31.5.2011

Annetaan

Iksu. Kuka rakastaa, kuka vihaa. Kuulun jälkimmäisiin, sillä olen vuosien mittaan saanut tarpeekseni paskalaatuisesta lastulevystä, joka kelpaa muutaman viikon jälkeen enää sekajätteeksi. Ja näköjään joku muukin kypsyi det är okej att ångra sig -vitsiin.

Heti perään on toki todettava, että paskaa myyvät toki muutkin, vähän kalliimmalla vain, ja toki Ikealla on hyviäkin tuotteita. Esimerkiksi se puhallettava hoitoalusta. En vain halua tietää sen ftalaatti-testeistä mitään.

Tässä huonekalujen rubikin kuutiossa, jota toista lastenhuonetta varten pyöritän, olen törmännyt tähän nimenomaiseen laatuongelmaan: kolme lipastoa on vailla jälleenmyyntiarvoa. Nyt seuraakin ärsyttävän elitistinen mielipide: huonekalujen ei kuulu maksaa saman verran kuin kilo kasvattetua siikaa. Huonekalua pitäisi ajatella vähintään vuosikymmenen investointina - ostamisen kuuluu tehdä minunlaiselleni hamsterille kipeää! Tällöin kalusteen toimivuus, monipuolisuus, kestävyys, korjattavuus ja jälleenmyyntiarvo muodostavat tärkeän osan päätöksentekoa.

Kannattaa käydä huvikseen katsomassa vaikka Huuto.netistä kuinka monta Aallon jakkaraa annetaan pois. Ei yhtä ainutta. Sen sijaan Ikealta löytyy mm. vitosen pinnasänky. Miksi vähän kolhiintuneesta lastulevystä pitäisi maksaa mitään, kun Inkun putiikista saa uusia pikkurahalla? Annan siis pois eniten tarvitsevalle

  • 2 x Malm-lipastoa, väri "tammi". Hyväkuntoiset muuten, mutta laatikoissa ei voi pitää mitään raskasta, sillä pohjat romahtavat. Itse haluan lipaston, joka kelpaa muuhunkin kuin höyhenien säilömiseen.
  • 8-laatikon Hemnes-lipaston, väri mustanruskea. Ihan jees kaappi, mutta lipaston päälle ei kannata heittää farkkuja, joissa on vyö, sillä pinta menee lommoille ja maali irtoaa. Yhden laatikon etupaneelissa myös halkeama, koska laatikonpysäytin ei pysäytä kolmevuotiasta. Pinta vaatii siis fiksailua.

Laita mailia (kcjlahti at gmail.com), jos nämä sopivat käyttöösi! Nouto Espoosta. Ei panttia, ei palautusta, mutta niin on hintakin kohdillaan.

Ps. Ja muille huonekalufirmoille skidi vinkki: jengi ei oikeasti rakasta arpomista surkeiden kokoamisohjeiden kanssa toimitetun lastulevykasan äärellä. Ikea sentään osaa tarjota palapeleilleen suht idioottivarmat ohjeet, muut eivät. Tarjotkaa hyvälaatuisia, koottuja, kotiin kuljetettuja huonekaluja! Minä maksan kyllä. Mutta en näe mitään syytä, miksi yli tonnin kaappi pitäisi vielä kootakin itse.

26 kommenttia:

  1. Osuitpa taas naulan kantaan. Tytön synnyttyä etsimme lipastoa tytön vaatteille. mies oli antiikkisen kannalla, mutta sellaista ei meidän budjetilla löytynyt. Perustelut hänellä oli hyvät, jos huonekalu on kestäny 50-100 v kestää se meidänkin käytön. No ostettiin sitten Jyskistä ns. apteekkarin lipasto. Se on täynnä kolhuja (puu pehmeää), vetolaatikot ei toimi kuten pitää, pohjat irtoilee.. olemme valmiit heittämään lipastolla vesilintua, mutta minnepä sen laitat kun ei tosiaan jälleenmyyntiarvoa ole. Plus että kokoomiseen miehellä meni useampi tunti!!!

    Tuo linkin kaappi on käytännöllisen näköinen.

    VastaaPoista
  2. Meillä kävi muutossa silleen, että kierrätyskeskus ei suostunut ottamaan Ikean huonekaluja (matala (sohva)pöytä ja lipasto) mukaansa. Perusteena oli, että heillä on jo tarpeeksi ko. firman tuotteita, jotka eivät mene kaupan.

    VastaaPoista
  3. Ikeasta kannattanee ostaa jotain. Meillä olkkarin "kirjahylly" on kestänyt ihan jees sillä ipanat on jo sen verran isoja etteivät tao leluilla niiden pintaa lommoille tms. Sohvissa ja nojatuoleissa olen ollut ehdoton kotimaisen (=etelä-pohjalaisen) kannattaja mutta harmikseni menin viime talvena vipuun. Ja vielä kahdesti. Siihen Ikeaan. Jo nyt kaduttaa kun katsoo epäryhdikkäitä huonekaluja, jotka ovat olleet suht vähäisellä käytöllä.

    VastaaPoista
  4. Mieheni oli pari vuotta Saksassa töissä 2000-luvun alussa, itse jäin asuttamaan Suomen kotia. Saksasta ei ainakaan tuolloin löytänyt skandinaaviseen makuun muuta kuin Ikeaa, ja sieltä tulikin ostettua useita huonekaluja. Niistä on käytössä enää murto-osa, eivät kestäneet käyttöä eikä muuttoa. Olivat myös meidän viimeiset Ikea-huonekalut. Meillä on käytössä sanonta "loppuelämän huonekalu" - olemme sittemmin hankkineet hintavampaa mutta toistaiseksi on myös kestänyt.

    Sori, en tule hakemaan lipastoja! ;-)

    VastaaPoista
  5. Virpi&Elli, fiksu mies sulla! Toi musta lipasto oli muuten ihan ok, kunhan ei säilytä mitään sen päällä.

    Fru L., justiinsa. Ikean pitäisi olla velvoitettu ottamaan käyttökelvottomaksi menneet kamansa takaisin.

    Marika, Ikean huonekaluista mulla ei ole hyvää sanottavaa, paitsi ehkä vessan kaapeista. ne on kestäneet hyvin. Ikea on huonekalumäkkäri. Sieltä saa helposti ja halvasti jonkun semihyvän ratkaisun kun antiikkiliikkeiden, kirppisten ja kierrätyskeskusten koluamiseen menisi perkeleesti aikaa.

    sannika, hyvä periaate!

    VastaaPoista
  6. Vauva-lehden nettisivuilla on myydään ja ostetaan osioiden lisäksi "annetaan" palsta (tai oliko se lahjoitetaan), eli ehkä jos sinne vielä viitsit mainostaa näitä (jos et ole hakijoita jo löytänyt) niin saattaa joku lapsiperhe tulla hyvinkin iloiseksi. :)

    VastaaPoista
  7. Just niin. Ikeasta en enää osta, ellei ole pakko. Pinnat eivät kestä kulutusta ja tuosta Malm-lipastosta putosi tosiaan pohja, kun sinne latoi muutaman kirjan.

    Mutta ei ns. laatuliikkeetkään aina toimita priimaa. Ja palvelu takkuilee. Esim. meidän uutta sohvaa kokosivat kolmeen otteeseen, kun eivät osanneet ekalla kerralla. Itse saimme koota tuolit ja pöydät, mutta eivätpä keiku ja nitise valmiina niin kuin Ikean kalusteet. Eikä pinta mene ensimmäisestä kolauksesta piloille.

    Billy-kirjahyllyt ja vitriinit ovat ainoat Ikea-kalusteet, joista olen tykännyt. Ja lastenhuoneen kalusteet ovat kivoja ja halpoja.

    VastaaPoista
  8. Ikeassa on niin halpaa, ettei kai kukaan oleta sillä rahalla priimaa saavansakaan. Halpamerkkejä enemmän mua ärsyttää kalliimmat myyjät, jotka myyvät samaa moskaa, vain isompaan hintaan. Mistä ihmeestä se hinta tulee, jos tuote on edelleen aasiassa valmistettua lastulevyä?

    Suomalaisten tuotteiden kohdalla taasen ei voi puhua muotoilusta. Kaikki on itseään toistavaa ja mitään sanomatonta. Siinä suhteessa voisivat ottaa mallia ikealaisesta, samoin värivaihtoehdoisa ja muunneltavuudesta.

    VastaaPoista
  9. Ikeassa kuin missä tahansa muussakin huonekaluliikkeessä pitää vähän katsoa mitä ostaa. Siis nykyään. Tai alkaen ehkä jostain 80-luvulta. Tai 70. Silloin kun kaikki lakkasi olemasta ihan oikeaa puuta. Meillä on nyt käytettynä ostettu Ikean hoitolipasto vauvalla, ja menee kyllä ihan hyvin vielä ties kuinka monelle vauvalle. Mutta tuo taitaakin olla jotain oikeaa puuta...

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, hitsi, siinäpä olikin hyvä vinkki. Ehdin jo tosin heittää nämä Huutoon lähtöhinnalla nolla ja ilman hintavarusta... :/

    Helena, harkitsen tässä juuri uskaltaako Ikeasta ostaa edes pinnasänkyä kun kierrätettynä ei löydy sopivaa. Olen itse ajatellut siirtyä teettämiseen. Vielä kun löytyisi hyvä puuseppä.

    Marika, kyllä mä aina naiivisti kuvittelen huonekalua ostaessani että kyse ei ole kertakäyttötuotteesta.. Oli kyseessä sitten Ikea tai mikä tahansa muu liike. Ja on kyllä todella ärsyttävää huomata, että sama meno jatkuu kalliimmissakin kaupoissa. Suomalaisesta muotoilusta olemme myös täysin yhtä mieltä.

    Täällä siis Huudon tilanne, jos joku innostuu.

    VastaaPoista
  11. Meillä suositaan mun allergioiden ja astman radikaalin pahenemisen myötä nykyään vain kokopuisia huonekaluja. Ikeasta ostettiin pari vuotta sitten Malmin lipasto. Kun se otettiin pois paketista, mulle nousi kuume ja tuli karsea yskä. Kun lipaston osaset laitettiin takaisin pakettiin, kuume laski ja yskä loppui... Ei voinut olla mikään flunssa, ei se tule ja mene tunnissa. Käyn kyllä silloin tällöin Ikeassa, lihapullilla ja joskus ostoksillakin. Siellä on tosi hyviä ja kestäviä metallisia huonekaluja (mm. Helmer-lipasto), ja lasista valmistetut lamput on huippukamaa, niitä meillä on useampia ja kestävät, kestävät aina vain.

    Jos vielä olet pinnasänkyä vailla, niin voin suositella tätä:

    http://www.orashop.fi/www/popupcard.php?id=95

    Kokopuuta, Ruotsissa valmistettu, eikä ole edes pahan hintainen. Meillä on ollut tuo käytössä reilun vuoden, ja hyvin on kestänyt.

    - Salamanteri

    VastaaPoista
  12. Amen...siksipä viisastuneena olen täyttänyt kämpän kunnon huonekaluilla eli vanhaa tavaraa kirppareilta ja antiikkiliikkeistä. Ja mikä parasta, itse asiassa olen selvinnyt HALVEMMALLA kuin esim. Ikeassa. Sohvakalusto on käsittääkseni 1950-luvulta (epäilin 60-lukua mutta useat sanoo että se on 1950-luvulta) ja siinä on yksi pieni reikä alkuperäisessä verhoilussa, miettikää! Lisäksi vanhat huonekalut ovat kauniita ja niissä on sitä tiettyä rosoisuuttakin vähäsen elämää tuomassa uuteen asuntoon. Kaunista - ja halpaa plus kestävää.

    VastaaPoista
  13. Niin ja unohdin sanoa, että tämä rouva sohvakalusto (3+1+1) täydellisyys maksoi 120 euroa. Uuteen sohvaan tätä vanhaa rouvanhupakkoa en vaihtaisi mistään hinnasta.

    VastaaPoista
  14. Hei meillä ois hyväksi todettu peruspinnasänky halavalla. Malli on tämä http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=172796&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10008&compartmentId=10070&categoryId=10491#, ollut käytössä kahdella lapsella, oikein hyvä.

    VastaaPoista
  15. Ikean valkoinen pinnis on toiminut mainiosti esikoisella kolme vuotta ja siirtyy piakkoin syntyvän tosikoisen käyttöön seuraavaksi. Eli mun kokemukseni mukaan uskaltaa. Toinen ihan ok ostos on ollut lastenhuoneen hyllykkö, sellainen portaiden mallinen. Pääosin Ikean tuotteet ovat paskaa ja myös näyttävät siltä. Niin myös kaikki muu kohtuuhintainen, valitettavasti.

    VastaaPoista
  16. Billy ja Expedit toimivat varsin hyvin, niihin ollaan oltu tyytyväisiä. Muutoin siirrynkin kanssasi elitistiselle linjalle.

    VastaaPoista
  17. Helmililja, niin totta. Jännää kun puhutaan koko ajan puurakentamisesta niin mihin katosi massiivipuun arvostus huonekalumateriaalina..

    Salamanteri, kiiiiitos tosta linkistä!!! Mun on pakko soittaa tonne tehtaalle heti huomenna ja vähän haastatella että mistä matskut tulee ja miten paljon on suomalaista työtä mukana jne. Ja toi Lumi-sänky on aivan *täydellinen* ja toi uniikkikuosi vaunuihin olis tosi jees kun mulla olis just mutsilta perityt kankaat joista vois ommella takuulla ftalaatittoman vuorin!! Siistiä!

    Johki, niin, ei kaikki design tosiaan ole kallista. :) Mä oon vaan niin laiska ramppaamaan kirppareilla.

    Nina, kiitos tarjouksesta! Mä ihastuin kyllä ikihyviksi tohon Oran Lumi-sänkyyn kun se on oiekankokoinen jo olemassaolevaan patjaan, sen saa muunnettua taaperosängyksi ja siinä on vuodevaatelaatikko!

    Anonyymi, ok, hyvä tietää!

    Fanny, tervetuloa! :)

    VastaaPoista
  18. Lastulevy on varmaan materialia halvempaa. Massiivipuisia kalustita näkee nykyään akaasiasta ym. puusta valmistettuna, noita puulajeja kun kasvaa nykyisissä tuotantomaissa. Lastulevystä valmistetut huonekalut on myös kevyempiä, eli halvemmat kuljetuskustannukset. Aitopuisissa pitäisi ensin shipata painava materiaali Kauko-Itään valmistuspaikalle, ja sitten painavat valmiit tuotteet takaisin länteen.

    Ja Ikeaa kohtaan tunnen kyllä jotenkin sympatiaa, kun siellä on tosiaan jotain ihan kestäviäkin huonekaluja, ja ne ohjeet on hyvät. Sotkaa kohtaan sain kammon jo lapsena, kun meidän lipastoista romahteli laatikoiden pohjat ja etulevyt jäi käteen. Kohdistan lastulevyvihani siis siihen. ;D

    VastaaPoista
  19. Meillä oli itse asiassa tuossa jokuaika sitten kouluttajani kanssa väittely siitä onko Ikean huonekalut helppot koota vaikko ei. Juu, ne ohjeet on hyvät, mutta ongelmia pukkaa heit kun perus suomi-mies ryttää (klassisesti) kokoamisohjeet roskikseen ja yrittää silkalla miehen logiikalla koota niitä hökötyksiä. EI muuten ole kaunista kuultavaa (katseleminen on ihan ok, kun raivon hiki pistää siipan riisutumaan kohti urakan loppu päätä) :DD

    VastaaPoista
  20. Juurikin ollaan laittamassa myyntiin Elmon vanhaa pinnistä. En tiedä, vastaako valkea Brion sänky kriteereistäsi, mutta jos, ota yhteyttä vaikka FB:n kautta.

    VastaaPoista
  21. No juu, jos pitää valita Ikean ja Sotkan/Jyskin/Maskun välillä, valitsen ehdottomasti Ikean.

    Tulipa tässä työpöydän ääressä mieleeni, että ihmisen karsastavat ihan liikaa ns. rautakauppoja kalustusta pohtiessaan. Me ostimme Bauhausista kaksi 150x80cm täyspuista liimapuulevyä ja kaksi pakettia kromattuja jalkoja. Itse näpräämällä (hionta, öljyäminen, jalkojen asennus) sai perhanan hyvän näköisen kolmemetrisen työpöydän. Alle kolmensadan.

    VastaaPoista
  22. Katja, en itse valitettavasti ehdi kiertää kirpputoreilla vaikka tykkäisin, työ ja arki vie aikaa eikä sitten viikonloppuisin niin usein tule lähdettyä kun on paljon muutakin puuhaa. Kaksi huonekalua on kirppareilta, muut olen löytänyt netistä (joka tietysti sekin vaatii ehkä aikaa). Mutta kirppareilla ei varsinaisesti huonekalujen vuoksi tarvitse kiertää.

    VastaaPoista
  23. Meilläkin Ikealta Billy-hyllyä ja toimii ihan ok lapsen kirjoille ja peleille jne.

    Mutta todella raivostuttavaa on se, kun sinkkuaikoina ostin Muuramen Nepparia ja kun ne tuotiin kotiin, ei mukana ollut ohjetta saati ruuvaria. Eli illalla huoltikselle ensin ostamaan oikea ruuvari ja sitten arpomaan ne ruuvit oikein! Hintaa Stockalla oli ihan riittävästi noillakin "perushyllyillä".

    VastaaPoista
  24. Köyhän opiskelijan ääni tulee myös nyt kuuluviin! Asun tällä hetkellä Hollannissa, jossa lyhyen oleskelun takia piti saada vain jotain ja mahdollisimman halvalla. No, nyt on kuoppa ikea-patjassa, mutta enää muutama viikko siinä nukutaankin. Suomessa odottaa entistä suurempi asunto, ja ihan rehellisesti pitää sanoa, että kyllä sitä aika mielellään ostaisi jotain vähän laadukkaampaa, mutta kun sohvienkin hinta huitelee kolmessa tonnissa, eikä ikinä tiedä, miten sopii seuraavaan asuntoon/tulevan asuinkumppanin makuun niin ei siinä paljon mitään Vepsäläisen ovia kolkutella näillä tuilla ja palkoilla ;) Nyt harmittaa ihan vietävästi, että joskus teiniaikoina hylkäsin Artekin työpöydän, joka annettiin sukulaisille, koska "minähän teen läksyt lattialla". Nyt olis kovasti käyttöä sille sitten ruokapöytänä :) Suomessa mulla on Ikean sänky, ja mielestäni se on kyllä tosi hyvä. Ei ollut kyllä toisaalta ihan sieltä 100e päästäkään, että paras ollakin mukava :) Köyhänhän pitäisi ostaa aina laadukasta, mutta minkäs teet kun siihen menee sellanen kahden kuun palkka, nounou. Nyt on käynnissä sohvan metsästys sukulaisilta ja tutuilta, jos ei tärppää niin ikeareissu siitä taitaa tulla...

    Mutta peräänkuuluttaisin myös suomalaisilta huonekalufirmoilta vähän järkeä käteen. En kyllä tule ikinä ostamaan jotain "Tero" sohvaryhmää jota mainostaa peukkua näyttävä keihäänheittäjä tai joku pohjanmaalainen painija.

    VastaaPoista
  25. Mä möin just Ikean huonekaluja muutaman vuoden käytön jälkeen kun ei itselle enää olleet toimivat. Sohvapöytää, tv-tasoa, kirjahyllyä, muutamalle eri ostajalle. Ja sain mielestäni hyvin hintaa niistä, ja kuulemma olisi ostajat voineet vaikka enemmänkin maksaa (heidän sanojensa mukaan). Ihan varmasti saatan uudestaan vastaavat ostaa tilalle jos tulee tarvetta, laatu-hinta-suhteeseen olin tyytyväinen ja mun mielestä niitä on ihan kiva kasailla (harvinaisen helppoa monien muiden firmojen kasattaviin verrattuna).

    VastaaPoista
  26. Hei!
    Olen ostanut hyviä, kauniita ja kokopuisia kaluja Puupaja Steelasta
    http://www.puupajasteela.com/
    eka kerralla tuli Matkahuollon kautta, toka kerralla tekijät toivat Turun tienoilta Järvenpäähän peräkärryllisen meille ja naapurillekin jotakin.
    Ainakin osassa käyttävät tavallista myrkyttömämpiä aineita, ootas, tässä :
    "Valmistamme lastenkalusteita ja muita kalusteita piensarjoina.
    Teemme myös alihankintatöitä.

    Suurimman osan puuraaka-aineesta saamme omasta metsästä.
    Käytämme pintakäsittelyssämme paljon Osmo Color -puuvahoja."

    Taidan laittaa tästä kemikaalikoktailiinkin viestiä nyt kun sain kirjoitettua..

    Johanna

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...