20.5.2011

Askelmerkeistä

Leijonien voittomopon karkaaminen rotkoon on herättänyt paljon keskustelua. Yksi ystävä totesi muuttuvansa kukkahattutädiksi, mitä lähempänä neljäkymppiä häämöttää. Olen huomannut ihan saman.


Avainsana on se neljäkymmentä. Olisin ehdottomasti nykäissyt itsekin kännin, jos olisin jonkun lajin maailmanmestaruuden napannut, mutta tässä iässä olisin jo osannut ajatella huomista. Että saatana, huomennahan täytyy olla edustamassa torilla. Että sinnehän tulee sairaasti porukkaa ja varmaan pressakin. Että täytyypä käyttää vähän jarrupoljinta. Leijonapelaajissa oli kuitenkin paljon janareita ja ensikertalaisia. Jonkun olisi pitänyt kertoa heille, että hei kaverit, kameroita on nykyään muillakin kuin median edustajilla ja sitten on vielä sellainen jännä kanava kuin YouTube. Miettikää, mitä matskua sinne itsestänne haluatte.

Ja koska olen kohta 40, osasin odottaa, että torilla ei vallitsisi kepeä jättehejsan-meininki vaan ehta suomalaiskansallinen etunoja, jota en missään tapauksessa lapselle halua näyttää. Riittävän vaikeita kysymyksiä sataa jo muutenkin.

Koska kulta kuuluu myös lapsille ja nuorille, heitänkin vinkin seuraavien kultajuhlien järjestäjille (kyllä niitä tulee): odottakaa nyt helvetissä pari päivää! Torille olisi ehtinyt keskiviikkonakin, jolloin hätäisimmät juhlijat olisivat saaneet paineet pois ja promillet poltettua. Panostakaa äänentoistoon, televisiointiin ja tapahtuman laadukkaaseen organisoimiseen. Olisitte ehkä saaneet paikalle muitakin kuin örisevän Vesku Loirin.

Toinen vinkki menee valmennusjohdolle: kun opetatte maalintekokuvioita, opettakaa myös voittamisen askelmerkit. On nimittäin paradoksaalista, että sekä häviötä että voittoa seuraa häpeä.

KUVA: Yle

10 kommenttia:

  1. Juuri näin. Kiitos, etten tunne itseäni enää ainoaksi kukkahattutädiksi. T: 33v

    VastaaPoista
  2. Mä olen niin samaa mieltä. Kun katsoin pätkän sitä juhlintaa, niin melkein itku tuli. Pidän kyllä kovin positiivisena, että tästä todella nousi kohu. Ajattelin itse, että olen lähes ainoa joka kyseenalaistaa tuollaisen juomisen. Tosin en mä kyllä ymmärrä yhtään sitäkään, että mitä ihmettä ilmavoimilla ja jääkiekkomaajoukkueella on tekemistä toistensa kanssa. Ja mä olen kyllä vielä lähempänä 30:a kuin 40:ä.

    VastaaPoista
  3. Ja mä olen kukkahattuillut jo 25-vuotiaasta asti, eli vaivaiset alle 2 vuotta. Heh, millainenkohan MÄ olen sitten, kun alkaa se 40 lähestyä...

    Paradoksaalista, tosiaan, joutua häpeämään sekä häviön että voiton jälkeen. Ja tässä tapauksessa se häpeä ei edes ole sitä sellaista suomalaista "perinteistä" häpeää, vaan ihan ansaittua.

    VastaaPoista
  4. Minusta kultajuhlat olivat ihan omalla paikallaan heti maanantaina (?) mutta tyypit eivät tajunneet että eihän niiden duuni loppunut siihen matsiin vaan juurikin noihin kotiinpaluu-juhliin. Meillä töissä kännäämisestä saattaa saada fudut.

    Nimim. kukkahattutäti -yrittäjä :-)

    VastaaPoista
  5. Niinpä. Täällä myös kukkahattutäti ilmottautuu! Jätkät on ammattilaisia, mutta ammattilaisuus oli kyllä muutamalta kaverilta kaukana. Juhlia saa ja alko-juomaa ottaa, mutta jonkulainen järjen hiven vois olla mukana, etenkin kun vielä edustaa pitäis. Vetäköön örvellykset sitte "mökkibileissään";)

    VastaaPoista
  6. Saako osallistua Kukkahattutätien kokoontumisajoihin (TM) vaikkei ole ajokorttia?

    Loiri oli kuulemma (ainakin jonkun) pelaajan (selvinpäin esittämä??) toive, mutta muusta olen samaa mieltä. Tai olen kyllä Loiristakin, mutta enhän minä sitä ottelua voittanut, joten...

    Mutta joo. Mulla nousee vieläkin savu korvista. Viini maistuu mullekin ja voittajille kuuluu juhlat. Mutta. Miksi pitää aina vetää överiksi? Kuoharipullo ei olis ollut ihan niin säälittävän näköinen siellä lavalla (mä onnistuin bongaamaan vain jotain ihan muita) ja pieni skumppanousukas olis ollut tosi jees. Mutta ihan tasan on nautittu muutakin kuin pari olutta, jos pitää imitoida paavia ja pressa saa kyytiä. Tekisi mieli käydä kaikki puolustelevat "näkeehän lapset iskänkin humalassa" argumentit (tai siis "argumentit") läpi ja hieroa ne nilkka- ym. vaivaisten pelaajien naamaan. Mutta minä olen keski-ikäinen ja sivistynyt kukkahattis, joten antaa olla.

    Ihana blogi sulla, jos en oo aiemmin ihQutellut. :)

    VastaaPoista
  7. No, minä olen sitten vähäsen eri mieltä =). Olen itse lähestulkoon absolutisti, enkä ole koskaan ollut humalassa. Silti mielestäni Leijonista vain parilla kolmella meni "överiksi". Kukaan ei oksentanut presidentin päälle tai tehnyt muuta peruuttamatonta. Pari hassua haastattelua ja nuotinvierestä veisausta. Vai missasinko jotain?

    Viime vuonna tsekit juhlivat ihan yhtä "överisti", olivatpa voitonjuhlalavalla jopa pullot kädessä ja suihkuttivat yleisönkin kuoharilla. Ja ah, sitä tanssahtelua... Miten tähän reagoitiin? "Onpas meidän pojat hilpeällä tuulella, nyt juhlitaan!" Mutta kyseessä onkin huomattavasti rennomman alkoholikulttuurin maa - ehkä se on se ratkaiseva ero?

    VastaaPoista
  8. Mä haluaisin tietää Anonyymin määritelmän "rennomman alkoholikulttuurin maalle". Enkä tykkäis pahaa, jos olis tietoa siitä, miten tsekkilapset suhtautuu alkoholiin (vrt. suomilapset).

    VastaaPoista
  9. Nyt tämä eka anonyymi haluaa selventää ainakin omalta osaltaan, että niistä muutamasta juhlijastahan tämä koko kohu on lähtenyt liikkeellekin. Minua ei juhlintatapa yleisesti (laulaminen, tanssiminen jne sekä pienessä hiprakassa esiintyminen) vaivannut millään tapaa, vaan juuri niiden muutaman hlön överöinti. Kuitenkin äijille on varmasti jo opetettu moneen kertaan sitä, miten median edessä esiinnytään kun edustetaan esim. omaa seuraa, minkälaisia lausuntoja annetaan, miten käyttäydytään. Kyllä luulisi perusasioiden olevan hallinnassa. Juhlia saa, räkäkännejä ei Teitä katsomaan ja juhlistamaan saapuneiden ihmisten edessä saa vetää. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

    VastaaPoista
  10. Musta skumppaa olisi voinut roiskia eturiviin, tuskin eturivissä olijat olisivat pahastuneet. Riehakas saa olla, superhyperiloinen ja hyppiä kuin kenguru, mutta että siihen tarvittaisiin ihan hirrrvee räkäkänni, niin… Oliko se kulta sitten tarpeeksi nannaa, kun sillä ei mene pää sekaisin?!

    Musta tässä on kans sellainen jännä homma, että joku Jalonen sanoo, että "varmaan lapset ja nuoret ymmärtää". Niin, tosi monessa perheessä lapsilla ei ole vaihtoehtoja ja lapsethan ymmärtää aikuisilta vaikka mitä ja siksihän tää maailma on sekaisin. Aikuiset ei jaksa eikä tahdo olla aikuisia, eli kantaa vastuutaan.

    Tosi nillittävää ja muuta, mutta kyllä musta kaikki olisivat voineet skarpata. Kaverit olisivat voineet sanoa toisillee, että "ehkä tää setti nyt riittää", valmentajat olisivat todellakin voineet vaatia ja Kummola itekin sanoa, että nyt saaattana riittää viinalla läträäminen.

    Mä olen aina ollut ihan karsee kukkahattutäti ja musta tässä taas nähdään, että v ä h ä n olis hyvä kerrata yleisesti sellaisia juttuja, kuin Hyvät Tavat, etiketti (ei pullossa), edustaminen, peeeeärrä ja esimerkillinen käytös.

    Ei se tarkoita, että tylsää tarvis olla. Ehkä vaan kaikkimuistais ite eikä tarttis just YouTubesta kommelluksia kerrata.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...