Harjoituskirjoituksia osa 1

Se kirjoittajakurssi on aika pätevä. Mä amatöörinä itse asiassa hyödyn siitä, että en ole koskaan tehnyt mitään metodi- tai tekniikkaharjoituksia - neljä tuntia menee ihan siivillä! Tärkein oppi lienee se, että vastoin yleistä käsitystä kirjoittamiseen ei tarvita määrättömästi aikaa - 10 minuuttia päivässä riittää, jos sen käyttää hyvin. Tämä on lohdullinen tieto, kun tiedossa ei ole erityisesti mitään meditaatiovälivuotta Himalayalla. Lisäksi kurssilla keskustellaan käytännön jutuista - aikamuotojen käytöstä, kertojavalinnoista, takaumista, näyttämisen ja selittämisen erosta - sekä luetaan tekstejä ääneen. Ja kyllä, siellä on sata kertaa parempia kirjoittajia kuin minä, mutta toisin kuin elämässä yleensä, en koe sitä järjettömän epämotivoivana. Kun pääsee yli siitä mä-kirjoitan-ihan-hirveetä-paskaa -noloilusta ja työntää ne tekstinsä siihen yhteiseen wikiin kaikkien armoille, saa palautetta. Toistaiseksi jopa ihan kannustavaa.

Ekalla kerralla kirjoitettiin näkökulmia omasta itsestä ja omasta elämästä/kokemuksista, ja tänään mentiin jo astetta fiktiivisempään suuntaan. Omasta itsestä kirjoittaminen on haastavaa, mutta siitä oli hyvä aloittaa. Oli esimerkiksi aika herkullista kirjoittaa kuvaus itsestään inhoavan tarkkailijan näkökulmasta.

Laitan tähän nyt viime kerralta yhden harjoituksen, jossa piti kuvata preesensissä (!) joku oikea oman elämän käännekohta + hetki ennen sitä + tilanne sen jälkeen niin, että siinä mahdollisimman hyvin kuvailtaisiin kyseisen hetken tuntoja. Hiukan vaikea aihe, kun en ole mitään oikeasti radikaaleja muutoksia tehnyt ja raskaudesta kirjoittaminen tuntui jotenkin puuduttavalta. Vähän liian lyhyt aika myös, jos ei heti keksi mistä kirjoittaa. Valitsin sitten aiheeksi valaistumiseni uhmaikäisen käsittelystä.

Betoniseinät tekevät pikkutytön kirkumisesta aivot lävistävän, tulisen sapelin, joka paloittelee ensin hermot kahden sentin pätkiksi, murskaa otsalohkossa sijaitsevat itsehillintäsolut ja ryhtyy sen jälkeen kaivamaan jostain syvältä sitä tilaa, jossa koira puree. Minä muistan psykologiantunnilta, että ärsyke ei aiheuta reaktiota, ainoastaan kutsuu sitä. Siihen väliin mahtuu ajattelu. Ja nyt minulla on edessäni 12 kiloa uhmaansa karjuvaa ärsykettä ja lisä-ärsykkeenä helvetillinen kiire töihin, enkä koe ajattelua minkäänlaisena ajankäytön arvoisena toimenpiteenä. Tungen mustekalaksi muuttunutta lasta sadanviidenkymmenen euron toppahaalareihin. Eikö sen hintaisilta haalareilta voisi toivoa jotain automaatiota? Eteisen lamppu on palanut, en löydä toista hanskaa mistään. Hiki valuu selkää pitkin, lapsen pää osuu kipeästi huuleen, veren maku leviää suuhun. Kiroan. Ripset liimautuvat yhteen. Molemmat itkevät, uhmasta minäkin. Pyyhin mustan juovan pois alaluomelta.

Pyydän googlelta turhaan armoa. "Uhmakohtaus" antaa tuhansia hakutuloksia, joissa kaikissa sanotaan, että syyllinen olen minä. En halunnut syytöksiä vaan ratkaisuja! Ei! Kahlaan informaatiota läpi, silmät kuivuvat ja teepussi ehtii värjätä veden mustaksi kuin kahvi. Ratkaisu olen minä. Minä nukun väärin - illalla liian vähän ja aamulla liikaa, unohdun lukemaan lehteä aamupalapöytään, pidän läppäriä sylissäni enemmän kuin lasta. Lataan kaiken toivoni kaksivuotiaaseen, että se tulkitsisi tilanteet oikein, ymmärtäisi lopettaa uhmaamisen, haluaisi huomiota silloin kun minulle sopii. Darwin oli väärässä. Miten muuten maailman tyhmin ihminen on onnistunut lisääntymään?

Ruokapöydän massiivitammisella pinnalla on paahtoleivän muruja ja tuore appelsiinimehutahra, oma vatsani kurnii. Ei muumikeksiä nyt. Tehdään palapeliä illalla. Mennäänpä pukemaan päälle. Lattialle leviää lapsimatto. En järkeile, en selitä. Nostan syliin ja istun takaisin tuolille, yritän ymmärtää kasvamisen raivoa. Silitän takkuista tukkaa, jossa on puuroa. Koristeita, ei sotkua. Tahmeat kädet tarttuvat välillä kipeästi niskahiuksiin. Itku loppuu kohta. "Minä olen aikuinen". Ei minun tarvitse uskoa sitä, riittää että pystyn esittämään aikuista hetken. Riittää, että sinä uskot, kuka minä olen.

Ps. Jos olette kiinnostuneita kirjoittamisesta, kannattaa lainata kirjastosta joku luovaan kirjoittamiseen opastava teos - niitä on paljon!