4.10.2010

Kiitti, Disney

Vuokrasin skidille ja mulle sunnuntaileffan. Mikäpä olisi mukavampi kuin Disney-klassikko Dumbo, lentävä norsu!

Leffa alkaa sillä, että haikarat tuovat sirkuseläimille eläinvauvoja.
- Äiti, eikö vauvat tulekaan massusta?
- Tulee, tässä leffassa nyt vähän hassutellaan, oikeasti myös eläinvauvat tulevat äitieläinten massusta.
- Mutta miksi noi nauraa tolle pikkunorsulle?
- No, siksi kun noi korvat on vähän isot. Mutta sehän on ihan tyhmää sellanen toisille nauraminen.

Sitten eläimet pannaan töihin sirkustelttaa pystyttämään pelottavassa ukkosmyrskyssä.
- Äiti, onko tää varmasti lastenohjelma?
- On on, nää nyt tässä vaan pystyttää sitä isoa sirkustelttaa, tää muuttuu kohta kivaksi."

Tämän jälkeen Dumbon äiti puolustaa lastaan kiusaajalta, minkä takia se vangitaan piiskalla pieksemällä, kahlehditaan ja eristetään lapsestaan.
- Kelataanko?
- Joo.

Dumbo pakotetaan hyppäämään korkeasta tornista.
Dumbo ja sen hiirikaveri vetää lärvit ja näkee pelottavia vaaleanpunaisia elefantteja (kohtaus kestää jotain 10 minuuttia).
Dumbo ja hiirikaveri herää puusta röökaavien varisten keskeltä.
Dumbo oppii lentämään, kun se hyppää jyrkänteeltä ja palavasta tornista.
Sitten siitä tulee tähti ja kaikki on hyvin.

- Äiti, ei katota tätä enää toista kertaa.
- Ei. Pikkukakkonen on ihan hyvä.

Disneyn tuotantojen rinnalla Saksikäsi Edwardkin on ihan inhimillinen. Tai sitten maailma on muuttunut vuodesta 1941.


27 kommenttia:

  1. Mulla on hämäriä muistikuvia kyseisestä elokuvasta (ehkä mieleni on pääosin yrittänyt unohtaa?). Monet lasten jutut on kyllä näin myöhemmin ajateltuna aika raakoja. Esimerkiksi kirja Hannu ja Kerttu on ihan kauhea jo lähtökohtaisesti, vieläkin melkein pelottaa! En aio ikinä sitä lukea mun lapselle, vaikka jäisi minkälainen kirjallisen sivistyksen aukko sen vuoksi.

    VastaaPoista
  2. Juu, tuttua. Meillä pyöritettiin cars-leffa ja ipana meni ihan sekaisin. Sinänsä elokuvahan on ihan hyvä, mutta ikäraja 3v ihan liian alhainen, kun tuon ikäinen innostuu vaan siitä törmäilystä ja haluaa sitten itsekin tehdä sitä kaikkialla ja kaikkien kanssa. Myös me pidättäydytään pikkukakkosessa vielä aika pitkään ja onneksi telkkua ei muutenkaan ole katsottu lapsen valveillaoloaikana, joten usein kun ehdotan pikkukakkostakin, niin lapsi sanoo, että ei halua katsoa vaan leikkii mielummin autoillaan ja muilla leluillaan.

    VastaaPoista
  3. Seuraavaksi sitten Tao Taoo ja muita oikeasti söpöjä lastenjuttuja, eikö niitäkin saa nykyään vuokrattua? Tosiaan nuo vanhat Disneyt on aika rajuja ja ne kai oli myös aikuisille suunnattuja enemmän kuin nykyään?

    Kamalien satujen lukeminen taas on eria asia, kun lapsi muodostaa oman mielikuvituksensa turvin ne kamaluudet ja toisaalta myös pahuus kiinnostaa lapsia, kun siihen saa tutustua turvallisessa seurassa. Toki tässäkin pitää ottaa lapsen ikä huomioon!

    VastaaPoista
  4. Lasten ohjelmat ja elokuvat ovat kyllä tosi omituisia, etenkin juuri nuo vanhat. Itse olen kokenut joskus reilut 20 vuotta sitten kevyen traumatisoitumisen Nils Holgerssonin jaksosta, jossa Nils oli aavetalossa ja talon isäntä pisti Nilsin kaivamaan omaa hautaansa talon pihalle... Mutta kaipa niitäkin katsomalla ihan kohtalaisen tasapainoisia aikuisia kasvaa ;)

    VastaaPoista
  5. Joo, tosiaan lastenjutuissa tapahtuu paljon oikean maailman pahoja juttuja joita ei haluaisi vielä esitellä pienille.

    Pakko kuitenkin muistuttaa, että Disneyllä oli tapana myös sokeroida ja silotella hurjasti alkuperäsiä TODELLA raakoja satuja. Disneyn versiossa Tuhkimon siskot eivät sentään leikkaa varpaitaan irti saadakseen lasikenkää mahtumaan jalkaansa, kuten alkuperäisessä tarinassa, ja muistaakseni Pieni Merenneitokaan ei kuole muuttumalla meren vaahdoksi kun rakastettu kääntää hänelle selkänsä.

    VastaaPoista
  6. Mä katsoin joskus aikuisiällä Dumbon ja kyllä sitä pikku elefantti -kohtausta ihmeteltiin porukassa, että kenen sienipään idea se on ollut =)

    Meillä muumit ovat olleet kaikkein pelottavimpia lapsille.

    Ja Topeliuksen joulusatu, jossa jonkun satuhenkilön sielu lähtee seikkailemaan ja se henkilö jää silmät tapittaen tuijottamaan eteensä... Se satu tuli viime joulun alla tv:stä ja aiheuttaa vieläkin pojassa (5-vee) ihmetyksiä ja kohtauksia.

    Myönnän, että uskontokasvatus on meillä vähintään sekavaa, mutta pitäiskö 5-vuotiaan ymmärtää sielun liikkeitä?

    VastaaPoista
  7. Mellä on päädytty sellaiseen mielipiteeseen etteivät Disney-elokuvat sovi lapsille, ei ainakaan meidän. Siis ne uudetkaan. Prinsessa Ruususestakin viisivuotias sai pahoja painajaisunia. Se oli tehty huomattavamma kamalammaksi kuin satu, jota lapsena luin. Ja kirjoissahan pelottava ei ole niin pelottaa kuin leffoissa.

    Mikähän siinä on että kaikesta täytyy tehdä pelottavaa? Aikuistenkin kanssa on ollut puhetta siitä miten ei viitsi vaikka elokuviin mennä kun siellä ei voi hiljentää ääntä pelottavissa kohtauksissa.

    Onkohan mahdollista tehdä mielenkiintoista elokuvaa ilman pelottavuuksia? Jos vaikka edes lapsille noin alkajaisiksi, pliide.

    VastaaPoista
  8. Ansku, testatkaa Totoro? Mielestäni se on parissa paikassa jännittävä ja ehkä surullinenkin, mutta ei pelottava. Ja siitä jää tosi hyvä mieli. :)

    VastaaPoista
  9. Totoro, Ponyo ja Kikin lähettipalvelu ovat turvallisia vaihtoehtoja.

    Broidi traumatisoitui Dumbosta (valkokankaalla vielä!) snadina vuosiksi. Itki päiväkausia. Varmaan näkee vielä nyt yli kolmekymppisenä kahden skidin isänäkin siitä painajaisia. Toiset tooooosi pahat on Bambi ja Topi ja Tessu.

    VastaaPoista
  10. Seuraavaksi sitten Bambi kehiin :)
    JA jopa meidän 7v poika pelkäs Kaunotarta ja hirviötä :)

    VastaaPoista
  11. Meillä aika pitkälti pitäydytään Studio Ghiblin tuotannossa (Totoro, Ponyo, Kiki, hiukan vanhemmille myös Liikkuva linna, Laputa jne), elokuvista jää hyvä mieli, välillä on jännää, mutta yleisesti ottaen hahmoilla on toisaan kohtaan hyvä tahto eikä toisille olla tahalteen ilkeitä tai julmia. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi lasten elokuvien päähenkilöiden olisi kaiken aikaa puolustettava olemisensa oikeutta muita, pahaa tarkoittavia vastaan?

    VastaaPoista
  12. Liputan Kikin lähettipalvelua. Oma lapsi jännitti Totoronkin isoa suuta alkuun, ja Ponyossakin on pari hurjaa kohtausta joita on kelattu. Mutta Kiki on ihan lemppari. :) Ja Nalle Puhin Tiikerin oma elokuva. (jos ei pelkää lumimyrskyjä) Niin ja Röllin sydän! (tosin kelattiin herkkiksinä myös siinä pari alun jänittävää kohtaa)... Ei hitsi, on noihin lasten elokuviin kaikkiin näköjään pakko änkeä jotain jännittävää... :D

    VastaaPoista
  13. Meillä tuo cars on ihan ykkönen, vaikka kyllä siinäkin on pari pelottavaa kohtaa. Ei poika siitä mitenkään törmäilemään ole lähtenyt. Mutta mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.

    Nalle puh sekä nalle puh ja möhköfantti ovat myös usein katsottuja. Sen sijaan nalle puh ystävää etsimässä oli pelottava, kaiken maailman kallosauruksineen.

    Totoro ja kiki on hyvät. Samoin pingu ja puuha pete.

    Monista pikkukakkosen(kin) ohjelmista tulee nykyisin äidille olo että ovatpas markalla tehtyjä. Mihin katosi kössi kenguru? Mutta onhan siellä hyviäkin toki joukossa, kuten possu pallero :)

    Mutta suurimpana asiana pidän sitä että telkkaria katsotaan yhdessä tai niin että vanhempi on ainakin hyvin lähellä. Sekä sitä ettei telkku ole jatkuvalla syötöllä päällä.

    VastaaPoista
  14. Muistan itse nähneeni Dumbon ihan oikeassa elokuvateatterissa 5-vuotiaana, ja järkyttyneeni syvästi.

    VastaaPoista
  15. Juu Totoroa ja Ponyota katsotaan täälläkin. Kiitti Kiki-vinkistä! Mannerheimintiellä on muuten siinä Hadankan vastapäätä sellanen pieni kioski joka myy Japani-krääsää ja ostin sieltä ipanalle Totoron, vaikkakin kauhea polyesteripaukku onkin. On sen ihan lempipehmo. Mustapallero-kohtaus oli alkuun vähän pelottava mutta ei nyt enää pitkään aikaan, kun leffa on katsottu kai 20 kertaa ja japaninkieliset alku- ja loppulaulutkin menee ulkoa :D

    VastaaPoista
  16. Karina oli edellinen...

    VastaaPoista
  17. Komppaan Maddea täysin, oma muistijälki jotensaki samanlainen. Kerran tarinan nähtyään/ kuultuaan riittää; samaa sarjaa mm. Bambi. Kun oppii miten tylsiä kohtaloita maailmaan mahtuu, ei tahdo enää palata noihin (inho)realistisiin kuvauksiin "viihteenä" missään muodossa...eikä oikein ymmärrä kuka tahtoo?

    Ps. Late Lammas on ykkönen :)

    VastaaPoista
  18. Monet vanhat sadut on aika karmeita, mm. Lumikki pahoine äitipuolineen ja Tuhkimo ilkeine sisarineen. Meillä eniten pelon väristyksiä aiheutti (siis suunnilleen Madden iässä) susi Kolme pientä porsasta -sadusta, mutta toisaalta sitä pyydettiin lukemaan yhä uudelleen ja uudelleen. Kai se sitten opettaa muksulle jotain pelonhallintakykyä?
    Viime aikoina lukemistamme kirjoista muuten Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonanmieli yllätti myös tuossa suhteessa.

    Mutta kirjoista kamaluudet eivät siltikään tule samalla tavoin silmille kuin leffasta. Meillä DVD:nä pyöri vaan Muumit, Tomi Traktori ja Pieni pelastuslaiva Elias, joista etenkin jälkimmäistä voin lämpimästi suositella.

    VastaaPoista
  19. Minustakin tuo leffa oli aivan kaamea ja heitin sen roskiin, vaikka tyttöni piti siitä.

    PS. Yhdessä Pingussa vanhemmat antoivat Pingulle piiskaa, jonka jälkeen Pingu karkasi kotoa. WTF??

    VastaaPoista
  20. Mimmi lehmä ja varis on aika lapsiystävällinen kanssa, meillä 4veen suosikki :)

    VastaaPoista
  21. Muistan lukeneeni jostain, että on hyvä, että lapsille luetaan satuja mm. Hannu ja Kerttu, joissa tapahtuu pelottavia asioita, mutta sitten kuitenkin on onnellinen loppu. Lapsi tarvitsee kokemuksia tällaisista asioista ja saattaa satujen avulla käydä läpi omia pelkojaan. Varmaan googlettelemallakin löytyy tästä lisää tietoa. Pelottavat sadut eivät siis vahingoita lasta, kunhan a) niissä on se onnellinen loppu ja b) satuja lukee turvallinen henkilö. Lapsi saattaa usein toivoa monta kertaa luettavaksi jotain tiettyä satua ihan juuri siitä syystä, että käy läpi kehityksessään erilaisia satuun liittyviä asioita. (kuoleman pelko, yksinjääminen, jne.

    Eriasia on sitten nähdä näitä asioita tv ruudulta. Siihen varmasti tarvitaan lisää ikää ja turvallinen aikuinen mukaan.

    Disney-elokuvat ovat omasta mielestäni ristiriitaisia enkä tiedä miten sopivia ne ovat kenellekään ei lapsille eikä aikuisille.

    Omille lapsilleni aion lukea Grimmin satuja sitten, kun sopivaan ikään tulevat.

    T. Mamma Hermannista

    VastaaPoista
  22. Meillä Disney rulaa. Pojan lemppari on Prinsessa Ruususen Pahatar joka huutaa "Tulkoon kaikki helvetin voimat!". Siinä on ollut tarhan tädeille selittämistä että mistä moisen huutelu on kotoisin. Ja onhan noissa leffoissa aina onnellinen loppu.

    Mielestäni Pixarit voi hyvin näyttää 4-5 -vuotiaalle. Aardmanin jutut ovat mainioita (Wallace&Gromit) ja jos ei muuta niin Ruohonjuuritasolla. Mahtiviihdettä.

    Itse traumatisoidun aikanaan Bim mustakorvasta. Tietyt neukkuleffat pisti todella vakavasti ja valvotti kauan.

    VastaaPoista
  23. Kiitokset runsaista kommenteista, niin myötäelämisestä kuin vinkeistäkin!

    Tämä lastenleffojen jännitys on tosiaan kiinnostava ilmiö: onko se pakollinen elementti? Madden suosikki JummiJammi on todella pliisua tavaraa, mutta toisaalta myös Madagascar, jossa on muutama jännä kohtaus (jossa pitää muistuttaa että hyvin tässä käy), on suosikki. Kirjoissa jännitystä on kyllä helpompi säädellä, vaihtaa äänensävyä ja jopa moderoida tekstiä.

    Noi japsianimaatiot on jääneet ihan paitsioon kun vihasin niitä yksiä erilaisia voimia omaavia taistelupalleroita, mut ehkä annan mahdollisuuden. :)

    VastaaPoista
  24. Katja, näillä Ghiblin tuotteilla ei ole mitään tekemistä Pokemonien kanssa jos niitä tarkoitit :)

    VastaaPoista
  25. No niitä just. :) Syön siis ennakkoluuloni ja olen näille ohjelmille avoin.

    VastaaPoista
  26. mä tajusin vasta tänä kesänä että ei päivää toi norsuhan on _kännissä, kun katsottiin leffaa pikkusiskon kanssa. (ja oon siis kohta 20v.)

    en mä pienenä ymmärtänyt että dumbo on humalassa - en ymmärtänyt sillä vesialtaaseen putoavalla pullolla olevan mitään yhteyttä niihin pinkkeihin elefantteihin. luulin, että se oli pesuvati, jossa oli saippuaa ja että dumbo sen saippuan takia niktteli kuplia ja tuli kipeäksi...

    en oo koskaan ajatellut, mutta näin kuvailtuna dumbo tosiaan ON aika karu elokuva. ja silti yks mun lemppareista pienenä, koska dumbo _lensi_ ja koska se pääsi takas äidin luokse.

    kuulin suomenkielisen dubbauksen tosta vasta isompana, ihan pentuna katoin jotain telkkarista nauhotettua enkuks puhuttua versiota, josta en ymmärtänyt sanoja. mut pidin siitä. ja pidin kyllä alun teltanpystytyksestäkin - myrsky oli mun mielestä kyllä pelottava, mutta samalla upea. ja se laulun rytmi kun ne miehet hakkaa kiiloja maahan... pystyn kuuleen sen korvissani nyt heti kun ajattelen ja se vetää vieläkin kylmät väreet, koska ne teki niin rankkaa työtä koko yön kamalissa olosuhteissa, ja silti sai sen teltan pystyyn!

    kieltämättä noissa leffoissa on tosi paljon kaikkea, minkä näyttäminen lapsille tuntuu näin isompana ihan käsittämättömältä. mut toisaalta, niitä samoja leffoja itsekin katselin, enkä näe itseäni mitenkään erityisen kieroonkasvaneena. :)

    VastaaPoista
  27. ymmärrän todellakin lapsesi reaktion. Minä luin Dumbon Disney-version kirjana, ja 2v hoki sen kamalan emostaerotuskohtauksen jälkeen joka sivulla: "Missä dumbon äiti? nyt se on surullinen!" ja 5v huokaisi helpotuksesta kun Dumbo pääsi äidin luo, ja kommentoi "muuten tyhmä kirja, mutta onneksi dumbo pääsi äidin luo takaisin!"

    Yleensäkin Disney-jutut ihan Aku Ankka -lehteä myöten ovat minusta ainakin alle kouluikäisille aivan liian väkivaltaisia, ja kouluikäisillekin Akussa jatkuvasti esiintyvä piiskan kanssa jahtaaminen, lyöminen, kuristaminen ym. on tooodella huonoa esimerkkiä vaikkei varmaankaan enää pelota.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...