Kerro Povipointista

Minulta vaadittiin eräänä aamuna tarinaa. Kun sitten tiedustelin, mistä jutun pitäisi kertoa, vastaus oli "Povipointista". Ahaa. Yritin urkkia, että mikähän tämä mystinen povipointti mahtaa olla, mutta en saanut skidiltä lisävihjeitä. Sepitin paremman puutteessa tarinan Povipointti-nimisestä madosta, joka asuu omenassa ja kutsuu ystävänsä koppakuoriaisen joka päivä kakkukahville - ipana näytti tyytyväiseltä. Yritin vimmaisesti pohtia, mikä on sanan etymologia. Onko jompi kumpi meistä puhunut ipanan kuullen powerpointeista, missä yhteydessä ja ennen kaikkea miksi. Ovatko powerpointit salakavalasti hiipineet normisanastoomme? Puhummeko niistä usein? Pyytääkö lapsi seuraavaksi kertomaan tulostavoitteesta ja asiakasrajapinnasta? Jeesus.

Koti-insinööri ei myöntänyt. Ja voihan kyse olla sattumastakin - uusia omia sanoja tulee joka päivä (piirtäminen on kynimistä, tietokoneella kirjoittaminen tietoilemista jne). Ei noista tiedä.

Mutta joka kerta kun alan nykyään vääntää slaideja, ajattelen vihreää matoa, joka kahvittelee koppiksen kanssa. Paluuta entiseen ei ole.

Ekopöyhkeyttä ja -pornoa

En yleensä sekoita työtä ja blogia, mutta tähän väliin muutama sananen markkinointiviestinnästä.

Luin Hesarista Anna-Mari Sipilän ekopöyhkeyttä käsittelevän kolumnin, jossa hän kritisoi ekologisuuden esilletuontia jokapäiväisessä kommunikaatiossa ja tulkitsi sen tärkeilyksi ja itsetehostukseksi. Ymmärrän kyllä pointin, mutta pidän tätä vauhkoilua vähän turhana, kyseessähän voi olla jopa yrityksen politiikka. Mitä alleviivaamiseen tulee: firmamme Green Office -tiimin jäsenenä voin vain todeta, että keski-iältään nuorenkin organisaation ympäristökoulutus on iso urakka, vanhoista tavoista poisoppiminen on tuskallista. Aidosti sertifikaatin arvojen takana seisovan yrityksen taustalla onkin aina tehokas sisäinen viestintä. Toimintatavat on iskostettava jokaisen työntekijän selkäytimeen kärsivällisellä ja johdonmukaisella ohjeistamisella, mikä tosiaan tarkoittaa piinaavaa toistoa nopeaälyisille. Olen kuitenkin iloinen, että Sipilälle kaikki on selvää. Tai sitten vain kalikka kalahti, tiedä häntä.

Kolumnissa osutaan kuitenkin maaliin aivan toisessa asiassa, markkinointiviestinnässä: joka helvetin puulaaki korostaa nykyään kestävää kehitystään, ympäristöarvojaan ja eettisyyttään huvittavuuteen asti. Tässähän ei sinänsä ole mitään pahaa, päinvastoin, mutta tätä samaa evankeliumia toitotetaan täysin itsekritiikittömästi, ja jopa mauttomasti. Törmäsin kuin sinetiksi Ikean manifestiin loputtomasta matkastaan kohti vastuullisempaa yritystoimintaa. Huoh. Hanhenuntuva-Kampradinkin oli siis pakko alkaa vääntää markkinointiviestintää vihreydestään, vaikka kyseessä on nimenomaan firma, jonka bisnesidea on tuottaa mahdollisimman halvalla suurimmaksi osaksi välttävänlaatuisia tuotteita, jotka hajoavat helposti ja ovat mahdottomia korjata. Vaikka kuluttajat eivät ehkä mene enää niin helposti halpaan kuin vuosi sitten, tarve hyvän omatunnon shoppailuun ylittää tarpeen selvittää yrityksen oikea tahtotila. Nostaisinkin medialukutaidon rinnalle ekolukutaidon, sillä infopornon ja sosiaalipornon aikoina täytynee hyväksyä myös ekopornon olemassaolo.

Voisin lohduttaa Sipilää sillä, että jonain kauniina päivänä ekologisuutta ei tarvitse enää alleviivata. Ideaalitilanteessa valinta ei ole enää kuluttajalla ja jonkinlainen ympäristösertifiointi on yhtä pakollista kuin arvonlisäverovelvollisuus. Tämä on nyt vain ajan henki.

Ps. Todellista ekopornoa tietenkin on tämä. Kaikkea sitä.

Ps2. Mikäli tätä muuten lukee joku markkinointi/viestintä/digiammattilainen, pari blogivinkkiä:
Buzzikuski
Okon blogi

Toisten lasten kasvatuksesta

Ihan mielenkiinnosta otan esille ystävättärelleni tapahtuneen välikohtauksen. Kuvittele seuraava tilanne:

Istut ratikassa ja luet kirjaa. Taaksesi istuu kaksi noin 10-vuotiasta poikaa, jotka alkavat hetken kuluttua kuiskutella ja hihitellä. Tunnet, että päähäsi putoaa jotain. Käännyt katsomaan mitä helvettiä takapenkillä tapahtuu ja toden totta: pojat pudottelevat roskia päähäsi ja nauravat makeasti.

Miten olisit reagoinut?

Vettä vaan

Erilaiset haasteet ovat kiehtovia juttuaiheita. Viime aikoina ovat tulleet muotiin ns. ekohaasteet, joissa mitataan onko urbaanin ihmisen mahdollista toimia ekologisesti kestävällä tavalla. Hesarissa seurattiin, miten valokuvaaja Petri Krook yritti selvitytyä viisi päivää 20 litralla vettä päivässä, kun keskivertosuomalainen lorottelee vuorokaudessa yli 150 litraa viemäriin. Testimäärä perustuu YK:n kehitysohjelman UNDP:n vuonna 2006 julkaiseman Inhimillisen kehityksen raportin mukaiseen minimimäärään, joka jokaisella tulisi olla päivittäin käytettävissään. Krook jäi ihmettelemään, onko tuolla minimimäärällä todella mahdollista elää ja päätti kokeilla.

Krook huomaa projektissaan pian, mistä kaikesta joutuu tinkimään, yllättyy piiloveden kulutuksestaan sekä esittelee niksejä ja tekniikkaa veden säästämiseen. Esimerkiksi se, että suihkussa voi kulua 30 sekunnissa jopa 10 litraa vettä oli itselleni yllätys, puhumattakaan siitä miten paljon menee yhteen vessanvetoon - 20 litran katto tulee siis vastaan aika nopeasti.. Viimeisessä videossa Krook pääsee vähän itsestäänselvään ytimeen: vaikka elämme Suomessa, jossa on mittavat ja laadukkaat pohjavesivarannot, ei ole mitään syytä olla säästämättä sitä. Kysehän on vain tiedostamisesta.

Videot on nähtävissä täällä, kannattaa katsoa, valveutua ja kauhistua.

Nyt sitä saa!

Kieli pitkällä odottamani Kuyichi on nyt vihdoin saapunut keskuuteemme eli Yaloon! Amen! Ostoskoriin sujahti välittömästi Kami-farkkuleggingsit ja Karo-neule - täydellistä lempivaatepotentiaalia ja käyttöä sekä kotona että toimistossa. Lisäksi valikoimiin on tullut lisää iki-ihanaa Camilla Norrbackin designia, josta diggailee myös Stella, ja Coston hattuja, joista taas diggailee Noora. Bonuksena putiikki lahjoittaa elo-lokakuun myynnistä 1% syöpäsäätiö Roosa Nauhan -rahastolle.

Kustiii, poljepa vauhdilla!

Kielikukkasia

Syyspäivän tasauksen kunniaksi huumoria. Törmäsin nimittäin tänään Huudossa seikkaillessani lasten päästä vedettävään sänkyyn ja siitä tuli mieleeni opiskeluajat. Olen opiskellut sivuaineena suomen kieltä ja viestintää ja luennoilla käsittelimme usein näitä ihania kielikukkasia.

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
Turkulainen

Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enemmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
Otsikko Aamulehdessä

Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.
Otsikko Koti-Kajaanissa

Tutkijalautakunta kaipaa vielä lisää tsunamikokemuksia.
Otsikko Hämeen Sanomissa

Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
Otsikko Aamupostissa

Aivoleikkausten päänavaajalle tunnustuspalkinto.
Otsikko Savon Sanomissa

Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
Paikallislehti

Myydään: 2 langatonta lankapuhelinta.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa

Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
Pohjolan Sanomat

Suosikkini on kuitenkin edelleen ihana myynti-ilmoitus: "Myydään nahkatakki, hirveä." Naurattaa aina.

Pyörällinen päivä, huomennakin

Huomenna vietetään taas autotonta päivää, joka liittyy laajempaan Euroopan Liikkujan viikon konseptiin. Teemaviikon tavoitteena on herätellä ihmisiä pohtimaan liikkumisvalintojaan ja niiden vaikutusta terveyteen. Hyvä! Sillä joukkoliikenteen käyttöhän ei millään tavalla kehitä hapenottokykyä tai lisää aineenvaihduntaa.

Vaikka uskonkin, että todellinen muutoshalu lähtee aina sisältäpäin, tällaisten tempausten pointti on nimenomaan unilukkarointi. Olen elävä esimerkki siitä, miten täydellinen ratkaisu työmatkaliikunta edes muutamana päivänä viikossa on: paino on pudonnut pari kiloa tekemättä mitään muita elämäntapamuutoksia, kunto on noussut selvästi eikä hermokaan kiristä yhtään (niin paljon). Olen myös henkisessä koukussa: en muistanutkaan, miten addiktoivaa hikiliikunta voi olla! Mulla alkoi viime viikolla oikein ahdistaa, kun tajusin, että aamupalavereita on melkein joka päivälle enkä pääse hikoilemaan fillarin selkään. Mitä sitten kun tulee talvi enkä voi enää fillaroida! Sitten olis syytä päästä jo hiihtämään.

Haastankin nyt kaikki kynnelle kykenevät valitsemaan tällä viikolla yhden päivän, jolloin menette pyörällä tai kävellen (tosi hc:t voi vaikka juosta!) töihin/kouluun/mihinikinä, kevyen liikenteen reittiopas löytyy täältä. Ja tulkaa tänne raportoimaan miten meni! Ties vaikka yllätätte itsenne ja teette sen toistekin.

Ps. Ruohonjuurikin osallistuu ja tarjoaa kupillisen reilun kaupan luomukahvia kaikille pyöräilykypärää tai voimassaolevaa joukkoliikennelippua vilauttaville asiakkailleen klo 10-16:n välisenä aikana.

Kirppislöytöjä

Tämän vapaaviikonloppuni kruunasi se, että pääsin kirppikselle ilman lasta ja miestä, jotka on molemmat samalla tavalla raivostuttavaa shoppailuseuraa. Mulla ei kirppiksellä ole mitään selkeää missiota vaan haluan koluta jokaisen kiinnostavan pöydän perusteellisesti läpi ja käydä kunnon hintaneuvottelut jos tarpeen - ja siihen menee aikaa.

Mä löydän kirppikseltä yleensä aina jotain ihan muuta kuin lähden etsimään, mutta tällä kerralla lykästi. Olen jo jonkun aikaa etsiskellyt harmaata, isoa huivia ja kas vain, silmiini sattui tämä yksilö. Pöytää isännöivä, Hemingwayn näköinen mies ilmoitti tuoneensa kyseisen "aidon ähläm-huivin" Pakistanista ja siinä tosiaan on painettuna jonkinlainen leimakin koukerokirjoituksella. Päätin uskoa kohtaloon ja ostin sen vitosella. Löysin myös oudon Mexxin nahkavyön, jossa on jotain karvatilkkuja koristeena 2€ ja Mangon käyttämättömän armyhenkisen tunikan 5€. Not bad.

Madde sai Benettonin valkoisen talvitakin 6€ (tiedän, todella epäkäytännöllinen väri ja lisäksi koko 98 eli sopiva vasta ensi vuonna), Clarksin nahkaiset nauhakengät 3€ (tiedän, todella epäkäytännölliset nauhat) ja ihanat farkkuhamefarkut 50s (tiedän, missä helvetissä niitä nyt sitten käytetään). Sukupuolineutraaliuden nimissä ostan joka kerta myös pikkuauton.


Koti-insinöörille (sain muuten aika kauan puhua sitä ympäri tätä kuvaa varten ja sen kyllä huomaa) ostin eurolla kuvan taiteilijahuivin ja nämä törkeän siistit ruudulliset pillit. Maksoin housut lopulta lounarilla, koska kaikki käteisvarat oli käytetty! Mahtava ostos, housut istuvat kuin valettu - kirjaimellisesti.

Parin viikon päästä onkin taas se maailman suosituin kirppis ja ajattelin käväistä siellä tsekkaamassa Maddelle talvivaatteita. Sitä ennen Oy Mama Ab yrittää saada liikevaihtonsa plussalle aktivoitumalla Huuto.netissä.

Luomuviineistä ja Protect Planetista

Lauantain kunniaksi luomuviinipostaus! Ja vähän myös siksi, että olen yksin kotona eli sotken, kirjoittelen, huudatan stereoita ja kalsarikänneilen with me, myself and I. Herranjumala miten ihanaa.

Lupasin taannoin testailla tuleeko koti-insinöörille silmäkankkunen luomutuotteista (no tulee, että se siitä) ja samalla etsiskellä hyviä luomuviinejä. Olemme kumonneet enimmäkseen punaviinejä, joista parhaaksi on osoittautunut Out of Africa (pinotage-shiraz). Kyseinen viini on täyteläisyydestään huolimatta hyvin tasapainoinen ja hyvä valinta peruskilistelyyn ja sieniruokiin. Mikä parasta, tuottaja toimii sekä reilun kaupan että luomuviljelyn periaatteilla, joten tätä reilummaksi ei enää pääse! Pääosin ekokokemukset ovat olleet tyydyttävää luokkaa, koska punaviinistä nyt harvoin saa kovin pahaa (yksi gruusialainen tuliaispullo toki meinasi viedä kiilteet hampaista), mutta Santa Anan Ecosta en pitänyt alkuunkaan, liian karvas. Huikeaa luomuviiniä odotellessa.

Kuulin muuten Habitaren ekoviinibaarin edustajilta Ranskan valtion myöntämästä Protect Planet-sertifikaatista, jonka on kuulemma so far ansainnut vain yksi tila, Anne de Joyeuse. Kyseessä on kuulemma todella hc-sertifikaatti, jonka saajalta edellytetään voimakasta sitoutumista paitsi luomuviljelyyn myös liiketoiminnallisesti kestävän kehityksen arvoihin: työntekijöidät eivät esimerkiksi asua kaukana tilasta, jotta työmatka on mahdollisimman ekologinen. Härregyyd. Osaako joku ranskaa niin sujuvasti, että voisi lyhyesti tiivistää, mitä tuosta sertifikaatista sanotaan tuolla tilan saitilla? Pari lasia vielä ja ehkä itsekin käännän sen sujuvasti..

Ja kertokaapa myös, oletteko itse testailleet luomuviinejä ja onko löytynyt suosikkeja? Rapujuhlissa testaamani kuohari oli hintaansa nähden aika vaatimaton, luomucava on kuulemma parempi. Hitto, pitäisi pitää luomuviininmaistajaiset!

No anyway, muistakaa, että punaviinissä on flavoideja ja resveratrolia eli nyt vaan itseä ja maailmaa lääkitsemään!

Arkipäivän surrealismia

Tää elämä kaksivuotiaan kanssa on välillä pelkkää surrealismia. Kun kysyin tänään, että mitä oot puuhannu isin kanssa (olivat siis viettäneet iltapäivän puistossa) sain vastaukseksi että "oltiin isin kanssa Suomenlinnan kaupassa ja ostettiin kärpäsiä, kärpäslätkä, mehua ja leijonoita."

Selvä.. Nothing further.

Luonnon lait

Olen joidenkin uutisten osalta todella iloinen, että Madde on vielä noin pieni.

Hyvä esimerkki aikuisten uutisista on se, että Korkeasaaren leijonat syövät pian city-kaneja. Voin kuvitella, miten kiva on selittää skidille, että leijonat tosiaan syövät muita eläimiä ja ne söpöt pikkuotukset, joita on kiva bongata aamulla matkalla hoitoon, ovat todellisuudessa luontoon kuulumattomia haittaeläimiä.

Mutta onhan se kuitenkin ajan henki, että leijonillekin tarjotaan lähiluomua.

Fresh!

Huomasin Atrialta lanseeratun uuden Fresh-valmisruokasarjan, johon kuuluu tuoremikroaterioita, tuoresalaatteja ja sandwicheja. Safkoissa kuulemma yhdistyy helppous ja tuoreus, täydellinen win-win siis. Koska en itse olisi koskaan yhdistänyt eineksiä ja tuoreutta samaan lauseeseen, saati tuotteeseen, päätin vähän tutkia asiaa.

Sanottakoon, että sarjassa on paljon hyvääkin. Raaka-aineet toimitetaan tuotantoon vasta viime hetkellä, tuotteita ei pastöroida (jolloin kuulemma maku ja värit ja oletettavasti myös ravintoaineet säilyvät paremmin) ja tuotteita valmistetaan tilausten perusteella läpi viikon. Mutta freshiys on kyllä hyvin tulkinnanvarainen käsite.

Tuoreus näkyy luonnollisesti myös säilyvyysajoissa. Atria Fresh -tuoremikroateriat säilyvät vain kymmenen vuorokautta tavanomaisen 20 vuorokauden asemesta. Salaatit säilyvät 6 ja sandwichit 10 vuorokauden ajan.

Too much infomation! Olisin toivonut, että mikään ruoka ei säilyisi "tavanomaisesti" 20 päivää..! Ja pahoittelen ahdasmielisyyttäni, mutta kymmenen päivää vanha sandwich ei ole tuore. Tuskin kukaan edes kuvittelisi tekevänsä itselleen leivän, jonka syö puolentoista viikon päästä, eh?

Tsekkasin myös, miltä sisällysluettelot näyttää. Tässä fetasalaatin aineosat:

salaattisekoitus, salaattijuustokuutio 21%, kirsikkatomaatti, musta kivetön oliivi, punasipuli, ranskalainen salaatinkastike 10g (vesi, rapsiöljy, sokeri, suola, mausteet (mm. valkosipuli, paprika, kurkuma), maltodekstriini, happamuudensäätöaine (E 330, E 262), sakeuttamisaine (E 412, E 415, E 405), väri E 160c, etikka, laktoosi, säilöntäaine E 202)

Todella fresh salaatti. Oisko ton kastikkeen ainakin voinut vaan jättää pois - suurin osa varmaan kuitenkin haluaa fetasalaattinsa balsamicon ja öljyn kanssa. Broilerin filee ja herkkusienirisotosta löytyi myös - yllätys yllätys - natriumglutamaattia (vihaamani E621). Not fresh at all.

Totuus on, että valmisruoka ei ole koskaan tuoretta tai raikasta. Ei, vaikka kuinka purkin kyljessä niin lukisi. Fresh-sarjan mikroateriat on kuitenkin pakattu kierrätettävään nestekartonkiin, mikä on kuulemma Suomessa ainutlaatuista. Annetaan nyt pisteet edes kunnianhimoisesta yrityksestä.

Lammas, villa, huopa

Sain Habitaressa vastauksen kysymykseen, jota olen oikeastaan pohtinut koko kesän.

Maalla, jossa olemme lähes koko viime kesän viettäneet, on kävelymatkan päässä maatila. Tilalla kasvatetaan lampaita (ja yhtä hevosta). Suvun ipanoille (ja vanhemmille) yksi päivän pakollisista ohjelmanumeroista onkin lammassafari, eli pyhiinvaellus toivon mukaan auki olevalle navetan ovelle. Uskaliaimpia lampaita voi paijata ja syöttää voikukanlehdillä.

Eräänä päivänä safari tarjosi ennennäkemättömän shown, kun tilan isäntä oli juuri ruokkimassa lampaitaan, ja pääsimme seuraamaan kahdensadan uuhen ruokailua. (Huom. Pässejä on kahdeksan! Kyllä sekin työstä käy.), samalla saimme kysellä lampaiden elämästä. Sinisilmäisinä kaupunkilaisina esitimme luonnollisesti kysymyksen, että pidetäänkö näitä villan vai lihan takia. Setä katsoi meitä hiukan hämmästyneenä ja yritti asetella sanansa mahdollisimman epäloukkaavasti: "Kyllähän ne syödä pitää". Ja kertoi meille, mitä maksetaan lampaanlihasta ja mitä villasta.

Tiesittekö, että lampaanvilla on todellakin lampaankasvattajille vain välttämätön paha? Keritseminen on hyvin hikinen, aikaavievä ja kallis urakka, joka pitää teettää joka vuosi. Sitten villat pitää kuljettaa itse kehräämöön, joka maksaa korvauksen, jolla juuri ja juuri jää omilleen keritsemisestä. Jee. En voi käsittää, villahan on ihan mahtavaa ainetta. Eikö siitä todellakaan voi tehdä mitään muuta kuin sukkia?!

No voi. Ekologisesti kestäviä huonekaluja! Villasta saa helposti kestävää, lämmintä ja hengittävää huopaa, jota voi värjätä luonnonväreillä. Kuvassa (otettu suoraan Habitaren esitteestä, koska en löytänyt mistään kuvaa!) venäläisten suunnittelijoiden tekemä kantoa muistuttava huopatuoli, jonka voi elinkaarensa päätteeksi vaikka kompostoida.

Joo, tiedän. Tämä alkaa kuulostaa siltä että seuraavaksi osallistun työeväenopiston huovutuskurssille. Toistaiseksi jään kuitenkin odottamaan muiden innovaatioita.

Habitaressa ekoteema

Käväisin Habitaressa perjantaina sekä työn että ekodesigniin tutustumisen merkeissä. Kävin kuuntelemassa EcoDesign-seminaaria, jossa käsiteltiin ekologista suunnittelua, tuotantoa ja kulutusta. Paneelissa keskusteltiin, "miten vastuu muutoksesta jakautuu kuluttajan, kaupan ja suunnittelijan välillä sekä millaisia mahdollisuuksia ekologisuus tarjoaa itse suunnittelulle". Tämä on juuri sitä, mitä olen itsekin peräänkuuluttanut: miksi hitossa kuluttajan täytyy olla se valveutunut ja kriittinen osapuoli kun ekologinen ajattelu voisi tulla tehdasasetuksena jo suunnitteluvaiheessa! Enkä nyt rajoittaisi tätä ajattelua vain sisustukseen vaan kaikkiin kuluttajatuotteisiin. Kerrassaan mielenkiintoinen aihe, johon toivon mukaan paneudutaan muutenkin kuin yhden kerran "teemanumerona".

Alla muutama kuva, kännykän kameralla -> surkea laatu.

Korkeassa tuolissa, joka toimi myös lasten kiipeilypuuna, oli hyvä meno!

 Kankaalla päällystetty jättikokoinen "sisäkumi", toimii! (kuvassa testaajan duunikaveri). Lapsille suunnattuja tuotteita oli muuten harmittavan vähän. Se sänkykin on edelleen ostamatta.

.

Iittalan ständi oli pelkkä valoseinä, jonka hyllyillä tuotteet olivat esillä. Messuständeillä on helppo lyödä yli ja unohtaa että yksinkertainen on tyylikästä.

Ihanat koivumunat! Mutta onnittelen sitä, jonka sisustukseen nämä muitta mutkitta sopivat..

Ekodesign-näyttelyssä oli esillä erilaisia kestävästi suunniteltuja tuoleja. Joille muuten ei saanut istua - olettavasti koska ne ovat vain näyttelyä varten tehty ja eivät kestä! Huoh!!
Tässä kuvassa siis  vanhoista farkuista tehty tuolinhuppu.

Tämä oli suosikkini! Viiniteollisuuuden korkkijämistä on tehty pallonauha, joka toimii säkkituolin tavoin.
Tätä olisi ollut ihana testata!

Tämä kanto oli myös ekodesign-näyttelyssä. Eh. Mielestäni tässä on tekijänoikeusongelma..

Naulakko, johon kamat voi vain heittää ja ne jäävät kumisiin piikkeihin kiinni! Näyttää pelottavalta, mutta toimisi varmaan teinariperheessä.

Mikä mainiointa - näyttelyssä oli ekoviinibaari!

Ps. Ai niin tutustuin myös spelttityynyyn!!!! Teen siitä oman postauksen, oli sen verran kiinnostava tuote.

Tervehenkistä

Saan joskus duunikavereilta mahtavia linkkivinkkejä, etenkin kun pyristelyni jonkinlaiseen ekologisuuteen (mikä liitetään myös tervehenkisyyteen) on yleisesti tiedossa.

Tämän viikon voittaja on tervehenkinen This is why you're fat. Nothing further, kuvat puhukoot puolestaan.Erityisesti "kanahampurilainen", jossa kahden deep fried kanafileen välissä on juustoa ja pekonia kosketti sepelvaltimoita myöten. Kiitos Okko!

Päivän tervehenkisin uutinen taas on farkuista löytyneet suuret myrkkypitoisuudet. On tietenkin päivänselvää, että näitä aineita on muissakin vaatteissa kuin farkuissa. Olen aina pessyt kaikki lastenvaatteet ennen käyttöä, mutta pitää alkaa näköjään pestä omatkin.

Tatti otsassa

Syksyllä(kään) ei voi lenkkeillä, ei ainakaan meidän maalla. Tiedän mistä puhun, sillä kokeilin viime viikonloppuna.

Jo parin sadan metrin taipaleen jälkeen bongasin tien reunasta kaksi upeaa punikkitattia. Sen sijaan, että olisin ottanut ne talteen vasta paluumatkalla, kuuntelin metsästäjä-keräilijävaistojani ja hyppäsin ahneesti riipimään ne saman tien talteen. Juoksin niljakkaat tatit kädessä kuin joku orgaaninen vapauden patsas seuraavat sata metriä, kunnes toisesta putosi lakki, jonka astuin vielä muussiksi. Lievästi vittuuntuneena tajusin, että multitaskaukseni ei nyt ehkä onnistu ja piilotin (niin, hyvä kysymys keneltä?) toisen, vain lievästi muhjuuntuneen tatin pusikkoon odottamaan paluutani.

Juoksin loppumatkan katse tiukasti kengissä. En voinut ottaa riskiä, että näen jonkun universumin parhaan kanttarellipaikan ja
a) joudun tukahduttamaan alkukantaiset vaistoni ja juoksemaan ohi tai
b) päätän, että voin hyvin juosta loppumatkan pelkissä rintsikoissa kilo kanttarelleja hikiseen paitaan pakattuna.

En tietenkään löytänyt sitä toista punikkia enää. Enkä varsinkaan halua ajatella, miltä olen näyttänyt etsiessäni naama punaisena kiroillen sitä hiton itiöemää tienposkesta.

Koti-insinööri onnitteli, kun lenkkiin oli mennyt ainakin 45 minuuttia. Itse onnittelin itseäni, kun tattijuoksullani ei todennäköisesti ollut yhtään silminnäkijää.

Ps. Illalla puskakusella näin parin metrin päässä uudet punikit (kuvassa). Metsän jumalten mielestä mä olin varmaan nöyryyttänyt itseäni tarpeeksi ja ansaitsin nyt suosionosoituksen.

Ps 2. Jäin miettimään, miks suunnistajat ei ota ämpäriä mukaan skaboihin. Siitähän sais vielä extrajännitystä kun niiden pitäis joka rastilta löytää vaikka suppilovahveroita. Olis nimittäin stressinsietokyvylle ja otsalampulle tosissaan töitä.

Oh, ohraa

Järkytyin tuossa taannoin kun kuulin, että riisin viljely aiheuttaa kamalan metaanijalanjäljen, ja metaanihan on tunnetusti hiilidioksidiakin pahempi kasvihuonekaasu. Mä syön lounaalla hyvin usein riisiä, koska en erityisemmin pidä vanhoista perunoista ja pasta on yleensä kuorrutettu jollain kermapersekastikkeella, jota ei voi ottaa ellei aio kuluttaa kaloreita myöhemmin urheilemalla.

Nyt voin iloisena ilmoittaa, että olen löytänyt lisäkeriisille korvaavan tuotteen ja vieläpä ekosti ihan kotimaisena: vastaus on täysjyväohra. Keittoaika vaivaiset 8 minuuttia (jossain suurimoissa pitää haudutella yli puoli tuntia, jolloin pohjaanpolttamisen riski kasvaa), kuitua ja proteiinia molempia 11%. Koti-insinööri, joka ei suostu syömään edes villiriisiä, koska ne "palaneet" riisit maistuu kuulemma pahalle, oli tästä ihan positiivisesti yllättynyt.

Myös kasvisruokakokeiluni ovat alkaneet. Tein mökkipuutarhan kesäkurpitsasta kastikkeen, johon laitoin sipulia, valkosipulia, tomaattimurskaa, kermaviiliä ja parmesaania pannulle ja hauduttelin vartin (mä vihaan löysiä vihanneksia). Ihan hyvä alku, I say.

Ps. Otin siitä kuvan koska monissa professionaaleissa ruokablogeissa on aina herkullinen annoskuva. On aika selvää että tämä ei ole proferuokablogi. Pahoittelen siis, että tämä näyttää enemmän oksennukselta kuin kesäkurpitsakastikkeelta. Ehkä kehityn tässäkin aikaa myöten.

Mulla ei oo mitään päällepantavaa

On tapahtunut humanitaarinen katastrofi. Kuten edellisestä postauksesta voitte päätellä, pesukone on siis rikki, joten vein kaksi säkillistä vaatepyykkiä pesulaan (Tapiolan Sol Pesula). Sain takaisin kaksi säkillistä puhtaita vaatteita - nukelle. Kaikki vaatteet oli ilmeisesti pesty samalla ohjelmalla pesulappua lukematta ja käytetty vielä päälle kuivaajassa, jolloin ne olivat kutistuneet ja haalistuneet. Miten ammattipesula voi tehdä tällaista?!

Tuli sellainen voimattoman väkivaltainen olo niin kuin joskus äärimmäistä vääryyttä kohdatessa tulee. Peruspuuvillapaitoja lukuunottamatta siellä meni koko duunivaatearsenaalini sisältäen kesän Tukholman ostoksia, Ranskan ostoksia, Kuyichia, Filippa K:ta etc. Käynnistin tietenkin välittömästi reklamaatioprosessin ja toivotin kaikki pienikokoiset ystäväni tervetulleiksi ilmaiskirpparille, mutta itse ongelma ei poistu: mulla ei todellakaan ole mitään päällepantavaa! No tietenkin jotain on, mutta yllättävän haastavaksi menee, jos viisikin lempivaattetta poistetaan valikoimasta - etenkin kun olen leikannut shoppailua niin radikaalisti, että mitään yllätysvaatteita ei kaapista enää löydy.

Joudun siis ehkä rikkomaan vaatelupaukseni, koska kyseessä on kaikista sopimuksista tuttu force majeure. Teen nyt ensin intensiivisen Huuto.net-kierroksen (olen jo tänä aamuna yhden tunikan verran paremmin varusteltu) ja tilasin Ascensionilta (Adili on vaihtanut nimeä!) pienen korjaussarjan, mutta helvetti sentään että tuli kalliiksi tämä Solin palvelu.

Läps

Madde onnistui eilen järkyttämään perusteellisesti pesukoneen korjaajan. Ja mut.

Madde oli aamulla yläkerrassa pukeutumassa koti-insinöörin kanssa, kun minä päästin huoltoliikkeen sedän sisään ja lähdin samalta seisomalta duuniin. Kun ipana sitten tuli alakertaan ja näki huoltojampan pyllistelemässä kylppärissä, se marssi isin kauhuksi suoraan kylppärin ovelle, läppäsi huoltomiestä reteästi persuuksille ja sanoi että "Väistä, on pissahätä".

Madden hämmästynyt perustelu isille oli, että "Ei ollutkaan äiti". Huoltomieheltä oli perustelut vähissä.

Mutta mua ei naurattanut tää tarina ollenkaan. Jos mun hanuri näyttää edes lapsen universumissa huoltomiehen persukselta, on aika aloittaa lenkkikuuri.

Mustavalkoisesta maailmasta

Suomessa on yleensä ollut tapana kärsiä hiljaa, mutta blogien kautta on julkiseen käsittelyyn otettu hyvinkin arkoja ja tunnelatautuneita asioita. Mä aloinkin Kuukausiliitteessä olleen jutun jälkeen seuraamaan tätä lapsettomuudesta kertovaa sarjakuvablogia. Mä mietin pitkään, kirjoitanko tästä mitään vai en, ja sitten kun päätin kirjoittaa, jäin miettimään, mitä oikein kirjoittaisin. Mikä vain alleviivaa sitä varpaillaanolon määrää, mikä aiheeseen liittyy - vaikka ongelma on jo kohtuullisen yleinen. Lisäksi lapsettomuudesta puhuminen on samanlaista referenssipeliä kuin äitiyskin: ei ole lupa kommentoida ellei itse ole kokenut samaa. En ole koskaan uskonut siihen mantraan.

Sen lisäksi, että mä pidän näiden strippien kuvitustyylistä, kirjoittaja onnistuu kiteytyksissään puhuttelemaan myös ihmistä, jolle teema ei ole ajankohtainen. Se voisi olla. Tajusin myös tämän blogin myötä, että vaikka olen hyvin tietoinen lapsettomuuden yleisyydestä ja tiesin kuuluvani riskiryhmään, en kuitenkaan koskaan tosissani epäillyt, että en saisi lasta. Pidin sitä todellakin jossain määrin itsestäänselvyytenä, vaikka järki sanoikin muuta. Vaikka mulla on ihan lähipiirissä ainakin yksi tahattomasti lapseton pariskunta puhumattakaan kaikista keskenmenon saaneista, hätäsektion kokeneista ja adoptiota odottavista. Vasta Madden epävarma alkutaival muistutti realiteeteista. Verenvuoto alkoi viikolla 7. Lääkäri totesi, että ei hyvältä näytä ja antoi lähetteen sairaalaan, jos kivut pahenevat, ja käski kontrolliin parin viikon päähän. Kun olin sitten kaksi viikkoa valmistautunut laittamaan pisteen tälle episodille, löytyi syke. Mitään syytä vuodolle sen sijaan ei löytynyt. Lääketiede on ihmisen lisääntymisprosessin edessä täysin polvillaan. Mekanismeja ei tunneta, hoidot ovat epävarmoja ja ennusteet pelkkiä poikkeuksen poikkeuksia. Mistä tietää, milloin pitää luovuttaa?

Tässä blogissa kuvataan hyvin pistävästi, miten toivon ja epätoivon kanssa tasapainoilu syö itsetuntoa, parisuhdetta ja jopa koko sosiaalista verkostoa. Lapsettomuudesta tulee kaikkea tekemistä hallitseva ahdistava rooli, jota ei riisu edes ystävyys. Toinen häpeää onneaan, toinen epäonneaan. Se jos mikä on surullista.

Vanhemmuutta jaetaan hyvin epäreilusti. Toivottavasti piirtäjä jonain päivänä näkisi taas harmaan sävyjä.

Auts, Audi!

Hyvä Audin myyntijohtaja, diplomi-insinööri Esko Kiesi (hihi, ootsä huomannu et sun nimi sopii tosi hyvin tohon sun duuniin?),

Haluaisin vielä tarkistaa, olisiko "tallissasi" (oon aika hauska) vaimon paikka vapaana? Olen kohtapuoleen sulle oikean ikäinen, joskus 7cm koroillakin kekkaloiva humanisti drop-out. Mä oon kuitenkin kans johtaja, joten ymmärtääkseni sopisin mainiosti noihin silitys- ja miellyttämispuuhiin. Uskon olevani vahvoilla, koska et ehkä saa yhtä ainutta tarjousta DI naisilta, vaikka paskoja johtajia ovatkin, niillä kun tuppaa nuo liksat olemaan lähempänä kuutta tonnia tässä iässä ja luulen, että kotitöille ei jää riittävästi aikaa. 

Olisi kiva tavata, jotta näkisimme kohtaavatko arvomaailmamme ja tykkäätsä mun skidistä.. eiku, ai saatana. Mä olenkin jo naimisissa yhden diplomi-insinöörin kanssa, joka ajaa perhe-passatilla, luotsaa kahta firmaa ja yhtä bändiä ja ostaa paitoja, joita ei tartte silittää. Se käy kaupassa ja tekee ruokaa (välillä kyl aika erikoista) ja maksaa kiltisti siivousfirmalle kodin kunnossapidosta.

Sori, ei mitään sittenkään. Pidä kiesis.

Ps. Go Anna-lehti! :D