Kalosseilla loskaa vastaan

Mieleeni juolahti tänään ensimmäistä kertaa, että jonain päivänä lähitulevaisuudessa kaikki tämä lumi sulaa. Siitä ei seuraa vähempää kuin helvetillinen vedenpaisumus.

Alkoi jännittää. Mulla ei nimittäin ole kumppareita. Ei ole koskaan ollut, en diggaa. Vihaan tasapuolisesti sekä hai-saappaita että muka-naisellisia, korollisia malleja, sillä kumisaappaat on vaan aina rumat, hiostavat, lonksuvat, haisevat, kosteat, vuotavat ja kaikinpuolin epäsopivat (joissain on jopa liian kapea varsi!).

Koska ulos on keväällä mentävä ja nahkakengät menevät loskassa kahlaamisesta pilalle, olen yrittänyt löytää hyvännäköisiä kalosseja. Ystävä vinkkasi tutustumaan norjalaisiin SWIMS-kalosseihin, jotka ovat kyllä huipputyylikkäät! Kengän päälle sujautettavia malleja on korkokengille matalana ja peittävänä (kuvassa, korko tulee siis kantapään kohdalta ulos), saappaille ja balleriinoille. Näitä saa kuulemma Stockalta ja hinta on rapea, mutta pakko mennä katsomaan.

Kertokaa kokemuksia jos olette testanneet! Ja tiedättekö, tekeekö Suomessa joku kenkätehdas tyylikkäitä kalosseja? Luulisi, että joku olisi keksinyt näitä tehdä, loska ja vesilammikot kun eivät ole näillä leveyksillä kovin harvinaisia ilmiöitä.

Asiaa kielitoimistoon

Arvon kielitoimisto,

Haluaisin ehdottaa seuraavia muutoksia suomen kieleen:
lavuaari - valuaari. Kuvaa paljon paremmin hanan ja altaan vuorovaikutusta.
viemäri - syömäri. Kuvaa paljon paremmin veden katoamista mustaan aukkoon.
talitintti - tilitinttu. En oikeastaan osaa sanoa, miksi tämä on parempi kuin nykyinen, mutta se on jäänyt perheessämme käyttöön.

Lisäksi ehdotan lisättäväksi seuraavia sanoja, jotka suomen kielestä selkeästi puuttuvat:
s. tietoilu, v. tietoilla = yksiselitteinen sana, joka ilmaisee tietokoneen käyttöä.
s. pöpöttäminen v. pöpöttää = viittaa hätääntyneeseen oppoppop-äännähdyksen, joka pääsee aikuisen suusta, kun lapsi tekee yhtäkkiä jotain hasardia kuten vaa'an portaikossa. Käytetään muodossa: vaari pöpöttää, älä pöpötä minua.

Lisäksi toivoisin, että mietitte seuraavaa: jos lumiukolle on laitettu porkkananenä, voidaanko todella puhua samanlaisesta porkkanasta kuin jääkaapin vihanneslokerosta löytyy vai tarvitsemmeko porkkanoille omat, niiden loppusijoitusta selventävät ulkoporkkana - sisäporkkana määrittelyt.

Rakastaako ihminen väkivaltaa?

Kyllä kerrankin oli hyvä olla kipeänä kotona. Katsoin ykköseltä Prisman jakson, joka käsitteli väkivallan fysiologiaa, kemiaa ja evoluutiota. Todella kiinnostava jakso, jossa toimittaja todistaa mm. Milgramin koetta, jossa lavastetussa koetilanteessa ihminen voi antaa kuolettavan sähköshokin väärästä vastauksesta.

Ohjelmassa käsiteltiin myös ihmisen ympäristön vaikutusta itsehillinnän kehitykseen. Ihminen on aggressiivisimmillaan kaksivuotiaana. Tämän huomaa meilläkin läpsimisenä ja tönimisenä, kun uhmaikäinen saa raivarin. Hetken mielijohteiden vietävänä lapsi on kolmevuotiaaksi asti, sitten alkaa harkinta puuttua peliin. Tästäkin on jo merkkejä - raivostunut käsi kohoaa, mutta jää ylös. Kun tietynlaisesta käytöksestä palkitaan, aivojen rakenne muuttuu. Itsehillintä kehittyy pikkuhiljaa, mutta aikuisen pitää siihen aktiivisesti opastaa - ja olla itse johdonmukaisena esimerkkinä. Ei mikään helppo juttu. Mun on vaikea muistaa että lapsen osoittama aggressio on ihan eri asia kuin aikuisen (mieti, jos kollegasi löisi sinua lounaalla lusikalla päähän). Kun tilanteen saa hallintaan, lapsi unohtaa asian nopeasti - mutta minä olen se, joka jää murjottamaan että taas tällainenkin kohtaus piti järjestää pikkuasiasta! Tsekkasin Mannerheimin lastensuojeluliiton sivut, kun mediassa oli juttua teinien vanhemmille avatusta osiosta, mutta siellä on asiaa uhmaikäisenkin vanhemmille.

Lisäksi ohjelmassa pasifistiksi itsensä luokittelevan juontajan Michael Portillon aggressiivisuustaipumus testattiin ensin normaalioloissa ja sitten väsyneenä. Unen puute nimittäin laskee aivojen serotoniinitasoa ja lisää aggressivisuutta. Unen puute aiheutettiin juontajalle kahden ajoittain parkuvan nukkevauvan kanssa 60 tunnin ajan (huom. vain 2,5 päivää!) ja teki uudestaan testin: sen lisäksi että juontaja muuttui hieman vainoharhaiseksi, hän mm. tulkitsi aikaisemmin neutraaleiksi kategorisoimansa kasvot aggressivisiksi. Vaikka juontaja ei käynyt kehenkään käsiksi, hänen aggressivisuutensa oli lisääntynyt. Tästä löytänee jokainen väsynyt vanhempi analogian omaan perhe-elämäänsä, kun ihan viaton kysymys päivän ruokatarjonnasta muuttuu ilmiriidaksi.

Ohjelmasta jäi puuttumaan suomalaisten kannalta kiinnostava aihe: kansamme paljon puhuttu väkivaltaisuus. Onko se opittua, alkoholin aiheuttamaa vai perinnöllistä?

Miehillä, jotka humalassa ovat taipuvaisia impulsiiviseen väkivaltaan, on aivoissaan tavallista vähemmän välittäjäaine serotoniinia. Serotoniinin puute liittyy yleisesti masennustaipumukseen ja alkoholi puolestaan erityisesti miesten käyttämä masennuksen "itsehoitolääke".

Jätän tämän aiheen pohdittavaksi jollekin muulle, mutta miettikää, jos alkoholin käyttöön pitäisi jonain päivänä "ajokortti": ensin pitää läpäistä teoriaosuus ja sitten mitataan aggressiokynnys, riippuvaisuustaipumus, serotoniinitasot, mielenterveys, yleiskunto..

Ohjelma tulee uusintana lauantaina 27.2. klo 11.10.

Lisää Kuyichin farkkuja Yaloon

Hyviä uutisia kaikille Kuyichi-faneille: Yaloon tulee kuulemma "pian" Kuyichilta uusia farkkumalleja ja joukossa on ainakin uusi väri suositusta Lil-mallista ja Sanna-malli, jota olen halunnut testata jo jonkun aikaa. Jälkimmäinen on leveällä vyörätökaistaleella varustettu loose fit -malli, jota tehdään luomupuuvillan ja Lenpur-mäntykuidun sekoitteesta (aikaisemmin muistaakseni myös bambu-puuvillayhdistelmällä). Materiaali kehutaan maasta taivaisiin paitsi ekologisuutensa myös ominaisuuksiensa vuoksi:

The fibers retain the woods' natural properties. Lenpur is very soft weave, has a high absorbance and releases humidity.

This makes a pair of Kuyichi jeans made from Lenpur transpiration-promoting and very thermoregulatory. The fiber can sustain a higher thermal range so your pair of jeans keep you fresh in the summer and warm in the winter.

The very soft weave of Lenpur gives the jeans a very soft feel. It's hard to imagine your pair of jeans originates from a pine tree with needles!

Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Mä olen ehdottomasti farkkuihminen kesät talvet ja tuo hengittävyys olisi ihan luksusta. Lisäksi äitiys asettaa kurvikkaan naisen farkuille ihan uusia vaatimuksia. Viittaan jatkuvaan kumarteluun, pyllistelyyn, äkkiliikkeisiin, konttaamiseen ja lahkeissa roikkumiseen. Julistan siis todella mielelläni tämän kirotun matalavyötäröisten pahvifarkkujen nykimisaikakauden päättyneeksi ja takalistoni taas suojatuksi omaisuudeksi.

Ps. Pääkaupunkiseutulaisille tiedoksi, että Yalolla on nykyään tilat Helsingin keskustassa, jossa malleja voi sovittaa ajanvarauksella. Jos edustaa vartalotyyppiä, jonka on vaikea löytää hyvin istuvia farkkuja niin tämä säästää aikaa.

Avocado-autuus

Maailmassa on muutamia taivaallisia makuyhdistelmiä, joihin tulee aika ajoin himo, kuten mozzarella di bufala, kypsät tomaatit ja basilika. Tällä hetkellä himolistallani ovat avocadot. Luomuavocadoja saa mm Svarfvarsin luomutilalta - pieniä, mutta äärimmäisen hyviä.

Jaan teille nyt yhden himoreseptin, vaikka se ei vege olekaan. Jäin kerrasta koukkuun ystäväni Hannan tekemään.. noh.. sotkuun, jossa oli sekaisin avocadoa, kylmäsavulohta ja murskattuja cashew-pähkinöitä, sekä mausteina hiukan suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Tätä hapankorpun tai ruisleivän päälle kursailematon läjä ja joku tukevahko valkoviini seuraksi. Kelpaa katsoa vaikka olympialaisia.

Löytyykö parempia?

Kuva: DarwinBell

Viini.tv hyvällä asialla

Virallinen mainospätkä rypälejuomien ystäville: Viini.tv on pienen, mutta dekantoidun työryhmän vastaus kysymykseen, mitä on suomalainen viinikulttuuri. Työryhmän tytöt ja pojat yrittävät tuoda viinitietoutta osaksi suomalaista populaarikulttuuria. Siinäpä haastetta tässä kossuvissymaassa, jossa ei viiniköynnös viihdy. Ohjelmaa tehdään hyvin sympaattisella budjetilla ja puhtaasta innostuksesta viineihin - mä nostan hattua tällaiselle epäsuomalaiselle aktivismille!

Tutustuin tyyppeihin, kun meidät kutsuttiin Nooran kanssa Viini.tv:n sohvalle maistelemaan luomuviinejä ja höpöttämään Uudesta Mustasta. Hauska keikka, vaikka oman persoonansa näkeminen ja kuuleminen tallenteelta on aina vähän shokki! Opetusfilmissä maistellaan ranskalaista luomukuoharia (jota testasin viime syksynä rapujuhlissa) ja saksalaista luomurieslingiä - ja kerrotaan kamalia asioita shamppanjasta. Muistakaa muuten, että jos teille joskus esitetään haastattelussa puun takaa yllättävä kysymys vaikkapa Mikael Jungnerin takapuolesta, niin hyvä tapa väistää kysymys, on suolata kaveri.



 Jos viinit ovat lähellä sydäntäsi, kannattaa tsekata myös Arton viinipiru-blogi.

Hullu juttu etsii asunnonostajaa

Kun on duunissa tuotantoyhtiössä, jossa tehdään vieraita viliseviä tv-ohjelmia kuten Maria!:a, kuulee käytävillä huhuiltavan mitä kummallisimpien kontaktien perään.
"Tunteeko joku jonkun, joka on vaihtanut sukupuolta?"
"Nyt tarvittais viisi yli nelikymppistä sinkkumiestä."

Lupasin auttaa, kun Hullu juttu etsi asunnonostoaikeissa olevaa nuorta perhettä.

"Haluaisimme haastatella pariskuntaa, joilla on lapsi - tai toinen - tekeillä tai jo tulossa, tärkeää on se, että he olisivat ostamassa tilavaa asuntoa. Ei siis mitään pikkukaksiota, vaan isoa kämppää tai omaa taloa, jossa riittää huoneita tulevillekin perheenjäsenille. Pariskuntaa pyydettäisiin ohjelmassa kertomaan mielipiteensä eri kokoisista ja tyylisistä asunnoista."

Spekseihin sopivaa perhettä pyydetään ottamaan  yhteyttä apulaistuottaja Samuli Sainioon mailitse osoitteeseen samuli.sainio@tarinatalo.fi.

Äiti, tahdon isin tekemää ruokaa

Olen pitänyt lupaukseni ja tehnyt joka viikko kasvisruokakokeiluja. Tässä viimeisin: punaisista linsseistä tehty muhennos jogurttikastikkeella. Kuten huomaatte, olen uskollinen omalanseeraamalleni genrelle. Matilda ei suostu maistamaan edes Muumi-keksien voimalla.

Aasinsiltana kysymys perheellisille - ja miksei muillekin - jokapäiväisen ruoanlaiton kanssa taisteleville kotikokeille: teettekö joka viikko kasvisruokaa? Jos ette, miksi ette?

Yritän löytää hyvää reseptikonseptia Uuteen Mustaan ja pohdin, että mitä ongelmaa lähtisin ensisijaisesti ratkaisemaan.

Call 911

Olen aikaisemmin hehkuttanut murtomaahiihtoa parhaimpana mahdollisena paskapolvisen keski-ikäisen lajina ja tämän erinomaisen lumitilanteen myötä olemmekin päässeet koti-insinöörin kanssa ladulle joka viikko. Puolimaratoneja huvikseen juoksenteleva koti-insinööri on suhtautunut harrastukseemme hieman vakavammin, ottanut gps-satelliittiyhteyksiä, analysoinut harjoitteludataansa ja lukenut Juoksija-lehden rasitustutkimuksia. Kyseinen aropupu on myös suuri sykemittarifanaatikko. Laite kuulemma auttaisi minuakin treenaaman niin, etten ajaisi itseäni piippuun (sehän on tarkoituskin!) ja jaksaisin täten kuntoilla useammin (as if). Lisäksi aktiviteettitasojen nousu motivoisi säännölliseen harjoitteluun (paitsi jos se vituttaa). Kiinnostuin vasta, kun Koti-insinööri mainitsi, että sykemittarin avulla voisin pitää treenin matalalla, rasvanpolttoon sopivalla sykealueella. Olin valmis antamaan laitteelle mahdollisuuden, kun sellainen paljastui syntymäpäiväpaketista.

Halusin heti lähteä grillaamaan jenkkakahvoja kympin peruslenkillemme. Asensin releet ja testasin, että syke löytyy kaiken vararavinnon alta. Kyllä, levossa 68 eli hiki pintaan vaan. Sykenoviisina yritin hiihtää tasaisesti ja kartoittaa olotilojani vilkuilemalla mittaria säännöllisesti. Huolestuin lievästi, kun heti ekassa ylämäessä mittari näytti yli 170 lukemia. Olin määritellyt maksimisykkeekseni 186 (yleisesti käytössä olevalla 220 miinus ikävuodet -kaavalla), joten epäilin, että nyt ei selluliitti katoa vaan ollaan piiputuksen tiellä. Seuraavan kerran kun tsekkasin tilanteen pienen ohitusspurtin jälkeen, taulussa oli jo 203. Huusin koti-insinöörille, että nyt on paskana joko kello tai pumppu. Koska oloni oli ihan normaali, jatkoimme lenkin loppuun. Vehkeen antama lopputulos reilun tunnin ja 10 kilsan perussetistä: keskisyke 194, piikki 213 ja kalorikulutus oli 299. Saatana!? Sykkeeni oli kuin sikiöllä ja kulutus sama kuin kävelylenkillä. Vaikea kuvailla sitä dismotivaation tilaa, jonka tämä sessio aiheutti.

In my humble opinion: ihan turhaa. Mittarista ei ole mitään hyötyä ellei joku ammattilainen ole tulkitsemassa tuloksia tai toteamassa, että vehje on jotenkin epäkunnossa. En nimittäin nyt tiedä, pitäisikö lähteä olympialaisiin vai pallolaajennukseen - siitä optimaalisesta rasvanpolttoalueesta nyt puhumattakaan. Toisaalta ei tarvitse koskaan enää hiihtää yksin. Kuolemanpelko on mukavaa kuntoiluseuraa.

Säröjä rakkaudessa

Hoh. Ensimmäiset bloggajat ovat sanoneet sopimuksen irti Indiedays-blogimedian kanssa, vaikka lanseerauksesta on kulunut vasta kuukauden päivät. Olihan tämä tietysti edessä syystä taikka toisesta, mutta aika nopeasti ensimmäiset säröt rakkauteen tulivat. Lähtijöiden listalla on ainakin neljä suosittua bloggaajaa. Spekulointi lähtijöiden motiiveista käy kommenttiosioissa ja nuorten naisten keskustelupalstoilla kuumana. Pikaisen eron syistä Indiedays tiedottaa hyvin neutraalisti, kiittää ja toivottaa hyvää jatkoa, ja tytötkin turvautuvat ympäripyöreään "en tuntenut indiedaysiä kodikseni" -läppään. Are you feeling fashionablen Nadja kertoo, että

Oon nyt kuukauden ajan blogannu indiedaysillä eikä tää tunnu ihan mun jutulta. En halua kuulua "blogien kermaan" tai siihen rajattuun "sisäpiiriin", vaan haluan olla Nadja. Haluan blogata bloggerissa, askarrella, kirppistellä, mummoilla ja pullailla. Eihän indiedays rajota muuta kun bloggerointia, mut tää juttu ei vaan toimi.

Klassinen it's not you, it's me -dumppaus. Jäin vain ihmettelemään, miksi kyseisessä blogimediassa ei sitten voinut mummoilla ja pullailla, jos sisältöä ei rajoitettu millään tavalla - kysehän on vaan alustan vaihdosta ja palkkioiden jäämisestä pois, eh? Indiedaysille on satanut kritiikkiä siitä, että mistään blogimedian asioista ei ole saanut puhua. Palkkioista tai bloggaajien eettisistä ohjeista ei ole missään mainittu mitään sanallakaan (correct me if I'm wrong!). Hyvin ovat kyllä tytöt pysyneet ruodussa - tai ehkä syiden puiminen on vaan tosi passé.

Julkaisualustoja on ollut olemassa jo jonkin aikaa ja meidän "kansalaisjournalistien" pelisäännöistä on jo nostettu haloota säännöllisin väliajoin. Blogimediaksi (ja vieläpä indieksi) itseään kutsuvan kaupallisen toimijan luulisi ymmärtävän läpinäkyvyyden tärkeyden. Itse toivottaisin lämpimästi tervetulleeksi jonkinlaisen normiston, jossa määriteltäisiin, mitkä ovat blogosfäärin medialukutaidon kannalta olennaiset kompastuskivet. Miten raportoidaan palkkiot tai lahjat, miten osoitetaan sitoutuminen eettisiin ohjeisiin, kuka ohjeita tekee ja valvoo ja minkälainen Musta Lista tuhmista bloggaajista tehdään? Keskustelu siitä, onko blogi verrattavissa kahvipöytäkeskusteluun vai joukkotiedotusväline, on erittäin tervetullutta: jos blogilla on yli 5000 kävijää viikossa, kyseessä on aika helvetin iso kahvipöytä. Voimme varmaan aloittaa siitä, kenelle keskustelun haltuunotto kuuluisi.

MacBook Amatör

Mä tajusin tän uuden macini myötä olevani yhdessä asiassa aika eko: tekniset laitteet ei oo mun juttu. Käytän edelleen puhelinta vuodelta 2006. Se ei ole yhteensopiva macin kanssa, yksi nappula on pudonnut ja mikrofoni on silleen rikki, että sillä voi puhua vaan toisella korvalla, mutta mä olen hyväksynyt nämä asiat osana sen vanhenemisprosessia. Duunista löytyy saman puhelinmallin toinen fani. Päätettiin tänään ostaa näitä toimistolle muutama käytetty yksilö siltä varalta, että nää joskus hajoaa.

Mä olen aina nauranut kaikelle tekniikkavauhkoilulle. Kaikki koneet ja tekniikka (tietokoneet, autot, tv:t ja vedenkeittimet you name it) ovat minulle käyttötavaroita, joilla ei ole muuta kuin käyttöarvo. Mä olen hyvin tullut toimeen ilman minkään sortin kannettavaa musiikkilaitetta enkä ole edelleenkään vakuuttunut, että tämä mac olisi jotenkin pakollinen hankinta. Samalla tavalla se kaatuu ja jumittaa kuin pc:kin. Minulle macin touchpadin secret handshaket sun muut iAsiat ovat helmiä sialle. En osaa arvostaa hienosti näkymättömiin livahtelevia kuvia tai savupilviefektejä. Koneen käyttöasetuksien räätälöintimahdollisuudet ovat ilmeisesti huippuluokkaa - jos osaa ja kiinnostusta löytyy. Mulla ei löydy. Mun tuunailut rajoittuu siihen, että olen vaihtanut desktopille kuvan. Lisäksi valkoinen kansi on kuin CSI:n sormenjälkilabrasta aamulla Hesarin lukemisen jälkeen. Tän kannettavan mallin ehdottomasti paras ominaisuus onkin keveys, mun pc oli lähinnä raahattava.

Toiseksi paras iAsia on Photobooth. Se sopii lapsen viihdyttämiseen tosi hyvin.

Hiiliavautuminen

Ilmastotalkoot-kampanjonnin kylkeen pystytetty Pieni Teko-palvelu, jossa voi laskea omien valintojensa vaikutuksen kasvihuonekaasupäästöjä. Laskureissa otetaan kantaa asumiseen, liikkumiseen ja ruokaan liittyviin valintoihin, pieniin ja suuriin, ja kerrotaan lopuksi minkälaisella prosentilla nämä teot vaikuttavat jalanjälkeen.

Laskeminen varmasti konkretisoi monille valintojen arvoa, mutta mä tarvitsen enemmän. Mähän en lutraa suihkussa, taloudessa ei ole kuivausrumpua, käytän julkisia, energiansäästölamput löytyy melkein joka valonlähteestä, lajittelemme ihan perkeleesti, saunomme hyvin harvoin, sammuttelemme valoja muutenkin kuin Earth Hour-kampanjoinnin hengessä ja syömme tosi vähän maitotuotteita, sikaa ja nautaa. Tällainen laskuri ei enää auta mua vaan sekottaa: pitääkö mun tosiaan vaihtaa juustot keittokinkkuun? Lisäksi mä pohdin paljon muutakin kuin hiiltä. Syödäkö espanjalainen vai suomalainen tomaatti, luomuna vai taviksena, ja jos jätän tomaatin syömättä niin saanko keripukin ja millä aikavälillä, vai mikä olisi paras korvaava tuote leivänpäälle? Tai jos teen soijarouheesta bolognesekastiketta, niin onko se geenimanipuloitua, pelto hakattu jonkun mittaamattoman arvokkaan sademetsän tieltä, tuotettu riistohinnoilla ja onko soija sitten kuitenkaan terveellistä. Ja mistä mä tiedän olenko mä tehnyt osuuteni? Miten paljon on tarpeeksi? Ja hei, mähän olen syönyt kasvispainotteisesti jo 15 vuotta, niin saanko sitten säästetyillä päästöilläni tehdä jotain syntistä? Paitsi jos onnistun pyöräyttämään toisen lapsen. Siinä palaisi vissiin koko loppuelämän kiintiöt, kun koirakin kuulemma vastaa jotain kahta katumaasturia. Entä jos viedään tämä tarkastelu kansalliselle tasolle, jossa otetaan huomioon maamme epäreilu sijainti kaukana pohjoisessa pimeillä ja kylmillä leveysasteilla. Pitäisikö meidät sijoittaa Etelä-Ranskaan koska täällä nyt ei vain kannata asua?

En varmaan ole ainoa kuluttaja, joka näiden asioiden kanssa painii. Onneksi esimerkiksi tuotemerkintöjä on jo tulossa (siitä Uuden Mustan puolella lisää). Mutta mennäänkö kaikella tällä laskemisella siihen, että ihmisillä on kohta henkilökohtaiset päästörajat, joita seurataan jostain rannetietokoneesta ja tulostetaan niistä excel veroilmoituksen liitteeksi? Ehkä saamme tulevaisuudessa kielitoimiston rinnalle hiilimatematiikkatoimiston, jonne voi aina soittaa hädän hetkellä.

Ps. TNS Gallup tutki Ilmastotalkoiden toimeksiannosta suosituimman ympäristöteon ja se on pyöräily. Eikä ihme, sehän on tekona käsitettävissä ihan ilman laskureita.

SIM-kardi ja patteri

Kuunnelkaas tän heebelin suomea - ja sisältöä. :D Ihan mahtavaa.

Vintti valoisana

Taas löytyi yksi mainitsemisen arvoinen lastentarvikepuoti - tosin tällä kertaa valitettavasti ilman nettikauppaa. Lasten Vintti on juuri Munkkiniemeen avattu lasten lastentarvikeliike, joka toimii kierrätyksen, paikallisuuden ja kestävän kehityksen periaatteella. Valikoimista löytyy ekodesignia (käsityönä tehtyjä piensarjoja, joiden materiaaleista ainakin osa on kierrätysmateriaaleja), kierrätystuotteita (uniikkeja lahjatavaroita mm. keppihevosia, unipusseja, asusteita, takkeja, hattuja, ruokalappuja), luonnonkuitutuotteita (huppareita, neuvolakortin kansia, vaunupeittoja, sisustus- ja lahjatuotteita) ja kirppistavaraa (käytettyjä leluja, kirjoja, syöttötuoleja, rintareppuja etc). Valikoima on suunnattu lähinnä alle 10-vuotialle.

Myymisen ja ostamisen lisäksi Lasten Vintti myös vuokraa tiettyjä artikkeleita kuten pyörillä varustettua korisänkyä, turvakaukaloita ja syöttötuoleja. Erittäin kannatettava idea! Täytyykin tsekata, vuokraako nää luistimia ja suksia ja muita parhaimmassa tapauksessa muutaman kerran talvessa käytettäviä varusteita, jotka on seuraavan vuonna pienet.. Käykää tsekkaamassa kyseinen puoti, jos liikutte lähimaastossa.

Vegepekonia ja nestesavua

Olen taas oppinut uutta. Törmäsin kasvisruokaprojektini tiimoilta vegepekoniin. Vegepekonia! Käsitteenä vegepekoni on mielestäni samanlainen oksymoroni kuin valoisa pimeä, mutta loppujen lopuksi kiinnostava sellainen.

Aika usein kasvissyöjä törmää konseptiin, jossa ruoan on pakko sisältää lihaa, jotta se on "ruokaa" eikä vain "kasviksia" tai "lisuke". En ole koskaan käsittänyt soijanakkeja, kanafileitä imitoivia tofumötiköitä tai muuta kamalanmakuisia, keinotekoisia lihajäljitelmiä, kasvissyöjähän ei vapaaehtoisesti halua syödä lihaa. Aluksi mietin, että vegepekoni edustaa taas tätä ahdasmielistä ajattelua, mutta ehkei sittenkään.

Vaikka vegepekoni näyttääkin hiukan pekonilta, se todennäköisesti vastaa enemmän mielikuvaan siitä, miltä pekonin kuuluu maistua: rasvaiselta, suolaiselta, rapealta - epäterveelliseltä. Ei-kasvisruoalta. Tässä kohtaa pekoni onkin siis adjektiivi, joka kuvaa pekonin syntistä suutuntumaa!

Noh, tuo on joka tapauksessa tätä laitan viikon kasvisruokaani, jos löydän hyvät ruusukaalit ja nestesavua. Nestesavu näyttäisi olevan ihan ehta luonnontuote, jota täytyy kyllä kokeilla jatkossa vähän muuhunkin. Viimeistään sitten kiukaalle, kun muu perhe kyllästyy savukeittiööni.

(Kuva: Chocochili)

Sukkula Venukseen

Suomesta on nyt lähdössä kaksi turistia avaruuteen. Matkailu avaruuteen alkaa ensi vuonna Jenkeistä ja hintaa kaksi tuntia kestävälle matkalle kertyy 200.000 dollaria, joten koko vehje on pelkkää bisnesluokkaa. Painottomassa tilassa kellutaan pari minuuttia.

Kuva: Satoru Kikuchi

Jäin miettimään, millainen ihminen haluaa avaruuteen. Multimiljonääri tietty, jolle matkalippu on pikkuraha ja hiilijalanjälki tuntematon käsite, mutta mikä mahtaa olla perimmäinen motiivi? Astronautit ovat kertoneet, että maa on uskomattomattoman kaunis avaruudesta, mutta jotenkin en usko, että avaruusturret lähtevät ihailemaan planeettaamme. Ehkä he lähtevät, koska voivat.

Kyseessä lienee vain adrenaliininarkkareille suunnattu versio Linnanmäestä. Paitsi että planetaariossakin oppii enemmän. Avaruusturisteja käy hiukan sääliksi. Jos ei maan pinnalla ole enää yhtään paikkaa, mikä tarjoaisi riittävää jännitystä tai mielenrauhaa, ei kahden tunnin avaruusmatka pitkään tyydytä. Ja mitä jetlaginen avaruusturisti tekee seuraavaksi? Ei kai ole muita vaihtoehtoja ole kuin mennnä himaan.