27.7.2010

Anna mun kaikki valittaa

On ilmoja pidellyt. Kaikkien aikojen hellekesä on saanut ihmiset valittamaan joko kuumuudesta tai kuumuudesta valittajista. Nyt viimeksi MeNaiset infosi, että Suomessa on rajallinen määrä hellepäiviä, joten valittajien kannattaa keskittyä nauttimaan niistä 350 ei-hellepäivästä.

Hohhoijaa. Loppuvatko helteet valituksesta? Rangaistaanko siitä ihan järkyttävällä talvella? Mitä, jos ei valita? Onko sitten sisukas ja kunnioitettava ihminen?

Newsflash: mistään epämiellyttävästä ei tarvitse pitää, oli se sitten kuinka harvinaista tahansa. Ja toistaiseksi meillä on ihan vapaus valita, missä menee miellyttävän ja tukalan raja. Ihan eri asia on sitten, mikäli valittajan elämäntehtävä on valittaa kaikesta, jolloin hän ei ole kovin miellyttävää seuraa noin yleensä.

Itse olen akklimatisoidun nopeasti, joten en valita. Paitsi ihan vain parista jutusta.

1. Nukun ihan saatanan huonosti möksässä, jossa on 29 celsiusastetta.
2. Mustikat ovat kuivuuden takia mikroskooppisia, joten omavaraistalouteni kärsii.
3. Lomatennis läheisellä mustalla asvalttikentällä jäi aika vähälle.

That's all. Mutta ilmeisesti Perussakin pitäisi vain olla nöyrän kiitollinen siitä, että joskus saa vähän vaihtelua tavanomaiseen meininkiin.

20 kommenttia:

  1. Minäkin luulin että helteistä nyt en ainakaan kärsisi, mutta viimeiset viikot raskaana yhdistettynä näihin keleihin yllättivät rankkuudellaan. On tullut valitettua, myönnän, vaikka etukäteen ihmettelin kun porukka tuli säälimään minua.

    Minusta oli muuten mautonta kun kympin uutisten loppukevennys oli tehty Perun säästä, siellä nyt kuitenkin on kuollut aika paljon jengiä kylmyyteen ja lumeen.

    VastaaPoista
  2. Minuakin vituttaa nämä helteet jo niin paljon, että lapseni on oppinut sanan vittu. Voihan v***u. Nyt pitää keksiä joku kiltti kirosana. Onko niitä??

    VastaaPoista
  3. Mä en muutenkaan ole mikään helteestä nauttiva ihminen, mutta kyllä tää viimesillään raskaana olo yhdistettynä näihin lämpötiloihin on jotain ihan kamalaa :( Kroppa turpoo vielä muodottomammaksi mitä ilman helteitä ja ulkona ei pysty olemaan päivällä esikoisen kanssa, kun hiki valuu koko ajan ja tuntee miten sormet alkaa kiristää enemmän ja enemmän. Vähän viileempiä päiviä siis toivoen.

    Ja vitsi miten vitsikkäitä ne ihmiset on, jotka on tulleet sanomaan, että oisko kannattanut ajoittaa vähän eri tavalla tuo raskaaksi tulo... Jep jep, eihän sitä tosiaan yritetty kuin reilu vuosi.

    VastaaPoista
  4. Mua kyllä nyppii, että AINA valitetaan säästä. Tiedotusvälineitä myöten. Vain 5 kuukautta sitten oli niin kylmä, ettei mitään voinu tehdä, ja nyt sit on niin kuuma, ettei mitään voi tehdä. Täällä ei kuitenkaan ole ollut HÄTÄTILAA kummassakaan lämpötilassa!! Että vähän suhteellisuutta peliin, pliis.

    VastaaPoista
  5. ihanaa, kun on lämmin, niin ihanaa!!!
    mutta yöt on ihan perseestä!!!

    VastaaPoista
  6. Meikkis ainakin valittaa. Mutta taisin olla se ainoa suomalainen joka ei valittanut talvella. Oli ihana talvi! Mistä tietää, että helteet ei kuulu Suomeen, mutta kylmyys kuuluu? Meidän kodit on suunniteltu kestämään yli 30 asteen pakkasia, mutta ei yli 25 asteen helteitä. Talvella kylmyydeltä voi suojautua menemällä sisätiloihin ja laittamalla lisää vaatetta päälle. Kertokaa joku mulle, että miten voin suojautua kuumuudelta kun emme omista ilmastointilaitetta?!?

    Nukun parvekkeella sinne erikseen ostamassani sängyssä. Korvatulpat korviin... Kohtuullisen hyvin olen oppinut nukkumaan valoisissa öissä. Ja nukun parvekkeella jo viidettä kesää peräkkäin, eli mikään tän kesän keksintö se ei ole.

    Helle on helvetistä.

    VastaaPoista
  7. Itsekin rakastan hellettä, mutta sympatiseeraan sujuvasti valittajia - onhan säästä valittaminen hyvä small-talk aihe jäyhille suomalaisille :) saa kerrankin naapureihin kunnon kontaktia (joka voi olla hyvä tai huono asia...)! Viimeisillään raskaanakaan ei olo ollut pekkaa pahempi, mutta mua on näköjään siunatttu sillä, etten rupea turpoamaan kovinkaan helposti. Ensimmäistäkään helteillä odottaessa ei ollut yhtään hassumpi olo.
    Se mikä minua risoo iltapäivälehtien "uutisoinnissa" aiheesta, on ne jokakesäiset miljoonat ohjeet siitä, miten helteistä selviää (samoin kun talvella ohjeet siitä mitn pukea lämpimästi päälle) ja sitten kun on helteitä ollut viikko, kysellään ihmisiltä riittääkö jo.

    Ja satavarmasti, kun helteet loppuu ja alkaa kylmä sadekausi, kaikki valittaa että onpa paska loppukesä :D
    (ne pienet mustikat muuten ottaa muakin päähän)

    VastaaPoista
  8. Valitsin viettää Suomessa sen kesän kun kerrankin täällä on samanlaista kuin Brasiliassa - tai siis nyt on kuukauden tuplavillapaitakärsimyksen jälkeen. Mä en siis valita, vaan otan kaiken irti Haukilahden (Jedan) rannoista :D

    VastaaPoista
  9. Kerrankin joku puhuu järkeviä. Helle, kesälomareissut, pienet lapset, raskaus ja ilmastoimaton auto ovat aika huono yhdistelmä.

    VastaaPoista
  10. pakko älähtää ;)28. heinäkuuta 2010 klo 16.03

    Mä en voi käsittää tätä jatkuvaa valittamista, kyllä itsekin toki välillä kiroilen, kun tulee tukala olo jne. mutta muuten yritän sopeutua vallitsevaan säätilaan ja nauttia siitä. Sairaille tai niille, jotka joutuvat työskentelemään liian kuumassa, helle on suuri ongelma (puhumattakaan vähäosaisten ongelmista niissä maissa, joissa viemäröinti ei toimi, vettä on vähän, taudit leviävät etc.), mutta me muut... eikö esim. kesälomareissuille voi vuokrata autoa, jossa on ilmastointi? Marja(tai muutkaan)sadot eivät ole joka vuosi samanlaisia, joten mitä sitten jos tänä vuonna sato jää kehnoksi, kun muistaakseni viime vuonna se oli loistava? jne.

    VastaaPoista
  11. pakko älähtää ;)28. heinäkuuta 2010 klo 16.05

    Ja Hanskille sanoisin, että luulenpa, että tuo loukkaavaksi kokemasi vitsailu on useimpien ihmisten osalta ihan hyväntahtoista... toki he huomaavat, että olosi on tukala ja ehkä koittavat vähän naurattaa sinua puujalkavitsillä, mikä ei sinun kohdallasi kyllä ole mennyt maaliin.

    VastaaPoista
  12. Siella hiki ja taalla hiki muttei yhta hiki kuin siella! :)
    Taalla ei kylla valitella ja siunailla samaan tahtiin kuin Suomessa vaikka onkin kuuma ja valilla hiki valuu.
    Ehka taalla on tarkeampiakin aiheita? On totuttu ilmastoon eika se valittamalla vaihdu?
    Juttelin mutsin kanssa aamulla. Han parjaa toistaiseksi ok vaikka onkin astmaattinen.
    Sairaille, vanhoille ym. ihmisille liika kuumuus/kylmyys saattaa olla riski maassa kuin maassa...mutta paraneeko tilanne valittamalla? :)
    No ei. Mutta pieni marmatus paivassa saattaa helpottaa! :)

    VastaaPoista
  13. nimim. Pakko älähtää, en mä vitsailua ole niinkään kokenut loukkaavaksi, lähinnä vaan tosi ärsyttäväksi :D tiedän ettei sitä millään pahalla ole tarkoitettu ja näin, mutta jokseenkin kun sitä kuulee viidennen tai kuudennen kerran niin... ;)

    VastaaPoista
  14. Otan osaa kaikille raskaanaolijoille! Olisin varmaan ottanut koko kesän reissun Grönlantiin.

    Valittaminen on tietenkin turhaa, myös valittamisesta valittaminen. :) Mutta mä näen suomalaisessa valittamattomuudessa sellaisen ärsyttävän sivujuonteen, että nämä ei-valittajat katsovat nimenomaan sopeutumisen olevan ratkaisu kaikkeen. Joillekin asioille ei tietenkään voi mitään (sää, luonnonilmiöt), mutta joskus tuntuu että suomalaiset ovat vaikenemisen mestareita: mistään ei saa valittaa, koska ihmisen pitää osoittaa luonnetta, sellaista sattuu, suurempiakin ongelmia on, asiat voisivat olla huonomminkin eikä se mitään kuitenkaan muuta. Onhan se nyt hyvä, että JOSTAIN asiasta saa väännettyä juttua!

    Mä valitin talvellakin, koska en ole mikään ääri-ilmiöiden ystävä. :) Vihaan tosin ihan jokaista talvea (myös tulevaa), koska ääri-ilmiöistä pimeys on pahin.

    VastaaPoista
  15. Kaikella kunnioituksella, Katja. Pistää vähän hymyilyttämään että sinä valitat valittamisesta. Harvoin nimittäin törmää niin yleismaailmallisesti vittuuntuneeseen blogistiin kuin sinä.

    Vaan ihan hauskaahan noita tilityksiäsi on lukea. Mutta miten jollakin voi olla aina jorma otsassa?

    VastaaPoista
  16. Anonyymi, korjaus: mä valitan valittamisesta valittamisesta! Koska kaikilla on oikeus valittaa perustelut esittäen. Mutta todellakin, mä olen monesti miettinyt millainen mä olen vanhempana kun nyt jo näin vittuuntunut lähes kaikkeen. :)

    VastaaPoista
  17. nimim. Pakko älähtää, jos raha kasvaisi puissa niin olisimme varmaan ostaneet sen ilmastoidun auton jo jokunen kesä sitten. Mutta kun on nuo käytettävissä olevien resurssien luomat reunaehdot niin niiden puitteissa on pelaaminen, joten jää se vuokraaminenkin. Nauttikoot tästä hikisyydestä ne jotka kykenevät :) mutta minä en pysty koska olo on aika mahdoton, niin kotona kuin reissun päällä.

    VastaaPoista
  18. Tää oli paras postaus ikinä. Mua ärsyttää ihan sairaasti ihmiset, jotka valittaa valittamisesta! Mitä se niiltä on pois? Mulla on ainakin ihan h*******n kuuma, ja aion siitä myös valittaa! :D

    VastaaPoista
  19. Minna, tsemppiä viikonloppuun, taas olisi tulossa kolmekymppiä. :)

    juille, hyvä hyvä, valittaminen kunniaan!! ;)

    VastaaPoista
  20. Joo, paskan vitut.
    Minä ainakin valitan, kun nahkeus tekee aivot tohjoks ja ihon ällöttäväks ja lapset (1v 8 kk ja 2 kk) ällöttäviks (juurikin tuosta ihon nahkeus-syystä) ja koko ajan on kuuma (ja vielä kerran, nahkeaksi). Imetys n. 10 x vrk:ssa on myös nautinto.
    Mutta kävin tuossa asuntomessuilla ja siellä kyllä valittajat vitutti. Jos tulee asuntomessuille, voi olettaa että siellä on muitakin. Ei saa yksin kattoa kaikkia taloja. "Eeei täällä voi olla, ihan liikaa ihmisiä." "Ihan menee rahat hukkaan kun on niin paljon ihmisiä, ettei mitään nää."

    ..huomaa, että tänään on ollut taas ad 30 lämmintä. Angstia löytyy.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...