24.7.2011

Ei meillä

Historian tuhoisin joukkoampuminen Norjassa on herättänyt paljon keskustelua. Sen lisäksi, että teko oli kammottava, jälkipuinnin seuraaminen antaa tilaisuuden tarkastella demokraattisen yhteiskuntamme kipupisteitä. Kipupisteet löytyvät tarkastelemalla sitä, mistä media ei puhu.

Tekijä kuulostaa arvopohjaltaan suomalaisen yhteiskunnan tukipilarilta: hänhän on oman määrittelynsä mukaisesti konservatiivinen, isänmaan asialla oleva kristillisiin arvoihin uskova mies. Nuhteeton, äitinsä kanssa asunut syntyperäinen oslolainen. Lisäksi hän komppaa Suomen kansanedustajana toimivan henkilön mielipiteitä. Edustaja Halla-Aho itse kommentoi, että ei voi vaikuttaa, kuka häntä siteeraa ja missä yhteydessä. Ei muusan tarvitsekaan. Kukin vastaa itse tulkinnasta, myös sävyeroista.

Entäpä hänen maailmankatsomuksellinen vakaumuksensa. Koska tekijä ei ollut muslimi, uskonnolla ei ilmeisesti ole merkitystä tapahtuman kannalta. Kukaan ei nosta esiin kristillisen kirkon väkivaltaista historiaa, sen harjoittamaa syrjintää eikä koko kristillistä maailmaa vaadita tuomitsemaan iskut. Nyt tämä oli yksittäistapaus, josta vain tekijä itse on vastuussa vaikka hän on jakanut mielipiteitään "jyrkän kristillisillä verkkosivuilla". Onko laumansa löytäneitä lampaita enemmänkin? Tuleeko yksittäistapauksia lisää? Onneksi meillä Suomessa kirkon asema valtion kiinteänä osana tarkoittaa, että tällaisia fanaatikkoja ei löydy.

Lisäksi häntä kuulemma kiinnostavat tietokonepelit (lisään tässä kohtaa hattuuni yhden kokonaisen pelargonian). Saaressa tapahtuneella lahtauksella kieltämättä on yhtymäkohtansa pelimaailmaan. Toimivatko tappopelit kätevinä kylmäverisen toiminnan simulaattoreina tai toteutuksen innoittajina? Etenkin kun lisätään yhtälöön vielä hänen muut harrastuksensa, metsästys ja aseet. Joihin hänellä oli lupa.

Sitten huokaistaan helpotuksesta. Onneksi näitä ei ole meillä.

28 kommenttia:

  1. Kyseessä on henkilö, jolla on vakava persoonallisuushäiriö. Terve empatiakykyinen lojaali ihminen ei tee tuollaista tekoa vaikka olisi mitä mieltä maastaan, maan politiikasta tai maan tavasta hoitaa maahanmuuttoasioita.

    Kyse on omasta purkautumattomasta vihasta, joka pahimmillaan pääsee ulos tällä tavalla. Uskonto, väkivaltapelit tms. voivat toimia kiihokkeina tällaiselle ihmiselle, mutta täytyy muistaa että ensin on mielen sairaus.

    VastaaPoista
  2. Niin, ja aseenkantolupia kannattaa antaa vikapäille.

    VastaaPoista
  3. Surkea homma. Ja mitä Raamatun sanomaan
    tulee, niin Jeesushan käski seuraajiaan jopa rakastamaan vihollisiaan ja olemaan kokonaan tappamatta toisia. "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu..." "Joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa taivallista isäänsä, jota ei ole edes nähnyt." on myös Raamatun aitoa sanomaa. Mutta hedelmistään puu tunnetaan.Onhan myös sanonta, että"lukee kuin piru Raamattua."

    Jos ihmisellä on vakava persoonallisuushäiriö tai vastaava niin hänhän vääntää kyllä tekstin ja sanoman kuin sanoman patoutumiensa polttoaineeksi.

    Tappopelit ja rasistiset tekstit ym tietty lietsovat vihantunteita ennestään.

    VastaaPoista
  4. Pelottavaa tässä tapauksessa on, että tyyppi tuntuu järjestäytyneeltä. Ei vaikuta ihan pelkästään yhden ihmisen kilahtamiselta, mitä manifestissaan viittaa johonkin temppeliherroihin. :(

    VastaaPoista
  5. Tiedätkö mitä? Ihan samoja teemoja (pelit poislukien) pyörittelin tänä aamuna Hesaria lukiessani.

    VastaaPoista
  6. Hemmo kuuluu vapaamuurareihin (temppeliherrat), jos mediaan voi tässä luottaa. Vapaamuurareita on Suomessakin, ihan tavallisia henkilöitä, korkeasti koulutettuja (?) En tiedä millaista ajatuksenvaihtoa näissä piireissä käydään, mutta ei yhden (psykopaatin) teon jälkeen voi koko yhteisöä mustamaalata. Tietysti on aina porukkaa (älymystöäkin), joka hiljaisuudessa hyväksyy nämä teot. On niitä, jotka vaan puhuvat ja niitä jotka sitten toimivat.

    Niin se vain on, että tämän päivän Suomessa pelkään enemmän "halla-ahoja" kuin alakerran Mohammedia.

    VastaaPoista
  7. Kyseessä on TAAS henkilö, joka ei pärjännyt ihmissuhteissaan, ei ole kyennyt liittymään ympäröivään yhteisöön. Ihan vaan oman äidin kanssa hengailu ja asuminen 30-vuotiaaksi voi muuttua aika patologiseksi ajan kanssa.

    Kyllä varmasti maailma tuntuu pelottavalta paikalta siellä yksin eristäytneenä. Pelkoa ja vihaa projisoidaan sitten maahanmuuttajiin. "Ja päättäjien poliittinen puoluekin on ihan väärä ja ne pilaa koko mun elämän". Aika narsistista ja melkoisia kaikkivoipaisuuskuvitelmia tuon ikäisellä miehellä, kun menee ja ratkoo asioita näin.

    VastaaPoista
  8. Uutisissa oli muuten kiinnostava kommentti siitä, mitä lapsille pitäisi sanoa ja ohje oli puhua mieleltään sairaasta ihmisestä. Tästä päästään vielä vaikeampaan aiheeseen: eivätkö sairaat ihmiset kuulu sairaalaan. Ja millä tavalla tyyppi on sairas, hänhän uskoo olevansa vallankumouksellinen (tosin hän yritti kumota valtaa teineiltä). Tätä on vaikea ymmärtää aikuisenkaan, saati selittää lapselle.

    Koska suhteeni uskontoihin on lähinnä säälivä, en ota kantaa Raamatun ristiriitaisiin horinoihin. Tärkeämpää on mielestäni se että tällaisia "jyrkän kristillisiä" ihmisiä kokoontuu keskustelupalstoilla ja he saavat mahdollisesti tukea ajatuksilleen. Siitäkin voi syntyä vaarallisia illuusioita.

    Mitä viimeisen anonyymin kommenttiin tulee peloista ja eristäytymisestä, olen täysin samaa mieltä. Mielestäni Suomessa on paljon tätä erilaisuuden pelkoa. Toisaalta tyypin duunikaverit pitivät häntä mukavana tyyppinä, eristäytyminen oli siis vapaaehtoista, ei perinteistä ujoutta.

    VastaaPoista
  9. ahdistava tapahtuma. kiitos kirjoituksestasi. minua on mietityttänyt julkisen keskustelun puhe vain tekijän äärioikeistolaisesta taustasta, äärikristillisyys on lähes vaiettu. Se on tabu, ehkä se sattuu liian lähelle meidän läpikristillisessä kulttuurissamme.

    VastaaPoista
  10. Minä en ajatellut lastenversiossa kuitata tekoja mielenvikaisuudella, koska Italian menneiden vuosikymmenien oikeisto- ja vasemmistoterriristitkin on tuomittu ns. täyspäisinä. Kerron että jos valtiojärjestyksestä ei tykkää, siihen täytyy vaikuttaa äänestämällä, eikä Berlusconiakaan saa tappaa vaikka mieli tekisikin.

    VastaaPoista
  11. Ihan pienten lasten kanssa ei tarvitse pitäytyä aivan totuudessakaan. Riippuen ikätasosta, itse antaisin lapselle sellaisen selityksen, joka ahdistaa mahdollisimman vähän (en nyt kyllä satujakaan ala keksimään, mutta...). Ehtii se ahdistua maailman pahuudesta vähän myöhemminkin!

    VastaaPoista
  12. "Jyrkän kristillisten" lisäksi on toki olemassa myös jyrkän ateistisia ja jyrkän kyynisiä agnostikkoja. Maamme on ennemminkin läpi relativistinen kuin ja varsin "maallistunut" kuin "läpikristillinen.

    Ja jos tuomitsee Raamattuun perustuvan maailmankatsomuksen säälittäväksi ja tyhjiin horinointeihin perustuvaksi ei itsekään ole luomassa hyväksyvää, suvaitsevaista ilmapiiriä.Sen sijaan kaikkinainen alentuva käjistäminen lietsoo vihan ilmapiiriä.

    Ystävällinen, toisinajattelevia kunniottava tyyli olisi karskia uhoa miellyttävämpi tapa vaikuttaa. Oli maailmankatsomus sitten mikä tahansa...

    VastaaPoista
  13. Mielestäni massamurhaajan toiminnan alkuunpanevana voimana oli halveksuva, alentuva ja besserwissermäinen suhtautuminen maailmankatsomukseen, joka erosi hänen omastaan. Tämä henkilö piti säälittävän surkeina tiettyjen ihmisjoukkojen maailmankatsomusta ja toi sen selvästi esiin ja imi voimaa uhoamalla toisten samanmielisten kanssa mm netissä ja lukemalla heidän tekstejään.

    Mielestämme olemme jo samaisen pahimmillaan jopa massamurhaamiseeen johtavan tien alkupäässä, jos puhumme toisten, meistä erineviä kantoja omaavien maailmankatsomuksesta alentuvaan, halveksivaan ja pilkalliseen sävyyn.

    Massamurhaajat ovat aina ylemmyydentuntoisia besserwissereitä, jotka kokevat toisten ajattelumaailman olevan epäloogista, tuomittavaa höpäjämistä.

    VastaaPoista
  14. Jos itse on ateisti, on ymmärrettävää tosin kapeakatseista rynnätä julistamaan joukkosurmaajan teon taustavoimaksi kristillistä näkemystä.

    Jos itse on uskova, voi olla houkutus nähdä kaikkien käytöshäiriöiden taustalla epäselkeän, jäsentymättömän maailmankuvan.

    Oli oma arvomaailmamme mikä tahansa on hyvä muistaa, että tälläisen mehevän tilaisuuden tullen voi tulla kiusaus nostaa oman vakaumuksensa arvostettavuutta ja vahingoniloisesti näpäyttää toisesta arvomaailmasta ammentavia. Harva Raamatun sanomaan uskova jakaa tämän massamurhaajan ajatuksia samoin kuin kaikki muslimitkaan eivät jaa tiettyjen islaminuskoisten terroristien agressiivisia asenteita.

    Kaikenlaisten ennakkoluulojen lietsominen joko uskontoihin kuuluvia tai kuulumattomia kohtaan ei yleensä johda mihinkään hyvään.

    On merkillepantavaa, että kyseinen massamurhaaja muuten korosti, että hän on täysin vapaasti kasvanut ja saanut muodostaa ajattelutapansa ja käytöksensä jo pienestä miten on halunnut. Ehkäpä hänen vanhempansa eivät ole kovin sinnikkäästi opettaneet pojalle mitään eettisiä tai moraalisia peruspilareita.

    Kyseesssä voi olla myös aivojen etulohkon synnynnäinen häiriö. Magneettikuva voisi kertoa jotain. Joka tapauksessa miehen käytöksesssä on kylmäverisen psykopaatin piirteitä, empatiakyky näyttää puuttuvan tyystin.

    VastaaPoista
  15. Nyt Katja taisit sohaista kepillä muurahaispesään bloggauksellasi ja kommenteillasi!

    Kirjoitat kommenttiosuudessa:

    "Koska suhteeni uskontoihin on lähinnä säälivä, en ota kantaa Raamatun ristiriitaisiin horinoihin. Tärkeämpää on mielestäni se että tällaisia "jyrkän kristillisiä" ihmisiä kokoontuu keskustelupalstoilla ja he saavat mahdollisesti tukea ajatuksilleen. Siitäkin voi syntyä vaarallisia illuusioita."

    Pysytytkö kääntämään asetelman toisin päin:

    Joku voisi kirjoittaa: "Koska suhteeni ateismiin on lähinnä säälivä, en ota kantaa ateismin mainostajien ristiriitaisiin horinoihin.

    Tärkeämpää mielestäni on se, että tälläisiä jyrkän asenteellisia, ennakkoluuloisia ihmisiä kokoontuu blogeihin ja keskustelupalstoille ja he saavat mahdollisesti tukea ajatuksilleen. Siitäkin voi syntyä vaarallisia illuusioita."

    Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin...

    VastaaPoista
  16. Aihe tuntuu puhuttavan anonyymejä. :D Olisiko uskallusta kirjoittaa ihan omalla nimellä?

    Monella menevät nyt sekaisin mielipiteet ja suvaitsevaisuus. Se, että on muodostanut mielipiteensä ei tietenkään automaattisesti tarkoita ettei *suvaitsisi* muita mielipiteitä. Olen valtion ja kirkon eron kannalla, koska uskonnollinen syrjivä huuhaa on mielestäni uskonnollista syrjivää huuhaata. Minulla itselläni ei siis ole mitään syytä pitää Raamattua minään muuna kuin ihmisen kirjoittamana höpinänä. Te saatte luonnollisesti uskoa ihan mihin haluatte.

    Ps. Miksi muurahaispesää ei saisi sohia? Sehän paljastaa juuri näitä kipupisteitä.

    VastaaPoista
  17. Saathan toki vapaassa maassa sohia kuinka paljon haluaa muurahaispesiä...peräänkuuluttaisin vain oman kirjoitus-ja ajattelytyylinsä tiedostamista ja rehellistä kohtaamista. On helppoa olla repivä, haastavampaa olla rakentava!

    Jos haluaa edistää maailmassa hyvää, ei kannata laukoa ylemmyydentuntoisia, alentuvia kommentteja toisten maailmankatsomusta vastaan. Se ei edistä suvaitsevaisuutta eikä rakkautta maailmassa.

    Mielipiteitä on hyvä olla, mutta oman epäloogisuutensakin voisi joskus havaita.

    Ne, jotka syyttävät toisia jyrkiksi ja ristiriitaisuuksia horiseviksi saattavat itse kahta enemmän useinkin syyllistyä samaan.

    Itsekin kannatan uskonnon ja valtion erillään oloa ja en edes kuulu mihinkään ns. kristilliseen kirkkokuntaan. Minua kuitenkin jurppii ennakkoluuloinen uskovien maailmankatsomuksen ilkkuminen heti sopivan tilaisuuden tullen.

    Ne, jotka pitävät itseään laajakatseisina ja suvaitsevaisina ovat usein kaikkein suvaitsemattomimpia ja ennakkoluuloisimpia, jos tarkkaan analysoidaan...

    Amanda

    VastaaPoista
  18. Ai, luulin, että täällä on anonyyminä kommentointimahdollisuus, koska anonyyminä kommentointia pidät Katja ihan ok juttuna.

    Jos näin ei ole, anonyyminä kommentointimahdollisuus kannattaisi poistaa.

    Ps. Tutustu termiin kaksoisviestintä. ;)

    - Iloinen anonyymi

    VastaaPoista
  19. Amanda, en ole missään sanonut olevani erityisen liberaali tai laajakatseinen, en tietyissä aiheissa edes erityisen suvaitsevainen. Tiedostan erittäin hyvin omat rajoitteeni mutta en myöskään katso että mielipiteitäni pitäisi mitenkään loiventaa. :)

    Iloinen anonyymi, kiitos erottautumisesta - ei sen tarvitse tuon ihmeellisempää olla. :) Sallin anonyymin kommentoinnin siksi, että äitiysaiheita käsitellessä tulee helpommin jaettua oma kokemuksensa. Näissä yleisissä aiheissa en näe mitään syytä miksi kukaan kommentoisi anonyymina. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. :)

    VastaaPoista
  20. He hee...onpas Andreas- psykopaatti varsin tiukkis äärikristitty...oikein mainostaa prostituoitujen käyttöään!

    Eiköhän vain liene sekopää psykopaatti, joka vetelee sieltä täältä itselleen sopivaa ideologiaa, jonka sitten muuntaa ja muotoilee omiin sairaisiin tarkoitusperiinsä.

    Myhäilee sitten omaan olemattomaan partaansa, kun ateistit, kristityt, muslimit, agnostikot ja turhautuneet ikiväittelijät käyvät kilpasyyttelyyn syistä ja syiden syistä.

    Pahoja ihmisiä tulee aina olemaan vähintään pieni prosentti keskuudessamme.

    VastaaPoista
  21. Mielenkiintoista, minkälaista aggressiota koko kristillisyyden mainitseminen tuottaa. Taitaa osua liian lähelle omaa mukavuusaluetta.

    VastaaPoista
  22. Pieni lainaus Wikipediasta Fannyn kommenttiin liittyen:

    "Sarkasmi (muinaiskreikaksi σαρκάζειν 'repiä lihaa') tarkoittaa pidemmälle vietyä suppeaa, jopa yhden lauseen huumoria tai purevaa ivaa. Se voi olla joskus erittäin loukkaavaa tilanteesta, aiheesta ja ihmisestä riippuen. Usein kommentin sarkastisuus ilmenee piilomerkityksenä tai päinvastaisena, mitä lauseen suora merkitys on (esimerkiksi "Olipa viisaasti tehty" väärin tehneelle ihmiselle).
    Sarkasmia erehdytään usein pitämään ironian synonyymina. Sarkasmi on kuitenkin ironian alatyyppi, mutta poikkeaa ironiasta siten, että sarkastisella kommentilla on aina uhri eli on olemassa henkilö, johon kommentti kohdistuu."

    Blogin luonnehdinnassa mainitaan, että tyylilaji on SARKASTINEN. Pureva iva voi luonnollisesti provosoida, herättää jopa agressioitakin.Niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan. Pehmeämmän tyylilajin blogeissa on yleensä pehmeämmät vastakommentitkin.

    Amanda

    VastaaPoista
  23. Amanda, en tarkoittanut vain tätä blogia, vaan koko aiheen käsittelyä yleensäkin. Joskin on pakko sanoa, että blogin tyyli on joiltain anonyymeiltä mennyt aika lailla ohi - sarkasmi kun on joskus aika vaikea laji ymmärtää.

    VastaaPoista
  24. Mä en muuten ihan ymmärrä aina blogeissa anonyymien kommentoijien kritisoimista. Yhtä anonyymejä nimimerkin taakse kätkeytyvät ovat. Voisihan sitä käyttää vaikka mitä ja perustaa ihan millaisia profiileja haluaa - mielestäni ihan yhtä anonyymiä.

    VastaaPoista
  25. Olen ihan samaa mieltä kuin pilami! Usein profiilit eivät paljasta juuri mitään tai yhtään mitään kirjoittajasta.

    Tuohon Fannyn viimeiseen kommenttiin sanoisin, ettei yleensä kannata aliarvioida lukijoiden tai kanssakeskustelijoiden älyä.

    En nimittäin usko, että sarkastisten kirjoitusten tai kommenttien ajoittain herättämät voimakkaat emootiot johtuisivat siitä, että sarkasmin kärkeä ei ole kunnolla ymmärretty.

    Voimakkaat reaktiot johtuvat usein juurikin siitä, että sarkasmi on ymmärretty ja se on koettu loukkaavaksi, alentuvaksi tms.

    Jo sarkasmin määritelmä alkukielellä viittaa repivyyteen ja suomenkielisessä määritelmässä puhutaan purevasta ivasta, jossa lempeämmästä ironiasta poiketen on kohde tai uhri, johon tämä pureva kommentointi kohdistuu.

    Lienee tuttu juttu, että kohteet, jotka kokevat itsensä tai arvomaailmansa tulleen purevasti ivatuksi (purruksi ;) ) jotenkin älähtävät, kuka miedommin kuka agressiivisemmin persoonallisuuden hyökkäävyystaipumukseen ja koetun ivan voimakkuuteen korreloiden.

    - Amanda

    VastaaPoista
  26. Pilami & Amanda, pointti tuossa rekisteröityneenä kommentoimisessa on se, että kaikki näkevät kommenttien tulevan yhdeltä ja samalta henkilöltä. Saman henkilön anonyyminä tapahtuva trollaus on yleisempää kuin uskottekaan.

    Huomauttaisin myös että yhtäkään blogia ei ole pakko lukea jos tyyli ei maistu. Turha kiduttaa itseään, eikö? :)

    VastaaPoista
  27. Mutta eihän uskonto itsessään ole paha asia; kaikilla ihmisillä on omat arvonsa, joihin tukeutuvat ja jotkut ihmiset pitävät uskontoa hyvänä viitekehyksenä, jotkut jotain muuta.

    Asiassa kuin asissa ääripäähän meneminen ja itsensä ja oman ajatusmaailman ylentäminen on negatiivinen asia ja täältä kumpuaa kaikki nämä sekopäät, jotka sitten vaikka uskollaan ja uskonnolla oikeuttavat väärät tekonsa.
    Mutta tällaisia ihmisiä ei ole mitään syytä rinnastaa uskovaisiin tai tuomita uskontoa sinällään. Minusta on mustavalkoista ja yksisilmäistä "sääliä" uskovaisia ihmisiä tai pitää koko Raamattua vain höpinäkokoelmana. Ja itsekin olen ateisti. :)

    VastaaPoista
  28. Daalia, juuri näin! Se että joku kategorisoi ihmiset esim uskonnon perusteella, on jotenkin hirveän heikkoa. Tyyli, jolla se halutaan ilmaista on yks ja hailee.

    -Anonyymi Riikka

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...