1.10.2010

Kuppikunnat my ass

Rakastan Diiliä. Eikä tietenkään pitäisi provosoitua, kun Hjallis valittaa, että naisilta eivät ryhmätyöt suju. Kysehän on vain ohjelman markkinoinnista, sillä ihmiset haluavat katsella tappeluita. Olen kuitenkin kyllästynyt näihin stereotypioita rakentaviin lausuntoihin, että naiset muodostavat kuppikuntia ja olisivat pikkuasioista mieltään pahoittavia tunneihmisiä, selkäänpuukottajia ja kateellisia paskoja. Hohhoijaa. Kas vain, olen seurannut myös miesten välistä vittuilua, marailua ja nokittelua. Pahin työpaikkakiusaaja, jonka olen tavannut, oli mies.

Miesten hyvää ryhmätyökykyä perustellaan yleensä evoluutiolla: miehet ovat metsästäneet mammutteja yhdessä, jolloin hyvät ryhmätyötaidot ovat korostuneet, kun ei tarvitse käristää nuotiolla kanervia. Ovatko naiset sillä välin kököttäneet yksin luolassa toisilleen juonia punoen? Vaikea uskoa. Eiköhän ryhmätyötaidot ole olleet molempien sukupuolten etu. Tuskin naiset olisivat jaksaneet huolehtia lapsista, sairaista ja vanhuksista yksin. Onko kyse loppujen lopuksi motivaatiosta ja yhteisistä tavoitteista? Naisia kuitenkin arvostetaan esimiehinä, mutta työpsykologia ei tunnu käsittelevän tiimityöaihetta lainkaan. Onko jollain olemassa sukupuolten välisestä tiimityöstä faktaa? Vai onko kyseessä aihe, jota ei kukaan uskalla tutkia..

Neljän naisen toimituksessa joudumme joka päivä jakamaan toisillemme palautetta: onko jutussa kantti kateissa, onko kieliasu kunnossa, millaisia kuvia olemme valinneet. Olisihan se kiva vain kehua, mutta me kaikki tiedämme, että meidän kannattaa puuttua toistemme duuneihin, sillä niin saamme ulos hyvä juttuja. As simple as that.

Jos työmotivaatio on hyvä, ei tarvitse keskittyä perseilyyn. Ja eiköhän jokainen tajua, että jos oikeasti haluaa koota hyvin yhdessä töitä tekevän ryhmän, ei kannata laittaa yhteen seitsemää esiintymishaluista brand manageria.

7 kommenttia:

  1. Just sattui Tiede-lehdestä silmiin otsikko Naiset saavat ryhmät toimimaan. "Ryhmät, joissa oli enemmän naisia, osoittivat myös suurempaa sosiaalista herkkyyttä ja kollektiivista älykkyyttä kuin tiimit, joissa oli vähemmän naisia.
    Tutkijat jakoivat 699 ihmistä kahdesta viiteen hengen ryhmiin. Ryhmät työskentelivät yhdessä ratkoen tehtäviä visuaalisesta ongelmanratkaisusta muun muassa aivomyrskyihin ja peleihin. Tutkijat päättelivät, että ryhmän kollektiivinen älykkyys selitti noin 40 prosenttia suorituskyvyn vaihtelusta eri tehtävissä.

    Lisäksi tutkijat huomasivat, että ryhmien suorituskyky ei palautyunut juurikaan yksittäisten ryhmän jäsenten yksilöllisiin kykyihin. Esimerkiksi ryhmän jäsenten keskimääräinen ja suurin älykkyys ei ennustanut ryhmän suorituskykyä.

    Sukupuolen vaikutus tuli tutkijoille yllätyksenä. Tarkempi analyysi paljasti, että vaikutus näytti selittyvän naisten keskimäärin suuremmalla sosiaalisella herkkydellä."

    VastaaPoista
  2. No kas! Tämähän tuli kuin tilauksesta, kiitos kiinnostavasta linkistä! :)

    VastaaPoista
  3. Tarttuisikohan Henry Laasanen noin kiinnostavaan aiheeseen?

    Maailmassa, ja siis työyhteisöissäkin, on toki naisia jotka eivät erota poikaystävää lounassetelistä, etsivät alfaurosta työpaikalta ja tappelevat työtiimin kukkojäsenen suosiosta. Onneksi se ei nyt ihan kauhean yleistä ole.

    VastaaPoista
  4. Kahdessa erilaisessa isohkossa naisvaltaisessa työpaikassa olen huomannut, että yhteishenki ja ryhmätyön onnistuminen riippuu paljon myös esimiestasosta. Jos esimiehet keikuttavat venettä, niin työntekijät alkavat nokkia toisiaan. Vähän diili-henkeen. Työntekijät muodostavat kuppikunnat ja toisia kyräillään. Jos työntekijät tietävät asemansa ja paikkansa, niin voi keskittyä työhön ja silloin ryhmätyökin onnistuu. Sama koskee miehiäkin.

    VastaaPoista
  5. Arkitehti, ..ja ketä kiinnostaa vaikka tarttuu. :)

    Mari A, olen ihan samaa mieltä, että esimies on avainasemassa. Ihmiset, jotka pelkäävät konflikteja, saattavat olla vaikeassa asemassa ryhmätöissä, jossa pitäisi pystyä puhumaan suoraan. Kuppikuntiahan ei tarvita jos kaikki tuntevat olevansa "turvassa".

    VastaaPoista
  6. Amen!

    Rasittaa kovasti nuo ikivanhat hokemat miesten välisestä solidaarisuudesta vs. akkojen selkäänpuukotus. Äijät nokittelee minusta huomattavasti pahemmin, ja sitten niitten pitää teeskennellä ettei mieli pahoitu kun se on sitä "letkeää jätkien meininkiä", mutta kotona illalla äristään vaikka vaimolle sitten kostoksi kun pojat on kuittaillu tarpeeksi toisilleen.

    VastaaPoista
  7. Haku teamwork+gender scholar.google.com:issa tuotti myös paljon tuloksia.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...