Tietoa mainostajalle ›

26.9.2011

Mikä on toisin: kaikki

Snadin naamalle lätsähti leipäni päältä desi raejuusto-avokadosösseliä, kun yritin tehdä sataa asiaa yhtäaikaa. Tuli huono omatunto tällaisesta äkillisestä kiinteiden aloituksesta. Perheen toisen lapsen kohtalo on karu. Onko Snadi heittopussi, joka unohtuu harva se kerta markettiin? Esikoisen varjoon jäävä sidekick? Reppana, joka saa puhua lauseensa loppuun vasta ekalla luokalla?

Turha huoli. Oikeasti perheen kuopuksella on asiat vähintään yhtä hyvin ellei paremmin. Ai miten niin? Koska kaikki on toisin.

Minä olen paljon parempi äiti. En ole enää epävarma, en kersoista enkä itsestäni. Kapina on kukistettu ja koulutus hyvässä vauhdissa. Puhun sujuvaa äitiä välikausihaalareista, heittoasisasta ja sammaksesta. Saatan unohtaa neuvolakortin (ja unohdankin) mutta vaippaa ja vaihtovaatekertaa en. Snadi nukkuu uskomattoman hyvin. Osaksi varmaan siksi, että en töki tai hyssytä sitä hereille jokaisesta vinkaisusta. Tiedän, miten kiinnostavia ovat kärpäset ja miten pitkä aika voi sadan metrin matkaan mennä, varsinkin jos matkalla on jäätyneitä vesilätäköitä.

Koti-Insinööri on paljon parempi isä. Hiekkalaatikon isäjengin jäsenkirja on takataskussa. Vasen olkapää haisee jatkuvasti piimälle. Kaupassakäynti ja ruoanlaitto ovat yhtä rutiinisuoritus kuin puistopissat täysissä toppatamineissa. Snadin vaatteet ja vaipat ovat lähes poikkeuksetta päällä oikein päin - uimapukua lukuunottamatta.

On superhyvä sisko. Joka on tuijotusminuuteista päätellen Snadin ehdoton suosikkihenkilö. Motivoitunut ja oma-aloitteinen hoitaja ja viihdekeskus, joka korvaa dynaamisuudella sen minkä taidoissa häviää. Harjaa hiuksia (tiskiharjalla), pyyhkii pulautuksia (omaan hihaansa) ja laulaa (suoraan korvaan).

Tiivistetysti: Skidi syntyi Hoo Moilasille, Snadi lapsiperheeseen. Pahimmat kasvukivut ovat ohi. Olemme oppineet syömään, sairastamaan, harrastamaan, lomailemaan ja puhumaan lasten kanssa, myös muiden lasten. Ja mikäli broidia on uskominen, muutaman vuoden päästä meillä on taas enää yksi lapsi kun esikoisella on jo oma elämä.

Päätän kirjoitussarjan tähän.

Mikä on toisin: synnytys
Mikä on toisin osa 6: äitiyslomafiilarit
Mikä on toisin osa 5: keskittyminen
Mikä on toisin osa 4: neuvot
Mikä on toisin osa 3: äitiysvaatteet
Mikä on toisin osa 2: lastentarvikkeet
Mikä on toisin osa 1

19 kommenttia:

  1. So true! Kakkosversion myös pari kk sitten maailmaan pungenneena allekirjoitan vaikka lukematta kaiken. Ekaa kertaa elämässään on tullut tunnettua ylpeyttä äitiydestään; mää osaan tän! Ja tänkin!
    Alotin jopas uuden hobbyn niille päiville, kun Ykkönen on tarhassa. Pelkän beibin kanssahan käy aika joskus jopa pitkäksi.
    Kauas on tultu.

    VastaaPoista
  2. SAmoilla fiiliksillä kahden ipanan äitinä. Ekaa Kasvatettiin toinen kasvoi siinä sivussa mutta (ehkä) terveemmällä pohjalla. Kumpikin jo niin isoja että koti tarkoittaa lähinnä varikkoa, jossa käydään tyydyttämässä tarpeita. ;-)

    VastaaPoista
  3. Tykkään! Hyvin kirjoitettu.

    VastaaPoista
  4. Voi shaisse. Melkein kavi tata lukiessa mielessa etta pitaisko hankkia toinen. Mutta ah, kylla ei pysty, vaikka argumentit onkin aika patevia. Sorrriiii... :)

    VastaaPoista
  5. Loistavaa tekstiä ja kaiken lisäksi vielä niiiiin totta... nimimerkillä Äidiksi ekaa kertaa 2006, tokaa kertaa 2011 ;)

    VastaaPoista
  6. Moroporo,

    Ou jeah, näinhän see menee. Ja vaikka nro 1 ja nro 2 suhtautuvat toisiinsa näin teini-iässä lähinnä suurella inholla (vaihtelee pienestä kuvotuksesta mittaamattomaan raivoon), nähtävissä on joskus jopa pienenpieniä hellyydenpuuskia isosiskon ja pikkuveljen välillä. Niinä millisekunteina emollekin tulee ohimenevä tunne että ehkä on tullut tehtyä jotain oikeinkin.
    Kakarat kasvattavat meitä enemmän kuin me heitä, vaikka itseäni välillä hirviömamana pidänkin.
    Tässä vaiheessa kun nro 1 liikuskelee sujuvasti seutuliikenteen alueella päivän aikana neljällä eri kulkuvälineellä minuuttiaikataululla ehtiäkseen paikasta A paikkaan B, alan uskoa että olemme kasvattaneet kelpo veronmaksajan. Ja kun teinit iltamyöhään selvittävät emolle päivän tapahtumat hengästyttävällä energiamäärällä, niinä hetkinä äitinä olo on jopa mukavaa:)

    Täti päti

    VastaaPoista
  7. Yhä enenemässä määrin Totta.
    Näin neljännen kolme kuukautta sitten ulospunnanneena. ;)

    VastaaPoista
  8. Me tehtiin tehokkaasti ykkönen ja kakkonen samaan settiin. Kaksosten kanssa kaikki menee vähän rennommin (mun mielestä, oon ehkä maailmankaikkeuden ainoa tätä mieltä oleva), kun aika ei riitä kaikenlaiseen täsmänipotukseen. Sitä on vaan sairaan tyytyväinen, jos päivän päätteeks kaikki on hengissä. Ja pieniin inahduksiin ei tule reagoitua. Ei vaan jaksa. Ja mies integroituu lastenhoitoon hienosti. Sillä ei ole muita vaihtoehtoja, heh.

    VastaaPoista
  9. Niin totta. Kiitos.

    Substanssitunnustus sulle blogissani: http://pahvitalo.blogspot.com/2011/09/asiaa.html.

    VastaaPoista
  10. Juu allekirjoitan myös. Kuopuksen kanssa ollaan monta kertaa ihmetelty, että mites tämän kanssa onkin näin helppoa - onko se sen luonne vai mitä, mutta taitaakin olla vanhemmissa se ero. Muistan, kun esikoinen oli vauva, niin olin aina ihan paniikissa kun mies oli työmatkoilla, että miten tästä nyt selvitään, ja pyyhin kylmää hikeä kun mies tuli takaisin kotiin. Nykyään ei tunnu missään vaikka jää lasten kanssa yksin muutamaksi päiväksi.
    Tosin se täytyy sanoa, että kuopuksen kanssa ei tule niin paljon leikittyä, koska olen ulkoistanut sen homman aika pitkälle isosiskon vastuulle. Välillä tunnen piston sydämessäni, kun näin dokumentin jossa sanottiin että pieni lapsi kehittyy aivan valtavasti palikkaleikkien ansiosta, ja tytön kanssa tuli niillä palikoilla puulattua aika paljon kolme vuotta sitten. Yritänkin laskeutua lattialle myös pojan kanssa silloin tällöin laittamaan palikkaa toisen päälle, tai leikkimään jotain ihan muuta.
    Aivan mahtavaa on kyllä seurata nyt 1- ja 4-vuotiaiden yhteisiä "leikkejä" ja sitä kun poika heti herättyään juoksee siskon huoneeseen herättelemään tätä. Ihania ovat :)

    VastaaPoista
  11. Tunnistan tuon vauvavaiheen tunteen, kuinka kuopuksen tarpeisiin ei kyennytkään vastaamaan ihan sillä hetkellä kuin olisi pitänyt. Mutta että jäikö kuopus pysyvästi esikoisen varjoon? Lapsia on tietenkin monenlaisia, mutta meidän parivuotias pikkuneiti osaa kyllä ottaa oman tilansa.

    VastaaPoista
  12. Kyllä, hyvin pitkälle samaa mieltä :)

    Kuopuksen osa ei ole yhtään huono :)
    Herra vauva on kyllä tyytyväinen vauva, mutta äiti ei myöskään stressaa turhasta.
    Ehkä parasta tän toisen kohdalla on ollut kuitenkin oma vointi. Synnytyksessa oli henkisesti läsnä, kättärillä ollessa oli kartalla ja kotiinkin tuli aivan älyllinen ihminen. Esikoisen kohdalla tuntui että vasta puolen vuoden jälkeen aukesi silmät ulkomaailmalle. Siihen asti oltiin vauvasumussa ja pörrättiin hormoneissa. Ja tottakai, olkoonkin klisee, mutta kun äiti voi hyvin, myös perhe voi hyvin.
    Isäkin osaa paremmin vauvan kanssa, mitä nyt eilenkin meni hanskat jalkoihin, mutta ei se oo niin tarkkkaa ;)

    VastaaPoista
  13. Täysin totta :) Mutta yrittäppä tätä selittää jollekkin jolla on vasta se yksi lapsi ;) Olen itse sitä mieltä, että helpommalla pääsee, kun on useampi kuin yksi...hämmentävää. (Paitsi silloin ei tunnu siltä, kun ne tappelee ja kinastelee koko viikonlopun putkeen keskenänsä ja mikään komentaminen ei auta ja...;D)

    -S-

    VastaaPoista
  14. Hei!
    Huuto.net-jutun jälkeen rupesin blogiasi ensin selaamaan ja nyt lukemaan kunnolla. Aivan loistotekstiä, ihania ajatuksia, hyviä esimerkkejä ja arkijärkeä. Kiitos paljon!

    VastaaPoista
  15. Mimmi, niiiiin totta, kaksosten kanssa ei vaan pysty panikoimaan kaikesta, ihan perustarpeiden tyydytämiseen menee kaikki aika ja täällä ainakin on menty monessa asiassa siitä mistä aita on matalin ja mies on todellakin hoitanut oman osansa alusta lähtien. Vähän kyllä kiinnostaisi että miten sen kolmosen kanssa sitten sujuisi tämän rumban jälkeen, mutta taitaa kuitenkin nämä tuplat jäädä meidän saldoksi, vauva-aika on vielä liian lähellä mielessä.

    VastaaPoista
  16. Mä en ole ykkösen kanssa juurikaan ressannu (muut hoitaneet sen mun puolesta), kakkosta ei olekaan joten en tiedä miten huoletonta se sitten olisikaan, heh :) (No en aio koittaa, työläisenä tuntuu rankalta yhdistää perhe-elämä joten en halua toista lasta kun tuntuu että ei yhdellekään ole aikaa riittävästi, pari tuntia jää ehkä arkisin kun töistä pääsen ->muksu nukkumaan. Tuo ainoa josta oikeasti murehdin.) Tuntuu vaan että "kaikki muut" murhettuu ympärillä kun itse monesti ajattelen (esimerkkinä) että kyllähän nuo omaa tahtiaan kasvavat...en sitten tiedä onko persoonakysymys vai se, että olin kuitenkin keskimääräistä iäkkäämpi pojan saadessani mutta en ikäloppu kuitenkaan (33). Ei enää jaksa hötkyillä...

    VastaaPoista
  17. Onneksi veljesi ei kertonut siitä tylsästä välivaiheesta ennen Skidin itsenäistä elämää - tuossa ihanassa vaiheessa sitä on turha murehtia;) Ja ihana kuulla jonkun kerrankin ylpeänä ilmoittavan osaavansa puhua noista arkipäivän asioista-- eikä arvostele sitä kuinka muut eivät muuta osaakaan:)

    Voi kun malttaisit luopua tuosta ärsystä ja kommentointia hidastavasta kirjaintarkistuksesta, bloggerilla on nyt automaaginen, ainakin minulla hyvin toiminut virustorjunta:) Nimim. paljon blogeja kiertävä ja mieluusti kommentoiva

    VastaaPoista
  18. Banskuansku, joo todella, kieltämättä onnistumisen tunteita on vähän helpompi löytää.

    Marika, varikkopimun roolia odotellessa. :)

    Anonyymi, kiitos!

    Anonyymi, kiitos sullekin!

    Salamatkustaja, palaa tähän sit kun huomaat olevas paksuna. ;)

    Hansu, hyvä ikäero muksuilla! :)

    Täti, mä jotenkin pelkään tota teini-ikää. Olis kiva kuulla siitä enemmän puhetta.

    Mrs. Marple, NELJÄNNEN..!! Tsiisus. Onnittelut. ;)

    mimmi, ah, kätsää. Olen ymmärtänyt että kaksosten vanhemmatkin jäävät henkiin vaikka en tiedä miten. :)

    Päivi, iso kiitos!! :)

    Karina, en ole tiennyt palikoiden merkityksestä (kuten en katorepustakaan)! Nyt veistämään. ;) Mutta saako sitten myös taaperon aamuheräämisen ulkoistaa koulikäiselle isosiskolle?

    Riitta, Snadi on niin älyttömän lunki tyyppi (jopa siinä määrin että kyseenalaistamme isyyden lisäksi myös äitiyden) että vähän pelkään sen puolesta - mutta katsotaan!

    Heidi, allekirjoitan tuon äidin hyvinvoinnin täysin. :) Toi synnytyksen läsnäolo oli muuten mullekin tärkeä muutos edelliseen.

    -S-, totta! Kun en itsekään olisi uskonut. :)

    Anonyymi, ei kestä - kiva jos maistuu!

    Anonyymi, jos olisi ihan varma että kolmannesta tulee samanalainen kuin tämä, voisin jopa harkita. Mutta ehkä mä valitsen sen nukkumisen. ;)

    Johki, kuulun itse noihin ikäloppusynnyttäjiin kun täytän seuraavaksi 38. (Herraisä)

    Inkivääri, missä vaiheessa se välivaihe on? :D Aika monet featuret eivät ole varsinaisesti valintoja vaan valitsemattajättämisiä, joten käynpä tsekkaamassa miten noita asetuksia muutetaan!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...