9.9.2010

Tasotesti päivähoitoon

Jahas, virkistävä puheenvuoro päivähoidosta!
Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kallandin mielestä lapsen valmiutta päivähoitoon olisi mahdollista tutkia neuvoloissa tehtävissä testeissä samaan tapaan kuin nykyisin mitataan koulukypsyyttä. Vanhemmat voisivat ottaa yhteyttä, kun haluavat laittaa lapsensa päivähoitoon. Tällä tavoin voitaisiin räätälöidä lapselle turvallinen päivähoitomuoto, jossa voitaisiin huomioida jokaisen lapsen ja perheen yksilölliset tarpeet.
Testin perusteella voitaisiin arvioida lapselle kypsyystasolle sopiva hoitoaika, ryhmäkoko ja hoitomuoto.
Kysehän ei ole pelkästä testistä (mitä mitataan, kuka testin tekee etc.), vaan tuloksista: millä tavalla päivähoitopaikkoja räätälöitäisiin lasten tarpeet huomioiden? Millainen lapsi katsottaisiin sopivaksi 20 hengen ryhmään? Tai millainen lapsi pääsisi pienryhmään tai saisi oman hoitajan? Voiko kunnan haastaa oikeuteen, jos lapselle ei ole osoittaa sopivaa hoitopaikkaa?

Toinen kysymys on, voiko lapsi olla pääsemättä testistä läpi. Jos lapsi todetaan päivähoitoon epäkypsäksi, pitääkö vanhempien jatkaa hoitovapaata..?

Tämä kuulostaa siis ehdotukselta, jonka olisi voinut toteuttaa aikaisemminkin, jos se olisi mitenkään mahdollista. Jäänkin odottamaan, näkeekö yksikään poliitikko tätä keskustelunavauksena.

16 kommenttia:

  1. Ja lehmät lentää :) Kyllähän valveutuneet vanhemmat jo muutenkin ovat selvillä karkeasta ikäjaosta, milloin lapsi olisi suht kypsä yleensäkään ulkopuoliseen hoitoon. Ja silti lapset viedään jo ennen tuota 3-vuotispäivää minimissään 12 lapsen ryhmään, jossa on 3 hoitajaa. Näin olemme mekin tehneet oman naperon kanssa, kun hän oli 2 vuotias. Olen varma, että pienempi ryhmäkoko olisi ollut parempi, mutta ei sellaista ollut saatavilla ja perhepäivähoitoa en uskaltanut edes ajatella. Taloudellinen tilanteemme olisi mahdollistanut minun kotona olemisen pidempään, mutta siinä olisin tullut hulluksi sekä minä, että lapsi. Me yritetään pienentää omaa syyllisyyttämme ajatuksella, että hyvinvoivilla vanhemmilla on hyvinvoivia lapsia, sekä sillä, että teen lyhyempää työpäivää, jotta lapsen päivät eivät olisi liian pitkiä. Poliitikkojen päätökset eivät ainakaan Espoossa tue lapsen etua. Ne käppänäthän päättivät viime vuonna poistaa laitoshoitajat päiväkodeista, eli yksi käsipari enemmän vaippojen vaihdossa yms. siivouksesta pois tekee jo aika paljon, kun sen yhden ihmisen työt jaetaan niille kolmelle lastenhoitajalle.

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä testata millaiset valmiudet lapsella on ja ottaa tämä huomioon päiväkodissa, mutta päiväkodin/ryhmän valintaa se ei saisi estää. Kyllä minä ainakin haluan valita lapseni hoitopaikan itse.

    Paljon suurempi ongelma ovat päivähoidon resurssit. Enemmän kannattaisi keskittyä siihen, että hoitajia (päteviä!) on riittävästi lapsiryhmää kohden ja että lapset eivät joudu olemaan liian pienissä tiloissa tai kärsimään melusta.

    VastaaPoista
  3. Sinänsä hauska ajatus tuo testaaminen. Lapsenhan tosiaan voi kätsysti testata, testin perusteella luokitella ja luokan perusteella sijoittaa kaltaistensa joukkoon. A-lapset ryhmään A jne, yksilöllisesti - tietenkin.

    Oman kolmevuotiastani kehitystä/kypsyyttä on testailtu koko ikänsä sen minkä lääkäri määrää. Meidän kohdalla tarkoittaa n. kolmea testiolosuhteissa vietettyä vuorokautta vuodessa.

    Tämäntyyppistä testausresurssiako tosiaan löytyisi neuvoloiden takahuoneista? Tai ehkä joku nielunäyte ajaisi asian?

    VastaaPoista
  4. Mä en kyllä näe tuossa testaamisessa mitään järkeä. Yhdynkin aiemmista kommentoijista Helenaan siinä, että resursseja sinne päivähoitoon tarvitaan. Nyt jo on aika irvokasta puhua kasvatuskumppanuudesta jne. kun tosiasissa ryhmäkoot on venytetty mahdollisimman suuriksi ja jos vaikka vahingossa olisi leppoisan rauhallinen päivä tulossa kun puolet ryhmästä on sairaana, niin eiköhän ole vaarana, että opettaja siirretäänkin toiseen taloon, jossa aikuiset puolestaan sairastavat. Tähän on ainakin Helsingissä menty, että sijaisia ei saa ottaa, vaan väkeä siirrellään päivittäin talosta toiseen lapsimäärän mukaan. Että kyllä se tosielämä on aika kaukana tällaisesta lapselle-ryhmä-tarpeen-mukaan -ajattelusta.

    VastaaPoista
  5. Oi voi - siinäpä kehittämään testiä, josta olisi edes teoriassa mahdollisuus saada 10-kuukautiselle vauvalle tulos "soveltuu päiväkotiin"!

    Semminkin jos jatketaan idealistisella linjalla, kannattaisin aikuisten testaamista siitä, soveltuvatko he vanhemmiksi.

    Kirjoittelin blogiini pari päivää sitten juurikin tätä asiaa liippaavasta teemasta - tosin "tasa-arvon" heijastumana.

    VastaaPoista
  6. Minä puolestani ymmärrän Mirjam Kallandin kommentit yrityksenä herättää vanhempia pohtimaan sitä, mitä kokopäivän kestävä päivähoito oman lapsen kehitykselle merkitsee. Testaushan toimisi osviittana vanhemmille. Testituloksista vanhemmat saisivat jotain kättäpidempää, jonka perusteella tehdä päätöksiä siitä, minkälainen hoitomuoto (puolipäivä, kokopäivä, päiväkoti, perhepäivähoito jne.) omalle mussukalle valitaan.

    VastaaPoista
  7. Aika surullista, jos ainoastaan jotain testituloksia heiluttelemalla saadaan pienemmille lapsille (tai isommillekin sitä tarvitseville) varmistettua pääsy pienryhmiin. Resurssiongelma on ongelmista varmasti suurin, mutta kyllä valitettavan paljon on myös asenneongelmaa.

    Virkamiehille lapset ovat pelkkiä numeroita, joiden tunteita ja tarpeita ei oteta huomioon. (Tästä aiheesta tulee muuten dokumentti Porin päiväkodista muistaakseni tänä iltana.) Ja ikävä kyllä asenneongelma näkyy ajoittan päiväkodin henkilöstössäkin. Me olemme esimerkiksi tänä syksynä käyneet pk:n kanssa pitkään keskustelua ryhmäjaosta, jossa ei lasten ystävyyssuhteita otettu yhtään huomioon, vaikka esikoulusuunnitelmassa kyllä puhutaan hienoin sanakääntein lapsen sosiaalisen ja emotionaalisen oppimisympäristön huomioonottamisesta.

    Olisin utelias kuulemaan, miksi Henkka "ei edes uskaltanut ajatella perhepäivähoitoa". Me nimittäin olimme tyytyväisiä perhepäivähoitoon ensimmäiset hoitovuodet. Neljän lapsen ryhmä kotioloissa vastasi minusta pienen lapsen tarpeisiin, ja oli mielestäni kotihoitoa lähimpänä vastaava ratkaisu.

    VastaaPoista
  8. Ajatus tasotestistä on kyllä ihan älytön. Mitä nyt muu juttu olikin ihan asiaa. Kaikilla lapsilla pitäisi olla pieni ryhmä! (Meillä oli mahdollisuus saada tuommoinen lapsen ikä plus kaksi kokoinen ryhmä ja sen vuoksi kuskaamme lasta monia kilometrejä päivässä, mutta koen pienen ryhmän täkeäksi)
    Eihän alle 3v tulisi olla päiväkodissa ollenkaan, mutta jos yhteiskunta ei tue yhtään ei vanhemmilla ole välttämättä vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  9. Testauksen tuloksena täytyisi kaiken järjen mukaan olla se, että kaikki pienet tarvitsevat pienen ryhmän, jossa aikuisia on tuplasti yli nykyisten normien. Varhaislapsuuden tärkein kehitystehtävä on saavuttaa perusturvallisuuden tunne, joka syntyy kun hoivaaja ( luonto kait tarkoittanut äitiä )pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin. Nykyisillä päiväkotien suhdeluvuilla ei 3 hoitajaa pienten ryhmässä kykene aina vastaamaan lasten viesteihin, vaikka kuinka olisi halua ja yritystä.

    Niin, että jos haluttaisiin hyvin voivia lapsia, hoitajia pitäisi palkata niin paljon lisää, että päivähoitomaksut olisivat pian niin suuret, että harvalla olisi enään varaa päivähoitoon.

    Mielestäni alle 3-vuotiaiden paikka on kotona, vaikka tiedän että se ei aina ole mahdollista. Enkä halua tällä kommentilla ketään syyllistää.

    VastaaPoista
  10. Ensiaskeleet näki ensin päiväkodin täti ja lapsen ekat sanat olivat hoitajien nimet. Seuraavan lapsen kohdalla valitsen toisin.

    En tarvitse kypsyystestejä. Siperia opetti, että päiväkotiin ehtii myöhemminkin, kun on ikää niin paljon, että nauttii kavereitten seurasta ja omiin vanhempiin on ensin luotu se tärkein suhde.

    VastaaPoista
  11. Minusta olisi mielenkiintoista, jos ihmiset miettisivät myös sitä, miten aikojen saatossa lapsen tarpeisiin on vastattu ja kuinka nopeasti. Pienet lapset on pidetty poissa jaloista tai kannettu selässä, kun äitikin on tehnyt työtä ja usein isommat sisarukset ovat katsoneet pienempien perään miten ovat muistaneet.

    Toki nykyään on aikaa syyllistyä kaikesta mahdollisesta ja vanhemmuuteen myös kuuluu syyllisyys, mutta koskaan aikaisemmi ei lasta ole huomioitu ja yritetty ymmärtää paremmin kuin nyt. Vai voiko joku kertoa, koska aikaisemmin lasta on hoidettu 3- vuotiaaksi tai vanhemmaksi kotona? Aiemmin naiset toki olivat kotona, mutta heillä oli kädet täynnä töitä eivätkä he ehtineet lasta kovin intensiivisesti hoitaa.

    Tällä nyt en tarkoita, etteikö ole hyvä, että lapsia halutaan hoitaa kotona ja heidän kehityksestään ollaan kiinnostuneita, mutta jotain suhteellisuudentajua voisi tälle syyllisyydessä vellomiselle asettaa.

    VastaaPoista
  12. Yksi ainoa sana: raha.

    Toi testaushomma ei tule koskaan toteutumaan.

    VastaaPoista
  13. jazz: Niin, "ennen" (hieno yleistys tietysti tämä) lapsia ei ole intensiivisesti hoidettu, vaan ne ovat roikkuneet äidissä, pihapiirissä, pellolla, tms. mukana koko varhaislapsuuden. Mutta on tärkeää huomata, että lapsi nimenomaan ei tarvitse sellaista siihen tuijottelua alituiseen, että se olisi koko ajan kaiken keskipisteenä. Sen sijaan lapsi tarvitsee kokemusta siitä, että ensisijainen hoitaja on läsnä ja jossain lähettyvillä, ja lapsen tarpeen vaatiessa saatavilla siihen intensiivisempään hoitoon ja vuorovaikutukseen. Lapsen kasvaessa hän tietysti alkaa oppimaan, että äiti (tai kuka sen ensisijainen hoitaja onkaan) tulee takaisin vaikka jättääkin lapsen muiden hoitoon. Mutta ei lapsella sitä taitoa ole vielä vauva-aikana, vaan se kehittyy pikkuhiljaa.

    Mutta myös... Entisaikojen lastenhoidossa tehtiin paljon asioita (lapsen kannalta) väärin. Ei niitä mummojen kasvatusvinkkejä kannata kultaiseksi ohjesäännökseen ottaa. Nykyään tiedetään vauvan ja lapsen kehityksestä niin paljon enemmän.

    VastaaPoista
  14. Niinpä, ei entisinä aikoina mitenkään tasapainoisemmiksi, luottavaisemmiksi tai turvallisemmin kiintyneiksi kasvettu. Uskaltaisin väittää että päin vastoin. "Vanhat hyvät ajat" ovat ainakin naisten ja lasten kannalta yleensä olleet ennemminkin vanhat pahat ajat.

    VastaaPoista
  15. Hyviä kommentteja ja pohdintoja tästä testistä! Samoilla linjoilla ollaan tästä testaamisen kompleksisuudesta. Hyvä kuitenkin, että näitä puheenvuoroja pitävät muutkin kuin Keltikangas-Järvinen, joka on mielestäni saanut rupatella aika yksin aiheesta. Liekö tutkijoiden vähyyden vai median syy, kun akateemisen tason keskustelu ei ole ollut kauhean monipuolista.

    Syyllisyys pulpahtelee täällä aina esiin säännöllisesti. Syyllisyyden tunne on ihan terve reaktio ihmisellä, joka haluaa toimia oikein: se osoittaa, että aihe on tärkeä! En sano että syyllisyyden kanssa pitää oppia elämään, mutta on turha pilata elämänsä vellomalla tunnontuskissa. Jos kukin toimii parhaan mahdollisen tiedon ja mahdollisuuksiensa puitteissa, ei voi enempää tehdä.

    Oman kokemuksen perusteella nimenomainen 1,5 vuotias, joka puhui sujuvasti ja käveli varmasti, oli ihan valmis aloittamaan perhepäivähoidossa. Tottakai hoitorutiinia piti treenata, mutta siinä ei montaa viikkoa mennyt. Meillä oli toki onneakin kun saatiin pienen ryhmän lisäksi mahtava hoitaja, johon skidi on kiintynyt.

    On kiinnostavaa pohtia ollaanko lastenhoidossa menossa hyvään vai huonoon suuntaan. Maailma on muuttunut monella tapaa muutamassa kymmenessä vuodessa, mutta mielestäni debatissa vähätellään sitä, että ihminen on hyvin sopeutuvainen. Maailmahan on aina muuttunut, nythän eletään monella tapaa hyvin stabiilia aikaa yleisen turvallisuuden kannalta. Johtuvatko ihmisen henkiset kriisit siitä, että lapsena on mennyt liian aikaisin päivähoitoon ja turvallisuuden tunteen vahvistamisellako niistä päästään? Asia tuskin on noin yksinkertainen, minkä takia tutkiminenkin on työlästä.

    Mä luen paraikaa mielenkiintoista kirjaa: Tiina Kaitaniemen Luonnollinen lapsuus. Aikamoista tavaraa luonnonmukaisesta lasten kasvatuksesta. Referoin heti kun ehdin.

    VastaaPoista
  16. Testaaminen teoriassa kuulostaa hyvältä, mutta vähän olen skeptinen siitä, miten ulkopuolisen testeillä saa mitään mitattua. Ja kuten täälä todettiinkin jo, resurssit päivähoitoon ovat olennaisempia.

    Käytännössä joskus voi käydä niin, että hoitopaikka ei ole hyvä tai vaikka sairastelukierteen takia pitää ottaa lapsi takaisin kotihoitoon ikää keräämään (molemmista on esimerkki lähipiiristä). Toisaalta kultaisella 70-luvulla mies ja sen veli laitettiin hoitoon 10kk ja 6kk ikäisenä, ja ihan hyviä niistä tuli.

    Oma skidimme meni hoitoon vuoden vanhana, ja ratkaisu oli kaikin puolin täydellinen. Lapsi oppi kävelemään juuri ennen tarhaa, sanoja oli vähän tullut jo, ja hoitotäti on paras mahdollinen. Tarha itsessään pieni ja mukava. Kertaakaan ei ole harmittanut tarhaan meno, ei lasta eikä vanhempia. Mutta lapsi vaikutti tarhavalmiilta ja tarha hyvältä, onneksi mutu osoittautui todeksi. Kakkosen kanssa on sama suunnitelma.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...