Parisuhteen hoitoa

Kaveri iloitsi facebook-statuksessaan pienen lapsen isänä siitä, että oli päässyt vaimon kanssa ulos. Toinen kaveri etsii lastenhoitajaa jatkossa kaksi kertaa kuussa tapahtuvaa vanhempainiltaa varten.

Muistan itse Väestöliiton uusille vanhemmille tarkoitetulla kurssilla (kyllä) istuessani, kuinka hämmästynyt olin tutkimustuloksesta, jossa todettiin parisuhteen koetun onnellisuuden romahtavan lapsen syntymän jälkeen. En tajunnut ollenkaan. Eihän lapsi nyt vaikuttaisi meidän keskinäiseen suhteeseen millään tavalla! Mehän ollaan edelleen me ja sitten olisi se skidi.

..jees. Aika nopeasti ymmärrettiin, miten tärkeitä isovanhempien joululahjaksi antamat lastenhoitolahjakortit olivat. Vauva on mun mielestä helpointa jättää omille vanhemmille, mutta puheliaalle kolmivuotiaalle löytyy jo muitakin hoitajia. Matilda jäi ensimmäistä kertaa hoitoon kuusiviikkoisena ja on ollut siitä lähtien säännöllisesti muiden ihmisten hoidettavana. Tän kesän vastoinkäymiset ovat olleet huomattavasti helpompi hallita, kun on voinut ihan rauhassa huomioida hetken vain itseään.

Lastenhoito on ikuisuuskysymys etenkin niille, joilla ei syystä tai toisesta ole minkäänlaista hoitoverkostoa: suku saattaa asua kaukana tai isovanhemmat voivat olla huonokuntoisia - tai välit heihin poikki. Koska perheelliset kuitenkin haluavat nähdä aktiivisesti vaivaa parisuhteensa eteen, kysyntä tuo markkinoille yksityisiä hoitopalveluja.

Tosin lastenhoitokaan ei aina auta. Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä alkaa ydininsinööriksi.

Anna mun kaikki valittaa

On ilmoja pidellyt. Kaikkien aikojen hellekesä on saanut ihmiset valittamaan joko kuumuudesta tai valittajista. Nyt viimeksi MeNaiset infosi, että Suomessa on rajallinen määrä hellepäiviä, joten valittajien kannattaa keskittyä nauttimaan niistä 350 ei-hellepäivästä.

Hohhoijaa. Loppuvatko helteet valituksesta? Rangaistaanko siitä ihan järkyttävällä talvella? Mitä, jos ei valita? Onko sitten sisukas ja kunnioitettava ihminen? Newsflash: ei mistään epämiellyttävästä tarvitse pitää, oli se sitten kuinka harvinaista tahansa. Ja toistaiseksi meillä on ihan vapaus valita, missä menee miellyttävän ja tukalan raja. Ihan eri asia on sitten, onko valittajan elämäntehtävä valittaa kaikesta, jolloin hän ei ole kovin miellyttävää seuraa noin yleensä.

Itse olen akklimatisoidun nopeasti, joten en valita. Paitsi ihan vain parista jutusta.
1. Nukun ihan saatanan huonosti möksässä, jossa on 29 celsiusastetta.
2. Mustikat ovat kuivuuden takia mikroskooppisia, joten omavaraistalouteni kärsii.
3. Lomatennis läheisellä mustalla asvalttikentällä jäi aika vähälle.

That's all. Mutta ilmeisesti Perussakin pitäisi vain olla nöyrän kiitollinen siitä, että joskus saa vähän vaihtelua tavanomaiseen meininkiin.

Muumipeikko, Pikku-Myy, auton alle litistyy..

Muumimaailma oli samanlainen kuin viime vuonnakin. Väkeä oli viime kertaan verrattuna triplamäärä, ja varsinkin ruotsalaisia lapsiperheitä tuntui olevan paljon.

Helle teki kuitenkin halausfestareista kohtuullista piinaa, sillä kolmevuotias tietää jo minne haluaa, johdattelun mahdollisuudet (= "mentäiskö rantaan heittelemään kiviä?")ovat huonontuneet merkittävästi. Muumitalon ylin kerros vastasi huonoa saunaa: vähän lämpöä, ei yhtään happea ja aivan liikaa porukkaa. Itseni lisäksi säälin myös lastani valkoisissa karva-asuissa viihdyttävät näyttelijät. Tai ehkä en sittenkään: nehän saavat palkkaa. Minulta.

Annan paikan hinta-laatu -suhteelle kuitenkin kiitettävän, sillä ipana jaksaa puhua Muumi-Papan laivasta monta viikkoa. Eikä ole tarkoituskaan, että minä sinne kaipaisin. Jotain kertoo myös se, että paikassa visiteeraa vuosittain 300.000 ihmistä. Päiväranneke maksaa 20 euroa (sankarivanhemmille myytävät kahden päivän rannekkeet laskettaneen yhdeksi käynniksi), lisäksi paikan päällä safkataan (ehkä kympillä per hlö) ja ostetaan Muumi-krääsää. Kohtuullinen tili, vaikka siitä tietty maksetaankin näyttelijöiden palkat ja paikan ylläpito.

Lisäksi Muumimaailma-vierailulla voi hyvin kiristää lapsesta irti parempaa käytöstä ainakin  kuukauden etukäteen. Sen jälkeen voikin alkaa muistutella joululahjojen saannin vaatimusmäärittelystä.

Ps. Koska kesämökkimme sijaitsee kohteen lähimaastossa, on tiluksilla rampannut lapsiperhevieraita. Eräs skidi lallatteli otsikossa mainittua pilaversiota sen verran tehokkaasti, että se on nyt soinut päässä viikon.

Kyllä en pahoittanut mieltäni tästä vinkistä

Jos kaipaat lomalukemista, look no further: Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on täydellistä laituriluettavaa. Kiitos Inalle vinkistä!

Novellimaisesti kirjoitetut lyhyet luvut alkavat aina sanoilla "Minä niin mieleni pahoitin..". Kirjan kertoja ja mielensäpahoittaja on kasikymppinen, maalla yksinasuva suomalaisjäärä, jonka mielestä maailma muuttuu koko ajan huonompaan suuntaan. Mielensä kun voi pahoittaa niin monesta asiasta: rintaruokinnasta julkisilla paikoilla, ruokakauppojen tarjonnasta, uudesta moottoritiestä, jouluateriasta ja tietenkin naapureista.

Lainaus kappaleesta "Pitäydytään omissa", jossa mieli pahoittuu siitä, kun miniä lähettää ystävänpäiväkortin.

"Minä ehdotan tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää. Lähetetään naapurille, sukulaisille, kiertäville kaupustelijoille, Volvo Markkaselle, puhelinmyyjälle ja nuorisohurjastelijoille hyvissä ajoin kortti taikka mikä sähkökirje se nykyisin on. Siinä kerrotaan ne päivät jolloin on turha tulla koputtelemaan, eli aina. Ihan turha soitella taikka vilkutella taikka puhutella etunimellä, vaikka ei varmasti koskaan nähty. Ja sama takaisin, että minä annan olla rauhassa, jos sinä annat olla. Minä aion hakea tälle EU-rahaa."

Nauroin monta kertaa ääneen. Nauroin siksi, että ensin tunnistin luvuista äitini. Äiti oli mielensäpahoittaja isolla M:llä. Hän pahoitti kerran mielensä Marimekon myymälän miesten mallistoon niin, että kirjoitti Kirsti Paakkaselle kirjeen. Hän sai paluupostissa upeat lautasliinat ja kutsun johonkin taideteollisenkorkeakoulun ja design-yritysten symposiumiin keskustelemaan muotoilun tulevaisuudesta. Ei mennyt.

Toiseksi tunnistin kirjasta itseni. Ei omena kauas puusta putoa.

Kerrassaan nautittava lukukokemus, yhtä aikaa humoristinen ja koskettava, loistavia oivalluksia myös vanhemmuudesta ja lasten kasvatuksesta. Suosittelen kaikille, joiden mielestä maailma ei ole täydellinen.

Eläimellinen museo

Sain ystävältä vinkin, että luonnontieteellinen museo olisi lapsen kanssa täydellinen kaupunkilomakohde. Niin olikin. Ipana jaksoi vaivatta ravata kaikki näyttelysalit läpi, varsinkin kun loppuhuipennuksena oli vielä dinosauruksia. Mä diggasin melkein yhtä paljon ilmastoinnista.

Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt 30 vuotta. Ilmeisesti paikka on ollut liian lähellä ollakseen vakavasti otettava retkikohde. Voisin kuvitella että museossa voi hyvin käydä useamman kerran vuodessa: lapsi kasvaa niin nopeasti, että seuraavalla kerralla kiinnostavat ihan eri asiat. Tai samat, mutta mania on pahentunut..

Aikuiselle museokeikka saattaa olla raskas ellei ole aidosti kiinnostunut florasta ja faunasta. Kolmevuotiaalle nimittäin joutuu tilille, jos ei heti tiedä, mikä antilooppi vitriiniin on joutunut. Kannattaa siis valmistautua etsimään tietoa infolapuista ja (viitaten edelliseen postaukseen) selittämään, miksi seepra on leijonan suussa.

Ps. Yksi ehdotus olisi: yhdistetyn invavessan ja lastenhoitohuoneen hälytysnappulaksi kannattaa valita joku muu järjestelmä kuin 80 cm korkeudelle seinään sijoitettu houkuttelevan punainen nappula, jos haluaa välttää turhia hälytyksiä.

Ps2. Sanokaa toki joku, että tuolla ei olisi saanut kuvata..

Väkivaltaa maalla

Maalla elämä tulee lähemmäksi ihmistä.

Vietämme kesät mökillä Varsinais-Suomessa, jossa pääsee kosketuksiin lampaiden, hevosien, possujen, kanojen ja kalojen kanssa. Ruoan kanssa.

Ipana kävi ensimmäistä kertaa kalassa ja tietää nyt, miten ahven päätyy pannulle. "Ensin kalat napataan, koukku ronkitaan pois suusta ja sitten ne puretaan, naama irti ja massu ulos."

Lapsi suhtautui asiaan hyvin luonnollisesti, vaikka mun korviin toi kuulostikin vähän yksityiskohtaiselta. Ruoasta on tullut epäluonnollista, samalla tavalla kuin kuolemasta. Jostain syystä molemmat raivataan pois kaupunkilaisen näköpiiristä, pois tieltä. Ruoan alkuperää ei tarvitse ajatella, ja sitä on itse asiassa jopa vaikea ajatella. Ruoantuotannosta on tulossa mysteeri.

Olen ollut salaisesti ylpeä siitä, että syön vain eläimiä, joita pystyisin teoriassa itse tappamaan, eli kaloja ja lintuja. Kuinka ollakaan, kävimme naapurin sedän kanssa läpi myös kanalan kanojen kohtalon: niskat nurin, höyhennys ja "purkaminen".

Tajusin, että jos teoriani testattaisiin, söisin särkiä ja ketunleipiä. Checkmate.

Malja kupille

Pahoittelen: nyt tulee kirjaimellisesti alapään juttu, joka tuskin kiinnostaa mieslukijoita.

Parasta nykyisessä duunissani on se, että erilaisia uskomuksia ja ennakkoluuloja saa karistella melkein joka viikko. Jäimme miettimään, miksi lapsellaan kestovaippoja käyttävät äidit eivät tule ajatelleeksi, että itsekin voisi kerran kuussa kestoilla! Otimme testin kestokuukautissuojat: kestositeet, kuukupin ja luonnonsienet. Myönsin avoimesti, että mulle kuukuppi tarkoitti reilua lasia punkkua pms-vaivoihin.

Mulle osui testijakso - tietenkin - mökille, jossa on fasiliteettina vain kylmää kaivovettä ja huussi eli menkat mökillä ovat siis jokseenkin rasittava rupeama. Nyt otin kupin kauniiseen käteen.

Silikoninen kuppi on aika simppeli tuote, alkuvalmisteluiksi riittää keittäminen. Kupissa on myös "antenni", josta kuppi vedetään ulos, ja se kannattaa lyhentää itselle sopivaksi. Täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt tuotteesta: suhteellisen helppo ummikonkin käyttää ja pitkä tyhjennysväli on iso plussa.

Muutama note to self:
1. Sen enempää menemättä yksityiskohtiin: älä helvetissä käytä kuumaa vettä kupin tyhjennyshuuhteluun. Trust me.
2. Älä ota kuppia pois kiireessä ellet tykkää kohdunpoistosta ilman puudutusta. Tässä kannattaa muutenkin olla tarkka, ettei mene kuppi nurin.
3. Valitsin synnyttäneenä naisena suuremman kupin, mutta pienempi toimi ainakin loppuvaiheessa ihan yhtä hyvin. Kannattaa kokeilla molempia kokoja.

Kuukupin ohjeessa muuten luki, että kuppia ei saa käyttää yhdynnän aikana. Ainakin näin heteronormatiivisessa mielessä näen tällaisen käyttötapauksen aika epämielekkääksi yllätykseksi vastapuolelle.

KUVA: Lunette.fi

Hyvää karmaa

Minut yllätettiin asiakaspalvelulla, tällä kertaa positiivisesti. Tein Karma Shopista tilauksen kesäkuun viimeisenä päivänä. Sain seuraavan päivänä mailia:

Kiitos tilauksestasi. Päivitämme juuri parhaillaan verkkokauppaamme ja laitamme heinäkuun ajaksi vähintään -15%:n alennuksen kaikkiin verkkokaupassamme oleviin tuotteisiin. Jahka tilauksesi on saapunut sinulle ja olet kokeillut sopivatko tilaamasi tuotteet, niin kerrotko minulle tilinumerosi ja huomioin laittamamme alennuksen niiltä osin kuin tilauksessasi olleiden tuotteiden hinnat nyt muuttuvat.

Tyypit siis ottivat oma-aloitteisesti yhteyttä ja ulottivat alennuksen koskemaan minunkin tilaustani. Ihan vain siksi, että se on reilua.

Tänä nihkeyden, tympeyden ja välinpitämättömyyden aikana arvostan suunnattomasti tällaista elettä. Olisin ostanut vaatteet ilman alennustakin, sillä rahallinen etu oli aika pieni, mutta se, että kauppias pelkää, että minulle tulee paha mieli, on ennenkuulumatonta. Vai olenko vain poikkeuksellisen huonoilla kokemuksilla kyllästetty kuluttaja?

Reilu kauppa muuten porskuttaa. Ehkä kuluttajat haluavat omalta osaltaan poistaa maailmasta tympeyttä.

Ps. Tilasin muuten tämän Pranan empire-linjaisen mekon. Suurin osa tällaisista hellemekoista saa minut näyttämään karjakolta, mutta tämän mekon loistava leikkaus jättää kurveille tilaa olematta liian sotilaallinen. Suosittelen kaikille, joiden vartalotyyppi ei ole "12-vuotias varsa".

Onnistuneet lastenjuhlat

Matilda täytti kolme vuotta. Olemme siis jo harjaantuneita lastenjuhlien järjestäjiä. Onnistuneisiin juhliin on kolme sääntöä:
1. Vieraat ovat aikuisia.
2. Juhlia on yhdet.
3. Budjetti sata euroa incl. lahja.

Myönnän avoimesti, että en kestä pikkulapsia sisätiloissa, varsinkaan vuvuzela-tason möykkää tuottavina laumoina ja sokeriövereissä - puhumattakaan siitä, että tämä riemu pitäisi vielä järjestää useampaan otteeseen viikon sisällä. Kaikkea kanssa. Lisäperusteluina mainittakoon, että leivontarajoitteisena henkilönä olen paakkelssien suhteen täysin mummin varassa. En yksinkertaisesti kehtaa pyytää kuin yhden kakun.

Lapsettomat lastenjuhlat ovat oikeasti kaikkien etu. Miettikää nyt: rahaa ja hermoja säästyy, aikuisetkin viihtyvät, päivänsankari saa huomiota, eikä joudu kinaamaan leluista muiden uhmaikäisten kanssa. Toisaalta myös lapsivieraiden ei tarvitse vetistellä vieressä, kun päivänsankarin pakettimerestä paljastuu ihkauusi Turbomies tai pikkukemistin välineet, joista itse Kemikaali-Ali olisi kiitollinen. Väitän myös, että skidi saa kuninkaallisten häiden tasoisesta bilettämisestä vähän liioitellun kuvan omien syntymäpäiviensä tärkeydestä.

On tietenkin harvinaista, että perhepiirissä ei ole pikkulapsiperheitä. Jos vanhin veljeni ei pääse, Matilda on ainoa lapsi. Kolmivuotiaamme ei onneksi osannut vielä esittää vaatimuksia vieraslistan suhteen (paitsi koiravieraiden: kuvassa Pepsi, Lysti on jäähyllä lahjojen retuuttamisen takia). Kun vieraskanta epäilemättä joskus muuttuu lapsipainotteiseksi, juhlat muuttavat ulos. Tai sitten olemme matkoilla.

Ps. Madden päällä oleva DKNY:n puuvilla-pellavainen shortsimekko on ehkä paras kirpparilöytöni ikinä.

Jos helle ottaa päähän..

..ihailkaa tätä. Kuva ei ole mustavalkoinen vaan ihan aidoissa huhtikuun väreissä. Kuva on otettu Länsiväylältä bussin ikkunasta ihan siksi, että muistaisin kesällä, millaista paskaa suurin osa vuodesta on.

Tämä blogi ei muuten jää kesätauolle.

Hyvät hautajaiset

 En ole koskaan kuullut kenenkään kehuvan hautajaisia. Niitä ei liene tapana kuvailla, sillä on aika itsestään selvää, että hautajaisten kirkolliset rituaalit ja tunnelma eivät vaihtele kovin laajassa skaalassa.

Olin vähän yllättynyt siitä, että hautajaisistakin sai omannäköiset. Tosin tämä omannäköisyys lienee kompromissi vainajan tahdon arvailemisesta ja lähimpien omaisten toiveista.

Mutsin hautajaisissa oli vain kourallinen väkeä, sillä kutsuimme paikalle vain ihmisiä, jotka kuuluivat mutsin elämään. Tämä siksi, että se oli satavarmasti vainajan tahto ja siksi, että surevien on helpompi surra kun kaikki paikallaolijat ovat samalla viivalla.

Toinen ratkaiseva onnistumisen edellytys on ammattitaitoinen pappi. Papista otetaan mittaa, kun pitää puhua ihmisille, jotka on äkillisesti tuotu kasvokkain kuolevaisuutensa kanssa. Lisäksi henkilö, josta puhutaan, on otettava haltuun kuulopuheiden perusteella. Jopa tämä agnostikko viihtyi (= en kiemurrellut penkissä)

Nämä olivat hyvät hautajaiset.

Myös siksi, että aitoa, puhdasta surua on loppujen lopuksi yksinkertaista käsitellä. Se on syyllisyys, epätietoisuus tai katumus, mikä tekee hyväksymisestä vaikeaa ja suremisesta ahdistavaa, luulen.