23.1.2010

Ihan paras karjalanpiirakka


Gelateria Blockin jäätelöblogissa esiteltiin taannoin aivan mahtava annos, jonka reunalla oli koristeena suklaasta tehty karjalanpiirakka.

Jostain itselleni tuntemattomasta syystä en ole voinut lakata ajattelemasta noita suklaapiirakoita.

Löysin valmistajan linkinkin. Näitä myydään ilmeisesti Taitokortteli-nimisen kulttuurikorttelin kahvilassa. Joensuussa. Ja vain siellä.

Outo tilanne. On olemassa tuote, jonka haluaisin ostaa, mutta joka ei ole minun saatavissani muuten kuin ajamalla 400 kilometriä pohjoiseen.

Se on ihan hyvä. Nimittäin, että muistaa ettei ihan kaikki ole globaalisti kaupan. vaikka näiden kyllä pitäisi olla.

Jos asutte jossain lähellä, tehkää palvelus ja käykää maistamassa.

12 kommenttia:

  1. Nuo on hyvia! Olen Joensuulainen ja kaynyt siis mussuttamassa omani. Maistuvat siis suklaalta, eivat mitenkaan erikoiselta, mutta suklaa nyt on minusta aina hyvaa, ja soposta ulkonaosta lisapisteita.

    VastaaPoista
  2. Kyllä niitä saattaa muualtakin saada - ainakin Jyväskylässä olen noita nähnyt, Taitoshopissa ennen joulua... Silloin voisi kuvitella, että ne olisivat pääkaupunkiseudullekin jonnekin rantautuneet? Eli ehkä pääsetkin joskus maistamaan? ;)

    VastaaPoista
  3. joo noi on herkkuja! myydään monissa suklaapuodeissa, ainakin turussa olen nähnyt sweet surprise -suklaapuodissa sekä Raision Myllyssä suklaapuodissa. maksaa n. puol euroo tsipale.

    VastaaPoista
  4. Niitä laitetaan jonkin verran "vientiin" Joensuun ulkopuolelle. Tummasuklainen versio on nami. Tervetuloa Joensuuhun maistelemaan :)

    Minna

    VastaaPoista
  5. Ava, no mkään en ole mikään suuri suklaan ystävä mutta jostain syystä noi piirakat vetoaa muhun. :D

    Tiina, onkohan se Taitoshop jotenkin samaa konseptia kuin Taitokortteli..

    Anonyymi, kiitti vinkistä! Osaatko antaa koordinaatit et missä päin se suklaapuoti on? Meen tsekkaamaan kun seuraavan kerran pääsee maalle!

    Minna, vienti kyllä vetäisi täällä Espoossa. :D

    VastaaPoista
  6. Pitäiskö alkaa diilaamaan? :)

    Minna

    VastaaPoista
  7. Eikö nuo ole Kultasuklaan tekemiä piirakoita? Kultasuklaan tehtaanmyymälä on Iittalassa, mutta kyllähän noita niiden tuotteita myydään lähes koko Suomessa käsittääkseni. Eli tuossa on tuo maitoversio:
    http://www.kultasuklaa.fi/tuotteet.html?page=shop.product_details&flypage=flypage.tpl&product_id=100&category_id=16

    Jos ei suora linkki toimi niin tuolta Kultasuklaan sivuilta:
    http://www.kultasuklaa.fi

    Tuotteet ja Figuurit :)

    VastaaPoista
  8. Kyseisiä karjanpiirakoita saa Hakaniemen hallista Eilan herkusta. Kappalehinta on 1.5 euroa. Bongasin tänään!

    VastaaPoista
  9. Olipa mieltäylentävää huomata, että noinkin elämästä vieraantunut ja porvarillinen ihminen tajuaa, ettei kaikkea voi saada.

    VastaaPoista
  10. moi - terveisiä Joensuusta suklaapiirakan syntymäpaikasta! Sitä myydään ympäri Suomea, Helsingissä esim. kauppahallissa Kultasuklaan myymälässä. Taitokortteli on ihan oma konsepti ja ainutlaatuinen - katso www.taitokortteli.fi ja tervetuloa käymään! Upeat näyttelyt, ihanat puodit ja tekemisen iloa. Taito shop taas on valtakunnallinen ketju, toki meidän organisaation oma (www.taito.fi). Tiesithän, että kutomisesta tulee megatrendi? Sitä voi täällä myös harrastaa, meillä on kesällä esim. Karjalaiset kudontaviikot.

    VastaaPoista
  11. Minna, no myyntipaikka löytyi, mutta pitäs varmaan kehittää muitakin perinneherkkuja suklaamuotoon? Esim mämmituokkonen olis mainio lisä. ;)

    Maritus, tässä onkin monta lusikkaa samassa suklaakastikkeessa!

    Anonyymi, kiitti vinkistä! Hakaniemi on mukavasti työmatkan varrella, sainpa hyvän syyn hakea muutakin sieltä.

    Anonyymi, ihanaa et tulit iloiseksi! Mäkin ilahduin. :)

    Petra, kiitos kutsusta, ehkä täytyy kesällä tehdä reissu Itä-Suomeen. ;)

    VastaaPoista
  12. Joop, turussa se sweet surprise -suklaapuoti löytyy ihan keskustasta, Finnkinon kinopalatsin yläpuolelta n.30m mäkeä ylös :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...