Ystävä sä kaalien

Hei kaalin ystävät, tsekatkaa Uudesta Mustasta Merkkarin kaalipiirasresepti. Mä tykkään kaalista, mutta en oikein osaa laittaa siitä mitään (..yllätys), mut tää vaikuttaa riittävän yksinkertaiselta. Mikä parasta tässä voi käyttää valmistaikinaa eli ei tarvii leipoa ellei välttämättä halua!

Mä aion kokeilla tätä pääsiäisruoaksi, mutta jätän kyl veke kaiken epäilyttävän eli rusinat, kookoshiutaleet sekä ne sipulinsiemenet (MITÄ ne on).

Myrkyttynyt kehomme

Uh, ehdin kerrankin katsoa Prisman. Oli näin äitinä erittäin kiinnostava jakso: palkittu kanadalainen dokumentti, joka käsitteli elinympäristössämme esiintyviä synteettisiä kemikaaleja ja niiden kulkeutumista sikiöihin ja lapsiin.

Maailma on kuin globaali laboratorio, jonka koe-eläimiä ihmiset ovat. Ympäristöön vapautuu tonneittain myrkkyjä joka päivä. Myrkkyjä löytyy arkipäiväisistä tuotteista ja ne näyttävät myös siirtyvän lannoitteiden kautta ruokaamme. Kukaan ei kuitenkaan tiedä varmuudella, mitä vaikutuksia niillä on pitkällä aikavälillä eläville olennoille.

Laskelmien mukaan teollisuus on kehittänyt toisen maailmansodan jälkeen noin 100 000 uutta kemiallista yhdistettä. Niistä suurin osa on testaamattomia, vaikka yhdisteitä löytyy päivittäin käyttämistämme tuotteista. Jotkut ainesosista päätyvät elimistöömme ja odottavien äitien sikiöihin. Vastasyntyneistä on löydetty viime aikojen tutkimuksissa 247 erilaista myrkyllistä ainetta. DNA:n mukana myrkyt siirtyvät myös jälkipolville. Mitä vaikutuksia tällä voi olla ihmiselämälle?

Dokumentissa lähdetään tutkimaan yhteyksiä erilaisten myrkkyjen ja joidenkin kansanterveyttä uhkaavien sairauksien, kuten syövän, allergioiden, ylivilkkauden tai lapsettomuuden, välillä. Poliquin tekee huolestuttavia löydöksiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset elämäntapamme.
LÄHDE: Yle.fi

On kiinnostavaa, että kemikaalit luokitellaan lähtökohtaisesti turvallisiksi, jos niiden haittavaikutuksia ei tiedetä. Jotenkin tuntuisi, että asian pitäisi olla päinvastoin. Ohjelmassa todetaan mm. että

• inuiitit altistuvat kemikaaleille eniten maailmassa, sillä arktiset eläimet ovat maailman myrkkypitoisimpia: lapsilla on kuulo-ongelmia ja korvatulehduksia.
• äidinmaidon PBDE pitoisuudet kaksinkertaistuvat joka viiden vuoden välein, kemikaali aiheuttaa rotissa hyperaktiivisuutta.
• Sarnian "kemikaalilaaksossa" sijaitsevan laajan teollisuuskompleksin (mm. kemiantehtaita, hiilivoimala, myrkkyjätteiden kaatopaikka) tuntumassa olevan intiaanireservaatissa on vuodesta 93 lähtien poikalapsien syntyvyys on romahtanut. Kukaan ei teidä miksi. Sama tendenssi on havaittavissa muissakin teollisuusmaissa.
• USA:ssa tutkimusten mukaan miesten siittiöiden määrä on alhaisempi maataloudesta elävissä osavaltioissa. Näistä miehistä myös löydettiin suurempia pitoisuuksia torjunta-aineita.
• joidenkin tutkimuksien mukaan miesten spermantuotanto on laskenut 2% vuodessa 1970-luvulta lähtien. Ranskalaistutkimuksessa havaittiin, että sekä sperman määrä että liikkuvuus on laskenut huolestuttavasti ja epämuodostumat ovat lisääntyneet. Tulokset korreloivat miesten syntymävuoden kanssa.
• vasta ihmislasten seuraava sukupolvi edustaa sitä sukupolvea (altistuksen 3-4 sukupolvi), jonka on havaittu eläinkokeissa kärsivän vakavimmista kemikaalialtistuksen seurauksista.

Jees. Kun miettii, miten sairaita ihmiset ovat, on pakko ihmetellä tätä huolettomuutta millä kemikaaleja käytetään ja miten vähän niitä tutkitaan. Ohjelmassa haastatellaankin Kanadan terveysvirastosta erotettua tutkimusryhmää, joka vastusti erään hormonilääkkeen antamista eläimille syöpäriskin takia.

Jäin miettimään puolueettoman tutkimuksen rahoituksen tärkeyttä. Pitäsiköhän ensi jouluna vuohen sijasta lahjoittaa rahaa vaikka yliopistolle.

Ohjelma tulee uusintana huomenna ti 30.3. klo 23.15 ja la 3.4. klo 11.10. Ohjelma on katseltavissa myös YLE Areenassa.

Sananvelvollisuus

Pari viikkoa sitten Pressiklubissa otettiin kantaa maahanmuuton ympärillä vellovaan nettikeskusteluun, ja siitä alkoi sanaisten arkkujen aukeaminen. Alexander Stubb sanoi ääneen sen, mitä moni ajatteli: maahanmuuttokeskustelu on vastenmielistä ja tänään Anu Silfverberg kirjoitti kolumnissaan siitä, miten toimittajien, tutkijoiden ja poliitikkojen pelikenttä on muuttunut. Varsinainen pelkoni kohdistuu siihen, että joistain asioista jätetään kirjoittamatta, koska siitä seuraa tappouhkauksia. Olen iloinen siitä, että verkossa käytävän (anonyymin) keskustelun laadusta ja tarpeellisuudesta vihdoin puhutaan.

Internet on ainoa media, johon pääsee julkaisemaan ajatuksiaan anonyymisti. Lehtiin pitää kirjoittaa omalla nimellään, ellei ole painavia syitä suojella kirjoittajan identiteettiä, telkkarissa ollaan omalla naamalla. Anonyymia kirjoittelua vaivaa käytöstapojen puute ja aivottomuus, yhdessä ja erikseen. Aivottomuus on näistä pienempi paha, se ei varsinaisesti haittaa ketään, mutta ei toisaalta hyödytäkään. Käyttäytyminen on huomattavasti vaikeampi ongelma. Suomessa on ilmeisen paljon arkoja aiheita, tabuja, joita ei uskalleta ottaa esille edes kasvokkain. Turkistarhaus, energiapolitiikka ja ydinvoima, käsiaseet, kasvisruokailu, ilmastonmuutos, lakkoilu, maahanmuutto - you name it. Näistä aiheista käytävää webbikeskustelua hallitsee yleistäminen, epäolennaisuuksiin puuttuminen, vääristely, haukkuminen ja jopa uhkailu.

Anonyymit vetoavat sananvapauteen (määritelmä löytyy mm. täältä): kyllä demokraattisessa yhteiskunnassa täytyy saada sanottua suoraan mitä kielen päällä pyörii, ihan sensuroimatta! Tämä aiheuttaa tietysti sen, että kaikille avointa keskustelua aletaan pelätä, kun saattaa saada jonkun raivokkaan anonyymin kimppuunsa. Eikö sananvapaus tällöin rajoita sananvapautta? Sananvapausjulistukseen ei liity anonymiteetti. Vapaus tuo nimittäin aina mukanaan paitsi valtaa myös vastuuta. Mielipiteensä saa esittää, mutta sen takana pitää seistä omalla naamallaan. Tässä tietysti samaiset anonyymit heristävät nyrkkiään, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja tähän myös Silfverberg viittasi: toimittaja on väärässä ammatissa jos ei kestä arvostelua. Kukaan ei vain muista, että leikissäkin on säännöt, muuten tulee tappelu. Tosielämässä turhan kinaamisen lopettajaa pidetään voittajana.

Verkossa käytävä keskustelu on myös pahasti vääristynyttä. Muutaman statistiikan nähneenä voin sanoa, että sisältöä kommentoi vain pieni murto-osa kävijöistä. Kun siis julkista keskustelua katsoo, harvemmin tulee muistaneeksi, että yksi keskustelupalsta tai kommenttiketju ei edusta koko lukijakunnan, saati kansan mielipidettä. Olen Silfverbergin kanssa samaa mieltä, että ne, jotka haluavat olla rauhassa, pysyvät hiljaa. Sääli. Demokratiassa pitäisi kuulua monenlaiset äänet.

Avainsana on keskustelu. Koska keskusteluun tarvitaan vähintään kaksi ihmistä, täytyy osata myös kuunnella. Keskustelun tarkoitus on oman näkökulman laajentaminen, ei muiden halveeraaminen. Eikä takinkääntö edes ole mikään häpeä, päinvastoin - sehän on korkeimman mahdollisen älykkyyden eli itseritiikin merkki. Laadukas ja merkityksellinen keskustelu ei välttämättä vaadi asiasisällön täydellistä hallintaa, vaan paljon tärkeämpää on kyky oman ajattelunsa avartamiseen ja motiiviensa löytäminen. Pitäisikö peruskoulussa opettaa ja harjoitella dialogia?

Suomalaisella kansanluonteella on taas peiliinkatsomisen paikka. Suomalaista keskustelua leimaa poliitikkoja myöten muutosvastarintainen pelkuruus ja saavutettuihin etuihin takertuva marailu. Kansallisen itsetuntomme kulmakivet kuten suoraselkäisyys ja rehellisyys, eivät ainakaan netissä näy - ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä.

Ps. Asiaa käsitteli myös bloggaajakollega Arkitehti.

Tuplasti ylipainoinen

Tunnustan nyt alkuun, että musta on tullut YLE-fani. Nyt kun olen vähän päässyt jyvälle, mitä kaikkea siellä tehdään, olen alkanut arvostaa yleisradioyhtiömme missiota ihan eri tavalla.

Tällä viikolla Teemalla alkoi Ilmastodieetit-ohjelmasarja, jossa neljän perheen (mukana mm. Sinikka Sokan sinkkutalous ja kokki Sami Garamin pesue) elämäntavat punnitaan ja perheelle laaditaan hiilijalanjälkeä pienentävä ilmastodieetti. Perheitä seurataan vuoden ajan. Ihan viihdyttävää, vaikkakin toisen lapsiperheen olisi voinut korvata kahden ihmisen taloudella. Parasta antia ovat perheiden puheenvuoort, jotka paljastavat, että epäilyksiä elämäntapojen vaikutuksista on, mutta motivaatiota ei ole löytynyt teoiksi asti.



Kävin laskemassa oman ilmastopainoni Suomen ympäristökeskuksen ja YLEn tekemällä kohtuullisen monipuolisella laskurilla, joka on vielä beta-vaiheessa. Noloa, mutta piti ihan soittaa Fortumille kesken testin selvittääkseni, mitä sähköä taloutemme nielee.. Onneksi uutiset olivat hyviä: Fortum myy kaikille yksityisasiakkailleen pelkkää vesisähköä. Tulokseni oli silti hitusen yli viisi tonnia. Vaikka jäin reilusti keskiarvon alle, ilmastonmuutosta voidaan jarruttaa vasta alle kahdella tonnilla per henkilö, joten yli puolet on liikaa edelleen. Vähän masentavaa, varsinkin kun vaikeasti muutettavat kämpän lämmityskulut näyttivät muodostavan isoimman siivun. Ikkunaremonttia ja fillarointikauden alkua odotellessa.

Mitä unelma saa maksaa?

Olen joutunut tänä keväänä odottamattomien ongelmien eteen klassisessa perhe- ja työelämän yhdistämisessä. Mähän vaihdoin työpaikkaa, koska pääsin tekemään kiinnostavaa ja merkityksellistä työtä (ja uskon edelleen niin).

Summataanpa, mitä tästä valinnastani seurasi henkilökohtaisella tasolla: 

• pidentyneen työmatkan ja lauantaitöiden takia minulla on melkein 20% vähemmän vapaa-aikaa viikossa perheen kanssa kuin aikaisemmin. Tämä sama prosentti on siirtynyt suoraan koti-insinöörin kontolle.
• kun lauantaina on työpäivä, kalenterista pyyhitään pois myös perjantain illanvietot, sillä suorassa lähetyksessä on oltava skarppina. 
• ehdin urheilla vain kerran viikossa, sillä jostain pitää tinkiä.
• perheessä on nyt kaksi viikonloppurajoitteista ihmistä: emme pääse mökille ennen juhannusta kertaakaan, sillä koti-insinöörillä on keikat pääsiäisenä ja vappuna, jolloin mulla olisi vapaata.
• olen aloittanut yksityisuatoilun kaikkia periaatteitani vastaan. Julkisilla kestää Pasilaan pahimmillaan 1,5h suuntaan (minimissään tunnin) ja autolla 15 minuuttia.
• olen ammatillisesti lähes koko ajan epämukavuusalueella, mikä korjaantuu ajan mittaan.
• palautteen laatu on kääntynyt päälaelleen: saan negatiivista palautetta lähes päivittäin.
• palkkani laski muutaman sata euroja - tosin käteen jäävän summan erotus on progression takia aika mitätön.
• teen vähemmällä palkalla myös määrällisesti enemmän töitä kuin aikaisemmin, sillä työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt. 

En todellakaan tehnyt mitään palvelusta perheelle. Ymmärrän hyvin niitä, jotka lykkäävät unelmiaan elämässä vähän myöhäisempään ajankohtaan ja ottavat ruuhkavuosileipänsä siitä, mistä se vaivattomasti lohkeaa.

Toisaalta tekisin saman valinnan uudestaan. Ei siis voi muuta kuin katsoa, minkä hintainen keikka tästä tulee.

Mádara testissä

Luonnonkosmetiikkabrändejä putkahtelee ulottuvillemme koko ajan lisää. Tömäsin Ruohonjuuressa uuteen MÁDARA-nimiseen latvialaiseen luonnonkosmetiikkasarjaan, jolla on EcoCertin sertifikaatti. Madara tarkoittaa suomeksi peltomataraa, joka on yleinen rikkakasvi. Sarjaa kehittää neljä latvialaista naista, joista yksi heräsi eräänä aamuna silmänympärysvoiteen aiheuttaman allergisen reaktion kourissa ja päätti ruveta tekemään kosmetiikkansa itse.

Sarjassa kiinnitti huomioni kevyellä kädellä hinnoiteltu ryppyvoide ja kiinteytystuotteet. Johtuen ehkä siitä, että säikähdin kauneusleikkauspostaukseen saamaani kommenttia, jossa todettiin, että 35-vuotiaana alkaa ihon vanhenemisessa vapaapudotus, yyhh. Koska kulunut (se on ohi, tänään on kevätpäiväntasaus!) talvi oli puristanut voidetuubini tyhjäksi, investoin Madaran yövoiteeseen. Yhden testin perusteella peukku ylös: miellyttävä, kuivalle iholle sopiva koostumus, kevyt tuoksu, levittyy hyvin mutta tuhtina tavarana imeytyy hitaanpuoleisesti - antiageing-vaikutuksia jään odottelemaan.. Sääli, että sarjan putsari on vaahtomainen ja näin mun iholle liian tiukka, mut kokeilkaa joku, jolle sopii.

Sarjaan kuuluu myös lastentuotteita: pesuun shampoo ja saippua sekä ihonhoitoon öljy ja voide. Mä olen käyttänyt Maddella vaan apteekin perusvoidetta, mutta vilkaistuani Aqualanin sisällysluettelon parabeenilistaa (Mádaran sivuilla otetaan niihin ja rintasyövän yleistymiseen voimakkaasti kantaa), päätin vaihtaa. Onko kokemuksia lapsille erityisen hyvästä, lapsen iholle tarkoitetusta luonnonkosmetiikkavoiteesta? 

Never mind!

Huh, istuin iltapäivän Never Mind the Copenhagen -seminaarissa kuuntelemassa erittäin kiinnostavia puheenvuoroja vähähiilisestä yhteiskunnasta kaupallisten toimijoiden silmin - lisää taustoja täältä. Kirjoitan vielä laajemman summauksen Uuteen Mustaan, mutta pistän inspiraatiohöyryissä teille pari hyvää pointtia.

USA:n Suomen suurlähettiläs Bruce J. Oreck oli aivan omalla metriluvullaan puhujana ja presentoijana - en tiedä miten jenkit ton tekee. Hän puhui epäonnistumisen pelosta, mikä on mielestäni meidän suomalaisten perisynti - ei yritetä mitään uutta ettei vaan mene pieleen. Sattuneesta syystä pidin tätä erittäin rohkaisevana puheenvuorona..!

Leuka loksahti auki myös Filosofi Maija-Riitta Ollilan puheenvuorossa, jossa hän esitti seuraavan matemaattisen tehtävän siitä, miten kauan muutoksen läpivienti tosiasiassa kestää. Hän vetosi vanhempiemme oljenkorteen, joka on se tuttu "ei minun elinaiakanani enää mitään ehdi tehdä". Hän esitti asiaan pienen laskutoimituksen: jos sinä saat omalla esimerkilläsi tehtyä vaikutuksen viiteen ihmiseen, jotka seuraavan päivänä saisivat kukin mukaan viisi ihmistä, jotka taas saisivat mukaan kukin viisi ihmistä jne., miten kauan kestäisi että muutos olisi mennyt läpi koko ihmiskunnan? Vastaus on viisitoista päivää. Pisti miettimään.

Sain jo kritiikkiä siitä, että kirjoitin tapahtumasta innostuneeseen sävyyn, vaikka yhtenä pääpuhujana on mainostoimisto Bob Helsingin toimitusjohtaja - hyi hyi, koko juttu menee pilalle jos mukana on tällaisia hiilimoraalisesti arveluttavia puhujia! Noh, ei yhtään yllättäen hän olikin yksi parhaista puhujista juuri mahdollisuuksien näkökulmasta. Pistäisin tällaisen tapahtuman pakolliseksi jokaiselle vakavasti otettavalle mainostoimistolle. Nehän ovat tämän bisnesmaailmassa tapahtuvan muutoksen lähimpiä seuraajia ja sparraajia.

Sosiaalinen paine on erittäin hyvä motivaattori saada aikaan liikehdintää. Lisa Sounio sanoi, että jokainen meistä on brandi ja jokainen meistä on media ja käski alkaa käyttäytyä niin. Selvä.

Luomuskitsofrenia

Olen lauantain radioteemaa varten kahlannut läpi kohtuullisen määrän materiaalia luomutuotannosta. Kuvittelin, että tällainen EU:n tasolla säännelty parikymmentä vuotta vanha tuotantotapa on varmaan hyvin tutkittu ja jollain taholla hienosti näpeissä.

Kaikkea muuta. Voin kertoa, että se jätejuttu oli helppo nakki verrattuna tähän soppaan. Lisäksi huomasin, että en ole itse koskaan ajatellut, MIKSI oikeastaan ostan luomua - olen vain aina pitänyt sitä jotenkin kosmisesti parempana valintana - vaikka muuten olen hyvin tarkka siitä miten brändit minulle markkinoidaan ja mitä ne symboloivat.

Jos luomuruoka kiinnostaa, kannattaa tsekata tämä juttu, mielellään kommentoida ja ainakin vastata galluppiin -  kuunnella se radio-ohjelmakin. Jos tulee tylsää, niin syön peräköyden.

Ps. Mä olen ihan oikeasti lauantaina suorana radiossa. Hesus Maria.

KUVA: Noora Shingler

Haloo, onko Rolffilla?

Jäin viimeisimmän Marian jälkeen miettimään kauneusleikkauksia. Ohjelmassa räjäytettiin taustatoimittajan reisistä rasvasoluja ultraäänellä tehtävällä kavitaatiohoidolla. Hoito on helppo ja kivuton, sillä se ei vaadi leikkausta.

Nyt kun toi 40v alkaa ihan oikeasti häämöttää taivaanrannassa niin huomaan yhä useammin, että
a) kaikkia ryppyjä ei voi enää kutsua pelkiksi ilmejuonteiksi. Hymykuopat näkyvät, vaikka en hymyile.
b) aineenvaihdunta ei ole enää palveluksessa yhtä tehokkaasti: turvotusta ja kiloja kertyy aivan naurettavista asioista (sama tendenssi krapuloissa).
c) unenpuutteen aiheuttamat mustat silmänaluset eivät poistu kunnon yöunillakaan.
d) aurinko aiheuttaa lähinnä luomia ja harmaita läiskiä.

Kun tähän lisätään se, että aikaa itsestään huolehtimiseen ei ole mitenkään liikaa, niin mitä vaihtoehtoja jää, jos haluaa säilyä työmarkkinoilla kilpailukykyisenä? Ulkonäön paranteluhan on ihan arkipäiväistä - kuka vetää rajan siihen mikä on luonnotonta? Kun botoxiakin tykittää nykyään kaikki, hampaisiin laitetaan kuorrutuksia ja timantteja, kynnet voi muotoilla akryylista, hiuksia on jo pitkään paranneltu värillä ja lisäkkeillä, piilareilla voi vaihtaa silmien väriä ja tissit saa töpäköiksi Tallinnassa parilla tonnilla. Way of the world! Visun viilauksen pitäisi kuulua kunnallisen terveydenhuollon palveluihin!

Mikä ero on kiinteyttävillä kasvovoiteilla ja rasvaräjäytyksellä noin niinkun moraalisesti? Mulla oli muistaakseni tähän vastaus vielä muutama vuosi sitten. Mikähän se oli.

KUVA: Time Out

Onko tyyny hyvin?

Itkin facebookissa, että jouduin heräämään aamutelkkariin ennen seitsemää. Lapseton ystävättäreni oli aidosti hämmästynyt siitä, että lapsiperheissä ei olla defaulttina ylhäällä kukonlaulun aikaan. No meillä ei tosiaan olla, mutta en tiedä, kuulunko vähemmistöön vai en.

Matilda herää äärimmäisen harvoin ennen seitsemää. Talvi meni todella pitkillä unilla, jopa 12 tuntia putkeen, mutta nyt valoisaan aikaan aamut ovat vähän aikaistuneet. Perheen politiikka kuitenkin on, että jos JOKU todella haluaa herätä ennen seitsemää, niin voi tehdä, mutta viihdyttäminen alkaa vasta puoli kasilta. Ipana saa siis "lukea", piirtää tai leikkiä legoilla itsenäisesti.

Yöt rauhoittuvat unikouluun puolivuotiaana, mutta vaiheita tulee edelleen aina silloin tällöin. Ja tietty jos nuha iskee, osaamme jo varautua valvontavuoroihin. Unen pituuteen vaikuttavat jo selvästi päiväunet, joita Madde nukkuu vain hoidossa. Nukkumaanmenoajat on nidottu 20-21 välille (riippuen niistä päiväunista), ja rutiineihin kuuluu iltapesu, kirja ja laulu. Sitten toivotetaan hyvää yötä ja ipana saa nukahtaa itsekseen. Mitään perhepetimeininkiä meillä ei ole ikinä ollut, vauva siirtyi omaan huoneeseensa kolmeviikkoisena. Nykyäänkin vanhempien sänkyyn pääsee vain itkuinen lapsi, ihan huvikseen sinne ei tulla keskellä yötä mylläämään ja hihittämään. Yöllinen pissahätäkin sujuu jo itsenäisesti. Unta riittää ainakin 10 tunniksi eli jos itse älyämme painua pehkuihin yhdentoista pintaan, saamme kaikki ihan hyvät unet.

Otetaan kuitenkin tutkivaa bonjournalismia a la Project Mama! Vastatkaatten sidebarissa olevaan gallupiin, miten väsyneitä olette! Jos sopivaa vaihtoehtoa ei mukamas löydy, kommentoi jutun alle. Tämä olisi toki ihan oikeankin tutkimuksen arvoinen juttu, mutta bloggerista puuttuu research-widgetti.

Väsyneiden vanhempien kannattaa kuunnella tämä radiokeskustelu: mukana lähetyksessä olivat lastenlääkäri Timo Vartia lastenlääkärikeskus Pikkujätistä, lastenylilääkäri Eija-Liisa Ala-Laurila Tampereelta sekä terveydenhoitaja Arja Puska Mannerheimin lastensuojeluliitosta, ja keskustelua on nukuttamisesta, yöimetyksestä, unikoulusta, tempperamentista jne. Olotilassa oli myös hyvä artikkeli lasten nukkumisesta.

TULOKSET:

Täysin kukkarossa - pieni lapsi valvottaa.	34 (17%)
Kohtuullisen, koska valvon liian myöhään.	90 (47%)
Tasaisen. Olen aina nukkunut huonosti - lapsi tai ei.	16 (8%)
Tulen toimeen mainiosti vartin yöunilla.	3 (1%)
Kanada	48 (25%

Menkää aikaisemmin nukkumaan! :D

Punaviini laihduttaa!

Ameriikassa ovat tutkineet naisia ja havainneet, että punkku päivässä pitää lisäkilot loitolla etenkin keski-ikäisyyden jälkeen. Mahtavaa! Olen ihan nostradamuksena ennakoinut tämän ja elänyt kaukonäköisesti jo useita vuosia. Nyt jään vaan odottelemaan sitä sutjakkaa keski-ikää.

Uutisessa oli toinenkin kiinnostava pointti: tutkijat pitivät maltillisen juomisen rajana KAHTA 150 ml annosta päivässä. Puoli pulloa on siis ihan maltillista. Mon dieu.

BBC:n alkuperäinen uutinen täällä.

Ps. Laihdutusvinkki: avasin lauantaina miellyttävän luomupunaviinin: portugalilainen Carm Douron jokilaaksosta sopi ainakin pizzaviiniksi erinomaisesti - ei mielestäni niin vahva kuin Alkon kuvaus antoi ymmärtää. Hintakin mukiinmenevä 12 egeä.

Ps 2. Olen huomenna Aamu tv:ssä puhumassa Uudesta Mustasta, jos satutte olemaan töllön ääressä klo 8.15.

Ahkioretki

Olipas mahtava hiihtoviikonloppu täällä pääkaupunkiseudulla! Laitoimme tänään skidin ahkioon lampaantaljan ja villapeiton väliin, eväät vyölaukkuun ja painuimme suksilla jäälle. Huom. Jos haluat kuntoilla, valitse sherpan rooli ja ahkio. Muista palauttaa kehon rasvatasapaino lakisääteisellä kaakao-munkki -yhdistelmällä! Aurinko lämmittää jo.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: halusin otoksen Haukilahden rantakahvilasta, joka oli aivan täynnä ihmisiä, mutta sitten huomasin ilahduttavaa ekoilua: etualalla näette elämää nähneen Stigan!
Roskan ja aarteen ero on hyvin häilyvä.

Luento tuotteiden nimeämisestä: Suomi-ahkio 130 kertoo kaiken olennaisen.

Olen kuvaajana lähes yhtä hyvä kuin kokkina: yritin kuvata hanskat kädessä jäällä kiitänyttä koiravaljakkoa ja osuin vahingossa zoomiin. Kun kamera oli taas kuvausvalmiina, valjakko oli jo kaukana. Tulee vähän mieleen nämä Hesarin pieleen menneet urheilukuvat olympialaisista - nosto löytyy sivun oikeasta sidebarista.

Monitulkintainen monisuhteisuus

Nostetaanpas pöydälle polyamorismi, josta oli juttu MeNaisissa 25.2. - lukiko kukaan? Tätä on ehkä vähän vaikea kommentoida ilman juttua (en löytänyt verkosta), mutta yritetään. Aatteen idea kiteytettynä:

Sanalla viitataan sellaisiin kaikkien osapuolten yhteisymmärrykseen perustuviin intiimehin, seksuaalisiin ja romanttisiin suhteisiin, joissa on enemmän kuin kaksi osapuolta tai joissa osapuolilla on rinnakkain useampia rakkaus- tai seksisuhteita.

Meidän mielestämme sellainen kahden ihmisen välinen parisuhde, joka sulkee osapuoltensa elämästä pois mahdollisuuden muihin intiimeihin suhteisiin ei ole ainoa varteenotettava saati sitten ainoa hyväksyttävä malli. On olemassa myös muunlaisia yhtälailla vastuullisia vaihtoehtoja, jotka jotkut meistä kokevat itselleen sopivammaksi.

Lähde: polyamoristit.fi

Jutussa avataan yhden polyamorisen 24-vuotiaan naisen suhde-elämää, johon kuuluu kolme miestä. Polyamoristeilla yksi suhde on ns. pääsuhde ja loput ovat täydentäviä, joissa keskitytään yhdessäolon parhaisiin puoliin. Pääsuhde määritellään ilmeisesti sen kautta, ketkä elävät saman katon alla ja viettävät eniten aikaa yhdessä. Nainen yrittää myös elää kolmiosuhteessa, jossa mies ja kaksi naista elävät tasapainoisesti yhdessä, mutta se päättyy välirikkoon, kun tämä toinen nainen aloittaa tiiviimmän suhteen miehen kanssa. Nainen kuvailee itseään hyvin mustasukkaiseksi, ja hän haluaa monisuhteisuuden kautta päästä tunteen herraksi.

Jäin itse miettimään montaakin asiaa. Jutussa kerrotaan, että "Suhteista voi kasata itselleen mieluisan sekoituksen." On tietysti helppoa, jos kenenkään ei tarvitse olla se täydellinen oikea - toki silloin ei voi odottaa, että itsekään yksin olisi riittävä. Nainen toteaa kyllä, että yksikin suhde riittäisi, mutta ei näe syytä, miksi pitäisi tyytyä siihen. Ok, ihan järkeenkäypää, mutta kompromissien (jutussa ei taideta muuten käyttää tätä sanaa missään kohdassa) tarpeen kiistäminen on itselleni kaikella tapaa vieras käsite, kun itse on opetellut mantran toisen hyväksymisestä hyvine ja huonoine puolineen. Onko monisuhteisuudessa kyse pelkästään siitä, että kohdatessaan kiinnostavan ihmisen voi vapaasti selvittää, tyydyttäisikö tämä ihminen jonkun vapaana olevan tarpeen? Ja onko tuo tarve aina jollain tavalla seksuaalinen, sillä voihan ihminen ystävystyä vastakkaisen tai saman sukupuolen edustajan kanssa ilman mitään poly-järjestelyä? Miten paljon oman hyvän olon tavoittelu määrittelee muiden huomioimista?

Jutussa kuitenkin halutaan vikassa lauseessa erottaa yksiavioisuus ja yksirakkauksisuus. Sitähän ei kiellä tämä valtaväestön valitsema (?) yhteiselotyylikään, kyse on vaan päätöksestä sitoutua yhteen ihmiseen. Omistushalu on mielestäni luonnollista tiettyyn rajaan asti, mutta jos yhteisen yhdessäolosopimuksen kyseenalaistaminen on päivittäistä, suhteessa on ongelmia. Jutussa mainitaankin mustasukkaisuuden syyksi huono itsetunto - ja se ei parane uusilla/useilla suhteilla vaan opettelemalla viihtymään itsensä kanssa. Juttuun haastateltu Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula sanookin, että homma vaatii vahvaa seksuaalista itsetuntoa. Ihan varmasti.

Olen muutaman kerran ajautunut keskustelemaan siitä, onko ihmistä tarkoitettu monogamiseksi, se kun tuntuu olevan monelle aika vaikeaa (en löytänyt parisuhteessa pettämisestä parempaa tilastoa kuin Karjalalaisen oman kyselyn, jonka mukaan joka toinen pettää - kertokaa jos on luotettavampia!). Näissä keskusteluissa ollaan aina jossain vaiheessa päästy evoluutioon: samoin kuin eläimet, myös ihminen hyötyy geeniperimän vaihtelusta. Toisaalta taas urokset pitävät aggressiivisesti kiinni paritteluoikeudestaan ja omien perillisten saamisesta, ja paneelin miehet ovatkin järjestään kieltäneet olevansa valmiita mihinkään kaverille kans -järjestelyyn. Kauhun tasapaino: pettämisellä varmistetaan geeniperimän monipuolisuus ja mustasukkaisuudella lisääntymisrauha. Törkeän subjektiivisen mielipiteeni mukaan yksisuhteisuudesta on se hyöty, että tämän rajatun elämänsä ehtii käyttää lapsista huolehtimiseen suhdejonglöörauksen sijaan. Vanhemmuudessa aikaa ei riitä jaettavaksi lapsille ja useille parisuhteille, jos oletetaan, että duunissakin pitää käydä.

En siis vakuuttunut siitä, että tällainen parisuhdevapaus lisää onnellisutta. Jutusta on tehtävissä sellainenkin tulkinta, että haastateltu sotii koko ajan omia vaistoaan vastaan ja katsoo, että se on kasvattavaa. Ehkä ihminen menee vain sekaisin, jos valinnanvaraa on liikaa. Mutta saahan sitä sekaisin olla.

Äiti on eetterissä

Eilen tuli taas muistutus siitä, kuinka kauas mukavuusalueensa ulkopuolelle ihminen voikaan eksyä. Kävimme nimittäin tutustumassa studioon, josta maaliskuussa alkava radio-ohjelmamme lähetetään. Ohjelmasarjan sisältönä on 102 minuuttia - korostan, että se on vähän vajaa kaksi tuntia - puhetta, suorana. Ei kusitaukoja, ei mainoksia, ei musiikkia. Otamme studioon toimittajakollegani Nooran minisähköpianon, jolla soitamme itse jotain hätämusiikkia jos menee jauhot suuhun.

Eniten pelottaa kuitenkin se, miten ihminen voi simultaanisesti seurata ajolistaa, ottaa puheluita, viittoilla äänitarkkailijalle, kuunnella vieraita ja puhua itsekin jotain järkevää - varsinkin kun parijuonto kuulemma on itsessään jo aika haastavaa. Äänitarkkailijaa ei käy kateeksi, tyyppi joutuu kehittämään Ben Johnsonin refleksit pysyäkseen messissä.

Toiseksi eniten jännittää kesäkuun lähetykset, jolloin Noora on viimeisellä kuulla paksuna. En ole ollenkaan valmis a) kätilöksi ja b) soololähteykseen.

Olen kuitenkin valmis nolaamaan itseni ihan siksi, että radio on loppujen lopuksi aika siisti kanava. Siinä on jotain maanläheistä, ryhdikästä ja vahvaa - kun ulkonäöllä ei ole väliä joutuu oikeasti liikkumaan sisältö edellä. Radio oli mulle lapsena ihan yhtä tärkeä kanava kuin tv. Saman ikäpolven edustajat muistanevat ainakin Noita Nokinenän! Lapsille tehdään edelleen radio-ohjelmia: Pikku Ykkönen tarjoaa lauantaisin musiikkia, kuunnelmia, kirjallisuutta ja toivekonsertteja. Pitänee opetella uudestaan tämä media, ipanan kanssa.

Ps. Mikä helvetin eetteri?

Wanted: ahkera pyykinpesijä

Uusi Musta etsii nyt paljon pyykkiä tavisaineilla peseviä talouksia pesupähkinöiden ja pesupähkinäliuoksen testaamiseen. Testiperiodi on vain kaksi viikkoa ja tässä ajassa siis pitäisi saada monta koneellista pyöräytettyä. Jos olet kiinnostunut, katso lisätiedot täältä!

Olen itse pessyt nyt vuoden päivät Almawinin pesupähkinänesteellä ja nyt kokeilen Ecoverin nestemäistä pesuainetta - olen ollut tyytyväinen. Viimeisimmässä Kuluttaja-lehdessä (joka oli muutenkin kiinnostava, vertailussa oli mm. luomuteelaatujen myrkyt, ilmalämpöpumput ja vihreä sähkö!) olikin tähän liittyen mielenkiintoinen pyykinpesuaineiden vertailu, jossa todettiin mm.

Yksi syy pesuaineen tuhlaukseen saattavat olla pyykinpesuaineiden tiukat vertailututkimukset. Tutkimuksissa puseroihin hierotaan vaikeasti lähteviä tahroja, joita arkena valahtaa paitoihin äärimmäisen harvoin. Ei siis ihme, että kisoissa jylläävät vahvat kemikaalipaukut ja että miedot ekoaineet eivät menesty.

No aivan. Mun vaatteissa ei yleensä ole mitään kämmenen kokoisia bolognese-tahroja ja pakettia voita, ja lapsenkin vaatteissa on suurimmaksi osaksi vain puuroa, joten noi toimii ihan loistavasti. Anyway, ilmoittautukaa jos kiinnostaa!