21.11.2011

Se loppui

Päähäni pälkähti lähteä viettämään Skidin kanssa laatuaikaa eläviin kuviin, ensimmäistä kertaa. Valitsimme koko perheen viihteeksi merkatun Kätkijät, jossa seikkailee Mary Nortonin alkuperäiskirjallisuudesta tuttu, äidinkin sertifioima sankaritar.



Muutama huomio nelivuotiaan kanssa viihtymisestä leffassa.

1. Seuraavan kerran säästän fyrkat (elokuvalippu maksaa nykyään 12 euroa, lastenlippu heltisi 8 egellä)  pelkkään matkaan. Tyyppi ihasteli matkakortin lukijaa, kauniita seinäpaneeleja, hassua valaistusta, keltapunaisia stop-nappuloita, merimaisemia ja muita ihmisiä. Kävi myös tuuri ja bussissa matkusti koira. Ja kun bussi alkaa kyllästyttää, on aina ratikka, juna ja metro.

2. Teatterissa on ihan eri tunnelma kuin kotisohvalla (josta pääsee helposti vessaan ja/tai syliin). Valkokangas on olohuoneen kokoinen ja pehmeät, punaiset penkit tuoksuvat pop cornille. Ihmiset supisevat ja karkkipussit rapisevat. Liikeideana kinoille: taaperovisiitit, joissa näytetään pelkkiä mainoksia.

3. Puolitoista tuntia on puolitoista tuntia + mainokset päälle. Suunnittele päivän juoma- ja vessapolitiikka huolella. Älä anna ipanan juoda pillimehua etukäteen ja leffan aikanakin vain pieniä huikkia. Kannattaa myös varata paikat reunasta, jos tulee lähtö - syystä tai toisesta.

4. Käy elokuvateatterin säännöt läpi jo kotona: ei juonen kommentointia, mukana hyppimistä ja vieruskaverin karkkien pummimista. Varaa naposteltavaa tukkimaan eläytyjän suu. Joku isohko vaahtokarkki varmaan toimii parhaiten.

5. Heitä lopuksi ilmaan rukous, että elokuvatarkastamo ei ole ryssinyt, sillä piirretyt eivät enää ole Rosvo Rudolfin tasoa. Ukkonen kuulostaa ihan oikealta ukkoselta ja vihaisen korpin lentäminen ikkunaan on hyvin pitkä ja todentuntuinen kohtaus. Ikärajat ovatkin viitteellisiä ja hyvällä mielikuvituksella varustettu metriheikki kiljuu joka tapauksessa ääneen. Kaukosäätimen forward-nappula korvataan takilla, jonka alle voi mennä piiloon, kun homma menee liian jännäksi.

Kun elokuva loppui ja valot syttyivät, alkoi hysteerinen itkukohtaus. Ajattelin, että kokemus oli ollut nelivuotiaalle liikaa, mutta ei. Vartin vollotettuaan Skidi sai soperrettua pettymyksensä syyn: "se loppui". Vähän puskista tuli tämä tieto. Oli kuulemma hänen koko elämänsä kaikkein paras leffa. En viitsinyt tarkentaa, että ainoa, jollaiseksi myös jää jos ei parku pian lopu. Tilanne saatiin hallintaan, kun lupasin piirtää kotona pahville Arietta-paperinuken, lainata koko kirjasarjan ja keittää kattilallisen kaakaota. Seuraavalla kerralla menee isi.

11 kommenttia:

  1. :-D Sain tästä päivän naurut! Omat elokuvakokemukseni ovat nyt 6-vuotiaani kanssa rajoittuneet Mimmi Lehmään ja Viiruun ja Pesoseen. Lapsi on istunut kuin liimattuna ja nauttinut, mutta jotenkin elokuvakokemus on ollut aikuiselle sitä tasoa, että olen onnellinen, että äitini vei tytön katsomaan Nalle Puh -elokuvaa eikä minun tarvinnut...

    VastaaPoista
  2. Päätin juuri, että meillä joka kerralla menee isi.

    VastaaPoista
  3. mä kävin mun 5v kanssa katsomassa sen.ja poika jolla on jatkuva sotatila päällä ja esiintyy julkisesti vain darth vaderina, pelkäsi elokuvissa olemista niin paljon että häntä alkoi ihan ahistaa :/

    VastaaPoista
  4. Me käytiin kahden kummilapsen kanssa leffassa ja allekirjoitan kaiken täysin. Vanhempi (silloin 8 vee) katsoi leffan tyytyväisenä ja veti popcornia niin että napa raikui. Nuorempi (silloin 4 vee) ei olisi millään jaksanut istua paikoillaan ja kiemurteli allekirjoittaneen sylissä. Loppujen lopuksi minä lähdin pihalle ja jätin penskat kummisedän (=mieheni) huomaan kun paloi käpy niin totaalisesti. Että näin.

    VastaaPoista
  5. Ongelmahan noissa ikärajoissa on se, että ne ovat ensinnäkin suosituksia, ja on ihan lapsesta kiinni, onko hän sopivan ikäinen katsomaan rainan vai ei.
    Toisaalta suosituksia tehdään mm. seksin ja väkivallan perusteella, eikä niitä pohtiessa taideta kiinnittää huomiota elokuvan yleistunnelmaan (korjatakaa jos olen väärässä). Nimittäin koitettiin tuossa katsoa Napapiirin pikajunaa, ja leffa piti laittaa puolen tunnin kuluttua pois päältä. Eläytyvä viisivuotias koki tunnelman aivan liian ahdistavaksi ja pelottavaksi, eikä se minustakaan mikään perhe-elokuvan helmi ollut...

    VastaaPoista
  6. En tiedä mitä sitten menisi edes katsomaan. Autot 2:ssa on kuulemma "aika paljon räiskintää", woot?! ja suositukset on niin suosituksia. Että viitsiikö siitä ilosta maksaa sitten 20 euroa eli meidän tapauksessa… Ei, me ei mennä piiiitkään aikaan leffaan.

    Ulkoistan asian kummisedille.

    Ja todella. Ihan riittää, kun Helsingissä menee julkisilla ees sun taassun. Onneksi.

    VastaaPoista
  7. Eipä siinä auta kauheasti suositukset, jos elokuvan sisältö on uppo outo vanhemmille. Meillä tyttö ysi vee eläytyy elokuviin niin totaalisesti, että melkein kaikki lastenkin leffat on turhan jänniä. Eikä juonenkäänteiden tarvitse olla kovin dramaattisia, kun neiti poistuu kotonakin telkkarin äärestä kesken pikku kakkosen tasoisten ohjelmien. Vuotta vanhemman isosiskon kanssa katsotaan jo yhdessä valikoituja aikuisten leffojakin -semmoisia jotka äiskä entuudestaan tuntee ja tietää sopiviksi.

    VastaaPoista
  8. Hellurei,

    Haa, sitä on päästy ihan eläviin kuviin asti. Ällös huoli, muutaman vuoden päästä voit päästää naperon elokuviin kaverinsa kanssa, riittää kun ostat liput ja combot netistä, kuskaat ipanat leffateatteriin ja haet leffan jälkeen. Ja siinä välissä voit viettää laatuaikaa koti-insinöörin ja snadin kanssa markettien ihmeellistä valikoimaa kartoittaen..ja kun pääsette vielä ajassa eteenpäin, voitte ulkoistaa koko touhun; jossain vaiheessa tenavat haluavat itse hoitaa hela homman (olishan se noloa kun vanhemmat kuskais..).
    Että näin.

    Täti

    VastaaPoista
  9. Se loppui! Se loppui. Voi ei. Ei voi kyllä syyttää toista, mulla oli eilen ihan sama tyhjyys itsessäni, kun RuususPrinsessa-baletti Maximissa päättyi.

    Huokaus.

    VastaaPoista
  10. Täytyy tuo Kätkijät mennä ehdottomasti tytön kanssa katsomaan, on varmasti äidillekin mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin Nale Puh, joka oli meidän ensimmäinen leffakokemuksemme muutama viikko sitten. Minä nukahdin. Tyttö tökki hereille kun leffa oli lopussa (itse asiassa olihan se ihan mukavaa ottaa sellaiset tunnin tirsat). Muutenkin koko reissu oli vähän antikliimaksi kun leffa oli liian lapsellinen meidän 4-vuotiaalle, joka kommentoi "no olihan se ihan kiva" ja ihmetteli miksen ostanut hänelle popkornia kun kaikilla muillakin oli (ajattelin ettei meidän ronkeli tykkäisi niistä - olin väärässä). Ostettiin sitten ne popkornit jälkeenpäin ja tyttö pysyi tyytyväisenä kun kävin muutamassa kaupassa Kampissa lapsen mutustellessa niitä poppareita joka kaupan ovella.

    VastaaPoista
  11. Joko sinun silmiisi on osunut:
    http://www.vau.fi/raskaus/Tunteet/Mita-ylle-raskausaikana/

    :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...