Tietoa mainostajalle ›

3.1.2010

Uusi Musta työn alle

Huomenna se alkaa: uusi duuni ja Uusi Musta! Piti tämäkin päivä nähdä, että töihinmeno jännittää niin, että jo kaksi yötä olen tehnyt erilaisia to do -listoja.. Tekemistä on ihan tajuttomasti, puhumattakaan sopeutumisesta uuteen työympäristöön ja - voi jeesuksen kevät - macciin. Minä, vannoutunut pc-ihminen, ja vielä helvetin kärsimätön, joudun opettelemaan tietokoneen käytön uudestaan, armoa! Blogi on kuitenkin tarkoitus pystyttää asap ja aloittaa kirjoittaminen heti, joten intensiivikurssi on edessä.

Mutta kuulkaapa, kuten lupailin, nyt saatte vaikuttaa oikein olan takaa! Noora jo kyselikin omassa blogissaan lukijoidensa kiinnostuksen kohteita (ja sai järkyttävän määrän vastauksia!), ja mä kysyn samaa nyt teiltä, koska ette todennäköisesti ole ihan samaa kansaa kuin Kempparin lukijat.

Uusi Musta käsittelee siis naistenlehdistä tuttuja teemoja terveys-, etiikka-, eko- ja kestävän kehityksen/kulutuksen kantilta. Haluaisin itse haluaisin laajentaa naisille suunnattua sisältöä myös tieteeseen, politiikkaan, tekniikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin - mutta saatan myös olla ainoa, jota ko aiheet kiinnostavat! Ainoastaan horoskooppeja ei ole, eikä tule - ja tämä on lupaus!

Joten. Kertokaa siis, mitä te haluatte lukea - GALLUP löytyy tuolta oikeasta sidebarista profiilin alta, saa rastittaa monta vaihtoehtoa! Ja kommentoikaa toki, jos joku olennainen aihealue puuttuu! Älkääkä vaan kainostelko: jos haluatte lukea vain luonnonkosmetiikasta, niin se on ihan fine, rehellisyys ennen kaikkea. Rohkeasti klikkailemaan siis!

33 kommenttia:

  1. Minua kiinnostaa myös esim. ekopsykologia, ekofeminismi, luontoon, kestävään ulkoiluun ja liikuntaan liittyvät asiat. Myös ekoilu ja politiikka - miten ne yhdistyvät, saadaanko mitään aikaan ym. kiinnostaa, eli yhteiskunnallinen aspekti.

    VastaaPoista
  2. Näitten lisäksi kiinnostaa mm. ekokylät ja muut yhteisöasumismuodot ja miten niitä voisi yhdistää kaupunkiasumiseen ja tätä kautta siis ekologisempi ja yhteisöllisempi asuinympäristö kaupungissa.

    Niin ja insinöörinä kiinnostaa tekniikka ja elintarvikeinsinöörinä erityisesti ruokapuoli, eli siis luomuruoka ja kaikki sitä sivuava. Kiinnostaisi myös se, että meneekö luomueinekset todellakin kaupaksi? Niitä kun aina välillä näkee kaupassa ja kun itse en halua eineksiä ja olen ihmetellyt monesti, mistä elintarviketehtaat saavat päähänsä valmistaa luomuna pitkälle jalostettuja eineksiä, vaikka maalaisjärjellä ajateltuna luomun käyttäjät arvostavat vähemmän jalostettua ruokaa myös. :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti kritisoitte sitä, että ekoilu on kalliimpaa kuin tuhlailu - senhän pitäisi olla toisinpäin!

    Ja toivottavasti käräytätte niitä, jotka ovat feikkiekoja (kuten turkistuottajat).

    Odotan innolla sivuston avajaisia!

    VastaaPoista
  4. Ekoilun ja perhe-elämän yhdistäminen niin kuluttamisen kuin kasvatuksenkin tasolla.

    En siis itse pidä tätä mahdottomana, pikemminkin välttämättömyytenä, mutta uskon monen muun pitävän. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä on yksittäinen toive; mutta voisitteko tutkia sitä, miten luotettavasti jätteiden kierrätys oikeasti toimii? Välillä kuulee kommenttia, että kaikki jätteet (ainakin bio ja seka) päätyisivät lopulta kuitenkin samaan kasaan ja että kierrättäminen olisi turhaa. Haluaisin saada tähän lisäselvennystä. Onnea uuteen työhön ja vuoteen! //HM

    VastaaPoista
  6. Luin vielä uudestaan entrysi ja jäin miettimään seuraavaa: onko odotettavissa Digitytöt+Glossy-tyylistä meininkiä tuolla mainitsemallasi fokuksella?

    VastaaPoista
  7. Moi!

    Eniten kiinnostaa yhteiskunnalliset päätökset ilmanstonmuutoksen hillitsemiseksi, ja yksilön osalta lähinnä luotettavat tiedot siitä, millä keinoin yksittäinen kuluttaja pystyy tehokkaimmin vaikuttamaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, tyyliin kuinka monta kertaa tehokkaampaa on olla laskematta vettä suihkussa saippuoinnin ajaksi kuin olla ostamatta muovikasseja kaupasta. Eli eniten kiinnostaa ilmastonmuutoksen hillitseminen, en tiedä onko teidän skoopissa vai ei :)

    VastaaPoista
  8. Mua kiinnostaa Madde ja Koti-inssi sekä kummankin edellämainitun toilailut liittyen etenkin uusien asioiden opettelemiseen. Mihin ruutuun rastitan? Tieteen saavutukset?

    VastaaPoista
  9. Minä lisäisin listaan vielä ekomatkailun. Naistenlehdet alkaa olla nykyään jokseenkin tiedostavia ja monissa jutuissa käsitellään mm. ilmastonmuutoksen ehkäisemistä, mutta silti matkajutuissa hehkutetaan aina jotain New Yorkia tai Thaimaata ja muita kaukomatkaparatiiseja, jonne lentäminen tuottaa hiilidioksidia varmaan pienen kiinalaisen kylän vuosituotannon verran. Haluaisin lukea vinkkejä ja kokemuksia hauskoista, eksoottisista ja rentouttavista lomamatkoista, joita voi tehdä lentämättä.
    Tsemppiä uuteen duuniin. Odotan innolla Uutta Mustaa!

    VastaaPoista
  10. Miksi ihmeessä ilmastonmuutoksen pitäisi olla tärkein asia? Siihen liittyy niin monia luonnollisiakin tekijöitä, joten jotain yksittäistä kuluttajatekoa ei minusta ole mitään järkeä peilata ainostaan ilmastonmuutoksen voimistamisen/ehkäisemisen kannalta.

    Paljon suurempi ongelma on esimerkiksi hallitsematon kemikaalien käyttö, koska niiden kaikista vaikutuksista ei edes tiedetä. Muutenkin ympäristöongelmista on vaikeaa nostaa suurinta ongelmaa esille, vaikka poliittisista syistä ilmastonmuutos on nyt nr. 1.

    Siispä toivon, ettei Uudesta Mustasta tule ilmastopropagandasivustoa vaan kriittisyys säilyy tämänkin asian suhteen. :)

    Ja huom. en väitä, etteikö ihminen olisi voimistanut mahdollista ilmastonlämpenemistä (trendi on ollut toistaiseksi tämä), mutta siihen vaikuttaa muutkin tekijät kuin ihmisen hiilidioksidipäästöt. Enkä väitä, etteikö olisi hyvä miettiä kulutustottumuksiaan, itsekin olen "ekoillut" yli 10 v.

    VastaaPoista
  11. Mua kiinnostaa lasten ekovaatteet, niitä tuntuu olevan melkoisen vaikea löytää. Pitäisi vielä olla tyylikkäitä ja katu-uskottavia, löytyykö niitä? Joistain olet täällä jo aikasemmin blogannut, olisko niitä lisää?

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä uuteen työhön! Tulen varmasti lukemaan kaiken mitä tuotatte, mutta etenkin lapsiperheasiat kiinnostavat. Myös perhepolitiikan kannalta.

    VastaaPoista
  13. Olisi loistavaa, jos siellä olisi sitten myös tieteisiin, politiikkaan ym. keskittyvää sisältöä! Eikös kansalaisilla ole tutkitusti nykyään sellainen mielikuva, että politiikka ei millään lailla kosketa heidän elämäänsä. Jos tätä voisi tässäkin projektissa purkaa, niin olisi hienoa.

    VastaaPoista
  14. Onnea ja intoa - loistava haaste! En ole niinkään eko, mutta oikea ruoka on sydäntä lähellä. Ja erinomainen viini vieläkin lähempänä. Lisäaineiden räjähdysmäinen käyttö ja elintarviketeollisuus ylipäätään pitäisi olla vähän tiukemman luupin alla... Olisipa tervettä, jos uudetmustat ottaisivat viedäkseen tätäkin asiaa maailmassa eteenpäin!

    VastaaPoista
  15. Terveyshippeily kiinnostaa VAIN JOS SILLÄ ON TIETEELLINEN POHJA. Eli ei siis pliis mitään geenimanipuloinnin teilaamista tutkimatta, jookos? (Noin vaikka esimerkkinä, tähän törmää ekohippeilyblogeissa melkein järjestään.) Sen sijaan tutkittu tieto kyseisestä aiheesta olisi aika pop. Ja näin tieteilijän kannalta olisi muuten tosi kiva, että vaikka kirjoittaisitte miten kansantajuisesti, laittaistte loppuun lähteenne. Eikä mielellään mitään Wikipediaa vaan Nature...

    VastaaPoista
  16. ps. Mistä tuo "Uusi Musta" -nimi oikein tulee? Jotenkin vähän vierastan sitä, musta yhdistyy jotenkin synkkään, pimeään ja pahaan, tai "uusi musta raamattu", kröhm... Sillä kuitenkin varmasti on jokin tarina tai tarkoitus takanaan, nimellä?

    VastaaPoista
  17. Tuo nimi kai tulee siitä, että "vihreä on uusi musta", eikö?

    VastaaPoista
  18. Pellon pientäreella, hyvä! Tätä siis haluaisin itse tosi paljon tutkia.

    Tarza, taidan pyytää sulta yhteystiedot, insinöörejä on aina hyvä olla kommentoimassa!

    Annie, juu, hinnoittelu kuuluu tuohon politiikkaan, jota on tulossa. Samoin erilaisten viherpesujen käräyttäminen on ehdottomasti listalla!

    Anonyymi, hyvä pointti! Meillä on vielä keskustelematta paljonko ns. perheasiaa saitille tuodaan.

    HM,listalla on jo!

    Anonyymi, ei ihan, koska me kirjoitetaan kaikki samaa blogia. Luvassa on kyllä tekstiä, kuvaa ja videota, ansioituneiden bloggaajien esillenostoa, testiryhmiä - kaikkea tehdään mitä keksitään!

    Elli, toki ilmastomuutoksen hillitseminenkin kuuluu meille niinkun käytännön tekojen kautta.

    kris, niitä löytyy edelleen täältä. :)

    Anonyymi, jes, otamme kyllä kantaa näihinkin. Mondo on muuten tehnyt aiheesta hyvän kirjan.

    seri, ei hätää, käsittelemme aiheita hyvin monipuolisesti, ei mikään saa ykkössijaa.

    Mrs Agatha, ok, pistetään korvan taakse kun kuitenkin vaatteita käsittelemme.

    HennaH, kiitos! Katostaan kuinka plajon tosiaan lapsiasiaa tälle puolelle tulee..

    Anonyymi, jes, hyvä jos muitakin kiinnostaa!

    Anonyymi, juuri näin! Meidän päivätyö on siis nyt tällaisetn asioiden selvittäminen, se on ihan eri pohjalla kuin yöllä kirjoitettu oam blogi.

    Pellon pientareella ja seri, mietimme tosi tosi pitkään nimeä. Päädyimme tuohon, koska se ei alleviivaa sitä vihreyttä eikä heti paljasta, mikä se uusi musta oikein on. Jokainen saa päättää itse merkityksen. Mun mielestä ajattelu on uusi musta. :)

    VastaaPoista
  19. Kuten anonyymiä yllä, mua kiinnostaaa myös väitteiden tieteellinen faktapohja, eikä jonun muotijutun teilaaminen fiilispohjalta.

    Lisäksi toivoisin, että sivustolla pidettäisiin ilmastomuutoshehkutus sopivissa rajoissa. En millään muotoa yritä väittää, etteikö se olisi keskeinen huolenaihe, mutta liika on liikaa. Sekä Kemikaalicoctail ja Project Mama on olleet viihdyttäviä juuri siksi, että ei ole jumiuduttu yhteen asiaan, vaan kun blogin avaa, niin sisältö yllättää. Jos jokaisessa jutussa esiintyy sana ilmastonmuutos, niin jää kyllä aika pian lukematta.

    Eli etenkin Mama hyvä, älä missään nimessä luovu huumorista, ironiasta ja moniin asioihin tarttumisesta. Kirkasotsaisuutta ja rasittavaa moraalista ylemmyydentuntoa on riittämiin näissä elämäntapaskeneissä.

    VastaaPoista
  20. Sydämelliset onnittelut uudesta mustasta! Ihan mahtava nimi ja assosioin sen vahvasti "ekotuotteisiin". Ne ovat epäilemättä uusi musta. Egotuotteet ovat out.

    Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja ihaillut aiheiden monipuolisuutta. Ja mitä syvemmin olet kirjoittanut ekoilusta, sitä paremmalta on teksti maistunut.

    Totta tosiaan, että eihän me valinnoillamme tätä maailmaa hetkessä paranneta, mutta jotain hyvää tästä voi kuitenkin syntyä.

    Minua kiinnostaisi lukea ekoaatteella tehdyistä sisustustuotteista. Nyt markkinoidaan kovasti suomalaisia sohvia, mutta kuinka ekologista on suomalainen design?

    VastaaPoista
  21. Tahtoo mukaan Mama-testaa osion. Siellä voi sitten kätevästi haukkua pesulan, rinkan ja rattaat tai antaa vaihtoehtoisesti ruusuja ihkuille tuotteille ja etenkin palveluille.

    Omppu on muuten ihana, totut siihen tod nopeasti.

    VastaaPoista
  22. Tsemppiä matkaan, odotan innolla, mitä saatte aikaan!

    Tarzalle (ja toki Katjallekin) voisin vinkata Hemistanista (www.hemistan.fi), yhdistyksestä, joka on rakentamassa Helsinkiin yhteisöllistä kerrostaloa, jossa huomioidaan erityisesti ekologiset näkökohdat. Hemiksen talo nousee näillä näkymin Jätkäsaareen parin-kolmen vuoden kuluttua. Hanke on äärimmäisen kiinnostava (eikä omasta näkökulmasta toki vähiten siksi, että se on todennäköisesti tuleva kotini).

    VastaaPoista
  23. Ja maccia piti kehumani myös. Itsekin työnantajan painostuksesta jouduin siihen tutustumaan reilu vuosi sitten ja enää en takaisin vaihtaisi.

    VastaaPoista
  24. Hei,
    Oonko mä ihan yksin, kun kaipaan keskusteluun ehdottomasti aihetta, jossa mama on myös ollut täällä uranuuratajana eli tabujen karsimisessa, mitä tulee äitiyteen!
    Tätä kaivattaisiin ehdottomasti naistenlehtien iänikuisen lässytyksen rinnalle! Aina kun joku julkkis on raskaana, alkaa käsittämätön valmiiksi käsikirjoitettu "haastattelu", jossa nainen kuvataan sivusta päin mahaa silitellen, ja sitten lässytetään, miten raskaus on elämän ihaninta aikaa ja synnytys parasta, mitä elämässä on tapahtunut. Hei pliide. Jos joskus joku säröääni lehdissä särähtääkin, ne ovat anonyymeja selviytymistarinoita, mikä alleviivaa tabua entisestään. Tabuja siis ovat: 1) entä jos raskausaika ei tunnukaan ihanalta ja on helvetin epävarma ja raskas olo? 2) keskenmenot ja hedelmöityshoidot -kaikkihan me saamme lapsia tuosta nuin vaan -eikös 3) vauva-aika: ensimmäisen vauvan tulo on aina kriisi parisuhteelle, ei maljan täyttyminen 4) paskapuhetta sellainen, että mikään ei muutu 5) pienten kanssa matkaaminen 6) entä jos kotona olo pienen kanssa ei olekaan ihanaa?
    Nämä sä mama osaat! Kannustan sua olemaan rohkea ja tuomaan tämän ekotekoilun rinnalle.
    t.mamafan

    VastaaPoista
  25. Lotta, jees, juuri tähän pyrimme! Keskiössä ei ole minkään muun kuin tekovihreyden teilaaminen.

    Susanna, kiitos palautteesta, kiva kuulla! Ekodesign on monella tavalla herkullinen aihe, jota varmasti käsitellään.

    T, hehe, testiryhmät testaavat ainakin alkuun vain luonnonkosmetiikkaa, mutta mä jatkan kyllä täällä omassa blogissani sitten subjektiivisten mamatestien tekoa. ;)

    Tiitu, hei mahtava vinkki, kiitos! Juuri tällaisia kaivataan!

    Anonyymi, perhejutu säilyy täällä mun omassa blogissa, toi UM ei käsittele perheasioita, ellei niissä ole joku yhteiskunnallinen tai polittinen juoni, MUTTA mulla on tosta aiheesta tekeillä kirja, joten ihan varmasti saat kaipaamaasi keskustelua!

    VastaaPoista
  26. Eipä enää lisättävää toivelistalle. Ja innolla odotan kirjaasi äitiydestä yms. koska olen alleviivannut suurimman osan teksteistäsi täällä blogissa.

    VastaaPoista
  27. Anonyymi klo: 9:09: kierrätys toimii kyllä ihan oikeasti. PK-seudulla ei Ämmässuon biojätelaitos ole viime vuoden aikana toiminut niin kuin on pitänyt ja biojätettä on jouduttu läjittämään ihan vain kaatopaikan penkkaan, mutta muuten kierrätys toimii jo senkin vuoksi, että jätteen sijoittaminen kaatopaikalle on kalliimpaa kuin kierrätysmateriaalien vastaanotto. Tuo käsittelylaitosten ajoittainen toimimattomuus yleensä valitettavasti kuuluu asiaan (vaikka en ymmärräkään miten YTV:llä on voinut olla NIIN paljon ongelmia biojätelaitoksensa kanssa), esim. jätevedenpuhdistuslaitokset joutuvat aina toisinaan ohijuoksuttamaan puhdistamatonta jätevettä vesistöihin jos esim. biologisen puhdistamon bakteerikanta on kuollut (esim. veden mukana tulleen laittoman kemikaalikuorman vuoksi) tai rankkasateiden yhteydessä, jolloin sadevesiä päätyy yhteisviemäröintialueilla (sekä lika- että sadevedet johdetaan puhdistamolle) puhdistamolle ja käsiteltävä vesimäärä ylittää laitoksen kapasiteetin. Eri asia näissä kierrätysasioissa ovat tietysti sitten laittomasti toimivat yritykset, kuten surullisenkuuluisa PK-seudun sakokaivoja tyhjentänyt yritys, joka laski lietteet suoraan luontoon. Ne ovat kuitenkin periaatteessa erillisiä asioita itse varsinaiselle kierrätysprosessille. Rikoksentekijöitä kun valitettavasti löytyy aina.

    VastaaPoista
  28. Mua ei kiinnosta luomukauneus jos se tarkoittaa meikkitestejä, luomukauneus on just sitä, luomua. Uudet ekovaatteet, no jaa, parempi ois käyttää jo olemassa olevia vanhoja kuin ostaa uusia. Ruoka, reseptit, plääh, ei jaksa. Julkkiksia ahdistellaan joka paikassa muutenkin. Hei pliis, jäikö mulle tosiaan vain terveyshippeily, kestävä yhteiskunta ja tieteen saavutukset jäljelle? Vaikka olen tosi paljon pitänyt tästä blogista juuri sellaisen Citylehtiasenne meets Koijärvi -fiiliksen takia. Siis räyhäkästä ja perusteltua ekoasiaa toivon jatkossakin myös UM:lta, vähemmän perusnaistenlehtihuttua vihertwistillä. Perhejutut on ihan parhaita mut jos ne ei mahdu formaattiin niin luen niitä sitten täältä. :) (Ps. Mitä muita nimivaihtoehtoja teillä oli, jos saa udella?)

    VastaaPoista
  29. Ekosisustusta! Ja opasteet kuinka kaupunkidillestä voisi ihan oikeasti saada edes semi-ekon - pelkkä kova hinku kun ei ihan taida riittää (ts. "tee edes tämä" -ohjeistus).

    Ja pliis, ei sellaista mutanaamiolta haisevaa kirppis-kumbaya-suitsukepiipertelyä, vaan reilua tekstiä ihan ronskilla kädellä - itsekkäille ihmisille kunnolla vitsaa ja rautalangasta vääntelyä.

    VastaaPoista
  30. mitä ihmettä on ekofeminismi??

    VastaaPoista
  31. Henkka, no hyvä jos oli tyhjentävä! :D

    pilami, kiitos valistuksesta! Saako kysyä mistä tiedät? Mä nimittäin ajattelin tunkea itseni jonkun roskakuskin seuraksi jotta uskon. Mua vituttaa aivan äärettömän paljon että ihmisten motivaatiota roskien lajitteluun murennetaan näillä "kaikki ne samaa läjään menee" -uutisilla. Tän takia varmaan jätteiden lajittelu ei ole pakollistakaan (koska niinhän mä saman tien määräisin jos saisin päättää) koska ne laitokset ei toimi.. Huoh x 100.

    Nina, ei pelkoa, perusnaistenlehtihuttu EI nimenomaan ole tulossa, UM kun ei ole mainosrahoitteinen voimme ihan vapautuneesti pyllistää moneenkin eri suuntaan. ;)

    Nimiä oli paljon, en ees muista kaikkia. Oli naisten nimiä, erilaisia heijastavia asioita, ei mitään tarkoittavia sanoja jne. Kun me sitten tajuttiin molemmat että me halutaan saitille asennevärit, mustaa, valkoista ja punaista etc pois vihreästä ja toisaalta myös vaaleanpunaisesta, niin siitä se ajatus sitten lähti. Valkoinen oli vähän liian jeesuksellinen ja musta taas vähän ilmastomuutos/saastemielikuvaa, mutta uusi musta oli juuri sitä mitä pitikin. :)

    Anonyymi, kumbayaa.. :D Enhän mä ees osais. Ja ymmärtääkseni (jo toden totta myös toivoakseni) meidät palkattiin juuri siksi että emme lässytä!

    VastaaPoista
  32. Rous, http://fi.wikipedia.org/wiki/Ekofeminismi - mäkin jouduin vähän aikaa sitten ton googlaamaan. :)

    VastaaPoista
  33. Kuuluu toimenkuvaan tietää. ;) btw, jos haluat selvittää mihin roskakuskit jätteitä vie, niin älä nyt, hyvänen aika, kyytiin tunge, vaan lähde seuraamaan omalla biilillä. Oikeastaan siinä sun empiirisessä tutkimuksessa olisi varmastikin oleellisinta tarkkailla, että ottaako se jätekuski kyytiin aina vain samaa jätejaetta kaikista jätekatoksista vai heittääkö mukaan muutakin (mitä en kyllä usko). Tosin, huomioi tässä seuraavat seikat: on olemassa jäteautoja, jotka on "lokeroitu" eri jätejakeille, esim. bio-, lasi- ja metalli (en kyllä omaa varmaa tietoa siitä, että mille eri jätejakeille tätä yhteiskeräystä yleisimmin käytetään). Eli vaikka samaan autoon menisikin eri jätejakeita, ei se tarkoita sitä, että ne eivät pysyisi lajiteltuina. Tämä on muuten tosi hyvä juttu, koska näin saadaan pienennettyä jätekuljetuksien päästöjä ja optimoitua ajoreittejä.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...