1.2.2010

Sukkula Venukseen

Suomesta on nyt lähdössä kaksi turistia avaruuteen. Matkailu avaruuteen alkaa ensi vuonna Jenkeistä ja hintaa kaksi tuntia kestävälle matkalle kertyy 200.000 dollaria, joten koko vehje on pelkkää bisnesluokkaa. Painottomassa tilassa kellutaan pari minuuttia.

Kuva: Satoru Kikuchi

Jäin miettimään, millainen ihminen haluaa avaruuteen. Multimiljonääri tietty, jolle matkalippu on pikkuraha ja hiilijalanjälki tuntematon käsite, mutta mikä mahtaa olla perimmäinen motiivi? Astronautit ovat kertoneet, että maa on uskomattomattoman kaunis avaruudesta, mutta jotenkin en usko, että avaruusturret lähtevät ihailemaan planeettaamme. Ehkä he lähtevät, koska voivat.

Kyseessä lienee vain adrenaliininarkkareille suunnattu versio Linnanmäestä. Paitsi että planetaariossakin oppii enemmän. Avaruusturisteja käy hiukan sääliksi. Jos ei maan pinnalla ole enää yhtään paikkaa, mikä tarjoaisi riittävää jännitystä tai mielenrauhaa, ei kahden tunnin avaruusmatka pitkään tyydytä. Ja mitä jetlaginen avaruusturisti tekee seuraavaksi? Ei kai ole muita vaihtoehtoja ole kuin mennnä himaan.

11 kommenttia:

  1. Olisihan se tavallaan kiva jäädä historiankirjoihin ensimmäisenä suomalaisena, joka kävi avaruudessa. Tosin nyt niitä on kaksi, toivottavasti toinen istuu koneen etuosassa, niin pääsee edes teoriassa ekana avaruuteen.

    VastaaPoista
  2. Kyllä minä varmaan lähtisin, jos olisi rahaa. Olisi se niin valtaisa kokemus. Mutta energiantuhlaus hirvittää. Ei ole oikein viedä ihmisiä avaruuteen huvin vuoksi. Planeettakin pitäisi pelastaa.

    VastaaPoista
  3. mä kyllä haluisin avaruuteen, ja ihan anonyyminä (siis tarkoitan, en haluaisi siksi jäädä historiankirjoihin!). eihän tuossa mitään järkeä ole hiilijalanjäljen kannalta mut jotenkin tuntuu että se olisi niin hieno ja valtava kokemus että jos siihen tulisi mahdollisuus en voisi sanoa ei, vaikka adrenaliininarkkaria musta ei saa millään.

    VastaaPoista
  4. Taas näkee, miten ihmisillä prioriteettilistalla ykkösenä oma mielihalu.
    Joo, olishan se niiiin ihquu lentää raketilla avaruuteen kun se olis niin upea kokemus vitut saasteista ja muista päästöistä...Ääliöt!
    t. Tintti

    VastaaPoista
  5. mä en lähtis avaruuteen, vaikka saisin lahjakortin;) en nää oikein mitään mikä siinä ois siistiä..

    VastaaPoista
  6. En mäkään menis, eikä pienimpänä syynä ole pelko siitä että jotain menee pieleen (itsekäs ajattelu tässäkin takana...). Mulle riittää noi satelliittien(?) ottamat kauniit avaruuskuvat.
    Mutta joo, ei mulla muutenkaan mitään hinkua sinne avaruuteen ennenku ehkä sitten kun Cylonit hyökkää ja joutuu ihan pakosti lähtemään asumana jonnekin avaruusasemalle (toivottavasti ne on silloin isompia kuin Mir)

    VastaaPoista
  7. Mä jotenkin ajattelin, että sinne lähtee sellaisia ihmisiä, jotka ovat pienestä lapsesta saakka tuijotelleet taivaalle ja haaveilleet joku päivä pääsevänsä avaruuteen.

    VastaaPoista
  8. banton, jotenkin tuntuu että olisi kunniakkaampaa jäädä historian kirjoihin ihan muista syistä. ;)

    Annie, olen samaa mieltä että planeetta pitäisi pelastaa ensin. :)

    Anonyymi, jotenkin tuntuu siltä, että se on liian valtaisaa.

    tintti, onneksi tohon on varaa vain muutamilla harvoilla, so far..

    rousku, mieluummin mäkin katon avaruusdokkarin ihan koisohvalta.

    karina, cylonit hyökkää? :D Varma tieto?

    Marjo, mä jotenkin näen että sinne lähtee jotkut upporikkaat extreme duudson pennutt. Toivottavasti sä olet oikeassa.

    VastaaPoista
  9. anonyymi kommentoi vielä, että mulle tuo avaruuteen meno on ehkä sellainen lapsuuden juttu - halusin ihan tosissani pienenä astronautiksi ja edelleen olen kiinnostunut esim. tähtitieteestä.

    siinä mielessä se olisi siis hieno kokemus, vaikka muuten vietän hyvinkin tavallisen tallaajan elämää enkä todellakaan ole adrenaliinijunkie (esim. huvipuistotkin on ihan liikaa mulle!). ehkä avaruusturismi on sen verran eksoottista vielä, ettei sen ympäristövaikutuksia tulla ajatelleeksi. väittäisin itse olevani aikamoinen ituhippi, ja nyt vasta itsekin mietin sitä tästä näkökulmasta (hieman nolottaa kyllä myöntää tätä)! toisaalta enpä muutenkaan ole avaruusturismia aikaisemmin pohtinut, lapsuuden haaveista huolimatta.

    VastaaPoista
  10. Katja, kyllä niiden pitäis hyökätä jossain vaiheessa... vai näinkö mä sen sittenkin telkkarista...hmmm.

    PS. Bellahan kävelee nyt oikein hienosti portaat itse ylös ja alas niin ens kesänä on sitten aika kannella pienempää nyyttiä niitä samaisia portaita ;)

    VastaaPoista
  11. Heh, onnittelut Karina! Tai osanotot, miten sen nyt ottaa. :D Kesällä Bellakin varmaan jo haluaa kantaa sisarustaan. :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...