3.5.2010

Romusta perinnöksi

Vein taannoin korumuotoilijalle läjän omasta korulippaasta löytynyttä romukultaa ja muutaman puolijalokiven. Tänään kävin "pajalla" hakemassa uudistuneet korut kotiin ja olen aika innoissani: sain vanhoista materiaaleista kohtuullisella investoinnilla juuri sellaiset korut kuin tyyliini istuvat - ja näistä on kuulkaa perintökoruiksi!


Yllä uusiokäytössä mummon painava kultasormus, joka oli siis kokoa isovarvas. Sitä ei voitu pienentää ilman, että olisi menetetty leimoja ja kaiverruksia, joten siitä tuli riipus. Tyylikäs ja painava mötikkä!

Alla äidin ja tyttären korut, kiertokulkusydämet, joista suurempi on naarmutettu mataksi ja pienempi jätetty kiiltäväksi. Takana on lenkit joten korun saa kiinni ketjuihin tai korvarenkaaseen. Sitten kun ipana kasvaa aikuiseksi, annan sille tuon isommankin ja se saa sit antaa pienemmän vaikka mahdollisille omille lapsilleen.


Koti-insinöörille menee tämä tiikerinsilmä, johon porattiin vain reikä ja tehtiin lenkki, kaulapanta on mustaa kumia. Hääpäivä lähestyy, joten tämä lienee hyvä lahja viiden vuoden kunniaksi.


Ametistiriipus jäi vielä odottamaan toteutusta, valmistunee ensi viikolla.

Tämä kaikki syntyi siis olemassaolevista kamoista, mitään uutta ei tarvittu, vaikka mä en edes ole mikään koruihminen! Suosittelen lämpimästi, että tsekkaatte, löytyykö omasta korulippaastanne jotain käyttökelvotonta jalometallia ja viette korumuotoilijalle uudistettaviksi.

Ostin muuten Kierrätystehtaalta Anniina Nurmen korun, joka on tehty vanhoista avaimista. En ikinä ollut avainkaulalapsi, mutta nyt voin olla avainkaula-aikuinen.

8 kommenttia:

  1. Todella kaunis ajatus mukana noissa äidin ja tyttären sydänkoruissa. Sydän läikähti.

    VastaaPoista
  2. Tulipa tyylikkäät! Aloin vakavasti harkita vanhoille kihlasormuksille (heh heh) samaa käsittelyä. Ei kai niistä tehty koru tuottaisi huonoa onnea?

    VastaaPoista
  3. Sofia N, sä oot niin oksitosiineissa. ;)

    Polly, hitto, onks sulla MONTA? :D Pataan vaan, sanon minä! Huonoa onneahan ne tuotti sormessa. ;)

    VastaaPoista
  4. Mä en kyl vois käyttää vanhaa kihlasormusta mihinkään omaan koruun, mut eipä se mulle jäänytkään... Ai korut olis vain metallia, ei ne oo ;)

    Mistä nuo sydämet on tehty, onko ne jotain vanhoja koruja vai sulatuksen kautta muokattu?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, multa meni pataan juurikin kourallinen vanhoja koruja. :) Tsekkaa juttu täältä.

    VastaaPoista
  6. Taitaa niitä kolme olla - en oo ihan äsken kattonu onko kaikki tallella ;) Puolustus kuitenkin pyytää saada huomauttaa, että se ihanin antoi kaksi. Kolmannesta ei sitten ole niin väliä. Eli kaks pataan ja yks kaniin?

    Saitko muuten Mama leimat noihin "uusiin" koruihin?

    VastaaPoista
  7. Onpa hyvä idea ja nuo kaksi sydäntä liikutti täälläkin. Itse en ole saanut kierrätetyksi kuin mutsini vihkisormuksen. Toivottavasti siinä ei ole paha karma, erosivat 20 avioliitttovuoden jälkeen. Vaikka toisaalta 20 vuotta saman ihmisen kanssa olisi jo aikamoinen saavutus nykyaikana. Elän toivossa

    VastaaPoista
  8. Sain sen ametistinkin jo ja ihan hirmuhienot tuli! Nyt on vaan akuutti ketjupula kun olisi kerrankin riipuksia.

    Polly, selitys hyväksytty. ;) Leimat tuli kyllä, mutta jos potissa on sekoituskultaa, karaatit töräytetään alemman luokan mukaan.

    Henkka, 20 vuotta on kyllä ihan saavutus. Ja toivossa eläminen. :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...