Chef & Sommelier & Skidi

Laitettakoon jakoon yksi uusi ravintolakokemus: fine dining kera skidin. Ja se meni kuulkaa hyvin!

Pohdimme eilen illan ruokaa kunnes takapuolen korkeudelta kuului ehdotus, että "mennään lavintolaan!" Tuumasta toimeen. Halusin testata Huvilakadulle avanneen Chef & Sommelierin, joka on saanut parhaan mahdollisen luomuravintolaluokituksen ja mikäpä olisikaan parempi testausasetelma kuin ottaa skidi mukaan. Sen ideahan se oli.

Hyvä idea olikin. Ei tullut fiilis, että olisimme tiellä (vaikka olimme) tai ei-toivottuja asiakkaita (vaikka olimmekin silmiinpistävästi ainoa lapsiperhe). Päinvastoin. Tarjolla oli vain kahden hengen pöytiä, mutta meille järkättiin extra-tuoli. Lastenannoksia ei ollut, mutta homma purkitettiin keskustelemalla, annoskokoa pienennettiin pyytämättä. Skidille tuotiin ruokajuomaksi kivennäisvesi, jossa killui jäätynyt omenamehukuutio = menestys. Kokki Sasu Laukkonen tuli itse kysymään, mikä skidille maistuisi jälkkäriksi ja tuoksutteli voissa timjaminoksan kera paistamaansa gnocchia kuin mille tahansa asiakkaalle.

Ruoka oli mainiota: kauniisti lautaselle aseteltuja, upeita suomalaisia perusmakuja: ruista, kauraa, spelttiä, kuhaa, "roskakalaa", juureksia, kaalia, lammasta, omenaa, vadelmaa.. Leivät olivat itseleivottuja. Halvempiakin ravintoloita löytyy, mutta niin löytyy kalliimpiakin. Peukku.

Mitä onnistunut ravintolailta sitten edellyttää?

• Harjoittelua! Aloittakaa jollain perusravintolalla (mäkkäriä ei lasketa) ja katsokaa, missä kohtaa tarvitaan harjoitusta.
• Täydellistä ajoitusta. Menkää paikalle heti kun ravintola aukeaa. Ei ruuhkaa ja tunninkin etumatka auttaa. Useamman ruokalajin kanssa menee kuitenkin vähintään pari tuntia.
• Vanhemmilta auktoriteettia toimia projektin vetäjinä. Ja rohkeutta toteuttaa se.
• Skidiltä motivaatiota käyttäytyä rauhallisesti, kiinnostusta uusia makuja kohtaan ja pientä nälkää. Väsyneen lapsen kanssa ei kannata mennä.
• Äidin käsilaukusta olisi hyvä löytyä jotain pientä tekemistä tylsiin hetkiin. Meillä toimi nalleheijastin.
• Henkilökunnalta joustavuutta ja pelisilmää.
• Varasuunnitelmaa, jos kaikki menee päin persettä.

Homman pitää perustua siihen, että kaikilla on kivaa. Ymmärrän kyllä hyvin niitäkin, jotka eivät suurin surminkaan lähde tällaista kokeilemaan.

Miksi ylipäätään pitäisi tunkea hienoon ravintolaan vaatimaan erikoispalvelua? Siksi, että en itse halua eristäytyä lastenravintoloihin kymmeneksi vuodeksi tai tehdä ravintolassa syömisestä spesiaalitapahtumaa, johon tarvitaan aina lastenhoitaja. Ja siksi, että kulinarismi kuuluu lapsillekin. Ehkä ne oppivat arvostamaan ruokaa, jos ruoka arvostaa niitä.

Oi maamme Pohjoismaa

Tuoreen kyselyn mukaan yli 40 pinnaa Pohjoismaiden kansalaisista suhtautuisi myönteisesti Pohjoismaiden muodostamaan liittovaltioon. Kiinnostavaa.

Vaikka suurempi osuus kyselyyn vastanneista vastustaakin ajatusta, yritin hetken pohtia, miksi tämä olisi huono idea. En keksinyt. Miettikää nyt: kotimaiseksi muuttuisi Ikea, Junibacken ja nuuska, kolme kuninkaallista perhettä, öljy ja valaanpyynti, Christiania ja smörrebröd, tuhkapilvi ja Nato.

Mutta mitä Suomella olisi annettavaa pohjoismaisille ystävillemme? Ydinjäteonkalo. Itäraja. Metsäteollisuuden rippeet. Itsemurhatilastot. Maan tavat. K- ja S-ketjut. Hiihtoliitto.

Ei, kyllä tässä käy niin, että Suomi jätetään liittoutumaan Burkina Fason kanssa. Mutta kiva idea.

Hammaskemiaa

En ole ihan näin kiinnostunut hampaidenhoidosta kuin postauksistani voisi ymmärtää, mutta kun tein niin kiinnostavan löydön.

Olen ennakkoluuloinen kaikkia kemikaaleja kohtaan, varsinkin niitä, joita joutuu sisuksiin. Löysin vahingossa apteekista suomalaisvalmisteisen Salutemin lastentahnan, joka ei maistu miltään ja jonka paketissa lukee, että nieleminen ei ole haitallista. Ei ollut tullut mieleenkään, että tahnan joutuminen vatsalaukkuun olisi haitallista. Etenkin kun Ipanalla on tapana maagisesti imeä pepsodentit harjasta ja sylkeminen on pelkkä muodollisuus. Lastentahnan raidat ja väri kuulemma motivoivat harjaamaan. Motivoiko mansikanmaku sitten syömään?

Vittumaisena akkana päätin viis veisata motivaatioista ja pistin tahnat vaihtoon. Oli tuubin kyljissä komeilevien varoitusten syy mikä aine tahansa - fluori, natriumlauryylisulfaatti, triklosaani, parabentsoehappo tai väri- tai makuaineet - tulin siihen tulokseen, että tämän talouden aikuisetkin voivat käyttää tahnoja, joissa ei ole mitään muuta kuin tarpeelliset kemikaalit. 

Perustuotteita on nykyään vaikea löytää. Onko niistä tullut luksusta?

KUVA: Flickr / accent on eclectic

Mutsi soittaa

Mutsi on ollut poissa kohta viisi kuukautta. Koko ajan tulee vastaan tilanteita, joihin äitivainaa vahvasti liittyi. Erityisen hankalaa on yrittää muistaa, että Mutsille ei voi enää soittaa. Erikoisuutenamme olivat ei mitään asiaa -puhelut, joissa heti alkuun tunnustettiin, että substanssi puuttuu. Minä soitin yleensä Kampin liukuportaista matkalla bussille, Mutsi autosta Länsiväylän ruuhkasta. Nämä "asiattomat" puhelut kestivät yleensä parikymmentä minuuttia, ja sen aikana käytiin läpi sää ja ilmastonmuutos, Kirkkonummen keskustan kauppojen tuoretiskien tarjonta, poliittiset kähminnät sekä kaikkiin edellä mainittuihin liittyvät salaliittoteoriat. Näistä keskusteluista virisi Uuteen Mustaan aihe jos toinenkin.

Hullujen Päivien alla puolestaan meillä oli tapana käydä puhelimitse läpi tuotekataloogi. Tässä puhelussa meni vähintään tunti. Keskustelimme muodista, kumisaappaiden kestävyydestä, ruoanlaitosta, matkakohteista ja Merimekon kuoseista. Joka kerta lopuksi huomioitiin, että emme tarvitse mitään, joten Hulluille Päiville ei mennä. Jälkikäteen sitten tunnustettiin puolin ja toisin, että kuitenkin oli menty, vähintäänkin Rustical-kierreleivän perässä. 

Kaipaan myös yhteistä syysrituaaliamme: pimeysvalitusta. Mutsi vihasi vuoden viimeistä kvartaalia aivan yhtä paljon kuin minäkin. Lyhyt, mutta ytimekäs valitus sopi aloittaa tilanteen päivittelyllä ja henkilökohtaisen kurjuustason arvioinnilla, edetä toteamukseen joulun tulosta ja päättää toiveikkaaseen lausuntoon siitä, että tammikuussahan onneksi alkaa valostua. Valituspuhelussa käytetyt äänensävyt ja sanavalinnat olivat tahallisen liioiteltuja.

Tunnenkin olevani kommunikaatiotyhjiössä. En pääse eroon tottumuksestani ja äidin jättämä aukko on korvaamaton. Puhelut sitä paitsi perustuivat 36 vuoden aikana hioutuneeseen monitasoiseen viestintäkoodistoon, joka vastaa salakieltä. 

Taidan säilyttää Mutsin numeron osoitekirjassa ainakin niin pitkään, että voin alkaa soitella Ipanalle. Perinteitä täytyy vaalia.

KUVA: Art-es-anna

Mutta se on ilmainen!

Sain puhelinsoiton innokkaalta kirjamyyjältä. Yleensä taktiikkani on lopettaa puhelu hyvin nopeasti, mutta tällä kertaa olin miedosti kiinnostunut, sillä periaatteessa olisin voinut asioida lastenkirjakerhon kanssa. Myyjä sai jatkaa siihen asti, kunnes kuulin, että kaupan kylkiäisenä saisin kivan repun, pehmoeläimen ja jonkun pelin.

- Kiitos, mutta mä olen kiinnostunut vain kirjoista, en oheiskrääsästä.
- Nämä kuuluuvat tähän tarjoukseen ja ovat ihan ilmaisia.
- Joo, mutta kun mä en ole kiinnostunut mistään roinasta, vaan kirjoista.
- Voithan sä antaa ne jollekin lahjaksi..
- Että antaisin lahjaksi jotain ilmaiskrääsää, jota en halua itsekään..?
- Kyseessä ovat kyllä erittäin laadukkaat tuotteet.
- Rohkenen epäillä. Ilmaisuus ei yleensä ole laadun tae kuten esimerkiksi takuuaika. Mutta tehdään niin, että mä ostan mun kirjat ihan vaan kirjakaupasta. Kiitti moi.

Luulen, että tämä puhelinmyyjä merkkasi tietokantaan, että kyseisestä numerosta vastaavalla tyypillä on vakavia mielenterveysongelmia.

Ps. Tänään soitti tyyppi, joka halusi laittaa minulle postiin avaimenperän. Kyseessä olikin palvelu, joka tarjoaa postimaksun kun avaimet katoavat: löytäjä voi tiputtaa avaimenperällä varustetut avaimet postilaatikkoon ja palvelu lähettää ne sinulle. Kätevää. Ja varmasti maksullista, mutta siitä ei ollut puhetta.

Ajatuksia Homoillasta

YLEn Homoilta on IS:n mukaan kirjoittamassa kirkolle miljoonaluokan laskua: kirkosta on eronnut jo tuhansia ihmisiä protestinakirkon ahdasmielisyydelle. Ihmettelen tässä kohussa sitä, miksi kirkon sanoma on yllättänyt näin monet? Ei kai tämä ahdasmielisyys ole mikään salaisuus ollut?

Erosin itse kirkosta jo kauan sitten, koska en halua rahoittaa mitään uskonnollista toimintaa, vaikka siinä olisi pyyteetöntäkin hyväntekeväisyyttä.

Näen kirkon lähinnä kerhona, jolla on omat kummalliset sääntönsä, osaksi Raamattuun perustuvat, osaksi uskonnonharjoittajien luomat. En kaipaa elämääni irrationaalisia rituaaleja enkä halua tukea mitään herrakerhoja. Koko uskonto mukaanlukien myös homoparien vihkiminen on siis minulle yhdentekevä asia. Kirkon vihkimisoikeus on myös vaaliteemana mitätön verrattuna vaikka energiapoliittisiin linjauksiin, jotka takuulla vaikuttavat meidän kaikkien elämään. In my humble opinion.

Veikkaan, että YLE teki huomaamattaan palveluksen kristillisdemokraateille: Päivi on saanut pisteet kotiin omalta kannattajaryhmältään. Tällaisia suoria avauksia hänen kannattajakuntansa, joka oletettavasti luukuttaa kristillisten arvojen puolesta, haluaakin kuulla. Teemojen kirkastuminen tiivistää puolueen rivejä ja saattaa houkutella mukaansa muitakin homovastaisia kansalaisia, joille kristillisyys itsessään ei ole pääasia. Hesarin mielipidesivulla tänään Rauno Pelkonen Heinävedeltä ilmoitti, että ei näitä eroajia jää kirkon sisällä kukaan kaipaamaan, tämä eroaalto puhdistaa kirkkoa.

Tämän kerhopuuhastelun tekee ongelmalliseksi liitto valtion kanssa. Jos väkeä katoaa kirkosta enemmänkin, voidaan ehkä vihdoin kyseenalaistaa uskonnon pakkosyöttäminen. Lisäksi toivon, että suomalaiset aktivoituisivat muutenkin tajuamaan joukkovoiman mahdin. Tehdään mieluummin parisuhteen rekisteröinnistä normi.

Hunaja tepsii yskään

Ipana sairastaa todella vähän. Kolmessa vuodessa on koettu yksi korvatulehdus, yksi rota-ribbe ja tällä viikolla tuli tämän vuoden ensimmäinen nuha. Ravitsemusasiantuntija Juhana Harju kirjoitti sopivasti tällä viikolla Uuteen Mustaan artikkelin makeuttamisen vaihtoehdoista ja poimin sieltä tällaisen kiinnostavan vinkin tattarihunajasta yskänlääkkeenä:

"Tattarihunajan on osoitettu auttavan paremmin lasten yskään kuin vertailuryhmän käyttämän tavallisen yskänlääkkeen, jonka vaikuttava aine oli dekstrometorfaani. Kaikilla hunajatyypeillä ei kuitenkaan välttämättä ole yhtä hyödyllistä vaikutusta yskään kuin tattarihunajalla."

Koska en tiedä kauheampaa kidutusta kuin yö yskivän lapsen kanssa, olenkin antanut ennen nukkumaanmenoa hunajavettä ennaltaehkäisevästi parina päivänä - jännityksellä odotan tuloksia.. Hunajaa ei saa antaa alle 1-vuotialle, mutta muita suosittelen kokeilemaan! Tai kertokaa jos jo käytätte tätä konstia?

En erityisemmin hippeile lääkinnässä, mutta ilahdun kyllä jos luonnon omista konsteista on apua. Ja kaikilla on omat flunssarituaalinsa: Noora laittaa valkosipulia sukkiin (mikä saa kämpän dunkkaamaan vanhalta pitserialta) ja mutsi nappaili echinaforcea. Itse syön mustikkaa lähes vuoden jokaisena päivänä ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä ja nuhaan toimii mainiosti lemppariteeni aloe vera ginseg green. Laittakaa jakoon omat flunssantappovinkkinne!

KUVA: hunaja.net

Pyörät ja pannut ja muut

Postaus perfluorattujen pannujen vaihtoehdoista virinneen keskustelun innoittamana: ajatuksia materialismista. Kaikki termit on mun omasta päästä eikä tämä huutelu perustu mihinkään muuhun kuin törkeän subjektiivisiin mielipiteisiin, mutta menköön.

Koska olen yrittänyt pitää viime uuden vuoden lupaukseni hyvän kasvisruoan laittamisesta, olen huomannut, että kaksi asiaa tekevät kokkailusta miellyttävää: hyvät raaka-aineet ja kunnon keittiövälineet. Jälkimmäisistä ovat käytössä olleet opiskelija-aikojen räjähtäneet pinnoitepannut ja puulastat, joissa on kaksi piikkiä jäljellä..

Ruoanlaitossa on ihan eri meininki, kun veitset leikkaavat hyvin, taikinaa ei tarvitse kaulia viinipullolla, lastat eivät pala kattilaan kiinni kuumissakaan lämpötiloissa ja tehosekoitin vetää äkkiä sileäksi niin gazpachon kuin jäätkin. Tämän keittiövälineinventaarion myötä myös Koti-Insinööri on tykästynyt ruoanlaittoon, sillä se on miellyttävää. Ruoat valmistuvat vaivattomasti (kuvassa rapeat pinaattiletut Hannan reseptillä ja uudella pannulla valmistettuna), onnistuvat paremmin ja tiskit hoituvat helposti ilman hinkkaamista ja kovia kemikaaleja.

Kuten uuden fillarin hankkinut ystäväni totesi: joskus materia tuo onnea. Pitääkin tuoda! Voin kuvitella, että jäämies Ötzkin oli helvetin tyytyväinen keihäistään, turkistaan ja nuolenpäistään, sillä ne olivat hänelle tarpeellisia.

Minimalismi on alkanut kiehtoa mua, mutta se ei ole kaikkien juttu. Ehkä jengiä pitäisi kannustaa järkevään materialismiin. Määrittelen materialismin härskisti tässä sellaiseksi materian arvostamiseksi, jossa tunnetaan onnea itse tavaran käytöstä, ei sen hankkimisesta. Järkevä materialisti edellyttää, että uusi tavara vastaa tarpeeseen eikä haluun ja että tuotteen elinkaari on kestävällä pohjalla. Tarpeen taustalla voi olla ekotehokas liikkuminen, perheen yhteinen aika, ruoanlaitto tai energiansäästö. Järkevä tarve ei ole yhden sesongin mittainen investointi, siksi alhainen hinta ei ole olennainen valintakriteeri. Ja kun tavara koetaan hyväksi, siitä pidetään myös huolta.

Omakohtainen kokemukseni on, että mainossaastaa, jota suomalaiset rakastavat, tulee vain niin paljon, että jengi ei ehdi ajatella, mikä on tarpeellista ja järkevää - pakko saada heti -vaisto vie voiton. Olen itse oppinut hillitsemään halujani aika hyvin, toisaalta nykyään mun täytyy keskittyä siihen, että myönnän tarvitsevani jotain. Kaikkea sitä.

Kokkelin tekoon

Ei hyvää päivää. Kokkelivekkulit, jotka työntää naamaa valkoiseen jauhoon. Tuottaja varmasti nauroi itsensä kuoliaaksi.

Voi perfluorattu yhdiste

Olen metsästänyt Maddelle talvikenkiä. Kengistä tulikin supervaikea projekti Tarja Castelin kirjoitettua Ipanaelämää-blogissaan kiinnostavan postauksen siitä, että goretex sisältää sekä ihmiselle että ympäristölle haitallisia kemikaaleja. Kiitos ei. WWF raportoi, että näitä hormonitoimintaakin häiritseviä perfluorattuja yhdisteitä sisältävät mm. Teflon, Goretex, Stainmaster ja Scotchguard -tuotemerkit. Jees.

Olen aivan kypsä siihen, että kemikaaleja tutkitaan vasta kun vahinko on tapahtunut. Varsinkin kun näitä yhdisteitä löytyy jo joka puolelta ympäristöstä. Tuleeko sitä pannuista, vaatteista vai uimavesistä? Norjalaiset löysivät näitä yhdisteitä kaloista ja etenkin Suomen rannikon hauista - mikä lienee myös yhdisteen pääasiallinen tapa päätyä ihmiseen. Anteeksi, mutta miten ne ovat päätyneet kaloihin? Jätevedenpuhdistamoista ja kaatopaikoilta. Kaatiksellehan voi dumpata mitä vaan!

En halua ostaa tuotteita, joissa käytetään tällaisia aineita! Hackman on jo päällystänyt pannunsa keraamisella Ceratec-pinnoitteeilla (josta varmaan 50 vuoden päästä löytyy jotain skeidaa - jos ihmiset nyt enää onnistuvat parin sukupolven päästä lisääntymään), joka parin kokeilukerran perusteella on parempaa kuin teflon. Mutta mistä saisin ipanalle loskankestävät talvikengät? Pärjäisimmekö kumppareilla ja nahkasaappailla?

Linkkejä
- Environmental Working Group: PFC's - global contaminants
- EFSAn raportti (PDF)

Kiitti, Disney

Vuokrasin skidille ja mulle sunnuntaileffan. Mikäpä olisi mukavampi kuin Disney-klassikko Dumbo, lentävä norsu!

Leffa alkaa sillä, että haikarat tuovat sirkuseläimille eläinvauvoja.
- Äiti, eikö vauvat tulekaan massusta?
- Tulee, tässä leffassa nyt vähän hassutellaan, oikeasti myös eläinvauvat tulevat äitieläinten massusta.
- Mutta miksi noi nauraa tolle pikkunorsulle?
- No, siksi kun noi korvat on vähän isot. Mutta sehän on ihan tyhmää sellanen toisille nauraminen.

Sitten eläimet pannaan töihin sirkustelttaa pystyttämään pelottavassa ukkosmyrskyssä.
- Äiti, onko tää varmasti lastenohjelma?
- On on, nää nyt tässä vaan pystyttää sitä isoa sirkustelttaa, tää muuttuu kohta kivaksi."

Tämän jälkeen Dumbon äiti puolustaa lastaan kiusaajalta, minkä takia se vangitaan piiskalla pieksemällä, kahlehditaan ja eristetään lapsestaan.
- Kelataanko?
- Joo.

Dumbo pakotetaan hyppäämään korkeasta tornista.
Dumbo ja sen hiirikaveri vetää lärvit ja näkee pelottavia vaaleanpunaisia elefantteja (kohtaus kestää jotain 10 minuuttia).
Dumbo ja hiirikaveri herää puusta röökaavien varisten keskeltä.
Dumbo oppii lentämään, kun se hyppää jyrkänteeltä ja palavasta tornista.
Sitten siitä tulee tähti ja kaikki on hyvin.

- Äiti, ei katota tätä enää toista kertaa.
- Ei. Pikkukakkonen on ihan hyvä.

Disneyn tuotantojen rinnalla Saksikäsi Edwardkin on ihan inhimillinen. Tai sitten maailma on muuttunut vuodesta 1941.

Pohjoismaista viihdettä

Löytyykö ruotsalaisten etsiväsarjojen ystäviä?

MTV3-kanava lanseeraa tänä syksynä Kylmä Pohjola -nimisen ohjelmapaikan. Lokakuun 3. päivästä alkaen sunnuntain myöhäisilloissa klo 22.35 esitetään tunnettujen pohjoismaisten dekkaristien tuotannoista filmatisoituja tv-elokuvia.

Tänään Kylmä Pohjola -ohjelmapaikalla siis uutta Wallanderia, tulossa myös Stieg Larssonia. Jes!

Harrastuspaineita

Koska tänä kolmantena ikävuotena tuntuu lapsella tapahtuvan jonkinlainen käänne ihmisyyteen (joka varmaankin teini-iässä päättyy), olen pohtinut pitäisikö ipanan aloittaa jonkinlainen harrastus.

Tutut käyvät muksujensa kanssa liikunta- ja taideaktiviteeteissa, mutta itse pidän saavutuksena sitä, että käymme yhdessä kaupassa. Poden myös huonoa omaatuntoa jo etukäteen siitä, että en aio tönöttää minkään joukkuepelin kentän laidalla.

Ainoa vaihtoehto on aloittaa joku yhteinen harrastus. Ja koska viininryystäminen, murtomaahiihto ja kirjoittaminen eivät ole vielä metriheikin hommia, päätin aloittaa retkeilykoulutuksen.

Aloitimme Villa Elfvikin luontokeskuksen 700 metrin luontopolulla, jonka suorittaa kolmevuotiaankin kanssa ilman trangiaa ja telttaa. Tänään uskalsimme ottaa jo kahden kilsan kierroksen Nuuksiossa. Ipana käveli melkein koko matkan, mutta tunturi saa odottaa vielä hetken tai sitten mun täytyy bodata hartioita vähän lisää.

Retkeilyn motivaatiota lisää molemmilla se, että lopuksi ryystetään kahvit/pillimehut ja munkit jossain mukavassa kaffelassa. Itse asiassa: jos tarkkoja ollaan, se luettakoon toiseksi yhteiseksi harrastukseksi.

Tästä juurakosta mulle tuli mieleen se fiilis kun lentokone laskeutuu viiden minsan päästä Helsinki-Vantaalle ja ikkunasta näkee moottoriteiden risteilevän alla.

Kuppikunnat my ass

Rakastan Diiliä. Eikä tietenkään pitäisi provosoitua, kun Hjallis valittaa, että naisilta eivät ryhmätyöt suju. Kysehän on vain ohjelman markkinoinnista, sillä ihmiset haluavat katsella tappeluita. Olen kuitenkin kyllästynyt näihin stereotypioita rakentaviin lausuntoihin, että naiset muodostavat kuppikuntia ja olisivat pikkuasioista mieltään pahoittavia tunneihmisiä, selkäänpuukottajia ja kateellisia paskoja. Hohhoijaa. Kas vain, olen seurannut myös miesten välistä vittuilua, marailua ja nokittelua. Pahin työpaikkakiusaaja, jonka olen tavannut, oli mies.

Miesten hyvää ryhmätyökykyä perustellaan yleensä evoluutiolla: miehet ovat metsästäneet mammutteja yhdessä, jolloin hyvät ryhmätyötaidot ovat korostuneet, kun ei tarvitse käristää nuotiolla kanervia. Ovatko naiset sillä välin kököttäneet yksin luolassa toisilleen juonia punoen? Vaikea uskoa. Eiköhän ryhmätyötaidot ole olleet molempien sukupuolten etu. Tuskin naiset olisivat jaksaneet huolehtia lapsista, sairaista ja vanhuksista yksin. Onko kyse loppujen lopuksi motivaatiosta ja yhteisistä tavoitteista? Naisia kuitenkin arvostetaan esimiehinä, mutta työpsykologia ei tunnu käsittelevän tiimityöaihetta lainkaan. Onko jollain olemassa sukupuolten välisestä tiimityöstä faktaa? Vai onko kyseessä aihe, jota ei kukaan uskalla tutkia..

Neljän naisen toimituksessa joudumme joka päivä jakamaan toisillemme palautetta: onko jutussa kantti kateissa, onko kieliasu kunnossa, millaisia kuvia olemme valinneet. Olisihan se kiva vain kehua, mutta me kaikki tiedämme, että meidän kannattaa puuttua toistemme duuneihin, sillä niin saamme ulos hyvä juttuja. As simple as that.

Jos työmotivaatio on hyvä, ei tarvitse keskittyä perseilyyn. Ja eiköhän jokainen tajua, että jos oikeasti haluaa koota hyvin yhdessä töitä tekevän ryhmän, ei kannata laittaa yhteen seitsemää esiintymishaluista brand manageria.