"Mikään ei ole hauskaa ennen kuin siinä on hyvä"

Suosittelen lukemaan päivän Hesarista sivulta A2 tämän jutun kiinalaistaustaisesta Yalen yliopiston oikeustieteen professori Amy Chuasta, joka on saanut Jenkeissä aikaan aikamoisen kohun kirjallaan lastenkasvatuksesta. Hänellä on kaksi tytärtä, joista toinen huippupianisti. Jutun ja NPR:n haastattelun (kannattaa lukea!) perusteella heräsi paljon keskeneräisiä ajatuksia.

Kirja lienee länsimaiselle pehmoäidille aika hermostuttavaa luettavaa, sillä Chuan tiukat, kiinalaiset kasvatusmetodit kuulostavat lähinnä kidutukselta. Toisaalta olen ihan tyytyväinen, että olen itse näköjään kasvattajana ihan lässy verrattuna tähän tätiin, joka heittää lasten tekemät syntymäpäiväkortit roskiin, jos ne ovat hänen mielestään huolimattomasti tehty. Esille nostetut yksityiskohdat (lelujen polttaminen, pakkoharjoittelu ja solvaaminen) ovat toki varmasti sensaatiohakuisia. Itse en näe mitään ihmeellistä lelujen hävittämisellä uhkailussa eikä solvaaminenkaan ole kiinalaisten etuoikeus, vaikka itse en sitä harrastakaan: julkisilla paikoilla kuulee täällä Suomessakin kammottavaa lapsille osoitettua kielenkäyttöä. Lasten harrastukset aloitetaan aikaisin, vaikka vanhemmat eivät ehkä itse otakaan valvojan roolia. Mikä tässä siis on niin kamalaa?

Kiinalaisvanhemmat ovat tutkitusti sitä mieltä, että "lasten menestys on osoitus vanhempien onnistumisesta". Tässä ajatuksessa on kaksi puolta. Toisaalta se aiheuttaa vanhemmille pakkomielteisiä paineita tehdä lapsista menestyjiä, etteivät he itse menettäisi kasvojaan, mutta toisaalta taas tällainen asenne ei myöskään salli kasvatuksen laiminlyömistä ja välinpitämätöntä suhtautumista lapseen ja tämän kykyihin, itsetuntoon. Kun vanhemmuutta mitataan, mukaan tulee väkisinkin vastuu tuloksista, vaikka tavoitteet (tytöt eivät esim. saaneet harrastaa mitään, missä eivät voittaneet kultaa) ovatkin minun mittapuullani naurettavat. Olisiko tässä kuitenkin jotain pohdittavaa länsimaiselle kasvattajalle? Eivät Chuan tyttäret äitiään vihanneet.

Jutussa haetaan näkökulmaa asiaan myös nuorten kouluosaamista mittaavasta kansainvälisestä Pisa-tutkimuksesta, jossa suomalaiset ovat perinteisesti sijoittuneet kärkipäähän, aasialaisten maiden joukkoon. Toisaalta nostetaan esiin Ruotsin nopea talouskasvu (sikäli kun se on merkittävää), vaikka naapurin Pisa-tulokset eivät ole yhtä hyvät. Ehkä Pohjoismaissa tehdään kuitenkin jotain oikein.

Ei hajuakaan

Olimme eilen tyttöporukalla ulkona syömässä suositussa helsinkiläisravintolassa. Pääruokavaihtoehdoissa oli kaksi kiinnostavaa ruokaa: viiriäinen ja meriantura. Kysyin tilausta vastaanottamaan tulleelta tarjoilijalta, mistä viiriäinen on peräisin ja miten niitä kasvatetaan. Tarjoilija näytti hämmentyneeltä ja vastasi, että ei hajuakaan. Keittöstä huudettiin, että lintu on peräisin Ranskasta, mutta sen enempää en saanut annoksesta irti. Okei, no entäs meriantura, kuuluuko kala WWF:n kalaoppaan vihreälle listalle*? Tarjoilija naurahti nyt jo hermostuneesti ja sanoi, ettei hän ole koskaan kuullutkaan mistään listasta.

Jees. Siinä vaiheessa koko pöytäseuruetta alkoi naurattaa hippeilyni. Ja naurettavaahan se onkin: piinata nyt ravintolan työntekijöitä, jotka tekevät duuniaan, ottavat tilauksia ja toimittavat ne keittiöön. Heidän duuninsa ei ole tietää yksityiskohtia. Ainakaan vielä.

Kuluttajalle on kuitenkin jätetty vastuu ostamiensa kulutushyödykkeiden kestävyydestä, alkuperästä, tuotantotavasta tai materiaaleista - muutamaa ruokakauppaa, ravintolaa ja vaatekauppaa lukuunottamatta. Mutta kuinkahan moni muu kyselijä on saanut kysymykseensä saman vastauksen? Ei hajuakaan. Vastauksesta voi vetää kaksi johtopäätöstä.

1. Kysymys on harvinainen ja yllättävä, ehkä ennakkotapaus. Miettikää, jos annoksen suositusviinin kysyjälle vastattaisiin ei hajuakaan.
2. Kysymys kuuluu ns. ei-selvitettävissä-olevien-asioiden joukkoon. Laktoositon ja gluteeniton vaihtoehto selviää viimeistään tarkistamalla kokilta ja vaatteen pesuohjeet voi etsiä lapusta. Ekologisuus, eettisyys, hiilijalanjälki tai elinkaari eivät ole yksiselitteisiä ja yleisiä pakkausmerkintöjä.

Jos ostajien tyytymättömyys informaation laatuun vaikuttaisi myyntiin, asiakasrajapinnassa osattaisiin varmasti vastata. Tällä hetkellä kyseleminen on kuitenkin dismotivoivaa ajanhukkaa, jolla ei kerää mitään tiedostuspisteitä, ei pöytäseurueelta eikä ravintolan henkilökunnalta. Mutta kuka alkuperää ja tuotantotapaa sitten kysyy, jos en minä?

Kysyn vaan.

KUVA: seminaaritarjoilua ala Labby. Tästä annoksesta tiedettiin cocktailtikkujenkin eettisyys.

* meriantura on kalaoppaan punaisella listalla pyyntimenetelmänsä vuoksi.

Päivän hyvä työ

Jos hyväntekeväisyyskiintiö ei ole vielä täynnä, niin tässäpä idea. Mannerheimin Lastensuojeluliiton uusi kamppis sai meikäläisen mukaansa. Ei siksi, että haluan nähdä jonkun julkkiksen temppuilevan vaan siksi, että tavoite on täysin allekirjoitettavissa.

"Suomalaiset lapset ja nuoret haluavat puhua. He haluavat tulla kuulluiksi. MLL:n Lasten ja nuorten puhelimeen tulee vuosittain puoli miljoonaa puhelua. Vain joka kymmenenteen pystytään vastaamaan. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten aikaa. Vanhemmat kaipaavat tukea kasvatukseen. Tarvitsemme sinut avuksemme. Ryhdy kuukausilahjoittajaksi - autat meitä vastaamaan ja auttamaan."

Puoli miljoonaa puhelua ja nää soittajat ei varaa lastenhoitajaa. Osallistun ihan mielelläni kympillä kuussa päivystäjän palkkaamiseen. Ja kyllä mä vähän haluan nähdä tän tyypin releet.

Mikä on toisin osa 3: äitiysvaatteet

Muistan, kuinka juhlallisen innoissani olin ensimmäisellä kerralla raskausvaatehankinnoista. Koin ostosreissun pakolliseksi heti kun normifarkkuni hiukan kiristivät. No. Viime kerrasta olen viisastunut monessa mielessä.

1. Panostan laatuun. En halua raivata kaappiini tilaa hyllykaupalla enkä toista kertaa aio investoida muutaman kuukauden mammagarderobiin omaisuutta. Käytän ja pesen siis muutamaa vaatekappaletta ahkerasti. Hyvin suunniteltu ja laadukas vaate pitää muotonsa mahan kasvaessa ja pysyy ehjänä tiukassakin käyttö- ja pesutahdissa. Kulahtaneella, hajonneella vaatteella ei ole jälleenmyyntiarvoakaan. Ja jos löytää hyväkuntoisen kierrätysvaatteen, voit olla aika varma että se kestää sinullakin.

2. Parhaita äitiysvaatteita ei erota normivaatteista. Yritän etsiä vaatteita, joita ei ole erityisesti tarkoitettu äitiysvaatteiksi. Monet tunikat, mekot ja joustavat trikoohousut voivat hyvin mennä pötsinkin kanssa. Ja toisaalta, jotkut mammabrändivaatteet voivat jäädä myöhempäänkin käyttöön. Tosin itse kaipasin vähintäänkin "taukoa" raskausvaatteista, joissa hikoilin viimeiset viikot..

3. Sinnittely kannattaa. Nainen on näkyvästi raskaana noin puoli vuotta (jotkut enemmän, jotkut vähemmän). Suomessa on neljä epäluotettavaa vuodenaikaa ja raskaana muodot voivat muuttua loppuun asti. Kannattaa yrittää hillitä tarpeitaan mahdollisimman pitkään. Masutuubeilla (leikkaa vanhasta trikoopaidasta napavyö) ja kerrospukeutumisella (yöpaidat rohkeasti käyttöön) olen saanut jatkoaikaa lyheneville paidoille ja neuleille, lisäksi aion käydä koti-insinöörin takkivarastolla.

4. En dumppaa kamoja UFFiin, kun supistukset alkavat. Aika moni tarvitsee raskausvaatteita jonkin aikaa myös synnytyksen jälkeen.

Kamalinta on hankkia tuotteita, joilla ei ole mitään tulevaisuutta. Esimerkiksi sukkiksia. Kalliit normisukkikset, joihin tulee silmäpako vähänkin karheista käsistä, ovat muutenkin erityisvitutusta aiheuttava ostos, saati 35 euron sijoittaminen raskaustukisukkahousuihin. Ja tämä hankinta ihan vain siksi, että saappaat mahtuisivat vielä iltapäivälläkin jalkaan.

Vaikka ostankin nykyään vain eko- ja kierrätysvaatteita, äitiysvaatteissa joudun hiukan tinkimään. Olen luvannut itselleni olla ostamatta vaatteita netistä, sillä suht muodokkaana henkilönä en löydä sopivia vaatteita edes normaalitilassa. Harhalaukauksia kaapissani on jo riittävästi. Jos itse kuulut erehtymättömiin nettishoppailijoihin, voit kokeilla seuraavia:

• suomalaisen Missy Momin vaatteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa tilausperusteisesti.
• ruotsalainen Boob (Bebesistä saa jotain malleja) ottaa ympäristöasiat huomioon valmistuksessa. Lisäksi vaatteet valmistaan Euroopassa.
• brittiläinen BuyOrganics tarjoaa kaikenlaista vauva- äitiys- ja imetyskamaa.

Ja kertokaapa löytyykö Espoosta tai Etelä-Helsingistä hyvä kirppis, jossa myydään äitiysvaatteita? Oi jos jostain saisi lainata äitiysvaatteita.

Maanantairakkautta

Huomasin taannoin, että jotenkin kieroutuneesti maanantaista on tullut mun viikon suosikkityöpäivä. Olen nimittäin aina maanantaisin himassa etänä. Monet ottaa viikon etäpäiväksi perjantain, mutta rauhallisella maanantailla saavuttaa mun mielestä enemmän: viikon perinteisesti paskin päivä onkin yhtäkiä leppoisin ja saat loistolähdön viikkoon. Toiseksi paras päivä on torstai, kun kaikki mimmit on yhtäaikaa toimistolla pälättämässä. Siitä taas saa hyvän lopetuksen viikolle.

Kun kiirettä ei integroi itseensä heti aamusta rynnimällä julkisilla, hiki päässä ja läppäri kassissa kaupungin toiselle puolelle pohtien onko virtapiuha mukana ja jäikö puhelin yöpöydälle, hyvä rytmi säilyy koko päivän. Se näkyy keskittymisessä. Jos joku asia vaatii keskimääräistä tarkempaa ajattelua, hoidan sen maanantaina. Mistä päästään tilastovääristymään, että mulle maanantai on työnteon kannalta ehdottomasti tehokkain päivä. Koska unohdan helposti syödä lounasta, panostan maanantaina aamupalaan Hessun kera (keitetty kanamuna, paprika-raejuustoleipä ja tee eivät mahtuneet kuvaan).

Suosittelen maanantaietäilyä kaikille. Paitsi lehdenjakajalle. I need my news fresh.

Irti sokerikoukusta

Joulun suklaa- ja karkkifestarit jäivät lievästi sanottuna päälle. Päätin viime viikolla rimpuilla irti sokeriaddiktiosta, sillä sokeri aiheuttaa turhien kaloreiden lisäksi mun kroppaan turhaa turvotusta. Sitä on tällä hetkellä liikkeellä muutenkin ihan riittävästi ja lisäksi haluan pitää paksuuntumisen luonnollisen kehityksen rajoissa. Tuoremehusta ja ksylitolipurkasta en luovu, mutta karkit, suklaat, pullat ja keksit poistamalla saan jo tarvitsemani ryhtiliikkeen.

Tämä ei ole eka kerta kun järkkään itselleni vieroituskuurin sokerista. Sokerista addiktoivana aineena on puhuttu mm. kirjassa Sokeripommi, toisaalta taas kirjan väitteet on myös osin torpattu. Kirjassa esitetty porttiteoria sokerista väylänä alkoholiin kuulostaa aika villiltä:

Nykyinen tutkimus osoittaa, että lapsena nautitut suuret sokerimäärät muokkaavat aivot ”valmiiksi” nikotiinille, joka puolestaan valmistaa aivoja siten, että nuori jää herkästi alkoholikoukkuun. Suuri osa syömishäiriöistä ja vääristä ruokatottumuksista on oikeastaan ihmisten tiedostamatonta yritystä lääkitä vieroitusoireitaan sokerista.

No, en tiedä mikä tällä hetkellä on virallinen totuus tai onko sitä, mutta joku kummallinen himo sokeriin kehittyy. Tappelussa menee oman kokemukseni mukaan kolme päivää: kahden hyvin hermostuneen päivän jälkeen makean napostelun tarve vähenee ja keskittymiskyky palaa. Neljäntenä päivänä aivot on taas koodattu normaalitilaan ja mieliteot ovat historiaa. Hetkeksi. Runebergintortut (rommilla kostutettuna) ja laskiaispullat (hillolla, ei mantelimassalla) ovat ovella...

 KUVA: Kanniston leipomo

Töllössä

Nyt on kuulkaa siunaantunut töllöaikaa.

Pilami ja Juille kommentoivatkin jo tällä viikolla alkanutta kamppistamme, johon liittyy lukijoille suunnattu mielentilatutkimus - käykää ihmeessä testaamassa, miten hulluja hippejä olette! Testi liittyy Uuden Mustan tv-kamppikseen, jota varten pyöräytimme jokaisesta mimmistä melkein totuudenmukaiset (en ole oikeasti polttanut kenenkään muistiinpanoja, mutta lajittelusta olen skitsonnut sekä edellisessä että nykyisessä duunissa) mielentilatutkimusvideot.. Tykkäsin itse erityisesti Viivin aidonoloisesta ruokakauppakilahduksesta.



Toiseksi debytoin Kuningaskuluttajan insertissä (osuus alkaa kohdasta 2:50). Ai kauhia, että mentiin taas epämukavuusalueelle, mutta sehän on kasvattavaa. Ja ärsyttävää. Havaitsin, että a) puhun haastateltavien päälle b) simultaaninen käveleminen ja puhuminen on pirun vaikeaa ja c) suuni jää typerään asentoon kun lopetan puhumisen.



Täytyy myöntää, että tämä telkkarihomma on ihan hauskaa (varsinkin kun leikkaaja poistaa änkytykset ja kauheat kuvakulmat), mutta ei se kyllä vielä kirjoittamista voita.

Hernerouheesta risottoa!

Ja kas, hernerouheella paranneltu herkkaririsotto laskeutui keskuuteemme! Ei pöllömpää! Kokeilu jatkuu niillä pihveillä.

Ammattilaisruokabloggaaja olisi ripotellut tuohon päälle jotain vihreitä korsia, mutta meidän persiljat olivat pystyynkuolleita. Joudutte kuvittelemaan ne.

Ps. Onko normaalia innostua hernerouheesta tässä mittakaavassa..?

Hernerouhe käyttöön

Vaihteeksi ruokapostaus! Olemme duunissa pohtineet paljon kasvisproteiineja ja itse yllätyin suuresti kun tsekkasimme Finelistä, että porsaanliha sisältää proteiinia keskimäärin 18,3%. Vertailun vuoksi vaalea soijarouhe sisältää 38,5% ja hernerouhe paketin mukaan 21%. Kuivattuja tuotteita siis molemmat, mutta silti. Eikö liha olekaan vähintään puoliksi proteiinia, jossa on muutama prossa rasvaa? Sarjassamme asioita, joita en ole koskaan tullut ajatelleeksi.

Tajusin joku aika sitten, että olen totaalinen antikarppaaja, elän pelkillä hiilareilla. Syön silloin tällöin kalaa ja satunnaisesti broileria (lähinnä silloin kun muita ei vaihtoehtoja ole), mutta kasviproteiinia en saa mistään, sillä perinteiset pavut ei ole mun juttu, missään muodossa. Hernerouhe vaikuttaa kuitenkin tähän tarpeeseen kiinnostavalta tuotteelta, erityisesti siksi, että voisin kuvitella maun sopivan myös metriheikkien suuhun. Kyseessä on lisäksi ihan ikioma suomalainen herne eikä mikään Andien rinteillä laamankakassa kasvava erikoisuus, jonka saa poimia vain täydenkuun aikaan. Hernerouhe on kauniin vihreää murua, josta saa puolen tunnin liotuksella kuulemma pätevää tavaraa ruoanlaittoon - mutta millaisiin resepteihin?!

Te tiedätte kuitenkin: oletteko käyttäneet hernerouhetta? Millä tavalla? Ajattelin itse kokeilla sitä jonkinlaisiin kasvispihveihin, mutta poden lievää tenkkapoota, että minkä maun kanssa herne sopii yhteen. Jeesikää, hyvät hernerouhespesialistit!

Paksuliikuntaa

Olen hiljalleen nousemassa kuntokuopasta. Syytän romahduksesta marraskuun vilunväristyksiä, väsymystä ja ällötystä (vain suklaata ja punaviiniä teki mieli, toisella myös kompensoitiin toista), eli kaikkea muuta paitsi omaa henkistä ryhtiäni. Muutun aivan järkyttävän lyhytpinnaiseksi ilman liikuntaa, joten sohvaperunointi ei ole vaihtoehto, mutta mitä urheilua pötsin kanssa voi harrastaa? 

Tennis on jo käytännössä pois laskuista, sillä nopeus ja ketteryys kärsivät heti keskivartalon pönäköitymisestä. Rystylle kääntyminen on sen verran hidasta että kenttäpuoliskoni vasenta takareunaa on turhan helppo pommittaa. Syöttö toimii vielä, mutta selkä tulee kipeäksi. Päädyimme taannoisessa matka-arvonnassa Teneriffaan, osaksi Bamse-klubin ja osaksi tenniskentän takia, mutta näillä näkymin saan olla kiitollinen jos mahdun turvatarkastusportista läpi.

Jumppa alkaa olla nolostuttavaa ähkimistä, etenkin jos lämmittelykoreografiaan kuuluu jotain keskivartalonvatkausta tai lennokkaita askelsarjoja. En ole koskaan ollut erityisen gasellimainen ilmestys, mutta nyt edes takarivi ei enää riitä häpeän piilotteluun. Lisäksi vihoitteleva polvi alkaa heti kipeytyä, kun paino nousee tietyn rajan yli.

Vesijumppa oli kolme vuotta sitten kalenterissa elintärkeä liikuntamuoto  ja olisi ollut nytkin mainio vaihtoehto, jos olisin muistanut ilmoittautua kurssille joulukuussa. Paikkoja on vapaana enää 7.30 alkaville aamuvuorolle - mutta sehän ei käy.

Käveleminen (sekä liikunta- että liikkumistarkoituksessa) ei ole tänä talvena ollut mikään ilo. Lähialueiden pienet kävelytiet eivät ole olleet aurausprioriteetti, ihan ymmärrettävästi. 

Koska ankean kuntopyörän polkemisen haluan säästää viimeisten kuukausien ratoksi, jäljelle jää pertsa. Ja vaikka kevättä hartaasti toivonkin, olen superkiitollinen pitkästä hiihtokaudesta ja hyvästä latujen hoidosta. Olen aiemminkin hehkuttanut murtomaahiihtoa: kokovartaloharjoitus ilman nykiviä ja yllättäviä liikkeitä, tempon säätely on itsestä kiinni ja nivelet eivät vingu vaikka paino onkin noussut. Tämä laji saa unohtamaan muumitilan sen sijaan että alleviivaisi sitä! Ja joka keikalla saa yliviivattua 500 kaloria, jonka voikin sitten ottaa takaisin sillä punaviinin vaihtoehdolla.

Työnantajat olennaisen äärellä

Tämä alusvaateuutinen nauratti ensin ja ärsytti sitten, eikä vähiten siksi, että välillä työnantajilla tuntuu olevan pallo ihan hukassa ulkoisten vaatimusten suhteen.

1. "Monissa ammateissa alusasun olisi parasta pysyä näkymättömissä. Periaatteessa palvelualojen työnantaja voi velvoittaa henkilöstönsä pukeutumaan tietyn värisiin tai mallisiin alusvaatteisiin, mutta ainoastaan riittävän painavasta syystä."

Alusvaatteita koskevia määräyksiä on ihan turha tehdä, koska alusvaatteet ovat alusvaatteita juuri siksi, että ne eivät ole päällysvaatteita. Jos työnantajan työntekijälle antama työasu paljastaa alusvaatteet, eikö vika ole työasussa eikä alusvaatteissa?

2. "Alusvaatteilla voi provosoida. Punaiset rintaliivit valkoisen työpaidan alla voivat täyttää jopa seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkit. " 

Jos punaiset pitsialusvaatteet katsotaan provosoiviksi niin mitä tuntemuksia herättävät kauheat beiget mummosloggit tai vielä hirveämmät raskausalusvaattet? Liian kireät alushousut? Huonosti istuvat rintaliivit? Eikö edelleen voida sopia, että työasun pitää yksiselitteisesti peittää alusvaatteet, jos tämä on supertärkeää?

3. "Palvelualoilla ja asiakaspalvelutehtävissä tilanne voi olla toinen. Rönsyävät, tarjoilijan paidankauluksesta pilkottavat rintakarvat voidaan tulkita epäesteettisiksi."

Jos esteettisin perustein voidaan kieltää rintakarvaisia miehiä tarjoilemasta ruokaa, voiko yhtä lailla kieltää vaikka liian laihoja naisia toimimasta tarjoilijoina ilman asianmukaisia toppauksia sillä lähteehän siitäkin ruokahalu. Puhumattakaan asiakaspalvelussa toimivien ihmisten tyylitajusta, iästä, liikalihavuudesta, luomista kasvoissa tai vaikka huonosti kasvavasta parrasta. Ovathan nämä seikat ehdottomasti tärkeämpiä kuin palvelun ystävällisyys, nopeus, asiantuntemus tai henkilökohtaisuus.

Ei tästä sen enempää, vitutti vaan hetken.

Mikä on toisin osa 2: lastentarvikkeet

Osa kaksi käsittelee lapsiperheen tavarahankintoja. Nyt on kokemusta sekä turhasta, tarpeellisesta että välttämättömästä. Markkinavoimat eivät enää pysty harhauttamaan.

Vauvakaman mainonta uppoaa nimittäin täydelliseen maaperään: epävarmoihin, hössöttäviin, pesänrakennuspsykoosin valtaamiin, hyvätuloisiin vanhempiin (ja isovanhempiin), jotka yrittävät valmentaa itsensä vanhemmiksi hankkimalla kodin täyteen lastentarvikkeita. Been there, done that. Toisella kertaa ei tarvitse arpoa, millainen soittoääni mobilessa pitää olla ja jääkö vauva henkiin ilman kohtuammetta. Ei tarvitse lukea vaunuvertailuja ja ihmetellä, mikä on heittoaisa. Kuvaavaa oli, että tein pitkän listan tarvittavista tavaroista, mutta se ainoa asia, mitä heti tarvittiin, oli jäänyt ostamatta. Vaipat. Sen sijaan syöttöuoli hankittiin ekojen tavaroiden joukossa. Hetken aikaa sitä sai säilöä varastossa.

Uskoisin selviäväni, kun kämpästä löytyy

• vaatteita (olen säästänyt Madden vaatteiden suosikit),
• puklurättejä,
• turvakaukalo (tosin ikivanha, varmasti epäturvallinen malli),
• rintapumppu,
• kantoreppu (Huom. Noora tartten sen takas sit heinäkuussa) ja
• vaunut, joissa on heittoaisa ja kunnon renkaat. Ei tarvitse olla yhdistelmät.

Uusina/käytettyinä hankintoina hommaan varmaan bisfenolivapaita tuttipulloja (toivon, että tämäkin skidi suostuu pullosta juomaan), ja niitä kestovaippoja. Pinnasänkykin pitää olla, koska perhepetiin en tälläkään kertaa suostu. Siinä se, luulisin.

Sitten on tavaroita, joita kotiimme tuskin enää tulee. 

• Sylivauvat eivät juuri leiki leluilla ja sitten kun alkavat leikkiä, kokemukseni mukaan jo keittiön kaappien sisällöllä pääsee pitkälle. Luulisin myös, että uutta tulokasta kiinnostavat myös isosiskon valikoimat. Joihin arvatenkin ei saa koskea.
• Imetystyynyn ajattelin korvata ihan tavallisilla tyynyillä.
• Sitteri on kysymysmerkki. Ekalla kierroksella jäi käyttämättä.
• Lelumatosta ei juurikaan ollut ajanvietteeksi. 
• Sadan euron erikoisvarusteltu hoitolaukku oli turhinta ikinä - ihan mikä tahansa tilava laukku käy. Ja mikä hiton ominaisuus se vedenpitävyyskin on, eihän se ipana sinne laukkuun pissi.
• Tutti ei koskaan ollut erityisen pop, erityisesti silikonitutit syljettiin pois saman tien. En kuitenkaan uskonut, että lapsi ei välttämättä syö tuttia, vaan ostin niitä noin 50 erilaista.
• Kantoliinakokeiluni päättyi siihen, että ehdin juuri napata putoavan skidin polvien väliin.

Yleinen harha myös on, että kaikki täytyy olla valmiina etukäteen. Neuvolassa pitäisi kertoa, että kaupat ja kirpparit ovat kyllä auki synnytyksen jälkeenkin. 

Äideistä ja tyttäristä

Tänään Hesarin Usko Siskoa -palstalla (D7) oli hauska kysymys: ovatko ns. vaikeat vanhemmuussuhteet sukupuolittuineita eli tytöllä aina vaikea suhde äitinsä ja pojalla isänsä kanssa? Kannattaa lukea koko vastaus, mutta tiivistetysti: lapsen biologisella sukupuolella näyttäisi olevan merkitystä vanhemmuussuhteen muodostumisessa. Lisäksi todettiin, että vaikean äitisuhteen kokeneet naiset toivovat esikoisekseen poikaa, "sillä he ovat epävarmoja siitä, miten itse osaisivat suhtautua tyttöön ja pelkäävät paljastuvansa samanlaisiksi kuin omat äitinsä". Vastakkaista sukupuolta edustava lapsi on helpompi nähdä omana yksilönään, ei vanhemman kopiona.

Tämä on kiinnostava aihe sikäli, että itse olin äärimmäisen helpottunut kuullessani, että ensimmäinen lapseni olisi tyttö. Tarkoittaako tämä, että äiti-suhteeni oli ongelmaton (ja mitä ongelmaton tässä mielessä edes tarkoittaa, onko ongelmaton edes vaikean vastakohta jne..)? Mielestäni ei ollut. En ole ikinä kenenkään kanssa riidellyt niin pirusti kuin äiti-vainaan. Ja suureksi osaksi se johtui siitä, että olimme molemmat yhtä mustavalkoisia, äkkipikaisia, itsepäisiä ja huonoja pyytämään anteeksi. Hyvä kombo. Toisaalta tämä oli myös molempien hyvin tiedostama tosiasia: kaikki alkoi sujua, kun emme enää asuneet saman katon alla. Lisäksi suhteemme syveni ensimmäisen skidin myötä. Ehkä suhde ei ollut niin vaikea kuin kuvittelin.

Nyt huomaan taas automaattisesti ajattelevani, että tuleva lapsi on tyttö. Tämä näkyy myös siinä, että tytölle olisi nimiä vaikka kuinka, mutta pojalle ei yhtään. En tiedä, miksi en osaa kuvitella itseäni pojan äitinä. Pelkään, että pojasta tulee stereotyyppinen poika: kiinnostunut vain autoista, koneista ja monstereista. Huomaan pelkääväni myös tämän stereotyyppisen pojan tulevaisuuden harrastuksia, vaikka ihan yhtä hyvin tyttökin saattaisi haluta harrastaa metsästystä, rumpujen soittoa tai salibandya. Pelkään olevani pojalle paska äiti, vaikka ihan yhtä hyvin saattaisin olla sitä myös tytölle. Onko tällaisessa fobiassa kyse sitten huonosta isäsuhteesta? Ehkä. Todennäköisesti kuitenkin vain siitä, että pohdin asioita, joita ei oikeasti tarvitse pohtia.

Tässäpä olisi taas puhelun paikka mutsille. Kaikenlaisiin traumoihin sitä törmää kun vanhemmaksi elää.

Aamu-uniset ry

Siunattu joululoma. Koko perhe nukkui joka päivä vähintään kymmeneen eikä ollut kiire minnekään. Kesäloma meni kummallisessa helteen ja surun aiheuttamassa koomassa, joten tämä breikki oli tarpeen.

Nyt onkin sitten jetlag. Olemme iltakukkujia kaikki tyynni. Heräämme arkena mahdollisimman myöhään (kahdeksalta), jotta viikonlopun aamut olisivat inhimillisiä. Hoitotäti on rytmistämme ilmeisen järkyttynyt ja ehdottanut monta kertaa, että heräisimme aikaisemmin. Syntax error. Miksi pitäisi? Eikö tarkoitus ole olla virkeä vuorokauden hereilläolon ajan?

Tiedän hyvin, että maailma on kalibroitu ihmisille, jotka heräävät kuudelta, tekevät tukevan aamupalan ja lukevat hesarin, ja ovat töissä kahdeksalta. Varsinkin lapsiperheessä kuuluu herätä kuudelta, jotta lapsiperheet ehtisivät lapsiperheille suunnattuihin harrastuksiin ja tapahtumiin, jotka alkavat kymmeneltä. Me olemme saaneet aamutoimet pakettiin puolen päivän pintaan, sillä diggaamme istuskella rauhassa myös aamiaisella (jota aamuvirkut kutsuvat brunssiksi). Onneksi hiihtämään pääsee vielä iltapäivälläkin.

Heti kun jaksan, perustan aamu-unisten asiaa ajavan yhdistyksen, jotta esimerkiksi bussit kulkisivat tiheämmillä väleillä edes varttia yli yhdeksään aamulla ja lastenohjelmia tulisi viikonloppuisin puolille päivin. Agendalla on myös kesäajan juurruttaminen ns. normaaliajaksi, koska aamupaisteella nyt ei vaan tee mitään.

TENS

Nyt lienee hyvä hetki vinkata / kerätä kokemuksia laitteesta, josta olen kuullut ylistävää todistusta nyt kahdelta taholta. Laitteen nimi on TENS ja se lievittää mm. synnytyskipua antamalla sähköshokkeja.

Myönnän: ei kuulosta hyvältä. Luulin alkuun, että kyseessä on joku vesirakkuloiden kaltainen tää sattuu enemmän -kivunlievitys, mutta ilmeisesti näin ei ole.

Kuulin masiinasta ensi kertaa viime kesänä kun Norppa käytti sitä kuuttia pyöräyttäessään. Kyllä teho sitten kuulemma jossain vaiheessa heikkeni, mutta muutaman tunnin sillä suristeli. Ja nyt sitten Kokovartalofiiliksen Anikin vannoo sen nimeen, vaikkakin "normaalin" selkäkivun lievityksessä.

TENS-laitetta vuokraa mm. Aktiivinen synnytys ry, joka kertoo näin:

TENS tulee sanoista “Transcutaneous Electrical Nerve Stimulation”. Laitetta on käytetty menestyksekkäästi vuosikausia synnytyskipujen lievityksessä ympäri maailmaa. TENS-laite on paristokäyttöinen. Se lähettää kehoosi sähköimpulsseja selkään laitettavien elektrodilappujen kautta. Nämä impulssit vaikuttavat positiivisesti niihin hermoihin, jotka ovat tekemisissä aivoihin vietävien kipuviestien kanssa estäen kipuviestien etenemisen.

Hmh. Tekisi mieli kokeilla laitetta kesällä, sillä en usko jumppapalloihin, synnytyslauluun ja kylpyammeeseen. Viimeksi mä kärvistelin supistusten kanssa muutaman tunnin ilman mitään, sitten tunnin ilokaasulla (joka oli tehokasta kuin ykkösolut) ja sitten jo kiljuinkin anestesialääkäriä paikalle. Lisäannosten ajoitus kuitenkin kusi, minkä seurauksena en tuntenut mitään koko loppusynnytyksestä ja ponnistin monitorin perusteella. Olisi tosiaan kiva kokeilla jotain, mikä a) toimisi kipuun mutta b) olisi enemmän omassa hallinnassa.

Onko laite jollekulle tuttu? Kokemuksia, huhuja, kuulopuheita?