Luonnonkosmetiikka testing one-two

Olen nyt tutustunut muutaman kuukauden ajan luonnonkosmetiikkaan. Luonnonkosmetiikkahan tarkoittaa ylipäänsä eettisiä periaatteita noudattavan valmistajan tuottamia ekologisia kosmetiikkatuotteita, jotka ovat tehty puhtaista luonnon raaka-aineista ilman synteettisiä haju- ja väriaineita, ja joita ei ole testattu eläimillä. Sertifioituja merkkejä on tällä hetkellä saatavilla useita (Dr Hauschka, Sante, Logona, Lavera). On ihan selvää, että en aio koskaan enää palata normikaman pariin: ihon läpi imeytyy tajuton määrä kaikkea kosmetiikkaskeidaa, joten miksi hitossa en vaihtaisi kun hintataso sama tai jopa edullisempi, koska näissä ei tarvitse maksaa brändipreemiota. En ole millekään allerginen, joten todistukseni perustuu vain sille, että en näe mitään syytä olla käyttämättä luonnonkosmetiikkaa! Paitsi ehkä sen, että yhtä ainutta jälleenmyyjää ei ole mailla halmeilla.

Kosteusvoiteet, puhdistusaineet, shampoot ja saippuat olen jo korvannut 100%:sti ja meikit osittain ja aurinkotuotteita kokeilen nyt vähitellen. On kuitenkin tuotteita, joiden kemikaaleista en suostu tässä vaiheessa tinkimään: dödö, hammastahna ja hiusmuotoilu. Ei taida tarvita perusteluja. Näissäkin vaihdan mielelläni ekologiseen heti, kun luotan että se toimii. Lisäksi olen ripsivärifriikkinä testannut nyt about viittä eri ripsaria, mutta en ole löytänyt yhtäkään, joka yltäisi vähänkään vakimerkkini tasolle. Lancomella siis mennään toistaiseksi. Väitän, että perusmeikkaaja voi kuitenkin helposti vaihtaa 90% pussistaan luonnonkosmetiikkaan.

Omaan käyttöön soveltuvien tuotteiden löytäminen on tietenkin ollut työlästä (ja kallista, jos ei satu löytymään testeriä!) mutta vaivan voi suhteuttaa siihen, että aikaisemman arsenaalini löytämiseen olen investoinut parikymmentä vuotta ja epäilemättä hämmästyttävän määrän markkoja ja euroja. Listasin alle muutaman uuden suosikin (en tiedä kiinnostaako ketään, mutta jos näistä nyt joku saa kimmokkeen kokeilla niin hyvä!).

1. Logonan meikinpoistolaput
Riiippumatta siitä, suosiiko meikinpoistossa emulsiota vai geeliä, silmämeikkiä on vaikea saada pois kunnolla ja toisaalta taas monet aineet ärsyttävät silmiä (esim. Lumenen silmämeikinpoistoaine on täydellinen kirvelyfiasko). Siihen nää laput on ihan timanttisia, etenkin reissussa. Saman valmistajan Age Protection -sarja on myös kokeilun alla. Alustavasti ihan hyvältä vaikuttaa sekin.

2. Santen huulikiillot
Kuten sanottu meikkaan aika kohtuullisesti enkä käytä huulipunaa päivittäin, mutta huulikiilto löytyy aina veskasta. Santen pakkaukset ovat riittävän pieniä, mikä on hyvä juttu ajatellen sitä faktaa että kosmetiikallakin on viimeinen käyttöpäivä.. Santen tuotteita aion kokeilla lisää.

3. Dr. Hauschkan kosteusvoide
Diggaan tän sarjan voiteista ihan yleisesti, mutta toi kevyt litku on ihan loistava kosteuttaja läpi vuoden, jopa mun epäluuloinen mutsi alkoi käyttää sitä. Siihen voi sitten päälle töräyttää jotain paksumpaa jos tuntuu että ei yksinään riitä.

4. Weledan Tyrni-käsivoide
Täydellinen käsivoide papereita pyörittävälle konttorirotalle. Imeytyy nopeasti ja mikä parasta hyvä tuoksu!

Miinusta tulee kaikille merkeille siitä, että nähdäkseni yksikään merkki ei tarjoa refilliä tai palautusta. Eli kaikki muovi- ja lasiputelit menevät tyhjinä edelleen roskiin (tai siis kierrätykseen). Aika älytöntä.

Löysin nettisurffailulla myös suomalaisen luonnonkosmetiikkamerkin nimeltä Blueberry Living, jonka valikoimista löytyy erilaisia saippuoita ja voiteita. Nettikauppa aukeaa kuulemma kevään 2009 kuluessa - krhm.. Teen siis testitilauksen heti, kun shoppi on pystyssä, tässä merkissä olisi nimittäin vielä toi kotimaisuuskantti mukana.

Vaunut ja rattaat ja rinkat ja muut

En tiedä ensimmäisen lapsen vanhemmille vaikeampaa ostosta kuin lapsilogistiikkatuotteet. Ostopäätökset tulevat vain marginaalisesti helpommiksi ajan kanssa. Vasta riittävä määrä yritys ja erehdys -kokemuksia antaa tiedon mitä ei todellakaan tarvitse.

Katsotaanpa.

Ensin hankimme yhdistelmävaunut. Mulle voi myydä mitä tahansa jos sanassa on "yhdistelmä". Järkeilin, että niillä selvittäisiin noin viiteen ikävuoteen asti, jolloin lapsi osaa fillaroida itse. Kuinkas kävikään? Huomasimme, että pelkät vaunut painoivat 16 kiloa (johon lisätään siis usein 10 kg lasta ja yksi kauppakassi) joten niiden liikuttelu ei ollut aivan kivuton operaatio vaikka taitettavat olivatkin. Ne eivät mahtuneet saunan ovesta sisälle, joten niitä oli pakko säilyttää ulkona. Ja sitten 1,5v ikäisenä Matilda kieltäytyi enää nukkumasta niissä. Oli käynyt mieletön tuuri, että ipana oli edes mahtunut niihin noin pitkään.

Nyt ne ovat käyttämättöminä varastossa.

Kertaalleen kuljetettuamme edelliset lentokoneessa edestakaisin, päätimme hankkia matkarattaat. Täydellistä: kevyet, kapeat rattaat, joista saa selkänojan melkein alas ja etupyörät kääntyvät. Paitsi että, että ipana ei koskaan ummistanut silmiään niissä hetkeksikään, kangas on huippuhiostavaa ja heppoisten pyörien takia ne ovat 9kk vuodesta käyttökelvottomat.
Nyt ne ovat käyttämättöminä varastossa.

Vaunuerehdyksistämme oppineina päätimme hankkia kantorinkan. Kevyt ja monikäyttöinen rinkka olisi jämäkkä ja huoleton. Miten kätevää siinä olisikaan kuljettaa lasta kaupassa, luontopolulla, julkisilla paikoilla ja haravointihommissa takapihalla! Kätevääpä hyvinkin. Rinkkaa, jossa on lapsi, ei saa selkään yksin ja istuinmateriaali ei jousta mihinkään suuntaan joten lapsi on siihen about heti liian iso. Ja se osaa haravoida jo itsekin.

Nyt se on käyttämättömänä varastossa.

Päätimme tehdä vielä viimeisen ristiretken lastentarvikeliikkeeseen ja kävimme ostamassa vihoviimeiset lastenrattaat. Koska ipana piti saada nukkumaan reissussa ulkona ja siinä pitää olla kunnon pyörät, paljon tilaa, mutta kevyt runko. (Joku kuitenkin kysyy: valitsimme Emmaljungan Scooterit, mutta ihan yhtä hyvä vaihtoehto oli Brion Racet.) Mitä veikkaatte, että näille kävi?

Kyllä. Blue1 sijoitti ne ruumassa ilmeisesti lentokerosiinitankin alle, koska ne ovat nyt aivan tuhannen mutkalla. Ajattelin ohjata sen reklamaatiokäsittelijän lukemaan tämän jutun jos pientä sympatiaa löytyisi.


Ps. Bisnesidea: vakutuusyhtiöiden pitäis myydä lapsivakuutusta, joka korvaa vanhemmille kaikki tarpeellisilta kuulostaneet yli satasen hankinnat, joita on käytetty max kaks kertaa.

Happy au revoir

Kotona taas. Matkailu uhmaikäisen kaksivuotiaan - etenkin juuri antibioottikuurille joutuneen, väsyneen kaksivuotiaan - kanssa oli haastavampaa kuin suht joviaalin, mutta liikuntarajoitteisen yksivuotiaan, mutta toisaalta mahdollisuuksia oli enemmän. Mulle tuli jopa uhkarohkea olo lähteä Madden kanssa kahdestaan reissuun. Viihdyttäminen oli helppoa. Lentokone oli jo muutenkin jännä, mutta kun käsimatkatavaroista kaivettiin uusi ksylofoni, piirustusvälineet ja pari uutta kirjaa, kolme tuntia meni hyvin rauhallisissa merkeissä. Kaksivuotias on ihanan kiinnostunut kaikesta: hiekkarannasta, uima-altaasta, kaupoista, kukista, suihkulähteistä, koirista ja ihmisistä. Teimme jopa rehellisen turreretken: osallistuimme ylihinnoitellulle veneretkelle paatissa, jonka pohjassa oli vedenalaiset ikkunat. Sieltä sopi bongailla kaloja ja koralleja. Ja "vesikarvaa", jolla ilmeisesti viitattiin pohjassa lainehtivaan leväkasvustoon.

Erityismaininnan saa ransujen leikkipuisto. Siellä oli kaikkien kiipeilytelineiden alla joustava ja paksu tartan tms. pinta, mikä vaimensi riehujien kolhuja. Vesipisteessä sai pestä käsiä ja juoda. Isompia lapsia ei yritetty eristää pienemmistä vaan kaikki leikkivät samassa tilassa ja isommat lapset nostelivat Maddea pyörivään karuselliin ja alas kuin omaa sisarustaan. Lisäksi erilaisten roikkumis-, kiikkumis- ja liukumisrakennelmien lisäksi puistossa oli matalia, paksuoksaisia puita, täydellisiä kiipeämiseen! Sen lisäksi, että asukaspuisto on rakennus, en käsitä, miksi hitossa tässä metsien maassa ei lasten puistossa ole puita. Siis ei mitään terijoen salavia vaan sellaisia, joissa voi leikkiä.

Olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että lapsiperheen kannattaa satsata hotelliin (ja lasten altaaseen). Hyvien ipananhoitofasiliteettien lisäksi laadukkaassa hotellissa on yleensä myös laadukas henkilökunta, joka tarkoittaa ystävällisyyttä, oma-aloitteisuutta - ja sitä kielitaitoa. Paskasta hotellista on koko ajan kiire pois, jolloin rentoutuminen jää ainakin minun osaltani puolitiehen. Mä haluan olla rauhassa, ilman mitään suurempia suunnitelmia ja ohjelmaa. Rauhassa puhelimelta, netiltä, uutisilta. Parasta lomassa olikin telkkarittomuus. Kun kaikki tapahtuu yhdessä ja samassa huoneessa, vanhemmat käytännössä pakotetaan ulos kahdestaan lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Jos emme olleet ulkona syömässä, istuimme omalla terassilla, kirja toisessa ja rosé-lasi toisessa kädessä Etelä-Ranskan lumoissa.

Matilda myös opetteli sanomaan vienosti "Bon syy". Sillä sai anteeksi aika monta ravintolaraivaria.

Kielimuuri

Jos semivegetaristi onnistuu Rivieran eittämättä ihanimmassa kalaravintolassa tilaamaan tummaan pukuun ja korallinväriseen kravattiin sonnustautuneelta tarjoilijalta viisiosaisen kalamenun sijaan possunpihviä a'la carte listalta, kannattaa mennä ensitilassa ranskan kurssille.

Jos pihvi kuitenkin on niin sairaan hyvä, että semivege, joka ei ole syönyt possua kymmeneen vuoteen, päättää jatkossa ruveta taas syömään possua (ainakin tässä ravintolassa), kannattaa kurssi jättää käymättä ja luottaa siihen, että ravintolassa, jossa
- on mobiili shamppanjakärry
- menu, jossa on hinnat, annetaan vain miehelle
- kevyeen mekkoon pukeutuneelle naiselle tuodaan illan viiletessä pashmina olkapäille
- jokaiselle juomalle on oma kaatajansa
- ja laskussa näyettään vain loppusumma
kaikki mitä onnistuu sönkkäämään on parasta.

Loma

Tämä perhe lähtee nyt lomalle, joten kirjoittelu jää hetkeksi vähemmälle. Suuntaamme kolmisin Etelä-Ranskaan, jossa ei ole muuta vikaa kuin että siellä on ranskalaisia, jotka puhuvat ranskaa - muuten olosuhteet ovat täydelliset. Ja kyllä. Olemme niin turreja, että menemme samaan hotelliin uudestaan. Niillä on oma shampanjatila ja babysitting service. En tiedä mitä muuta voi lomalta odottaa.

Ilmoitan myös etukäteen, että armahdan itseäni ja aion hiukan sorkkia shoppailusopimustani. Se koskee vain Suomea. Ei Ranskaan voi nimittäin mennä ja olla ostamatta mitään. Ei vaan voi. Ja lisäksi olen huomannut olevani taas vaatehaasteiden edessä kun ilmat ovat lämmenneet. Myös kaikki kesävaatteeni ja kenkäni ovat vuodelta 2006 ja täten kaapissa mystisesti kulahtaneita ja kutistuneita.

Nyt siis hetkeksi over and out, toivottavasti teillä on ainakin perjantai vapaana.

Huumorista

Tuolla alla ovat Elina ja Anonyymi loukkaantuneet tavastani käsitellä asioita tässä blogissa. Tämä on täydellinen case-esimerkki siitä, kuinka henkilökohtainen asia on huumori. Esimerkiksi mua nauratti tämä Fingerpori, mutta työkaveria ei. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan tuosta kirjasta eikä siksi nähnyt asiassa mitään hauskaa.


Toiseksi reaktio osoittaa miten varovainen kielenkäytön kanssa saisi olla, jos haluaisi kirjoittaa tekstä, joka ei loukkaa ketään. Halutessaan tämän blogin voi nähdä vittuiluna lapsettomille, sinkuille, miehille, käsiaseiden ystäville, yksinhuoltajille, tyhmille, poliitikoille, Stockmannille, köyhille, insinööreille ja muille äideille. Halutessaan. Kenellä on vastuu? Blogger ei tarjoa disclaimeria, jossa voisin etukäteen pyytää ihmisiä harkitsemaan sivun lataamista, sillä sisältö saattaa olla joidenkin mielestä loukkaavaa. Yksi mahdollisuus on rajata blogin lukijakunta (kuten Hanna teki), mutta tuo salasanan kyseleminen on aika raivostuttavaa sille, joka sisällöstä pitää. Kun jollekin kumartaa niin jollekin pyllistää. Vaikka kirjoittaja kuinka ottaisi vastuun äänensävystään, kyllä internetissä valta on lukijalla. Punainen ruksi on avain pakoon paskoista blogeista.

Juhlaeleganssia

Mä olen hukannut mun kameran kuvansiirtopiuhan, joten en oo päässyt postailemaan kuvia, mutta sain sukulaisilta pari otosta Madden vaarin 70-vuotisjuhlasta. Nyt on pakko laittaa tämä tiedoksi kaikille niille high profile -kevätjuhlavanhemmille, jotka kuvittelevat, että isätön lapsi ja mä vietetään aikaa lähinnä kirkon leipäjonossa. On meilläkin tukka joskus hyvin ja mekko päällä. Nih.

Kevätjuhla

Minä ja koti-insinööri saimme juhlallisen kutsun päivähoidosta osallistua Matildan ja muutaman muun perhepäivähoitajan hoitoryhmän yhteiseen kevätjuhlaan. Koti-insinööri ei pääse. Päätän edustaa yksin.

Aika: to 14.5. klo 17.30
Paikka: Asukaspuisto

Koska en yhtään tiennyt, miten kauan tässä juhlassa menee (kyllä mun ala-asteaikoina kevätjuhlassa meni ainakin kaks tuntia), pynttäsin itseni fleece-tuulitakki kerroshampurilaiseksi ja Maddenkin kunnon toppavermeisiin ja painuin tukka tuulessa puistoon.

Ei ketään missään. Ilmeisesti ei mikään yleisömenestys. Mun muistaakseni kevätjuhlat oli ihan odotettu tapahtuma johon ihan pukeuduttiin ja kaikkea. O tempores, o mores.

Vai onko mulla väärä päivä? Ei.
Väärä kellonaika? Ei.

Apua, onko Madde joku kauhea misfit ja meitä tahallaan johdetaan harhaan tossa kutsussa, että ei tulla sekottamaan kenenkään bileitä. Hetkinen.. Tuolta sählymailavarastosta kurkkaa joku lettipäinen tyttö. Jo on aikoihin eletty.. Ei jumankauta, siellä on myös yks kravattikaulainen metriheikki. Siis onko tää juhla tuolla varastossa?!

Ahaa. Se ei ole varasto. Sen rakennuksen seinässä lukee "Asukaspuisto". The asukaspuisto on rakennus. Ei puisto. Tää on sisäjuhla.

Ahaa. Kaikki on laittautuneet parhaimpiinsa: tytöillä on tukat hienosti ja hameet ja kultaiset ballerinat, pikkupojilla slipoverit ja rusetit. Maddella on takatakku, toppahaalari ja ketsuppia poskessa.

Ahaa. Kaikki vanhemmatkin on puvussa ja hameessa ja korkkareissa. Mä olen goretex-naparetkellä.

Änkytän siinä eteisessä riisuessani Maddea sukkahousuilleen, että mä luulin, että tää juhla on ulkona. Muut vanhemmat nyökkäilee ymmärtäväisesti. Mä nään niiden naamasta, että ne luulee meidän perheen elävän toimeentulotuella, kun isä on vissiin kuollut ja äiti vähän vajaa. Hoitotäti katsoi mua lempeästi.

Kyllä nää joulu- ja kevätjuhlat on aina sisällä.

Niin munkin aikoinani muuten oli.

Akuutti marja-ahdistus

Huomasin Iltiksessä tänään jonkun Ekonurkaksi (tai -niksiksi tms.) nimetyn jutun, jossa mitä ilmeisimmin jaetaan kuluttajille jonkinlaisia ekoiluohjeita. En löytänyt sitä netistä, mutta silmään osunut ohje oli jokseenkin se, että kaikki pehmeäkuoriset marjat (ja epäilemättä myös hedelmät) kuten vadelmat ja mansikat kannattaa ehdottomasti ostaa luomuina, sillä ohut kuori päästää kaikki viljelyssä ja kuljetuksessa käytetyt myrkyt läpi. Näitä marjoja harvemmin myös pestään, joten jokainen kemikaali menee taatusti suoraan syöjän elimistöön.

YYYYH.

Niinpä tietysti. En ollut tullut tätäkään ajatelleeksi, vaikka täysin järkeenkäypää onkin. Seuraavaksi voikin sitten ahdistua siitä saako kesällä mistään luomumarjoja. Itse en ainakaan ole aikaisemmin pannut merkille. Voi pylly.

Eurovaalikaljaa

Äänestyslipareet tipahtivat viime viikolla postiluukkuun ja sehän tarkoittaa sitä, että kohta pääsee taas vaalikaljalle! Europarlamenttivaalit toimitetaan Suomessa sunnuntaina 7.6.2009 ja ennakkoäänestys alkaa 27.5.

Eurovaalien äänestysprosentti on Suomessa ollut todella nolo, jotain 40% luokkaa. En halua edes ajatella, mitä tästä luvusta voidaan päätellä. Kenellekään ei pitäisi olla enää epäselvää, että EU:ssa päätetään raskaan sarjan linjauksista, jotka vaikuttavat suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan. Äänestä siis eritoten, jos katsot että nykyisellä EU:lla on mopo rotkossa - ja painosta muutkin äänestämään. Teet palveluksen itsellesi.

Toinen merkillepantava seikka on, että me saamme sinne vain 13 edustajaa. Vastaan muu maailma. On toivottavaa, että tähän pieneen joukkoon selvityvät vain penaalin terävimmät kynät. Jos eduskunnassa tai kunnanvaltuustossa pärjääkin kuka tahansa kylähullu, EU:ssa pitää olla skarppina. Siellä pitää olla ulosanti, sosiaaliset taidot ja työmotivaatio kohdillaan saadakseen asialleen huomiota. Joten pliis, pidetään kaikki sönköttävät rallikuskit, mister finlandit ja muut iltapäivälehtien täytteet täällä kotimaassa.

Jos ette muuta keksi niin Satu Hassia voi aina äänestää. Noora tukee myös ihan pätevän oloista kaveria. Ja vaalikoneet auttavat jos kiinnostus heräsi.

Hesarin vaalikone
Ylen vaalikone

Ja muistakaa se vaalikalja - sen paremmalta ei tuoppi maistu.

Pastakone

Juttelin eilen sukujuhlissa erään äidin kanssa, joka kertoi lapsensa hiukan masentuneena mutisseen, että heidän äitinsä ei valitettavasti saa mitään pastakonetta äitienpäivälahjaksi. Kun tämä äiti sitten oli hämmästyneenä tiedustellut, että mistä tämä nyt kumpuaa niin selvisi, että lapsen ystävät olivat ylpeinä kertoneet, että heidän äidillensä on hankittu lahjaksi hieno pastakone.

Tuota. Ottamatta nyt mitenkään kantaa pastakoneen haluttavuuteen tuotteena ja lahjana, (makunsa kullakin) on kamalaa, että jo ala-asteikäiset lapset ovat täysin mainonnan vietävissä. Joka ikisestä tuutista on nyt kaksi viikkoa luukutettu, että äidille pitää ostaa jotain. Etenkin kun sen epäilemättä käy hankkimassa lasten isä. Ihan friikkiä.

Äitienpäivä on jopa kaltaiselleni lahja-addiktille se vuoden ainoa juhla, joka ei konkreettista pakettia kaipaa. En ihan oikeasti tarvitse äitiyttä juhlistaakseni yhtään uutta silkkipyjamaa, aamutossua, hajuvesipulloa tai kodinkonetta, vaan perheen, joka hyväksyy tämän kompuroivan kompromissiäitiyteni - ja osoittaa bonuksena kiitollisuutta siitä! Mihin hittoon on kadonnut se ajatus, että äitienpäivälahjaksi askarrellaan kortti? Alle kaksivuotiaalta riittää myös makuuhuoneen oven takana harjoiteltu hyvää äitienpäivää.

Tosin arvostan sitä, että meidän perheen äitienpäiväperinteeksi näyttäisi myös vakiintuvan shampanjabrunssi koko perheen voimin. Well, if you insist.

Keskinkertaisen äidin maljapuhe

Arvon perhe,

Havaitsin aamulla, että mua ei nolota tää juhla enää yhtä massiivisesti kuin viimeksi. Mähän lupasin silloin, että tsemppaisin äitinä tänä vuonna. Ja mielestäni olen vähän tsempannutkin. Työn ja perheen yhteensovittaminen on kieltämättä ollut haastavaa, mutta pääsääntöisesti onnistunutta. Olen yrittänyt pitää työpäivät jokseenkin normaalin rajoissa (kiitos maailmantalouden se ei ole ollut ihan yksinkertaista) ja olen vain kerran joutunut noutamaan ipanan päivähoidosta goddamit-onks-kello-jo-varttia-vaille- taksilla. Olen ylipäätään erittäin iloinen ipanassa vuoden sisään tapahtuneesta kehityksestä, sillä se on palauttanut vähintään puolet elämästä takaisin. Tästä johtuen olen myös löytänyt identiteettini uudelleen, mikä puolestaan on edellytys koko äitiyden hyväksymiselle. Tämä alkaa sujua. Vaikka kiitos siitä ei minulle yksin kuulukaan.

Sillä toki jää vielä parannettavaakin. Läsnäolo iltaisin ja joskus jopa viikonloppuisin on välillä heikkoa - työasiat tulevat kotiin vaikka ei pitäisi. Uhmaikäisen kanssa neuvottelu kysyy aivan uudenlaisia sosiaalisen älykkyyden sfäärejä. Himassa on edelleen tarjolla purkkiruokaa kotiruoan sijaan ja pullantuoksu (ts. käry) on pakastealtaasta. En käy missään lapsiharrastuksissa. Se uiminenkin lopetettiin ihan siksi, että tiettyyn aikaan tietyssä paikassa oleminen lauantaisin on vaan (minulle) liian stressaavaa.

Vanhemmuuttani määrittelee edelleen keskinkertaisuus, minkä takia koen, että liputus on hieman liikaa. Shampanjalasia saa kuitenkin nostaa tälläkin ponnistuksella, ihan sen takia, että lapsi näyttää viihtyvän tässä perheessä. Ja voihan olla, että ens vuonna päästään jo kasin puolelle.

Skål!

Kohtuullista

Ipanassa on havaittavissa taas kehitystä. Se on nimittäin ottanut käyttöön jonkinlaisen kohtuullisuuspykälän. Kielloista ja kurinpidollisista toimenpiteistä ei enää automaattisesti seuraa järjetön huutotuomio vaan ne suhteutetaan ainakin jossain määrin siihen, oliko näihin johtanut toiminta a) selkeästi kiellettyä vai b) harmaalla alueella. Esimerkki eiliseltä. Madde hakkasi pöydässä posliinilautasta metallilusikalla ja viisveisasi suullisista kielloista. Kun sitten päätin lopettaa paukutuksen ottamalla lusikan pois kädestä, odotin parkua, mutta ipana katsoikin mua suoraan silmiin ja hihitti. Se riiviö tiesi ihan tasan tarkkaan, miten tässä touhussa käy ja hyväksyi tekonsa seuraukset. Tulkitsen tämän hyväksi merkiksi: kyseessähän on orastava oikeustaju. Lisäksi oikeudenmukaisuuden konsepti edellyttää aina jonkinlaista itsekritiikkiä, sillä sääntöjä voi rikkoa vasta kun tietää ne. Kolikon kääntöpuolena on tietenkin loputon sääntöjen testausprojekti, jossa otetaan hiljalleen käyttöön yhä järeämpiä aseita, tietoista juonittelua, manipulointia ja muiden syyttelyä. Kiehtovaa.

Lisäksi sillä slurkilla on aina vastaus valmiina.
- Hei, ei saa rämpätä sitä digiboksia! Tästä on sanottu monta kertaa. Onkos Matilda nyt vähän tuhma?
- Ei ole tuhma. On pikkutyttö.

Toistaiseksi tämä riittää.

Vihreä

Kesä alkaa tarkalleen ottaen siitä päivästä kun aamulla ikkunasta katsoessa huomaa, että maailman vallitseva väri on vihreys. Alkuun sävy on hauras ja ailahteleva, ja näkyy vain siristämällä, mutta päivä päivältä se voimistuu, ilahduttava vihreä.

Se on huomenna.
Kesä.
Ei hetkeäkään liian aikaisin.

Hetken äiti

Unicefin maaliskuussa aloittama Ole hetken äiti -kampanja on herättänyt paljon keskustelua ihan kymppiuutisiin päätyneestä lastenvaunutempauksesta lähtien. Kampanjan konseptihan on periaatteessa loistava: viestissä annetaan äitiydelle uusi ominaisuus, hetkellisyys, ja viestillä vedotaan ihmisen syvimpiin velvollisuuden tunteisiin. Vaikka kampanjassa ollaan äärimmäisen tärkeällä asialla, myönnettäköön, että arvostelijoilla on pointtinsa. Äitiys on liian henkilökohtainen (herkkä, ristiriitainen, arvolatautunut ja monimerkityksinen) asia, jotta siitä saisi puhua kaikille samalla äänensävyllä. Äitiys on aihe, josta aina joku loukkaantuu. Tämä on varmasti kirjattu riskinä konseptidokkariin, mutta todettu, että ainakin kampanja koskettaa. Tuloksetkin lienevät hyviä: uusia lahjoittajia on yli viisituhatta.

Mua kampanja ei jostain syystä puhutellut ollenkaan - ehkä en ole riittävän tunnevetoinen ihminen kuuluakseni kohderyhmään. Lisäksi olen ollut Unicefin vakituinen kuukausilahjoittaja jo kuusi vuotta, joten suurin velvollisuudentunne on hoidettu sitä kautta. Itseäni häiritsi konseptissa eniten se, että tällä kampanjalla pyritään erityisesti naisten (jotka törkeän subjektiivisen mielipiteeni mukaan tuntevat jo muutenkin maailman tilasta suurempaa huolta) lompakoille. Unicefin kampanjasivulla kuitenkin kerrotaan näin:

UNICEFin kampanja muistuttaa jokaisen lapsen oikeudesta huolenpitoon ja hyvään elämään. Kehotamme suomalaisia hetken äitiyteen, ja väitämme, että äitiys ei ole vain biologiaa, vaan mielentila, joka ei ole riippuvainen sukupuolesta, elämänkatsomuksesta tai siitä, onko kasvattanut omia lapsia. Äitiys on yleisinhimillinen tunnetila ja asenne, jossa keskeistä on aikuisen halu kantaa huolta lapsesta.

No ei ole. Ainakin Facebook-ryhmässä näyttäisi olevan lähes kaikki naisia (ja seinäkirjoitukset sen mukaisia). Olisiko kampanja osunut paremmin / ollenkaan maaliin, jos slogan olisi ollut "Ole hetken aikuinen"? Tai vanhempi. Viesti olisi ollut laimeampi, mutta olisiko näin saatu myös miehet mukaan?

Olisi myös kiva kuulla miltä tämä kampanja sinkusta, isoäidistä tai tahattomasti lapsettomasta tuntuu - onko viesti koskettanut ja millä tavalla?

Fiksu tyyppi

Huomasitte varmaan uutisen siitä 2-vuotiaasta brittitytöstä, joka läpäisi Mensan testin tuloksella 156. Tyttö oli oppinut puhumaan viiskuisena ja kävelemään silloin, kun muut punnertavat ekan kerran pystyyn. Voitte kuvitella, kun sen äiti on soittanut ystävättärelleen, että nyt on aloiteltu perunan maistelu ja toi lapsi sanoi juuri ensimmäisen sanansa.

Lahjakkuus herättää aina kateutta ja epäuskoa. Nytkin tämän pikkutytön saavutusta on vähätelty. On totta, että Mensan testi mittaa vain sitä, miten hyvä yksilö on Mensan testissä, sillä älykkyys on paljon laajempi käsite. Ja on totta, että jos noita loogisen päättelykyvyn testejä tekee paljon, oppii huomaamaan niissä tiettyjä yhteneväisyyksiä ja etsimään oikeita asioita. Testi on myös suhteutettu ikään joten Einsteinin haastajaksi tytöstä ei vielä ole. Hämmästyttävintä tässä on kuitenkin se - ja tämän voinee jokainen kaksivuotiaan vanhempi allekirjoittaa - että toi kyseinen ipana on jaksanut keskittyä noihin tehtäviin. Se ei ole ihan helppoa. Kokeilkaa vaikka.

On hämmästyttävää törmätä itseään paljon fiksumpaan ihmiseen, mutta en osaa yhtään kuvitella, miltä tuntuisi, jos oma lapsi osoittaisi hyvin varhaisessa vaiheessa olevansa jollain tavalla poikkeuksellisen lahjakas. Kasvatusnäkökulmasta on varmaan aika stressaavaa tajuta a) oma keskinkertaisuutensa ja b) että napero kaipaa leikkeihinsä jotain aivan muuta kuin duploja ja Batman-asuja. Millä eväillä lasta pitäisi kasvattaa? Miettikää, jos jälkikasvussanne olisi potentiaalia ratkaista mustien aukkojen arvoitukset! Pitäisi tehdä vaikea valinta sen suhteen tarjotako lapselle parhaat mahdolliset virikkeet lahjakkuutensa kehittämiseksi vai yrittää kasvattaa lapsi mahdollisimman "normaalisti". On vaikea päättää kumpi valinnoista on karhunpalvelus. Matemaattisesti lahjakas, sinfonioita säveltävä tai laadukasta proosaa suoltava lapsi saattaa pitää peruskoulua aivan tampioiden kokoontumisajoina, mutta toisaalta monipuolinen sosiaalinen verkosto on ihmisen tunneälyn kehitykselle tärkeää. Ja kuka hitto sen kalliimman vaihtoehdon rahoittaa?

En ole itse onneksi noiden kysymysten äärellä. Matildalla on mainio huumorintaju (tänä aamuna se sanoi mulle soo soo sormea heristäen ja silmiä siristäen kun yritin tarjota sille vihanneksia, joista se ei siis tykkää) mutta niin kauan kun sen huumori liittyy pieruille nauramiseen ei tarvita erikoistoimenpiteitä.