1.1.2010

Muistelmat 2000-2010

Hyvää uutta vuosikymmentä, hyvät ystävät!

Huomasin Nyt-liiteen 10 muistoa 2000-luvulta -juttua lukiessani, että 2000-2010 oli oikeastaan elämäni ensimmäinen kokonaan aikuinen vuosikymmen, sillä olen asunut koko ajan omassa kämpässä ja ollut taloudellisesti riippumaton. Kun aloin muistella, mitä hittoa olen touhunnut viimeiset 10 vuotta, ei aluksi mieleen tullut mitään. Pikkuhiljaa alkoi palautua mieleen merkkipaaluja niin asuntojen, työpaikkojen kuin parisuhteiden alkamisen ja loppumisen merkiksi.

2000 meni kai opiskellessa ja töissä. En jostain syystä muista tästä vuodesta juuri mitään. Ehkä siksi että olin saanut ensimmäisen oikean työpaikkani, vaikka opinnot olivat vielä kesken ja yritin tehdä kaikkea yhtäaikaa. Matkustelin työkseni Saksassa, Ranskassa ja Japanissa ja kävin kotona lähinnä pesemässä pyykkiä. Sain ensimmäistä kertaa huomata, että työt eivät lopu tekemällä. Reissasin paljon myös vapaa-ajalla, kävin ainakin Etelä-Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa.

2001 kypsyin lopullisesti ja irtisanouduin täydellisen vitutuksen vallassa ilman mitään tietoa seuraavasta työpaikasta. Laskin sen varaan, että löydän aina jotain. Huvittavaa, kuinka silloin maailmassa oli vielä mahdollista ottaa tuollaisia hallitsemattomia riskejä. Hyppäsin sattumalta messumatkalla samaan taksiin pienen digitoimiston toimitusjohtajan kanssa. Puhuin koko matkan Nizzasta Cannesiin työpuheluita selvitellen messuosaston kriisejä aasta ööhön. Perillä sain taksikumppaniltani työtarjouksen. Tarvitsivat kuulemma juuri tuollaista projektipäällikköä, joka ei pelkää laittaa käsiään kyynerpäitä myöten paskaan. Minä harkitsin minuutin ja vaihdoin IT-bisnekseen. Ja mikä vuosikymmen se alalle olikaan! Pienestä digitoimistoa kasvoi suuri, minusta kasvoi kekseliäs projektipäällikkö - sillä humanistin on alalla pärjätäkseen oltava suhteellisen neuvokas - ja sain seurata aitiopaikalta kuplan syntymistä, dotcomien nousua ja tuhoa, liiketoiminnallista sekoilua, konkursseja, tasaantumista ja lopulta maailman ankkuroitumista erilaisiin sosiaalisiin yhteisöihin ja kuluttajapalveluihin. Ihan mahtavaa. En vaihtaisi päivääkään pois. 

2002 keväällä lopetin toisen vakavan seurustelusuhteeni. Myimme kämpän ja pistimme lusikat jakoon kaikessa ystävyydessä. Olin seurustellut useamman vuoden putkeen, joten koin olevani vähän tuuliajolla, mutta toisaalta tuntui myös hyvältä asua yksin. Ostin yksiön Lauttasaaresta, jossa vietin seuraavat kolme vuotta. Muistan elävästi, kuinka tein pikkuveljen puhelinkonsultaation avulla elämäni ensimmäisen kattolamppuasennuksen, jonka onnistuminen aiheutti minussa täydellisen minä-pystyn-mihin-vaan -euforian. Se oli tietynlainen itsenäisyyden kulminoituma.

2003 sinkkuvuoteni kesällä päätimme likkain kanssa lähteä juhannuksena ryhmämatkalle Pärnuun. Ryhmä koostui noin 200 hengen seurueesta kavereita ja kavereiden kavereita. Tapasin jo bussissa matkalla Tallinnasta Pärnuun Koti-insinöörin, joka oli minusta lähinnä kummallinen pipopäinen musiikkifanaatikko, jonka kannettavasta cd-soittimesta oli patteri niin lopussa, että musiikkia tarjoiltiin vain 30 sekunnin erissä. Ihmettelimme jokapuolella olevia superland-kylttejä ja pohdimme mikähän eestiläinen teemapuisto mahtaa olla kyseessä ja missä ihmeessä se on. Matkan loppuvaiheessa kävi ilmi, että kyseessä oli yhteinen lukihäiriö: supelrand on hiekkaranta.. Tapasimme reissun jälkeen teellä. Joimme teet, pari pulloa valkoviiniä ja vielä aamukahvitkin. Kahden viikon päästä ostin Koti-insinöörille oman hammasharjan. Jouluna tuli kosinta.

2004 helmikuussa täytin 30 vuotta, mutta en tuntenut itseäni kovinkaan aikuiseksi enkä siksi osannut kehittää vanhenemisesta mitään kriisiäkään. Heinäkuussa isä soitti. Häneltä oli löytynyt haimasta pahanlaatuinen kasvain. Tiesin sisäelinsyövistä sen verran, että osasin suhtautua asiaan riittävällä vakavuudella: isä kuolisi pian. Jouduin sairauden myötä pohtimaan paljon aikuisen ja lapsen välistä tunnesidettä, velvollisuuksia ja oikeuksia, kuka on vastuussa mistäkin. Vanhempani erosivat kun olin neljäntoista ja jäin asumaan äidin ja pikkuveljen kanssa. Isän suljin melkein kokonaan elämästäni pois, hänellähän oli uusi perhe. Tapaamiset olivat väkinäisiä ja riitaisia. Nyt isä laihtui fyysisesti yhtä olemattomiin kuin mitä hän henkisesti oli ollut minulle jo 15 vuotta. Vasta hänen kuolinvuoteellaan saimme taas molemmat vuoropuhelun langan päästä kiinni.

Joulukuussa päätimme lähteä Thaimaahan. Varasin jo joululennot Phuketiin, mutta matkatoimisto ilmoitti, että lennoissa oli tuplabuukkaus ja tarjosi tilalle Tapaninpäivän lähtöä Samuille. Otimme tarjouksen vastaan. Laskeuduimme Bangkokiin 15 minuuttia hyökyaallon iskettyä länsirannikolle.

2005 suuret ilot ja surut vuorottelivat. Maaliskuussa kannoin isän arkkua hautajaisissa. Toukokuussa olivat häät ja häämatka. Marraskuussa hyvästelin poikamiestyttöboksini, sillä olimme löytäneet pitkällisen etsinnän jälkeen uuden asunnon, jossa ajattelimme asua seuraavat 20 vuotta.

2006 marraskuussa hyvin hyvin haalea viiva ilmestyi raskaustestin tikkuun. Ensimmäinen ajatukseni käsitteli sitä, miten helvetissä selvitän talven ilman punaviiniä. Alkuraskaus oli kummallista aikaa kaikkine epävarmuuksineen. Kontrollifriikki sai ensimmäisen kerran maistaa sitä kun asiat eivät olekaan laitettavissa halki, poikki ja pinoon.

2007 kevät oli työntäyteinen. Maha kasvoi nopeasti. Saimme helmikuussa tietää, että perheeseemme oli tulossa tyttö. Nimesimme saman tien Matildan Matildaksi. Olin töissä viimeiseen asti valtavine mahoineni ja jäin äitiyslomalle hyvissä voimissa. Äitiyslomalahjaksi duunikaverit antoivat blogin. Project Manager muuttui Project Mamaksi. Matilda syntyi heinäkuun neljännen päivän helteessä ja aiheutti minulle elämäni kriisin.

Siitä kriisistä sain sisällön tähän blogiin.

2008 aloin tottua uuteen olomuotooni, vaikka en edelleenkään nauttinut äitiydestä. Olinkin elokuussa enemmän kuin valmis työelämään ja Koti-insinööristä tuli Koti-insinööri. Muitsan kuinka riemuissani olin kun näin nimeni käyntikortissa, sain palaverikutsuja, pääsin lounaalle, sain keskustella aikuisten kanssa keskeytyksettä! En ollut enää näkymätön, maailma oli palannut raiteilleen. Ei entiselleen, mutta raiteilleen. Äitiystilityksestä päästyäni aloin kiinnostua kirjoittamisesta eri tavalla.

Vuosi 2009 on vielä liian lähellä tarkasteltavaksi, mutta ehkä tätä vuotta määrittelee parhaiten normalisoituminen, vakioituminen, balanssi ja toisaalta uusien kuvioiden miettiminen. Koti-insinööri meni töihin ja Matilda aloitti päivähoidossa, minä aloin löytää äitydestä uusia puolia 2-vuotiaan kanssa. Vaikka maailmalla luottokriisi potki pankkeja nurin ja nostatti lamaa, meidän perheemme ei kärsinyt isoja tappioita. Päätin ottaa aktiivisemman otteen kirjoittamiseen. Ja kas vain, sillä pohjustettiin mielenkiintoinen alku ainakin ensi vuodelle, ehkä jopa vuosikymmenelle.

On vaikea uskoa, että seuraava vuosikymmen olisi tapahtumarikkaampi tai merkittävämpi. Ans kattoo ny.

9 kommenttia:

  1. Loisteliasta uutta vuotta!
    Ihan sitä piti tulla sanomaan, että jotain kautta eksyin blogiisi ensi kertaa ja olen tässä muutaman tehokkaan työtunnin käyttänyt sen lukemiseen...ja nauranut yksin toimistossa vedet silmissä:D Parempi alku uudelle vuodelle, kuin aamulla ajattelin. Tääänks!

    VastaaPoista
  2. Vau. Sanaton.

    -San-

    VastaaPoista
  3. Ei tuohon ole mitaan lisattavaa.

    Paitsi.
    Oikein antoisaa alkanutta vuotta. Mielenkiintoinen siita tulee varmasti.
    Potku pebaan, onnea ja manestysta!

    VastaaPoista
  4. Kiintoisaa luettavaa, odotan täällä mielenkiinnolla lisää ja lisää...

    VastaaPoista
  5. Ihana ja jotenkin haikea katsaus, täytyypä tehdä oma heti kun hormonit hieman hellittävät ja mahdollistavat taas säännöllisen ajatuksenkulun. ;)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, tervetuloa vaan, etenkin kommentoimaan! :) Huippua että viihdyt!

    -San-, joo mäkin olen vähän.

    BLOGitse, kiitos potkusta, sitä atrvitaan!

    Unelma, lisää on toki luvassa, mutta seuraavat muistelmat sitten 10 vuoden päästä.

    rousku, :)

    Sofia N, tee ihmeessä, se on aika terapeuttista! Yllättävän paljon kaikenlaista on tapahtunut.

    VastaaPoista
  7. Tiivis ja mielenkiintoinen katsaus. Kiitos että laitoit sen blogiisi luettavaksi! :)

    VastaaPoista
  8. Hieno postaus. Olen itsekin äiti ja enemmän kotonani töissä, työpäivän jälkeen kotioloista taas nauttii ja äitiydestä myös. Hienoa tasapainoa tullut elämään pienoisen myötä

    Tekee melkein pahaa laittaa pientä sisältöön liittymätöntä huomautusta: kyynärpää kirjoitetaan äällä. Epäilen, että Paras aika vuodesta-blogin Stella tulee muokkaamaan omituisilla kirjoitusvalinnoillaan (siellä kyynerpään bongasin ekaa kertaa) kokonaisen sukupolven kirjoitusta. Uudessa mustassa sulla on vaikutusvaltaa kirjoitustyylillä, muista siellä liputtaa kielen oikeellisuutta artikkeleissa :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...