18.12.2009

Uusi musta mopo

Olen tässä nyt useammalta taholta kuullut kaikenlaista puolivallatonta vittuilua siitä, että olen "hurahtanut tähän ekoiluhommeliin". Että mopo keulii. Ja on lähtenyt pikkusormen mukana koko käsi.

Voi olla. Eihän tässä tosiaan ole enää kyse mistään shoppailunhallintaprojektista, lisäaineboikotista tai lifestyle-kampanjasta, jonka lopetan jossain vaiheessa. Päinvastoin, olen ihan tyytyväinen tähän kehitykseen. Kyse ei ole luopumisesta ja uhrauksista vaan merkityksistä ja valinnoista. Isossa mittakaavassa ekopyristelylläni ei tietenkään ole mitään merkitystä, mutta entäs jos saan mukaani muita, jotka saavat mukaansa muita, jotka saavat mukaansa muita..

Vihjaisin teille taannoin yllättävistä käänteistä ja ne käänteet liittyvät juuri tähän keulimiseen - siitä tuli julkista tänään. Mä olen nimittäin irtisanoutunut. Siirryn Tarinataloon tuottajaksi ja eka proggikseni on pystyttää  verkkopalvelu nimeltä Uusi Musta. Ja arvatkaapa kuka on työparini!

YLE JA TARINATALO VERKKOYHTEISTYÖHÖN

YLE ja tuotantoyhtiö Tarinatalo aloittavat yhteistyön verkkopalveluissa Ensimmäinen yhteinen verkkotuotanto, Uusi Musta käynnistyy tammikuussa.

Palvelu perustuu suositun terveysväittämiä käsittelevän blogaajan Noora Shinglerin Kemikaalicocktail-blogin teemoihin.

Uusi Musta tarjoaa verkossa kiinnostavasti toimitettuja juttuja ja videoita, kokoaa yhteen blogeja ja tarjoaa kontaktipinnan kaikille, joilla on tarve muuttaa elämäntyyliään kestävämpään suuntaan. Uusi Musta kyseenalaistaa naisille suunnattuja terveysväittämiä,
kauneusihanteita ja tabuja ja paljastaa kaupallisuuden näiden taustalta. Uusi Musta aloittaa toimintansa netissä, mutta keväällä sisältöjä laajennetaan myös radioon 15-osaiseksi ohjelmasarjaksi. Käyttäjät osallistuvat voimakkaasti sivuston sisällöntuotantoon.

Nooran tuottajaparina aloittaa digimediassa pitkän uran tehnyt Katja Lahti. Vastaavana tuottajana toimii Tarinatalon toimitusjohtaja Kari Tervo. YLEssä tilaajana toimii Jari Lahti ja Tarinatalon vastinparina Reetta Ranta.

Lisätiedot:
Jari Lahti, YLE, 0405444326
Kari Tervo, Tarinatalo Oy, 0500-456978
www.tarinatalo.fi

Tämä käänne tarkoittaa sitä, että yksi unelmani toteutuu: saan kirjoittaa työkseni ja bonuksena pääsen tekemään jotain (omasta mielestäni) merkityksellistä. Koska sivusto ei elä mainostuloilla, voimme vapautuneesti näyttää fingeriä isoille mainostajille ja ottaa käsittelyyn kaupallisten toimijoiden kannalta epämiellyttäviäkin aiheita kun ketään ei tarvitse kumarrella.

Ei hätää, en ala meditoida, kuunnella toteemieläintäni tai vapauttaa häkkihamstereita, vaan jatkan samalla linjalla kuin täälläkin - sillä erotuksella, että minulla on vihdoin aikaa paneutua asioihin eikä tarvitse kirjoittaa yöllä! Koti-insinööri kiittää.

Mitä tämä sitten tarkoittaa Project Maman kannalta? Aika näyttää. Tämä todennäköisesti säilyy henkilökohtaisena lifestyle-bloginani niin pitkään kuin se on mahdollista. Voi olla, että siirrän nämä sisällöt salasanan taakse pitääkseni puurot ja vellit erillään, mutta se ei ole tämän päivän murhe.

Te sen sijaan liitytte tähän käänteeseen vahvasti. Tarkoitus on nimittäin kasata teidän tarpeistanne lähtevä ja kysymyksiinne vastaava palvelu, joten kutsun halukkaat mukaan talkoisiin heti kun saamme Uuden Mustan mopomme käyntiin. Keuliminen alkaa heti tammikuun alussa. Stay tuned!

37 kommenttia:

  1. Mahtavaa - ilmoittaudun välittömästi esittämään typeriä kysymyksiä! ;) Onnea onnea, aika hyvät uuden vuoden kujeet!

    VastaaPoista
  2. Ah, mahtavuutta! Näitä merkkejähän oli vaikka kuinka, mutta en silti hoksannut mihin käänteet viittaavat :) Onnea, aivan upea käänne!

    VastaaPoista
  3. Congrats! Tätä iloista uuden elämän alkua onkin odotettu! ;)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa upealta! Ihmisen pitää tekemän työkseen sellaista, mistä pitää (ainakin suurimman osan työajasta).

    VastaaPoista
  5. Kuullostaa hienolta. Suuronnittelut!

    VastaaPoista
  6. Ihan mieletöntä, onnea! Luin juuri ensin Kempparin uudet bloggaukset ja intuitioni sai minut sieltä tänne tsekkaamaan, josko olisit kirjoittanut kommenttiasi Uudesta mustasta (vai Uusi mustasta?). Olin iloisesti yllättynyt, että olet mukana jutussa. Ja suoraan sanottuna, se lisää uskoani siihen, että UM menestyy.

    T. Vakkarilukija

    VastaaPoista
  7. WAU!!! paljon onnea:)

    VastaaPoista
  8. voi hitto!
    HIENOA!
    En kylla ole yllattynyt - olet loistava sanankayttaja ja uskon teidan kahden yhdessa tuottavan jotain merkityksellista. Paskaa on jo tarpeeksi. anteeksi.
    Toivotan kaikkea hyvaa alkavalle yhteistyolle ja sulle uuden duunin johdosta!
    Noin ne reippaat rynnivat! jes, jes!

    VastaaPoista
  9. Vaude! Onneksi olkoon. Täällä kärkytään jo :)

    VastaaPoista
  10. Ihan älytyöntä, wow! Hyppy uuteen, sen mahdollisuuden jokainen saisi käyttää kerran elämässään. Onnea Katja!!!
    Terkuin heinis

    VastaaPoista
  11. Wow, onnea! Hieno juttu!

    Itse ainakin olen nimenomaan blogisi kautta saanut jonkinmoisen ekoherätyksen, että kiitokset siitä sinulle :)

    Muhun ainakin on uponnut paremmin sun rehelliset tilitykset viherpiipertäjä-tuotteista kun jonkun pesunkestävän viherpiipertäjän suosittamana. Oma elämäntilanteeni kun vastaa enemmän sun kaltaista urbaania kaupunkilaista kun stereotyyppistä viherpiipertäjää.

    Just sun kaltaiset hlöt ravistelee ajattelemaan meitä perusjamppoja tutkintoineen ja rahapusseineen.

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtavaa! Hurjasti onnea uudelle aluevaltaukselle :). Kuulosta kyllä erittäin hyvältä suunnitelmalta.

    Ja ainakin mun kohdalla herättely ja vihreämmän ajattelun levittäminen on tarttunut. Kiitokset siitä :)

    VastaaPoista
  13. Ai kun kiva! Näitä sisältöjä ja aiheeseen paneutuvia naisia onkin kaivattu. Hienosti tehty, onnittelut!

    VastaaPoista
  14. Kiitokset onnitteluista ja kannustuksesta! Mun mielestä paras palaute on että te näette tämän tarpeelliseksi ja tykkäätte ajatuksesta!

    Olen ollut tänään paketoinut yhdeksän vuoden mittaisen työurani eli tyhjennellyt inboxia, keräillyt kamoja ja halaillut duunikavereita tippa linssissä, joten todella tärkeää saada uskonvahvistusta teiltä että tämä on oikea siirto. :)

    VastaaPoista
  15. Upeeta ja mahtavaa! Varmaan hiukan jännittääkin, kun tämä on kuitenkin aikamoinen hyppy uuteen, mutta menestyt(te) varmasti!

    Onneksi olkoon :)

    VastaaPoista
  16. Ihan tosi hienoa, onnea uuteen projektiin, jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä kaksi mielestäni mielenkiintoisinta blogipersoonaa saa aikaiseksi!

    VastaaPoista
  17. Onnea, onnea ja tsemppiä uuteen työhön!

    VastaaPoista
  18. Nyt täällä puolestaan kaivataan "tykkää"-nappia. Ihan mahtavaa, tsemppiä!

    VastaaPoista
  19. Vautsi! Hieno juttu! Lämpimät onnittelut ja mielenkiinnolla jään odottamaan Uutta Mustaa!

    VastaaPoista
  20. Ja taas: "naps" tykkään =)

    -San-

    VastaaPoista
  21. Siinäpä mielenkiintoinen työsarka. Onnea molemmille, älä silti heitä blogiasi hukkaan.

    VastaaPoista
  22. Aivan upeeta! Mahtavat onnittelut täältä!

    VastaaPoista
  23. Kiitos, kiitos! Joo, kyllä hiukan jännittää, mutta hyvällä tavalla! Päätös oli yhtäaikaa vaikea ja helppo: pidin myös entisestä duunistani, mutta nyt en malta odottaa että pääsen aloittamaan uudet kuviot. :)

    Työsarka on siis todella mielenkiintoinen ja teillähän tulee olemaan sananne sanottavana mikä Uusi Musta on. Project Mama jatkaa ainakin toistaiseksi ulkopuolelle rajattujen teemojen kanssa.

    VastaaPoista
  24. Onnea uusista haasteista - Ja mahtavaa joulua sun koko perheelle.

    :-D

    VastaaPoista
  25. Kempparin puolelta luin uutisen ensiksi, ja hetken aikaa kesti yhdistää sut siihen. Mutta vau -mielenkiinnolla jään odottamaan teidän kollaboraatiotanne! Paljon onnea uusiin haasteisiin!

    Olisi hienoa, jos jatkaisit tällä puolella ainakin noiden vanhemmuus/kasvatus-osaston juttujen kirjoittamista. Sulla on mielettömän rehti & raikas ote. Itse olen tullut puoli vuotta sitten (hyvän aikaa uraa luoneena) äidiksi, ja olin etukäteen suunnattoman ahdistunut työelämästä poisjäämisestä, vapauden menetyksestä jne. Ja tuntui, ettei niistä kukaan missään puhunut. No, mun kohdalla kävikin niin, että olen yllättäen nauttinut kotiäitiydestä suunnattomasti. Mutta silti: kaltaistasi ääntä kuullaan liian harvoin.

    VastaaPoista
  26. Laitin mobiilisti onnittelut jo perjantaina, mutta se ei näköjään postautunut. Joten uusi yritys: Onnea!

    Uusi Musta kuulostaa mielenkiintoiselta, toivottavasti se on myös meille, joille kestävämpään elämään siirtyminen on vielä erittäin vaiheessa. Jäämme odottamaan!

    -Annis-

    VastaaPoista
  27. Jään mielenkiinnolla odottamaan.
    Tykkään sinun blogistasi, mutta kemikaalicoctailin sävystä en.
    Minusta sinun blogisi on rehellinen, hauska ja itseironinen.
    Kemikaalicoctailin takana taas on "nuori vihainen nainen"-ihmistyyppi, kuin Susanne Päivärinta joskus aikanaan. Huh, huh.

    VastaaPoista
  28. Kiitoksia kaikille onnittelijoille! Kyllä, Uusi Musta on nimenomaan kaikille, jotka haluavat mutta eivät oikein tiedä miten. :) Noora voi sitten kirjoittaa niille hc-tyypeille, sillä Kemppari jatkaa sivuston osana. Varmasti siellä on myös monia, jotka ei tykkää mun tyylistä pelleillä vakavilla asioilla, mutta ehkä siitä syntyy sitten hyvää vastakkainasettelua.

    VastaaPoista
  29. Oi mahtavuutta! Luen jo nyt päivittäin sekä sun että Nooran blogeja, tää on kuin kaksi kärpästä viidellä iskulla ;)
    Tammikuuta odottaen!

    VastaaPoista
  30. Onnea Katja - aivan upea loikka! Menestystä ja mielenkiitoista avausta odotellen.

    PS Onnistuisiko kommenttilooran ylitäyttö onnitteluille - kokeillaan?!

    VastaaPoista
  31. Onnea uusiin koitoksiin, Katja!!

    VastaaPoista
  32. Onnea! Täysillä eteenpäin! Kyllä meillä Ylelläkin osataan tehdä fiksuja vetoja! ;)

    VastaaPoista
  33. Ai kun hienoa, hurjasti onnea! I'll definitely stay tuned!

    VastaaPoista
  34. Onneksi olkoon ja tsemppiä uuteen työhön! Jään myöskin mielenkiinnolla odottamaan.

    VastaaPoista
  35. Hienoa! Onnea ja menestystä uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
  36. Vau, hieno askel eteenpäin! Onnea uusiin kuvioihin, ja kivaa nähdä yhteistyönne hedelmiä lähitulevaisuudessa!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...