24.4.2010

Mielikuvitusta, kiitos

Blinsessa-postaus herätti mielenkiintoista kasvatuskeskustelua. Jokainen lapsestaan kiinnostunut aikuinen yrittänee kasvattaa lapsensa omien arvojensa mukaisesti, myös minä. Se, millaisia vastareaktioita, traumoja tai muistoja se joskus aikanaan lapsessa aiheuttaa, on ihan oma lukunsa, enkä osaa ottaa siitä paineita.

Ainoana lapsena Skidi on kotona leikkikaveriseuran suhteen meidän varassamme. Koska sisäinen prinsessani on hakusessa, en osaa kovin luontevasti ottaa osaa prinsessaleikkeihin. Onneksi niitä vaaditaan äärimmäisen harvoin. Silloin toimin Kalle-nimisen blinsessan uppiniskaisena hevosena. Mulla ei ollut prinsessavaihetta, ehkä siksi, että en ollut tarhassa.

Minä en siis osta lapselleni prinsessa-asuja (enkä muutakaan tytöille suunnattua pinkkiä roinaa) monestakin syystä.

Pääsyy on se, että valmis lelu, kuten puku, on täysin yksiulotteinen tavara eikä jätä mitään mielikuvituksen varaan. Sitä ei voi käyttää mihinkään muuhun leikkiin, toisin kuin keittiötarvikkeita sekä mun vaatteita ja koruja.

Toiseksi pidän joka vuosi (?) uutta kokoa ostettavia paljettipitsihörhelöitä - ja toki muutakin mahdollisimman halvalla tuotettua muoviskeidaa - myös täytenä luonnonvarojen tuhlauksena. Pukuja ja niihin liittyviä muovihärpäkkeitä tuskin valmistetaan Euroopassa (korjatkaa jos olen väärässä), joten todennäköisesti ne ovat myös täynnä kemikaaleja - eihän niitä uskalla edes pestä.

Olen käsitellyt tätä aihetta jo aikaisemminkin, valmiit lelut ovat ylipäätään hirveitä. Johtunee siitä, että leluja (kuten myös lastenohjelmia, lastenvaatteita ja leikkipaikkoja, joissa on vain harvoja helmiä) suunnittelevat AIKUISET. Korkeita myyntilukuja tavoittelevat aikuiset, joilla on aikuisen mielikuvitus, kokemusmaailma ja subjektiivisia käsityksiä mm. sukupuolisuudesta. Aikuiset eivät ole kovin out-of-the-box - ajattelijoita, lapset taas ovat. Minä haluan jättää dadalle tilaa.

17 kommenttia:

  1. Mullakaan ei ole koskaan ollut mitään prinsessavaihetta. En ainakaan muista, joten en usko, että on ollut. Leikin pienenä sujuvasti legoilla ja autoilla ja barbeilla.
    Sitä paitsi isompana lapsesi varmaan arvostaa lapsuudestaan enemmän noita blinsessatarinoitasi kuin sitä tavanomaista höttöä.

    Matilda on kyllä ihan ylisöpö tuossa kuvassa. :)

    VastaaPoista
  2. Minun tyttöni taas tykkää pukeutua, kuten minäkin lapsena (ja aikuisena) ja meillä on valtavat määrät myös valmiita leluja (lahjoiksi saatuja). Suurin osa leluista on kyllä varastossa ja annamme lapsille eniten kehittäviä, simppeleitä leluja, kuten puupalikoita, legoja, puisia Brio-junaratoja, palapelejä... Lisäksi tyttö rakastaa maalata, soittaa ja tanssia.

    Minustakin valmiit rooliasut ja kiinalaiset muovihirvityslelut ovat vastenmielisiä ja yritän pikemminkin tarjota lapselle tilaisuuksia kehittää mielikuvitustaan kuin antaa tekemistä ja leikkejä valmiina. En edes pidä leikkimisestä eikä se minusta ole aikuisen tehtävä. Onneksi on pikkuveli.

    Itse olin ainoa lapsi ja itse keksin omat leikkini ja vietin aikaa naapuruston lasten kanssa. Harmi vain, että Helsingissä ei uskalla päästää lastaan kavereiden kanssa joutomaille leikkimään - hyvä, kun edes pihalle.

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi, mutta häiritsee vähän sun kovajätkämäinen ilmaisutyyli.

    VastaaPoista
  4. Minä ostin lapselle viime kesänä Ikeasta valmiin pikkuteltan parvekkeelle, big mistake. Sinne ryömittiin sen kolme kertaa ja sitten se ei enää herättänyt mielenkiintoa. Toisin kun leikki, jossa siirretään huonekaluja ja tehdään teltta torkkupeitoista ja ryömitään edestakas. Autoistakin parhaita tuntuu olevan ne mummulta raahatut kuluneet pikkuautot, joilla on jo moni muu ennen leikkinyt ja joista saattaa olla yksi ovi irti ja niistä tehdään parkkitaloa ihan vaan sänky/lattia-akselilla. Lapset on fiksuja!

    VastaaPoista
  5. Meillä on lapsilla sekä omiani, 30 vuotta vanhoja leluja että kiinalaisia härveleitä. Prinsessapukua ei ole kuin satunnaisiin prinsessahetkiin ja paremman puutteessa röyhelöllä varustettu uimapuku on käynyt kaksi päivää tytön prinsessa-asuksi.

    Prinsessa-postaukseen mulla olisi liian pitkä kommentti boksiin laitettavaksi, mutta tähän lyhyesti kommentoin kuitenkin sen, että meillä noilla valmiilla härpäkkeillä leikitään kyllä muitakin leikkejä. Mielestäni valmiit lelut eivät poissulje mielikuvitusta. Se, että tarvitaanko mielikuvitusleikkiin tomi traktorit kavereineen vai kävyt, on jokaisen aikuisen päätettävissä. Meillä tosin tarvitaan, koska poikani pelkää käpyjä, niin niistä ei tehdä lehmiä eikä muitakaan leikkejä. Vakavasti ottaen, tomi traktori kavereineen on hankittu ja saatu kierrätettyinä ja niillä parhaillaan leikitään leikkiä, että niitä laitetaan nukkumaan ja niitä ruokitaan. Kiinavalmisteiset lelut mies tuo meille Kiinan vierestä - voidaanko hiilijalanjälkeen laskea hyvitykseksi se, ettei miehellä ollut aikoinaan edes niitä kehittäviä leluja kuten palapelejä?

    Itse olen huomannut sen, että jos lelusta aikuinen saa irti jotain, niin myös lapset. Edelliseen kommenttiin: itsekään en ole nähnyt koskaan mitään mieltä telttailussa, joten mitenkäs lapset sitten viihtyisivät siinä?

    Sukupuolittuneita tai ei, meillä traktorien ja autojen kimpussa viihtyvät sekä 3-vuotias tyttö että 5-vuotias poika. Ja parhaillaan leikissä vietetään tomin synttäreitä, joten valmistaudun kakun syömiseen, jonka meillä taitaa tehdä poika =D

    Mielestäni tässäkin asiassa pätee sellainen keskitie: koska elämme tavaroiden keskellä ja kulutusmaailmassa, lapsille kuuluu opettaa, miten suhtautua ja elää siinä maailmassa. Jos kieltäydytään kaikesta, niin voi olla, että lapsi ei osaa elää siinä maailmassa, kun lähtee kodin ovesta ja äidin ja isän vaikutuspiiristä ulos. Paitsi jos toistaa vanhempien opetuksia apinana.

    VastaaPoista
  6. Tiina, on oikeastaan aika hauska muistella nyt omaa lapsuuttaan: mitä siitä jäi mieleen? Leikit ulkona, eka fillari, lasten uima-allas pihalla. Barbejakin oli, mutta en varsinaisesti muista niistä mitään.

    Helena, mua välillä säälittää että Maddella ei ole muuta seuraa, mutta näyttää viihtyvän toisaalta yksinkin piirtelemässä ja kirjoja "lukemassa".

    Henkka, lapset tosiaan on paljon parempia leikkijöitä kuin aikuiset. Pahvilaatikot ovat ehdottomasti suosituimpia ja monikäyttöisimpiä leluja.

    Mari A, miks sun skidi pelkää KÄPYJÄ?? :D Ei valmiit lelut kokonaan poissulje mielikuvituksen käyttöä, mutta kyllä ne antaa selkeät raamit leikeille (vrt pahvilaatikko). Mä tosin vihaan muovia ihan yleisestikin, ekokatastrofimuovileluja siis diskriminoidaan siinä samalla.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Katja taas kivasta aloituksesta keskustelulle!

    Minulla on kaksi tytärtä. En oikeastaan koskaan ole aktiivisesti leikkinyt heidän kanssaan. Kaikenlaisia vaiheita ovat eläneet läpi, roolileikkivaiheet prinsessoista leijoniin, leipureihin ja hevostenhoitajiin erityisen vahvasti.

    Nuorempi tytär eli prinsessavaihetta niin voimallisesti, että hän mm. piirsi noin 50-sivuisen lehtiön täyteen toinen toistaan upeampia prinsessoja. Ongelmaksi vaihe alkoi käydä, kun pitkässä, mummon tekemässä Mulan-prinsessamekossa olisi pitänyt saada olla myös telinevoimistelussa... Leijonavaiheesta jäi mieleen, kun päiväkodista kysyttiin onko kaikki kotona kunnossa, kun tyttö kulkee pihallakin nelinkontin (eiväthän leijonat toki kahdella jalalla kävele!)

    Nyt, joitakin - ei kovin monia - vuosia myöhemmin samainen tyttö ei suinsurminkaan suostu laittamaan minkäänlaista mekkoa tai hametta päälleen. Kymmenet pikkuleijonat odottavat ilmeisesti lapsenlapsia kaapissa. Saas nähdä kuinka kauan tämä vaihe kestää.

    Oma "kasvatusmetodini" on aina ollut se, että leikkikää lapset leikkikää! Keksitte itse paremmat leikit kuin minä ikinä! Eläkää noita vaiheitanne ja paneutukaa niihin täysillä ja koko mielikuvituksenne voimalla. Ja luoja tietää miten he ovat leikkineet! Yksin, kaksin, toisten lasten kanssa ja joskus minutkin mukaan statistiksi vetäen. Varsinkin kuopus on leikkinyt omassa mielikuvitusmaailmassaan ilmeisesti mielellään, koska hän on kautta vuosien sanonut nimenomaan mielellään leikkivänsä yksin ja vetäytyy vieläkin välitunneilla "rauhoittumaan omien ajatustensa pariin".

    Tällä metodilla - tai enemmänkin laiskan tai ehkäpä liian kiireisen äidin elämänasenteella - lapsista näyttää tulleen aika luovia ja kekseliäitä, kaikenlaisia ihmisiä ja heidän eri vaiheitaan suht mukavasti arvostavia pikkutyttöjä. He eivät myöskään pelästy sitä, kun huomaavat itsessään muutoksia ja kehittymistä - kun esimerkiksi fanituksen kohde muuttuu yhdessä yössä Hannah Montanasta Selenaksi.

    Entisestä prinsessahössöttäjästä on siis tullut (ainakin toistaiseksi) ns. poikatyttö (hirveä termi).

    Tällä hetkellä ainoa, joka elää prinsessavaihetta meidän perheessä on äiti. Vai olisikohan tämä sittenkin kuningatarvaihe?

    VastaaPoista
  8. Helvetin hyvä (sanon jätkämäisesti)! Ei ollut mullakaan prinsessavaihetta. Halusin olla Peppi Pitkätossu tai salapoliisi tai jotain ihan muuta. Valmiista tavarasta olen myös samaa mieltä. Jos lapsi haluaa olla prinsessa (oli lapsi sitten tyttö tai poika), antaa lapsen itse tehdä se mekko ja helmet ja kruunu ym. tarvittava. Itse tehden paljon parempi.

    VastaaPoista
  9. Luin vielä äskeisen kommenttini uudestaan ja tekee mieli opponoida itse itseäni.

    Aika itsestäänselvästi kommentissani lähden siitä, että ns. kasvatusmetodia on kiittäminen, että lapsista on tullut/tulee sellaisia kuin tulee. Tyypillinen omahyväinen ja kaikkivoipainen äidin ajattelutapa :)

    VastaaPoista
  10. No, minä kyllä suostuisin oatamaan "prinsessapuvun", jos lapsi sitä oikein haluaisi, mutta se voisi olla ihan käyttömekkonakin kotona tms. Ei sen siis ole pakko olla naamiaispuku vaan joku tarpeeksi hörhelömekko, jota ei kuitenkaan käytettäisi juhlissa ts. kierrätysmekko, johon voisi lapsen kanssa ommella vielä jotain kivaa lisäkoristetta. Mielikuvitusta voi siis aikuinenkin käyttää ;) Tuskinpa niitä nyt joka vuosi tarvitsee ostaa, jos suo lapselle prinsessaleikit... Sama pojan kanssa eli poika saisi ihan vapaasti leikkiä taistelu- ja autoleikkejä ja jotain pientä rekvisiittaa saisi mukaan leikkeihinsä.

    Ja miksi nykyään vanhempien pitäisi varsinaisesti leikkiä lapsen kanssa? En minäkään osaa leikkiä ja voisin toimia juuri ehkä hevosena, joten lapsen kanssa puuhailu olisi ulkona olemista, pelailua, askartelua, piirtämistä, lukemista, leipomista yms. ja lapsi saisi mielikuvitusleikkejä leikkiä ihan ilman meitä vanhempia.

    Ja tosiaan lapset leikkivät niillä valmiilla leluillakin mitä haluavat, mutta kovin paljon leluja lapset eivät oikeasti tarvitse.

    Näin siis itse ajattelin toimia tulevien lasteni kanssa.

    VastaaPoista
  11. No kyllä meillä lapsena ainakin esim. jonkun pienen 2-3- vuotiaiden kokoisille tehdyn traktorin peräkärry toimi paitsi peräkärrynä niin imurina, sänkynä, talona, laivana jne.
    Auto nyt tietenkään ei voi olla kuin auto (autokin voi toki syödä ja lentää...), mutta tosi monet valmiit lelut on yllättävän moniuloitteisia. ;)

    VastaaPoista
  12. Blinsessa-satu herätti mielenkiintoista keskustelua!

    Vaikka oman äitini asenne prinsessoihin oli samantyylinen ja meidän lasten lelut aika "steinermaiset", meillä oli roolivaatelaatikko täynnä kankaita ja käytöstä poistettuja vaatteita - rimpsuilla ja ilman. Niistä sitten koottiin naamiaisasut ym. Ei siellä mitään muovisia tiaroja ollut, jos tarvittiin kruunu, se tehtiin pahvista. Ehkä en itsekään moista kammotusta ostaisi, vaan miten lie lasten kilpavarustelu? Onko sitä tarhassa ihan nolla jos ei omista muovitiaraa?

    VastaaPoista
  13. Meillä oli samanlainen roolivaatelaatikko kuin Pollylla eli vanhoja verhoja, kankaita, vaatteita ja kenkiä. Niillä hoitui niin prinsessaleikit kuin teatteriesityksetkin.

    VastaaPoista
  14. Maria A ja Becky puhuivat viisaita.

    minusta tärkeintä kai olisi, että emme pakota lastamme mihinkään itse valitsemaamme ja hyvänä pitämäämme suuntaan. Lapsemme ovat erilaisia kuin me. Vaan annamme kaikki mahdollisuudet leikkiä, kehittää mielikuvitustaan, emme missään tapauksessa väheksy lapsemme leikkejä vaan hyväksymme pikku prinsessatkin. Vaikka kuinka tuntisimme leikin tarpeettomaksi.

    VastaaPoista
  15. Tuo "steinermainen"lelukonsepti oli juuri se mitä hain takaa. Leikin rakentaminen oli muistaakseni yhtä siistiä kuin itse leikkiminen!

    VastaaPoista
  16. Lelumaailmasta leipäni tienaavana tuotesuunnitteluhenkilönä haluaisin muutaman sanasen sanoa...

    Aikuiset suunnitelevat sitä mitä aikuiset sisäänostajat ajattelevat aikuisten lapsille ostavan.

    Valitettavasti tämä tarkoittaa suunnittelijan näkökulmasta aikamoista rajoitusta heti alkumetreiltä lähtien.

    Seuraavana tuleekin raaka-ainehinnat, työn hinta, tuotteen testaus (=Tehdäänkö puusta, tehdäänkö muovista, tehdäänkö Kiinassa, ex-itäblokissa, Suomessa vai Jenkeissä? Täyttääkö valmistaja Code of Conductin, viimeisimmän direktiivin ja mahd. kolmansien osapuolien vaateet?) Helppo lähteä takaisin samoille laduille mitä on aina hiihdetty.

    Sitten pelissä on mahdollinen lisenssori. Mitä saa tehdä, mitä ei. Miltä saa näyttää, miltä ei. Mitä on Suomessa oikeus myydä, mitä ei.

    Ja sitten aloittaakin jo myynti ja pomo: liian halpa, liian kallis. Liian monimutkainen, liian helppo. Mikä on kohderyhmä? Kuka tätä ostaa? Äidit ei kyllä tästä tykkä... "Sulla on minuutti aikaa selittää konsepti, jos ei siinä ajassa aukea, niin unohdetaan koko juttu."

    Ja viimeistään sisäänostaja: "Tää on liian vaikee. Ei olla kokeiltu ennen. Eiks teil ois sellasta mitä viime joulunakin meni.." (Tokmanni, S-ryhmä ja K-ryhmä, siinä ne keitä tässä pitää miellyttää.)

    Todellakin, tämä ei ole hyvästä tahdosta kiinni.

    Ja muuten, kaukoidän tehtaat joutuvat testaamaan nykyjään joka tuote-erän, vastaamaan auditointiin jne. Ainakin itse saan tilata vain ja ainoastaan sertifioiduilta tehtailta, ja oikeasti: sieltä tulee joka samperin lappu (mitä eurooppalaiset tehtaat kiertävät välillä minkä vain kehtaavat) mitä keksii pyytää.

    Vuonna 2011 uusi leludirektiivi tulee pistämään aika paljon pakkaa uusiksi: moni vilunkiporukka saa etsiä uudet tantereet toiminnalleen. Onneksi!

    Ja joo, olen usein hiukka turhautunut hommiini :-)

    VastaaPoista
  17. Mä en itse pidä prinsessaleikkejä kovinkaan vaarallisina, hameilla taikka ilman. Olen katsonut 8 vee kummityttöni kanssa monta Barbie-satua ja ne ovat yllättävän laadukkaita (klassinen musiikki ja perustuvat tunnettuihin satuihin, kuten Grimmin sadut).
    Itse muistan lapsuudestani isoäidin ompeleman sifonkimekon, joka kelpasi yöpaidaksi, keijukaishameeksi ja prinsessahameeksi. Isosiskon oikeaa balettihametta muistan kadehtineeni. Myöhemmin vihasin hameita, jota taisi kestää n ikävuodet 8-25. Miksi? Siksi, kun aina juhlissa pakotettiin olemaan se "sievästi pukeutunut tyttö" joka tarkoitti aina hametta.
    Leikin myös paljon barbeilla (kotina pahvilaatikko) ja silti äijäilen joskus vähän liikaakin. Ei ne hörhelöt sielua riko, saattaa kasvaa barbilla ja prinsessakruunuilla leikkineestäkin feministi ;) Mutta mihinkään tiettyy muottiin _pakottaminen_ on järkyttävää, siinä on tosiaan kyse juuri mainitsemastasi vanhempien omien halujen toteuttamisesta tai typeryydestä.
    -Krista

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...