Alle 3-vuotiaiden lasten kanssa retkeillään ilmeisesti paljon, sillä valikoimissa oli useitakin kantorinkkoja hillittömin varustein, oli ties mitä säädintä, leukatukea, taustapeiliä ja tuuletusta. Jäin kaipaamaan enää kantajan takaraivoon integroitavaa taulu-tv:tä, johon saa ohjelmakortilla sarjiksia 24/7. Mutta tarvitaanko näitä yli 200 egen rinkkoja todella?
Ymmärrän kyllä toisaalta tätä kilpavarustelua. Luonnossa liikkuminen on rentouttava harrastus ja siihen on Suomessa mahtavat edellytykset, mutta lapsella kestää kuitenkin aikaa kauan saavuttaa ns. maastokelpoisuus, kehittää riittävä keskittymiskyky ja sen verran kestävyyttä, ettei tartte vartin välein pitää taukoja. Voisin kuvitella, että vasta viisivuotiaana reipasluontoinen ipana saattaisi jo olla riittävän motivoitunut kävelläkseen pitkiä matkoja epätasaisessa maastossa - ja nauttiakseen itsekin siitä.
Mutta mutta. En itse lähtisi alle kolmivuotiaan kanssa edes yhden päivän vaellukselle, koska mäkin haluan nauttia siitä. Arvostan luonnonrauhaa ja hiljaisuutta enkä halua kuunnella mitään tarpeetonta kitinää tai käsitellä uhmakohtauksia tunturissa. Suhtaudun lisäksi todella skeptisesti siihen, että energinen lapsi viihtyisi mukisematta rinkassa edes tuntia. Madde on viihtynyt toistaiseksi reilun vartin matkat läheiselle lammasfarmille, mutta aina jossain vaiheessa ehdottanut kävelevänsä itse. Jotenkin mä myös epäilen, että Maddelle maistuisi trangiaruoka tai yö teltassa. Eihän se voi käyttää edes hyttysmyrkkyä.
Noista rinkoista puuttuukin mun kannalta pari lisävarustetta: suukapula ja helikopteri himaan.
17 comments:
Kyllä mua on todistettavasti kaksivuotiaana kannettu tunturissa, mutta se rinkka oli koko lailla alkeellisempi peli. Ja olin reipas lapsi. Kitisevät kakarat ovat tulleet isäänsä ;)
Ja mä en edelleenkään ymmärrä noiden kantorinkkojen funktiota. Niitä voi käyttää tasan siellä metsässä (harvemmin noita kaupungilla näkee) ja jos reissussa on mukana kaksi aikuista, niin lienee vähintäänkin kohtuullista olettaa, että se toinen aikuinen huolehtii muiden tykötarpeiden rahtaamisesta. Ja siinä tapauksessa (lapsen)kantovälineeksi riittää Manduca tai muu asiallinen kantoreppu, jota taas voi ja kannattaa käyttää myös kotona, kaupungilla ja ihan missä tahansa sen naperon kanssa keksiikin liikkua.
Energisenkin lapsen viihtymistä kannettuna edesauttaa huomattavasti se, että hän on tottunut olemaan kannettuna muutenkin kuin sen kerran kesässä tapahtuvan metsäretken ajan.
Me ollaan retkeilty jonkun verran nyt 2-vuotiaan ipanan kanssa, myös telttaillen, eikä kyllä kantorinkkaa ole kaivattu. Lapsi liinaan/kantoreppuun ja kantamukset valtaosin toiselle aikuiselle, niin hyvin sujuu.
Tiitu on ihan oikeassa, lapsen pitää olla tottunut olemaan kannettuna ja ylipäänsä tottunut olemaan metsässä.
Kyllä vanhempien on ensin maltettava retkeillä lapsen tahtiin ja otettava huomioon lapsen tarpeet ja voimat. Ja vaikka pitää niitä taukoja aluksi vartin välein ja unohtaen suoritukset.Vain sillä lailla lapsesta kasvaa retkeilijä. Ei viisivuotiaskaan muuten ole noin vaan yht´äkkiä valmis. Ja tuskin vanhemmatkaan, elleivät ole metsässä liikkumista/olemista säännöllisesti harrastaneet.
Eli eväät ja kärsivällisyyttä reppuun ja metsään!
Mullapa sattuu olemaan ihan viime viikoilta kovastikin kokemusta samanlaisista kantopeleistä. Ystävän lapsi viihtyi kantorepussa tosi hyvin Pariisin-viikonlopun aikana. Ja voin vakuuttaa, että esim. Pariisin metrossa kantorinkka on paljon kätevämpi kuin yhdetkään matkarattaat.
Olen nähnyt rinkan myös kaveripariskunnalla, joilla on kaksi alle 2-vuotiasta lasta mutta ei "kaksoisrattaita" (vai miksi niitä virallisesti kutsutaan). Eli toinen lapsi rattaisiin, isompi kantorinkkaan. Hoituu lyhyet kaupunkireissut tai kaupassa käynti.
Ja ihme kyllä, minusta tuntuu, että lapsi viihtyy selässä kannettuna ainakin yhtä hyvin kuin rattaissa.
Kaunis ajatus, mutta reilun vuoden iässä meidän paljon mukanakannettu lapsemme (mm. Moskovan ja São Paulon metrot kiltisti kolunnut) lakkasi yllättäen viihtymästä minuuttiakaan minkäänlaisessa härvelissä johon liittyy kiinnisitomista. Auton turvaistuin onnistuu vain lahjomalla, ja kiljunta rikkoo silti usein äänivallin. Sateenvarjorattaatkin aiheuttavat kiemurtelua ja Houdini-venkoilua, jollei ympäröivä miljöö ole riittävän kiinnostava metropoli (metsä = lapsen mielestä kategorisen ei-kiinnostava). Kannattaa siis ottaa kunnon tuntuma jälkeläisen temperamenttiin ennen kuin tekee isoja investointeja. Reissaamme edelleen paljon lapsen kanssa, mutta luontoretkeily ei todellakaan näytä olevan tämän tenavan juttu.
Me on vietetty pariin otteeseen Suomessa viikon loma sisältäen useita päiväretkeilyjä metsässä lapsen ollessa 1v2kk ja tasan 2v. Lainassa oli paljon retkeilevien ystävien hyvä (ja kallis!) kantorinkka ja poika istui siinä oikeesti mielellään, vaikkei muuten ole tottunut kantovälineisiin.
Rinkassa ergonomia on erinomainen kantajalle ja lapselle, korkealta pienikin lapsi näkee hyvin ja levähdystauolla lapsi voi jopa istua maassa olevassa rinkassa.
Varsinkin ekalla reissulla lapsi nukahti usein rinkkaan jo ennen kuin pääsimme metsään (vertaa mukava keinunta >> auton hurina, monihan nukahtaa myös turvaistuimiin).
Samaa mieltä, vaikka luonnossa paljon liikunkin lasten kanssa. Luin kerran isästä, joka oli lähtenyt hiihtämään vauva selässä ja vauvan jalat olivat paleltuneet niin pahasti, että oli jouduttu amputoimaan. Suomessa, noin 10 v sitten.
Me saatiin Haltin rinkka vuosi sitten joululahjaksi (lapsi silloin 1v 3kk) ja värkkiä on käytetty tasan 2 kertaa. Lapsi kyllä viihtyi ne kaksi kertaa mainiosti, rinkasta on paremmat näköalat kuin matkarattaista. Itse en olisi moista vekotinta koskaan ostanut, mutta keväällä suuntaamme Pariisiin pitkäksi viikonlopuksi joten onneksi luin Heidin kommentin, rinkka pakataan siis mukaan :)
mä todella ajattelin lukiessani ekoja rivejä, että nyt oot menny varsin sekasin ja hommannu rinkan.
mä aina mietin sitä, kuinka kylmä lapselle tulee tollasessa rinkassa, kun se paikoillaan talvella siellä istuu :/
Hyvä että jaatte noita kokemuksia puoleen ja toiseen! Mun pointtihan oli, että en lähtisi lapsen kanssa kairaan en rinkan enkä minkään muunkaan kanssa ennen kuin sillä itsellään on joku pointti siinä - uskon että retkeily on MAHDOLLISTA metriheikin kanssa mutta en usko että se on KIVAA. Meillä on se Akta Gracon perusrinkka (koska olemme hankkineet joka ikisen turhan ja ei-turhan lastentarvikkeen hulluna ekana vuotena), jossa Madde siis viihtyy hikiseen sen vartin, ei tulis mieleenkään lähteä kokeilemaan mitään haastavampaa. Mulla ei ole mitään hajua miten sitä säädetään ja aikuisen selkä vaan on vähän leveä lapsen jaloille. Metsäretkelle mennään siis aina kävellen.
arkitehti, mut ootko kysyny oliko sun vanhemmat nauttineet siitä? ;) Ja todellakin kaikki kitisijät tulee isäänsä!
Tiitu, Koti-insinööri diggaa siitä rinkasta, mä en oikein tykännyt kantaa sitä. Ne pehmeät kantoreput on vähän feminiinisiä, munkin makuun.
Anonyymi, on ihan totta että retkeilyä pitää treenata ja se onnistuu ihan Espoonkin metsissä. Ja siksi meillä pidetään lasten reissut erikseen: mä haluan retkeillä omaan enkä lapsen tahtiin. Kärsivällisyys ei ole mun juttu.
Heidi, jotkut lapset viihtyy sekä rattaissa että kannettuna paremmin kuin toiset. Mut noissa kauppareissuissa lienee myös kyse aika lyhyistä keikoista, ei siis verrattavissa tunturivaellukseen. :)
Dona, noinhan se just menee. Mutta ehkä luontoretkeily vielä joskus kiinnostaa kun motivaatio on kunnossa ja skidi voi bongailla vaikka lintuja.
Anonyymi, yksi ääni rinkkojen ja retkeilyn puolesta siis myös!
Annie, O_o Järkyttävää! Ei tulisi edes mieleen lähteä puhumattoman lapsen kanssa talvella mihinkään.
Henkka, kerropa sitten kuinka sujui!
Rousku, no joo ja mä en näe mitään pointtia kantaa lapsia metsässä(kään) kun se kiinnostavin juttuhan on nimenomaan kävellä siellä..
Hei!
Mahtava blogi sulla, olen lukenut usein ja yhtä usein jättänyt kommentoimatta (muistaakseni:), mutta nyt oli "pakko". Meillä oli vuosia sitten Deuterin Kid Comfort kantorinkka, joka oli sen ajan "paras" ja varmaan kallein kans. Tarkoituksena ei siis suinkaan ollut suunnata metsään sen (+kakaran) kanssa, vaan selviytyä paljon matkustavina ihmisinä maailman lentokentillä erinäisistä siirtymätaipaleista, lapsi kun ei vielä istunut, saati kävellyt, mutta oli aivan liian painava rintareppuun. Vaikka ergonomian piti olla huippuluokkaa jne. laitetta käytettiin (minä käytin, koska vaihtoehtona oli joko kantaa lasta tai raahata x-määrää laukkuja...) tasan 2 kertaa, molemmilla kerroilla sain migreenin alle 10 minuutin kantamisen... Eli ei ollut "ihan" mun juttu. Lapsi ei valittanut, mutta äiti teki kuolemaa. En edes voi kuvitella, millaista olisi lähteä näillä jumittuneilla niskoilla metsään epätasaiseen maastoon, kun lyhyt check in- jonokin oli tarpeeksi... Mut tiedätkö, mikä oli sen rinkan paras puoli? Hyvä jälleenmyyntihinta! Kaivoin sen kellarista viime kesänä, pistin huutikseen ja siitä sai paljon rahaa:)
Mutta täytyy sanoa, että ehkä mun olisi sittenkin pitänyt valita se laukkujen raahaaminen, koska kyllä lapsi olisi kulkenut erittäin kätevästi rinkassa! Meillä kun ei juuri lapselta ole kyselty/kysellä, tekeekö sen mieli istua/kävellä jossain, jos tilanne sitä vaatii... :)
Onnellista alkanutta vuotta!
Hyvä Katja kun muistit tuonne lisätä, että laspiretket on sitten erikseen. Sillä jos haluaa edes tulevaisuudessa retkeillä lapsen kanssa, pitää se lapsi totuttaa siellä metsässä kävelyyn. Muuten se on yhtä itkua ja kitinää riippumatta lapsen iästä.
Annien kertoma juttu on klassinen kaupunkilegenda:-)
Mä oon Katja sun kanssa tismalleen samaa mieltä: jos mä meen metsään, mulla pitää olla siellä itsellä kivaa = 2,5-vuotiaan kanssa se ei sitä ole. Kokeillaan joskus myöhemmin.
Mä olen tullut omassa elämässäni siihen tulokseen, et lasten kanssa jaksaa epämukavastikin tehdä sitä, mistä itse tykkää SIKANA. Eli noi metsäretkeilijät pakosti sit näemmä haluaa tehdä sitä jopa lapsen kanssa :).
Mulla on ystävä, joka saattaa olla kahden taaperon kanssa KAUPPAKESKUKSESSA kahdeksan tuntia, koska rakastaa shoppailua. Mä en rakasta, joten en menis johkin Jumboon lasten kanssa kuin pakon edessä enkä todellakaan koko päiväksi :)
Ja sit aina ärsyynnyn kun ihmiset sanoo "lasten kanssa voi tehdä ihan mitä vaan". Joo varmaan voi, jos HALUAA. Mut se pointti on halu.
Hieman hyppäsin aiheesta :)
Mekin olemme retkeilleet metsässä ihan lasten ehdoilla (ja vain lasten takia tunnustaa tämä äiti :) )
Tiitu
Samaa mieltä kuin Tiitu edellä, että ko. väline sopii loistavasti niille, joille metsässä samoilu on toinen elämä. Ei hekään pääse ehkä optimaaliseen metsäretkisuoritukseen lapsi selässä, mutta riittävän hyvään kuitenkin. Eräretkeilijä-veljeni on kanniskellut omaa poikaansa (nyt 3 v.) pitkin metsiä, ja koko perheellä on ollut ilmeisen hauskaa.
Omat hermoni kestävät muksun pientä vitinää paremmin urbaanimmissa olosuhteissa, joissa rinkka/reppu on onneksi harvemmin tarpeen, sillä jo alle parivuotias alkoi käydä meikäläisen kokoisen fysiikan päälle jopa Ergo-repussa, joka ei itsessään paina. Tuollainen laitoshan painaa varmaan viis kiloa ilman sitä lastakin.
-Annis-
Kas, klikkasin tuota lisätietolinkkiä vasta kommentoinnin jälkeen ja huomasin, että tuohan painaa VAIN NELJÄ kiloa!! Meillä ainakin lapselle on tullut ensimmäisen vuoden jälkeen vähemmän painoa VUODESSA.
-Annis-
Lähetä kommentti