21.11.2010

Valoa

Vaikka rapea lumi hiukan lohduttaakin, tässä vaiheessa vuotta pelkään kasvavani kiinni joko kirkasvalolamppuun tai viinipulloon. Marraskuun lopulla iskee aina halu lähteä reissuun - ja tarve lomaan on tämän erikoisvuoden jälkeen aika korostunut.

Olemme perinteisesti tehneet yhden perhereissun vuodessa, joka on (eläkeläistyyliin) jo kolmen vuoden ajan suuntautunut vakiopaikkaamme. Ensi kevät näyttää nyt monesta syystä siltä, että reissu jää väliin.

Koska hiilijalanjälkeeni on budjetoitu yksi matka, nyt pitäisi tietää, minne sitä voisi lapsen kanssa lähteä pohjoisen pallonpuoliskon talvella. Olen kahlannut läpi kaikki vaihtoehdot Berliinistä Mauritiukseen, sillä reunaehtoni ovat samat kuin toukokuunkin reissulle:

  • Haluan luonnon D-vitamiinia, mutta sopivassa lämpötilassa tarjoiltuna. 
  • Lentomatkasta pitää selvitä alle 7 tunnissa ja ilman vaihtoja. 
  • Aikaero saa olla vain muutaman tunnin luokkaa.
  • Perillä pitää olla naisihmiselle sopiva infrastruktuuri.
  • Hotellin tärkein ominaisuus on lastenallas. Ja hoitopalvelu.
  • Paikan ruokatason pitää tuoda tippa linssiin.
  • Muiden turistien ei pidä tuoda tippaa linssiin.
Kaikki sormet osoittavat pakettimatkaa Kanarialle, joka täyttänee ainakin osan noista vaatimuksista. Olen ollut viimeksi Kanarialla 90-luvun alussa, jolloin kriteerit olivat hiukan erilaiset, toki silloinkaan possujuhlat eivät kuuluneet kuvioihin. Olen valmis kompromisseihin Bamse-klubin nimissä, mutta kertokaa te, kannattaako?

Ps. Olen muuten törkeän katkera Italian pohjoispäässä asuvalle tuttavaperheelle, joka voi matkustaa junalla lomalle minne tahansa Eurooppaan - jos tarvitsisi mihinkään lähteä. Siellähän tämä pommikonelaivuepimeys ei pääse yllättämään. Voisiko joku YK:n ihmisoikeusneuvosto vaan päättää, että täällä Suomessa ei ole mahdollista elää onnellisena hiilinetraalin elämänsä loppuun asti ja määrätä meidät ihmisten ilmoille täältä?

25 kommenttia:

  1. Jos valitsee kohteensa huolella, niin kyllä Kanaria aina paremman puutteessa kelpaa. Me ollaan lasten kanssa oltu sekä Lanzarotella, että Fuerteventuralla ja selvitty hengissä sekä turisteista, että kulttuurin puutteesta.

    Me ei kyllä olla menty niihin Bamse-kerho-hotelleihin, joten sikäli vähän vaikeampi juttu. Mutta hotellin valintaan kannattaa satsata. Mitään kulttuurielämyksiä ei Kanarialta juuri löydy, mutta varsinkin nuo edellä mainitut saaret on aika hienoja tulivuorimaisemiensa johdosta.

    Ja jos ruokaelämyksiä haluaa, niin missään tapauksessa ei mitään all exclusive-hömpötyksiä. Hotellien safkat ei oo mitään erikoisen hyviä.

    Mä oon valmis allekirjoittamaan jonkun vetoomuksen meidän pohjolan asukkaiden epäinhimillisten asumisoikeuksien oikeuttaman etelänmatkan puolesta. Pitäishän meidän saada jotain hyvitystä siitä, että asutaan täällä sitkeesti, eikä tungeta niille leveysasteille joilla ihminen on tarkoitettu elämään.

    VastaaPoista
  2. Kanaria voisi olla hyvä ja helppo vaihtoehto, mutta itselleni tuli mieleen esimerkiksi Kroatia. No, ruoasta en ole varma ja Splitissä ja Dubrovnikissa turistit (tai ainakin niiden paljous) saattavat tuoda sen tipan linssiin. Mutta joku vähän pienempi paikka, Rijeka, Vodice, Brac voisi olla se mitä etsitte?

    Kanarialle vaihtoehtona tuli mieleen muut saaret Atlantilla, esim. Madeira tai Azorit? Miksei myös vaikka Turkki?

    VastaaPoista
  3. Eteläisessä Italiassa ainakin on verrattain paska ilma tähän aikaan vuodesta, joten niitä pohjoisitalialaisia tuskin kannattaa kadehtia :) Paitsi sen hyvän junaverkon takia, vaikka aika moni näyttää siitä huolimatta tunkevan perheen autoon ja ajaa köröttämään Mont Blancin tunnelin jonon hännille... Kateeksi käy, kun meiltä saa ajaa 303 kilometriä ennen Apulian alueen rajalle saapumista.

    Itse lähtisin ehkä Sisiliaan, Pantellerian saarelle Sisilian ja Tunisian välillä, mikä ettei pohjoiseen Afrikkaan. En tiedä löytyykö skiditason täyttäviä palveluita tai onko sinne jotenkin järjellisiä matkoja ilman lapsiseurassa matkustavan elämää mutkistavaa välilaskua. Todnäk meiltä lähtiessä pitäisi käydä kääntymässä Milanossa, vertaa matka julkisilla Otaniemestä Kivenlahteen.

    VastaaPoista
  4. Kanaria on aina hyvä.

    Sitten, aiheesta poiketen, tulee "tutkimus"ehdotus sulle: kun olet mediassa mukana, niin oletko kiinnittänyt huomiota miten naisia lähes aina haastatellaan alaspäin. Siis niin että haastateltava nainen joutuu katsomaan miestoimittajaa ylöspäin. Tämä etenkin jos kyseessä menestys nainen, kuten yrittäjä tai vaikkapa Eva Wahlström. :-) Opetetaanko alistamisen perussäännöt miestoimittajille salaisissa saunailloissa vai tuleeko se ihan selkärangasta? Onko tämä vain suomalaisten miesten heikkoa itsetuntoa?

    VastaaPoista
  5. No esim. Egyptissähän on takuuvarma aurinko ja kaikkea muuta kivaa, mutta näin siellä asuneena ja miesten aiheuttaman häslingin vuoksi sieltä pois muuttaneena se ei ainakaan ole itselleni RENTOUTTAVA lomakohde koska siellä ei saa oikein olla rauhassa (siitä huolimatta varmaan rääkkään itseäni ja palaan sinne "lomalle"). Muutoin kyllä asuisin siellä vieläkin...ihana maa kun saisi eräät rasittavat miehet teljettyä sieltä johonkin!

    VastaaPoista
  6. Noilla kriteereillä mä suosittelen ehdottomasti Las Palmasia. Kaupunki on Kanarialla, Gran Canaria, joten lämpö on taattu, mutta ei ole niin pilattu turistihötöllä kuin esim. samalla saarella oleva Playa de las Ingles. Las Palmasissa on jopa nähtävää! Niin, ja se ruoka on hyvää. Auton pystyy vuokraamaan kätevästi ja sillä voi tarvittaessa sitten huristella vaikka aina aurinkoiseen Puerto Ricoon.

    Espanajalaiset rakastavat lapsia. Itselläni ei ole lapsia, joten omakohtaista kokemusta ei ole, mutta kaverin syvä rinta-ääni kertoi näin.

    Kroatiassa ei tähän aikaan vuodesta ole niin lämmintä, tosin ruoka sielläkin on hyvää ja Dubrovnik ihana kaupunki. Tunisia ym. maat on ainakin itselläni poissuljettuja sen vuoksi, että naisena niissä on epämiellyttävä matkustaa.

    VastaaPoista
  7. Espanjalaiset rakastavat vauvoja, mutta eivät lapsia. Italialaiset sen sijaan rakastavat molempia.

    VastaaPoista
  8. Dubai tai joku muu emiraattien kaupunki (Abu Dhabi?). Vai onko liian kuuma? Ainakin on siistiä, turvallista ja rauhallista, kaikki toimii ja ruoka on hyvää. Örveltäjäturistit puuttuu, sattuneesta syystä :D.

    Viime talvena etsimme miehen kanssa lomakohdetta juurikin samoilla kriteereillä (lyhyt lento, aurinkoa jne.) ja kohteeksi päätyi Dubai. Lento + hotelli oli yllättävän halpa. Yleensä majoitumme hostelleissa, mutta alhaisen hintatason johdosta pystyimme majottumaan 4 tähden hotelliin. Siellä taitaa olla kupla puhkeamassa ja hinnat tippumassa. Öljy loppuu pojilta.

    VastaaPoista
  9. Mä suosittelen ehdottomasti Portugalia! Ruokataso tuo takuuvarmasti tipan linssiin :). Ja aurinko paistaa, mut talvella ei oo vielä ihan tuhottoman kuuma. Tosin kyllä vuonna 2008 tarkeni joululomalla todella hyvin biksuissa.

    Lissabonin läheinen Estoril on kiva, mutta alueena Algarvekin on ihan mahtava! Mä en vaan tiedä, että lentääkö sinne mitään suoraan Stadista.

    VastaaPoista
  10. Paljon kiitoksia kaikille vinkeistä! Lisääkin kokemusperäistä infoa saa laittaa. :)

    Pauliina, joo ei missään tapauksessa mitään hotellibuffeta kolme kertaa päivässä, ei ei. Mä selviän hengissä bamse-klubista, mutta en huonosta ruoasta. Löytyykö sulta hotellisuositus, jonka vois tsekata netistä?

    mardis, Kroatia kyllä kiinnostaisi, mutta en tiedä paikasta juuri mitään, siksi epäilyttää lähteä. Azorit on ihana, siellä oltiin häämatkalla, ja olen muistaakseni blogauttanutkin siitä, mutta hyvä talvikohde se ei ole epävakaisuutensa takia.

    Arkitehti, sori, ei mee läpi. Mä olen käynyt siellä Joulukuussa ja mulla on eri määritelmä paskalle kelille. Sisiliaan kyllä haluaisin, mutta onko siellä ihan ok kelit tammi-helmikuussa?

    Anonyymi, kiitti aiheesta! :D En ole huomannut ilmiötä. Jos ymmärsin kuvauksesi oiekin niin eikö se johdu ihan naisten ja miesten pituuserosta?

    Johki, joo, Egypti käytiin läpi, mutta kun kuultiin luotettavalta taholta ainakin yhdestä kohteesta sellaiset haukut että ei tee yhtään mieli mennä. :(

    Fru L, mä olen käynyt Las Palmasissa, jäi jotenkin rakennustelineiden peittämä kuva, mutta 20 vuodessa on ne ehkä saatu valmiiksi. ;) Täytyypä tsekata!

    Anonyymi, höh, miks espanjalaiset ei tykkää
    lapsista?

    Puolukka, mulla on ankea kuva Dubaista. Millaista on naisena matkustaa siellä - huom. liikun todellakin yksin ja ilman huivia.. Onko siellä joku oma safkakulttuuri? Mitä siellä voi tehdä? Miten skideihin suhtaudutaan ja onko lapsille esim. leikkipuistoa?

    Anonyymi, no juu, Koti-Insinööri äänestää Portugalin puolesta. Hmm. Otankin tämän suurennuslasin alle.

    VastaaPoista
  11. Suosittelen niinkin arkista kohdetta kuin Espanjan aurinkorannikon Fuengirola. Upea eläintarha, piiiitkä ranta sekä kivat ravintolat, joihin lapset ovat tervetulleita. Lyhyt lentomatka ja halvat liput, lyhyt junamatka lentokentältä ja mahdollisuus vuokrata huoneisto tai talo ok hintaan. Toinen suositus Madeira, siellä olisi todennäköisesti paremmat kelit kuin mantereella.

    VastaaPoista
  12. Katja, jos varaat Finnmatkojen/Tui Flyn kautta, muista tarkistaa, että Bamse-klubissa puhutaan SUOMEA. Ollaan jo kahdella matkalla törmätty siihen, että Bamse-kerhoissa puhutaan vain ja ainoastaan RUOTSIA koska kerhoa vetää ruotsalaiset Tui Flyn matkaoppaat. Tätähän ei matkaoppaissa kerrota. Emme kyllä jätä lastamme klubiin, jossa muksu ei pysty kommunikoimaan omalla kielellään.
    Mä voin kyllä suositella Mauritiusta, mutta 7 tunnilla sinne ei lennä.
    -Krista

    VastaaPoista
  13. Moi! Ei kun usein naista haastatellaan istualleen, paitsi että miestoimittaja seisoo, jolloin nainen joutuu olee niskat kenossa katse ylöspäin! Ja jos mies istuu kans niin sepä istuukin korkeammalla penkillä! Huomaat kyllä kun rupeet seuraamaan ja vitsit että se ärsyttää! Veikkaan että se on täysin harkittua tehokasta piiloviestintää. Tästä asetelmasta kannattaa olla tietoinen jos ikinä joutuu miestoimittajan haastateltavaksi.

    VastaaPoista
  14. Kroatia on kiva (tai siis ihana!!), mutta 3v:n kanssa en ehkä noilla kriteereillä sinne lähtisi. Aika harvassa nimittäin uima-altaat tai hiekkarannat, enemmän kivikkoa ja kirkasta merivettä! Eikä siellä ole kesäilmat ihan alkuvuodesta.

    Maltalla voisi olla aika lämmin, mutta hotellien tasosta tms. en osaa sanoa... Madeiraa on moni kehunut juuri talvikohteena...

    Me ollaan 3v:n kanssa matkattu ihan Euroopan kaupunkikohteissa talviaikaan ja hienosti on mennyt siitä puolivuotiaasta alkaen, mutta teillä taisi olla hiukan eri kriteerit eli ainakin toi luonnon D-vitsku ;)

    Löytyiskö täältä jotain vinkkiä:
    http://www.travelforkids.com/

    VastaaPoista
  15. En suosittele Egyptiä lapsen (ainakaan alle kouluikäisen) kanssa eikä siellä todella täyty tuo sun naiselle sopiva infrastruktuuri. Eikä viimenen kohta muista turisteistakaan (paitsi jos tykkää olla venäläisten keskellä muualla kuin Venäjällä).
    Malta voi olla jo vähän viileä. Itse kävin siellä muutama vuosi sitten toukokuussa eikä bikinikelejä juuri ollut.

    VastaaPoista
  16. -Millaista on naisena matkustaa siellä [Dubai]: Ei mitään ongelmaa. Ovat todella avointa ja suvaitsevaista porukkaa. Toki pyhissä paikoissa vieraillessa täytyy pistää kaapu päälle ja peittää hiukset, mutta muuten normi kuteissa menin. Ihan siis pohkeet vilkkuen ja t-paidassa. Näin muutamilla narutoppejakin, mutta kun ne ei kuulu garderoobiini Suomessa, niin enpä lähtenyt tuollakaan kokeilemaan. Paikallisväestö tuntuu olevan kovasti makean ja kimaltavan perään. Jos pitävät huivia tai burkhaa (kaikki eivät pidä), niin ne on niin viimeisen päälle hienoja ja koristeltuja, ettei siinä tajua itseään huivittomuudesta hävetä vaan nuutuneista vaatteista.

    -Onko siellä joku oma safkakulttuuri? Lähi-itä, Iran, Marokko ja Libanon; eli mezejä, linssejä, papuja, paljon kasviksia, lammasta jne. Toki löytyy ravintoloita joka lähtöön ja varsinkin kaikki jenkkiketjut ovat suosiossa.

    -Mitä siellä voi tehdä? Uida; rannalla (usein pieni sisäänpääsymaksu, ovat sitten siistejä ja turvallisia) tai uima-altaalla. Shoppailla. Katsella kaikkia mahdollisia ja mahdottomia rakennuksia ja pilvenpiirtäjiä. Huvipuistoja löytyy jos jonkinlaista. Basaarit, kauppakeskukset jne. Ajelu aavikolla.

    -Miten skideihin suhtaudutaan ja onko lapsille esim. leikkipuistoa? Minulla ei ole lapsia, mutta olen ymmärtänyt, että ovat kovasti lapsirakkaita ja perhekeskeisiä. Leikkipuistoihin en sattuneesta syystä kiinnittänyt huomiota :D.

    Vielä plussia:
    -Kaikki puhuvat englantia, kaikki kyltit ovat myös englanniksi
    -Taksit ehdottoman luotettavia
    -Kaikkialla on siistiä

    Miinuksia:
    -Onhan se vähän tylsä ja muovinen paikka sinänsä, sillä kaikki on uutta ja isoa ja mahtavaa ja huh! Historiaa pitää etsimällä etsiä. Viikon jälkeen koko homma alkaa tuntua aikamoiselta disneylandilta. Siinä vaiheessa siirryin Abu Dhabiin, joka on Dubaihin verrattuna ”oikea” kaupunki. Esim. päivävierailu Dubaista onnistuu bussilla helposti.
    -Julkinen liikenne on aika köyhä (busseja kulkee jonkin verran, uusi metro valmistui juuri viime vuonna ja tuntui kyllä toimivan hyvin). Välimatkat ovat pitkiä, joten jos ei julkisilla pääse, on taksi ainut vaihtoehto.
    -Saattaa olla todella kuuma, vaikka joka paikka onkin tehokkaasti ilmastoitu
    -Alkoholia saa vain hotellista ja sekin on törkykallista (onko tämä nyt sitten plussa vai miinus?)

    Makuasoita, sanoi koira kun, jne. Itse tykkäsin Dubaista nimenomaan nopeana levähdyspaikkana kaamoksen keskellä. Ihan pian en ole menossa uudestaan, sillä yleensä harrastan enemmän reppureissumeininkiä, mutta kyllä se vierailun arvoinen paikka oli. Ehkä jollain on negatiivisempia kokemuksia?

    VastaaPoista
  17. Täällä olis ollut näköjään sama info ;D : http://lomakohde.blogspot.com/2010/01/dubai.html

    VastaaPoista
  18. Me tultiin juuri Playa del Inglesistä ja voin lämpimästi suositella, kunhan pysyy kaukana itse kaupungista. Meidän hotelli sijaitsi kaupungin pohjoispuolella, ja sieltä pääsi näppärästi Maspalomaksen dyyneille, Puerto Ricon suuntaan ja moniin retkikohteisiin. Playa del Inglesin rannatkin sopivat hyvin pienille, mutta tosiaan itse kaupunki on ihan turha paikka lapsiperheille.

    VastaaPoista
  19. Mullakin lähtee järki jos en saa aurinkoa. Me mennään Dubaihin, kaksi tuntia enemmän aurinkoa päivässä ja muutama aste enemmän lämpöä ku Kanarialla. Samalla hinnalla reilusti parempi hotelli, mahtava palvelualttius hotellin väellä (niin, ne leikkaa sulle hedelmät ja putsaa aurinkolasit) ja ei ainoatakaan suomalaista samassa hotellissa. Kaikki muutkin kriteerisi taisivat täyttyä, voin laittaa sulle linkin hotlasta jos sä tahdot.

    VastaaPoista
  20. Ruoka, lastenhoitaja ja allas-alue täys kybä, sä rakastaisit.
    Eihän se mikään kulttuurielämys ole, mut jos tahtoo hyvää ruokaa, aurinkoa, toimivan hotellin lapsen kanssa niin siinä se, Dubai.

    Oltiin viimeksi siellä ku olin paksuna, onneks en nyt ole.

    VastaaPoista
  21. Me ollaan oltu täällä http://www.aurinkomatkat.fi/kanariansaaret/puerto-del-carmen-lanzarote/floresta
    Ehkä vähän syrjässä, mutta ei liian. Meille ainakin toimi hyvin, mutta täältä siis puuttu se Bamse-osasto. Tai en ole varma oliko hotellilla tarjota joku omansa.

    Sitten ollaan oltu täällä:
    http://www.aurinkomatkat.fi/kanariansaaret/corralejo-fuerteventura/las-marismas
    Tää oli arkkitehtuuriltaan aika kiva, mutta monimutaianen paikka. Täällä tais olla joku lastenkerho, mutta se oli hotellin oma. Tämäkin hotelli oli vähän syrjässä, mutta kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

    Me tykättiin, mutta toisaalta meidän vaatimustaso on aika alhanen. Siinä ei paljon muuta tarvita kun se aurinko, kun mä pääsen täältä talven keskeltä jonnekin. Mut saaret oli ihan hauskoja. Olen joskus aiemmin ollut Gran Canarialla ja nää musta eros siitä juuri noiden tulivuorien takia.

    VastaaPoista
  22. Eikö Dubai ole täysin keinotekoinen paikka? Skidien kanssa on tosin ehkä toiset kriteerit, mutta miten moisen paikan ekologisuus?

    VastaaPoista
  23. Dubai on kyllä ekologinen katastrofi käsittämättömän energiantuhlauksen takia. Lisäksi Dubaita rakennetaan kiinalaisten ja intialaisten törkyhalvalla työvoimalla. Työntekijöiltä otetaan mm. passit pois, työsuojelusta ei voi puhuakaan ja työstä ei juuri makseta. Tosin tästä ongelmasta nyt ei pääse missään turistigetossa eroon. Thaimaan turistirantojahan rakennetaan burmalaisella työvoimalla, joka pysyy halpana koska heille ei myönnetä työ- tai oleskelulupia, saati pakolaisstatusta. Kanarialle ja Italiaan puolestaan tulvii pakolaisia afrikan mantereelta ja säilöönottokeskukset ovat sen mukaisia.
    Tosi hankala yhtälö, koska kaikkiallahan näitä ongelmia on ja ymmärrän toisaalta hyvin kyllä tuon auringontarpeen.
    susa

    VastaaPoista
  24. Kiitos kaikille seikkaperäisistä lisäselvityksistä!

    Mut jos Dubaista ei saa alkoholia ravintolasta niin se on sitten siinä. Meidän Ranskan pikkuhotlalla oli oma shampanjatila! (Ja oikeasti haluan edellen sinne!) Dubaissa on tämän perusteella kyllä vähän se ongelma, että siellä ei ole mun luonteelle mitään nähtävää ja tekemistä. Mä en ole mikään basaarishoppailija tai kirkkojen ystävä. Ehkä me tosiaan mennään kattoo tulivuorta Teneriffalle Bamsen kanssa. Kerrankos sitä.

    VastaaPoista
  25. Olen kuullut perheellisiltä ystäviltäni, että seuramatkat Kanarialle ja suomenkielinen lastenkerho on ihan parhautta skidien kanssa, vaikka aikuiset muuten arvostaisivat vähän erityyppistä lomailua! Kyllä niille toisenlaisille reissuille kerkeää taas myöhemmin! :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...