Aika juhlia

Silmiini osui vastikään tämä mainos, joka mukavasti muistutti siitä, että ekaan raskauteen sattui kaikkien perusjuhlien (pikkujoulut, joulu, uusi vuosi, pääsiäinen, vappu, hääpäivä ja juhannus) lisäksi myös kaksi tohtorikaronkaa, kahdet häät ja yhdet yo-juhlat. Ensi kevät näyttää erikoisjuhlarintamalla hiljaisemmalta ja hyvä niin.

Koska pommac kuuluu minun kirjoissani otsikon "hirveintä mitä tiedän" alle, tässä siunatussa tilassa joutuu olemaan varuillaan, mitä lasiinsa saa. En ole makeiden (enkä makeutettujen) limppareiden ystävä enkä periaatteestakaan vedä bileissä samaa tavaraa kuin metriheikit. Aion tänään skoolata shampanjalla ja jatkaa siitä seljankukkadrinkeillä. Seljankukkamehu on mielestäni kuohuvaa kuusenkerkkää maukkaampaa tavaraa, vaikka jälkimmäinen on ihan kelpo juoma sekin. Kadehdin kuitenkin avoimesti kaikkia, jotka eivät joudu vetämään seljankukkaa, ja lämmin osanottoni niille, jotka joutuvat.

Alkosta löytyy holittomana kaikenlaisia supermakeita kuohujuomia mutta hyvänmakuiset kuohuvat ovat kiven takana. Kertokaa jos tiedätte hyviä!

Hyvää Uutta Vuotta, hyvät ystävät! Sillä hyvä siitä tulee.

Ps. Aion testata kevätjuomana tämän Torresin valkkarin, jossa jäännössokerin määrä ei edellytä insuliinipistosta. Se tosin ei kerro vielä mausta mitään.

Lintukatiska

Ehkä vähän outo postaus, mutta ilahdun aina, kun näen nerokkaita, mutta yksinkertaisia ratkaisuja. Viimeksi näin tämän ystäväni nappaaman kuvan savolaisesta lumimaisemasta ja kiinnitin heti huomiota lyhteen vieressä roikkuvaan "ruokintakatiskaan".

Kävi ilmi, että systeemi oli kaverin isän itsensä duunaama. Ruokarohmut, kuten oravat (joitain tapiolalaisia yksilöitä ei nähdäkseni pysäytä mikään), varikset ja harakat eivät pääse apajille, kun talibuffan ympärillä on tällainen suodatin! Pikkulinnut sen sijaan mahtuvat verkosta vaivattomasti läpi.

Ja koska kaveri sattui juuri olemaan Kerimäellä käymässä, sain katiskan pikarahtina anoppilaan pikkulintujen joululahjaksi. Ja on kuulemma katiskassa kuhina käynyt! Jos kiinnostusta löytyy, näitä voi kysellä taideseppä Heikki Mieloselta, hinta on 25 euroa. Pikkulintujen ruokinnasta voi lukaista vaikka BirdLifen sivuilta.

KUVA: Toni Mielonen

Mikä on toisin osa 1

Ajattelin kirjoittaa pienen juttusarjan siitä, mikä näin toista kertaa raskaana ollessa on toisin.

Hyvin moni asia. Raskauteen keskittyminen on aivan eri luokkaa. En spontaanisti muista, mikä viikko on menossa. En jännitä ultria yhtään, kaikki menee niin kuin on mennäkseen. Mikään ei takaa mitään.

Ajattelin kuitenkin aloittaa pinnallisella aiheella: viikkoja on kasassa 15 ja näytän siltä kuin säilyttäisin paidan alla parivuoteen lakanaa. Housut alkoivat kiristää heti testin tehtyäni. Neuvolantäti yritti lohduttaa, että ennenaikainen pömpötys johtuu siitä, että keskivartalon kudokset antavat toisella kerralla hiukan helpommin periksi. Hiukan helpommin? Sanoisin, että kyseessä on kudosteni täydellinen luovuttaminen.

Näin nimittäin eilen viikko sitten kuvatun Uuden Mustan tv-mainoksen, jossa itsekin esiinnyn (tulee ulos tammikuun puolivälissä), ja järkytyin syvästi. Kuvittelin ennen kuvausta, että ihan hyvähän tää tilanne on, kun vähän vetää vatsaa sisään ja pitää ryhdin suorassa. Kukaan mitään huomaa. Juu ei. Jos tv lisää normaaliin ihmiseen kaksi kiloa, niin raskaana olevaan tulee kymmenen.

Olen siis raskaana, mutta näytän siltä kuin olisin metamorfoosissa muumimammaksi. Missä on tyylikäs, hehkuva raskaus ja alavatsan sievä pullotus?? I'm just fatnant.

Toivon tämän kevään menevän helvetin nopeasti ohi. Joku asia sentäs on ennallaan.

Ps. Lisäsin uuden paksuus-kategorian näille sessioille.

Hyvä joulu

Tämä oli hyvä joulu. Oli pehmeä joulusauna, lanttulaatikkoa ja pukki, jonka housut olivat revenneet. Olin ollut kilttikin. En saanut sukkapurkkia, mutta kyllä kannatti listata toiveensa.

Sain uuden pannumyssyn, omakutoisen tietenkin, ja väreihin sopivat lapaset ja kaulaliinan.

Sain lastenhoitolahjakortteja, teatteri- ja leffalippujen kera ja ilman. Anoppi lahjoitti vaatimattomasti lastenhoidon kausikortin vuodelle 2011.

Suurin yllätys oli uusi kamera. Koti-Insinööri oli kyllästynyt kuvauskiroiluuni (kuulemma sopii huonosti päiväkodin joulujuhlaan) ja hankki kunnon pokkarin, sillä järkkärinysvääjäksi minusta ei ainakaan vielä ole. Tämä hankinta tapahtui vasten tahtoani tietenkin, koska enhän minä mitään uutta elektroniikkaa tarvitse. Täytyy myöntää, että kuvaaminen on nyt aika kiitollista puuhaa. Kymmenessä vuodessa digipuolella tapahtuu aika paljon.

Sain jopa niitä vihreitä kuulia kierrätyskirjan kanssa.

Ipana sai sukset, joilla on hiihdetty jo muutama sata metriä. Ja tämän. Klassikoissa vara parempi, vaikka vaunut eivät jostain syystä enää puuta olekaan.

Yllättävin joululahja tuli jo aikaisemmin aattona, kun ipana tuli pyytämään isiä laittamaan pororullia. Melkein oikeilla ärrillä.

Miten teidän joulu meni?

Se on siinä

Odotan talvipäivänseisausta paljon enemmän kuin joulua. Paskakvartaali (loka-joulukuu) on nyt ohi! Minä voitin, vaikka olenkin aika piipussa. Huomenna siirrytään vuoden optimistiselle puolelle, joka enteilee tulppaaneja, keväthankia ja sitä hetkeä, kun on vielä valoisaa kun lähtee töistä. Maalikuusta voi alkaa jo odottaa mustarastaan laulua, mullan tuoksua ja leskenlehtiä. Carpe diem my ass, minä alan nyt elää keväässä.

On toki joulukin tervetullut. Kuusi on roudattu sisään tuoksumaan joulutunnelmaa, Snällerödsiä on hamstrattu kaappiin (vaikka se nyt valitettavasti mun osalta jääkin vähän vähemmälle) ja kaapissa on pähkinöitä, suklaata ja juustoja. Skidi hoilaa omatekemäänsä "Heippa jeesus" -laulua ja heiluttaa siniristilippua. Tämä perhe on valmis jouluun.

Ottakaa rauhallisesti. Ottakaa glögiä. Ottakaa töpseli pois seinästä.

Lämmintä joulua!

KUVA: Flickr / shandi-lee

Arpa on heitetty

Sain eilen tietää, että meneillään oleva vuosi on kiinalaisessa horoskoopissa Tiikerin vuosi. Tämä kuulemma tarkoittaa menoa ja meninikiä, hyvässä ja pahassa. Etenkin tiikereille. Vaikka en varsinaisesti usko horoskooppeihin, olisin ihan iloinen siitä, jos helmikuussa 2011 alkaisi seesteisempi jakso.

On oikeastaan ihan hyvä, ettei ihminen tiedä tulevasta. Kuten, että tänä vuonna vetäisin parituntisen suoran radiolähetyksen ydinvoimasta vuorokausi sen jälkeen, kun äiti olisi kuollut. Että järkkäisin Kongon kaivostoiminnan ja elektroniikkateollisuuden ongelmista englanninkielisen paneelin. Että kirjoittaisin artikkelin ympäristötietoisuudesta Suomessa. Ja että lokakuussa tuijottaisin epäuskoisena raskaustestin kahta viivaa.

Tänä vuonna olin viimeistään oppinut odottamaan odottamatonta, tai ainakin sopeutumaan siihen, että minun elämäni vastaava tuottaja muuttaa mieltään koko ajan; sinne mennään minne virta vie eikä selityksiä kuulu. Yllätys se oli silti. Olihan toisesta lapsesta toki puhuttu, soudettu ja huovattu koko järjen ja tunteen skaalalla, mutta olin jumissa sitku-vaiheessa. Nyt ei tarvitse enää arpoa. Elämä hakee sen uuden uoman.

Ipanallekin pitäisi kertoa, että siitä tulee isosisko, mutta en tiedä milloin ja miten. Satavarmasti se kysyy jotain vaikeaa. Ja se totesi juuri äsken ruokapöydässä, että onneksi meitä on vaan kolme, että istumapaikkoja riittää kaikille (huom. meillä on 10 hengen pöytä). Toisaalta, ehkä senkin on syytä oppia, että varmaa on vain jatkuva muutos. Mielensäpahoittajaa lainatakseni: "kaikenlaisia vaiheita tuppaa, vaikkei pyydä".

Ps. Olipa hyvä, että tuli hankkiuduttua eroon kaikista vauvakamoista raskausvaatteista lähtien. Nyt ollaankin ihan nollassa taas.

Joululahjoista part 3

Lupaan, että tämä on vika joululahjafilosofinen kirjoitukseni tänä vuonna!

Daniela pohti blogissaan joululahjoja, tarpeita ja haluja. Näiden kahden eroa on friikkiä miettiä, sillä itsekritiikki ja punainen lanka katoavat hyvin helposti. On selvää, että hyvätuloinen länkkäri haluaa enemmän kuin tarvitsee. Minäkin. Miten tarpeellinen edes määritellään? Onko tarpeellinen yhtä kuin välttämätön - pitääkö kysyä, pärjäänkö ilman? Tekeekö asian tarpeelliseksi se, että siihen aikoo joka tapauksessa investoida? Olisko vastaus, että tarpeellinen on asia, jonka puuttuminen vaikeuttaa elämää? Onko  olemassaolevan tavaran korjaaminen tarve (turhaa tavaraa ei tarvitse korjata)?

Tavoista voi myös tulla tarpeita. Mutsi osti mulle noin 25 vuoden ajan joka joulu lahjaksi paketin vihreitä kuulia (homma liittyi yhteen perheen sisäpiirivitsiin). Koska opin odottamaan niitä, se neropatti rupesi piilottamaan kuulat niin etten arvaisi missä paketissa ne majailevat. Oli hauska löytää boksi tai muovipussiin siirretyt kuulat villapaidan sisästä, kattilasta tai kirjojen välistä. Totuin syömään niitä kirjan kanssa joulupäivänä, olisin ollut järkyttynyt jos en olisi saanut kuuliani. Noh, tänä jouluna jää väliin.

Kaikki, jotka pohtivat tarpeitaan jouluna, pohtivat niitä muulloinkin - turha siis menettää mielenterveyttään. Tulin itse siihen tulokseen, että ongelmat, joihin olen vuoden mittaan törmännyt mutta jotka eivät unohdu tai ratkea itsestään, ovat tarpeita. Tarvitsen siis

• hyvän ompelijan yhteystiedot. Ruokapöydän tuolien 10v vanhat irtopäälliset ovat nukkavierut, keittiössä ei ole verhoja (kaihtimet tulivat kesällä rytinällä alas) ja sohvatyynystä hajosi vetoketju.
• ruokailutilan valaisimen asennuksen incl. koukun betoniporaaminen oikeaan paikkaan. Mulla on aina ollut hyvä hämäränäkö, mutta tän syksyn aikana olen huomannut tarvitsevani enemmän valoa lukemiseen. 
• pipon. Hukkasin rakkaan, vihreän pannumyssyni kuukausi sitten. Täydellinen pipo, paksu ja fleecevuorattu eli ei-kutittava. Miksi muut omistamani pipot eivät kelpaa? Koska vanha oli täydellinen. En tarvitse nykyistä pipoa vaan vanhan.
• liikuntaa. Jossen pääse likkumaan, tulen ärtyneeksi ja vaikutuspiirissäni olevat ihmiset kokevat kovia. Tarvitsen aineenvaihduntaa. 
• suksi- ja pyörähuollon. Haluan pitää kamani kunnossa, koska tarvitsen niitä.
• hierojaa.  Hartiat jumiutuvat jatkuvasta kirjoittamisesta, mutta minun tarvitsee kirjoittaa.
• lastenhoitolahjakortteja. Vanhemmat todellakin tarvitsevat yhteistä aikaa.
• Sukkapurkin.

Mitä te tarvitsette?

KUVA: Fazer.fi

Joululahjoista part 2

Minulta kysellään usein ekologisia lahjavinkkejä. Tylyin vastaus on tietysti se, että ekologisinta on jättää koko joululahjaperinne sivuun: aineettomissakin lahjoissa on mukana kulutusta (liikkumista, syömistä, kemikaaleja jne), joita ilmankin tulee toimeen. Ihan näin jyrkällä linjalla en tosissani ole, sillä joululahjojen sijaan on paljon tärkeämpää ylipäätään elää järkevästi ja ökyilemättä, ja tuotteiden materiaaleja, valmistusta, laatua ja alkuperää kannattaa miettiä muulloinkin kuin jouluna. Siispä mielestäni ekologinen lahja, oli se sitten tavaraa tai epätavaraa, tulee tarpeeseen. (Ekan joulupostaukseni kommenttiosiossa käsiteltiin hyvin lahjojen turhuutta vs. yllätyksellisyys.)

Toinen pointti ekolahjoissa on se, että lahjan pitäisi noin periaatteessa ilahduttaa saajaa eikä kouluttaa tätä tajuamaan elämäntapansa kestämättömyys. Ladattu bussikortti ei vannoutunutta yksityisautoilijaa saa julkisten käyttäjäksi. Ainoa tehokas tapa vaikuttaa on oma esimerkki, in my humble opinion. Mutta sen te nyt varmaan tiesittekin.

Tässä nyt kuitenkin mun ekolahjavinkit, jos näistä nyt jollekin iloa olisi. Anna siis lahjaksi..

..kulutustietoa. Kaikkien, jotka tekevät vuoden aikana minkäänlaisia tulonsiirtoja yhdellekään yritykselle, pitäisi lukea (Uuden Mustan lisäksi) Kuluttaja-lehteä. Kyseessä ei ole mikään ekolehti, vaikka näkökulma usein sellaiseksi muodostuukin. Uusimmassa numerossa esimerkiksi juttu hiusväreistä ja monikansallisten firmojen toiminnasta - ilman epäilyttävää hippeilyä! Hinta 26 € / 8 numeroa ei ole paha hinta pätevästä informaatiosta ja lehteä voi kierrättää ystäville tai muille perheenjäsenille.

..D-vitamiinia. Jos puoletkin siitä, mitä D-vitamiinin puutteen riskeistä sanotaan, pitää paikkansa, teet tyypille kohtuullisen terveyspalveluksen. Itse käytän vahvoja öljypohjaisia D3-tippoja. Huom. Kuulin, että vauvojen d-vitamiiniannostelun ja tulehduksien syy-yhteyttä on alettu kartoittaa suomalaistutkimuksessa.. Kertokaa, jos olette mukana!

..kirja. Ajattelemisen aihetta antavaa kirjallisuutta on tänäkin vuonna julkaistu valtavasti, sekä fiktion että asiakirjallisuuden saralla. Jos pistät opuksen kiertoon omasta hyllystäsi, et anna sikaa säkissä. Itse laitan eteenpäin tietenkin Kyrön Mielensäpahoittajan, jossa on ekoajatuksia moneen lähtöön.

..terveyttä, kuntoa ja elämänlaatua: jos saat innostettua ystäväsi tai perheenjäsenesi käyttämään olemassaolevia urheiluvälineitään, olet antanut lahjan jonka arvoa ei voi rahassa mitata. Sitäpaitsi etenkin luonnossa liikkuminen (hiihto, patikointi, retkiluistelu tai vaikka purjehdus) auttaa jengiä tajuamaan, että puhdas luonto ei ole itsestäänselvyys, vaan hyvinvoinnin väline, jonka olemassaolo pitää turvata. 

..lahjakortti johonkin ekokauppaan saattaa olla yhdistetty ostos- ja elämysmatka. Jos kyseessä on noviisi, mene itse mukaan: rohkaise kokeilemaan kuukuppia, luonnonkosmetiikkaa (jotain helppoa käyttökamaa) tai pesupähkinöitä. 

..juomaa. Portugalilainen Carm, italiainen Custoza ja Snälleröds-glögi ovat mainioita luomutuotteita. Jos asut suomalaisen viinitilan lähistöllä, käy tsekkaamassa, mitä kaikkea marjoista ja ompuista voi duunata. Jos saaja on paksuna, anna kuohuvaa kuusenkerkkää tai seljankukkamehua. Muista lahjoa myös itsesi.

Aineettomien lahjojen vinkkaajana on tänä vuonna kunnostautunut HSY. Sieltä kannattaa etsiä lahjakorttimatskua. Mä ainakin ilahdun lastenhoitolahjakorteista!

Paketointi onkin sitten oma lukunsa. Kannatan hilepapereiden karsimista minimiin: käytä kierrätettäviä kasseja, pakkauksia ja papereita. Paketointivinkkejä voimapaperista löytyy kässäguru Anu Harkin blogista.

KUVA: KotoLiving.fi

EcoBohemiaa lapsille

Sain vinkin uudesta nettikaupasta EcoBohemiasta, jossa on aikas kivaa kamaa pikkuskideille.

Tää mobile on superkaunis. Saako tollasen ostaa oman sänkynsä päälle?

Nää pitsitossut on jotenkin vanhanaikaisen juhlavat.

Lasisia tuttipulloja saa värikkäissä silikonikuorissa.

Naisille on asusteita, laukkuja, muutama minnan vaate ja kenkiä, mutta ei oikeastaan mitään, mitä en ole jo ennen nähnyt. Koruissa oli muutamia kauniita yksilöitä. Mut käykää itse tsekkaamassa niin tiedätte.

Mitä tekisit?

Pahoittelen vähän diippiä puheenaihetta, mutta minua jäi kiinnostamaan valtavasti sunnuntaisten pikkujoulujen puheenaihe.

Kun aikaa on iltaviidestä puoliyöhön, ehtii tuttujen kanssa kahlata aikamoisen agendan läpi. Yksi ajatusleikki vei kuitenkin mukanaan: mitä tekisit, jos sinulla olisi määrättömästi rahaa ja saisit tehdä mitä haluaisit? Jos olisit vapaa toteuttamaan itseäsi. Monisyinen kysymys, joka on sukua lottovoittospekuloinnille. Vaikka tällainen keskustelu on aina teoreettista, realiteetteihin nähden masentavaa ja jopa haihattelua, se tuo kiinnostavia asioita esiin sellaisistakin ihmisistä, jotka kuvittelee tuntevansa.

Oman kutsumuksen määrittely osoittautui yllättävän vaikeaksi. Monen oli ajatusleikissäkin vaikea päästää irti siitä, että rahaa ei tarvitsisi ajatella, sillä taloudellisen toimeentulon turvaaminen on iskostunut elämäntehtäväksi. Jos yhtälöstä otettaisiin pois myös aika, noin puolet sanoi kouluttautuvansa uudelleen. Minäkin. Nuoruudessa tehdyt opiskelupäätökset perustuivat senhetkiseen tilannearvioon, vanhempien odotuksiin ja sattumaan. Nykyään osaisi valita paremmin, omakohtaisemmin.

Samalla tuli vastanneeksi kysymykseen, jäisikö nykyiseen työpaikkaansa, jos toimeentulo olisi turvattu. Monet eivät jäisi. Toisaalta toimeentulon varmistamiseksi riittää, jos onnistuu saamaan palkkaa siitä, että tekee työtä, jonka osaa. Toimeentulolla saa ostettua vapaa-aikaa, jolla voi sitten tehdä mitä oikeasti haluaa. Ajatus siitä, että voisi työkseen tehdä sitä mitä haluaa, aiheuttaa henkistä huimausta.

Yritimme lopuksi päästä kiinni itseisarvoihin: millaisten otsikoiden alle kutsumus tai mielekäs tekeminen niputetaan. Esiin nousi kolme intohimoon perustuvaa teemaa: maailmanparantaminen, yrittäminen ja taide. Maailmanparantamisen alle laskettiin ihmisten-, ympäristön- ja eläintensuojelu, joko konkreettisena auttamisena (sairaanhoitaja, biologi, järjestötyö) tai maailmantilasta raportoimisen muodossa (toimittaja, dokumentaristi, tutkija). Myös omistamisen mielekkyydestä keskusteltiin: oma tennishalli olisi kiva, mutta itseisarvollinen omistaminen ei pitkän päälle kuitenkaan perustu intohimoon. Omistaminen sen takia, että tekisi omistuksellaan jotain ainutlaatuista tai työllistäisi - yrittäjyys - taas perustuisi haluun tehdä jotain omaa. Joukossa oli myös yksi, joka näki taiteen oman olemassaolonsa tyydyttävimpänä ilmentämisenä. Luovuuden purkaminen taiteeksi onkin intohimolaji jos mikä.

Kukaan tästä seurueesta ei maininnut vanhemmuutta (äitiyttä tai isyyttä) tai uskontoa. Nyt kysynkin, mitä te vastaisitte kysymykseen? Tiedättekö mitä puolisonne vastaisi? Löydättekö muita yläotsikoita? (ja sori jos tää on kiinnostavaa vaan mun mielestä!)

Kosteutta keuhkoon

Kuten tiedätte, en ole mikään elektronisten laitteiden ystävä. Olen kuitenkin parin viikon ajan pohtinut lähes päivittäin ilmankostutinta. Ensinnäkin sellaista määrää kosteusvoidetta, mitä iho tällä hetkellä tarvitsisi, en ehdi sutia pintaan. Toiseksi tekisi mieli sivellä jotain lökämenttiä myös hengityselimistöön. Vaikka emme olekaan allerginen perhe, tuntuu, että jokainen niiskuttaa aamuisin.

80-luvulta tuttuja ufoja saa näköjään edelleenkin, mutta oletan, että kehitys on kehittynyt 30 vuodessa ja muitakin malleja löytyy - bongasin mm. tämän R2-D2 ilmankostuttimen, joka hönkii höyryä USB-porttiin kytkettynä.. Kuningaskuluttajan testi vuodelta 2007 ei ollut järin mairitteleva millekään mallille (tosin R2-D2 ei ollut mukana).

Nyt kysynkin:

• käyttääkö teistä kukaan aktiivisesti ilmankostutinta? 
• Kuinka monella se on varastossa pölyttymässä?
• Mitä varten sen hankitte ja onko auttanut juuri siihen? 
• Laite käsketään sijoittamaan lasten ja koti-eläinten ulottumattomiin (eli vissiin talon katolle), joten missä pidätte sitä? 
• Onko torppa homeessa, ikkunat sisäpuolelta jäässä ja tippuuko tapetit seiniltä? 

Vastauksistanne kiittäen nimimerkki Epätietoinen

Kyllä en ole parempaa joulukalenteria nähnyt

..kuin tämä Mielensäpahoittajan joulukalenteri. Olen aivan fani. Ihan kuin mutsi olisi elossa.