21.3.2010

Mitä unelma saa maksaa?

Olen joutunut tänä keväänä odottamattomien ongelmien eteen klassisessa perhe- ja työelämän yhdistämisessä. Mähän vaihdoin työpaikkaa, koska pääsin tekemään kiinnostavaa ja merkityksellistä työtä (ja uskon edelleen niin).

Summataanpa, mitä tästä valinnastani seurasi henkilökohtaisella tasolla: 
  • pidentyneen työmatkan ja lauantaitöiden takia minulla on melkein 20% vähemmän vapaa-aikaa viikossa perheen kanssa kuin aikaisemmin. Tämä sama prosentti on siirtynyt suoraan koti-insinöörin kontolle.
  • kun lauantaina on työpäivä, kalenterista pyyhitään pois myös perjantain illanvietot, sillä suorassa lähetyksessä on oltava skarppina. 
  • ehdin urheilla vain kerran viikossa, sillä jostain pitää tinkiä.
  • perheessä on nyt kaksi viikonloppurajoitteista ihmistä: emme pääse mökille ennen juhannusta kertaakaan, sillä koti-insinöörillä on keikat pääsiäisenä ja vappuna, jolloin mulla olisi vapaata.
  • olen aloittanut yksityisuatoilun kaikkia periaatteitani vastaan. Julkisilla kestää Pasilaan pahimmillaan 1,5h suuntaan (minimissään tunnin) ja autolla 15 minuuttia.
  • olen ammatillisesti lähes koko ajan epämukavuusalueella, mikä korjaantuu ajan mittaan.
  • palautteen laatu on kääntynyt päälaelleen: saan negatiivista palautetta lähes päivittäin.
  • palkkani laski muutaman sata euroja - tosin käteen jäävän summan erotus on progression takia aika mitätön.
  • teen vähemmällä palkalla myös määrällisesti enemmän töitä kuin aikaisemmin, sillä työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt. 
En todellakaan tehnyt mitään palvelusta perheelle. Ymmärrän hyvin niitä, jotka lykkäävät unelmiaan elämässä vähän myöhäisempään ajankohtaan ja ottavat ruuhkavuosileipänsä siitä, mistä se vaivattomasti lohkeaa.

Toisaalta tekisin saman valinnan uudestaan. Ei siis voi muuta kuin katsoa, minkä hintainen keikka tästä tulee.

15 kommenttia:

  1. Unelmilla on aina hinta (klisee mutta totta). Mutta jos kerran teet henkisesti palkitsevaa työtä, niin kyllä se varmaan maksaa itsensä takaisin perheellekin tulevaisuudessa. Jos vaan itse jaksat etkä uuvu.

    VastaaPoista
  2. Entä se työmatka pyörällä, keväällä siis? Siinä hoituisi samalla se kuntoilux6 sen yhden sijaan..
    Hyvin se menee, kritiikkiä ja negatiivista palautetta ekoilustaan ja sen yrityksestä saa kaikki -paitsi Linkola :)

    Kivinen

    VastaaPoista
  3. Onko sulla mahdollisuutta tehdä edes toisinaan etätöitä? Itse pohjoisessa asuvana ja naapurikunnassa töissä käyvänä olen vähentänyt autoilua melkoisesti, kun työ mahdollistaa osittaisen etätyönteon. Ja lapsen hoitopäivät pysyneet inhimillisinä. Julkisista voi vain haaveilla... Tosin ei se tyhjänä kulkeva bussikaan kovin ekologinen ratkaisu olis.

    VastaaPoista
  4. Olen miettinyt työpaikanvaihtoa ja listasi on melko lailla summa siitä, miksi en juuri nyt aiokaan sitä tehdä... Ainoa ero olisi että palkka paransi, mutta progressio iskee myös siellä.

    Aion odottaa pari vuotta :)

    VastaaPoista
  5. Minä taas olen kipuillut sitä, että olenko tosiaan jo eläkevirassani nyt 40-vuotiaana. Tällä hetkellä olen tyytyväinen ja haluan tehdä 6h/työpäiviä, jotta lapsella ei päiväkotipäivä mene yli 8h. Ja lyhennetty työpäivä tuntuu muutenkin hyvältä (paitsi palkkapussissa). Ja vaikka jossain vaiheeessa tekisin täyttä päivää niin taas lapsen koulun alkaessa haluan tehdä 6h jonkun aikaa. Silti olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos kunnianhimo, kykyä ja halua riittää, niin go for it. Sitä oma pää räjähtää, jos ei saa toteuttaa itseään eikä siitä ole sitten taas perheelle mitään hyötyä.

    VastaaPoista
  6. Tää on musta juuri näiden luovien, vapaiden ammattien negatiivinen puoli - työ ja vapaa-aika hämärtyvät, työssä on tavallaan koko ajan. Itse olen äitiyslomalla, mutta luen silti päivittäin työsähköposteja ja tunnen paineita tehdä ensi viikolla pari isoa työprojektia valmiiksi. Lapsi onkin silloin juhlavasti jo kuukauden ikäinen.

    Itse pohdin kyynisesti myös eläkekertymääni. Kannattaisi ehdottomasti kuolla nuorena! Lasten tulon myötä tekemäni perheystävälliset valinnat ovat romauttaneet tulotasoni, osa-aikatyö ei progression lievenemisestä huolimatta ole järin taloudellisesti palkitsevaa. Naisansassa siis ollaan ja lujaa, eikä tässä yhtään auta hymistely siitä, että teen hienoja uhrauksia lasten hyvinvoinnin eteen. Mä en voi kutsua muuta kuin kognitiiviseksi dissonanssiksi sitä että suomalainen yhteiskunta perustuu yksilöverotukseen ja -eläkekertymään, mutta joustot ajautuu kuitenkin tekemään yleensä vain toinen vanhemmista.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen aihe. Itse olen vielä hoitovapaalla mutta jatkuvasti käyn mielessäni taistelua, mitä seuraavaksi. Unohdanko muutamaksi (moneksi) vuodeksi sen kaikkein mielenkiintoisimman mutta paljon energiaa, sekä henkistä että fyysistä, ja ennenkaikkea aikaa vievän työn, ja teen sitä vähän vähemmän mielenkiintoista mutta työajallisesti itse räätälöitävissä olevaa (ja taloudellisestikin yllättäen kannattavampaa) työtä. Jos teen näin, onko minusta enää palaamaan siihen mielenkiintoisimpaan vai uraudunko liikaa. Onko tärkeintä kuitenkin työn mielekkyys, vaiko se että saa pidemmän illan ja vapaat viikonloput lapsen kanssa. Ihan oikeasti tosi haastavaa tehdä ratkaisuja. Mielenkiinnolla seuraan sinun unelmasi toteutumista.

    kirsi, säännöllinen mutta valitettavan hiljainen lukijasi

    VastaaPoista
  8. No toisaalta, työmatka pidentynyt, mutta teet sen nykyisin nopeammin kuin aiemmin henkilöautolla, ja perjantairiennot ovat vaihtuneet koti-iltoihin > aikaa lapselle (kuten myös omista liikuntaharrastuksista nipistäminen ;).

    Eikä siellä mökillä kuitenkaan niin hauskaa olisi...

    VastaaPoista
  9. Minäkin vaihdoin töitä vuodenvaihteessa. Hieman on töitä enemmän, mutta pidän kyllä hyvin tarkkaan kiinni ajasta lapsen kanssa. Tärkeimpänä kuitenkin se, että uuden työn (vaikkakin sama firma) myötä henkinen hyvinvointi on lisääntynyt ainakin 100 %. Ja se epämukavuusalue pienenee kovaa vauhtia. Kyllä se siitä...

    VastaaPoista
  10. Ei liity mitenkään aiheeseen. Nelivuotias yrittää vetää hiirellä tuota sun headeria, kun luulee että se on google street ja haluaa kurkistaa nurkan taa.

    Mutta iloitse, että koti-insinöörillä on tilaisuus vanhemmuuteen eikä vain kevytäidin keikkaan :)

    VastaaPoista
  11. *PALJON POSITIIVISTA PALAUTETTA*

    t. Messi, jonka kotielämän lamauttavat aivot eivät pysty tuottamaan yhtään järkevää ajatusta mutta joka sympateeraa kuitenkin kovasti

    VastaaPoista
  12. Helena, palkitsevuus on hyvin pistemäistä, mutta kieltämättä silloin kun hommat sujuu niin voi olla oikeasti ylpeä itsestään.

    Kivinen, tulis nyt vaan se kevät! Linkolan suhteen olet erittäin oikeassa. Yritän saada siltä haastattelua, mutta se on todella kärttyinen ukko. ;)

    Hilppa, nyt on ollut niin törkykiire, että en oo kauheesti ehtinyt pitää etäpäiviä ja kohta pitäis löytää Nooralle äitiyslomasijainen. Todella helppo rekry, not.

    Anonyymi, jos voit odottaa pari vuotta niin älä missään tapauksessa vaihda. Mulle tää oli once in a lifetime joten pakko katsoa.

    Henkka, joskus niitä yllättäviä työtarjouksia tulee juuri silloin kun niitä vähiten oodttaa. Mutta mitäs pahaa toisaalta pitkässä urassa samassa paikassa on, jos itse viihtyy?

    Dona, mäkin luin duunimeilejä koko äitiysloman. En vaan voinu kokonaan päästää irti ja toisaalta tarvitsin muistutuksen, että joku osa elämästä ei ole pilalla. Noin hiukan kärjistäåen.

    Kirsi, kiva kun kommentoit ja tsemppiä pohdintaan! Mä yritän pitää sen lyhyemmän ajan minkä vietän lapsen kanssa hyvälaatuisena eli ei tietokonetta, puhelinta tai mitään muutakaan mediaa auki, joten ehkä saan sillä anteeksi osan menetystä ajasta. :)

    Mrs. Marple, siellä mökillä ei onneksi VIELÄ ole kivaa kun lunta on näin törkeesti, täytyy toivoa paskaa kevättä. ;)

    anu, onnittelut! Duunilla on aikamoinen merkitys myös kotielämään, ainakin mulla. Hyvä duuni, parempi mieli!

    arkitehti, :D Ja kyllä: koti-insinööri on itse kantensa valinnut ja maksaa nyt laskua siitä.

    Messi, no tämähän oli piristävä palaute, kiitos! :) Viis järkevistä ajatuksista, kyllä niitä ehtii myöhemminkin kehittää.

    VastaaPoista
  13. Sun kirjoitus oli tosi kiinnostava ja pisti ajattelemaan.
    Mun olisi helppo sanoa, et mä valitsisin perheen tön edelle, mutta ei se ihan niinkään ole. Tän hetken valinta se on, mutta jos joku tulisi yhtäkkiä tarjoamaan unelmaduunia, niin saattaisin kipin kapin rynnätä töihin, hankkia au pairin lapsia hoitaan, koska mies asuu duunissa :)

    Mutta koska kukaan ei ole tarjonnut sellaista unelmaduunia, niin tämän hetkinen kutsumukseni on olla himassa omien kanssa ja hoitaa lyhytaikaisia sijaislapsia.

    Tsemppiä sulle! Teet hyvää työtä.

    Tiitu

    VastaaPoista
  14. Aikanaan hämmästyin, kun palasin töihin ekan lapsen jälkeen (olin ollut vain vuoden pois), miten hankalaa kliseinen uran ja kodin yhteensovittaminen oikeasti on! Luulin jotenkin pystyväni siihen paremmin kuin muut, enkä arvannut, että siitä tulisi ongelmia. Olihan lapsella hyvä hoitopaikka ja minulla hyvä työpaikka ja hyvä aviomies.

    Sitten. Miten väärässä olinkaan. Töissä en saanut koskaan työtunteja riittämään, aina kiire viemään tai hakemaan lasta ja tuntemaan huonoa omaatuntoa joko siitä, että on liian vähän töissä (jolloin duunit tekee työkaveri) tai siitä, että on kotona lapsensa kanssa liian vähän. Töissä ei voinut ottaa niitä mielenkiintoisimpia hommia, koska niiden mukana tulee tietysti eniten vastuuta, mikä taas tarkoittaa eniten poissaoloja kotoa. Ja mun pää hajoaa, jos en pääse jossain välissä harrastamaankin=hikiurheilua säännöllisesti. Ihan mahdoton yhtälö. Useimmissa perheissä mies jatkaa uraa entiseen malliin, kun taas nainen pistää omansa katkolle tai katkoviivalle (eli tekee lyhennettyä työpäivää/viikkoa). Ympärilläni olevat esimerkitkään eivät rohkaise. Ainoa ystäväni, joka teki uraa miestään enemmän eli mies jousti (kaksi pientä lasta) päätyi eroon. Eduskunnassa on jo nähty naisedustajien ja ministerien joukkopako. Tekee mieli sanoa tähän väliin että voi helvetti.
    Siksi täältä tulee erityiskannustus sinulle ja myös miehellesi. Jos edes joku pienen lapsen äiti pääsis toteuttamaan unelmaduuniaan. Toi työtarjous oli once in lifetime. Tietysti se vaatii veronsa, mutta kuinka kamalaa se vasta olisikaan, jos olisit Maddelle katkera sitten joskus ja muistaisit kertoa riitatilanteessa teini-ikäiselle tyttärellesi, että "äiti sitten luopui sinun takiasi omista haaveistaan, jotta sulla olisi hyvä elämä."..Tsemppiä!
    -Kiti-

    VastaaPoista
  15. Tiitu, kiitti, lämmittää. :)

    Kiti, osuit naulan kantaan siinä, että en tosiaan halua viiskybäsenä olla katkera siitä, että tein vastentahtoisia uhrauksia. Saatan olla tässä ihan paska, mutta ainakin kokeilin. Kiitos tsempistä!!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...