22.8.2011

Saman katon alla

Pahoittelut elokuun laiskahkosta postaustahdista! Syypää ei ole Snadi. Olemme viettäneet kaiken liikenevän ajan maalla enkä saa nettiä toimimaan macissa (kätevä tapa vieroittaa itsensä netistä).

"Maalla" on koti-insinöörin suvun mökki (vanha kaksikerroksinen huvila) superidyllisellä paikalla lounaissaaristossa. Paikalla on kesäisin yleensä aina myös appivanhemmat ja muuta sekalaista seurakuntaa. Monet ovat allergisia omien sukulaistensa, vanhempiensa saati sitten appivanhempiensa kanssa majoittumiselle, mutta me olemme tulleet toimeen yllättävän hyvin ilman akuuttia psykoosia.

Minä ja Snadi heinäkuun hiessä

Unikoulua käsitelleen postauksen perään virinneessä keskustelussa nousi esille yksi hyvä pointti: äidit ovat nykyään hyvin yksin. Sukumökkeilyssä onkin puolensa juuri tästä näkökulmasta. Kun käsiä on useammat kuin yhdet, pääsen mustikkaan, päiväunille, saunaan ja sienimetsään. Ehdin imetykseltä osallistua myös terapeuttisina pitämiini ulkohommiin kun Skidi lähtee Mummin kanssa sipuleita nostamaan ja Snadi viettää laatuaikaa isänsä kanssa rintarepussa. Win-win. Kaikilla on mielekästä tekemistä, mikä on unen lisäksi se toinen mielenterveyden raaka-aine.

Skidi syö kuormasta

En pane myöskään pahakseni anopin keittiötaitoja. Vyölaukku kiittää.



28 kommenttia:

  1. Siis MITÄ?! Oletko tuossa valokuvassa SEKÄ tuossa oikeassa reunassa kuka muka -tekstin alla? tai siis ei voi olla yks ja sama person? whaat? :D :)

    VastaaPoista
  2. Rintareput ovat todella epäergonomisia! tekevät huonoa mm lapsen lonkille ja selälle. sen sijaan kannattaa käyttää kantoreppua- tai liinaa:)

    VastaaPoista
  3. Mäkin haluan tuollaisen mökin :D terveisiä vaan sinne!

    VastaaPoista
  4. Juu anteeksi omaltakin ostaltani takertuminen tämän jutun epäolennaisimpaan kohtaan, mutta tuosta rintarepusta älähti meikäläinenkin ääneen täällä :) Rintareput (babybjörnit ja muut) kun tosiaan ovat etenkin pienelle vauvalle epäergonomisia kantolaitteita: lonkat roikkuvat liian suorina ja selkä rasittuu, koska on liian suorassa. Puhumattakaan, jos lapsi on vielä kasvot menosuuntaan (pienellä kun ei ole valmiuksia käsitellä päälle hyökkäävää viriketulvaa).

    Ovat ne epäergonomisia tai ainakin hyvin epämukavia kantajallekin tosin.

    Hommaa Manduca-kantoreppu, se on hyvä. Tai vaikka Wompat-kantoreppu, jos haluat suosia kotimaista (http://www.liinalapsi.fi/kauppa/kantoreput) :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, mulle jäi epäselväksi että mikä varsinaisesti yllätti? Se, että näytän isoissa aurinkolaseissa erilaiselta?

    Anonyymi, tuota, en tiennyt että rintarepulla ja kantorepulla on eroa, tossa edessähän ne molemmat roikkuu. :D

    Salamatkustaja, kiitti!

    taapertaja, no en tasan hommaa. Björnillä mennään ellei sulla ole tutkimuslinkkejä. Muitakin kuin tämän Manducan valmistajan. :)

    VastaaPoista
  6. Mäkin haluaisin tuollaisen mökin. Ja saisko vielä ilman itikoita, kiitos :)

    VastaaPoista
  7. Kannattais ihan oikeesti tutustua vaikka kantoliinakanavan sivuihin. Ne rintareput ooikeasti toddella epäergonomisia vauvalle! Rintarepussa vauva nimenomaan roikkuu haaroistaan. Kantorepussa tai OIKEIN sidotussa liinassa vauva istuu selkä pyöreänä ja hyvin tuettuna. Tykkäisitkö itse roikkua jalat ilmassa kakkosnelosen päällä? Jos niin sitten toki voit lastasikin pitää vastaavassa asennossa. Jos et niin mieti, miksi sitten lapselle se on sinusta ok?

    Niin ja naama eteenpäin meno taas on vauvallw vähän sama, kun jos sut olis sidottu rekan nokkaan heilumaan ja rekka ajais motarilla, olisko kivaa?

    VastaaPoista
  8. Höh, meinasi kirjottaa purevan kommentin siitä, että
    antakaas Maman nyt olla keskinkertainen rintareppuineen. Mut puksis antaa olla. Tän blogin ideahan on olla hössöttämättä lapsiaiheista liikoja, joten en jaksanut kritisoitua liikaa hössöttäjistä.

    Ja itse Mamalle kiitoksia virkistävästä blogista.

    Puikkis

    VastaaPoista
  9. henkka, no joo, mäkin ottaisin sen itikattoman version! Niitä ei liene tarjolla missään. ;)

    Tarza, päättelen että että aihe on ilmeisesti sulle jotenkin herkkä? Kantoliinan myin Huutiksessa kerran kokeilun jälkeen, jäi mulle täydelliseksi mysteeriksi. :D Ja pliis, muita kuin kilpailevien valmistajien tutkimuksia kehiin niin luen mielelläni.

    VastaaPoista
  10. Puikkis, ei kestä kiitellä! Tää aihe herättää näköjään jotain itselleni tuntemattomia intohimoja kun näin sydämistytään. :)

    VastaaPoista
  11. Minäkin olen kovasti kuullut Baby Björnin epäergomisuudesta ja olen nyt kahden vaiheilla, kun 2,5 viikkoinen on tuossa kopassaan ja kohta se voisi olla kätevää illalla kotonakin tallustella vekara rinnuksilla ja olen saanut käytettynä sekä BB:n perusversion, joka tuntuisi kovin helpolta (hups vaavi sinne vaan ja menoksi - ja eikö sitäkin voi käyttää aluksi niin, että kaveri on naama kantajan suuntaan?, ei kait sitä ole pakko käyttää naama menosuuntaan vai onko?) ja sitten olen saanut semmoisen neliöliinan (joku Catbaby tai jotain semmoista), joka lienee helpompi sitoa kuin perinteinen 5m liina, mutta ihan tuosta noin en kyllä sitä varmasti itse ekaa enkä tokaa kertaa päälle saa, siinäkin kuin on neljä pitkää leveää sidontanauhaa, saati riittääköhän miehen kärsivällisyys sovitella sitä itsensä päälle ja osataanko laittaa se oikein jne... Mutta asiaa tosiaan hieman surffailleena kyllä tuntuu BB saavan lokaa niskaan ja neliöliinaakin on kovasti kehuttu, puhumattakaan tosiaan niistä peruskantoliinoista. Kellään kokemuksia neliöliinoista?

    VastaaPoista
  12. Mulla on kokemusta suunnilleen kaikenlaisista kantoliinoista ja -repuista, olin ihan tuskissani kaikkien niiden sidontojen kanssa kunnes löysin neliöliinan. (Itse asiassa epäilen vahvasti että ne neljän metrin pituiset sidottavat liinat on tehty lähinnä vanhempien kiduttamisvälineiksi.) Ihan paras ja ehdottomasti helpoin, lisäksi sen kanssa pystyy vaikk imettämäänkin täysin näkymättömästi.

    En ota keskusteluun osaa muuten kuin että suosittelen oman selän takia juuri tuota neliöliinaa tai Manducaa. Etenkin jos lapsi tykkää kantamisesta vielä kun painaa 10kg :D Tuntuivat taivaalliselta BB-kokeilun jälkeen! :)

    VastaaPoista
  13. Mulle sanoi jo pelkkä oma järki ja kantoasentokuvien vertailu, että Manduca, Ergo (ja mitä näitä nyt on), on parempi kuin Baby Björnin (ainakin se malli, jossa se vauva pääsee "hölskymään" siinä repussa) rintareput. Ei mulla mitään tutkimustuloksia ole, kun uskoin ihan sinisilmäisesti, että lapsella pitää olla polvet korkeammalla kuin peppu, eli se ns. sammakkoasento, jotta se on hyvä lonkille. Käsittääkseni tämä on se asento, jota käytetään siinä "lonkkalastassa" vai mikä se on, johon vauvat laitetaan, jos lonkat eivät ole kehittyneet riittävän hyvin kohdussa. Voisin uskoa, että joku alan lääkäri osaisi sanoa painavan sanansa ja viitata tieteellisiin artikkeleihin juurikin tuosta asennosta, jossa lapsen on parasta vauvana olla.

    Tosin, merkityksellistä on varmasti myös se, miten pitkiä aikoja lasta rintarepussa kannetaan.

    VastaaPoista
  14. Joo onhan se, näin nelikuisen lapsen äitinä tekee pahaa ajatella/nähdä kuinka huonosti jotkut lapsiaan roikottavat, kun lapselle parempia vaihtoehtojakin on tarjolla. Sinunkin luulisi koulutettuna ihmisenä olevan kiinnostunut lapsesi hyvinvoinnista. Vaan tee toki niinkuin haluat, ethän kuitenkaan luota sokeasti bb:n markkinointiosastoon?

    VastaaPoista
  15. Tekeekö äitiys välittömästi ihmisestä joka alan asiantuntijan? Jos siis nelikuisen lapsen äitiys antaa sinänsä jo pätevyyden arvioida muiden lasten kantoratkaisujen ergonomisuutta?

    Olen tosi iloinen tästä tiedosta ja aion päivittää cv:ni välittömästi: "Mielipide joka asiaan - nyt myös asiaa joka mielipiteeseen".

    Miksi ei-lonkkavikaista lasta pitäisi muuten pitää lonkkavikoja korjaavassa asennossa?

    VastaaPoista
  16. Ei tee, enkä niin ole väittänytkään, tietääkseni? Asento on siis ergonominen lapselle, eikä aiheuta niitä lonkkavikoja. Kannattaisi kuitenkin tutustua aiheeseen jos lasta kantaa. Minä ainakin haluan parasta lapselleni ja kuvittelen, ehkä vähän naivisti, että muutkin vanhemmat haluavat, ei kai kukaan sellainen, joka tietää mikä on ergonomista lapselle ehdoin tahdoin tee mitään mikä vahingoittaa lasta? Vaikka vain mahdollisesti. Tai näin sitä naivina kuvittelee...

    VastaaPoista
  17. Ei siihen tutkimuksia tarvita, terve järkihän jo sanoo, ettei tuo rintareppu-asento ole kellekkään hyvä, varsinkaan lapselle :) Vauvalle tulee turvaton ja stressaantunut olo sellaisesta. Itse hurahdin kantoliinoihin aikalailla, mutta jos ei sitominen kiinnosta, niin Ergo & Manduca on hyvä vaihtoehto. Isommalle vauvalle käy patapumkin.

    Jos haluaa tutustua kantoliinojen saloihin niin YouTube on pullollaan sidontavideoita! :) Neliöliinakin on todella simppeli.

    VastaaPoista
  18. Hei! Tässäkään ei nyt taida kauheasti tutkimustietoa olla, mutta mun mielestä jotain aiheesta kertoo jo se, että tää kyseinen lafka myy molempia tuotteita, siis rintareppuja ja kantoreppuja ja silti kirjoittaa näin. http://www.lastentarvike.net/kategoria/12/kantoreppu-ja-rintareput Se vaan tietenkin jaksaa ihmetyttää miksi noita rintareppuja enää ylipäätään on olemassa, mutta ehkä siksi, kun jotkut ihmiset niitä haluavat ehdottomasti käyttää ja loppujen lopuksi se on pitkälti raha, joka tätä maailmaa pyörittää. Viis siitä onko vauvan selkä pyöreänä vai ei, kunhan tilillä kilisee niin että silmissä vilisee. Siis kauppiailla, tarkoitan.

    VastaaPoista
  19. Jos nyt välttämättä haluat uskoa niihin "BB:n" lääkäreiden ikivanhoihin lausuntoihin ajalta, jolloin BB:n rintareput olivat haaraosastaan leveämpiä ja sammakkoasentokin lähes toteutui, niin siitä vaan. Sinänsä mielenkiintoista, että kaipaat puolueettomia tutkimuksia, mutta olet valmis sokeasti uskomaan BB:n ergonomisuuteen _maksettujen_ ja jo vanhentuneiden lausuntoihin.

    Mutta mietipä millaisessa asennossa sikiö on kohdussa. Selkä on C:n muotoisesti kaaressa ja polvitaipeet huikeasti peppua korkeammalla. Liian aikainen selän oikominen voi johtaa selän kaarien(kyfoosi ja lordoosi) kehittymisen häiriöön, mikä taas voi johtaa mm. ongelmiin puheessa jne. Tämä on kuultu suoraan alan asiantuntijan, fysioterapeutin suusta. Hän ei itse kantaisi hetkeäkään rintarepussa, koska on sitä mieltä, että jopa lyhytaikaisella rintarepussa kantamisella voi olla vakavia seurauksia.
    Lapsi on kypsä olemaan selkä suorana ja jalat suorana roikkuen, kun osaa itse kävellä. Silloin selän kaaret (kyfoosi ja lordoosi) ovat kehittyneet ja asento on ns. ominainen.

    Kannattaa tutustua teokseen Lapsi kaipaa kantamista (Evelin Kirkilionis), missä on havainnollistettu myös asento, joka on pienelle vauvalle luonnollinen/ luontainen ja minkä nimenomaan tulisi olla asento, jossa lasta kannetaan. Ja niitä lonkkavikojahan nimenomaan korjataan sillä oikeaoppisella (kanto)asennolla, joka siis sopii kaikille, koska lonkat ovat tällöin niille optimaalisessa asennossa - mitä haittaakaan siitä voisi olla?

    Rintarepussa tuo selän mainittu C:n muoto ei toteudu, koska sen mahdollistaa vain se, että polvitaipeet ovat vähintään takapuolen tasolla, mieluummin korkeammalla. Rintarepussahan näin ei ole. Lisäksi etenkin kasvot menosuuntaan kantamalla selkäranka kääntyy kaarelle väärään suuntaan eikä se kasvot menosuuntaan ole muutenkaan sopiva asento, koska stressaa lasta. Lapsen tulisi kannettaessa voida ottaa katsekontakti kantajaan tai vähintäänkin "piiloutua" ärsyketulvalta.

    http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2028530/Carrying-baby-facing-forwards-cruel-stressful-terrifying-claims-Australian-expert.html

    VastaaPoista
  20. Voi ei, mulle tulee tästä keskustelusta mieleen kun jossain komediasarjassa oli kerran sellainen kohtaus, jossa uusi äiti erehtyi menemään vauvajoogaan vauva rintarepussa ja kantoliinamammat melkein lynkkasivat hänet! :D

    No ei, vakavasti ottaen. Vaikka itse kuulunkin myös 'kantoliinamammoihin', yritän kovasti aina muistaa (vaikka aina se ei onnistukaan) että maailma ei ole mustavalkoinen paikka ja kaikki eivät välttämättä pääsy samoihin ratkaisuihin kuin minä. Saattaapa jopa olla, että en edes ole oikeassa ihan joka asiassa vaikka kuinka uskoisin niin! :D

    En oikeastaan jaksa uskoa, että silloin tällöin rintarepussa kannettu lapsi saisi siitä pysyvää ja vakavaa haittaa. Itsellekin tämän asian selvittäminen juurta jaksain tuli ajankohtaiseksi vain siksi, että lapsi nyt sattui olemaan pieni terroristi joka vaati olla sylissä 24/7 :)

    Yritän siis omissakin puheenvuoroissani muistaa, että Suomessakin edelleen lapsien hyvinvoinnin suurimmat uhat ovat vanhempien päihteidenkäyttö ja mielenterveysongelmat. Ei se, missä kantolaitteessa häntä kannetaan tai nukkuuko hän omassa sägyssä vai perhepedissä. Itse asiassa, kun lasta ylipäänsä kannetaan jotenkin ja hänen nukkumisjärjestelyjään on mietitty, asiat ovat melko hyvällä tolalla, eikö? :)

    VastaaPoista
  21. Siis mitä tämä raivoaminen nyt oikein on? Mistä epäilette että

    a) olen edes käynyt lukemassa mitään BabyBjörnin materiaalia? En ole. Sain rintarepun isobroidiltani, joka sitä olmen laåsen isänä suositteli.

    b) ..uskon ylipäätään kaupallisten tahojen tuottamaa tekstiä? En usko. En kantoliinan valmistajien enkä BabyBjörnin. Juuri tästä syystä haluan linkkejä puolueettomien tahojen tekemiin tutkimuksiin. Suosittelen lähdekriittisyyttä kaikille.

    c) ..vauvaa kannetaan kasvot menosuuntaan? Ei kanneta.

    d) ..olen kouluttautunut kantamisen asiantuntija? En ole.

    Haluaisin vielä huomauttaa, etä tämä postaus ei edes käsitellyt mitään kantovälinettä eikä minulla ole mitään mielipidettä aiheesta - paitsi että kantoreppuihmiset ovat ihan vitun pelottavia.

    VastaaPoista
  22. Hei! Minä kans ostin kirpparilta Baby Björnin aikoinaan kun odotin esikoista. Kaikilla oli sellainen ja sitä kehuttiin, eihän niistä voi tietää. En edes ajatellut et se voisi olla jotenkin huono. Onnekseni ihan sattumalta löysin netistä tietoa, ettei BB olekaan niin hyvä, ja googlettelin lisää.

    Ostin sit kirpparilta Manducan, josta oon tykännyt tosi paljon. Sillä voi kantaa edessä, selässä tai lonkalla pitkiäkin aikoja kun siinä on se lantiovyö ja on helppo käyttää. Mieskin tykkää kantaa sillä. Suosittelen itse sitä!

    VastaaPoista
  23. http://www.babybjorn.fi/yrityksesta/Laaketieteen-asiantuntijoiden-kommentteja-babybjorn-tuotteista/laakarien-mielipiteita-rintarepuista/amanda-weiss-kelly/dr-amanda-weiss-kelly-om-anknytning/

    Tässä BB:n sivuilla löytyvässä videossa (toinen video sivuilla, "Osa 2 – Lapsen kehitys ja lapsen kantaminen") todetaan mm. se, että on vahingollista jos lapsen jalat ovat pakotettuna olemaan suorassa (viittaus kulttuureihin joissa kannetaan lapsi suoraksi paketiksi käärittynä). BB:ssä roikottaessa vauvan jalat taitavat sojottaa aika suoraan lattiaa kohden? Lapsi kyllä pyrkii vetämään jalkoja parempaan asentoon eli koukumpaan, mutta varsinkin pienempien lasten lihaksisto ei siihen pysty, vaan lapsi tyytyy roikkumaan mukana.
    Samassa videossa vähän myöhemmin kerrotaan lonkkadyslapsian hoidosta ja siitä miten lapsen jalat asetetaan niille edulliseen asentoon jossa lonkat pääsee kehittymään parhaiten. Ja asentohan on kantorepuissa toteutuva sammakkoasento.
    Videossa mainitaan, että jos lapsen lonkat ovat virheellisessä asennossa, siitä saattaa myöhemmin kehittyä lonkkien viheellinen asento.
    Pikkuvauvalla ei ole minkäänlaisia lihaksia millä se kannattelisi itseään, se on ripustettu avuttomana roikkumaan haaroistaan pahimpaan mahdolliseen asentoon, jossa sen selkärankaan kohdistuu liikaa painetta.
    Jos videon katsoo kokonaan, huomaa että puhuja puhuu "keeping the hips nice and flexed out", mikä ei toteudu rintarepussa. Videossa on mainittu astelukujen kera lapsen optimaalinen kantoasento (sama asento mitä käytetään lonkkadyslapsiaa hoidettaessa), mutta jätetty mainitsematta että tämä asento ei toteudu rintarepussa kantamalla. Pikkuvauvan asennosta rintarepussa saattaa saada jopa sammakkoasentoa muistuttavan, mutta isommalla roikkuu jalat suoraan alaspäin.

    Jos Baby Björnin kotisivujen videossa kerrotaan lapsen oikeaoppinen kantoasento, joka ei toteudu rintarepussa, niin uskotko ettei tämä ole Manducan valmistajan teettämä propagandavideo?

    VastaaPoista
  24. Heh, osa on pelottavia, isompi osa ei, vähän niinkuin vaikka sinisten autojen omistajistakin.

    Taisi käydä niin, että yksi ärhäkkä liinailija hyökkäsi ja muut ergonomisen kantovälineen omistavat koittivat sitten jatkaa keskustelua asiallisemmin argumentein. Huomaamatta sitten jäi, ettei kukaan koko keskustelua pyytänyt. :D

    Mutta juu, ihan työssäni ensimmäisiä asioita mitä uudelta perheeltä vauvan ollessa asiakkaana kysyn, että eihän teillä ole rintareppua, hyppykiikkua tai kävelytuolia? Käsken hävittää ne jos on. Seuraavaksi kysynm onko ergonomista kantovälinettä ja kehoitan hankkimaan jos ei ole.

    Merkillä, mallilla tai hinnalla ei ole väliä. Kunhan lapsen selkä on pyöreänä ja polvet selvästi peppua ylempänä, niin kantoväline on ok. Jos tämmöistä välinettä ei ole, niin sitten on parempi kantaa ihan vain sylissä. Väärä kantaminen on sitä haitallisempaa mitä pienempi lapsi ja oikea kantaminen sitten taas sitä hyödyllisempää mitä pienempi lapsi.

    Ja näin minäkin erehdyin vastaamaan kysymykseen, jota ei edes esitetty. Mutta näissä jutuissa se on ammattitauti. Pahoittelen ja toivotan ihania mökkipäiviä!

    T: Lasten ft.

    VastaaPoista
  25. Harmi, että sulle muodostui nyt kammottava mielikuva kantoreppuilijoista. Toivottavasti et nyt kuitenkaan vaihda kadun toiselle puolelle, jos joskus sellainen tulee vastaan. ;) Mä vähän luulen (ja pahoin pelkään) että meillä jokaisella (viittaan tässä ihmisiin) on joku juttu, josta tietää jonkun verran, haluaa tietää lisää ja intoilee asiasta siinä määrin, että haluaa jakaa jo löytämänsä tiedon kaikelle kansalle (ja kirjoittaa ylipitkiä lauseita). Ja kotiäideillä (viittaan tässä itseeni) näitä aiheita löytyy useampiakin. Oli kysymys sitten rintarepuista, tupakoinnista raskausaikana, turvaistuimista (mihin suuntaan se naamavärkki näyttää) tai myrkyistä ruuassa, aina niiden esille tullessa sappi saattaa kiehahtaa. Niin kantoreppuilijoilla kuin vyötärölaukkuilijoillakin (ne ne vasta pelottavia on). Ja mitä tulee siihen pyydettiinkö keskustelua vai ei, mitä muuta varten on julkiset blogit kommenttiosioineen, kuin keskustelua? Ugh, olen puhunut, taas. :D

    VastaaPoista
  26. Ekana Katjalle kiitos todella mukaansatempaavasta blogista, löysin tämän kesällä ja käyn silloin tällöin lukemassa :)

    Mekin saatiin baby björn ja manduca molemmat käytettynä lahjaksi. Olin kuullut haukkuja baby björnistä ja aattelin sen perustella googlettaa ennen kuin otin sitä käyttöön. Lukuisten nettikeskustelujen lisäksi löysin yhden hyvän ja mielestäni puolueettoman artikkelin aiheesta: http://www.babyidea.fi/reppuvsliina.html

    Tiedoksi sullekin, kun semmoista kaipailit :)

    -HS

    VastaaPoista
  27. Yksi kyssäri bb-vihaajille: miksi missään, ei siis missään keskustelupalstoilla, uutisissa, seiskassa tai kympi uutisissa ole koskaan ollut juttua aiheella: " bb pilasi lapseni lonkat ja puhekyvyn" ? Siis tämä kummastuttaa, jos kerta se on sellainen helvetinvehje mitä täällä on kuvailtu. Vai olisiko niin, että terve lapsi kestää satunnaisen kantamisen myös bb:llä?

    VastaaPoista
  28. Luen mielelläni erilaisia mielipiteitä ja väännän aiheesta kuin aiheesta, mutta kommentit siitä, että haluan tahallani vahingoittaa lastani ovat vain ja ainoastaan törkeitä ja tarkoitettu loukkauksiksi. Tämä "keskustelu" loppuu siis tähän.

    Jos jollain löytyy se lääketieteellinen julkaisu / tutkimus (EI siis maahantuojan tai jälleenmyyjän saitilta löydettyä tekstiä), laittakoon maililla. Olen sellaisesta kiinnostunut ja voin ottaa sen tiimoilta yhteyttä jopa BabyBjörniin - siinähän olisi skuuppi.

    VastaaPoista
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...