12.3.2010

Onko tyyny hyvin?

Itkin facebookissa, että jouduin heräämään aamutelkkariin ennen seitsemää. Lapseton ystävättäreni oli aidosti hämmästynyt siitä, että lapsiperheissä ei olla defaulttina ylhäällä kukonlaulun aikaan. No meillä ei tosiaan olla, mutta en tiedä, kuulunko vähemmistöön vai en.

Skidi herää äärimmäisen harvoin ennen seitsemää. Talvi meni todella pitkillä unilla, jopa 12 tuntia putkeen, mutta nyt valoisaan aikaan aamut ovat vähän aikaistuneet. Perheen politiikka kuitenkin on, että jos JOKU todella haluaa herätä ennen seitsemää, niin voi tehdä, mutta viihdyttäminen alkaa vasta puoli kasilta. Ipana saa siis "lukea", piirtää tai leikkiä legoilla itsenäisesti.

Yöt rauhoittuvat unikouluun puolivuotiaana, mutta vaiheita tulee edelleen aina silloin tällöin. Ja tietty jos nuha iskee, osaamme jo varautua valvontavuoroihin. Unen pituuteen vaikuttavat jo selvästi päiväunet, joita Madde nukkuu vain hoidossa. Nukkumaanmenoajat on nidottu 20-21 välille (riippuen niistä päiväunista), ja rutiineihin kuuluu iltapesu, kirja ja laulu. Sitten toivotetaan hyvää yötä ja ipana saa nukahtaa itsekseen. Mitään perhepetimeininkiä meillä ei ole ikinä ollut, vauva siirtyi omaan huoneeseensa kolmeviikkoisena. Nykyäänkin vanhempien sänkyyn pääsee vain itkuinen lapsi, ihan huvikseen sinne ei tulla keskellä yötä mylläämään ja hihittämään. Yöllinen pissahätäkin sujuu jo itsenäisesti. Unta riittää ainakin 10 tunniksi eli jos itse älyämme painua pehkuihin yhdentoista pintaan, saamme kaikki ihan hyvät unet.

Otetaan kuitenkin tutkivaa bonjournalismia a la Project Mama! Vastatkaatten sidebarissa olevaan gallupiin, miten väsyneitä olette! Jos sopivaa vaihtoehtoa ei mukamas löydy, kommentoi jutun alle. Tämä olisi toki ihan oikeankin tutkimuksen arvoinen juttu, mutta bloggerista puuttuu research-widgetti.

Väsyneiden vanhempien kannattaa kuunnella tämä radiokeskustelu: mukana lähetyksessä olivat lastenlääkäri Timo Vartia lastenlääkärikeskus Pikkujätistä, lastenylilääkäri Eija-Liisa Ala-Laurila Tampereelta sekä terveydenhoitaja Arja Puska Mannerheimin lastensuojeluliitosta, ja keskustelua on nukuttamisesta, yöimetyksestä, unikoulusta, tempperamentista jne. Olotilassa oli myös hyvä artikkeli lasten nukkumisesta.

TULOKSET:

Täysin kukkarossa - pieni lapsi valvottaa.
  34 (17%)
Kohtuullisen, koska valvon liian myöhään.
  90 (47%)
Tasaisen. Olen aina nukkunut huonosti - lapsi tai ei.
  16 (8%)
Tulen toimeen mainiosti vartin yöunilla.
  3 (1%)
Kanada
  48 (25%
Menkää aikaisemmin nukkumaan! :D

16 kommenttia:

  1. worry pois, toi heräily/häröily rauhoittuu ajan myötä... tai jos ei rauhoitu, niin vanhukset saa silti nukkua. Nimittäin jos ja kun meidän karpaasit joskus nousee viikonloppuna seiskalta, niin ne osaa jo viettää pari tuntia laatuaikaa keskenään, ilman korkeampaa ohjausta (esim. tapellen). Tämä tuntui vielä pari vuotta sitten täysin vieraalta ajatukselta....

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Meillä nukutaan välillä kymmeneenkin. I-H-A-N-A-A
    Paitsi viime yönä huudettin ja herättiin aikaisin...

    VastaaPoista
  4. Meidän lapset (2,5 ja 0,5) menee nukkumaan puoliltaöin ja herää yhdeksältä. Sopii äidille mainiosti. Olen antanut lasten nukahtaa omia aikojaan enkä ole yrittänyt nukuttaa. Illat on paljon rennompia ja aamulla saa nukkua pidempään. Minä kun en ole mikään aamunvirkku.

    Sitten täytyy muuttaa tyyliä, kun lapset menevät päiväkotiin, mutta siihen on vielä pari vuotta aikaa.

    Mutta koska vauva herää ainakin kerran yössä ja minun on vaikea saada sen jälkeen enää unta, olen jatkuvasti kuolemanväsynyt...

    VastaaPoista
  5. Meillä oli yöt aivan perseestä siihen asti kunnes otin vauvan viereen nukkumaan... Ja se oli viimeinen idea mikä tuli mieleen, rehellisesti sanottuna. Nyt minä ja tyttö kohta 10kk nukutaan täydet yöt ja herätään pirteinä 07 aikaan, kun isoveli tulee herättämään.

    VastaaPoista
  6. helena: etkö kaipaa ollenkaan "omaa aikaa" iltaisin?
    mulle ilta ysin jälkeinen aika on sitä laatuaikaa oman itsensä kanssa. ilman yöunta voin olla, mutta ilman hiljaista omaa aikaa en.

    VastaaPoista
  7. Heh-heh - täällä 8kk vauvan äiti joka on ajoittain väsynyt - mutta sen takia että surffailee netissä 0.30 ;) Vauva on pötkötellyt unillaan jo kahdeksasta lähtien, kuten tekee joka ilta.

    Ja heräilee aamulla _aikaisintaan_ kahdeksalta, yleensä vasta lähempänä yhdeksää (ja vasta 9.30 alkaa tulla nälkä)

    Pienempänä, kun nukkui vielä kahdet päiväunet (nyt enää yhdet, kesto 3h = laatuaikaa äidille ja vain äidille :)) meni nukkumaan "vasta" 21.30 ja aamu alkoi siinnä klo 9.00-9.30. Tästä syystä me ei harrasteta mitään äiti-lapsi rientoja tahi vauvauinteja (mikä sääli, heh-heh) kun ei kerta kaikkiaan herätä niihin.

    Ex-neuvolan "tätimme" ei tuntunut oikein sulattavan tätä meidän rytmiä, vaan tuntui aina äkäiseltä jos tuli puheeksi nämä meidän "laiskat aamut". :o Välillä tuntui että hän ihan tahallaan laittoi käyntiaikoja just johonkin aamu kasiin kun tiesi että sit joudun repimään niin itseni kuin myös sen lapsi paran kesken unien ylös. No... me sit yleensä myöhästyttiin noista ajoista :/ Kun nukuttiin pommiin :/

    Voi toki olla että tuon neuvolan th:n asenne oli vain minun mielikuvitustani, mutta kovasti häntä todellakin (minusta) tuntui tuo rytmimme närästävän: jo silloin kun vauvani oli alle 2kk ikäinen tuli kommenttia "että kun sitten kun alkaa päivähoito niin pitäisi herätä aiemmin". Olin ihan WTF?? Eihän tässä nyt päivähoitoon olla lasta viemässä vielä aikoihin - ja sitä paitsi: sitten joskus kun(jos) palaan takaisin töihin joista äitiysvapaalle lähdin, niin... voi daa: mun työaika alkaa vasta klo 10.00, en varmasti raahaa muksua kahdeksaksi hoitoon aamuisin siis :)

    Tuosta tulikin mieleen yksi vanhoista postauksistasi "vitosen lapsista", että niin... entäpä ne perheet joissa vanhempien työaika päättyy vasta klo 17.00? Onkohan hekin henkilökunnan mielestä "pahiksia" ;)

    VastaaPoista
  8. Hei, toi oli lapsettomia syrjivä kysely! ;)

    VastaaPoista
  9. Mä en tiennyt mitä toi Kanada tarkoittaa, mutta kun mä nyt ihan oikeasti olen täällä, niin laitoin ääneni siihen... :)

    VastaaPoista
  10. Mä kuulun niihin onnellisiin, joiden lapset (3kpl) on nukkuneet yönsä viimeistään 3 kk ikäisistä. Mun väsymys johtuu vain ja ainoastaan siitä, että haluan iltaisin omaa aikaa (paljon!) ja valvon myöhään..

    VastaaPoista
  11. Olen TOSI väsynyt, koska lasten mentyä hyvässä päiväjärjestyksessä nukkumaan töllötämme joka ikinen ilta miehen kanssa koneelta telefilmiä LOST - viisi ensimmäistä tuotantojaksoa kurottu kiinni parissa kuukaudessa! Penskat kyllä nukkuisivat aamulla vaikka puoleenpäivään, mutta koulu ja työelämä haittaavat vapaa-ajan aktiviteetteja.

    Isompaa yritettiin omaan petiin pari ensimmäistä kuukautta turhaan, ja menestyksekkäästi vasta nelivuotiaana. Pieni onkin sitten aina nukkunut keskellä isoa sänkyä, mutta jonkunlaisen tasapuolisuuden vuoksi tulee myös saamaan häädön kypsässä neljän vuoden iässä. Olen melkein pahoillani, sillä lapsi sängyssä on mukavan lämpöinen (ja kaikin puolin rentouttavampaa seuraa nukkuvana kuin hereillä ;)

    Niin, ja sitä parisuhdetta meillä hoidetaan olohuoneessa vuodesohvalla :D

    VastaaPoista
  12. Meillä on (onneksi) koko perhe iltatorkkuja ja aamuvirkkuja. Lapsi laitetaan nukkuman klo 20 tasan ja nukahtaa itsekseen, todella harvoin heräilee öisin. Aamupalvelu alkaa aikaisintaan klo 6.00 ja yleensä napero herää klo 6-6.30 välillä. Me vanhemmat halutaan ehdottomasti kummatkin omaa aikaa illalla ja se ajoittuu klo 20-22 välille. Unikoulu käytiin jo 4kk ikäisen kanssa kun siihen asti herättiin 2 tunnin välein. Nyt virkeänä äitinä sanoisin, että unikoulu on parasta mitä voi lapselleen antaa, vaikka lapsi sitä tietysti protestoikin. Kun nukkuminen saadaan kondikseen perheeessä niin kaikki muu tuntuu sujuvan ihan itsekseen. Vanhemmat on kuitenkin vastuussa siitä, että lapsi nukkuu riittävästi, vaikka tarve eri lasten välillä olisikin erilainen.

    VastaaPoista
  13. Pitikin mennä laittamaan vaihtoehdoksi toi Kanada. Nyt mä yritän kaikin keinoin välttää painamasta sitä, mutta saas nähdä miten käy :D

    VastaaPoista
  14. Mikko, joo ihan hyvinsaa ainakin puoli tuntia lisää sillä että ohjaa ipanan piirtämään, suunta on oikea!

    Ansku, :D

    Helena, no päiväkodin takiahan meillä on juuri on rytmi.. Viime kesänä lipsahdimme koko perhe aamukymmeneen nukkumiseen. :)

    Minea, no mut mahtavaa että kokeilit sitäkin! Mä en saa nukuttua silmänräpäystäkään jos lapsi nukkuu vieressä, mikä lie koodausvirhe.

    Rousku, kolmen kanssa se oma aika on varmaan aika arvokasta..

    Madonna, neuvolan tätien paheksunta kannattaa jättää omaan arvoonsa ja ajatella itse - juuri niin kuin olet tehnytkin! Unirytmi muuttuu sataan kertaan ihan ilman sitä hoitoakin joten aika outoa kommentointia.

    Tiina, siellä oli Kanada ja tasaisen väsynyt vaihtoehto lapsettomille. ;)

    Sanni, haha! Kanada on peräisin Kummelin musavisasta ja aina hyvä vastaus.

    Mannukka, sama täällä..

    arkitehti, mäkin oon väsynyt aina kun uus 24 tuotantokausi saapuu Amazonilta. ;)

    Henkka, musta olis ihanaa olla aamuvirkku. Olen saanut nyt itseni muokattua niin että pystyn just ja just heräämään puol kasi.

    Napaulina, fiiliksen mukaan vaan!

    VastaaPoista
  15. Viikolla tulee nukuttua liian vähän, yleensä 6 h, mutta se ei todellakaan johdu lapsesta, vaan siitä, että minäkin vietän sitä omaa laatuaikaa lapsen mentyä nukkumaan. Meillä muksu on aamuvirkku toisin kuin vanhempansa ja kiitänkin Yleä lämpimästi Pikku kakkosesta. Se plus oma-aloitteinen piirtely ja askartelu viihdyttävät lasta jopa yli kaksi tuntia ja antavat äidille mahdollisuuden nukkua viikonloppuina univelkaa edes vähän takaisin. Unelmoin, että vielä joskus duunipaikka on lähempänä kotia ja voin vaihtaa työmatkaan kuluvan ajan pidempiin aamu-uniin.

    -Annis-

    VastaaPoista
  16. Annis, mä olen lapsen myötä alkanut arvostaa YLEä enemmän. Sieltä harvoin tulee välkkyvää aivontonta japanianimaatiota, josta mäkin näkisin painajaisia viikon.

    Tänään muuten ipana nukkui ysiin. Äiti oli ollut radalla ja todella arvosti tätä. :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...