10.12.2011

Viattomuuden aika

Pukin kirjeessä lukee palapelin ja leekojen lisäksi barbi. Painajaismaista. Lapsi haluaa leikkiä epätodellisen tuuheatukkaisella, pitkäsäärisellä ja ampiaisvyötäröisellä muovipökäleellä, jonka hymy hyytyy vasta parinsadan vuoden päästä. Niin minäkin pikkulikkana halusin.

Olen pattitilanteessa. Annanko vai enkö anna? Selitänkö sen, että jos tämä nukke olisi anatomialtaan oikea ihminen, se ei pysyisi pystyssä? Vai käärinkö nuken pakettiin ilman selityksiä. Minäkin osasin erottaa sadun todesta. En minä työnnä sormia kurkkuun suklaakakun jälkeen tai herää keskellä yötä polkemaan stepperillä. Miksi en voi luottaa siihen, että jälkikasvukin pärjää? Siksi, että peli kovenee:



Eikö olekin hauska yhteensattuma, että tässä on kirjaimellisesti kyse viattomuudesta kun luonnollisuus on viallista. Viattomuus taas mielletään lasten ominaisuudeksi, syyttömyydeksi. Ensimmäisellä tuhotaan toinen.

47 kommenttia:

  1. Kunhan annat sellaisen oikean barbin, eikä mitään niitä isopäisiä ja luomivärit hiusrajassa-nukkeja.. :)

    VastaaPoista
  2. Ihan samaa olin kirjoittamassa, eli sitten kun näet ne muut horoalienit siellä leluhyllyssä, niin Barbien unelmahääsetti alkaa näyttää ihan... normaalilta, luonnolliselta ja kaikin puolin tasapainoiselta ;)

    Kunhan nyt et heti ensimmäiseksi osta SUV-barbia, se on kyllä aika paha :D

    VastaaPoista
  3. Eka moinen tuntuu kamalalta, sitten siihen tottuu. Ei esikoiseni 8v ole itselleen kaivannut barbien ja bratzien juttuja. Leikkiessä voi lehmäkin lentää ja barbilla on ampiasvyötärö ja bratzillä niin iso ja meikattu pää, että luonnossa sellainen olisi mahdottomuus. Ei myöskään neidin vaatekaappi ole täydentynyt millään pikkumustilla tai minikokoisilla hamosilla. Minähän ne vaatteet hommaan.

    Kyllä se kipu siitä helpottaa, viiemistään vuoden sisällä.

    Hanna

    VastaaPoista
  4. Minä vasta mietin tuota barbie-juttua. Mä oon leikkiny paljon omilla kahdella barbiella ja yhdellä Kenillä (ne Kenit oli harvinaisuuksia, ei kavereilla ollut!), enkä ole saanut niistä mitään ulkonäköön liittyviä traumoja tms. Mutta toisaalta mun barbiet olikin uranaisia ja tehotyttöjä ja mitähän lie milloinkin, ei siinä niilläkään jäänyt paljoa aikaa ulkonäköpaineille. ;D

    Osta sille barbielle PALJON semmoisia epähoromaisia vaatteita, anna lapselle pahvilaatikko josta se saa itse rakentaa barbielle talon ja kasa askartelumateriaalia rekvisiitaksi. Musta tuntuu että nämä toimivat ainakin mun kohdalla muinoin, ja samoin siskontytön barbieleikeissä, kun se leikki keskittyy semmoiseen tekemiseen niin siitä ei ehdi mitään "miksi tällä on näin kapea vyötärö ja pitkät jalat" -mietintöjä keksiä leikin ohessa.

    Mutta älä anna lapselle saksia joilla saa parturoitua barbien, mä olin itse vähän kokeilunhaluinen leikkijä... :D

    Ja kyllä nykyiset bratzit on PALJON pahempia kuin barbiet, barbie sentään sai olla lentoemäntä tai mitä milloinkin, mutta bratzien ammatiksi on taidettu päättää prostituutio tuotekehittelyn puolella jo.

    VastaaPoista
  5. Elisa, mikä on oikea barbi? Edellisestä babikokemuksestani on lähemmäs kolmekymmentä vuotta..

    Arkitehti, olen ihan ulkona tästä maailmasta. Ja ipana on samalla viivalla kun emme koskaan käy lelukaupassa ja takavarikoin kaikki katalogit välittömästi. Toisaalta jäin miettimään et olisko se täydellinen ylilyöntinukke parempi kuin kierosti todellisuutta jäljittelevä?

    Hanna, en oikeastaan sitä pelkää vaan tuota videossa mainittua mainosten epätodellisuutta, jota tällainen lahja hienosti tukee.

    Mervi, hah, mä taidan antaa ne sakset kuitenkin. Sehän voi olla että just sen takia mulle ei jäänyt traumoja kun ne sai parturoida rumiksi. :D

    VastaaPoista
  6. mä en saanut barbia kuin aika kauan (lue: vuosia) kärttämällä, niistä tuli jotenkin suhteettoman suuri asia.

    itse pyrkisin ehkä välttämään sitä, että siitä tulee suhteettoman suuri asia ja hankkisin jonkun barbin, mutta aika harkitusti ja varmaan sopivan tilaisuuden tullen hetken keskustelisin siitä, mikä on todellista ja mikä ei ja mihin voi päästä ja mihin kannattaa pyrkiä ja miksi oma kroppa on kuitenkin paras.

    hätätilassa voi kaivaa esiin vaikka ne kuvat, jotka B. Spears antoi itsestään julkaista - jotain mainoskamppista varten otetut fotot ennen photoshoppia & photoshopin jälkeen. niiden kanssa olisi varmaan helpompi selittää lapselle - tai nuorelle - että on juttuja joihin voi päästä kun on personal trainer ja tiukka dieetti, ja sitten on juttuja joihin ei voi päästä kuin photoshopkäsittelyn avulla.

    VastaaPoista
  7. Noista mainoksista... Mulla itsellä meni lapsena ja vielä teininäkin pitkään sisäistää ettei ne mainoksissa kekkaloivat naisennäköiset mallit ole oikeesti sitä miltä näyttävät. Mulle ainakin ne mainosten mallit aiheutti enemmän paineita ulkonäön suhteen kun mitkään barbiet ikinä. Jotenkin sen lapsenakin tiedosti että barbie on vaan lelu, mutta mainoksissa on sentään oikeat(?) ihmiset! Teininä sitä omaa ulkonäkömorkkista lisäsi vielä se, että samanikäisten poikien käsitys normaalista naisvartalosta tuntui olevan myös se mitä mainoksissa annetaan ymmärtää.

    VastaaPoista
  8. Samaa pähkäilyä täälläkin. Lopputuloksena ostin barbit. Kaksikin, koska muistan omasta lapsuudesta että sillä yhdellä ei tee yhtään mitään vaan pitää olla barbikaveri :D Sen verran yritin kuitenkin ohjailla, että ostin kaksi tummatukkaista yksilöä, ksoka tytölläkin on tummat hiukset, ja hän tuossa päivänä muutamana kyseli miksei hänelläkin voi olla vaaleata tukkaa kuten parhaalla kaverillaan... On myös puhunut hiustensa värjäämisestä(!!?!) (Näki kun värjäilin itseltäni harmaita piiloon. Selitin kyllä, että äiti joutuu värjäämään kun tulee harmaita, mutta sulle ei tule piiiitkään aikaan :D). Mutta siis joo, barbit on paketoitu, katotaan kuinka kauan se oikeasti jaksaa niillä leikkiä :)

    VastaaPoista
  9. Itse en saanut lapsena Barbeja vaan Daisyja juuri mainitsemistasi syistä. Daisyt olivat sellaisia sirompia nukkeja. Ompelin niille jossain vaiheessa paljon vaatteita itsekin, ja se oli varmaan helpompaa kuin olisi ollut Barbien mittasuhteille. Ja Barbien mittasuhteitahan muuten muutettiin tässä joku vuosi sitten, nykyään ne näyttävät vähän vähemmän mahdottomilta.

    Nyt laitan vahingon kiertämään ja omat tytöt ovat saaneet Barbeja mutta eivät Bratzeja. Kauhulla odotan, millaisia muotinukkeja lapsenlapseni jäävät ilman - mihin verrattuna Bratzit voisivat olla parempi vaihtoehto? ;-)

    Aikanaan laitoin Bratz-kiellon voimaan, kun niitä näin jossain joulunajan kuvastossa vinyyliasuissaan. Kieltoa on välillä ollut vaikea perustella, kun ei halua alle kouluikäiselle alkaa selostaa käsitettä "horon näköinen". "Äiti ei vaan tykkää niistä, kun niillä on niin pienet vaatteet." Just.

    VastaaPoista
  10. Kyllä noiden nukkejen "pahuus" on mun mielestä siellä aikuisen päässä vai jättääkö joku ostamatta vaikka ne hamsterilelut sen takia, ettei hamsterit oikeasti ole vaaleanpunaisia, mene naimisiin ja kulje jossain ihme muovivaunuissa? ;) Ja kiellättekö myös pojilta kaikki örkki- ja sankarinuket, koska eiväthän nekään vastaa mitenkään todellisuutta tai tavallista oikeaa miestä?

    Ulkonäköpaineet tulee muualta kuin nukeista: mitä kaverit ja muu lähipiiri sanoo, koulu, media, mainokset, nuorisokulttuuri jne. Nykyään tosin valitettavasti jo ala-asteen ekoilla luokilla.

    Pienellekin lapselle voi sanoa, ettei mainokset ole totta, mutta miksi alkaa puhua jostakin ulkonäköpaineista, joita lapsi ei edes ymmärrä. Tietty jos lapsi alkaa puhua, että pitäisi olla laiha ja tietynlaiset hiukset niin silloin voi sanoa, että jokainen on hyvä sellaisenaan, mutta muu on mun mielestä turhaa.

    Mulla oli lapsena joku kopiobarbi ja leikkeihin kuului juuri vaatteiden vaihto, barbin kodin rakentaminen tai joku muu vapaamuotoinen leikki, mutta en kyllä muista koskaan ihmetelleeni, että barbin mittasuhteet ovat erikoiset. Olihan mulla muitakin leluja, jotka eivät vastanneet todellista maailmaa ja mielikuvituksen avulla lelu saattoi muutenkin olla jotain muuta mitä oli.
    Eli yksi barbi ei maailmaa kaada. :)

    Mua muuten häiritsee aika paljon myös tuo naisten harrastama toisten naisten huorittelu vaatteiden tai meikkaamisen perusteella. Toki Bratzeillä vaatteet on pieniä ja niillä on paljon meikkiä, mutta tekeekö se naisesta huonomman tai huoran? Nukethan muistuttaa pop- laulajia ja nuorisokulttuuria markkinoidaan jo ihan pienille lapsille. Miksi lapset eivät saa olla vain lapsia, on minusta ongelma, ei niinkään jonkun nuken vaatteet.

    Itse käytän usein minihameita ja meikkaan joskus paljonkin, mutta olen kaukana "horosta" enkä oikein tiedä mitä sanoisin, jos joku lapsi kysyisi mun kävellessä ohi "äiti, onko tuo nainen sellainen huora, kun sillä on luomiväriä ja lyhyt hame"...

    VastaaPoista
  11. Mulla oli aikoinaan myös vahva barbiangsti, mutta nyt kun olen kautta rantain yrittänyt kysellä, onko 13-vee neidillä ulkonäköpaineita tms. esimerkiksi mainoksista, niin vastauksena on tuhahdus että "ei oo, kaikkihan sen tietää että ne oon fotoshopattuja". Kyseisellä neidillä on kyllä aina ollut rautainen itse tunto. Jo 2-vuotiaana kun sanoin sille että "rakasta sua" niin vastaus oli napakka "niin mäki!".

    VastaaPoista
  12. Olikohan uusimmasta KaksPlussasta vai mistä, mistä luin nykytyttöjen leikeistä - siis että tytöt eivät halua enää olla niitä tahdottomia ja passiivisia prinsessoja, vaan supersankareita, jotka pelastavat pulaan joutuneet. Tai suurin piirtein näin. Vähän kiinnostaisi selvittää barbien mahdollisuuksia tämmöisissä leikeissä. Jos siis mulla olisi poikien sijaan tyttöjä, varmaan sitten suostuisin hankkimaan barbin tai pari.
    Muuten komppaan niitä ylläolevia, jotka ovat todenneet ulkonäköpaineiden olevan enemmänkin peräisin mainoksista ja samanikäisiltä pojilta kuin barbeilta - tämä on myös mun omakohtainen kokemukseni. Muovinukke on kuitenkin vain muovinukke.

    VastaaPoista
  13. Mä en saanut lapsena barbeja. Itse asiassa olin niin ehdollistettu, etten edes pyytänyt, koska tiesin että vanhemmat paheksuivat barbeja. My Little Ponyt saimme siskoni kanssa joskus kouluikäisenä, kun säästimme itse sen 50mk viikkorahoista ja lahjoista. Tiesin kyllä, että äiti inhosi sitäkin, mutta ehkä ei ihan niin paljon kuin barbeja. Kavereiden luona sitten sai leikkiä barbeilla ja se oli aina jotenkin erityisen ihanaa. Eli hyvästä yrityksestä huolimatta en välttynyt barbien turmelevalta vaikutukselta.

    Iltatähti-pikkusiskon kohdalla vanhemmat eivät enää jaksaneet niin pingottaa, ja se sai barbin ja ponin ilman sen suurempaa draamaa. Barbi oli yksi lelu muiden joukossa, pikkusisko kadotti kiinnostuksen siihen aika nopeasti, ja se jäi tukka takussa makaamaan laatikkoon. En nyt välttämättä pidä pikkusiskoni kasvatusta kaikilta osin loistavana, mutta tässä tapauksessa se oli kyllä mielestäni jotenkin tervehenkisempää.

    Jos joskus saan omia lapsia, niin yritän painottaa sitä, että lapsen ei tarvitse tykätä samoista asioista kuin äidin. On ihan ok haluta asioita, joita vanhemmat ei syystä tai toisesta halua tai voi antaa, kunhan siitä ei seuraa itkupotkuraivareita, jos ei saakaan haluamaansa . On kyse sitten siitä että rahat ei riitä, tai leluja on jo liikaa, tai että lelu on vanhemman mielestä jotenkin epämoraalinen, niin lapsen pitää mielestäni saada ilmaista toiveensa ilman huonoa omaatuntoa. Lapselle on liikaa vastuuta, että pitäisi osata haluta ja olla haluamatta "oikeita" asioita.

    VastaaPoista
  14. O-ou... Onneksi tuohon on vielä muutaman vuoden matka.

    Moon sitä mieltä, että hanki sellainen guns'n'ammos-barbi, semmoinen Rambo-sankari. Olen sen kannalla, että parempi vetää kunnolla överiksi. Lapsetkin tajuaa ironiaa, jos se on tarpeeksi rajua. :)

    VastaaPoista
  15. carrie: Naiivia olettaa, että juuri lelut olisivat vaikutteita antavien tahojen ulkopuolella; eiköhän ulkonäköpaineita tule _myös_ niistä. Toki äidin vaikutusmahdollisuudet lapsen ulkonäköpaineiden määrään leluvalinnoilla voivat olla masentavan pienet, mutta ei kai lasten kasvatuksessa oikein voi lähteä siitä, että "sama se mitä mä teen, pilalle se skidi menee kuitenkin".

    Siinä vaiheessa kun nuorten naisten hamsteripaineet ovat kovuudeltaan samassa kertaluokassa kuin ulkonäköpaineet, huolestun myös hamsterilelujen epärealistisuudesta. Siihen asti Barbie lienee epäterveempi malli kuin pinkki hamsteri.

    Samoin olisin oikeasti huolissaan myös poikien epäinhimillistä macho-väkivaltamiehen mallia antavien lelujen tarjoamasta roolimallista. Ei siis edelleenkään sen epärealistisuuden vuoksi (epärealistisiahan ne eläinsadutkin on...) vaan pikemminkin siksi, että koko muukin yhteiskunta tyrkyttää näitä sukupuolirooleja. Kumpa ne olisivatkin vain yhden leluvalmistajan haihatteleva kuvitelma.

    Huorittelusta sen sijaan ihan samaa mieltä. Minihameessa ja korkokengissä sipsuttava ylimeikattu Bratz-nukke tai oikea nainen ei ehkä ole hyvä ainoa roolimalli tytölle, mutta ei se tee tästä naisesta itsestään huonoa, halpaa tai huoraa.

    VastaaPoista
  16. Liina, no sitä juuri pelkään että siitä tulee joku issue. toisaalta en halua ostaa myöskään lelua jolla ei leikitä. En vain tajua, miksi siitä barbista ei voi tehdä normaalipainoista tavisversiota. Saisihan sekin käyttää hametta.

    Anonyymi, aivan, koko ympäröivä maailma tuntuu toistavan tätä mainosmaailman naiskuvaa. Vaikka saisikin selitettyä että nuo eivät ole oikeita, se ei poista faktaa, että barbivartaloa pidetään "täydellisenä".

    Karina, ehkä mäkin taivun. Mut hei: miksihän niitä harmaitakin pitää värjätä piiloon. :D Ei me olla turvassa kukaan.

    sannika, mullakin oli daisyja! Mut oliko ne tosiaan jotenkin erilaisia kuin barbit..? Eikö niitä ole enää? Bratzeista ei ole mitään käsitystä. Kamala tuotenimi muuten!

    carrie, ihan totta että poikien maailma on ihan yhtä sairas. Ja niitä zhu zhu petsejä vastustan jo ihan muista syistä. :) Ihmistä jäljittelevän nuken kanssa olen kyllä tavanomaista varovaisempi, kun tiedän miten suuri merkitys on globaalien yritysten mainoskuvien ihmisten valinnassa. Olen kyllä sitä mieltä, että koko ympäröivä maailma antaa signaaleja siitä, millainen on normaali ihminen, ei leluja voi poissulkea.

    Anonyymi, kyllä, nuoret ovat yllättävän hyvin perillä siitä miten paljon mainoskuvia käsitellään! Helpotus sinänsä.

    Valpuri, joo siinä Kaksplussassa on tosiaan joku tyttöjuttu, täytyykin tsekata. Näkisin, että tärkeää olisi saada mahdollisimman monipuolista naiskuvaa välitettyä.

    Kotikissa, niin, ilman päivähoitoa tästä perkeleen barbiasiasta ei edes keskusteltaisi. Ja toki, halutahan aina saa, mutta meillä on se mennyt erittäin hyvin perille että mitään tilauksia ei voi tehdä ja aina pitää jostain luopua.

    Salamatkustaja, ne fucking zhu zhu petsit alkaa vaikuttaa ihan pätskyltä vaihtoehdolta. ;)

    Sammie, joo näinhän se on, lähdemme siitä että yritämme tehdä houkutteleviksi niitä meidän mielestä kunnollisia vaihtoehtoja: piirtämistä, kirjojen lukemista, soittamista, palapelejä, nukkekotileikkejä niillä tavallisilla nukeilla jne.

    VastaaPoista
  17. Tämä postaus innoitti muistelemaan omia Baribie-leikkejä. Minä ja siskoni hautasimme barbit säilytyslaatikoihin juhlallisin menoin verrattain myöhään, yläasteen alkuvaiheessa (koska kaikista nukeista ja tarvikkeista oli muodostunut yhteisomaisuutta, jaoimme ne sillä perusteella, että kumpikin sai ottaa pinosta vuorotellen yhden esineen omaan laatikkoonsa). Ensimmäisen nukkeni sain nelivuotiaana synttärilahjaksi. Muistan, että barbileikeistä luopuminen oli haikeaa - tuntui, että elämästä katosi jokin itseilmaisun keino, jossa sai käyttää mielikuvitusta ja uppoutua toiseen maailmaan. Tietysti saman voi saavuttaa vaikka leikkisi savella ja männynkävyillä, mutta meillä oli barbit. Parasta oli rakennella niille koteja, ja siihen käytimme kaikenlaista sälää mitä vain satuimme löytämään. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta uskon noiden leikkien kehittäneen myös värisilmää, sommittelutaitoa, hienomotoriikkaa, sosiaalisia taitoja...

    Lohdutukseksi voin siis sanoa, että barbit eivät tehneet meistä kahdesta siskoksesta passiivisia ja brändätystä merkkitavarasta riippuvaisia syömishäiriöisiä tyhjäpäitä. Olemme molemmat feministejä isolla F-kirjaimella. Ehkä keskimääräistä persompia kaikelle kauniille ja kiinnostuneita vaatteista ja sisustamisesta, näitähän voi ekonäkökulmasta pitää paheina. Muutenkin uskoisin, että sinun kohdallasi suurimmat eettiset kysymykset liittyvätkin Barbieen esineenä ja materiana. Onneksi sademetsäpuun käyttö Barbie-nukkien pahvipakkauksiin lopetettiin juuri! Muistelen myös meidän vaalineen nukkejamme hyvin. Pesimme niiden vaatteita ja varoimme rikkomasta niitä (vaikka se pakollinen hiusten saksinta koituikin yhden nuken kohtaloksi). Tulevia leikkijöitä odottaa vanhempieni vintissä kaksi rakkaudella pakattua laatikollista aarteita.

    VastaaPoista
  18. Sivukysymyksenä täällä barbikeskustelun joukossa: miksi tosiaan niitä harmaita hiuksia pitää värjätä piiloon? Itse en niin tee, ja vaikka minulle huomautellaan siitä silloin tällöin, pidän omista (vielä kohtuullisen vähistä) harmaista hiuksistani ruskeitten joukossa.

    VastaaPoista
  19. Tuli vielä mieleen se, pohtiiko poikien vanhemmat ja varsinkin äidit ikinä sitä millaisen naiskuvan pojat ovat saaneet ja mitä vaativat tytön ulkonäöltä?

    Tytöt saattaa pojilta tosiaan kuulla tosi kurjaa kommentointia ulkonäöstään juuri niinä herkkinä vuosina, jolloin alkaa testata omaa vetovoimaansa.
    Korostetaanko pojille yhtä ponnekkaasti, että mainosten ja vaikka pornon naiset ei useinkaan ole aitoja naisia? Ja toki miestenkin kuvia muokataan ja pojilla alkaa olla ulkonäköpaineita.

    Ihmissuhteissa kun se ulkonäkö on kuitenkin vain pintaa, vaikka parisuhteessa sillä jotain merkitystä onkin - tosin jokaisella on omat kauneusihanteensa sen suhteen minkälaiset ihmiset vetoavat.

    VastaaPoista
  20. Kannattaa oikeasti seurata miten lapset niillä nukeilla leikkii ja mitä niistä puhuu? Usein lapsi ei näe sitä samalla tavalla kuin aikuinen eli nuken mittasuhteet on ihan vinksallaan.
    Yleensä nukke on aktiivinen toimija tai sille vaihdetaan vaatteita ja muuta mikä on mielestäni ihan normaalia ja hyväksyttävää leikkiä. Itse en muista, että olisin barbeista saanut minkäänlaisia ulkonäköpaineita ja me leikimme barbien lisäksi paljon (ja oikeastaan enimmäkseen) muutakin ja lisäksi oltiin paljon ulkona. Erona nykypäivään lienee se, että valtosalla lapsista oli 1-2 barbia (tai halpaa kopiota), 1 My Little Pony jne.
    Leikkiminen ei ollut niin sukupuolittunutta, koska leluja oli kuitenkin aika vähän ja niitä saatiin sukulaisilta ja muutenkin meille veljeni kanssa ostettiin usein sellaista, joka kelpasi molemmille.

    En tietenkään hyväksy, että lapsille syötetään tiukkoja sukupuolirooleja tai typeriä ulkonäköpaineita, mutta en vain ymmärrä miksi yksittäinen lelu olisi se ongelma (ja peilaavatko lapset itseään niihin leluhin, kun itse en tällaista muista enkä tällaisia lapsia ole tavannut).
    Olisi siis kiva kuulla onko jollakin tytär, joka on oikeasti murehtinut sitä, ettei ole niin laiha kuin barbi tms? Käsittääkseni se laihuusideologia tulee toista kautta.

    VastaaPoista
  21. Minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä ajatusta, että lelut jotenkin muokkaisivat lapsen ajatusmaailmaa. Ainakin meidän lapsillamme se on mennyt toisinpäin: lapsen mielessä pyörii jokin juttu ja se sitten tulee leikkeihin. Siinä leikissä sitten se, mihin ei ole valmiita leluja, kuvitellaan, tavalla tai toisella: tällä hetkellä tosi kova juttu on se, että pikkuneiti pistää äidille legoja hiuksiin ja sanoo niitä pampuloiksi.

    VastaaPoista
  22. Sohvi, kyllähän minäkin siis olen niillä daisyillä leikkinyt, enkä ole tämän kummallisempi. :) Mutta kuten tuossa videossa todetaan, maailma ei ole enää sama. Olen huolissani tästä yhteisvaikutuksesta.

    Tee Pussinen, no toki siksi että niin kuuluu tehdä kun kaikki muutkin tekevät. :)

    carrie, hyvä kysymys. Mä en ole poikiin ollenkaan perehtynyt. En siis syytä yhtä lelua vaan tätä joka suunnasta tuputettavaa kauneusihannetta, joka videossa tuodaan hyvin esille. Ulkonäköpaineiden olemassaoloa ja alkuperää on aika vaikea itse analysoida.

    Riitta, miksi lelut eivät muokkaisi lapsen ajatusmaailmaa? Barbi ei ole kovin muuntuva lelu -harvempi sitä vasarana käyttää. Siksi itsekin kannustan juuri leikkeihin joissa mielikuvitus ratkaisee ja välineeksi käy silloin ihan mikä tahansa.

    VastaaPoista
  23. Mielikuvitusta voi käyttää Barbien kanssakin, ja jostain pisteestä alkaen voi vaan olla hauskempaa kuvitella, että Barbie on astronautti kuin että puupalikka on. En oikein tiedä onko kovin dogmaattinen näkemys lelujen muuntuvuudesta ja kehittyvyydestä siinä vaiheessa enää kovin rakentava asenne vanhemmalta. Se lelu on kuitenkin vain yksi aspekti lastenkasvatusta.

    VastaaPoista
  24. Kehittävyydestä, piti sanomani.

    VastaaPoista
  25. Minulla on tietenkin kokemusta vain omista muksuistani, mutta he päättävät ensin mitä leikkivät ja valitsevat lelunsa sen mukaan. Niissä leikeissä lelut kyllä taipuvat melkein mihin hyvänsä (norsua on käytetty torninosturin osana, yms.) enkä olisi kovinkaan hämmästynyt, jos meillä barbieta käytettäisiin vasarana.

    VastaaPoista
  26. En tajunnut dogmaattisuus-lauseesta mitään, mutta totta vitussa lastenkasvatuksessa on muitakin aspekteja.

    VastaaPoista
  27. Niin no, mä ymmärsin dogmaattisuuden viittaavan siihen, että vanhemmat haluavat lasten leikkivän tietynlaisilla leluilla tietyllä tavalla. :)Olen itse leikkinyt ihanilla barbeilla yläasteikään saakka. Mä väitän samaa kuin monet muutkin kommentoijat, että lelu sinänsä ei ole niin oleellinen asia kuin se, miten lelulla leikitään. Meillä kavereideni kanssa oli pitkä ja onnellinen lapsuus ehkä osittain juuri siksi, että viihdyimme niin hyvin barbileikeissämme. Ei tullut houkutuksia lähteä kotibileisiin (no ei meitä niihin kyllä kutsutukaan) tai kartsalle rilluttelemaan. Barbileikin kautta voitiin yhdessä käsitellä monia vaikeita asioita ja orastavan murrosiän kasvukipuja. Eihän meistä kukaan haaveillut näyttävänsä barbilta vaan pointti oli enemmänkin siinä, että barbien kautta saattoi elää joitakin sellaisia haaveita, jotka eivät tosielämässä toteutuneet - pussata poikaa, ostella ihania vaatteita, järjestää juhlia jne. Haaveiden järkevyydestä en tiedä, mutta ne kumpusivat jostain ihan muusta kuin barbeista itsestään. Eli siis, musta sä voit huoletta ostaa tytöllesi barbien, ja jos barbie jää käyttämättä, niin lahjoita tai myy se eteenpäin.

    VastaaPoista
  28. Hmm. Blogissani on kummallinen kattaus Haavisto-barbi-faneja. Täytynee hyväksyä se, että vain mä mä en näe barbia tarpeellisena joka tytön kasvuelementtinä. :)

    VastaaPoista
  29. Pakko sanoa, etten ihan ymmärrä tota hössötystä leluista, niiden epärealistisisuudesta ja niiden merkityksestä lapsen maailmankuvaan. Ne kuitenkin ovat vain leluja, enkä itse antaisi leluille juuri minkäänlaista painoarvoa lapsen kasvatuksessa ja maailmankuvan rakentumisessa. Eiköhän se lapsikin ymmärrä/ opi jossain vaiheessa ymmärtämään mikä on todellista ja mikä ei. Toisaalta, jos jostakin yhdestä barbiesta nyt aiheutuisi jotain ulkonäköpaineita lapselle niin so what, paineita tulee elämässä eteen joka tapauksessa ja eiköhän niistä pääse eroon ihan puhumalla. Sitä vartenhan on vanhemmat, joiden kanssa tälläisistä asioista puhutaan ja jotka takovat järkeä lapsen/nuoren päähän. Tuskin siis ton ikäinen lapsi edes kokee mitään paineita yhtään mistään ja vaikka kokiskin niin ei se varmaan pienistä paineista sekoa. Pahempi se mun mielestä on, jos sitä lasta yrittää omien pelkojen ja kauhuskenarioiden takia kasvattaa pullossa suojassa "maailman pahuudelta" kieltäytymällä ostamasta Barbieta tai sulkemalla telkkarin aina kun sieltä tulee Kauniita ja Rohkeat, Salkkarit tai muuta epärealistista ;) En nyt tietenkään tarkoita, että se nappula pitää heti roudata jonnekin vankilaan oppimaan maailman kovuutta, mutta ymmärtänet pointtini ;) Fiksu aikuinen siitä kuitenkin ajan myötä kasvaa, kun se ensin itse kokee paineita, kärsii niistä, pääsee niistä yli ja oppii ymmärtämään kuinka hirveitä paineita ihmisille asetetaan ja loppuviimeeks vapautuu niistä. Kaikkihan me eletään erilaisten paineiden alla koko ajan. Jos lapsesta jonkun parin Barbien ja mainosten takia kasvaa itseään vihaava, anorektinen ihmisraunio niin uskaltaisin väittää vikaa olevan paljon muussakin kuin leluissa ja naistenlehdissä.

    Musta myös noi "maailma on niin erilainen nyt" ja "peli on niin kovaa" fraasit on toistuneet aina sukupolvelta toiselle. Lapset kuitenkin syntyvät siihen maailmaan, oppivat ja sopeutuvat siihen, kun aikuiset samaan aikaan keuhkoavat kultaisten muistojen tuudittamina miten kova ja paha paikka maailma on nykyään.

    Olisin kyllä luottavaisin mielin että tulevastakin sukupolvesta kasvaa fiksu ja osaavien aikuisten joukko, vaikka aikaa olisikin kulutettu Barbien, "biaatch" Bratzien ja muiden monsterihahmojen kanssa.

    Summa summarum: osta vaan se hemmetin Barbie ;D

    VastaaPoista
  30. Mä ymmärrän kyllä sun pointin (kaikki muutkin ovat jankanneet samaa) . :) Mutta kun sä olet väärässä: maailma on muuttunut mun nuoruudesta aika helvetisti jos katsoo esimerkiksi missä kaikkialla mainoksiin törmäa: aika harvassa olivat bussien interaktiiviset digi-ikkunat ja kauppakeskuksetkin rajoittuivat forumiin, ei ollut kuin Seura ja Apu. Myös tuotepuolella on menty aimo harppaus eteenpäin: ei ollut tököttiä ikenien vanhenemista vastaan. Getting my point? Ei ole kysymys yhdestä barbiesta vaan koko kattauksesta.

    Todennäköisesti nöyrryn ostamaan huutiksesta jonkun käytetyn muovinaisen. Mutta kapinaa sitä pirun akkaa kohtaan minusta ei saa pois, vaikka kuinka yritätte. :)

    VastaaPoista
  31. Toki maailma on muuttunut, mutta ei se tarkoita, että lapset pärjäisi siinä lähtökohtaisesti huonommin, ja se oli kai asian pointti. Voivat pärjätä ihan mainiosti, koska kaiken tämän keskellä kasvavat luultavasti eri tavalla kriittisiksi kuin erilaisessa maailmassa kasvaneet vanhempansa. Sinusta muutos voi tuntua pahalta mutta ei siitä vaan voi vetää mitään suoria johtopäätöksiä siitä, että maailma on nyt lapsille olennaisesti pahempi paikka.

    VastaaPoista
  32. Tohon harmaiden värjäämiseen vielä... Mä värjään ne muutamat pilkottavat suunnilleen kerran vuodessa, muuten saavat rehottaa. Mutta ihan omaa turhamaisuuttahan se värjääminen on, yleensä silloin kun on joku isompi juhla. Yksi päivä näin bussissa vanhemman naisen, jolla oli sellainen Krystle Carrington-tukka (päivitettynä tälle vuosituhannelle) ja se oli tosi hyvän näköinen! Mietin, että kuinkahan kauan menee, että munkin hiukset harmaantuu niin hienosti. Sitten en kyllä enää värjää :)

    VastaaPoista
  33. Liina, mä en jaa tuota luottamusta. Voivat pärjätä tai voivat olla pärjäämättä, sehän oli mun koko kirjoituksen pointti ja videossa tuotiin nimenomaan esiin se, että karuun suuntaan ollaan kauneusihanteissa menossa. Kyseessähän ei ole minun kohdallani edes mikään muutos, koska itse olen niillä nukeilla leikkinyt, vaan tuo maailman muutos kun joka tuutista tarjoillaan tätä yhtä naisen mallia.

    Sitä paitsi mitä tuohon dogmaattisuuteen tulee, niin miksi ihmeessä juuri lelut pitäisi rakentavuuden nimissä jättää sen ulkopuolelle? Toteutan jotain oikeaksi kokemaani tapaa niin lasten ruokailun, pukeutumisen kuin käytöstapojenkin kanssa - en näe leikkimistä ja leikkimisen välineitä kasvatuksen erillisenä elementtinä. Ja aivan satavarmasti tulen käyttämään kaikki keinot suostuttelemisen ja pakottamisen väliltä, mitä näiden apinoiden muihinkin elämänvalintoihin tulee.

    VastaaPoista
  34. Minun on vaikea ymmärtää tätä barbie-kammoa sen vuoksi, että meillä ne olivat niitä leluja, jotka jäivät sinne lelulaatikon pohjalle. Joskus kaverin kanssa niilläkin leikittiin, koska sellaisen olin jostain saanut, mutta siihen se jäi.

    Jotenkin tulee mieleen se, miten 70-luvulla koettiin poikien pyssyleikit niin kovin turmiollisiksi... nykyään kai ajatus on, että lapset voivat työstää väkivaltaisia tunteitaan leikin kautta.

    VastaaPoista
  35. Mun pieni tyttöni leikkii autoilla, vessapaperirullilla ja prinsessabarbilla sujuvasti. Naiskuvaa saa ainakin musta ja muista läheisistä naisista, sillä minä kuljeskelen kylvyn jälkeen ihan nakuna kaikkine mahamakkaroineni. Toisaalta mitä mä vastaisin kun tyttö kysyy miksei hän saa barbeja tai muita saman sarjan leluja. Koska ne antaa väärän naiskuvan? Koska ne on muovikrääsää? Saako hän leikkiä vaan puuleluilla ja "kehittävillä" ja sukupuolineutraaleilla leluilla? Mä itsekin haaveilen asioista joita en voi saada niin miksei hän saisi haaveilla olevansa prinsessa tai keiju taikasauvoineen, jolla kaikki on mahdollista?

    Mä näen niin, että ainut asia mihin mä voin äitinä vaikuttaa on hyvän itsetunnon kehittymiseen ja siihen miten mä itse naisena toimin ja miten me perheenä toimitaan ja millaisen perheen, naisen ja miehen mallin me annetaan. Kaikki muu onkin sitten herran haltuun.

    VastaaPoista
  36. Tätä maailman muuttumista ja lapsena olemista voi miettiä esimerkiksi siitä näkökulmasta että millainen olet itse ollut 11-vuotiaana ja millaisia lapset ja varsinkin tytöt ovat nykyään 11-vuotiaina? Itse olen silloin kulkenut koulussa minni-hiiri hupparissa, meikkaaminen oli ehdottoman kiellettyä ja kavereiden kanssa leikittiin (niillä barbeilla...). Sukulaistyttö pari vuotta sitten ollessaan 11-vuotias tuli kotiin minihameessa, haistatteli vanhemmilleen ja ilmoitti menevänsä viikonloppuna kaverin "bileisiin". Että kyllä tää maailma on muuttunut jos 15-vuodessa on tultu siihen että 11-vuotias ei olekaan enää lapsi vaan teini! Tuskin tässä yhdellä barbilla on kauheasti osuutta asiaan, mutta ei se ainakaan tervettä naiskäsitystä tue. Ja jokatapauksessa vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus päättää ja vaikuttaa siihen millaisilla leluilla lapset leikkii. Me ei veljen kanssa koskaan saatu niitä leikkisoittimia vaikka kuinka kinuttiin, koska vanhemmat ei sellasia "meluleluja" kotiinsa halunneet. Niistä tuskin olis ollu haittaa meidän kehitykselle ;)

    VastaaPoista
  37. Mä en oikein usko että huonosta itsetunnosta, ulkonäköpaineista tai niistä sairastuneet naiset eivät vain ole nähneet äitiään alasti. Olen tämän viimeisen anonyymin kanssa samoilla linjoilla (kuten olen tässä nyt sataan kertaan korostanut, koska se jäi selkeästikin tuolla itse tekstissä epäselväksi): ei se yksi barbi vaan tämä koko ympäristö. Tytöille suunnatut vaatteet, tv-ohjelmat, mainokset, lelut, leikit, sadut, todellisuus, kaverit ja idolit.

    Riitalle sanoisin, että hyväksyttäköön se, että emme toisiamme tässä(kään) ymmärrä. :)

    VastaaPoista
  38. Hyväksytään :) Nettikeskustelut muuttuisivat ihan tylsiksi, jos kaikki olisivat aina kaikesta samaa mieltä.

    VastaaPoista
  39. En minäkään näe barbia tarpeellisena joka tytön kasvuelementtinä, mutta ehkä siitä ei kannata tehdä elämää suurempaa kysymystä kun ja jos sitä on toivottu. Meinaan kun ne kielletyt hedelmät...

    Pyydän anteeksi Bratzeilta huorittelua, mutta kun tuota sexykkyyttä tuppaa joka tuutista, enkä mä ihan sitä lutkamarssiakaan ymmärtänyt. Pilkkihaalarit on ihan mukavat, eikä tarvii ihan jokaiselle ohiajajalle selitellä odottaako bussia vai onko kaupan ;)

    VastaaPoista
  40. Carrie: "Tuli vielä mieleen se, pohtiiko poikien vanhemmat ja varsinkin äidit ikinä sitä millaisen naiskuvan pojat ovat saaneet ja mitä vaativat tytön ulkonäöltä?". Joo, pohtii ne.

    Historiallisesti barbie on ollut osa naisten emansipaatioliikettä: itsellinen nainen, työssäkäyvä sinkku, jolla on poikakavereita ja ystävättäriä! Esikuvana saksalainen Bild Lilli.

    VastaaPoista
  41. No höps, senkun annat barbin. Luulisin, että niin tytöillä kuin pojillakin minäkuvaan ja ulkonäköjuttuihin vaikuttaa enemmän se, mitä tapahtuu kodin seinien sisäpuolella, kuin se, mitä ne lehdissä ja muiden viestintäväleineiden mainoksissa näkee. Jos äiti (tai isä, mutta useinmiten se taitaa olla äiti) kotona valittaa jatkuvasti ääneen tyytymättömyyttään omaan vartaloonsa/ulkonäköönsä, tai nostaa esiin ulkoisia piirteitä muissa ihmisissä, niin kyllä sillä on varmasti suurempi vaikutus tyttäreen, kuin barbilla koskaan.

    VastaaPoista
  42. Ja samalla tytöillä on - ainakin Suomessa - enemmän mahdollisuuksia kuin ikinä. Mediassa on paljon muunkinlaista naiskuvaa kuin niitä kauheusihanteita, joista pitäisi olla huolissaan - joten "yhden naisen malli" voi kyllä olla katsojankin silmässä. Tytöt näkee äitinsä ja luultavasti isoäitinsäkin reippaina ja vahvoina naisina, ja esimerkiksi tässäkin blogissa ruodittu oletus naisen perimmäisestä tarkoituksesta synnytyskoneena on varmasti jotain sellaista, jota sun tyttäret ei ikinä tule kokemaan - ei ainakaan niin vahvasti.

    Ja lapset kasvaa sen kaiken keskellä. Ei vain huonon.

    Henkilökohtaisesti olen tosi paljon enemmän huolissani poikien kuin tyttöjen pärjäämisestä ja ihan äärimmäisen helpottunut siitä, että itselläni on tytär.

    VastaaPoista
  43. Liina, olen miettinyt, että pitäisikö tässä lukea enemmän naistenlehtiä ja vähemmän Suomen Kuvalehteä ja Talouselämää, jotta ymmärtäisi tämän huolen Median luomasta yksipuolisesta naiskuvasta ;)

    VastaaPoista
  44. Katja
    Tuli tuosta barbi-Haavisto-fanikommentista mieleen, kun en varsinaisesti ole barbifani, että pohjimmiltaan tässä ei ole kysymys siitä, mitä mieltä itse kukin meistä on barbista, vaan siitä, millainen äiti haluat olla (tässä yhdessä pienessä asiassa).

    Päätöspuu lähtee liikkeelle analyysista, haluatko, että lapsellasi on barbi vai että ei ole. Jos haluat että ei, miten perustelet sen lapselle. Jos teillä on käytössä joulupukkimyytti, voit aina vedota siihen. Jos ei, niin sitten jotain faktapohjaisempaa (miksei muuten äidit saa koskaa perutella vain niin, että "koska mä en halua että sulla on barbi"...).
    13-vuotiaan tytön äitinä olen edelleen vahvassa uskossa sen suhteen, että rautainen itsetunto on paras lääke nykymaailmaa vastaan. Ei mulla itsellänikään ole ollut mitään suurempaa kriisiä ulkonäön suhteen, vaikka barbeuteen onkin matkaa.

    VastaaPoista
  45. Se itsetuntohan tässä nimenomaan on kyseessä, eikä edes äitiys. Minun silmissäni barbi ei edusta emansipaatiota vaan ihailtua stereotypiaa, jota ei voi saavuttaa. Naisen huono itsetunto ei näy pelkästään ulkonäkökriiseinä, vaan esimerkiksi siinä, miten antaa itseään kohdella työelämässä ja parisuhteessa. Suomessahan on naisten pahoinpitelytilastot ihan huippuluokkaa. (Ja ei, en syytä tästä nyt barbia!!!) Tässä yksi hyvä kirjoitus aiheesta jos parisuhdeväkivallan analyysi kiinnostaa.

    Ja Riitalle tiedoksi että vittuilusi ei nyt oikein osunut kun mäkään en lue naistenlehtiä - olen vain toimittajana tehnyt juttua tuosta naistenlehtien kuvamaailmasta.

    VastaaPoista
  46. Eli projisoit omia ajatuksiasia ja tunteitasi siihen barbiin, vaikka kyse on kuitenkin lasten lelusta eikä lapset osaa ajatella samalla tasolla kuin aikuiset. Useimmiten lasten mielestä oma äiti tai joku muu sukulaisnainen on kysyttäessä "kaunein nainen" ja varsinainen itsensä vertaaminen johonkin ideaalinaiseen tapahtuu myöhemmin (ala-asteen lopussa tai yläasteella). Ymmärränkin täysin esim. sen, ettei suostu tilaamaan teini-ikäiselle tytölle Cosmoa, koska sen naiskuva ainakin 10 vuoden takaisten muistikuvieni mukaan on hyvin yksiuloitteinen.

    No, tietty asioista saa olla mitä mieltä tahansa ja kyllä lapset pärjää ihan hyvin ilman barbeja. :)

    Median tietynlaisesta naiskuvasta olen kyllä tietyssä mielessä samaa mieltä. Varsinkin iltapäivälehdet ja viihdeteollisuus (etenkin amerikkalainen) ruokkii juuri sitä naistyyppiä, jolle tietynlainen ulkonäkö on tärkein meritti. Monissa hollywood- elokuvissa ja amerikkalaisissa tv- sarjoissa kaikki naiset ja miehet on stailattu saman näköisiksi ja nuorethan näitä varmasti eniten katselevat. Silloin voi käsitys tavallisesta ihmisestä hämärtyä.

    Esim. Linnan juhlia en itse seurannut, mutta netti-iltiksen otsikoita luin ja siellä naisen rooli oli olla juhlien kaunein, vaikka ei avec- naiset oli kutsuttu tekojensa takia juhliin... Komeinta miestä ei tietääkseni valittu. Tämä on mielestäni ärsyttävää. Se, että on olemassa SK, Talouselämä jne. ei poista tätä tosiasiaa.

    VastaaPoista
  47. Nuo kaikki ovat saman ilmiön manifesteja. Barbi ei ole lasten suunnittelema lelu.

    VastaaPoista
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...