24.1.2011

Maanantairakkautta

Huomasin taannoin, että vastoin kaikkia odotuksia maanantaista oli tullut mun viikon suosikkityöpäivä. Olen nimittäin aina maanantaisin himassa etänä.


Monet ottaa viikon etäpäiväksi perjantain, mutta rauhallisella maanantailla saavuttaa mun mielestä enemmän: viikon perinteisesti väsynein ja paskin päivä onkin yhtäkiä se leppoisin ja saat loistolähdön viikkoon. Toiseksi paras päivä on torstai, kun kaikki mimmit on yhtäaikaa toimistolla pälättämässä. Siitä taas saa hyvän lopetuksen viikolle.

Kun kiirettä ei integroi itseensä heti aamusta rynnimällä julkisilla, hiki päässä ja läppäri kassissa kaupungin toiselle puolelle pohtien onko virtapiuha mukana ja jäikö puhelin yöpöydälle, hyvä rytmi säilyy koko päivän.

Se näkyy keskittymisessä. Jos joku asia vaatii keskimääräistä tarkempaa ajattelua, hoidan sen maanantaina. Mistä päästään tilastovääristymään, että mulle maanantai on työnteon kannalta ehdottomasti tehokkain päivä!

Koska unohdan helposti syödä lounasta, panostan maanantaina aamupalaan Hessun kera (keitetty kanamuna, paprika-raejuustoleipä ja tee eivät mahtuneet kuvaan).

Suosittelen maanantaietäilyn kokeilemista! Paitsi lehdenjakajalle. I need my news fresh.

4 kommenttia:

  1. Ihan paras postaus! Osittaisesta etätyöstä, ekoilusta (työmatkaliikenne) ja ajattelun ergonomiasta juttu myös Uuteen mustaan, kiitos!

    Lukekaapa nimittäin tämä: http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2011/01/23/kohta-ei-paa-enaa-kesta/2011761/139

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Heh, mä luin ton jutun, ihan asiaa. :) Mä joku aika sitten kirjoitin hidastamisesta, mun uuden vuoden lupaus on myös kolme läppäritöntä iltaa viikossa (eikä mäkkiä oteta koskaan esille ennen ysiä) ihan siks et aivojen on pakko saada levätä. Mut ehkä etätyöskentelyn vois ottaa käsittelyyn, joissain paikoissahan siihen ei varsinaisesti kannusteta...

    VastaaPoista
  3. Mä menin aikanaan (Ruotsissa) vanhempainvapaan jälkeen 80% töihin ja pidin yhden kotipäivän lapsen kanssa - maanantait kotona. Se oli IHANAA! Ja nimenomaan olla kotona just maanantait, kun tiistaina meni töihin tuntui että viikko oli oikeastaan ja puolessavälissä vaikka oli ollut kotona vain päivän:) Ja perjantait on töissä ihan mukavia päiviä, ihmiset on yleensä iloisia viikonlopun odotuksessa.

    Ylipäänsä tuosta kokemuksesta voin sanoa, että Suomessakin pitäisi suosia enemmän osa-aikaista työntekoa lasten ollessa pieniä (ja molemmille vanhemmille, meillä myös isä oli yhden päivän kotona - perjantait :).

    VastaaPoista
  4. Niin just, viikko rytmittyy ihan uudella tavalla! Mä kannatan myös molempien vanhempien osallistumista lastenhoitoon. Itse en osaa lyhennettyä työviikkoa tehdä, mutta hoitovapaata jaettiin myös Koti-Insinöörille. Tämä mielestäni auttoi tosi paljon vanhempien välistä yhteisymmärrystä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...