Tietoa mainostajalle ›

9.12.2009

Paska pukki -syndrooman lääkkeet

Napaulina tuolla ekotonttupostauksen kommenttilootassa tarttuikin mahdottomaan yhtälöön: lasten ekologisiin joululahjoihin, joista ei tulisi parku. Olen aivan samaa mieltä, että lahjasäkin painon alla horjuvaa pukkia odottavaa pikku tahmanäppiä ei vuohi Sudaniin paljoa lämmitä. Sillä mainoksissa on jo nähty kaikkea siistiä ja kaikki muut saavat sitä kaikkea siistiä, juuri siitä hirveimmästä muovihirviökataloogista. On turha selittää, että aasialainen muoviskeida hajoaa saman tien mutta ei toisaalta maadu koskaan. Ja että Risto-Petterin isä ostaa sen tonnin playstationin joka vuosi, koska se ei keksi miten muuten toteuttais isyyttään.

Joululahjan ilahduttavuudessa - hurskastelematta sen kummemmin joulun perimmäisestä tarkoituksesta - on kyse tasan siitä, onko sisällä se, mitä pukilta toivoi. Hyvä uutinen on se, että tämä on myös kasvatuskysymys, aikuiset kun nyt kuitenkin päättävät kaikesta, myös perheen lahjapolitiikasta. Lasten kanssa voi siis sopia, että katalogista saa yhden asian tai vanhemmalle lapselle voi luvata jotain tietyllä rahamäärällä. Se on tietenkin lapselle henkilökohtainen tragedia, jos mutsin kanssa on jäänyt ns mustapekka (ja paskapukki) käteen, mutta parempi se kun ei pukkia ollenkaan.

Myös sosiaalista painetta voi yrittää lievittää, mutta tämä on suomalaisugrille aika vaikeaa. Pitäisi nimittäin ottaa puheeksi lapsen kavereiden / päiväkodin / hiekkalaatikon tuttujen vanhempien kanssa yhteiset pelisäännöt ja sopia joistain rajoista lahjonnan suhteen. Esim. että kukaan ei saisi niitä robottihirviöitä tai röyhtäileviä vauvahirvityksiä from hell. Tässä on vaarana se, että asian puheeksi ottava vanhempi vaietaan kuoliaaksi ja/tai leimataan omituiseksi voimakivien hiplaajaksi.

Ekologisuuden näkökulmasta lahjalle voidaan asettaa erilaisia ekomittareita. Tässä neljän Koon mittaristo by Katja (huomautan, että nämä on sitten ravistettu ihan hihasta joten älkää nyt herran nimessä pitäkö tätä minään yksiselitteisenä totuutena):
1. Kestävyys. Miten laadukasta tekoa tuote konkreettisesti on? Vaatiiko pattereita, saako varaosia, onko takuuta tai palautusoikeutta?
2. Kierrätettävyys. Voiko tavaran ostaa käytettynä ja onko tuotteella käytön jälkeen jälleenmyyntiarvoa.Voivatko sisarukset käyttää samaa? Leluja voi myös vaihtaa.
3. Käyttöaste. Onko tuote oikeasti tarpeellinen ja kiinnostava vai joku hetken mainoskupla, joka menee ohi viikossa.
4. Karma. En keksinyt abstraktille laadulle parempaakaan termiä, mutta tällä viittaan siihen, missä lelu on valmistettu, onko se testattu ja turvallinen (sisältääkö se ftalaatteja tai muita kemikaaleja / myrkkyjä) ja onko se millään tavalla "kehittävä".

On muutamia melkein kaikilla mittareilla hyviä leluja.

KIRJAT
Tämä on lahjaideoiden klassikko, jota ei tarvinne perustella. Kannattaa tehdä myös hyvä teko ja laittaa lapsen / lasten kirjahyllystä kiertoon kaikki ne vähemmälle suosiolle jääneet teokset.

HARRASTUSLAHJAT
- urheilutarvikkeet: fillari, sukset, luistimet, jalkapallo
- opetus: jääkiekkokoulu, tanssitunnit, kitaratunnit (joku tuttu?), Mummin leivontakurssi etc.
- muovailuvahaa, kyniä ja paperia,
- musiikki-instrumentit kapuloista kitaraan (kalliimmissa kannattaa miettiä kimppalahjaa)
- palapelit

MUSIIKKI
Lapsille tehtyä musiikkia on nykyään runsain mitoin, joten kannattaa vähän kysellä vanhemmilta mikä uppoaa. Meillä uppoaa edelleen perhanan Hokkasen Timo, jonka melodian Madde varmaan kuuli jo kohtuun. Onneksi Anna Puu on nouseva suosikki.

KESTOSUOSIKIT
Legot, pikkuautot, pallot, kahviastiastot, kirppupeli, Afrikan tähti etc. Jos joku tuote pitää pintansa vuodesta toiseen, niiden on pakko olla jollain tasolla hyviä ja ainakin kestoltaan huippuluokkaa. Pidän näitä siis tavallaan hyvinkin ekologisina ja arvonsa säilyttävinä valintoina.

RAHA
Tästä saa vapaasti olla eri mieltä. Teini tajuaa jo rahan arvon ja on jo luonut mahdollisesti jotain säästökohteita jotka voivat olla ihan yksinkertaisesti vaikka vaatteita. Et tietenkään voi olla varma, käytetäänkö seteli passipussiin vai nännilävistykseen, mutta etpähän ainakaan antanut mitään turhaa.

14 kommenttia:

  1. Pukki voi tuoda risuja kilteillekin lapsille, jos laittaa vaikka rusetin puskan juureen koristeeksi. Eikös näitä risupuskia käytetä sisustusrekvisiittana.
    t Annu

    VastaaPoista
  2. mä olin järjettömän onnellinen viime vuonna, kun lasten lahjalistan ulkopuolelta antamani itsetehdyt unikaverit olivat yllättäen joulun parhaat lahjat.
    todistetusti rakkaus tekee joulun.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kata,
    Onhan näitä mietitty ja pyrittykin toteuttamaan. Meillä on vielä se onni, että sukulaisetkin suosivat kirjoja ja muutenkin kestäviä ja itsetehtyjä lahjoja. Mutta ongelmaksi nouseekin se hetki kun lapset avaavat lahjoja ja kokevat aina pieniä pettymyksiä. Pitkällä aikavälillä ne lahjat voivat sitten osottautua todella suosituiksi, mutta jos ei se oma ykköstoive toteudu, on jouluaatto aina pieni pettymys. Mutta toisaalta siihenkin on hyvä kasvaa, ettei elämässä saa aina sitä mitä haluaa. On se vaan julmaa tämä elämä. Mutta hyvät koot olit kerännyt!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli mainio ohjeistus! Toivottavasti myös moni mummi, vaari ja kummi lukee sen... :-D

    Itse lisäisin vielä pari omaa kokemustani:

    Meillä on luovuttu tiukkojen toivelistojen tekemisestä. Ei tarvitse sitten vertailla, että tuliko kaikki, mitä toivoin. Vaivihkaa syksyn mittaan kysellään, mitä toivoisivat, ja jonkin ehdottoman tärkeän toiveen saa toki esittää. Jos jokin toive (tyyliin minimönkijä kaupunkilaispojalle) on mahdoton, se sanotaan heti kättelyssä. Ei käy, ikävä kyllä.

    Lapsi ilahtuu paljon enemmän lahjasta, jota ei aivan suoraan osannut odottaa saavansa, kuin lahjasta, joka on "varmalla" tilauslistalla.

    Nuo mainitsemasi legot ym. klassikot ovat tosiaan yleensä syystä suosittuja. Itse olen mummeille ja kummeille usein esittänyt pyynnön, että jonkin kokonaan uuden krääsän sijaan lapset saisivat lisäosia esim. puiseen junarataan. Se kuulostaa ehkä aikuisen korviin tylsältä mutta tukee leikkiä oikeasti ja saa vanhan lelusarjan tuntumaan taas uudelta.

    Sitten salainen juoneni: Meillä EI SAA katsoa lastenohjelmia muilta kanavilta kuin kakkoselta. Kahdeksanvuotiaskin noudattaa vielä sitä. Säästyvät monelta, monelta mainokselta...

    Vielä yksi: Yleensä mielestäni lapselle kannattaa ennemmin antaa hiukan nuoremmille kuin vanhemmille suunniteltuja leluja. Siis neljävuotiaalle mieluummin 3+ kuin 5+ lelu. Tätä eivät kaikki sukulaiset usko, mutta niin se menee: isommille tarkoitetut lelut ovat sitä hyvästä syystä. Pienen käsissä ne menevät rikki eikä niistä sitten ole mitään iloa. Harva 3+ -lelu menee saman tien pilalle, kun lapsi täyttää neljä...

    VastaaPoista
  5. Kiitos aamun nauruista tärkeän asian lomassa! Rakastan mustan huumorin kirjoitustyyliäsi ("lahjasäkin painon alla horjuvaa pukkia odottavaa pikku tahmanäppiä ei vuohi Sudaniin paljoa lämmitä", "Se on tietenkin lapselle henkilökohtainen tragedia, jos mutsin kanssa on jäänyt ns mustapekka (ja paskapukki) käteen, mutta parempi se kun ei pukkia ollenkaan" ja päivän paras: "Tässä on vaarana se, että asian puheeksi ottava vanhempi vaietaan kuoliaaksi ja/tai leimataan omituiseksi voimakivien hiplaajaksi") Voimakivien hiplaaja, parasta! Minä itse siis rakastan kiviä ja uskon että niissä (kuten kaikessa) on energiaa, vaikken niitä hiplaakaan päivittäin ;).

    Kun ei ole lapsia, ei tarvitse näitä miettiä pienten kannalta. Muistan kun itse emme saaneet lapsuudessa juuri mitään mitä kaikilla muilla oli tai jouduimme käyttämään omituisia sarkahousuja ym. ylijäämävaraston kuteita koulussa. Olin erilainen, mutta käänsin sen voimavaraksi ja olin ylpeä. Ehkä olen aika omituinen sen vuoksi edelleen ;).

    En siis usko, että siitä on haittaa, että lapsi ei saa kaikkea paskakrääsää mitä muut saavat. Mukavaa sen sijaan on, jos pystyy perustelemaan lapselle miksi, lapsen ymmärtämällä tavalla (vaikkei lapsi olisikaan samaa mieltä juuri sillä hetkellä). Jos ei perustele vaan vain kieltää tai vähättelee lapsen toiveita, se syö.

    VastaaPoista
  6. Hyviä vinkkejä!
    Kun vielä keksisi että mitä voi tehdä niille merkki-mammoille. Eli niille äideille joiden mielestä kaiken pitää olla tiettyä merkkiä, viis siitä miten hyvä tuote. Jos jo vauvana kaikilla pitää olla samanmerkkiset syöttötuolit sun muut ei linjasta varmaan myöhemminkään poiketa. Nämä äidit eivät ole kiinnostuneita ekologisuudesta ellei se ole muotia...
    -Viola-

    VastaaPoista
  7. Meillä oli lapsena (eli viisitoista vuotta sitten) kyllä nimenomaan se meininki, että jos lahjan tiesi etukäteen, se ei ollut hyvä. Kyllä me tehtiin lahjalistat, mutta ne oli aika ylimalkaiset (omani alkoi AINA sanalla "kirjoja") ja piiitkät - ettei sitten voinut tietää mitä saa. Jos olisi tehnyt viiden toiveen listan, olisi saanut juuri ne viisi lahjaa ja se olisi ollut tosi tylsää. (Ei siis todellakaan saatu kymmeniä lahjoja per nenä.) Olin tiettäkseni ihan onnellinen lapsi.

    VastaaPoista
  8. Annu, mä luulen että risut on lapsille risuja no matter what..

    Rousku, Madde muuten rakastaa sitä lammasta ihan yli kaiken. :)

    Napaulina, ah, lempiaiheeni! Aikuisten tehtävä on nimenomaan pettymysten käsittelyn opettaminen, aina ei tosiaan voi saada mitä haluaa. Luulen et jos Madde nyrpistelis joillekin lahjoilleen niin jättäisin kaikki ostamatta seuraavan jouluna. :) Ps. Mun nimi on muuten Katja..

    Flora, mä luulen että Maddelle ei myöskään koskaan anneta mahdollisuutta "tilata" mitään kirjallisesti tai ainakaan anneta ymmärtää että nämä tulee.

    Pellon pientareella, kiva jos ilahdutti. ;) Mä uskon että siitä paskakrääsän saamisesta on enemmän haittaa kun sen puuttumisesta. lapsihan leikkii loppuviimeksi ihan millä tahansa.

    Viola, merkkimammat voi varmaan ostaa lahjansa itse.. Tosin heille voi huomauttaa että ekoilu ON muotia. ;)

    Sanja, mä muistan kans kirjoittaneeni pitkiä listoja, mutta en mä olettanutkaan että saan kaikki, päinvastoin! Piti tehdä pitkä lista että sais ees jotain. ;)

    VastaaPoista
  9. Komppaan vähän Pellon piennarta. Lapsena vanhempani eivät ostaneet meille yksiäkään joululahjoa, vaan lahjonnan suorittivat isovanhemmat (paketteja saimme vain pari per muksu). En koskaan pitänyt tapaa omituisena tai ollut kade naapuriston mukeloille, jotka saivat paljon enemmän lahjoja. Sen sijaan vanhemmillani oli tapana antaa lahjoja silloin tällöin, yleensä yllätyksenä, jolloin itse lahjaa (ja lahjan antamista) oppi arvostamaan paljon enemmän.

    Ymmärtääksi lapsi pitää aina perheen omia tapoja normaaleina. Aikuisena pidän vanhempieni tapaa kieltäytyä joululahjoista nerokkaana. En koskaan oppinut vaatimaan joululahjoja tai hankkinut tunnetta, että kaikille ystäville ja sukulaisille pitäisi ostaa lahjoja, koska se on jotenkin sosiaalisen normin mukaista. Itse annan lahjoja ajankohdasta riippumatta, mutta vain jos löydän jotain, josta tiedän lahjan saajan pitävän.

    VastaaPoista
  10. Tää nyt jo menee vähän ohi joulusta, mutta liittyypä lahjoihin ja pettymyksien kanssa elämiseen kuitenkin. Olen nimittäin huomannut, että nykyisin lasten synttärikutsuilla lahjotaan myös vieraat. Eikä enää puhuta mistään tikkarista ja onginnassa saadusta pienestä yllätyksestä, vaan oikeista lahjoista, jotka joillain perheillä tuntuvat ylittävän vieraiden tuomien lahjojen arvon/koon.

    Onhan se varmaan kiva ajatus ja antaminenhan toki ilahduttaa ja niin edelleen. Mun mielestä lastenkin on kuitenkin hyvä oppia ymmärtämään, ettei aina itse saa jotain jos joku muu saa. Kyllä synttärit meidän perheessä on sen sankarin juhla, jossa yhteinen aika ja hauskanpito ystävien kanssa on pääosassa. Lahjat saa (jos sellaisia ylipäätään annetaan) sankari.

    Pettymyksistä selviämisen lisäksi lapsia olisi hyvä opettaa ylipäätään (lelujen) jakamisen (=lainaamisen) ohella hyvällä tapaa materialisteiksi. Lapsella on omat lelut, joista myös pidetään huolta. Jos jotain lelua ei enää tarvitse, sen voi antaa eteenpäin sitä tarvitevalle. Itse myös pyrin opettamaan krääsän ja laadukkaan tavaran eron, leluissa sen todellakin huomaa. Krääsästä löytyy monta esimerkkiä kotoa, kun sukulaiset sitä innokkaasti lapselle ostavat. Mietimme myös yhdessä leluhankinnan yhteydessä ehdokkaiden yhteensopivuutta muiden lelujen kanssa ja sitä, miten lelu sopii erilaisiin leikkeihin. Aika hyviä ajatuksia lapselta tulee juuri tästä vinkkelistä ja usein hän lopulta toteaa, ettei tarvitsekaan jotain tiettyä lelua, kun hänellä on jo lähes vastaava.

    VastaaPoista
  11. Mulla on omasta lapsuudesta katkeria muistoja kun en ole "koskaan" saanut mitä toivoin. Yllätyksekseni olen tajunnut, että ne pettymykset johtuu enemmänkin siitä että mua ei kuunneltu. Me nimittäin saatiin kyllä paljon lahjoja aina, mutta kun mulle nyt olis ollut maailman tärkeintä saada lokerikkopenaali ja sellaisia kimaltavia kyniä mihin vaihdetaan teriä. Enkä saanut.ikinä. Mun äiti ajattelee vieläkin enemmän lahjan rahallista arvoa kuin sitä mitä saaja toivoo. Esim nyt mun poika ei toivo eikä tosiaankaan tarvitse mitään kallista, mutta äitin mielestä se on liian pieni lahja :/. Käskin sen sit sijoittaa rahat uimakouluun ja uusiin luistimiin, jos kerran tahtoo tuhlata :)

    Omista lapsistani olen huomannut, että eivät he ole juurikaan kateellisia, kyllä lapset ymmärtää että kaikkea samaa ei voi omistaa mitä ystävällä on. Usein me vanhemmat opetetaan ja luodaan se kateus. Pitää rohkeasti olla omanlainen. Eikä myöskään paheksua kovaan ääneen niitä merkkimammoja.

    Lapsen toiveita pystyy ohjailemaan aika kivasti. Mä olen sanonut suoraan joistain leluista, että en halua hankkia tuota kun se ei kestä ja sitten tulee suru, ja ollaan sitten yhdessä yritetty etsiä kivampaa vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
  12. inari, mä uskon myös siihen että lapsi pitää oman perheen tapoja normaaleina ja vanhemmat voivat ihan itse päättää millä tavalla joululahjoja annetaan - lapsi sopeutuu kyllä.

    Anonyymi, tuo laadukkuuden korostaminen on varmasti hyvä juttu. Samalla tavalla se on kasvatusta kuin pöytätavatkin.

    Susanna, mainio pointti tuo kuunteleminen! Mun oikeastaan ainoa edelleen muistissa oleva lahjapettymys (äiti saattaisi muistaa näitä enemmänkin) kiteytyy mun 9v synttärilahjaan. Olin toivonut käyräsarvista fillaria koska kaikilla muillakin oli ja sain kamalan pappatunturin, joka olisi taas nykyään tosi muodikas. En siis halunnut pelkästään fillaria vaan sosiaalisen arvonnousun ja jos en saa sitä olisin voinut edelleen mennä kävellen.

    VastaaPoista
  13. Totesin, että ainakin tänä vuonna meidän ipana saa täsmälleen sen, mitä on toivonutkin. Kaksivuotiaalla oli nimittäin yksi ainoa toive, jonka se on myös muistanut ja toistanut aina, kun joululahjoista on puhuttu; hän haluaa auton. (Leikkiauton, oletan.) Koska penska elää maailman moottoriurheilu- ja yksityisautoiluvastaisimmassa perheessä, totesin, että se saa sen auton jos ei mitään muuta toivo, mutta sen on oltava jotain yleishyödyllistä mallia. Ts. paloauto, kuoram-auto, ambulanssi, roska-auto tai bussi.
    Löydettiin Duplolta semmonen hieno bussi, jossa tulee kylkkärinä vielä legopalikoihin paljon kaivattuja lisäosia ja pari ukkeliakin. Edellinen (ainoa) legoukko on tällä hetkellä motissa keittiön patterin takana eikä sitä ole kukaan sieltä pealstanut, joten olen jo viikon taputellut itseäni selkään tästä toiveen täyttävästä mutta ah-niin-monikäyttöisestä ja kestävästä joululahjasta.

    Toi toiveiden kuuntelu on hyvä pointti. Mä esimerkiksi toivon esiteinistä siihen saakka, että muutin pois himasta, joululahjaksi leffalippuja. Siis niitä käteviä neljän lipun joululahjaviuhkoja. Kertaakaan en niitä saanut ja niin mielelläni olisin vaihtanut niiden sijaan pois kaikki ne kilot kylpyvaahtoja, pyjamasettejä ja outoja fantasiakirjoja, joita teini-ikäiselle ostettiin vuosi toisensa perään, kun ei muutakaan keksitty.

    VastaaPoista
  14. Anna V., öhöm, meidän kaksivuotias ei todellakaan saa nukenvaunuja vaan luotan siihen että se unohtaa toiveensa kun saa palapelejä. Tuputan siis ainakin vielä tämän joulun, mutta vuoden päästä on varmaan jo alettava rukoilemaan niin kuin saarnaa..

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...