27.6.2011

Keeping it simple: kasviksia grilliin

Kesä, tori ja grilli. Siinäpä yksi mielenterveyden salaisuus - jos vaikka jollain olisi laskettu aika ollut juhannuksena ja hiukan alkaisi jo vituttaa että syntyykö se ikinä. Ja jos joku alkaisi epäillä, että se vitkastelee tahallaan kun tietää, että täällä on vastassa yksi valmiiksi närkästynyt mutsi.

Grillaamisen filosofiaan liittyy Suomessa sitkeästi kabanossi ja marinadissa uiva porsaankyljys. Kasvissyöjät tuntuvatkin edelleen olevan grillibileissä isäntäparin kauhu, vaikka sekasyöjillekin kelpaavia simppeleitä vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Esimerkiksi
  • erilaiset kuumennusta kestävät juustot kuten saganaki (tiristä päälle sitruunamehua), 
  • munakoisotahnalla täytetyt herkkusienet
  • pähkinäinen hempnut tofu kevyesti marinoituna
  • uudet kasvikset: tuoretta maissia saa vasta elokuussa, mutta sipuli varsineen, nauris, kyssäkaali ja porkkana toimivat mahtavasti kevyellä hunaja-öljy-soija -marinadilla ja nopealla pyöräytyksellä. 
  • Parilalle voi heittää myös eilisestä jääneet uudet perunat.


Viimeistely tapahtuu lisukkeilla. Kaalifanina Hannan blogista löydetty kaalisalaatti jäi laakista keittiöni vakireseptiksi.


Ja vaikka olen suuri kasvisruoan ystävä ja puolestapuhuja, pidän myös hyvästä lihasta. En näe mitään syytä syödä leipomotuotteiksi luokiteltavia makkaroita, oranssia broilerinmäiskettä, epämääräistä rypsipossua tai aaltopahvin makuista nautaa, luomua tai ei. Ja koska en syö lihaa päivittäin ja paljon kerrallaan, ei ole temppu eikä mikään panostaa laatuun, jonka kertoo suoraan hinta. Grillattu poron sisäfilee on täydellistä.


Jälkkäriksi jäätelöä, mansikoita, omatekemää kinuskia ja kermavaahtoa. Kunnon kulhollinen. Sen mielenterveyden varmistamiseksi.

8 kommenttia:

  1. Meilläkin oli jussina grillin ääressä sekä kasvis- että sekasyöjiä. Juttelimme siitä, miten mainoksissa ja mediassa grillauskulttuuriin yhä liitetään makkarankäryinen tosimiehet syövät lihaa-öyhke. Vie siinä sitten äijien grilli-iltaan jotain tofuvartaita (herkkusieni ehkä menee - jos se on kääritty pekoniin).

    Itse olen niin ikään vahvasti kasvispainotteinen sekasyöjä; lihaa ei välttämättä tule syötyä edes joka viikko. Loppujen lopuksi aika harvaan ruokaan liha tuo mitään lisäarvoa, etenkään mitkään marinoidut riekaleet. Ja tosiaan, kun lihaa syö harvoin, on varaa hankkia laatua.

    VastaaPoista
  2. Kati, näin on, ja tietty mainosten maailmassa on totta toinen puoli! Mä itse yritän muistaa eläväni pk-seudun kuplassa ja loppuviimeksi hyvin homogeenisessa ystäväpiirissä, jossa tofu ei ole järkytys. ;)

    Mitä mainoksiin tulee: jäi mieleen juhannuksen hesarin kansi, jossa mainostettiin jotain vatsa- / närästyslääkettä. Kuvassa oli keski-ikäinen, makkaraa pureksiva jenkkakahvainen mieshenkilö laiturimiljöössä. Voi masennus. Olisihan se ikävää kertoa, että jos jätät sen makkaran ylensyönnin vähemmälle niin ei ehkä tarttis activiaa eikä rennietä..

    VastaaPoista
  3. Kiitti vinkistä ja mitä herkkuja löytyykään Hannan blogista. Menee yksi jos toinenkin kokeiluun

    VastaaPoista
  4. No mutta noinhan sen pitäisi mennäkin: jos syö lihaa, syö harvoin ja panostaa sitten todella siihen, mitä suuhunsa pistää. Ja mikä olisikaan parempaa lähiruokaa kuin kotimainen poro?

    Mitä noihin mainoksiin tulee: kieltämättä pistää vähän huvittamaan kaikki activiaolorennieturvotusmainokset. "Söin vähän huonosti ja nyt turvottaa" - no entäs jos söisit hyvin? Ai pahus, mutta sitten jäisi ne tekomaireat määsyäntätäjokapäiväihananraikasta!-totuudet ihan hunningolle...

    VastaaPoista
  5. Katsoin monttu auki sitä Hesarin kantta. Tajuton mainos. Tai oikeastaan tosi osuva.

    Kiva kuulla, Henkka. Tervetuloa vaan tontille!

    VastaaPoista
  6. Kyllä sillä Hesarin mainoksella on aika laaja kohderyhmä, sillä monet keskí-ikäiset, hieman ylipainoiset miehet, jotka juhannuksena juovat kaljaa ja syövät makkaraa, lukevat myös Hesaria... Mitä tajutonta tässä on?
    Kaikki eivät myöskään vain syö hyvin eivätkä sitä aloita, vaikka joku sanoisikin, että entäpä jos alkaisit syömään vähän paremmin. Heille joku activia- jugurtti voi olla hyväkin lisä ruokavalioon, jos muuten ainoa maitotuote on rasvainen juusto.

    Itsekään siis en näitä mainoksia sinällään ymmärrä, mutta tässä nyt pari pointtia, kun meitä on niin monenlaisia...

    VastaaPoista
  7. Ei todellakaan ihme jos närästää, ruokavalion ollessa kuvan kaltainen. Närästys on varmasti myös kehon tapa kiljaista että muutapa jätkä vähän tuokailutottumuksiasi, tosin itse kärsin närästyksestä raskausaikana, joten voi se olla viesti myös siitä että on todella raskaana.
    Activian en usko olevan kenellekään hyvä lisä mihinkään, oli se ruokavalio makkaraa taikka rasvaista juustoa.
    Sitä paitsi rasvainen juusto on jumalten ruokaa, minun mielestäni. Meitä on niin monenlaisia, olet oikeassa.

    VastaaPoista
  8. Eikö se acticia ole ihan tavallista jugurttia, johon on lisätty maitohappobakteeria (ja tietenkin sokeria ja paria E- ainetta)?
    Joo, en ole purkkia sen tarkemmin katsonut, mutta ei se musta nyt niin kamalalta kuulosta, jos ihminen syö muutakin. Rasvainen juusto ja rasva muutenkin on hyvää, kunhan sitä syö kohtuudella. Kuten myös olut. Mutta luuletko, että tuo esimerkkimies tekee näin? ;)

    Oikeasti on paljon ihmisiä, jotka syövät vuodesta toiseen aivan älyttömän yksipuolisesti ja köyhästi, joten siinä paletissa joku activia ei paljon paina, vaikka se terveellisesti syöviä kuinka ärsyttäisi... On myös ihmisiä, jotka eivät osaa kuunnella kehoaan saati tee mitään, vaikka olo olisi omituinen ja myös heille mainostetaan tuotteita kuten vaikkapa närästyslääkkeitä, joista sitten terveellisesti syövät vetävät herneen nenään. ;D

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...