Iso tyttö

Maddelle on tänä kesänä koittaneet kovat ajat.

Tuttipullot on viety.
Vaipat on viety.
Kukaan ei pidä takapenkillä seuraa.
Syödäkin pitää itse.

Tilalla on muki ja potta, yövaippa sentään vielä sallitaan.

Kun sitten kehuin ipanaa yhden onnistuneen lautasen tyhjennyksen jälkeen isoksi tytöksi, Madde katsoi minuun kysyvästi ja totesi että äiti ei jaksa kantaa. Selitä siinä sitten, että ihan niin isoksi ei tarvitse vielä kasvaa.

Annoin päiväunituttipullon takaisin. Ei se sitä koulussa enää vedä.

Kuyichia!

Yaloon saapuu elokuussa Kuyichia! Kyseessä on siis hollantilainen vaatebrandi, joka lienee parhaiten tunnettu farkuistaan, mutta valikoima käsittää niin yläosia, takkeja kuin asusteitakin kummallekin sukupuolelle. Ja kyllä, yli kolmekymppinen tätikin voi käyttää näitä jopa toimistossa, kun yhdistelee hiukan jäykempään linjaan. Kuyichi (voiks joku muuten kertoa miten toi lausutaan?!) on siis ekologinen merkki valmistusprosessia myöten ja käyttää materiaaleinaan sertifioitua luomupuuvillaa, hamppua, bambua ja kierrätettyjä materiaaleja. Prosessi on lisäksi täysin läpinäkyvä: jokaisen tuotteen valmistusvaiheet ja tekijät voi jäljittää tuotteeseen liitetyllä track & trace -koodilla. Lisäksi Kuyichi-tuotteiden tekijät ovat yrityksessä osakkaina, jolloin sitoutuminen yrityksen arvoihin on aitoa.

Innokkaana tiedustelin Yalosta hiukan aikatauluja ja sain infoa että "farkkuja tulee ensimmäisessä erässä 2 mallia miehille ja 2 mallia naisille. Lisäksi sekä naisille että miehille tulee neuleita ja erilaisia t-paitoja sekä takkeja. Valikoima uuden merkin suhteen laajenee jatkossa menekin mukaan, mutta uskoisin, että täydennämme mallistoa jo syys-talvi sesongin aikana."

Jes. Olen tutustunut kyseiseen merkkiin Adilin kautta, mutta en ole uskaltanut farkkuja, jotka ovat mielestäni maailman vaikein ostos, tilata palautuskustannuksien takia! Diggaan tästä merkistä erityisesti kestävyyden takia, tuotteet ovat olleet todella hyvälaatuisia ja kestäneet pesua kuin Finlaysonit ikään (saumat ei kierrä eikä värit lähde).

Jos siis ette ole vielä koskaan tilanneet mitään ekovaatetta, nyt viimeistään kannattaa kokeilla, jos mallisto muuten kolahtaa.
(kuva Kuyichin sivuilta)

Ps. Näillä on luonnollisesti myös edustusta Tukholmassa, monessakin liikkeessä. Vink vink.

Ei voi olla

Koivu heitti minua tänään keltaisella lehdellä. Se laskeutui terävästi käsivarrelleni ja putosi siitä maahan. Kun seurasin sitä katseellani ja katsoin hetken alas, näin kanttarellin.

Ei kai vaan..?

Yksi sininen uni ja kaksi magdaleenaa, kiitos

Keskustelu erään lapsiperheen vanhempien ja yhden perheen ulkopuolisen, nuoremman mieshenkilön välillä.

Isä saapuu uupuneena terassille:
- Huhhuh. Vedin alkuun kolme tuikkua, sitten pari magdaleenaa ja viimeiseksi yhden sinisen unen.
- Joo, sininen uni on ihan suosikki, mä vedän yleensä vaan sitä. Tuikku tuntuu vaan piristävän.
- Mäkin otin eilen yhden margaritan, vaikka mä en muuten noista drinkeistä perusta.
- ?
- Ei ole kolmostuopin voittanutta!
- ?
- Ettekö te just puhunu jostain juomista?
- Nää oli kyllä unilauluja..
- Aijaa. Eiks tuikkukaan ole juoma?
- Ei, se on tuiki tuiki tähtönen.
- Outoa.
- On.

Elämä on nykyään niin erilaista.

Vaatteiden nälkävuosi puolivälissä

Status update koskien vaateprojektiani. (Olen saanut palautetta että kirjoitan pitkästi, ja pahoittelen jo etukäteen, että tästä tullee taas turhan laveasanainen kirjoitus.)

Kiillotan ensin kilpeäni toteamalla, että en ole edelleenkään ostanut yhtä ainutta perusvaatekappaletta suomalaisesta vaatekaupasta (kyllä olen kuullut kaikki vitsit laman syistä) ja aion siis jatkaa tällä linjalla vuoden loppuun. Heti perään joudun myöntämään, että perusvaatekonseptin ulkopuolelta olen ostanut muutaman urheiluvaatteen ja alusvaatteita normiversioina, sillä molemmissa ekopuolella valikoima on joko kehno (jopa olematon), sikakallis tai vaikeasti saatavissa. Olisin toki saattanut löytää jonkun urheiluvaatteen kierrätettynä, mutta huuto.netin väijyminen olisi vienyt liikaa aikaa, joten olen antanut itselleni armoa ja käynyt nöyrästi sporttiliikkeessä ostamassa hiihtokerraston, parit tenniscaprit ja yhdet verkkarit.

Toinen ostomyönnytykseni koski matkustamista: annoin itselleni ennen Ranskan matkaa luvan ostaa normivaatteita reissun päältä, joten sain Tukholmassa tilaisuuden paikata vaatekaapin lommoja. Tunnustettakoon, että koska olen ollut enimmäkseen postimyynnin ja kahden kaupan armoilla, oli vaihteeksi vapauttavaa tunnustella materiaaleja, sovittaa eri kokoja ja värejä ja etsiä mieleistä monista eri vaihtoehdoista. Miten helppoa ja nopeaa! Sitä ei puhdas ekoshoppailu Suomessa ole - ainakaan vielä. Tukholmassa tietty ollaan tässäkin edellä. Kuulin liian myöhään sivustosta nimeltä Asfaltblomman, joka opastaa Tukholman ekomatkailussa - blogeja, uutisia ja vinkkejä on sekä ruokaan, vaatteisiin että sisustukseen liittyen, joten tsekatkaa ihmeessä tärppejä, jos olette menossa! Joudun ehkä tekemään vielä uuden reissun syksyllä noiden perässä.

Olen kuitenkin kulutusläksyjen teossa jo aika pitkällä. Se, minkä tiesin jo etukäteen, oli että en tarvitse läheskään kaikkia haluamiani vaatteita. Mutta on ollut hyvä testata käytännössä kuinka paljon niitä on. Muutama mental note to self ekalta vuosipuoliskolta.

1. Ale-ostokset.
Laitoin selkärankani testiin Stockan alessa. Menin ylipäätään sinne lähinnä siksi, etten täysin putoaisi kärryiltä koko rättibisneksestä, ja muistinkin hyvin, miksi alet ja minä emme oikeastaan sovi yhteen. Alesta ostetaan ihan eri prosessilla kuin normaalisti ja siihen liittyy suuri pakko saada jotain -syndrooma. Mitä suurempi alennus, sitä vähemmän painaa se, tarvitseeko kyseistä vaatekappaletta vai ei. Halpuus jollain tapaa oikeuttaa sen, että ostopäätöstä ei tarvitse punnita millään tasolla, jopa sovittamisen voi jättää väliin (mikä on täysin daijua, ellei ole huippumalli). Väitän, että jos vaatekaapista löytyy joku harhaostos, se on lähes sataprosenttisella varmuudella ollut alessa - jolloin kyseinen shoppaus ei edes tuonut sitä kuuluisaa säästöä, päinvastoin.

2. Heräteostokset
Nämä liittyvät minun kohdallani vahvasti näyteikkunoihin ja koska työmatkani yksi etappi on tarpoa Freda melkein päästä päähän, olen joutunut väkisinkin kehittämään lehmän hermot liikkeiden ohittamiseen. Olen onneksi huomannut, että suurikin ihastus saattaa olla ohimenevää - mutta jos haluan jonkun tuotteen vielä viikonkin päästä, se saattaa olla ainakin sovittamisen arvoinen.

3. Käytätsä todella tota -ostokset
Tämä liittyy osittain molempiin edellisiin, mutta sillä erotuksella, että kyse on seeprakuvioisista peep-toe saappaista ynnä muusta todella epäkäytännöllisestä. Arvoin sovituskopissa ihanan Filippa K:n maksimekon kanssa (..-50%) kunnes shoppausseurani kysyi ohimennen, että tuleeks sun käytettyä tota. Niin no. Ei. Sinne jäi. Tässä siis auttaa, kun ottaa vaateostoksille mukaan jonkun totuuden torven, joka palauttaa tarvittaessa maan pinnalle.

En onneksi ole näiden shoppauspsykologisten ongelmieni kanssa ihan yksin. Enkä edes kuvittele pääseväni kaikista huonoista tavoistani eroon, mutta ehkä näiden valaistumisten kautta oppii varoman pahimpia syntejään.

Ps. Mulla on myös bisnesidea. Shoppailuhimonsa hallitsemista kannattaa kokeilla kaksivuotiaan kanssa. Lapsi vaan vapaaksi myymälään ja eikun tankoja koluamaan. Jos myyjät eivät puutu peliin, niin trust me, olet keskittyneempi kuin koskaan, sovitat ennätysnopeasti ja teet päätöksen jahkailematta. Kaksivuotiaan vuokrauspalvelun avajaistarjouksena kaksi tuntia yhden hinnalla!

Kasvatustieteellinen perhekunta

Kaksivuotiasta pitää jo kasvattaa, ihan kasvatusoppikirjojenkin mukaan. Itse olen vetänyt rajoja ja asettanut sääntöjä jo yksivuotiaallekin, mutta nyt siis viimeistään saa aloittaa uhkailun, lahjonnan ja kiristyksen. Samalla alkaa parisuhteessa erittäin haastava aika.

Nyt viimeistään alkavat vanhempien keskinäiset neuvottelut linjavedoista: mitä mieltä ollaan tuttipullosta ja tutista vieroituksesta, vaipattomuudesta, lapsen ruokailuista, nukkumaanmenoajoista, palkinnoista, rangaistuksista, jäähypenkkikomennuksista ja ties mistä. Tämä vaatii ihan perkeleesti aikuissovittelua. On laadittava molempia tyydyttävä kasvatusohjelma, näyttäydyttävä hampaat irvessä yhteisessä rintamassa ja standardisoitava ratkaisumallit, jotta molemmat reagoivat lapsen toimintaan samalla tavalla. Haasteita tulee heti kun joku asia on harmaalla alueella ja vanhemmat ovatkin yhtäkkiä aivan eri linjoilla. Siinä sitten yrittää murtamatta toisen auktoriteettia mulkoilla ja viestittää toiselle kaikilla mahdollisilla sanattoman viestinnän keinoilla, että EI NÄIN. Tai silloin kun ipana näkee, että samat säännöt eivät koske kaikkia lapsia. Sitten sitä joutuu turvautumaan siihen lauseeseen, mitä pienenä vihasi yli kaiken. Koska meillä tehdään tällä tavalla.

Meillä saa jäätelöä, pullaa ja muita herkkuja hyvin syödyn ruoan jälkeen - mutta ei aamupalan jälkeen ja lautasen hyväksyttävästä tyhjyysasteesta on vielä neuvottelut kesken.
Meillä ei saa läpsiä ja töniä - tahallaan, leikkimisen lomassa saa painia ihan vapaasti.
Jos tulee pipi, meillä saa lohdutusrusinan - mutta ei koko pakettia.
Meillä joutuu jäähypenkille jos on tuhma, mutta ei mistä tahansa pikkujutusta vaan kunnon kenkkuilusta.
Meillä ei saa mitään läpi huutamalla, paitsi jos päivä on ollut poikkeuksellisen uhmakas ja se tuttipullo auttaisi uneen.
Ymmärrätte yskän?

En pidä liioitteluna sitä, että teesit kirjoitetaan paperille, joka pistetään jääkaapin oveen. Jotta ei kävisi niin kuin meille on käynyt. Madde nimittäin kyllä tietää keneltä saa rusinoita, kuka tulee aina mukaan, jos haluaa yhtäkkiä mennä yläkertaan ja kuka ei henno kuunnella parkumista - eikä erota tekoitkua oikeasta harmista. Madde myös tietää, että jos haluaa läätelöö niin kannattaa kuiskata pyyntö isille, ettei se yksi saamarin kotka kuule ja vesitä koko hyvää hanketta.

Vihaan vaaleanpunaista

..mutta tämä auringonlasku saaristossa oli aika vaikuttava! Kamera ei todellakaan tallentanut koko totuutta, mutta jotain käsitystä tästä saa. Seuraavana päivänä saimme tietää että upeat sävyt ilmeisesti johtuivat jonkun Siperiassa purkautuvan tulivuoren ilmakehään hönkimistä hiukkasista. Niinpä tietenkin.

Kesäiseen Kansankotiin ja takaisin

Hii-ohoi! Kävimme erään tuttavaperheen kanssa pyörähtämässä Ruåtsissa, kuten yläasteella lukujärjestykseen oli jostain syystä tarpeen kirjoittaa. Matkat puksutettiin eestaas Siljalla (yritän tässä kiertää faktaa että olimme ihan perirehellisellä ruotsinristeilyllä), mutta tuunasimme reissua jäämällä Tukholmaan yöksi. Ihan huippureissu, vaikka kolmessa alle 5v ipanassa riitti pelkokerrointa.

Edellisestä risteilystä oli kaikilla aikaa, mutta havaitsimme että tietyt laivarituaalit eivät kai kuole koskaan. Esimerkiksi se kaamea tervetulokuvaaminen, hyttien kevyt yrjön- ja röökinsekainen ominaistuoksu, paska ilmastointi ja nihkeät show-ohjelmanumerot. Klassinen buffet jäi väliin, sillä en halunnut mennä katsomaan lappavatko ihmiset edelleen lautaselleen järjettömän kasan katkarapuja, maksapateeta ja possunpihviä niin, että eivät pääse kävelemään loppuiltana suorassa. Tax freessa kävin kuitenkin. Ilokseni valikoima oli todella laaja ja viinien suhteen aika monipuolinen, mutta hinnathan ovat nykyään niin lähellä Alkon tarjontaa, että roudaaminen on vähän turhaa. Tarjouksessa ollutta Veuve Clicquot'ta en kuitenkaan jättänyt hyllyyn.

Tukholmassa iskee aina alemmuuskompleksi: siellä on kaikki vähän keskivertoa paremmin. Toki näin on monessa muussakin paikassa, mutta nyt puhutaan kaupungista, jota on lyöty samoilla leveysasteilla kuin Helsinkiä. En sano tätä mielelläni. Olisin peruskateellisena fennougrina ollut erittäin vahingoniloinen, jos olisin bongannut jotain selkeästi Helsinkiä heikommin toteutettua, mutta ei. Puistot olivat siistejä ja joka aukiolla oli pikkutoreja, viihtyisiä terasseja ja kutsuvia kauppoja, joten katukuva oli vähän (no okei, paljon) Helsinkiä tyylikkäämpi. Ja joka paikassa oli tietenkin lapsia ja lastenvaunuja ikäänkuin tukholmalaisen lapsiperheen ei tarvitsisi koskaan pyydellä anteeksi aiheuttamaansa häiriötä. Miten ne sen tekevät? Ruotsi on siis mainio lapsikohde Kolmårdeneineen ja Gröna Lundeineen, mutta ihan Tukholman keskustastakin löytyy tekemistä. Astrid Lindgrenin tuotannon ympärille rakennettu Junibacken oli jopa vanhemmille elämys ja satujunan päätteeksi Peppi Pitkätossun talon aulassa istui kauniissa ringissä hyvin käyttäytyviä ruotsalaislapsia laulamassa ja leikkimässä lastenteatterin tahdissa. Olin mykistynyt. Lisäksi vielä hotellikin onnistui esittäytymään täydellisyyden perikuvana, vaikka kyseessä oli ihan normaali Scandic-ketjun paikka. Se oli lapsiystävällinen, modernisti sisustettu, huoneet olivat isoja, aamiainen aivan uskomaton (suurin osa lähiluomua) ja kaikessa toiminnassa oli ajateltu ekologisuutta. Damned!! Yritän joka kerta muistuttaa itseäni, että Ruotsissakin on lihavia juntteja, alkoholisteja ja huonosti toimeentulevia, ne ei vaan asu Tukholmassa. Ja siellä on pakko sataa myös räntää, eiks niin?

Ps. Ai niin, yksi juttu on Helsingissä paremmin: lastenvaunujen kanssa ei pääse matkustamaan ilmaiseksi Tukholman metrossa (muissa julkisissa kylläkin). Woohoo.

Kyssäkaalia pöytään

Teen piston ruokablogien puolelle, tosin en omaa ansiotani.

Anoppini on kaikissa kädentaidoissa minua valovuoden edellä, myös ruoanlaittajana, ja koska syömme mökillä hyvin usein isossa porukassa, pääsen säännöllisin väliajoin tutustumaan hänen koekeittiönsä raaka-aineisiin, viimeisimpänä kyssäkaaliin.

Kuulun niihin pervertikkoihin, jotka rakastavat kaikkia kaaliruokia, mutta valitettavasti kasvisruokaa kaalista tehdään harvoin. Anoppi oli kuitenkin pyöräyttänyt tästä epäilyttävän baltialaiselta kuulostavasta juureksesta lettuja ja hurahdin aivan täysin. Jopa siinä määrin, että tein niitä onnistuneesti itse! Siispä kyssäkaalilettujen ohje, olkaapa hyvät:

• 1 kg kyssäkaalia
• 2,5 dl vehnäjauhoja*
• 1 tl soodaa
• 2 munaa
• suolaa
• pippuria

Kuori kyssäkaali ja ja raasta se. Sekoita raasteen joukkoon jauhot, sooda ja munat, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista letut runsaassa** voissa suht pienellä pannulla. Nauti kuumana hapankerman ja kuivan valkoviinin kanssa***.

Helppoa ja törkeän hyvää!

* käytin itse hiivaleipäjauhoja, koska en löytänyt vehnäjauhoja, mutta lopuksi kävi ilmi, että hiivaleipäjauhot ovat vehnäjauhoja. Älytöntä!

** alkuperäisessä ohjeessa ei ollut sanaa "runsas"

*** alkuperäisessä ohjeessa ei ollut sanoja "kuiva valkoviini".

Pesupähkinää purtavaksi

Hesarin Hinta & Laatu teki mielenkiintoisen vertailun ekopesuaineiden ja perustuotteiden toimivuudesta. En saa linkitettyä digilehden puolelle, mutta juttu julkaistiin siis HS 8.7., joten kiinnostuneet voivat tsekata paperiversiosta. Tulokset olivat hyvin pitkälle samankaltaiset kuin omanikin: ihan kaikki lika ei valitettavasti pähkinöillä lähde, toisaalta jotkut tahrat eivät lähde kuin dynamiitilla ja toisaalta taas omasta mielestäni rasvatahrat lähtevät paremmin. Testitahrat eivät olleet kevyimmästä päästä:

Valitsimme testiin samanlaisia valkoisia puuvillapaitoja, joihin hierottiin pesua edeltävänä iltana mustikkaa, rasvaista tomaattipastakastiketta, sinappia ja sipaisu meikkivoidetta sekä violettia luomiväriä.

Lapsiperheessä on aina raskaasti likaisia vaatteita ja ainakin meillä tahroista suurin osa on ruokaa (ja äidillä lisäksi syrahia), ja sen takia arvostan ainetta, joka poistaa rasvan. En tajua, mikä helvetti pastakastikkeessa polttaa ikuisiksi ajoiksi oranssin läikän vaaleaan vaatteeseen, jos sitä ei poista kymmenen sekunnin sisällä vahingosta! Aika monta paitaa on siirtynyt mökkivaatteeksi kun rinnuksessa komeilee useammankin pesun jälkeen suttaajan leima.

Käytän itse kirjavaan ja mustaan pyykkiin, jossa ei ole erikoistahroja, Ruohonjuuressa myytävää pesupähkinänestettä, joka tosin ei ole ihan yhtä ekoa kuin pelkät pähkinät (eikä siinä ole refilliä!), mutta hyväntuoksuinen ja helppo käyttää pesupallossa (en jostain syystä voi kaataa sitä suoraan pyykin sekaan). Olen tuoksufriikki, joten en koskaan ole käyttänyt hajusteettomia pesuaineita, en edes Madden ollessa vauva, joten olen varmistanut puhtauden mielikuvan lähes poikkeuksetta huuhteluaineella. Siksi olinkin iloisesti yllättynyt että pyyhkeet, lakanat, farkut, t-paidat yms. yleensä peltisiksi kuivuvat tekstiilit jäävät tällä aineella sekä raikkaiksi että pehmeiksi, joten olen voinut luopua yhdestä kemikaalista. Huuhteluaineettomuus on tietty myös suositus elastaania sisältävien vaatteiden pesussa.

Suosittelen lämpimästi, että ekopesuaine on kaapissa tavisaineen rinnalla ihan senkin takia, että osa vaatteistahan pestään suht puhtaina, jolloin tehokas tahranpoisto ei ole pääosassa. Valkopyykki kannattaa kyllä säännöllisin väliajoin pestä jollain valkaisevalla tavisaineella, koska muuten se harmaantuu. Mökillä ja vapaa-ajan asunnoilla, joissa viemärivedet imeytyvät maaperään tai valuvat suoraan vesistöön, luontoystävällinen aine on ihan ehdoton.

Ps. Pyykinpesu ei ole muuten mun vahvin laji. Anekdootti elävästä elämästä muutaman vuoden takaa: halusin taannoin valkaista koneellisen pyykkiä, joten lorotin rumpuun suoraan pyykin päälle kloriittia ilmeisen reilulla kädellä. Huomasin siinä samalla, että pesukone oli ihan pölyinen, joten päätin pyyhkiä sen vielä samaan syssyyn ja käynnistin sitten ohjelman. Kun sitten parin tunnin päästä menin hakemaan pyykit oli lopputulos hyvin erikoinen. Ensinnäkin pyykissä seissyt kloriitti oli tehnyt päällimmäisistä vaatteista läiskikästä hippivärjättyä, toiseksi kaikki vaatteet olivat kaksivuotiaan kokoa, koska olin pyyhkäissyt rätillä lämpötilavalitsimen yhdeksäänkymppiin ja kolmanneksi pyykin mukana oli ollut yksi punainen sukka. Buu-fucking-huu ja kalliiksi tuli se koneellinen.

Turuilla ja toreilla

Yksi keski-ikäistymisen varma merkki on se, että alkaa rakastaa ostoksia toreilla ja kauppahalleissa, ja varma loman merkki on se, että niin ehtii tehdä. Kävin tänään Turussa ostoksilla (etsin skidille kurahousuja näille lomasäille) ja yhdistin siihen ruokaostokset torilla ja hallissa - ja sain menemään aivan järkyttävän summan rahaa. Koska kaikki oli vaan niin hyvännäköistä: tuoretta, raikasta, lähieltätullutta, ei-pakattua ja tietysti hyvin myytyä! Iloinen kauppias osasi kertoa lunttaamatta tuottajat, valmistuspaikat, raaka-aineet ja antaa loistosuosituksia - ihanaa henkilökohtaista palvelua ja huomiointia. Lapsikin oli tervetullut: Matildan ihastunut hihkunta pullatiskillä kirvoitti myyjältä piparin.

Jäin pohtimaan, miksi en aina tee ostoksia näin. Noh. Olen valitettavasti näitä ei-kovin-suunnitelmallisia kaupassakävijöitä, joten ruokakauppani pitäisi ylipäätään olla auki 24/7. Lisäksi lähimmät kunnon torit ja kauppahallit ovat Helsingissä (correct me if I'm wrong..?), eikä edes työmatkan varrella. Torin tuominen kotiin ei oikeastaan ole sama asia, sillä palvelu jää pois. Pitää varmaan kehittää joku viikonloppuruokaprosessi, johon kuuluu lauantaiaamun aloitus torikahveilla.

Muumien salatut elämät

Kävimme Muumimaailmassa. Taidokkaasti kaupallistettu konsepti, kertakaikkiaan, kuten nyt pehmoeläinten halailuun perustuva laskutus vaan voi olla. Kaksikymppiä per aikuinen on pirtsakka hinta, mutta takuulla ei yksikään lapsi lähde sieltä pettyneenä kotiin = worth it.

Muumit ei koskaan kuuluneet minun lapsuuteeni, joten itse en ihan ymmärrä laakson asukkaiden tenhoa. Osa hahmoista on jossain määrin sympaattisia, mutta osa taas on täysin hämäriä tapauksia. Ai miten niin? No, lyhyt esittely näin meidän kesken:

Muumipeikko: ainoa, jolla ei ole nimeä, mutta se ei tunnu tätä hyväntahtoista punkeroa häiritsevän. Itkee Nuuskamuikkusen perään, mutta viettää aikaa Niiskuneidin kanssa, joka kuitenkin esitellään vain ystäväksi. Päättäis jo.

Muumimamma: perinteinen heteronormatiivinen naishahmo, jonka päätehtävä on laittaa hilloa koko uusavuttomalle porukalle. Pokkaa tosin löytyy: mamma on ainakin kerran lähtenyt lätkimään ja jättänyt koko jengin itkemään peräänsä.

Muumipappa: tekotaiteellinen huithapeli, jonka työhuone karttapalloineen on IMHO pelkkää rekvisiittaa. Töitähän muumilaaksossa ei tee kukaan, joten oletan, että pappa jää kiinni nettipokerista minä päivänä tahansa. Ei epäröi piiputella lasten nähden.

Pikku Myy: äksyilevä taskuraketti, joka ei ole ihan niin fiksu kuin luulee. Tämä narsisti saa silti mun sympatiat, koska ylenkatsoo muita muumilaakson asukkaita estoitta. Nöyryyttää myös Nipsua minkä ehtii. Saa takuulla pippuriseen turpaansa joku päivä.

Nipsu: kaikkea mahdollista pelkäävä tolvana, joka lienee hiiren ja oravan rakkauden tulos. Päärynävartalosta muiden asukkaiden lailla kärsivä Pikku Myyn bitch, jota älytetään tekemään kaikkea debiiliä.

Nuuskamuikkunen: talveksi etelään "vaeltelemaan" pakeneva jengipetturi, joka rakastaa intin kledjuja, huuliharppumusaa ja vissiin nuuskaa. PHTG-renttu, joka ihan salettiin tarjoilee teltassaan metsän keskellä nokipannupäiväkahveja kaikille muille paitsi Muumipeikolle.

Hemuli: kukkia ja perhosia keräilevä takatukka. Pukeutuu violettiin kaapuun, vaikka muut on munasillaan. Vanha poika ja selkeästi laakson kylähullu.

Niiskuneiti: kimittävä pölvästi, joka tilaa lampun hengeltä vaivaisen kaulakorun kun voisi vaatia esimerkiksi kunnon aarretta. Myös nimiongelmainen: perheen tytölle ei vaivauduttu antamaan muuta erottavaa määritelmää kuin neiti. Myötähäpeää.

Niisku: perheen geeniarvonnan voittanut Niiskuneidin nikkaroitsija-broidi. Muumilaakson Instru lienee kiinni, koska nenällä (turvalla?) keikkuvat salorat on vähintään siltä vuodelta kun isä lampun osti. Niiskulla ja Niiskuneidillä muuten ei ole vanhempia. Jos ne ei ole viereisessä laaksossa komennuksella niin oletan että nämä kaksi ovat orpoja. Ja ilmeisesti kodittomia.

Haisuli: laakson ainoa normihahmo, vaikka tappipää kasvaa suoraan karvaisesta keskiruumiista. Keppostelee (laittoi Niiskuneidin hajuvesipurkkiin silakan!!), varastaa ja huijaa, koska eihän siellä muutakaan tekemistä ole. Toivoisin et Haisuli joku päivä tekis jotain sykähdyttävämpää, yrittäis Niiskuneitiä tai paskois Nuuskamuikkusen hattuun tai jotain.

Tuu-tikki: se onkiva tyyppi, joka asuu pukkarissa. Ei ole koskaan saanut kalaa tai sanonut mitään järkevää, mutta ehkä jokaiseen laaksoon tarvitaan joku täydellinen nollakin. Tyyppi saattaa olla wanna-be Nuuskamuikkunen, joten jos Nuuskikselle käy jotain niin ehdotan tsekkaamaan Tuutikin alibin.

Sitten siellä on vielä paskajäykkä Vilijonkka perheineen (lapsilla ei ymmärrettävästi ole isää), Hosuli ja Sosuli, jotka meni naikkariin ja siirtyi asumaan purkkiin (upeaa symboliikkaa!), Tiuhti ja Viuhti, joista ei kukaan tajua mitään sekä puumalla ratsastava taikuri, noita, mörkö, poliisi, hattivatteja (ehkä Muumilaakson ymmärrettävin kansanryhmä) sun muita statisteja. Tove diggailee valkoviinistä, luulen ma.

Mutta ei hätää, mä pidän mölyt mahassani ja käyn muumilaaksoon hymyssä suin myös ensi vuonna.

Kaksi

1. henkilö: pikkutyttö.
Ikä: 2v.
Mitat: n. 12 kiloa, vähän alle 90 senttiä.
Luonne: paljon melua, vähän substanssia, mutta isolla egolla.
Ruokavalio: mansikoita, kaarnaa ja voita. Satunnaisesti perunaa.
Käyttää: Myyrää ja yövaippoja.
Harrastukset:
- kukkien poiminta
- kärpäset
- tekoitku (vastaa syytteeseen tekonaurulla)
- päätön riehuminen, roikkuminen, törmäily
- isin pompotus
- laulaminen
- kieltäytyminen
- mielen muuttaminen kieltäytymisen suhteen.

2. henkilö: Äiti.
Ikä: 35v.
Mitat: Omasta mielestään 65 kiloa (ihan max), vähän alle 170 cm, koroilla yli.
Luonne: paljon melua, vähän substanssia, mutta isolla egolla.
Ruokavalio: mansikoita, valkoviiniä. Lakto-ovo-kala-makkara-vege.
Käyttää: stydimpää ryppyvoidetta.
Harrastukset:
- poimittujen kukkien maljakointi (pahoittelu Espoon kaupungille, mummile ja naapurille)
- kärpästen osoittelu
- uhkailu, lahjonta ja kiristys
- laastarointi, puhaltelu
- isin ripitys lapsen hemmottelusta
- säestäminen
- anelu, maanittelu ja harhautus
- viihtyminen.

Kahdessa vuodessa kahdesta on tullut kaksi.

Lastenistuin ja tuotekehitys

Kaksivuotiaan kanssa pyöräileminen on yllättävän haasteellista. Lastenistuimesta nimittäin puuttuu yksi äärimmäisen oleellinen komponentti: väliseinä. Kaksivuotiaan ja pyöräilijän välinen muuri.

Kaksivuotias tarvitsee nimittäin noin kolme sekuntia havaitakseen, että hiki päässä tasapainoileva pyöräilijä on ajaessaan täysin puolustuskyvytön, ja täten oivallista riistaa kaikenlaiselle keppostelulle ja pelleilylle kuten ajajan kutittamiselle, paidan helman nostelulle, jenkkakahvojen puristelulle ja alushousujen nostelulle. Tämä aiheuttaa ajajassa kummallista sätkyilyä, karjuntaa ja huojumista, mikä luonnollisesti huvittaa kaksivuotiasta suunnattomasti.

Mikä hienointa, kaksivuotias osaa kuitenkin salamannopeasti muuntautua jäynägeneraattorista täydelliseksi siveyden sipuliksi. Kun sitten perillä ajaja ähkii ensin lapsen pois istuimesta ja taistelee huojuvan pyörän lukitsemisen kanssa saa kuulla että "Äiti, hilveetä, pylly näkyy." Palkitsevaa.