Tietoa mainostajalle ›

20.12.2011

Auts

Salamatkustajan blogissa on meneillään mahtava synnytyskeskustelu: oliko synnytyskipu elämäsi kovinta kipua? Koska rakas ystäväni on juurikin tällä hetkellä ponnistamassa esikoistaan ulos, en voi olla ajattelematta asiaa.

Kynsi katkesi kerran vähän liian
juuresta ja sekin sattui.
Ekassa synnytyksessä avautumisvaihe oli julmetun kivulias (käynnistetty synnytys kuulemma on) mutta epiduraali vei kaiken kivun pois, myös ponnistuvaiheesta. Tämä toinen keikka oli paljon iisimpi ja heti kun stimmunki alkoi olla liian huono, tilasin epiduraalin, joka tosin auttoi vain osittain. Ponnistusvaiheessa kivun sietämisen motivaatio on kuitenkin paljon parempi verrattuna esimerkiksi hampaan vihlontaan tai korvasärkyyn. "Tää loppuu ihan kohta.."

Koti-insinööri nimesi ykköskivukseen katkenneet nivelsiteet. Itsekin nivelsiteeni katkoneena voin todeta, että on synnyttäminen pahempaa. Mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna siihen helvetilliseen imetyskidutukseen (johon liitän myös jälkisupistukset ja rintatulehduksen), joka jatkui tokallakin kerralla kuukauden päivät (useita kertoja päivässä). Ja siitä ei kukaan varoittanut. Saatana.

20 kommenttia:

  1. Mythbusters on noin muuten musta melko paska ohjelma (ne usein oikovat mutkia suoriksi jättämällä jonkun tärkeän seikan täysin huomiotta), mutta siinä oli viime viikolla aika mielenkiintoinen kipukynnysvertailu.

    Aluksi vertailtiin miesten ja naisten kivunsietokykyjä testaamalla, kummat malttoivat pitää kättään jääkylmässä vedessä pidempään. Naiset voittivat. Samalla testattiin erikseen, että korkein kipukynnys on luomuna synnyttäneillä naisilla.

    En tiedä (enkä halua tietää, jumalille kiitos epiduraalista ja morfiinista) luomusta, mutta sanottakoon, että toivoisin mahdolliseen seuraavaan synnärikäyntiini mennessä lääketieteen kehittyneen sen verran, että avautumisvaiheen voisi skipata kokonaan. Ja että se ei kestäisi 20 tuntia.

    VastaaPoista
  2. Mulla suurin kipu on ollut tulehtunut korvakäytävä. Kyllä, luitte oikein. Ei siis sisäkorva, vaan tuo korvakäytävä oli tosi pahasti tulehtunut ja en kyllä voinut kuin itkeä ja kiemurrella, kun mikään ei tuntunut auttavan. Ja toinen lapsistani on syntynyt pelkän ilokaasun voimin, vaikkakin vahingossa.. :)

    VastaaPoista
  3. Imetyskipu oli kyllä yllättävän heviä, samoin välilihaleikkausarven kipu. Mutta olihan se synnytys siihen siunattuun epiduraaliin asti aika heviä staffia, kokemistani kivuista pahin.

    VastaaPoista
  4. Mä synnytin ekan ilokaasulla ja toisen luomuna. Motiivina oli että halusin testata että pystynkö siihen. Harmittaa toisaalta että ekalla kerralla en luottanut itseeni tarpeeksi ja otin sen ilokaasun avuksi.

    VastaaPoista
  5. Kaksi viikkoa sitten toisen lapsen synnyttäneenä voin todeta, että ne jälkisupistukset olivat ehdottomasti synnytyssupistuksia pahempia. Ai. Helvetti. Sentään. Ja napero siis pukattiin pihalle ilman troppeja.

    Ja ehdottomasti yhdyn myös tuohon imetystuskaan. Olen purrut omaa kättäni yrittäessäni kestää imutuksen mukanaan tuomat tuskat. Että on se imettäminen niin helppoa ja ihanaa. Kerta.

    H

    VastaaPoista
  6. Mä olen pakertanut kaksi lasta maailmaan ilman epiduraalia. Ekalla kerralla otin yhen huikan ilokaasua, mutta siitä tuli vaan pahempi olo. Tokalla kerralla käytin ilokaasua, koska sitä kätilö niin kauheasti tuputti. Se oli kyllä yhtä turhan kanssa.

    Lapset on kyllä syntyneet nopeasti - en mä sitä epiduraalia ole periaatteen vuoksi väliin jättänyt, vaan siksi, että kummallakaan kerralla ei olisi ehtinyt. On varmasti ihan eri asia kärvistellä esim. yli vuorokausi kuin ne n. 3,5 h mitä koko hommaan tokalla kerralla meni.

    Luulin ensimmäisen synnytyksen aikaan, että mulla on poikkeuksellisen alhainen kipukynnys, kun synnäriltä sanottiin, että voi tulla sitten kun "ei enää kestä kotona" enkä mä meinannut kestää yhtään. Ja kaikissa oppaissa annettiin jotenkin ymmärtää, että tunteja pitäs kotonakin odotella kun supparit on säännöllisiä. Kätilölle nolostelin sitten, kun olin mielestäni niin heikko, mutta me mentiinkin sitten lähes suorinta tietä synnytyssaliin.

    Mulle ei ole (onneksi) sattunut mitään kauhean kivuliasta, joten kyllä synnytys vie kärkisijan. Kun vuosi sitten kaaduin naamalleni lattialle ja kaksi etuhammasta tuli ylähuulesta läpi, se ei tuntunut oikein miltään. Shokki varmaan suojelee aika pitkälle.

    VastaaPoista
  7. Mulla kyllä umpisuolen tulehdukseen liittyvä kipu oli se maailman kauhein kipu. Synnytyssupparit potenssiin kymmenen. Yhtenä perjantaipäivänä oli kauheet vatsakivut, menin itkien Dextraan, lääkäri (sisätautisellainen) määräsi mahahaavalääkkeitä ja kotiin lepäämään. La-su välisenä yönä kivut oli niin helvetilliset että mies passitti taksilla päivystykseen Mariaan, jossa joku just valmistunut pojankloppilääkäri sanoi heti että umppari ja tarvitko ambulanssin Meilahteen. Menin kuitenkin taksilla kun en kehdannut ottaa ambulanssivaihtoehtoa ja jouduin heti tiputukseen ja leikattiin saman päivänä. Umppari oli ehtinyt puhjeta ja vatsakalvon tulehdushan siinä tuli. Ja hirveitä tuskia vielä viikko edessä. Siinä ei ollut ikävä edes 4kk ikäistä tytärtäni kun pään täytti vain kipu.

    VastaaPoista
  8. Pohjekramppi, johon heräsin keskellä yötä raskauden loppupuolella, sattui suunnilleen saman verran kuin supistukset (jotka epiduraali onneksi vei). En edes uskalla ajatella, miten olisin krampista yksin selvinnyt (en varmaan mitenkään), kun miehelle jouduin karjumalla ohjeistamaan, että HAKKAA SITÄ POHJETTA NYRKILLÄ, HAKKAA!!!!

    VastaaPoista
  9. On muuten taivahan tosi tuo, miten imetyksen alun kivuliaisuus pääsi yllättämään. Eikä minulla ollut edes rintatulehduksia. Synnytys oli ohi, kun se oli ohi, mutta pieni vaativa suu tarttui tissiin muutaman tunnin välein ja haavat aukesivat.

    VastaaPoista
  10. Rehellisyyden nimissä en pysty yhtään palauttamaan mieleen miten kamala mun synnytyskipu oli (niin kuin en pysty kyllä palauttamaan yhtään orgasminkaan tunnetta), mutta karjuin siinä vaiheessa kun spinaalineulaa yritettiin tunkea mun selkään että "mä kuolen" ja "mä en halua enää ikinä lapsia".

    Eli muistan omat reaktioni ja niistä päättelen että kyllä se taisi olla elämäni kauhein kipukokemus.

    MUTTA sekin täytyy sanoa että omalla laillaan se kipu joka alkoi kun häppäreihin ommellut tikit kiristyivät oli ehkä vielä kauheampaa, koska sitä jatkui PÄIVÄKAUSIA ja välillä vaan itkin kun se oli niin kamalaa.

    VastaaPoista
  11. Mama, miksi sä kiroilet?

    VastaaPoista
  12. Ai taivas sentään näitä Anonyymien kommentteja. :D

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti en tule koskaan kokemaan mitään yhtä kamalaa kipua kuin mitä viimeisin synnytys oli. Se meni niin vauhdilla, ettei mitään epiduraalia todellakaan ehditty antaa. Ja kaikki, jotka kadehtivat nopeaa synnytystäni eivät voi käsittää, miten järkyttävät poltot silloin tulee kun ne kiihtyvät nollasta sataan eikä mitkään käyräpiirturit mahdu paperille. Yksi poltto kestää silloin yli minuutin. Halusin kuolla ennemmin kuin kestää sitä hetkeäkään enempää.

    Musta tuntui kuin olisin ollut sellaisessa keskiaikaisessa kidutuslaitteesa, jossa ihminen revitään kahtia. Saatana, sanoin minäkin. Ja sanoin kaikkea muutakin sillä hetkellä niin, että jopa miestäni joka on nähnyt ja kuullut kaiken kauhistutti.

    VastaaPoista
  14. Mun pahimmat kivut ovat olleet - eivät synnytykset - vaan ekan muksun ulkokäännösyritys, hän kun oli perätilassa ja tämä operazuuni keksittiin tehdä/yrittää tehdä pari päivää ennen laskettua aikaa. Ai saatana, sanoin minäkin.

    Ja yhtä tuskaista oli kun munuaisessani smyygisti kasvanut abskessi pamahti ja aiheutti kokovartaloverenmyrkytyksen. Kivutta pissaaminen oli vuosia asia, jota arvostin. Samoin se, ettei kukaan säikäyttänyt mua nappaamalla vyötäröstä takaapäin kiinni...

    On varmasti ollut lähellä, etten ole saanut hiekkalaatikolla turpaan synnytyshirvitystarinoiden kertojilta ja kokijoilta, sillä mun synnytyksissä ei sitten loppujen lopuksi ollut mitään ihmeellistä ainakaan kipujen suhteen, ja itseasiassa tykkäsin kun pääsin vihdoin ns. actionhommiin. Ja mieheni ihmetykseksi olin AIVAN HILJAA, en huutanut yhtään mitään yhdenkään synnytyksen aikana tai ennen tai....oho, meinasin kirjoittaa jälkeen, mutta on tullut huudettua synnytyksien jälkeen. Tosin ihan muista syistä :)

    Jotta JOULUU JA UUTTA VUOTTA, sieltä parhaasta päästä kaikillen!

    VastaaPoista
  15. Kris, ah, tästähän on olemassa paljon arkipäivän todistusianeistoa mm. Mies flunssassa -testissä. ;) Ja lohdutan sillä, että kertaalleen venytetyt kudokset antoivat ainakin minun tapauksessani paljon helpommin periksi tokalla kertaa!

    Anonyymi, kuulostaa hirveältä! Siis se korvatulehdus. No joo, myös luomusynnytys. :D

    Jenni, eppariarpi.. hear hear.

    Anonyymi, mun ilokaasukokemukseni mukaan sä olet synnyttänyt molemmat luomuna!

    Anonyymi, kaikista hirveintä siinä imetyskivussa on se, että ainoa kivunilmaisutapa oli just joku kieleen pureminen!

    Katri, se shokin voima on oikeasti aika hyvä. Miksi se ei toimi synnytyksessä..

    Karina, olen kuullut samanlaiasta todistusta umpparista. että on aika heviä shittiä.

    Päivi H-K, haha, ymmärrän kyllä että mies saattaa mennä yöllä vähän puihin tollasesta pyynnöstä.. :D

    Riitta, oh, olemme samaa mieltä. Historiallista. :D

    Katri Manninen, se on ehkä ihan hyvä, että ei muista! Ja itse asiassa tällä toisella kertaa epiduraali sattui mullakin, ekalla kerralla ei.

    Anonyymi, kuuluu brändiin.

    Päivi H-K, gotta love them. <3 :)

    Krista, miehet tarttis ehkä jotain omaa synnytysvalmennusta, jossa käydään läpi asioita mitä kaikkea nainen voi synnytyssalissa sanoa. :)

    Granninoita, kuulostaa karsealta. Miten hitossa sen muka niin isona saa käännettyä??? Ei ilmeisesti saanut.

    VastaaPoista
  16. Mä luulin, että 12 tuntia kestänyt aivokalvontulehduskipu ennen lääkitystä olis pahinta, mitä voi olla. Mutta sitten menin synnyttämään. Ilokaasu ja epiduraali olivat lähes turhia, supistuskipu oli sitä luokkaa kuin joku tosiaan repis kahtia tai antais sähköiskuja, jotka heiluttaa kroppaa täysin hallitsemattomasti (pelkäsin jo lapsenkin puolesta, kun sätkin ja vetäsin linkkuveitsimuuvia). Ponnistus, repeämiset, tikit jne. ei olleet mitään tohon supistuskipuun verrattuna, ja sitähän sitten kesti noin 6 tuntia. Käsittääkseni tää ei ollut ihan tyypillistä, yleensä kai tropit auttaa. Uudestaan en voi mennä, jos en saa nuijanukutusta.

    VastaaPoista
  17. Kokemusta kahdesta synnytyksestä ja katkenneesta reisiluusta. Synnytys sattui hel...tisti, mutta sanoisin, että reisiluun rusahtaminen poikki (urheiluun liittyvässä tippumisonnettomuudessa) oli kyllä vielä helvetillisempää.

    VastaaPoista
  18. Kaksi vuotta kestänyt hermokipu. Hermokipu on jotain aivan muuta kuin tavallinen kipu.

    En ole synnyttänyt, enkä aio synnyttää. En halua lapsia.

    VastaaPoista
  19. Heips! Tiedän tiedän, vanha postaus, mutta pakko kommentoida.

    Ensinnäkin, aivan mahtavaa huumoria. Olen nauranut blogillesi varmaan enemmän kuin Juoppohullun päiväkirjoille aikanaan, ja se on jo jotain.

    Toiseksi, aiheesta: itsekin kirjoitin vähän aika sitten juuri tästä kivusta. Siis siitä kivusta. Siis synnytyskivusta. Minulla itsesuojeluvaisto pelasi niin hyvin, että kaikilla mahdollisilla doupeilla mentiin. Eikä ollut niin kamalaa kun olin pelännyt. Ehkä sinne sairaalasaliin uskaltautuu uudestaankin. ;)

    en nyt haluaisi mainostaa, mutta pakko se on, kun vaikuttaisi siltä että meillä on samanlainen maku tekstien suhteen. siispä:
    http://viimanuuttileilei.blogspot.fi/
    kiitos ja anteeksi.

    VastaaPoista
  20. vaikka synnytys oli kivulias http://nepetalaktoni.blogspot.fi/2013/09/synnytysstoori-ja-kooste-raskausajasta.html ja traumatisoiva, niin ei se silti tehnyt kivun tunnetta vähemmäksi kielikorun laittoon, korvatulehdukseen hammassärkyyn ("Eihän nämä ole mitään kun olethan sä synnyttänytkin). Tai jos teki, niin en usko, että kukaan selviää noista hengissä.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...