan innolla millainen esiliina se synnytyksen jälkeen on) ja seistessäkin tuntuu siltä, että istuisi. Neuvolasta asia varmistui: mukelo on jo lähtökuopissa, vaikka muutama viikko pitäisi vielä pysyä letkun päässä.

Koska ensimmäisen ipanan syntymää piti vauhdittaa imukupilla, naistenklinikalta piti kysäistä, haluavatko he, että osallistun synnytystapasuunnitteluun. No, lääkäri oli tutkinut paperit ja tullut siihen tulokseen, että ei tarvitse, mutta jäin silti pohtimaan paria asiaa.

Ensinnäkin, jos tarkoitus on valaa uskoa uudelleensynnyttäjään, eikö ns. komplisoituneen synnytyksen syitä kannattaisi käydä läpi heti (tai viimeistään jälkitarkastuksessa) sellaisen jälkeen? (Käydäänkö niitä?) Sehän saattaa vaikuttaa haluihin saada se toinen lapsi. Toisaalta fatalistille koko homman miettiminen tuntuu vähän epäolennaiselta.

Toiseksi, yleensähän suunnittelusta syntyy jonkinlaista dokumentaatiota - mitä tästä olisi seurannut? Tarjous tulevan synnytyksen keinovalikoimasta? Todennäköisyyslaskelma synnytyksen onnistumisesta ilman apuvälineitä? SWOT-analyysi minusta synnyttäjänä? Vuokaavio tai vapaamuotoinen essee siitä, miten synnytyksen olisi pitänyt edetä ja missä meni vikaan?

Olen ymmärtänyt, että synnytysten arvioiminen ihan alkamishetkestä lähtien on hyvin vaikeaa. Iso maha ei välttämättä sisällä isoa lasta, leveä lantio ei tarkoita väljää väylää ja toinen kerta ei automaattisesti ole sen helpompi kuin ensimmäinenkään.

En pelkää synnytystä enkä halaja tyylipisteitä. Toki toivon, että kroppani hoitaa homman kotiin, mutta en luota siihen yhtään sen enempää kuin HYKSin kätilöönkään. Loppuviimeksi minulle on aivan yhdentekevää, millä tekniikalla ipana2 putkahtaa vetämään keuhkoihinsa naistenklinikan sisäilmaa. Ainoa toiveeni on, että säilymme molemmat treeneistä hengissä. Pitäisi varmaan olla kunnianhimoisempi.

Ps. Lue myös Saska Saarikosken pääkirjoitus vanhempainlomalle jäämisestä. Mun Uuden Mustan jäähyväispostaus onkin tämän blogin vakkarilukijoille tuttua kauraa.

Kukapa olisi uskonut!

Maailmanloppu ei sitten tullut tällä(kään) kertaa. "Kukapa olisi uskonut!" Olisiko voinut vetää johtopäätöksiä siitä, että tämä ei ollut ihan ensimmäinen Harold Campingin ennustama maailmanloppu. Eikä varmasti viimeinenkään. Aiheuttaako maailmanlopun pelko sitten elämän tarkoituksen, merkityksen ja mielekkyyden kirkastumista? Ei. Jengi myy omaisuutensa ja bilettää Times Squarella. Ja kun maailmanloppua ei tule, ihmiset ovat - luonnollisesti - pettyneitä.

Mun ei pitäisi lukea näitä artikkeleita. Hurahtajien sekoilu - harrastivat sitä sitten Intian maalaiskylien noitien jahtaajat, jihadistit, Koivuniemen herrat tai nämä maailmanlopun odottajat - nostattaa syvää myötähäpeää ihmiskuntaa kohtaan. Toisaalta en voi käsittää miten tämä alkeellinen laji on voinut saada maailmassa näin mittavaa tuhoa aikaan.

Miksi kaikkea pitää yrittää selittää? Miksi tietämättömyytensä tunnustaminen ei ole vaihtoehto? Hurahtaminen ei koskaan kohdistu mihinkään helpommin todistettavissa olevaan tuhoon kuten, kuten ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vitsauksiin, kalakantojen romahdukseen, kemikaaliövereihin ja ylikulutuksen eettisiin ongelmiin. Lisäksi kenellekään ei tule mieleen, että tämähän saattaisi olla silkka mainoskampanja, jolla lahkoon saadaan lisää jäseniä.

I rest my case.

Askelmerkeistä

Leijonien voittomopon karkaaminen rotkoon on herättänyt paljon keskustelua. Yksi ystävä totesi muuttuvansa kukkahattutädiksi, mitä lähempänä neljäkymppiä häämöttää. Olen huomannut ihan saman.

Avainsana on se neljäkymmentä. Olisin ehdottomasti nykäissyt itsekin kännin, jos olisin jonkun lajin maailmanmestaruuden napannut, mutta tässä iässä olisin jo osannut ajatella huomista. Että saatana, huomennahan täytyy olla edustamassa torilla. Että sinnehän tulee sairaasti porukkaa ja varmaan pressakin. Että täytyypä käyttää vähän jarrupoljinta. Leijonapelaajissa oli kuitenkin paljon janareita ja ensikertalaisia. Jonkun olisi pitänyt kertoa heille, että hei kaverit, kameroita on nykyään muillakin kuin median edustajilla ja sitten on vielä sellainen jännä kanava kuin YouTube. Miettikää, mitä matskua sinne itsestänne haluatte.

Ja koska olen kohta 40, osasin odottaa, että torilla ei vallitsisi kepeä jättehejsan-meininki vaan ehta suomalaiskansallinen etunoja, jota en missään tapauksessa lapselle halua näyttää. Riittävän vaikeita kysymyksiä sataa jo muutenkin.

Koska kulta kuuluu myös lapsille ja nuorille, heitänkin vinkin seuraavien kultajuhlien järjestäjille (kyllä niitä tulee): odottakaa nyt helvetissä pari päivää! Torille olisi ehtinyt keskiviikkonakin, jolloin hätäisimmät juhlijat olisivat saaneet paineet pois ja promillet poltettua. Panostakaa äänentoistoon, televisiointiin ja tapahtuman laadukkaaseen organisoimiseen. Olisitte ehkä saaneet paikalle muitakin kuin örisevän Vesku Loirin.

Toinen vinkki menee valmennusjohdolle: kun opetatte maalintekokuvioita, opettakaa myös voittamisen askelmerkit. On nimittäin paradoksaalista, että sekä häviötä että voittoa seuraa häpeä.

KUVA: Yle

Mikä on toisin osa 6: äitiyslomafiilarit

TJ 4. Siis neljä päivää äitiyslomaan. Mon dieu. Muistan hyvin elävästi sen lokakuisen raskaustestin aiheuttaman epäuskon ja kauhun välisen olotilan. Ja nyt ollaan kohta tuomentuoksuisessa alkukesässä ja yhdeksännellä kuulla.

Olen tavoilleni uskollisena kasannut ihan yhtä paljon himaprojekteja äitiysloman alkuun kuin viimeksikin. Paljon on myös muuttunut. Etenkin kun vertaa fiilareita toukokuuhun 2007.

Osaan pelätä asioita, joita en osaa pelätä. Oletan, että olen unohtanut paljon. Tiedän, että kondikseen ei päästä kuukaudessa, siihen voi mennä vuosi. On mahdollista, että tästä skidistä tulee kaikkien aikojen koliikkihirmu, joka ei nuku kaksivuotiaanakaan. Superallerginen. Sairasteleva. Jotkut päivät ovat pitkiä. Kesästä 2011 tuskin muistan mitään.

Laitan riman alas. En tälläkään kertaa aio käydä perhekerhoissa ja muskareissa. Imetyksestä ja kestovaipoista en ota paineita. Onnistuu, jos onnistuu. Tavoittena on tavoitteettomuus. Olen tälläkin kertaa keskinkertainen äiti.

Pidän itseni henkisesti virkeänä. En aio kokonaan jättää duuniani, en raaski enkä halua. Kyllästyin viimeksi äitiyslomalla kuoliaaksi, joten tällä kertaa olisi kiva pystyä edes kirjoittamaan. Muistaakseni aivotoiminnan alkaminen vain korreloi vahvasti imetyksen lopettamisen kanssa. Toivottavasti jako eläviin ja kuolleisiin ei olisi tällä kertaa yhtä dramaattinen.

Olen luottavainen. En usko, että enää samalla tavalla täysin petyn vauvamaailmaan - tiedän, mitä 24/7 room service on. Tiedän, että vaiheita tulee ja menee. Tiedän, että tarvitsen unta, apua ja oman elämän. Päikkäröinti alkaa jo sujua.

Ja sitten ihan yllättäen vauva on lakannut olemasta vauva. Siitä on tullut taapero, joka kävelee, puhuu, syö ja pissaa pottaan, persoona, jonka kiukut ja ilot opin tuntemaan. Samalla tavalla kun nyt ihmettelen, mihin madonreikään tämä raskausaika katosi, löydän itseni pohtimasta, missä välissä minä nämä aikuiset synnytin.

Eikä leikitä

En pidä leikkimisestä. En pysty istumaan lattialla varttia kauempaa saamatta suonenvetoa pohkeeseen ja verenkiertohäiriötä koko alavartalon alueelle. Vaivun hiekkalaatikolla katatoniaan. En mahdu (varsinkaan nyt) hyviin piiloihin. Olen aivan liian tosikko mihinkään roolileikkeihin ("ei mitään lumiperhosia ole olemassakaan"), hahmoteatteriin ("tää ois suohirviö, joka syö prinsessoja") tai legorakentamiseen ("ei noin, annas ku mä..").

En soimaa tästä itseäni. Olen aikuinen. On ihan normaalia nauttia enemmän punaviinistä kuin Pikku Kakkosesta ja mielikuvituskisoissa häviämisestä.

Mä vietän mieluiten Ipanan kanssa aikaa pihalla. Leikiksi riittää, kun lähtee maalla kävelylle. Saldona voi olla hiekkatielle maastoutunut sisilisko, toisiaan suohon karjuvat peipposet, karvamato, joka näyttää oravanpoikaselta karanneelta hännältä, taskullinen pupunkakkaa karhunvatukan lannoitukseen, upea sinimusta kovakuoriainen, joka ei ollutkaan kuollut vaan kohmeinen, koko maaston rapisemaan saava muurahaispesä, jäälautalla köllöttelevä telkkä ja pirusti perhosia. Vain minä, skidi ja suurennuslasi. Ja kaikki tapahtuu oikeasti.

Ps. Myös luonnontieteellinen museo, Nuuksio ja hätätilassa Korkeasaarikin käyvät.

Ps 2. Peleihin voin myös taipua. Yksi sadepäivän ilo löytyi vahingossa: Fortuna. Ipana iski lasikuulilla tauluun heti yli kuusisataa pistettä ja sitähän yritettiin porukalla rikkoa onnistumatta. Seuraavaksi Afrikan Tähti. Sit Alias. Tai Pictionary. Ja..

Kesä vs. talvi

Olen kesäihminen.

Sanastoharjoituksia

- Äiti, mun sakara on ihan tukossa.
- ???
- Tää nenässä oleva sakara!
- Ai, sierain?
- Niin! Sakarahan onki pepussa.
- ????
- Pepussa on kaksi sakaraa.
- Kulta, ne taas on pakarat.

******

Työnsin Ipanaa kärryissä matkalla päivähoidosta kotiin.
- Äiti, lujempaa, juokse vähän!
- En mä oikein pysty enää juoksemaan, saati kun sä istut kärryissä.
Pettynyt hiljaisuus.
- Äiti, mikset sä vastaa kun sun puhelin soi? Isi soittaa.
- Ai niinkö, no katos vaan, niin soittaakin..
Hiljainen kommentti edestä:
- Hidas ja kuuro.

Hyvää yötä, my ass

Sekava postaus, koska olen aivan kukkarossa. Tämä aivan liian aikaisin täysin epäoikeudenmukaisiin mittoihin paisunut pahka (ja räkätauti, joka ei lähde pois) aiheuttaa sen, että nukun superpaskasti. Asentovalikoima on balttiasta, lonkkia kivistää, kädet puutuu, pohkeet kramppaa ja hikoiluttaa. Kyljen kääntäminen vie tyynyjen uudelleenasettelun takia abt. viisi minuuttia. Ja sen kyllä huomaa.

Noh, when in Rome.. Olen käyttänyt viikon vapaapäiväni remonttijärjestelyjen lisäksi siihen, että olen opetellut ottamaan tirsoja. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta en ole koskaan osannut nukkua päivällä. Vahingosta viisastuneena olen alkanut treenata nokostelua ja erilaisia paikkoja, myös valoisia, meluisia ja epämukavia. Minusta tuskin koskaan tulee kuolapäikkäröinnin ammattilaista, mutta edistystä on tapahtunut. Äitiyslomalla (TJ8) sitten intensiivikurssi.

Huomenna pääsen onneksi treenaamaan peruskuntoa, kun aamiainen valmistuu itsestään.

Ps. Tuo ovikyltti on bongattu Töölöstä kun en ollut vielä ryhävalaan mitoissa lyllertävä sotanorsu. Iskisin varmaan lasin sisään tällä hetkellä.

Varpa(illeastu)jaiset

Hihi. Salamatkustaja ehtikin jo postata ihanan tiivistetysti aiheesta varpajaiset. Jotka ovat kaikkien tekosyybileiden isä.

Varpajaisten morkkaaminen on tietenkin katkeraa puhetta, joka kumpuaa raskausaikana pääosaan tottuneen  äidin nähdessä ensimmäisen välähdyksen tulevaisuudestaan. Lapsen isä, joka ennen aviomiehenä tunnettiin, jatkaa elämäänsä ilman arkaa välilihaa, jälkivuotoa, virtsankarkailua, olkapääpulautuksia, imetysahdistusta, hormonihäiriötä ja neljän seinän sisään sieventyvää sose-elämää. Äidille jää käteen rääkyvä, kretliininen mustapekka, josta pitäisi repiä elämään sisältöä seuraavien kuukausien ajan.

Koska tässä vaiheessa joidenkin (uusien tai vahingossa blogiin harhautuneiden) lukijoiden otsasuoni jo pullottaa, eivätkä he ollenkaan tajua mistä puhun, pieni disclaimer on paikallaan: jotkut naisethan kokevat äitiyden elämänsä täyttymykseksi. Heistä tulee kokonaisia. Eikä tarvitse edes yrittää. Mutta tämä blogi lähti liikkeelle nimenomaan siitä, että hukkasin itseni aivan totaalisesti enkä löytänyt samaistumiskohdetta Janina Frostellin äitiyshaastattelusta.

Mutta asiaan.

Valituksen varpajaisista saa toki loppumaan sillä, että niissä oikeasti juhlistettaisiin perheenlisäystä. Unelmavarpiksisissa äippä saisi nukkua sillä välin, kun miesvieraat ihastelevat ja viihdyttävät vauvaa. Vieraat toisivat tuliaisina paljon skumppaa ja kaikkea muutakin hyvää (samaan tapaan kuin naispuoleisilla kyläilijöillä on tapana), leikkisivät esikoisen kanssa ja keskittyisivät keskustelemaan korvatulppien eristysominaisuuksista, vaimon unentarpeen vaikutuksesta perhe-elämän tasapainoisuuteen sekä vaunujen heijaustekniikoista. Sikarit, konjakit ja yökerhojatkot olisivat sivuosassa. Muutama keppana ja pikainen sauna olisivat tietysti paikallaan, mutta vieraat toki huolehtisivat, että tuore iskä pääsee nukkumaan hyvissä ajoin. Hänellähän on huomenna normipäivä. Ja ylihuomenna. Ja siitä 18 vuotta eteenpäin.

Olutvinkki

Vaikka Vappu 2011 kului mökillä lähinnä kuvan railakkaissa tunnelmissa (juu, palataan siihen ryhtiliikkeeseen taas Äitienpäivän jälkeen), tähän väliin juomavinkki kaikille paksuilijoille / muuten vaan raitistelijoille.

Postailin vuodenvaihteessa alkoholittomista juhlajuomista, mutta oluet jäivät käsittelemättä. Siispä tiedoksenne, että ihan paras alkoholiton olut on hollantilainen Bavaria (0%). Juon tätä tavaraa satavarmasti myös napanuoran katkaisun jälkeen, sillä se on erinomaisen tasapainoinen ruokajuoma. Olen siitä outo, että tykkään myös pilsneristä, joten vaihto tähän ei ole massiivinen muutos. Ongelmana on lähinnä se, että tätä tölkkiä ei tietenkään saa juuri omista lähikaupoistani, mutta Prismoista ja Citymarketeista kylläkin.

Muista alkoholitomista oluista mainitsemisen arvoisia ovat ihan kelvollinen Nikolai ja  Lidlin "testivoittaja" Finkbräu, jota juon toistamiseen vain kuolleen ruumiini yli.