7.10.2011

Ei sureta

Ihmettelin eilen, kun "suuren visionäärin" kuolema ei hätkähdyttänyt minua tippaakaan, vaikka facebookissa oli maansuru vailla vertaa.

Sitten tajusin. Mähän olen amish!

"Kristillinen amish-lahko tunnetaan siitä, että se on eristäytynyt muusta yhteiskunnasta ja elää vanhanaikaisesti. Amishit vastustavat teknistä kehitystä, eivätkä esimerkiksi juuri käytä sähköä tai moderneja laitteita. Amishit myös pukeutuvat vanhanaikaisesti ja perinteisesti naisilla kuuluu olla pitkät hiukset ja miehillä parta."

Todellakin! Aamun lehden äärellä tunnen valtavaa halua eristäytyä muusta yhteiskunnasta. Yritän olla käyttämättä sähköä. Vihaan hipaisunäyttöjä ja ylihinnoiteltuja luksustietokoneita, kuten parrakas miehenkin. Pidän teksti-tv:tä iFööniä merkittävämpänä teknologisena innovaationa ja tyyli-ikonini ovat Hansu ja Pirre.

Tulkaa leikkaamaan tukkani, sano. En ole käynytkään kampaajalla muutamaan kuukauteen.

Kuva: YLE

21 kommenttia:

  1. Luin just Kevin Kellyn kirjan What Technology Wants, joka voisi jossain määrin ehkä kiinnostaa suakin - ainakin niiltä osin, kun Kelly pohtii teknologiaa yhteiskunnan osana ja noin. Tuli nyt vaan siis mieleen, sillä Kelly on haastatellut kirjaansa varten aika monia amisheja, joiden asenne teknologiaa kohtaan on aika jännittävän pragmaattinen. Itse asiassa hyvin samanlainen kuin kaikkien muidenkin, mutta rajoitukset ovat sekä yhteisön määrittämiä että aika tiukkoja...

    (Kirjoitin aiheesta kirjablogiini, jos haluat synopsiksen.)

    VastaaPoista
  2. Ööö, kuka on kuollut? EI mun facebookissa kukaa oo surru kettää.

    VastaaPoista
  3. Hyvähän sun on sanoa - mä joudun miettimään, lakkaako tietokoneeni nyt toimimasta!

    terv. Intternet ja AtK

    VastaaPoista
  4. Mä tajusin vasta tänään, kun näin hesarissa herran pärstän, että kuka näistä nykyteknologian jehovista oikein oli kuollut...

    Jos löydät jostain päin Suomea sopivan amish-yhteisön niin vinkkaa. Jouduin luopumaan omasta kivi&keppi-puhelimestani ja ottamaan tilalle uuden kosketusnäyttöisen hirviön ja nyt mä olen aivan kauhuissani.


    Teksti-tv en ole ymmärtänyt koskaan, mä olen radiokansaa. Uutiset kerran tunnissa ovat jotenkin lohdullisia.

    VastaaPoista
  5. Tulin vaan sanomaan, että sulla on tosi hyvä blogi! Olen seuraillut sitä nyt ehkä vuoden verran, mutta kommentoin eka kertaa.

    VastaaPoista
  6. Oi mutsi mutsi:a peesaillen: Ketäs mun pitäis surra? O_o Olenkohan menettänyt nyt suurenkin tiedonjyvän...

    VastaaPoista
  7. Jeah,

    Ehkäpä monessa meissä 60-70-luvun kasvatissa asuu pieni amish. Olen huomannut että mitä vanhemmaksi tulen, sitä armottomammin karsin "turhat" ihmiset elämästäni, eläköön eristäytyminen! Minun ei enää "täydy"! Viimeksi pestyäni kapulani pesukoneessa halusin vielä ehdottomasti näppismallin. Hipuisunäyttö..over my dead body. Miehen kanssa käytiin aiheesta melkoinen vääntö. Kännyn paras puoli on se että sillä saa jälkikasvun kiinni, muuten pärjää ilman. Muista vempaimista; jos koneessa tarvitaan käyttöohje, se on mulle liian monimutkainen..ei vaiskaan. Mutta kotona pidän vemputtimet minimissä, koska työn puolesta joudun opettelemaan milloin minkäkin uuden rakkineen käyttöä, argh!! Ei vanhaa jaksaisi tämmöiset enää kiinnostaa.

    Aurinkoista (tuulista?) viikonloppua kaikille sisarille!

    Täti

    VastaaPoista
  8. Ai muutamaan KUUKAUTEEN? Eihän se nyt ole mitään!

    Prinsessa P:ltä pitää kysyä, että miten niin JOUDUIT ottamaan kosketusnäytön?

    VastaaPoista
  9. Ah, tähän sopii teinimäisesti <3

    VastaaPoista
  10. Liina, kiitos vinkistä, kuulostaa kiinnostavalta! Mähän olen edellisessä duunissa ollut nimenomaan digialalla, joten mun pitäis olla ns. kamahomo pahimmasta päästä, mutta jstain syystä vituttaa koko kohkaus. Tietäis vaan taas miksi. :D

    Arkitehti, oli pakko googlata: "Tekniikan kehitys uhkasi työpaikkoja, joten he vastustivat sitä tuhoamalla esimerkiksi kehruukoneita." :D Mä olen tuhnnut ainakin yhden ompelukoneen ala-asteella, joten diagnoosisi on oikeansuuntainen!

    Oi mutsi mutsi, Jobsin Steve. Tuskin sun tuttuja. :)

    Mirja, kaverin iPhone lakos just eilen joten pidä relettä silmäll! ;)

    Prinsessa Paskavarvas, oi, menetys. Mulla on edelleen viisi vuotta vanha luuri, jota en suostu vaihtamaan koska sillä on niin helppo kirjoittaa. Eikä se hajoa. Paljoo.

    Peikko, kiide! Saa kommentoida usein. :)

    Päivi H-K, ei kukaan, jonka tuntisit. :)

    Täti, no näinpä juuri. Koti-insinööri hankki kesällä viimeistä huutoa olevan android-puhelimen ja on sen kanssa aivan suossa. Lisäksi kyseinen fööni tulostaa skandit isoilla kirjaimilla. Ei kovin älykästä.

    Josefiina, mä pidän kunnia-asiana pitää ees tukan tässä päässä kondiksessa ja olen yleensä kampauttanut sen kolmen kuukauden välein. Nyt on vierähtänyt neljä. Ja sen kyllä huomaa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos hauskasta blogista!

    Mä tunnustan olevani pahimman luokan apple-kiimailija. Olen oikeasti melkein saanut orgasmin kun näin ensi kertaa ihanan söpön cube-tietokoneen.

    Ja kyllä, itkin kun kuulin Steve Jobsin kuolleen.

    En välitä kyllä muuten yhtään mistään elektroniikasta, mutta Applen tuotteissa minuun vetoaa käyttömukavuus ja kauneus. Toisaalta olen ihan hirveä kotirotta ja nautin siitä, että voin olla sosiaalinen ilman että joudun esim. pesemään tukkaa tai laittamaan puhtaita vaatteita päälle...

    VastaaPoista
  12. Olenko amis(h), kun en ymmärtänyt mitä tämä blogiteksti käsitteli ;-) ? Johtuu varmaan siitä, kun ei ole sitä feisbuukkia.

    VastaaPoista
  13. Sulla on mahtava blogi, päiväni piristys. :D

    Olin täysin pihalla tästä tyypistä ja hänen saavutuksistaan ennen uutisia kuolemasta. Nyt tiedän että kaveri liittyy jotenkin Appleen. Noh, yhtään hänen elämäntyötään väheksymättä, eihän sitä nyt kaikkia voi tietää.

    En mä edes tiedä kumpi noista on Hansu ja kumpi Pirre, mutta tyyli on kieltämättä pettämätön.

    En tiedä harrastatko tällaisia blogimaailman ihmeellisyyksiä, mutta blogissani on sulle Tunnustus. :)

    Keep up the good work!

    VastaaPoista
  14. Kyllä mua kosketti, vaikka en teknologiafani olekaan. Ja lähe pois sieltä facebookista, se turruttaa kyllä tunteet tehokkaasti, tai ainankin ne empaattiset sellaiset. Amishit ei varmaankaan facebookkaa :) Musta maailma, erityisesti nuoret, tarvii kyllä tuollaisia esikuvia, jotka ovat nousseet ryysyistä rikkauksiin omilla kyvyillään, innostuksella ja ahkeruudella. Ja siinä samalla vielä tuottanut simppeliä, tehokasta ja esteettisesti kaunista teknologiaa meidän kaikkien käytettäväksi.

    VastaaPoista
  15. Katri, kiitti! Mä jään odottamaan sitä konetta joka on sisäisesti kaunis. Eli ei vedetty kenenkään selkänahasta. :) Saan vissiin hetken venailla.

    Anonyymi, kyllä, kuulut samaan lahkoon!

    Bucky, kiitos tunnustustuksesta! Mä olen saanut niin pirusti erilaisia kunniamerkkejä että pakko ryhdistäytyä niiden kanssa ihan pian!

    Henkka, ehkä amishitkin voi verkostoitua facebookissa! ;) Mut hmh, olen siinäkin mielessä amish että esikuvaksi nostaisin ennemmin jotain rauhanaatteen naisia kuin digispedejä. Mutta varmaan Steve on jotain fiksuakin joskus tehnyt.

    VastaaPoista
  16. Niin no Apple oli viimeisiä tietokoneiden valmistajia, jotka teettivät tuotteensa Jenkeissä -- sillä seurauksella että olivat mennä konkkaan kun oli huonot voitot ja silti jengi valitti korkeista hinnoista.

    Tai näin luki ainakin (muistaakseni) Hesarin jutussa.

    Facebookin ansiosta olen tutustunut paremmin omiin serkkuihini (isän puolella 45+ kappaletta), joista en ollut lapsuuden jälkeen kuullut mitään. Se on vahvistanut suhdettani omaan sukuuni, jonka koen valtavaksi lisäarvoksi. Hyviä ystäviä mulla on aina ollut niin vähän, että niihin tulee edelleen pidettyä yhteyttä ihan Facebookin ulkopuolella, samoin kuin omiin sisaruksiin ja vanhempiin.

    Kuulin juuri oman henkisen guruni Michael Neillin (http://www.supercoach.com) ajatuksen siitä, että moni välttelee esimerkiksi uutisten katsomista koska haluaa olla vapaa niiden aiheuttamasta ahdistuksesta.

    Vielä vapaampi on kuitenkin se ihminen, joka on niin sinut oman sisäisen mielenrauhansa kanssa, että voi katsoa uutisia ahdistumatta.

    VastaaPoista
  17. En käytä Applen tuotteita enkä sure vierasta ihmistä, mutta jos sinulla on viisitoista minuuttia luppoaikaa ja valitset käyttää sen katsomalla S. J:n puheen Stanfordista valmistuville opiskelijoille vuonna 2005, huomaat kuulleesi ehkä elämäsi hienoimman puheen.

    VastaaPoista
  18. Katri, missasit pointin. Tiedän hyvin, että koko länsimainen yhteiskuntamme perustuu orjatyölle ja Apple valmistaa releensä ihan samassa tehtaassa kuin Nokiakin (paremmalla voitolla toki). Juuri siksi pidän yhden laitevalmistajan jumaloimista todella dorkana. Suuret visionäärit ovat mielestäni aivan muilla aloilla.

    Ja huom. Mä käytän applen tuotetta ja facebookia. :)

    Hoo Moilanen, ameriikkalaiset johtajat osaavat yleensä puhua. Olen enempi tekojen perään. :)

    VastaaPoista
  19. Niin, siinä puhutaan Elämän Tärkeistä Asioista. Harvempi ameriikkalainen yritysjohtaja puhuu tuolla tavalla omakohtaisesti.

    Jos et katso se ei ole onneksi minulta pois! :)

    VastaaPoista
  20. Jaa-a, ehkäpä se juttu Jobsin kohdalla ei ollutkaan kosketusnäyttö tai sulavalinjainen tietokone vaan ihan muuta. Visionäärejä on keskuudessamme paljonkin mutta kenellä oikeasti on rohkeuttaa toteuttaa suuret unelmansa? Jos joku ei vielä ole nähnyt Jobsin puhetta Stanfordin yliopoistolle niin kannattaa katsoa: www.youtube.com/watch?v=D1R-jKKp3NA. Tämän vuoksi minä suren tätä suurta visionääriä:)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...