Ihana Zucchini

Sen lisäksi, että Vallila on työmatkamielessä hevon persiissä, paikallisissa lounasravintoloissa ei ole kehumista. Vaikka lounasravintoloiden kasvisvaihtoehdot ovat vuosien mittaan hiljalleen parantuneet, joutuu vege edelleen joustamaan laadussa. Yritänkin aina kun mahdollista järkätä tapaamisia ja haastatteluja keskustaan jossa sentään on muutama mainio lounaspaikka nirsoilijallekin. Tänään kävin lounaalla kasvisravintola Zucchinissa (Fabianinkatu 4, lounas tarjolla 11-16).

Tarjolla on päivän annoksen lisäksi myös keittoa ja salaattia ja annoksen saa halutessaan myös maidottomana. Juuresvuoka valkopapukastikkeella oli kaunis sekä ulkonäöltään että maultaan. Ja lounasseurani vielä huomautti, että tämä ei edes ollut paikan parasta antia. Lisää näitä!

Hyvän safkan tunnistaa siitä, että ruokailusta jää kylläinen mutta energinen olo - ei närästys, ähky, väsymys tai pöhö. Kaikesta muusta pitäisi saada rahat takaisin.

Nelipäiväistä kaikki on vaan

Teen radikaaleja muutoksia työelämässä: vaihdan huhti- ja toukokuun ajaksi nelipäiväiseen työviikkoon. Noora palaa ensi viikolla äitiyslomalta täynnä tarmoa, joten mä voin ottaa rennommin.

En ole ihan varma, miten osaan pitää tämän luterilaiseen työmoraaliin huonosti sopivan, luvattoman oloisen vapaapäivän. Vaikka en taida ehtiä kattoon räkiä. Tämä on eräänlainen varaslähtö äitiyslomaan, joka ainakin viimeksi meni yleisessä asioiden hoidossa. Ja to do -listaa riittää tälläkin kertaa: pitäisi ensinnäkin miettiä miten kaksi lasta kämppään sijoitetaan. Ja ne perhanan vaunutkin pitää jostain kaivaa.

En tiedä teistä, mutta mulla ei ole viikonloppuisin juurikaan aikaa keskittyä muuhin kuin perheen kanssa olemiseen ja omiin harrastuksiin. Kun duuni on hektistä, prioriteettijärjestys vapaa-ajalla on niin selkeä, ettei siihen huvita ottaa mitään ylimääräistä, kuten sisustus- tai pihan kunnostusproggiksia.

Elän muutenkin duunimielessä jännittäviä aikoja. Uuden Mustan kaksivuotinen sopimus YLEn rahoittamana blogina on katkolla vuoden vaihteessa ja kevään mittaan selviäää, saadaanko jatkoa vai ei. Kävi miten kävi, olen ihan supertyytyväinen, että olen saanut tämän puolitoista vuotta tehdä tällaista duunia! Ja kirjoittaminen jatkuu joka tapauksessa, tavalla tai toisella.

Todella raakaa

Viikonlopun ruokainspiraatioksi suosittelen lukemaan Hertan jutun raakaruoasta ja miten raakakokeilut voi halutessaan aloittaa jostain muusta kuin lehtisalaatti-selleripirtelöstä. Mä aion myös kokeilla, miten noi maut uppoaa Skidiin. Kuvasta tuli jo lupaava kommentti: "Äiti, sä voit syödä noi".

Rrrautaa

Tuossa edellisen postauksen kommenttiosiossa nostettiinkin esiin kiintoisa puheenaihe: onko purkkirautaa pakko ottaa.

Ei tiettykään, jos kroppa ei sitä kaipaa! Monelle ei edes sopivaa rautatuotetta löydy. Itse olen ottanut lisärautaa, koska alan voida niin perkeleen huonosti ilman. Hemoglobiiniarvoni ovat normaalisti 140 tietämillä, joten jo 120 rajan lähestyminen alkaa tuntua: liikkumisesta ei tule mitään kun hengästyn naurettavan helposti, olen väsynyt ja muistini menee. Ei hyvä. Duunitkin kärsii debiiliydestä.

Rautaa saa helpoiten lihasta, sisäelimistä ja veriruoista. Mutta koska en syö punaista lihaa (saati verta) ja tehobroileriakin enää pakon edessä lähi-Amicassa, jää raudansaantini aika vähäiseksi, kalan varaan. Vegeilijä saa rautaa Finelin mukaan täysjyväviljasta, siemenistä ja pähkinöistä, linsseistä ja pavuista (incl. soijapapu ja siitä tehdyt tuotteet) ja vihreistä lehtivihanneksista. Kasvikunnan tuotteissa rauta on kuitenkin huonommin imeytyvää ei-hemirautaa. Jonka imeytymistä häiritsen vielä sillä kahvilla, teellä ja maitotuotteiden käytöllä.

Ruoasta saamani rauta ei siis riitä ja ennakkoluuloni vaihtoehtotuotteita kuten kräuterblutsaftia kohtaan estävät kokeilun. Purkkini on Obsidan, joka ei ärsytä vatsaa kuten esimerkiksi Retafer, mutta vetää siis suolen solmuun. Tätä sitten paikkaan puurolla ja sillä kahvilla. Kuukauden vedin suosiolla napin päivssä mutta tällä hetkellä noin joka kolmas päivä. Se tuntuu riittävän sekä hemoglobiinin että suoliston kauhun tasapainoon.

Tämä on siis minulle sopivin ratkaisu. Laittakaa te omat kokemuksenne jakoon, jos vaikka löytyisi uusia temppuja!

Ps. Krissen neuvot löytyvät täällä.

KUVA: Norppa / Kemikaalicocktail

Kahvia koneeseen

Olen ollut teeihminen Lontoossa vietetystä au pair -vuodestani lähtien. En koskaan oppinut pitämään kahvin mausta - yritin kyllä, koska tapa oli mielestäni aikuismainen. Kahvittomuuteni saattoi johtua siitä, että äidilläni oli tapana keittää sumppia, johon lusikka jäi pystyyn. Kukaan ei juonut meillä toista kuppia.

En ole siis juurikaan ymmärtänyt kahvihienostelun päälle, kunnes sain pari vuotta sitten Italiassa aivan järjettömän hyvää pannukahvia paksulla maidolla. Ei ihme, että Koti-Insinöörin käyttämät Nestlen pikapurut eivät olleet herättäneet samoja intohimoja.

Sen lisäksi, että hyvä kahvi on hyvää, sillä on eräs erittäin toivottava sivuvaikutus raskauden aikana. Lisäraudalla hiljennän nimittäin normaalioloissa täysin moitteettomasti toimivan vatsani täydelliseen lamaan, johon ei tehoa mikään muu kuin kahvi. Ja mieluummin vedän lattea kuin luumuja ja laksatiivia.

Harkitsen nyt jonkinlaisen kahvinkeittimen hankintaa. Kertokaa, miten saan aikaiseksi Italian kahvilan kotiini ilman jättimäistä kaffemasiinaa?

Kuva: Flickr / Demion

Leipuri

Olen ollut pakotettu keksimään erilaisia sisäaktiviteetteja sekä nuhailun että ulkona vallitsevan maailma luistinradaksi -projektin takia. Onneksi Ipana kehitti tämän idean oma-aloitteisesti: "haluan oman kahvilan, jossa saa aina mansikkakakkua." Pop-up Cafe Matilda avasi ovensa tänään ensimmäistä kertaa.

Piirsimme nimikyltin, avoinna-kyltin ja kyhäsimme hinnaston seinälle. Asiakkaiksi pakotettiin kutsuttiin mummi ja vaari, henkilökunnaksi nimettiin isi. Päivän leivonnaiseksi valittiin korvapuusti. Kahvi + pulla + runo (incl. santsi) maksaisi euron. Hinnat olivat sekä avajaisten, pioneerityön (olin tehnyt korvapuusteja noin 30 vuotta sitten mummon kanssa, Skidi ja Koti-Insinööri eivät koskaan) ja puuttuvien puolikarkeiden vehnäjauhojen (kaapista löytyi vain luomutäysjyvävehnäjauhoja) takia edullinen.

Kahvila oli menestys, monestakin syystä. Suurin ahaa-elämys koski perheemme tapakulttuuria. Me emme ikinä leivo, sillä keittiössämme ei ole leivontavalmiutta: perusraaka-aineita ja leivontavälineitä. Ja koska valmius puuttuu, leipominen on työlästä ryhtymistä, mikä ajaa valmistaikinan käyttöön. Silloin leipomisesta ei koskaan tule a) palkitsevaa ja b) rutiinia. Asia on nyt korjattu: investoimme taikinakulhoon, nuolijaan, leivonta-alustaan, kaulimeen ja pullasutiin. Kyllä lähtee.

Teimme myös tulevaisuuden linjanvedon. Tässä perheessä ei tipu viikkorahaa siivouksesta mutta leipomisesta kyllä. Sen verran siisti asia lämmin pulla tai sämpylä on.

Neuvola, josta saa neuvoja

Anonyymi lukijani kyseli, käytänkö tässäkin raskaudessa yksityistä äitiysneuvolaa. Käytän kyllä. En oikeastaan tullut edes ajatelleeksi muuta vaihtoehtoa.

Ensinnäkin. Vastaanottoa pitävä Kristiina Laakso on kokenut kätilö ja erikoissairaanhoitaja, jolla on itselläänkin lapsia. Voin luottaa siihen, että hän tietää, mistä puhuu. Krisselle voi soittaa muulloinkin kuin arkisin klo 11-12 välisenä aikana. Tämä oli täysin olennainen juttu, kun niin moni asia aiheutti epävarmuutta ekassa raskaudessa. Nyt tilanne on tietty toinen, en ole käynyt vastaanotollakaan kuin pari kertaa.

Toiseksi. Yksityisen neuvolan käyttö säästää aikaa. Nykyisessä työmatkassa menee hukkaan niin pirusti elämää, että en yksinkertaisesti kykene lukemaan vanhoja naistenlehtiä labra- ja terkkarijonoissa. Hemoglobiinit, kusitestit, verenpaineet ja mahamittaukset sun muut hoidetaan yhden ja saman tyypin kanssa. Lisäksi mun on paljon nopeampi asioida Helsingin keskustassa kuin Espoossa.

Bonuksena Krisse on aivan mahtava tyyppi. Jämäkkä ja maalaisjärkeä käyttävä ammattilainen, jonka kanssa on kiva jutella sekä äitiydestä että yhteiskunnasta, ja joka osaa nauraa sille, että en muista viikkoja, äitiyskorttia ja punnitusta. Vaikeinta hommassa onkin lopettaa Krisselle soittelu lapsen syntymän jälkeen.

Kun Äiti ei ole vähän väsynyt

Ihmiset voi nähdäkseni jakaa kahteen leiriin sen perusteella kumpaa he kestävät paremmin muuttumatta täydellisiksi psykopaateiksi: nälkää vai väsymystä.

Minä kuulun ensimmäiseen ryhmään. Mulle on melko sama milloin syödään (myös raskaana), mikä aiheuttaa hiukan närää perheen stabiilin verensokerin kannattajien kesken. Jos teen jotain kiinnostavaa hommaa, skippaan mielelläni syömisen. Oman luonnollisen rytmini mukaan skruudaisin mieluiten noin kuuden tunnin välein ilman mitään välipaloja (teetä lukuunottamatta). Aamupuuron lisäksi yksi lämmin ateria päivässä riittää.

Mutta se väsymys. Jo kahden perättäisen huonosti nukutun yön jälkeen olen myrskynmerkkiäkin synkempi ilmestys: lyhytpinnainen, äkäinen, henkisesti romahteleva ja itsesäälissä rypevä suohirviö, jonka kanssa en itse haluaisi viettää sekuntiakaan. Noin kaunisteltuna. Skidikin tunnistaa jo huonosti nukkuneen äidin ja ehdottelee mulle päiväunia. Sekään ei tosin ole ratkaisu, sillä en yleensä saa nukuttua päivällä (mikä tietysti vituttaa lisää). Mielenterveyteni vaatii 8-10h katkeamattomat unet yöaikaan.

No. Sitten kiinnostavaan havaintoon lomalta. Vaikka ipana on yskinyt nyt kuukauden putkeen ja nukuimme hotellissa kaikki samassa huoneessa, en tuntenut itseäni yöherätyksistä huolimatta pätkääkään väsyneeksi. Tai ehkä vähän, mutta en muuttunut koomaiseksi tai raivohulluksi. Pystyin osallistumaan päivän ohjelmaan täysipainoisesti ja jopa ottamaan puolen tunnin päikkärit. Ja vaikka sairastelu jatkui heti loman jälkeen ja viihdeöitä oli taas viikon putkeen, olen edelleen ihan elämässä mukana. Miksi??

Jostain syystä matkoilla en koskaan tunne olevani väsynyt, kotimaan lomalla kyllä. Haluan vastauksia! Mikä vaikuttaa siihen, että Teneriffalla tai Nizzassa ei väsytä? Onko kyseessä auringon kirkkaus? Luonnollinen D-vitamiini? Liikunko lomalla väsyneenäkin, kun taas kotona on helpompi linnoittautua sohvalle? Tietokoneettomuus (no, okei: vähä-tietokoneisuus)? Stressittömyys (no tuskin, osaan stressata ihan missä vaan)? Jos kyseessä olisi pelkästään Etelä-Ranskan aikaansaama efekti, toisin pöytään myös ruokakortin, mutta tällä kertaa en syönyt erityisen monipuolisesti ja terveellisesti.

Ilmoittaudun koekaniiniksi. Sillä jos ratkaisu on aurinko, haluan diagnoosin. Heiluttelen sitä sitten lokakuisella Helsinki-Vantaalla menolipun kanssa.

Japanin ja Suomen eroista

Japanin maanjäristys ja sen aiheuttamat ydinvoimalaongelmat ovat nyt kuuma puheenaihe. Minunkin on ihan pakko puuttua keskusteluun. En nimittäin ollut aikaisemmin tajunnut, että maanjäristykset voivat olla globaaleja ilmiöitä: maa tärisi täälläkin vaikka keskus oli Japanissa ja koko hiton pallon asento muuttui. Ihan friikkiä!

Vastustan ydinvoimaa ennen kaikkea siksi, että on täysin moraalitonta jättää ydinjätteen kaltaista skeidaa tulevien sukupolvien iloksi, mutta nyt haluaisin joltain ydäri-intoiselta poliitikolta ihan uudet kristallipallolukemat siitä, miten turvallista ydinvoiman rakentaminen ja ydinjätteen sijoittaminen Suomen peruskallioon on. Suomi ei toki sijaitse kolmen mannerlaatan liitoskohdassa, mutta riittääkö ihmisen ja insinöörin mielikuvitus rakentamaan kaikki mahdolliset skenaariot, joita maan kuoren liikehdintä *missä päin maailmaa tahansa* voi aiheuttaa? Ei tietenkään. Ratkaisuista puhumattakaan. Täytyy myös muistaa, että Japani on kehittynyt teollisuusmaa, joka oli yrittänyt varautua kaikkeen.

Suomessa vallitsee edelleen voimakas lintukoto-ajattelu, jossa kuvitellaan, etteivät muiden ongelmat koske Suomea. Sama koskee ydinvoimaa: meillä ei tapahdu inhimillisiä virheitä, terrorismia ja peruskalliomme on vakaa.

Poliitikot, ois vaalit tulossa. Takinkääntöjä, anyone?

Vanhemmuus kehittää ihmistä

Terveisiä tuhansien räkäliinojen hautausmaalta. Kaameassa flunssassa ipanan kanssa vietetty yhteinen laatuaika on antanut minulle perspektiiviä äitiyden tarjoamiin henkilökohtaisiin kehitysmahdollisuuksiin. Olen jo aiemminkin huomannut tiiminvetotaitojeni kehittyneen, mutta lapsen myötä oppii myös käytännön ongelmanratkaisukykyä, reaktiokykyä ja sorminäppäryyttä.

• Harjoitussarjan aloittaa pukeminen jo vauvaiässä. Pienten nappien, neppareiden ja nauhojen viidakko saattaa olla haastavaa geometrisesti lahjattomalle, isokouraiselle ja kömpelölle ihmiselle, mutta pian opit, että pikapesulla ja tukankuivaajalla saa puhtaaksi sen pyykkikorissa olleen bodyn, jonka osaat pukea.
• Vauvaiässä tulee eteen myös minikynsien leikkaaminen minikokoisilla saksilla. Koskee niin raa'an puolukan kokoisia varpaita sekä huitovia, nyrkkiin puristettuja sormia.
• Taaperoikäisen kanssa taas oppii purkamaan ja uudelleenkasaamaan kodinkoneita, huonekaluja ja muuta kiinteää irtaimistoa, joiden rakoihin ja koloihin on työnnetty esim. koruja, luottokortti, palapelin palasia, nauloja tai legoja. Kannattaa käyttää apuna kameraa, jos ei ole ihan varma, miten päin tiskialtaan osat ja tiivisteet pitää laittaa. Kannattaa myös suhtautua näihin tehtäviin vähän kuin rubikin kuutioon ja varata riittävästi aikaa pähkinän pureksimiseksi. Esimerkiksi terassilautojen väliin postitettujen pyörän turvaistuimen kiinnitysosien onkimiseen henkarin ja magneetin avulla saattaa vierähtää yksi aurinkoinen iltapäivä.
• Reaktiokykysi kasvaa olympiasprinttereiden tasolle. Tilanteet vaihtelevat akselilla ärsyttävää - vaarallista (lapsi tulee keittiöön kädessään kylppärin kaapista löydetty irtopuuteripurkki ilman kantta vs. lapsi istuu tv-johtojen keskellä kädessään jotain Fiskarsin oranssia.)
• Aivopähkinöitä tarjoaa myös valehtelijoiden klubi -tyyppiset tunnistustehtävät. Voit esimerkiksi päästä arvuuttelemaan, ovatko pehmoeläinten lautasilta löytyvät valkoiset rakeet, joita ipana kutsuu "suolaksi", supermyrkyllisiä putkenavausrakeita vai matkalaukun sivutaskussa asuvan, kosteutta torjuvan silica-pussin sisältö.
• Ongelmanratkaisukykyä vaatii myös se, että lapsen nenään mahtuvia asioita on yllättävän runsaasti. En ole itse päässyt tutustumaan tähän taitolajiin, mutta tuttavaperheessä on otettu käyttöön erilaisia nenäsynnytysapuväleineitä pinseteistä erikokoisiin pilleihin. 
• Lapsen silmätulehdus tarjoilee jatkokurssin tasoista kädentaito-oppia. Yhden tipan annosteleminen pienen, turvonneen, rähmivän (ja oletettavasti kosketusaran) silmän alaluomelle (toisessa kädessä siis lääkeputkilo ja toisella yrität raottaa luomea) niin, että tuubin pää ei kosketa sidekudosta, on jo itsessään haastavaa, mutta kun lisää yhtälöön objektin kiljumisen ja rimpuilun, hommasta saadaan sadasosasekuntipeliä. Lisäksi sinun täytyy onnistua tässä kaksi kertaa. Palkintona silmätulehdus tarttuu sinulle.

Tsemppiä treeneihin!

Bag Lady

Juuri ennen reissua havaitsin, että Nooralta pöllimäni lainaamani Whole Foods Marketin logolla varustetun kuitukassin elinkaaren pää alkoi olla näkyvissä. Oletettavasti lähinnä ruokaostoksiin tarkoitettu kassi on ollut vähän liian kovilla läppärin, laturin, muistiinpanovälineiden, kameran ja erinäisten kirjojen, lehtien, esitteiden, lehtileikkeiden yms. jokapäiväisen raahaamisen takia. Kassista irtoaa takkiini kuitusuikaleita, joten näytän siltä kuin pelehtisin joka aamu heinäladossa.

Olen etsinyt täydellistä laukkua jo ennen tätäkin. Laukku on äärimmäisen funktionaalinen tavara. En halua tehdä kompromissia vaan löytää ikuisen rakkauden. Läppärinmentävän, mutta epäinsinöörimäisen, modernin, mutta ajattoman, viimeistellyn mutta härpäkkeettömän. Pohdin jopa laukun teettämistä, mutta homma tyssäsi siihen, että en löytänyt riittävän paksua nahkaa ja hyvää mallia.

Valmistauduin vaivannäköön. Kiersin kirppareita, markkinoita ja käsityömyymälöitä, ja hakkasin Huutoon sata kertaa sanoja iso nahka laukku, synonyymeilla, järjestystä vaihdellen, yhteen ja erikseen - tuloksetta.

Piipahdin hetken mielijohteesta lähtöä edeltävänä iltana Kampin laukkuliikkeeseen, ilman odotuksia. Myyjä tuli jeesimään, mutta vaatimuslistani karsi nopeasti ehdokkaita. Vaihtoehtoja löytyi tasan yksi, joka oli ihan kiva. Ja vähän liian siisti mun tyyliin. Empimiseni sai myyjän kaivamaan jostain nurkasta näkyville tämän.

"Tässä ei kyllä ole vetoketjua."
Mustuaiseni laajenivat sen verran, että myyjä tarrautui laukkuun vähän tiukemmin ja katsoi, että nyt on syytä hiukan jarrutella:
"Tää on myös vähän eri hintaluokkaa."
Pitäisi varmaan meikata vähän enemmän, jotta näyttäisi maksukykyisemmältä. Tiedustelin, miksi laukku maksoi Barcelonan lennon verran, vaikka vuori ei ollut Vuittonia.
"Tämä on suomalaista käsityötä."
Kun pääsin hiplaamaan laukkua, näin lapun, jossa kerrottiin nahan olevan ympäristöystävällisesti käsiteltyä ja kasviparkittua. Kolme taskua + kännykkätasku, laukun saa myös kurottua vähän pienemmäksi sisäsoljella. Väkisinkin hymyilytti. Myyjä tiesi voittaneensa.

Kiitos Okay's ja Annikki Koivunen, Sastamala. Tulinpa pitkästä aikaa onnelliseksi materiasta.

Ps. Kestävyys ja vetoisuus pääsi heti testiin käsimatkatavarana. Laukkuun kun pitää nykyään mahtua omien kamojen lisäksi palapelejä, pehmoeläimiä, väriliituja ja Myyrä-dvd.

Ihana kesämaa

Tensku, check. Kohde yllätti ja ei yllättänyt. Myönnettäköön, että rauhallisen rantalomankin jälkeen voi olla yllättävän energinen fiilis.

Kun pääsimme koneesta Teneriffan lentokentän parkkikselle, tarkistin ipanalta muistiko se, mikä maa oli kyseessä. Vastaus kiljaistiin riemukkaasti: "Ihana kesämaa!" Siinäpä se, tiivistetysti. Koko viikon mahtavat kelit, lämpöä, aurinkoa ja lempeitä tuulia. Illalla oli tosiaan huppari tarpeen, mutta naamassa on väriä ja elimistössä deetä.

Ruoasta pelkäsin pahinta, osittain turhaan. Turrelauman makuhermoille sorvatut menut, ranskalaiset, nugetit ja pizzat, olivat kyllä paikallisia erikoisuuksia rutkasti yleisempiä, mutta hotellin henkilökuntaa vaivaamalla löytyi myös muutama helmi. Jäin kuitenkin ihmettelemään paikallisen ruokakulttuurin aliedustusta. Kaikki laadukkaat tapas- ja kalaravintolat olivat tupaten täynnä! Ehkä saaren turreprofiili on niin hintavetoista, että tarjonta on varminta pitää hampparilinjalla. Sääli, sillä vahingossa tilatut, oletettavasti uunissa suolapedillä paahdetut minipaprikat pääsivät välittömästi "parasta mitä tiedän" -listalleni.

Jos ravintolat olivatkin keskinkertaisia, ruokakaupat olivat loistavia. Rakastan käydä marketeissa katselemassa ja haistelemassa, mitä paikallinen jengi suuhunsa työntää. Kateellisena katselin hedelmä- ja vihannestiskiä, jossa yksikään tuote ei ollut Brasiliasta. Ja kuljetusmatkan lyhyyden todella maistaa. Koska viininlipittyksen jouduin olosuhteiden pakosta rajoittamaan minimiin, koukutuin täysin niinkin arkiseen tuotteeseen kuin appelsiinimehuun, joka oli poikkeuksetta tuorepuristettua ja täy-del-lis-tä: enemmän kirpeää kuin makeaa, pitkällä appelsiinin jälkimaulla.

Vaikka loma-aktiiviteettimme koostuikin lähinnä simpukoiden keräilystä ja aurinkorasvaan tahriintuneen pokkarin pläräyksestä (kävimme yhdellä delfiiniretkellä), loma on aina loma. Irtiotto arkirutiineista on olennaista: mä diggaan, kun joku vääntää aamiaisen eteen ja kotityöt koostuvat uikkareiden huuhtomisesta. Toinen olennainen tekijä on ihmiselle sopiva ilmasto. Vaikka en suoranaisesti vihaa talvea (pimeyttä kylläkin), niin eihän se nyt vain ole kesä. Kolmas olennainen lomatekijä on jokapäiväinen jäätelöannos. Tästä olemme Skidin kanssa täysin yksimielisiä.

Onneksi täällä näyttää pientä edistystä tapahtuneen. Luotan siihen, että mökkikauden voi korkata kuukauden sisään.