Tietoa mainostajalle ›

14.11.2009

Harjoituskirjoituksia osa 1

Se kirjoittajakurssi on aika pätevä. Mä amatöörinä itse asiassa hyödyn siitä, että en ole koskaan tehnyt mitään metodi- tai tekniikkaharjoituksia - neljä tuntia menee ihan siivillä! Tärkein oppi lienee se, että vastoin yleistä käsitystä kirjoittamiseen ei tarvita määrättömästi aikaa - 10 minuuttia päivässä riittää, jos sen käyttää hyvin. Tämä on lohdullinen tieto, kun tiedossa ei ole erityisesti mitään meditaatiovälivuotta Himalayalla. Lisäksi kurssilla keskustellaan käytännön jutuista - aikamuotojen käytöstä, kertojavalinnoista, takaumista, näyttämisen ja selittämisen erosta - sekä luetaan tekstejä ääneen. Ja kyllä, siellä on sata kertaa parempia kirjoittajia kuin minä, mutta toisin kuin elämässä yleensä, en koe sitä järjettömän epämotivoivana. Kun pääsee yli siitä mä-kirjoitan-ihan-hirveetä-paskaa -noloilusta ja työntää ne tekstinsä siihen yhteiseen wikiin kaikkien armoille, saa palautetta. Toistaiseksi jopa ihan kannustavaa.

Ekalla kerralla kirjoitettiin näkökulmia omasta itsestä ja omasta elämästä/kokemuksista, ja tänään mentiin jo astetta fiktiivisempään suuntaan. Omasta itsestä kirjoittaminen on haastavaa, mutta siitä oli hyvä aloittaa. Oli esimerkiksi aika herkullista kirjoittaa kuvaus itsestään inhoavan tarkkailijan näkökulmasta.

Laitan tähän nyt viime kerralta yhden harjoituksen, jossa piti kuvata preesensissä (!) joku oikea oman elämän käännekohta + hetki ennen sitä + tilanne sen jälkeen niin, että siinä mahdollisimman hyvin kuvailtaisiin kyseisen hetken tuntoja. Hiukan vaikea aihe, kun en ole mitään oikeasti radikaaleja muutoksia tehnyt ja raskaudesta kirjoittaminen tuntui jotenkin puuduttavalta. Vähän liian lyhyt aika myös, jos ei heti keksi mistä kirjoittaa. Valitsin sitten aiheeksi valaistumiseni uhmaikäisen käsittelystä.

Betoniseinät tekevät pikkutytön kirkumisesta aivot lävistävän, tulisen sapelin, joka paloittelee ensin hermot kahden sentin pätkiksi, murskaa otsalohkossa sijaitsevat itsehillintäsolut ja ryhtyy sen jälkeen kaivamaan jostain syvältä sitä tilaa, jossa koira puree. Minä muistan psykologiantunnilta, että ärsyke ei aiheuta reaktiota, ainoastaan kutsuu sitä. Siihen väliin mahtuu ajattelu. Ja nyt minulla on edessäni 12 kiloa uhmaansa karjuvaa ärsykettä ja lisä-ärsykkeenä helvetillinen kiire töihin, enkä koe ajattelua minkäänlaisena ajankäytön arvoisena toimenpiteenä. Tungen mustekalaksi muuttunutta lasta sadanviidenkymmenen euron toppahaalareihin. Eikö sen hintaisilta haalareilta voisi toivoa jotain automaatiota? Eteisen lamppu on palanut, en löydä toista hanskaa mistään. Hiki valuu selkää pitkin, lapsen pää osuu kipeästi huuleen, veren maku leviää suuhun. Kiroan. Ripset liimautuvat yhteen. Molemmat itkevät, uhmasta minäkin. Pyyhin mustan juovan pois alaluomelta.

Pyydän googlelta turhaan armoa. "Uhmakohtaus" antaa tuhansia hakutuloksia, joissa kaikissa sanotaan, että syyllinen olen minä. En halunnut syytöksiä vaan ratkaisuja! Ei! Kahlaan informaatiota läpi, silmät kuivuvat ja teepussi ehtii värjätä veden mustaksi kuin kahvi. Ratkaisu olen minä. Minä nukun väärin - illalla liian vähän ja aamulla liikaa, unohdun lukemaan lehteä aamupalapöytään, pidän läppäriä sylissäni enemmän kuin lasta. Lataan kaiken toivoni kaksivuotiaaseen, että se tulkitsisi tilanteet oikein, ymmärtäisi lopettaa uhmaamisen, haluaisi huomiota silloin kun minulle sopii. Darwin oli väärässä. Miten muuten maailman tyhmin ihminen on onnistunut lisääntymään?

Ruokapöydän massiivitammisella pinnalla on paahtoleivän muruja ja tuore appelsiinimehutahra, oma vatsani kurnii. Ei muumikeksiä nyt. Tehdään palapeliä illalla. Mennäänpä pukemaan päälle. Lattialle leviää lapsimatto. En järkeile, en selitä. Nostan syliin ja istun takaisin tuolille, yritän ymmärtää kasvamisen raivoa. Silitän takkuista tukkaa, jossa on puuroa. Koristeita, ei sotkua. Tahmeat kädet tarttuvat välillä kipeästi niskahiuksiin. Itku loppuu kohta. "Minä olen aikuinen". Ei minun tarvitse uskoa sitä, riittää että pystyn esittämään aikuista hetken. Riittää, että sinä uskot, kuka minä olen.
Ps. Jos olette kiinnostuneita kirjoittamisesta, kannattaa lainata kirjastosta joku luovaan kirjoittamiseen opastava teos - niitä on paljon!

11 kommenttia:

  1. Tänne pitäis saada sellainen Naamakirjan Tykkää-painike ;). Mahtavaa tekstiä, pääsee hyvin mukaan siihen, miten raivostuttavana aikuinen kokee lapsen uhmahetket. Tämä siitäkin huolimatta, että et repostele lapsen reihumista, vaan kuvailet sitä osuvan niukasti. Tykkään kyllä kovasti :)

    VastaaPoista
  2. Hyvin olet saanut tilanteen talteen. Täysin tunnistettavaa tekstiä. Hieno!

    VastaaPoista
  3. Nostan hattua että olet rohkea "ammattilaisten" kanssa. Kiva kun jaat kokemuksia. Ja hieno tekstinpätkä, kiitos.

    VastaaPoista
  4. Sieltahan se lahti tulemaan.
    Tarinaan oli helppo elaytya.
    Tykkaan erityisesti napakoista, lyhyista lauseistasi.
    Olet hyva 'tykittaja'. Kuvittelen, etta puhut samaan tyyliin. Olenko oikeassa? :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään myös tekstistä ja odottelen mielenkiinnolla uhmatahtomitälie-kohtauksia oman muikelon kanssa.

    VastaaPoista
  6. Ai sä ostit sittenkin sen Ticket To Heavenin 150 eur haalarin :)

    Itse aikanaan pitkään kirjoittajakurssilla istuneena hämmennyin, miten sitä yhtäkkiä onkin täysin tuntemattomien ihmisten kanssa jakamassa syvimpiä tuntoja kirjallisesti aiheista, mistä ei aina edes välttämättä ole keskustellut läheistensä kanssa.

    Kirjoittaminen oli jossain määrin myös TERAPEUTTISTA. Ja rakentavan palautteen antamista tuolla tulee varmasti harjoilteltua paljon. Joskus se on vaikein pala tehdä kasvotusten, siksi kuulostaa erinomaiselta, jos palautetta voi antaa teillä myös kirjallisesti. On piinaavaa antaa palautetta henkilölle, joka on juuri lukenut itku silmässä ääneen tositarinaa poikansa vakavasta sairaudesta. "voisit käyttää vähän enemmän vertauskuvia"...hmm..not good.
    Kerran yksi kirjoitti riipaisevan jutun insestistä. Piiri oli hiirenhiljaa, ja helpotuksen huokaus kuului vasta, kun kirjoittaja katsoi muita ja sanoi: "tää ei sitten ollut tositarinaa.."

    Mieleen muistuu myös tapaus, jossa lupasin lukea läpi toisen kirjottajan pumaskan läpi, josta oli tarkoitus tulla kirjan alku. Teksti oli niin puisevaa, että hädin tuskin sain luettua sen nukahtamatta läpi. Jopa anaaliyhdyntäkohtaus(!!!) oli puisevasti kirjoitettu. Mitä vain siis saattaa tulla vastaan, et voi varautua, joten heittäydy mukaan vaan, tuntuu, että olet niin tehnytkin.
    -Krista

    VastaaPoista
  7. Hei
    Älä vaan liikaa omaksu kaunokirjallista pönötystä niiltä kurssitovereiltasi - ainakin postaamastasi katkelmasta päätellen ne näyttävät helposti työntävän sun ilmaisuasi hivenen standardimaiseen tusinaesikoiskirjailijamuottiin (= outo itsetietoisuuden ja varovaisuuden yhteistelmä), joka musta on tarpeetonta, menetät siinä sulle luontaista rentoutta ja kielenkäytön iloa ja raikkautta, josta ainakin mä lukijana nautin. Ja vaarassa on että sun parhaat valtit, huumori, ironia ja loistavat kielipelit katoavat kokonaan. Jos vertaat postauksesi kahta eri elementtiä - blogiosuutta ja kirjoittajakurssiosuutta - huomaat varmaan itsekin eron. Itse pidän huomattavasti enemmän kurssitekstipätkääsi edeltävästä blogitekstistä, se on tyyliltään pakottamaton ja vapaasti virtaava, ja sen kielikuvat ovat paljon raikkaampia.

    Sinänsä opit tarinan kuljetuksesta ja aikamuodoista ja kirjoituksen rakenteesta ja kielestä ovat varmaan hyödyksi, mutta älä muuta liikaa omaa ääntäsi. Ja postaa myös joku blogientrysi välillä niihin wikeihin. Ja kirjoita siinä formaatissa joka itsellesi on luontevin - kaikki meistä eivät ole runoilijoita tai romaanikirjoittajia. Sulla ainakin on ihailtava kyky saada lyhyt teksti pysymään kasassa.

    VastaaPoista
  8. Kiitän jälleen viihdyttävästä tekstistäsi - voisiko tuota paremmin ilmaista, että työntää mustekalaa haalariin! Meillä ainakin saa ensin leikkiä hippaa hikihatussa, kunnes rimpuileva ja täysin veltoksi heittäytyvä pikkunainen on saatu siihen kalliiseen haalariinsa.

    VastaaPoista
  9. Kiitokset palautteesta! Varsinkin Donalta tuli ihan ammattimainen analyysi. :)

    Tuota harjoitusta varten annettiin tosiaan tietyt reunaehdot eli piti kuvata elämän muutostilanne aistien kautta. Vähän turhan dadaa siis mun makuun, mutta mun mielestä on hyväkin, että sitä tuttua ja turvallista kirjoitustyyliä pyritään rikkomaan esimerkiksi just asettamalla uudenlaisia vaatimuksia - saa vähän haastetta. Jatkossahan voi itse päättää mitä tyyliä jatkossa käyttää.

    Ja Krista: puiseva anaaliseksikohtaus on varmasti surkein mahdollinen kirjan aloitus! O_o Ensi kerraksi meidän pitää miettiä sitä mikä on itselle kirjoittajan vaikeaa ja just mietin et uskottavan seksikohtausta kirjoittaminen on varmaan sairaan vaikeaa - pahinta on jos se alkaisi vaan naurattaa lukijaa. :D

    Blogitse, muut on varmaan parempia arvioimaan mun puhetyyliä, mutta mä puhun hyvin suoraan joten siinä mielessä voi olla yhtäläisyyksiä.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...