1.9.2010

Se aika vuodesta

Syyskuu on ihan kiva kuukausi. Se vain on väärällä puolella vuotta. Olen nähnyt kerran maaliskuussa painajaisen, että olikin syyskuu. Olin hypännyt kedän yli ja edessä olisi taas talvi.


Nyt tuo painajainen on enemmän tai vähemmän totta. Viime kesä jäi nimittäin kaiken muun jalkoihin. Alkukesän ramppasin sairaalassa, keskikesän järjestelin hautajaisia ja loppukesän olin kuin ikkunaan lentänyt tintti, tukka sekaisin ja vähän pökertynyt kaikesta. Olin suht kiitollinen siitä, että työt alkoivat ja oli pakko koota ajatuksensa, ryhtinsä ja rutiininsa. Sitten tajusin, että olen oikeastaan hypännyt suoraan keväästä syksyyn.

Koska olen Positiivareiden vakioasiakas ja ollut jo suht allapäin koko kesän, on pakko yrittää suhtautua syksyyn avoimin mielin, vaikka lempiharrastukseni onkin peruttu. Aion heti ensi tilassa hankkia kävelysauvat, glögiä ja virittää takapihalle jouluvalot. Kyllä se siitä.

KUVA: Flickr / Ben Mendes

10 kommenttia:

  1. No niinpä. Kaikki keinot on sallittu! Siispä kirkasvalolamput esiin ja D-vitamiiniannostelu moninkertaiseksi. Kivoja viikonloppuohjelmia jo etukäteen buukkaukseen säännöllisiin väleihin. Joku aurinkolomaviikko varaukseen marras- tai tammikuulle. Jos se pimeys niillä edes vähän taittuisi...

    Ja hei, ensi viikolle väläyteltiin jopa "intiaanikesää"! Jos vaikka syksy olisikin ennätysvaloisa ja kuiva, jäisi sille harmaudelle väkisinkin vähemmän aikaa...?

    VastaaPoista
  2. Mä taas oon ihan fiiliksissä syksystä, joka vuosi! Pimenevät, viileät illat, matalammalta paistava aurinko, ruska, kunnon syysmyräkät, sienimetsä. Ja aika viltille, kirjalle, punaviinille ja kynttilöille.

    Samaan aikaan hyvin energisoiva ja lempeästi rauhoittava vuodenaika. Olen ehdottomasti onnellisimmillani syksyllä! (ja ei, se ylimääräinen oksitosiini ei puhu enää tässä kropassa ;))

    VastaaPoista
  3. Upea valokuva, oikein hellyttava!
    Taalla Casassakin alkaa pikku hiljaa helle helpottaa mutta viela ei sauvakavella mutta eipa aikaakaan niin on casalaisilla ihmettelemista kun meikalainen pistaa keppia toisen eteen!

    Mukavaa viikonloppua!

    ps. kiitos Name/URL kommentointimahdollisuudesta!

    VastaaPoista
  4. Päätin pistää vahingon kiertämään. Sinua odottavat blogissani prenikka ja haaste!

    VastaaPoista
  5. OT.

    Ootko Mama katsonut Teemalta torstaisin (?) dokumentteja vanhemmuudesta. Olet jo tätä aihetta paljon käsitellytkin, mutta mua noi dokkarit huolestuttaa - ja kohta Suomessa on yhä enemmän sama meininki. Esim. ne 1- vuotiaan synttärit, lasten jatkuva seuranta, pienten lasten leikkipainin kieltäminen... :/

    VastaaPoista
  6. Mulla on jokaisen kesän jälkeen tuo fiilis. Syyskuulta alan odottaa kesää, päätän nauttia jokaikisestä kesäpäivästä kaikilla aisteillani - ja yhtäkkiä se olikin jo ohi. Paniikki päässä tässä taas yritän muistella, kuinka ihana ja pitkä kesä oli ja mitä kaikkea teinkään. Mitään ei vaan oikein muistu mieleen :( Ensi kesää ootellessa, Kassisen Mutsi

    VastaaPoista
  7. Katja, sieniä on nyt vaan metsään! Herkkutatteja löytyy täältä pääkaupunkiseudultakin.

    VastaaPoista
  8. Johanna, d-vitamiini on jo ostettu ja aion testata vähän suosituksia isompia annoksia!

    Sofia N, vedän punkkua läpi vuoden ja lapsiperheessä ei muutenkaan ole aikaa kirjoille, vilteille ja kynttilöille. Jää vain pimeys ja myräkät. Jee..

    Unelma, kiitti. :)

    BLOGitse, haha, olet varmaan näky! ;)

    arkitehti, luojan kiitos, tämä haaste oli ihan kiltti. :)

    immu, olen! En vain ehdi kirjoittaa niistä! Muutenkin tämä blogi vähän kärsii siitä että kirjoitan työkseni kun hartiat ei kestä jatkuvaa koneella oloa, pakko rajoittaa. :)

    Ritu, sama meno. Mä tosin laitan etapiksi tammikuun, jolloin päivät alkaa taas pidentyä. Siihen on enää neljä kuukautta. ;)

    Anonyymi, viime viikonloppuna ei ollut mökillä ainakaan yhtään mitään. Espoon metsissä en jotenkin osaa sienestää.

    VastaaPoista
  9. Syksy saa (tana). En kestä. Jos kuukauden päästä ei enää rulon takaa kuulu kommentteja, kaivakaa mut sieltä pöydän alta tai vaihtoehtoisesti odottakaa ensi kevääseen. En kestä uudestaan.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...