14.11.2010

Uudisraivausta

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, minimalismissa on jotain kiehtovaa. En itse ole sadan tavaran ihminen enkä näe, että minun pitäisikään olla, mutta turha kama on alkanut ärsyttää. Jopa siinä määrin, että päätimme varata anoppilasta lastenhoitoa ja käydä läpi koko omaisuutemme työkaluista joulukoristeisiin.

Sanoisin, että kamainventaario kannattaa tehdä viimeistään siinä vaiheessa, kun on asunut omassa asunnossa jo melkein puolet elämästään. Ensimmäiseen kotiin opiskelijakämppääni hamstrasin kaiken, mitä sukulaisilta irti lähti, poikaystävien kanssa yhteenmuuttaessa ja erotessa tuli tehtyä lisää sisustuksellisia hätäratkaisuja ja ensimmäisen lapsen myötä kotia tuli varusteltua ihan uudella raivolla. Klassisella lopputuloksella.

Havahduin siihen, että kämppä on jotenkin tukossa, vaikka neliöitä ei ole välttämättömin ja kaappeja on ihan joka huoneessa. Meillä on siis ylitarjontaa kamasta, nurkkiin on vaan mystisesti kertynyt vuosien varrella järjetön määrä roinaa. Hajonneiden ikea-kalusteiden näyttely on kuorrutettu astiakaapin kokoelmalla erilaisia (pölyisiä) drinkkilaseja, työhuoneessa makaavat käyttämättöminä puoliksi rikkinäiset stereot ja läjä opiskelukirjoja ja -papereita, keittiön katossa on yksiön minikeittiöön hankittu lamppu ja päiväpeittoja on 120, 140 ja 160 cm leveisiin sänkyihin. Vanhoja kännyköitä löytyi kuusi. Lisäksi varastossa oli viisi matkalaukkua (meitä on edelleen kolme ja matkustamme abt kerran vuodessa), yksi hajonnut liesi, remonttijäämiä vuodelta 2005, pari itse tehtyä taulua (what was I thinking..), kaksi kuusenjalkaa ja yksi myrkynvihreä ja pirun kallis villamatto, jonka ostin Saksasta pienessä hiprakassa 90-luvulla. Muun muassa. Oli pakko aloittaa aktiivinen luopuminen.

Työpäivän verran siinä meni, pinna paloi, kynnet katkelilivat ja hiki tuli. Ja mikä nolointa: mistään ei näy puuttuvan mitään. Paitsi, että kaapeista ei putoile enää kamaa, henkareita on taas vapaana ja varastossa on tyhjiä hyllyjä.

Raivauksen tuloksena viritettiin näyttely, josta kaikki suvun nuoret saivat tulla noutamaan tarvitsemansa. Loput vietiin hyväntekeväisyyteen. Kun marraskuisessa tihkusateessa kantaa kamoja autoon ja kierrätyskeskukseen ja lajittelee jätteitä eri lajittelupisteisiin, tulee väkisinkin mieleen, että typerien ostosten kohtaaminen tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Lisää kaappeja meille ei tule.

EDIT: Luonnollisesti sain äsken tietää Kierrätä kännykkä -palvelusta, joka maksaa vanhoista kännyköistä. Olkaa te siis fiksumpia.

7 kommenttia:

  1. Asuimme nykyisen aviomieheni kanssa suhteen alussa 2,5 vuotta yksiössä. Silloin oppi luopumaan ylimääräisestä tavarasta... Tätä onneksi auttoi, että taloamme vastapäätä löytyi Fida-lähetystori jonne surutta kiikutin myös turhaksi arvioidut lahjat.

    Osa tavaroistamme oli varastoituna äitini autotalliin ja kun reilu vuosi sitten muutimme kolmioon, ehdotin aviomiehelleni, että tehtäisiin etukäteen list siitä mitä LUULEMME autotallissa olevan ja ne mitä listalla ei ole saa sitten lähteä kierrätykseen. Mies ei suostunut vaikka jälkeenpäin onkin todennut sen olleen ihan hyvä idis...

    Varaston siivoamme tasaisin väliajoin (n. 2 x vuodessa) ja kiikutamme tavaraa kierrätykseen. Kaapit pysyvät järjestyksessä! Tosin meitä on vain kaksi, joten lelut eivät aiheuta ongelmia. CD-levyt sen sijaan aiheuttavat! Mitä olette tehneet levyillenne? Kertokaa? Kaikki musiikki tulee tietokoneelta emmekä kuuntele cd-levyjä kuin autossa...

    VastaaPoista
  2. Mä saan jotain omituista mielihyvää siitä, kun heitän turhaa kamaa pois. Dippatyötä aikanaan tehdessäni kävin läpi opiskelumapit - tuli muuten useamman metrin pino konseptipaperia paperinkeräykseen kiikutettavaksi. Nykyään pyrin myymään turhat kamat nettikirpputoreilla, mutta ei niistä kyllä aina tahdo eroon päästä, vaikka ihan uudenveroistakin on myynnissä. Mutta onhan kai jokaisella heikkoutensa: mulla kirjat. En mä niistä raski luopua, ennemminkin niitä vain tulee lisää...

    Mapitetetut paperit on kyllä nytkin hieman ongelma. Pitäisi jostain selvittää, että miten kauan yksityishenkilön pitää säilyttää kuittinsa ym. Onko sulla muuten tietoa?

    Sitäkin on pitänyt kysyä, että mites sun kirjaprojektin kanssa on käynyt? T: Utelias

    VastaaPoista
  3. Minä olen laittanut oman tavaranheitto-vimman keski-ikäistymisen piikkiin. Toisaalta mulla se alkoi 30 hujakoilla, kun olin 4kk Jenkeissä opiskelemassa ja pärjäsin loistavasti kahdella matkalaukulla, ja ympärillä näki hirveetä ostamisvimmaa. Joku ruuvi on varmaan liian tiukalla, kun mua ahdistaa olla täyteen dumpatuissa kämpissä, ajatus ei kulje silloin ollenkaan.

    VastaaPoista
  4. Tuli tuosta mieleen anoppi, jonka asunnossa seiniä ei näy kaikkien taulujen, peilien, keramiikkaseinäkoristeiden, kynttilänjalkojen (mitä ne on mitä seinille saa laittaa) ja muovihedelmien (ihan oikeesti..) alta, ja jokainen sentti hyllytilaa on kuorrutettu posliiniesinein, majakoin ja tekokukin. Mutta sitten kun tavaraa heitetään pois, se viedään roskiin. Siksi en voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, et huolehdi omista roinistas, kun se tuo meille jotain aivan turhaa, mutta periaatteessa käyttökelpoista. Kamala kierre. Nyt on omat kaapit täynnä appiukon vanhoja vaatteita (poikaystävälleni "kato jos ne sopii sulle"-ajatuksella annettuja) ja muuta krääsää, kun en saa aikaseksi viedä niitä asialliseen kierrätykseen tai kirppikselle. Aargh.

    VastaaPoista
  5. Olen tänä syksynä kiikuttanut useamman pussillisen tavaraa Fidalle, heittänyt kierrätyskelvottomia juttuja roskiin ja lahjoittanut sukulaisille jos joku on tarvinnut jotain. Ihan tulevaa muuttoa silmällä pitäen. Puhdistavaa puuhaa.

    Josta tulikin mieleeni että yksi kassi tuolla taas odottaa täyttämistään > kaappien kimppuun..


    Ps: Kirjat myös allekirjoittaneen kompastuskivi, osan olen malttanut myydä kirpputorilla, mutta suhteessa määrään mitä tähän huusholliin kirjoja kannetaan.....

    VastaaPoista
  6. Perversiolleni ei ole mitään järjellistä selitystä, mutta minäkin saan kummaa tyydytystä tavaroista luopumisesta. Jos joku kaappi on epäjärjestyksessä tai jossain on ylimääräinen rojukeko, asia vaivaa mieltä joka päivä (useamman kerran tunnissa), kunnes saan tilanteen taas hallintaani (huomatkaa terminologia). Järjestelyhimostani johtuen myös rakastan muuttamista, sillä siinä tulee käytyä väkisinkin läpi kaikki, minkä omistaa. Olen huomannut myös pitäväni omaisuuttamme mielelläni nopeasti liikuteltavassa muodossa - kaapeissakin kaikki on koreissa ja laatikoissa.

    Mieheni on luontainen hamsteri, eikä vuosikausien sinnikäs (palkkioon ja rangaistukseen perustuva) kouluttaminen ole saanut hamsteriutta kokonaan katoamaan. Siispä olen tehnyt kompromissin: remontoimiseen liittyviä asioita saa hamstrata. Oma heikkouteni taas ovat kirjat (miksi kaikilla on tämä sama??), tosin annan kyllä tuplana lahjaksi saadut ja huonoksi todetut mielelläni kiertoon.

    Ei tässä kommentissa mitään pointtia ollut, jos joku sitä loppuun saakka odotti. Pitipähän päästä purkamaan, kun ei ole useampaan kuukauteen päässyt eräästä nimeltämainitsemattomasta terveydentilallisesta muutoksesta johtuen ryömimään kaappeihin. Jumalauta että ahdistaa.

    VastaaPoista
  7. Paperien säilyttämiseen kannattaa ottaa täältä vinkki: http://ordinarefi.wordpress.com/2010/07/20/maria-kodin-paperitulva-miten-sen-saisi-kuriin/

    Ja täältä apua papereiden lajittelemiseen: http://ordinarefi.wordpress.com/2010/09/10/maria-paperikasat-hallintaan/

    Muutenkin oikeen mielenkiintoinen blogi.

    Jostain olen kuullut, että tavaroiden hamstraaminen liittyy osittain mielessä oleviin solmukohtiin. Kun ihminen ei uskalla heittää mitään pois, hän samalla on koko ajan kiinni menneessä eikä uskalla käsitellä asioita mielestään pois. Ymmärtääkseni kaappeja raivaamalla ja tavaraa poistamalla samalla selkiyttää omaa päätään ja itseään. Toisaalta olen sitä mieltä, että liiallinen tavaroiden pois heittäminen on myös merkki jostain käsittelemättömästä asiasta. Jos ei halua säästää mitään menneisyydestään, eikö silloin halua kieltää koko menneisyytensä?

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...