Tietoa mainostajalle ›

29.3.2010

Myrkyttynyt kehomme

Uh, ehdin kerrankin katsoa Prisman. Oli näin äitinä erittäin kiinnostava jakso: palkittu kanadalainen dokumentti, joka käsitteli elinympäristössämme esiintyviä synteettisiä kemikaaleja ja niiden kulkeutumista sikiöihin ja lapsiin.
Maailma on kuin globaali laboratorio, jonka koe-eläimiä ihmiset ovat. Ympäristöön vapautuu tonneittain myrkkyjä joka päivä. Myrkkyjä löytyy arkipäiväisistä tuotteista ja ne näyttävät myös siirtyvän lannoitteiden kautta ruokaamme. Kukaan ei kuitenkaan tiedä varmuudella, mitä vaikutuksia niillä on pitkällä aikavälillä eläville olennoille.

Laskelmien mukaan teollisuus on kehittänyt toisen maailmansodan jälkeen noin 100 000 uutta kemiallista yhdistettä. Niistä suurin osa on testaamattomia, vaikka yhdisteitä löytyy päivittäin käyttämistämme tuotteista. Jotkut ainesosista päätyvät elimistöömme ja odottavien äitien sikiöihin. Vastasyntyneistä on löydetty viime aikojen tutkimuksissa 247 erilaista myrkyllistä ainetta. DNA:n mukana myrkyt siirtyvät myös jälkipolville. Mitä vaikutuksia tällä voi olla ihmiselämälle?

Dokumentissa lähdetään tutkimaan yhteyksiä erilaisten myrkkyjen ja joidenkin kansanterveyttä uhkaavien sairauksien, kuten syövän, allergioiden, ylivilkkauden tai lapsettomuuden, välillä. Poliquin tekee huolestuttavia löydöksiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset elämäntapamme.
LÄHDE: Yle.fi


On kiinnostavaa, että kemikaalit luokitellaan lähtökohtaisesti turvallisiksi, jos niiden haittavaikutuksia ei tiedetä. Jotenkin tuntuisi, että asian pitäisi olla päinvastoin. Ohjelmassa todetaan mm. että
  • inuiitit altistuvat kemikaaleille eniten maailmassa, sillä arktiset eläimet ovat maailman myrkkypitoisimpia: lapsilla on kuulo-ongelmia ja korvatulehduksia.
  • äidinmaidon PBDE pitoisuudet kaksinkertaistuvat joka viiden vuoden välein, kemikaali aiheuttaa rotissa hyperaktiivisuutta.
  • Sarnian "kemikaalilaaksossa" sijaitsevan laajan teollisuuskompleksin (mm. kemiantehtaita, hiilivoimala, myrkkyjätteiden kaatopaikka) tuntumassa olevan intiaanireservaatissa on vuodesta 93 lähtien poikalapsien syntyvyys on romahtanut. Kukaan ei teidä miksi. Sama tendenssi on havaittavissa muissakin teollisuusmaissa.
  • USA:ssa tutkimusten mukaan miesten siittiöiden määrä on alhaisempi maataloudesta elävissä osavaltioissa. Näistä miehistä myös löydettiin suurempia pitoisuuksia torjunta-aineita.
  • joidenkin tutkimuksien mukaan miesten spermantuotanto on laskenut 2% vuodessa 1970-luvulta lähtien. Ranskalaistutkimuksessa havaittiin, että sekä sperman määrä että liikkuvuus on laskenut huolestuttavasti ja epämuodostumat ovat lisääntyneet. Tulokset korreloivat miesten syntymävuoden kanssa.
  • vasta ihmislasten seuraava sukupolvi edustaa sitä sukupolvea (altistuksen 3-4 sukupolvi), jonka on havaittu eläinkokeissa kärsivän vakavimmista kemikaalialtistuksen seurauksista.
Jees. Kun miettii, miten sairaita ihmiset ovat, on pakko ihmetellä tätä huolettomuutta millä kemikaaleja käytetään ja miten vähän niitä tutkitaan. Ohjelmassa haastatellaankin Kanadan terveysvirastosta erotettua tutkimusryhmää, joka vastusti erään hormonilääkkeen antamista eläimille syöpäriskin takia.

Jäin miettimään puolueettoman tutkimuksen rahoituksen tärkeyttä. Pitäsiköhän ensi jouluna vuohen sijasta lahjoittaa rahaa vaikka yliopistolle.

Ohjelma tulee uusintana huomenna ti 30.3. klo 23.15 ja la 3.4. klo 11.10. Ohjelma on katseltavissa myös YLE Areenassa.

11 kommenttia:

  1. Jo pelkässä kosteusvoiteessa on niin paljon haitallisia kemikaaleja, jotka imeytyvät elimistöön, että ihmettelen, miten elollinen luonto yleensä on selviytynyt näin hyvin kaikesta siitä saastasta, jota ihmiset jatkuvasti syytävät meriin, maahan ja ilmaan ja ravintoketjuihin.

    VastaaPoista
  2. Imeytyvätkö kaikki kosteusvoiteen ainesosat sellaisenaan elimistöön? Itse olen ollut siinä käsityksessä, että kosteusvoiteilla hoidetaan ihon pintakerrosta, joka kaiken lisäksi uusiutuu koko ajan. Tätä voi testata vaikka rasvaamalla itsensä ja menemällä parin tunnin päästä saunaan - huomaa, että iholla on edelleen rasvakerros. Ihon pintakerrosta voi hoitaa myös "sisäisellä" rasvauksella, mutta aina se ei riitä.

    Toki jotkin kosmetiikan yhdisteet tai ainesosat saattavat kulkeutua elimistöön asti.

    Mamalle kiitos ohjelmavinkistä, meni multakin ohi, kun niin vähän katselen telkkaria!

    VastaaPoista
  3. Ei kosteusvoide sellaisenaan imeydy elimistöön, mutta jotain siitä varmasti imeytyy. Ihohan ei todellakaan ole mikään tiivis kerros vaan hyvinkin huokoinen rakennelma.

    Jaan Katja täysin tuon ällistyksesi siitä, miten kemikaaleja tunnutaan käyttävän täysin huolettomasti ja tutkitaan (puolueettomasti) niin vähän. Miten se voikin olla niin?? Ja tämä aihe on niin vähän pinnalla, että jos työpaikan kahvipöydässä tai äitien nettipalstalla yrittää herätellä keskustelua aiheesta, niin kukaan ei oikein edes tajua mitä keskustelemista siinä on.

    Huoh. Mua pelottaa haitalliset kemikaalit.

    VastaaPoista
  4. Muakin myös vähän pelottaa kemikaalit ja lisäaineet ja meidän perheessä ollaan pyritty esim. ravinnossa käyttämään mahdollisimman puhtaita raaka-aineita ja tekemään kotiruokaa. Luomua voisi kyllä enemmänkin käyttää. En yhtään epäile etteikö kaikenmaailman kosmetiikan käyttökin ole haitallista, mutta pakko myöntää, että ikävuodet ja jo viiden vuoden vapaapudotuksessa olleena käytän hyväkseni kaikkea mahdollista anti-age tököttiä mihin vaan on varaa. Joku voi sanoa kyllä että ei niistä voiteista mitään hyötyä ole, mutta en vaan uskalla olla käyttämättäkään. Riittävä nukkuminen, turhan stressin välttäminen, hyötyliikunta jne kuuluvat myös repertuaariin. Ihmisten elinikähän on kokoajan nousussa, lääketieteen ansiosta luulisin joten yliopistoille lahjoittaminen voisi olla ihan hyvä idea. Sieltä perustutkimuksesta sitä nimittäin varmaan ensimmäisenä aletaan ottamaan kun pitää alkaa säästämään. OPM:n kakku valtion taloudessa kun on se suurin.

    VastaaPoista
  5. Olisi kivaa kuulla juttua myös hormooneista, ei vain kemikaaleista (ehkä uuden mustan puolella?). Miten esim naisten popsimat ehkäisypillerien hormoonit kulkeutuvat luontoon (pissaan, vessaan, vesistöön) ja vaikuttavat eläimiin. Uutisissa juuri hehkutettiin vaihdevuosien estrogeenihoitoa, mutta missään ei mainittu kulkeutuuko estrogeeni muuallekin kuin vaihdevuosista hikoilevan naisen kroppaan. Uskoisin että imeytyy? Vaikkapa lapsenlapsenlapsiin.

    VastaaPoista
  6. Pointtini oli se, että turhaa pelkoa ei tarvitse lietsoa eli osa kemikaalien aineista saattaa imeytyä elimistöön (hormonihäiritsijät ainakin ovat haitallisia jo pieninä pitoisuuksina, mutta kuinka paljon ihmiset niitä saavat tavallisella kosmetiikan käytöllä ja mikä on haitallinen pitoisuus?), mutta usein kemikaalien ainesosat ovat sen verran isoina partikkeleina, etteivät ne pääse pintakerrosta pidemmälle toisin kuin vaikka iholle laitettavat lääkelaastarit.

    Estrogeeni leviää jätevesien mukana ympäristöön (pitoisuuksista en tiedä, sillä itsessäänhän estrogeeni on luonnollinen hormoni) ja esim. vesieliöihin, mutta miten ne sieltä pääsisivät lapsenlapsenlapsiin saakka? Käsittääkseni hormonit eivät sentään rikastu ekosysteemissä!

    Kemikaaleista haitallisimpia ovat kuitenkin sellaiset, joihin ollaan suorassa kontaktissa esim. monissa työpaikoissa (liuotinaineet, teollisuudessa käytettävät kemikaalit, kaikenlaiset pienhiukkaset). Tällöin kemikaalien haitta-aineiden pitoisuudet ja niille altistuminen on aivan toista luokkaa varsinkaan jos ei suojaa itseään (kaikki eivät näin tee vaikka työnantaja ohjeistaa!).

    VastaaPoista
  7. Olisi mukavaamyös tietää,alkaako äidinmaito olla myrkyllisempää ruokaa imeväiselle kuin korvikemaito? Ystäväni yritti tuloksetta löytää netistä vastausta tähän. On tutkittu pelkkiä hylkeitä, joille äidinmaito on lähes myrkkyä ja vaikuttaa lisääntymishäiriöihin. Myrkythän imeytyvät juuri rasvakudoksiin.
    Ilmeisesti tulisi niin suuri imetyshaloo, ettei kukaan uskalla edes tutkia tätä? Olisi mukavaa tietää, että ovatko 70-luvulla syntyneet äidit esim myrkyllisempiä lapsille kuin 80-luvun äidit?
    -Krista

    VastaaPoista
  8. Tuosta kosteusvoiteesta tuli ihan telekkariista - eli on varmaan totta. Kyseessä oli joku kemikaalidokumentti ja siinä varoiteltiin esim. tutkitusti vaarattomien aineiden tutkimattomista yhteisvaikutuksista. Ja jos kosteusvoidetta levittää käsivarteen, niin vähän ajan kuluttua suurin osa siitä on kadonnut jonnekin. Minne muualle se katoaisi kuin ihon alle? Tuskinpa se ilmaan haihtuu. Tätä testattiin myös dokkarissa. Ja jossain Euroopan maissa raskaana olevia naisia on neuvottu olemaan käyttämättä minkäänlaisia voiteita.

    Itse en kyllä selviä ilman voiteita - iho rapisee pois kuin vampyyrilla kauniina kesäpäivänä. Olen siis palsamoitu sekä sisältä että ulkoa.

    VastaaPoista
  9. Miksei kosteusvoiteista yms. imeytyisi jotain kehoonkin, eihän se iho kuitenkaan mikään 100% suojakilpi ole, läpäisemätöntä materiaalia. Ja kun kerran muovileluista, vaunujen palonestoaineista yms. todistettavasti siirtyy myrkkyjä kehoomme, niin tämän perusteella varmasti iholle levitettävistä aineistakin.

    VastaaPoista
  10. Imeytymisestä on ihan hirveän vähän tietoa, mutta kyseisestä toimittajasta siis oli löydetty yli sataa kemikaalia - kyllä ne myrkyt siis imeytyvät elimistöön. Lisäksi esimerkiksi kampaamokemikaaleja löydetään virtsasta. Naisillahan vielä rasva tarjoaa oivan pedin kemikaaleille ja siitä johtuu myös se ohje, että imettävä äiti ei saisi laihduttaa kovasti ettei varastot lähde liikkeelle.

    Duunikaverini Ani, joka on siinä kavitaatiohoidossa käynyt (joka muuten tepsii!!!), kertoi että lääkäri oli sanonut että nyt lähtee sitten myös kemikaaleja liikkeelle, mikä saattaa maistua suussa.. Yök.

    VastaaPoista
  11. Ai niin T: Noora on haastatellut tutkijaa, joka tutkinut kalojen sisältämää estrogeeniä! Ensin me popsimme ehkäisypillereitä, pissimme ne mereen ja syömme sitten uudestaan kalojen kanssa..

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...